Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

opiskelukaveri lauleskeli takanani "on sulla muodot Venuksen daa dirlan dirlan daa!"

lehahdin punaiseski ihan, mutta tottahan se on että kropalla on siunattu. 

Ei yläasteikäisenä eräs tyttö sytyttänyt oikein millään tasolla, kaverinsa tuumasi että "Kannattais tykätä, sulla ei oo paljoa vaihtoehtoja naisten suhteen". Idiootti kommentti, mutta tulee yhä yli 15 vuoden jälkeen mieleen ja lannistaakin.

On jäänyt mieleen kun yksi juuri tapaamani nuori mies lauloi minulle Pretty woman:in. Tuli ihan puskista. Ihana muisto,

Äiti sanoi mulle, että tienaan liikaa koulutukseeni nähden ja se on väärin. Koska koulutetumpi veljeni tienasi vähemmän. Sittemmin ei paljoo olla keskusteltu. 

Epävakaan äidin milloin mitkäkin uhkailut. Jälkeenpäin ei otettu vastuuta, vaan esitettiin tietämätöntä ja "kuvittelet omias". Koulussa oli pahimmillaan vaan ärsyttävää/rasittavaa/hämmentävää. En loukkaannu juuri mistään, eikä muiden mielipiteet ulkonäöstä kiinnosta. Olisin enintään imarreltu lauta-kommentista. Voi harmi, kun ei ollutkaan mitään tuijotettavaa!

Anopin vauvaonnittelut olivat tässä sarjassa - ilkeitä kommentteja - aivan oma lukunsa: "EI KAI TAAS!!!"

Äitinä en ymmärrä, miten aikuinen ihminen voi puhua näin epäystävällisesti, ilkeästi, loukkaavasti, rumasti ja töykeästi odottavalle äidille. Anopin solvaus on ihan oma lukunsa. Jos ihminen ei osaa sanoa mitään fiksua ja kohteliasta, niin olkoot sitten vaiti.

Anoppi harrastaa möläytyksiä ja tölväisyjä ja toisen ihmisen tarkoituksellista ja karkeaa loukkaamista. Minusta odottavan ja vastasynnyttäneen äidin loukkaaminen kertoo ihmisestä ja ihmisen luonteenlaadusta paljon. Eikä mitään positiivista.

Onni onnettomuudessa - minulla on hyvät välit anoppiin - nimittäin satoja kilometrejä! Eipä tarvitse olla anopin ja appiukon kanssa juurikaan tekemisissä eikä appivanhemmat ramppaa jatkuvasti kylässä. Sen muutaman tunnin ja muutaman kerran vuodessa kyllä kestää, kun puree hammasta ja tietää, että kohta tämäkin pakkotapaaminen on ohi!

"Huomenta ihana prinsessani!" Toivotus isältäni usein aamulla, kun tulin aamupalapöytään. Isä teki kaikin tavoin selväksi että me tyttäret ollaan hänen silmäteriään, vaikka työ vei hänet toiselle puolelle Suomea suurimmaksi osaksi aikaa. Ja onhan se selvää että itsetunnolle on tehnyt hyvää, kun on jo lapsesta saakka saanut kuulla olevansa hyvä, tärkeä ja rakastettava.

sä et ole mikään äiti sanoi mies, kun suuttui siitä, etten halunnut 3 kk vauvan kanssa lähteä telttaretkelle, jota mies oli suunnitellut siskonsa perheen kanssa. En jaksanut, vauva oli itkenyt koliikkia ensimmäiset 2,5 kk

Oma äiti sanoi että olen yhtä hullu kuin isänikin tai oikeastaan toitotti tätä koko lapsuuden ja nuoruuden. Silloin kolisi ja välillä pelkäsin että mt-ongelmat nappaa minutkin. Mutta en pelkää enää.

M45

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kehtaatkin kannella muista, senkin läskikasa" sanoi koulun rehtori, mukamas KIVA koulun rehtori, kun pitkittyneen ja sairaan koulukiusaaminen (fyysinen ja henkinen) tuossa joitain vuosia sitten, menin rehtorille puhumaan asiasta. Tuo oli vastaus ja en uskaltanut kotona puhua asiasta, mutta kiusaus jatkui. Onneksi yksin jälkeen lähdin toiselle paikkakunnalle lukioon. Tietääkseni tuo rehtori sai kenkää joitain vuosia sitten.

Meidän koulu oli kans Kiva koulu ja koulun rehtori oli niin kiusaamista vastaan kaikissa vanhempainilloissa ym, ja joka puolella mainosti että "MEIDÄN KOULUSSA E I SAA KIUSATA JA MEILLÄ E I KIUSATA. SANOTAAN E I KIUSAAMISELLE. E I E I E I" kyllä, hän joki tota ei sanaa kiko ajan, ja kuitenkin kun menit koulukiusaamisesta puhumaan suoraan rehtorille, niin hän vaan totesi "en usko. Meillä ei saa kiusata" ja jos hän näki kiusaamista, ei puuttunut siihen ollenkaan. Kerran sitten uudelleen menin kaverini kanssa reksin kansliaan kertomaan tuosta että meitä kiusataan, Meidän omaisuutta tärvellään ja että meitä on nöyryytetty fyysisesti ja henkisesti, sekä kiusattu molemmin tavoin. Meillä oli video todisteena, niin hän naureskeli että "ei kahta köyhän perheen lapsia kukaan usko. Nuo ns "kiusaajat" on lääkärin ja yrittäjän lapsia, ette te noilla väitteillä mitään saavuta. Lopettakaa valehtelu. Ja periaatteessa olen sitä mieltä että kyllä köyhien perheiden lapsia saa kiusata, mutta en usko että teitä kiusataan" ja jos jonkun rikkaan perheen lasta kiusattiin niin siihen puututtiin ihan heti :/

Jäi erittäin p*ska fiilis tuosta ja lopulta Meidän Perhe muutti paikkakunnalta pois. Uudessa koulussa kiusaamiseen jos sitä oli, puututtiin heti eikä viljelty että "kyl köyhiä lapsia saa kiusata"

Ei varmasti,ole rehtori noin sanonut ainakaan noilla sanoilla ei ennen eikä nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Uusi treffikumppani oli raadollisen rehellinen ja kertoi, että ei tästä nyt tule mitään. Tiedustelin, että miksi ja mies laittoi viestin, että en mä usko, että mulla seisoo lihavan naisen kanssa. Olin silloin 22-vuotias ja ihan shokissa. Olisin ollut valmis sänkyyn kyseisen tyypin kanssa ja jopa odottanut oikeaa hetkeä. Mutta se oli sitten siinä... Jälkeenpäin olen jopa naureskellut koko tilanteelle. Elämänkokemus on sittemmin osoittanut, että kaikki miehet eivät ole niin nirsoja ja kykenevät kyllä seksiin myös pyöreiden naisten kanssa.

Minkä ikäinen mies oli kyseessä? Voihan erektio-ongelmia olla nuorillakin? Olisit kehottanut hakemaan apua ongelmaansa.

Saatko sinä sen sisälle vai et?! (Olin jo)

Mikä ihme vaivaa/vaivasi monia sotien välisenä aikana syntyneitä vanhempia. Itsellä molemmat vanhemmat olivat/on alemmuudentuntoisia, itseään korkeammalle koulutettuja väheksyviä, omia sukulaisiaan aina nuorimpiinkin polviin nähden mielisteleviä, toisesta suvusta vikoja löytäviä ( toki oman suvun vastaavia vähätteleviä) möläyttelijöitä ( omasta mielestään suorasanaisia). Tämä olisi helppo laittaa oman suvun viaksi, ellen olisi törmännyt useampaan vastaavaan tapaukseen.

Kerron myöhemmin esimerkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihme vaivaa/vaivasi monia sotien välisenä aikana syntyneitä vanhempia. Itsellä molemmat vanhemmat olivat/on alemmuudentuntoisia, itseään korkeammalle koulutettuja väheksyviä, omia sukulaisiaan aina nuorimpiinkin polviin nähden mielisteleviä, toisesta suvusta vikoja löytäviä ( toki oman suvun vastaavia vähätteleviä) möläyttelijöitä ( omasta mielestään suorasanaisia). Tämä olisi helppo laittaa oman suvun viaksi, ellen olisi törmännyt useampaan vastaavaan tapaukseen.

Kerron myöhemmin esimerkkejä.

He tulevat itse kovista oloista. ei ennen vanhaan ole kannustettu ja kehuttu eikä usein oltu läsnä. elämä on ollut ankaraa työntekoa ja puurtamista itseä ja lapsia varten. lapset on koettu kiittämättöminä vaikka he ovat parhaansa tehneet ollakseen kilttejä ja usein näkymättömiä. sen ajan aikuisilla ei ole ollut voimavaroja tukea toisiaan eikä kulttuuri ole sallinut armeliaisuutta toisia ja itseä kohtaan vaan on ollut ns kovameno.

Siksi he kokevat itse alemmuudentunnetta jälkeläisiinsä, joille on rakennettu koulut yliopistot ja kaikki mahdollisuudet heidän selkänahastaan ja heistä ehkä tuntuu ettei kukaan ole muistanut heitä. moni heittäytyy marttyyriksi "kun kaikkeni annoin" eikä kiitosta vaan tule. Jos osaisi, voisi kiittää omia vanhempiaan siitä mitä he on tehneet lapsensa eteen. toki myös muuta tukea olisi tarvittu. nämä ovat tuttuja tarinoita useimman suvusta, on narsismia ,kaltoinkohtelua ja alkoholismia. koita sinä katkaista kierre ja rakastaa itseäsi ja samalla toisia ja antaa hyvää.  omalla kohdalla terapia on auttanut terveessä itsetunnossa ja rakkaudessa itseään kohtaan ,vaikka olin täysin heitteillä teinivuodet vanhempian vakavien mt-ongelmien vuoksi. kaikesta on mahdollisuus selvitä ja vanhemmatkin ovat vain ihmisiä lopulta.

Kun yksi tuttu sanoi minulle 'etkö ole koskaan ajatellut mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat'. Olin silloin n. 38 vuotias ja en todellakaan koskaan ollut tätä ajatellut mutta tämän jälkeen aloin sitä sitten yht'äkkiä ajattelemaan. Ihan liikaa ja turhan takia. Vieläkin harmittaa tuo lause jonka hän sanoi ja että se tarttui minuun niin hyvin. Muistan sen kyllä omasta lapsuudestakin. Vanhemmat usein sanoi esim. että 'mitä nyt naapuritkin ajattelevat' tai sukulaiset tai mikä/kuka milloinkin mutta silloin en välittänyt yhtään. Miksi se sitten iski tajuntaan 38 vuoden iässä, en tiedä mutta olen tehnyt parhaani pääsen siitä erilleen.

Rauhaa ja Rakkautta SINULLE <3 <3

Hyvä kommentti: Siehän osaat vaikka mitä, noin taitavasta tytöstä voi tulla vaikka johtaja tai lääkäri. Nykyaikana ne voipi naisetkin olla johtajia.

Tuo on jäänyt mieleen, kun mummo kävi kahvilla peruskoulun päättymisen kunniaksi. Siitä tuli oikein hyvä mieli, koska kotona ei paljon kannustettu. Vanhemmat ei varmaan tajunneet, että nuorta voisi kehuakin, mutta mummo tajusi. Hän kuoli keuhkokuumeeseen seuraavana talvena.

Muutama paha kommentti on jäänyt mieleen. Työpaikalla minut kutsuttiin johtajan puhutteluun. Sanoja en enää tarkasti muista, mutta hän antoi ymmärtää, ettei minun käytökseni tai puheeni ole sopivia ja muut kokevat loukkaavina.

Esimerkit oli ihan kauheita. Kollega oli valittanut, että en ole empaattinen ja hymyilen, kun hän kertoo vaikeuksistaan. En kyllä ole tietoisesti hymyillyt, ehkä olen ollut mietteliäs ja rypistänyt tahattomasti suuta. Toinen esimerkki: sähköpostiviestini ovat tökeröitä ja niistä puuttuu ystävällisyys. Siis jos joku on lähettänyt, että Sopisiko tapaaminen klo 8 huomenna teamsissa, ystävällisin terveisin x, aurinkoista loppupäivää. Sitten minä olen vastannut siihen, että sopii, lähetän teams-kutsun. Se toinen tulkitsee tuon tökeröksi. Minulle annettiin ymmärtää, että jos en osaa parantaa sähköpostiviestinnän laatua, tulee minun hoitaa asiat soittamalla, ettei tule tulkintoja. Olin niin loukkaantunut, että aloin joka viestiin kirjoittaa aurinkoisin terveisin ja mukavaa työpäivän jatkoa.

Oli siellä puhuttelussa vielä jokin esimerkki kokoustilanteesta, jossa olen jonkun mielestä ollut ylemmyydentuntoinen enkä ole kaikkien mielipiteitä huomioinut tasavertaisesti. Eli jos joku tietää, miten asia oikeasti on, hänen pitää silti kuunnella kaikki väärät arvailut tasavertaisesti, nyökytellä hyväksyvästi ja mitä sitten tapahtuu? Mennäänkö jonkun väärän arvauksen perusteella vai saako sitten jo sanoa, että kuitenkin se minun kertomani oli oikea fakta, jonka pitäisi nyt ohjata työtä. Kysyin johtajaltakin siinä puhuttelussa tämän saman asian ja hän sanoi, että kyse on enemmän ilmapiiristä, joka kokouksessa vallitsee ja millä asenteella kuuntelee, vaikka joku olisi väärässäkin. En minä vieläkään tiedä, onko väärin sanoa missään vaiheessa, että emme voi toimia noin, koska tuo perustuu väärään käsitykseen. Vai pitääkö sen ilmapiirin takia teeskennellä, että noinkin voi tehdä ja ajatella (vaikka se olisi valheellista).

Minulle seurasi sen puhuttelun jälkeen oireita. Nukuin huonosti, lähestulkoon sain paniikkikohtauksia kokouksissa, jäin jumiin sähköpostiviestiä kirjoittaessani. Kerran purskahdin itkuun kesken työmatkan, koska töihin meno ahdisti. Vieläkään en ole täysin päässyt sen yli, ja välillä nuo kommentit vaan putkahtaa mieleen.

Ahvenanmaalainen poikaystävä: Sun kanssa on niin rasittavaa puhua kun sä puhut tota suomenruotsia. (Olen suomenkielinen ja puhuin urheasti ja melko sujuvasti sitä ruotsia mitä koulussa olin oppinut ja radiosta kuunnellut.) Lopetin sittemmin suhteen

Kun joku kertoi työpaikan valituksista, niin mulla oli 8 vuotta työpaikkana kaupungin virasto, jossa mä olin aina väärin. Kun oli kesällä päällä sääreen asti olevat legginsit ja minihame, seuraavassa kokouksessa puitiin asiallista toimistopukeutumista ja nimenomaan hameen pituudesta ja millaiset hihat paidassa pitää olla. Mä mietin, että taidan jättää sen lyhyen hameen kokonaan pois ja tulen pelkillä legginseillä, niin sitten on varmaan hyvä.

Jossain kehityskeskustelussa tuli palaute, että viivyn kopiokoneella pitkään kerralla ja se ruuhkauttaa työt. Mähän olen siellä just niin pitkään kuin mun työtehtävä vaatii. Ei se ole mun vika, jos tulosteet menee samalle laitteelle enkä jää odottelemaan työpäivän loppuun, milloin kenelläkään muulla ei oo koneelle käyttöä, koska mun työhön kuului paperihommia.

Mä vastasin myös puhelimeen väärin. En tiedä, kuka työntekijä siitä oli toimialajohtajalle valittanut, mutta mun omasta mielestä puherytmi oli ihan sopiva ja suomea puhuin. Ei pidä lähteä kaikkiin valituksiin sillä asenteella, että anteeksi kun olen olemassa, pyllistän siihen suuntaan kun haluatte.

"Mikset sää voi olla niinku muutki tytöt." Äitini suusta, kun olin noin 9-10v. ja koulusta tuli viesti että olin tapellut. Jääny lähtemättömästi mieleen ja vieläki usein tuntuu, että on jotenki "väärän lainen", vaikka tuosta on jo melkein 30 vuotta aikaa.