Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä haaveilen, että löytyisikö mulle vielä lapseton mies.. mut en tiiä olisko se helpompaa kun itselläni on nyt lapsi.

Ap

Hitto mikä itsekäs sika sä oot! Sinun kuuluisi asettaa lapsi etusijalle eikä ajatella vaan itseäsi.

Meinaako tämä sitä että epätyydyttävässäkin suhteessa on aina sinniteltävä siihen saakka että lapset muuttaa kotoa, jos on kerran lapsen erehtynyt hankkimaan? Esimerkiksi juuri tuollaisten konservatiivisten halveksuvien mielipiteiden takia ihmiset ei enää uskalla lisääntyä jos ei ole ihan varma kestääkö suhde ikuisesti, ja sitten menee lastentekoikä ohi.

Ohis

Tunnen pariskunnan, jotka tapasivat molemmat eronneina ja molemmilla lapsi/lapsia. Päättivät seurustelusuhteesta, kunnes lapset ovat lähteneet opiskelemaan. Viettivät toki viikonloppuja ja lomiakin yhdessä, mutta muuttivat yhteen vasta yli nelikymppisinä. Ja hyvin on mennyt.

Joskus kannattaa odottaa, jos ei ole takoitus keskenään lapsia tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä haaveilen, että löytyisikö mulle vielä lapseton mies.. mut en tiiä olisko se helpompaa kun itselläni on nyt lapsi.

Ap

Hitto mikä itsekäs sika sä oot! Sinun kuuluisi asettaa lapsi etusijalle eikä ajatella vaan itseäsi.

Voi kultapieni. Oletko tosiaan niin naiivi, että lapsen paras paikka on aina oman isin kanssa?

Ap

Täällä viisi vuotta yhteistä eloa takana. Itselläni 17v lapsi n. vuoroviikoin, miehelläni pojat 6v ja 8v, noin joka toinen vkl.

Ja ei. Ei ei ei. En enää ikinä lähtisi uudelleen. Mies ihan alkuun parin kk jälkeen kun olimme alkaneet seurustella petti minua lastensa äidin kanssa, vaikka olivat siis toki eronneet ennen kuin tapasin mieheni. Sattui aivan helvetisti, ja sattuu edelleen. Toki petti uudelleenkin pari kk myöhemmin. Olkoonkin, että tämä ex uhkaili itsemurhalla ja yksinhuoltajuudella ja kaikilla muilla tavoilla jos ei mies jätä minua, laittoi minullekin viestiä jossa valehteli miehestäni asioista jotta jättäisin mieheni. Sairastuin ja jouduin sairaalaan, exänsä ei päästänyt miestäni minua tapaamaan, "ei saa muuten enää tavata lapsia." Lopulta tämä ex löysi uuden miehen, jonka jälkeen on keskittynyt sitten muuhun kiusantekoon, mm. määräilemään millaiset sängyt saamme lapsille hankkia, olipa änkeämässä tekemään tarkastustustakin kotiimme.

Lapset on kurittomia, ja huomaan vertailevani heitä äitiinsä. Ahdistaa joka ikinen kerta kun mieheni hakee lapset tänne. Siellä ne yhdessä exänsä kanssa kahvittelevat ja käyvät yhdessä lasten joulujuhlissa.

Ei. Enää. Ikinä. Kunhan saan voimia, lähden.

Vierailija kirjoitti:

Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.

Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.

Oikeasti, kuinka kehtaat? Ai sinua ei häiritse miehen lapsi mitenkään, kun käyttäydyt kuin hän olisi ilmaa? Todella törkeää ja kylmää käytöstä, miltä luulet tytöstä tuntuvan? Onko kiva tulla isää tapaamaan, kun kotona on joku noin sydämettömästi käyttäytyvä aikuinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä viisi vuotta yhteistä eloa takana. Itselläni 17v lapsi n. vuoroviikoin, miehelläni pojat 6v ja 8v, noin joka toinen vkl.

Ja ei. Ei ei ei. En enää ikinä lähtisi uudelleen. Mies ihan alkuun parin kk jälkeen kun olimme alkaneet seurustella petti minua lastensa äidin kanssa, vaikka olivat siis toki eronneet ennen kuin tapasin mieheni. Sattui aivan helvetisti, ja sattuu edelleen. Toki petti uudelleenkin pari kk myöhemmin. Olkoonkin, että tämä ex uhkaili itsemurhalla ja yksinhuoltajuudella ja kaikilla muilla tavoilla jos ei mies jätä minua, laittoi minullekin viestiä jossa valehteli miehestäni asioista jotta jättäisin mieheni. Sairastuin ja jouduin sairaalaan, exänsä ei päästänyt miestäni minua tapaamaan, "ei saa muuten enää tavata lapsia." Lopulta tämä ex löysi uuden miehen, jonka jälkeen on keskittynyt sitten muuhun kiusantekoon, mm. määräilemään millaiset sängyt saamme lapsille hankkia, olipa änkeämässä tekemään tarkastustustakin kotiimme.

Lapset on kurittomia, ja huomaan vertailevani heitä äitiinsä. Ahdistaa joka ikinen kerta kun mieheni hakee lapset tänne. Siellä ne yhdessä exänsä kanssa kahvittelevat ja käyvät yhdessä lasten joulujuhlissa.

Ei. Enää. Ikinä. Kunhan saan voimia, lähden.

Olet ihan pimeä, kaiken pa*kan ansaitset ja paljon enemmänkin, en voi muuta sanoa.

Tiedätkö, minusta tuntuu ihan samalle. Että ansaitsen. Varmasti ansaitsenkin.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen pariskunnan, jotka tapasivat molemmat eronneina ja molemmilla lapsi/lapsia. Päättivät seurustelusuhteesta, kunnes lapset ovat lähteneet opiskelemaan. Viettivät toki viikonloppuja ja lomiakin yhdessä, mutta muuttivat yhteen vasta yli nelikymppisinä. Ja hyvin on mennyt.

Joskus kannattaa odottaa, jos ei ole takoitus keskenään lapsia tehdä.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä viisi vuotta yhteistä eloa takana. Itselläni 17v lapsi n. vuoroviikoin, miehelläni pojat 6v ja 8v, noin joka toinen vkl.

Ja ei. Ei ei ei. En enää ikinä lähtisi uudelleen. Mies ihan alkuun parin kk jälkeen kun olimme alkaneet seurustella petti minua lastensa äidin kanssa, vaikka olivat siis toki eronneet ennen kuin tapasin mieheni. Sattui aivan helvetisti, ja sattuu edelleen. Toki petti uudelleenkin pari kk myöhemmin. Olkoonkin, että tämä ex uhkaili itsemurhalla ja yksinhuoltajuudella ja kaikilla muilla tavoilla jos ei mies jätä minua, laittoi minullekin viestiä jossa valehteli miehestäni asioista jotta jättäisin mieheni. Sairastuin ja jouduin sairaalaan, exänsä ei päästänyt miestäni minua tapaamaan, "ei saa muuten enää tavata lapsia." Lopulta tämä ex löysi uuden miehen, jonka jälkeen on keskittynyt sitten muuhun kiusantekoon, mm. määräilemään millaiset sängyt saamme lapsille hankkia, olipa änkeämässä tekemään tarkastustustakin kotiimme.

Lapset on kurittomia, ja huomaan vertailevani heitä äitiinsä. Ahdistaa joka ikinen kerta kun mieheni hakee lapset tänne. Siellä ne yhdessä exänsä kanssa kahvittelevat ja käyvät yhdessä lasten joulujuhlissa.

Ei. Enää. Ikinä. Kunhan saan voimia, lähden.

Olet ihan pimeä, kaiken pa*kan ansaitset ja paljon enemmänkin, en voi muuta sanoa.

Tiedätkö, minusta tuntuu ihan samalle. Että ansaitsen. Varmasti ansaitsenkin.

Et todellakaan ansaitse tuollaista! Oon tosi pahoillani että olet joutunut kestämään tollasta, miehesi on kyllä täys k**ipää! Eikä ansaitse sinua. Toivottavasti saat voimia lähteä noin kurjasta suhteesta. Toivon sinulle paljon voimia ja kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.

Kamalaa lukea tällaista tekstiä. Aikuiset ihmiset asettavat itsensä ja oman etunsa puolustuskyvyttömien lasten edelle 😯 Niin surullista ja itsekästä. Mikset etsinyt lapsetonta miestä, kun alusta lähtien olet halunnut pelkkää kahdenkeskistä suhdetta miehen kanssa. Todella julmaa käytöstä pieniä lapsia kohtaan, sekä lasten isältä että uudelta naiselta.

En oikein osaa pitää ajatteluani itsekkäänä, ainakaan huonolla tavalla. Miksi en saisi haluta sellaista parisuhdetta kuin haluan ja miksi pitäisi olla sellaisessa parisuhteessa, jossa en halua olla? Lapset eivät olleet omiani, enkä usko lähtemiseni vaikuttaneen heihin. Kommenttiasi lasten isän julmasta käytöksestä en ymmärrä. Tietysti jos pidät julmana käytöksenä eroamista noinkin pienten lasten äidistä, niin sitten (meidän myöhempi suhteemme ei liittynyt heidän eroonsa). Mutta hän yritti kyllä saada tilanteemme toimimaan. Ymmärsin kyllä sinänsä sen, että lasten etu ja lasten kanssa vietetty aika meni minun ja parisuhteemme edelle, mutta en silti voinut sitä hyväksyä. Miksi olisi pitänyt? Nyt kun erosta on jo aikaa ja sydänsurut ovat poissa, taputan itseäni joka päivä selkään oikeasta ratkaisusta. Ja kuten kerroin, aluksi ajattelin asioiden järjestyvän ja pystyväni uusperhekuvioon, mutta en pystynyt. Nyt olen viisaampi enkä lähde siihen uudestaan. Niin on hyvä aivan kaikkien osapuolten kannalta.

Totta kai lähtemisesi vaikuttaa lapsiin, vaikka eivät omiasi olekaan! Tämä on juuri sitä pohjatonta itsekästä asennetta, että ei kykene näkemään ja myöntämään, kuinka omat valinnat vaikuttavat myös niihin viattomiin ja puolustuskyvyttömiin , eli lapsiin. Minusta on lapsia kohtaan julmaa aloittaa suhde uusperheessä ja testata ja kokeilla todeten, että ei tämä nyt mennytkään niinkuin minä halusin ja siksipä nyt nostan kytkintä eikä tämä nyt lapsille mielipahaa varmasti tuota kun eivät omiakaan edes ole...voi tsiisus....

Vierailija kirjoitti:

Olen monesti miettinyt, miksi naiset lähtevät uusperhekuvioihin mukaan vaikka olisi kivalta tuntuva mies. Jos mies on jo edellisen kanssa lähtenyt lasten ollessa pieniä (mikä usein tuntuu olevan tilanne), miksi tilanne olisi oleellisesti eri uuden naisen kanssa? Lapsiarki nyt tuppaa olemaan rankkaa ja saa ihmisestä kuin ihmisestä monesti huonoimmat puolet esiin väsymyksessä. Siihen sitten uutta lasta kehiin yhdessä ja koko homma alkaa alusta... aika riskaabelia kun tietää että kerran jo homma on kosahtanut. Vaikka mies selittää mitä niin kuitenkin sen eksänkin kanssa on hyvässä uskossa niitä lapsia tehty. 

No niin, minä pääsen vauhtiin kertomaan, mikä niissä menee pieleen. Olen samaa mieltä siitä, että yhteisiä lapsia ei kannata tehdä, ellei varaudu täysin itse niitä lapsia hoitamaan. Ja mitä miehen lapsiin tulee, niin on ehdottoman tärkeää, että jättää nämä miehen vastuulle.

Minä väitän, että uusperheet hajoavat siihen, kun nainen alkaa hoitmaan, kasvattamaan ja viihdyttämään lapsipuoliansa. Mies kun on usein sellainen, että jos joku sen vastuun ottaa, niin hän sen antaa. Sitten äitipuoli saa kuulla ”sä et oo mun äiti” ja lopulta uupuu hommaan.

Meitä näin toimivia av:lla syyllisestään, mutta se on monelle meistä ainoa tapa saada parisuhde - ja uusperhe - toimimaan hyvin.

Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos mies on vastavuoroinen ja kantaa vastuunsa, niin äitipuoli voi hyvin olla aktiivisempi miesten lasten suhteen. Mutta lähtökohtaisesti miehelle pitää tehdä selväksi, että tämän pitää itse selvitä lastensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.

Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.

Oikeasti, kuinka kehtaat? Ai sinua ei häiritse miehen lapsi mitenkään, kun käyttäydyt kuin hän olisi ilmaa? Todella törkeää ja kylmää käytöstä, miltä luulet tytöstä tuntuvan? Onko kiva tulla isää tapaamaan, kun kotona on joku noin sydämettömästi käyttäytyvä aikuinen?

Olen eri, mutta samaa mieltä ylläolevan kanssa.

Ensinnäkin lapsi, joka käy isänsä luona vain tyyliin joka toinen vkl, ei pidä isän kotia kotinaan. (Meilläkin miehen lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään). He tietävät olevansa kylässä, ja kylässä on kaikkea outoa, kuten muitakin ihmisiä tms.

Toisekseen se riittää, että on lapsipuolia kohtaan asiallinen ja ystävällinen, kun heitä ohimennen näkee. Muuta ei tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.

Kamalaa lukea tällaista tekstiä. Aikuiset ihmiset asettavat itsensä ja oman etunsa puolustuskyvyttömien lasten edelle 😯 Niin surullista ja itsekästä. Mikset etsinyt lapsetonta miestä, kun alusta lähtien olet halunnut pelkkää kahdenkeskistä suhdetta miehen kanssa. Todella julmaa käytöstä pieniä lapsia kohtaan, sekä lasten isältä että uudelta naiselta.

En oikein osaa pitää ajatteluani itsekkäänä, ainakaan huonolla tavalla. Miksi en saisi haluta sellaista parisuhdetta kuin haluan ja miksi pitäisi olla sellaisessa parisuhteessa, jossa en halua olla? Lapset eivät olleet omiani, enkä usko lähtemiseni vaikuttaneen heihin. Kommenttiasi lasten isän julmasta käytöksestä en ymmärrä. Tietysti jos pidät julmana käytöksenä eroamista noinkin pienten lasten äidistä, niin sitten (meidän myöhempi suhteemme ei liittynyt heidän eroonsa). Mutta hän yritti kyllä saada tilanteemme toimimaan. Ymmärsin kyllä sinänsä sen, että lasten etu ja lasten kanssa vietetty aika meni minun ja parisuhteemme edelle, mutta en silti voinut sitä hyväksyä. Miksi olisi pitänyt? Nyt kun erosta on jo aikaa ja sydänsurut ovat poissa, taputan itseäni joka päivä selkään oikeasta ratkaisusta. Ja kuten kerroin, aluksi ajattelin asioiden järjestyvän ja pystyväni uusperhekuvioon, mutta en pystynyt. Nyt olen viisaampi enkä lähde siihen uudestaan. Niin on hyvä aivan kaikkien osapuolten kannalta.

Totta kai lähtemisesi vaikuttaa lapsiin, vaikka eivät omiasi olekaan! Tämä on juuri sitä pohjatonta itsekästä asennetta, että ei kykene näkemään ja myöntämään, kuinka omat valinnat vaikuttavat myös niihin viattomiin ja puolustuskyvyttömiin , eli lapsiin. Minusta on lapsia kohtaan julmaa aloittaa suhde uusperheessä ja testata ja kokeilla todeten, että ei tämä nyt mennytkään niinkuin minä halusin ja siksipä nyt nostan kytkintä eikä tämä nyt lapsille mielipahaa varmasti tuota kun eivät omiakaan edes ole...voi tsiisus....

Emme asuneet yhdessä (juuri lapsiasiasta johtuvista syistä) eikä minulla juurikaan ollut omaa suhdetta lapsiin, joten älä huoli, heillä on kaikki hyvin ilman minua :) Ja tässä ketjussa varmaan kaikki ovat joka tapauksessa yhtä mieltä siitä, että uusperhekuvioon lähtemistä kannattaa harkita tarkkaan. Itse harkitsin, luulin siihen pystyväni mutta olin väärässä. En lähtenyt "kokeilemaan huvikseni kun ei tässä nyt muutakaan ole" vaan lähdin hommaan vakaana aikomuksena saada elämänpituinen parisuhde. Asiat vain eivät menneet niin. En ollut onnellinen, joten lähdin. Niin voi käydä missä tahansa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.

Hassua että etukäteen taisit kuvitella että tuo olisi mahdollista. Jotenkin aattelis että kaikki täysikäiset tajuaa että lapsen tarpeet, siis ne ihan oikeat legitit jutut menee aina edelle, siihen kun meidän laitkin perustuu.

Tuo että vanhemmat eronneet noin pienten lasten kanssa on myös varoitusmerkki. Viittaa siihen että jompi kumpi tai molemmat vanhemmista jumissa omassa uhmaiässä.

Mulla orastavat suhteet kaatuu aina siinä vaiheessa kun lapset pitäisi ottaa kuvioon. En vain pidä muista lapsista kuin omistani. Jos tosi paljon tykkään naisesta, niin silloin siedän vähän hänen lapsiaankin.

Uusperheissä harvemmin lapset ovat se ongelmien juuri, vaan muut aikuiset ( eli uusperheen ulkopuolella olevat henkilöt).

Meidän perheessä miehen lasten äiti yrittää jatkuvasti omalla toiminnallaan aiheuttaa sen että lapset eivät viihtyisi minun ja mieheni perheessä. Lapset vertailevat jatkuvasti meidän ja äitinsä luomia sääntöjä. Tai siis pikemminkin äitinsä kotona vallitsevaa säännöttömyyttä. Aina vain kuuluu " mutta kun äidin luona ". Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Voi teitä vähäuskoisia ;)

Mitä on sellainen rakkaus, joka loppuu noin pienestä? Omasta miehestäni en eroaisi, vaikka olisi tusina lapsia ja maailman v-mäisin entinen vaimo. Maailman v-mäisin entinen vaimo hänellä kyllä olikin, mutta se hitsasi meidät vain lujemmin yhteen. Yhteinen ongelma.

Kiva. Joskus, kuten esim meillä sen häiriintyneet exät touhut eivät hitsaa yhteen vaan erottavat, koska mies pelkää konflikteja hänen kanssaan, lasten tapaamisten hankaloitumista jne. Meidän tapauksessa kun ex on kaiken aikaa väheksynyt minua, eikä miehellä ole munaa puolustaa nykyistä perhettään vaan yrittää hyvitellä exäänsä, meidän suhde on päättymässä. Monia muitakin ongelmia toki on. Miehen kyvyttömyys laittaa rajoja, joka ylipäätään on tärkeää, puhumattakaan jos on tuollaisia p****päitä kuviossa, kyvyttömyys olla aikuinen, se että miehellä on lapsia vaikkei kykyä olla aikuinen, kommunikaatiovaikeuksia jne Suhteella olis ollu mahikset, jos lapsia ei olisi, heit olis vaan yks ja exällä enemmän muumeja laaksossa. Lapsissa ei vikaa, miehellä ei vaan ole kykyä siihen vastuuseen ja aikuisuuteen jota vanhemmuus ja myös parisuhde uusperheessä vaatii. Minä aloitan tämän vuoden siivoten elämästäni kaiken toimimattoman. Ja tämä "uusperhe" on ensimmäisenä listalla. Annoin miehelle mahdollisuuden myös siihen et ihan kaikki toimimaton touhu käydään läpi ja tehdäön ihan uudet tavat toimia. Hän ei kyennyt valitsemaan mitään vaan sama vanha riitaisa touhu käynnistyi samantien. Joten tilanne selvä. Ikinä en enää sekaannu mieheen joka ei ole isosti kasvanut aikuiseksi ja jolla on enemmän kuin kaks lasta. Ja niidenkin pitää olla jo lähes aikuisia. Kamala kokemus tämä.

Ja vielä ihmetellään huonoa syntyvyyttä ja että kukaan ei tee enää lapsia. Lapsia? Tähän sairaaseen maailmaan? Ja lapsista pitäisi mukamas kasvaa täysjärkisiä aikuisten sotkujen keskellä

Vierailija kirjoitti:

Moni on sanonut täällä ettei uusioperhekuviot voi toimia. Itse tunnen paljon toimivia, kukin omalla tavallaan. Itsekin olen sellaisessa tilanteessa eli avioiduin eronneen miehen kanssa jolla tapaamishetkellä 8-vuotias tytär joka on miehellä joka toinen viikonloppu.

Itse olen erakkoluonne enkä pidä lapsista joten on sovittu niin että minä en ota lapsihommaan mitenkään osaa. Mies saa viihdyttää, ruokkia, tehdä mitä tahtoo enkä puutu siihen. Joskus olen muualla esim vanhemmillani kylässä, joskus kotona kun tytär tulee mutta silloin olen työhuoneessa omissa oloissani esim pelaamassa tietokoneella. Ei häiritse mitenkään että miehellä on lapsi. Eksäänsä en ole koskaan nähnyt enkä halua nähdä.

Eihän tuo ole uusperhe, haloo. Miehellä on 2 perhettä joissa toisessa sinä, toisessa lapsi. Sinä elät vain sen osan kanssa miehestä joka sulle kelpaa, osan olet amputoinut pois. Eli ei tuo ole edes 100% parisuhde. Uusperhe on se missä ihmiset on saman pöydän ääressä, muodostavat toisiinsa ihmissuhteen jne. Ja se siitä hankalan tekee kun pitäis olla hyvät ihmissuhdetaidot. Sinä olet kieltäytynyt koko ihmissuhteesta osan perhettä kanssa. Eli ei sulla ole uusperhettä. Toinen uusperheen muoto mitä ei pahemmin uusperheeks voi laskea on se, missä lapseton mies muuttaa avustamaan äitiä ja lapsia, eikä yhteistä ole. Siitäkin puuttuu lähes kaikki uusperhern dynamiikka, miehen ja naisen osa uusperheessä on niin erilainen. Se missä haastetta on on juuri miehen lapset ja siellä taustalla vaikuttava ex.

Vierailija kirjoitti:

Mulla onnistui uusioperhe-elämä saman katon alla vuoden ja kuukauden. Minä olen lapseton, miehellä yksi lapsi. Minulla ja ala-kouluikäisellä lapsella meni ihan hyvin kahdestaan, mutta mies ylikompensoi erosta johtuvaa huonoa omaatuntoaan parisuhteen kustannuksella. Minulle oli luonnollisesti ok että lapsi on miehellä etusijalla elämässä, minä olen ikuinen kakkonen, mutta se että meillä ei ollut kahden aikuisen ihmisen yhteistä aikaa edes silloin kun olimme kahden, kaatoi suhteen. Kun lapsi oli äidillään, mies roikkui somessa lapsen kanssa, sisusti hänen huonettaan tai selaili lapsen kuvia. Lapsi kysyi muutaman kerran minulta, että teettekö te iskän kanssa koskaan mitään kahdestaan kun hän on poissa. Totesi että se ei oo kyllä hyvä juttu, äitikin tekee uuden miehen kanssa vaikka mitä, ja sen on tosi hyvä, koska ovat sitten iloisia. 

Tajusin että minut oli huijattu iskän ja lapsen au pairiksi.  Erohan siitä tuli.

Hyi. Ihan kamalaa, onneksi lähdit. Johonkin jumiin tuollainen mies on jäänyt kunnei anna arvoa aikuiselle naiselle. Olikos itsenäistynyt lapsuudenkodissaan vai äidissäkin vielä roikkumassa?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös sujunut hyvin. Yhdessä asuttu neljä vuotta. Meillä asuu minun teinit ja miehen ala-asteikäiset lapset käyvät joka toinen vkl. Sujuu hyvin, ja Syiksi väitän:

- Koska myös minulla omia lapsia, ja miehen lapset ovat vain antaneet minulle enemmän aikaa omien lasteni, sekä ikääntyneiden vanhempieni kanssa.

- lapsemme ovat eri-ikäisiä. Jouluakaan emme ole koskaan kaikki yhdessä viettäneet, eli ei tule mitään vertailukohtia

- miehen lapset ovat kurissa kasvatettuja ja mies ei anna lasten hypyyttää itseään

- mies ei ole sysännyt vastuuta lapsistaan minulle. Jos hän ei voi heitä hoitaa, hän peruu viikonlopun

- emme ole yrittäneet vääntää kokoonpanoa perheeksi. Miehen lapset, eikä anoppi, eivät varmaan edes tunnistaisi täysi-ikäistäni, jos kadulla tulisi vastaan.

Alussa oli pientä ongelmaa, kun lasten äiti yritti määräillä, mitä lasten kanssa pitää tehdä. Sittemmin lopettanut, mutta lapset vaativat samoja asioita, eli varmaan äidiltä opittuja. Mutta ei se minua haittaa, mies hoitaa sen puolen.

Onnea teille. Minun silmiini näyttää siltä että juuri tuo miehen aikuisuus ja kyky hoitaa asioita perheelleen parhaaksi ja laittaa rajoja on iso juttu. Se luo sullekin olon, että olet turvassa, kukaan ulkopuolinen ei pääse perhettäsi pompottamaan ja mieheen voi luottaa. Meillä kun on ollut ihan päinvastaista, miehen puolelta pompottaa niin lapset, exät kuin hänen äitinsäkin, miehen mielestä mitään ongelmia ei ole kuin mun päässä. Niin minä olen yrittänyt kaiken mitä keksin, mutta voin huonosti enkä luota mieheen, kun tuntuu ettei sitä ehjää, vahvaa perhettä ja parisuhdetta ole, vaan mies on kiinni äidissään ja exässään ja lastensakaan kanssa ei aikuinen vaan tahdoton tossukka. Ja ero on tulossa, näistä syistä. Minä olen lukenut kaiken mitä uusperheestä on kirjoitettu, selvittänyt omia asioitani, ehdottanut sitävja tätä. Mies ei, ei tarvi koska vika kuulemma kaikkeen minussa. Niin en tuollaista kakaraa enää jaksa.