Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

"Ihmisen tärkein ihmissuhde on ihmisen suhde itseensä."

"Onhan sinulla aina sinut."

Sanoi eksä, kun jätti.

Vierailija kirjoitti:

"Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään"

Näin oli muuten opettaja aikoinaan sanonut Einsteinillekin.

Tämä ei pidä paikkaansa. Einstein oli nero jo koulussa.

Nerokasta kirjoitti:

"Ihmisen tärkein ihmissuhde on ihmisen suhde itseensä."

"Onhan sinulla aina sinut."

Sanoi eksä, kun jätti.

Eihän tuo ole ollenkaan hullummin sanottu. Tuon voi ottaa rohkaisuksi. Selviät kyllä yksin, vaikka aluksi voi olla vaikeaa. Tuskin eksäsi oli läpeensä paha?

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella muutama poika nimitteli minua bassoksi, kun oli niin matala ääni. Häpeän edelleen ääntäni ja usein yritän jotenkin saada sitä korkeammaksi, etenkin jos pitää puhua vieraiden ihmisten edessä.

Hyvä muisto: lukiossa hyvästelin kaverin ja jostain syystä pidin häntä siinä hetken kädestä (ehkä halattiin ja siinä yhteydessä?). Hän sanoi ihastuneena, että onpas sulla ihanan pehmeät kädet.

Huvittavaa, että samasta asiasta voidaan sanoa kauniisti tai inhottavasti. Mulle sanoi jumppatunnilla tyttö, jonka parina olin kun piti ottaa paria kädestä: ”Hyi kun sulla on pehmeät kädet”, inhon ilme kasvoillaan.

Erään asiakastapaamisen minulle sanottiin, että 'onpa sinulla kiva aksentti'. Tämä saattoi olla kehu, tai sitten loukkaus. Jäi häiritsemään etten koskaan tiedä kummaksi se oli tarkoitettu; olosuhteiden vuoksi puhuimme englantia, joka ei ollut kummankaan äidinkieli.

Kommentti tuli siis maassa, joka ei ole englanninkielinen, ja jonka kulttuurissa piilomerkinnät ovat hyvin yleisiä.

Ensimmäisten ala-astevuosien todistuksessani lukee, että minun pitäisi olla sosiaalisempi. Siitä on kymmeniä vuosia ja olen edelleen introvertti. Jostain syystä kyseisen kommentin lukemin saa minut aina uudestaan surulliseksi.

Negatiivisia kommentteja on ehtinyt tulla elämäni aikana leegio, useimmat tietysti lapsuudessa ja teini-iässä. Kaikkein syvimmän haavan jätti kuitenkin keski-iässä henkilö, jota olin pitänyt ystävänäni vuosikymmeniä. En edes voi avata tuota asiaa enempää tässä, niin pahasti se vieläkin satuttaa. Kaikkein hassuinta on, että kyseinen henkilö on psykologi ja psykoterapeutti ammatiltaan. Olen pohtinut useasti tuota ristiriitaa ammatin ja käytöksen välillä: onko hän sadisti vai vain hiton huono psykologi? Itse hän ei edes tainnut tajuta, mistä loukkaannuin, koska yritti vielä pitää yhteyttä, kunnes sanoin, etten enää ikinä halua tavata häntä tai edes kuulla hänestä.

Mutta on toki positiivisiakin kommentteja tullut. Itseäni aikanaan hämmästytti, kun ranskan kielen lehtori yliopistossa sanoi kadehtivansa minua, koska minulla hänen mukaansa on ihmeellinen vaisto tietää vieraasta kielestä, mikä on väärin ja mikä oikein.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisten ala-astevuosien todistuksessani lukee, että minun pitäisi olla sosiaalisempi. Siitä on kymmeniä vuosia ja olen edelleen introvertti. Jostain syystä kyseisen kommentin lukemin saa minut aina uudestaan surulliseksi.

Tuolla nyt ei pahaa tarkoitettu, päinvastoin

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisia kommentteja on ehtinyt tulla elämäni aikana leegio, useimmat tietysti lapsuudessa ja teini-iässä. Kaikkein syvimmän haavan jätti kuitenkin keski-iässä henkilö, jota olin pitänyt ystävänäni vuosikymmeniä. En edes voi avata tuota asiaa enempää tässä, niin pahasti se vieläkin satuttaa. Kaikkein hassuinta on, että kyseinen henkilö on psykologi ja psykoterapeutti ammatiltaan. Olen pohtinut useasti tuota ristiriitaa ammatin ja käytöksen välillä: onko hän sadisti vai vain hiton huono psykologi? Itse hän ei edes tainnut tajuta, mistä loukkaannuin, koska yritti vielä pitää yhteyttä, kunnes sanoin, etten enää ikinä halua tavata häntä tai edes kuulla hänestä.

Mutta on toki positiivisiakin kommentteja tullut. Itseäni aikanaan hämmästytti, kun ranskan kielen lehtori yliopistossa sanoi kadehtivansa minua, koska minulla hänen mukaansa on ihmeellinen vaisto tietää vieraasta kielestä, mikä on väärin ja mikä oikein.

Avasitko hänelle sitä, mistä loukkaannuit? Psykologeissakin on kirjaviisaita ja kirjavaa sakkia.

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisia kommentteja on ehtinyt tulla elämäni aikana leegio, useimmat tietysti lapsuudessa ja teini-iässä. Kaikkein syvimmän haavan jätti kuitenkin keski-iässä henkilö, jota olin pitänyt ystävänäni vuosikymmeniä. En edes voi avata tuota asiaa enempää tässä, niin pahasti se vieläkin satuttaa. Kaikkein hassuinta on, että kyseinen henkilö on psykologi ja psykoterapeutti ammatiltaan. Olen pohtinut useasti tuota ristiriitaa ammatin ja käytöksen välillä: onko hän sadisti vai vain hiton huono psykologi? Itse hän ei edes tainnut tajuta, mistä loukkaannuin, koska yritti vielä pitää yhteyttä, kunnes sanoin, etten enää ikinä halua tavata häntä tai edes kuulla hänestä.

Mutta on toki positiivisiakin kommentteja tullut. Itseäni aikanaan hämmästytti, kun ranskan kielen lehtori yliopistossa sanoi kadehtivansa minua, koska minulla hänen mukaansa on ihmeellinen vaisto tietää vieraasta kielestä, mikä on väärin ja mikä oikein.

Oho, syöpyneimpänä myös minuun erään psykologi-psykoterapeutin sanat.

Avomieheni kommentti ulkona ollessamme siitä että olisipa hänen exänsä mukana, kun olisi hauskempaa.

Tämä jo vuosia sitten, mutta aina silloin tällöin mietin, että onkohan asian laita yhä sama.

Näin pari vuotta sitten hyvää ystävääni pitkästä aikaa, ja muistelimme opiskeluaikaamme (asuimme samassa kimppakämpässä). Kaveri pienessä sievässä totesi minulle "joo, mulle on jäänyt meidän baari-illoista parhaiten mieleen se, kun kaikki pojat tuli vain iskemään sua, ja mulle ne ei koskaan edes puhuneet mitään". Kertoi myös, kuinka vertasi aina itseään minuun.

Tuosta paha mieli. Sellaisenako hän tosiaan oli kaveruutemme nähnyt? Tuntuu pahalta ajatella, että hän muistelee hauskoja iltojamme noin, minulle ne ovat jääneet mieleen vain ihanina. Enkä todellakaan koskaan ajatellut, että hänen tarvitsisi vertailla meitä toisiimme - hän on itse asiassa ehkä ainoa kaverini, jonka kanssa minulla ei koskaan ole ollut mitään riitaa tai kilpailua. Emme kuitenkaan ole puhuneet asiasta tuon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Nerokasta kirjoitti:

"Ihmisen tärkein ihmissuhde on ihmisen suhde itseensä."

"Onhan sinulla aina sinut."

Sanoi eksä, kun jätti.

Eihän tuo ole ollenkaan hullummin sanottu. Tuon voi ottaa rohkaisuksi. Selviät kyllä yksin, vaikka aluksi voi olla vaikeaa. Tuskin eksäsi oli läpeensä paha?

Joo, ei ollutkaan missään nimessä. Nuo vain olivat hyvin hämmentäviä lauseita. En oikeastaan ajatellutkaan niitä pahoina enkä hyvinä. Jäin vain ihmettelemään, ja siksi ne ovat jääneet mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisia kommentteja on ehtinyt tulla elämäni aikana leegio, useimmat tietysti lapsuudessa ja teini-iässä. Kaikkein syvimmän haavan jätti kuitenkin keski-iässä henkilö, jota olin pitänyt ystävänäni vuosikymmeniä. En edes voi avata tuota asiaa enempää tässä, niin pahasti se vieläkin satuttaa. Kaikkein hassuinta on, että kyseinen henkilö on psykologi ja psykoterapeutti ammatiltaan. Olen pohtinut useasti tuota ristiriitaa ammatin ja käytöksen välillä: onko hän sadisti vai vain hiton huono psykologi? Itse hän ei edes tainnut tajuta, mistä loukkaannuin, koska yritti vielä pitää yhteyttä, kunnes sanoin, etten enää ikinä halua tavata häntä tai edes kuulla hänestä.

Mutta on toki positiivisiakin kommentteja tullut. Itseäni aikanaan hämmästytti, kun ranskan kielen lehtori yliopistossa sanoi kadehtivansa minua, koska minulla hänen mukaansa on ihmeellinen vaisto tietää vieraasta kielestä, mikä on väärin ja mikä oikein.

Avasitko hänelle sitä, mistä loukkaannuit? Psykologeissakin on kirjaviisaita ja kirjavaa sakkia.

En. Ihmetelköön sitä itse tykönään.

Olen alkanut miettiä, että jos joku arvostelee tai esittää jonkun tulkinnan toisesta ihmisestä, niin silloin hän asettuu tuon toisen yläpuolelle eikä se suhde ole enää sillä hetkellä tasa-arvoinen. Toinen pitää oikeutenaan arvioida toista. Olen ihan varmasti syyllistynyt tuohon myös itse.

Ihminen, jota pidin yhtenä parhaimmista ystävistäni, sanoi että olen epäaito. Yritän nyt selvittää miten voisin muuttua aidommaksi. Ongelmana, että en vielä tiedä millä tavalla olen epäaito enkä siksi uskalla enää puhua paljon mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Olen alkanut miettiä, että jos joku arvostelee tai esittää jonkun tulkinnan toisesta ihmisestä, niin silloin hän asettuu tuon toisen yläpuolelle eikä se suhde ole enää sillä hetkellä tasa-arvoinen. Toinen pitää oikeutenaan arvioida toista. Olen ihan varmasti syyllistynyt tuohon myös itse.

En olekaan ajatellut tuota noin. Yleensä arvioinnit pidetään kuitenkin oman mielen sisällä. Minusta on toisaalta hyvä avautua tilanteiden/käyttäytymisen tulkinnoista, ettei jää epäselvyyksiä.

Tapahtui lukion viimeisellä luokalla. Äidinkielenopettaja palautti ainekirjoituksia ja oli silminnähden fiiliksissä kirjoittamastani aineesta. Hän totesi hymyillen koko luokan kuullen: "Sinä se olet sellainen kirjoittaja!" Rakastan kirjoittamista, joten sellaisen palautteen saaminen tuntui todella hyvältä.

Kun olin ollut nykyisessä työssäni pari vuotta niin tosi pitkä ja ennen kaikkea lihava miespuolinen työtoverini sanoi minulle että kun tulin töihin tånne niin hän katsoi ettå onpas siinä tiukan oloinen ihminen mutta ettå sinähän oletkin todella mukava. En tiedä luuliko hän itse ettå ottaisin tuon kehuna vai miten mutta en ottanut kehuna.

Olisi tehnyt mieli sanoa ettå kun tulin tånne töihin niin katsoin ettå onpa törkeän lihava mies ja niinhän sinä olet vieläkin. Mutta ei maksa vaivaa.

Ei ole kiinnosranut porista tuon henkilön kanssa muuta kuin pakolliset työasiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Esimerkillinen ensisynnyttäjä, et huutanut, kironnut, etkä kertaakaan sanonut ettet pysty tai jaksa."

Näin sanoi kätilö 23h kestäneen synnytyksen seuraavana päivänä palatessaan töihin ja kävi osastolla tervehtimässä :)

Omasta mielestä yllä mainitut asiat tuskin olisivat tilanteessa auttaneetkaan, mutta hyvä mieli tuli kommentista silti.

Siis mitä ihmettä, millä vuosikymmenellä tuollainen on sanottu? Tuo kuulostaa ihan sellaisen henkilön asenteelta, joka ei ole ikinä nähnyt synnytystä! Ja jos synnyttäjä tosiaan on niin kipulääketokkuroissaan ettei tunnu missään, en nyt ehkä pitäisi sellaista kovin hyvänä esimerkkinä muille.

On monta tilannetta joissa on syytä pyrkiä käyttäytymään hyvin. Synnytyssali ei ole yksi niistä.

Ottiko noin koville kuulla, että joku on osannut käyttäytyä synnytyssalissa? Itse synnytin 1.5 vuotta sitten ja en huutanut kertaakaan ja voin sanoa, että minulla on erittäin pieni kipukynnys. Pelkäsin synnytystä etukäteen, mutta päätin, että en huuda, jotta saan käytettyä kaiken energiani oleelliseen eli synnyttämiseen.

- eri

Olen itse lapseton, terveydehuoltoalalla työskentelevä nainen. Tuntuu järkyttävältä kuulla, että synnytyssalissa pitäisi jotenkin käyttäytyä. Miksi ei saisi huutaa? Synnytyssalit rakennetaan hyvin ääntäeristäviksi (toki poikkeuksiakin on), ja jos huutaminen ja kiroilu jollain helpottaa tai väkisin pääsee, siitä vain! Ja tiedoksi: synnytykset OVAT erilaisia. Toisin sanoen: synnytys oikeuttaa huutamiseen ja kiroiluun. Jotkut ovat kovimman kivun hetkellä automaattisesti hiljaa, toiset reagoivat ulospäin. Se on aivan ok. 

Neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa kerrottiin, että synnytys sujuu helpommin/nopeammin, kun on mahdollisimman rentona ja hengittää syvään jokaisen supistuksen tullessa. Miten sitä pystyy olemaan rentona, jos käyttää energiansa huutamiseen?

Ihanko oikeasti itse uskot tuohon bullshittiin?

Synnyttäjä ei voi millåän muulla kuin tehostetipalla, kalvojen puhkaisulla sekä kipulääkkeillä ja puudutteilla vaikuttaa synnytyksen kulkuun tai nopeuteen. Kaikki muu on täyttä lässytystå jota puhutaan jotta tyhmät uskoisi.