Muita, jotka ”katuvat” uusperhettä? Onko suhteenne loppunut miehen lapsen takia?

Olisi helppo lähteä suhteesta, jos nainen ei aina haluaisi vääntää niitä lapsia.

Sitten itketään surkeana ja rahattomana yksinhuoltajana.

Jokainenhan voi itse päättää hankkiiko lapsia ja meneekö yhteen ihmisen kanssa, jolla on vielä lapsia hiollettavana.

Oma valinta, turha parkua onnetonta elämää ympäriinsä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Tälläkin hetkellä uusperhekuviossa mukana, mistä ei näköjään noin vain lähdetäkään. Hoidan oman lapseni lisäksi kumppanin lapset, kumppani hoitaa vain omat työt. Kumppanin exä pistää kapuloita rattaisiin pahimmalla mahdollisella tavalla. Itse sain hetki sitten tietää olevani raskaana. Olen yrittänyt kestää ja toivoa parempaa, mutta arki tuntuu harmaalta ja päivät yritän vain selvitä hengissä, tiedän että kaivan itselleni koko ajan vaan isompaa kuoppaa, olisi pitänyt lähteä kun oli mahdollisuus..

Kaikki myötätunnot puolellasi.. ootko koittanut puhua miehen kanssa tuosta tilanteesta? Varmastikin olet, turhaa kysyä. Toivottavasti tilanteesi muuttuu paremmaksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olisi helppo lähteä suhteesta, jos nainen ei aina haluaisi vääntää niitä lapsia.

Sitten itketään surkeana ja rahattomana yksinhuoltajana.

Jokainenhan voi itse päättää hankkiiko lapsia ja meneekö yhteen ihmisen kanssa, jolla on vielä lapsia hiollettavana.

Oma valinta, turha parkua onnetonta elämää ympäriinsä.

Ympäriinsä? Mistä kuvittelet, että puran onnetonta elämää ympäriinsä. Ehkäpä puran sitä vain täällä kun se on helppoa anonyymina ja voi jutella ihmisten kanssa, jotka ovat kenties samassa tilanteessa.

Ap

Meidän tilanteessa miehellä oli kaksi kouluikäistä edellisestä liitosta. Meidän uusioperheemme toimi hyvin (vaikka ex yritti kaikkensa estääkseen), ja siitä kiitos kuuluu yksinomaan miehelleni. Hän toimi suoraselkäisesti koko ajan, eikä antanut kenenkään pompottaa itseään.

Minusta ei siis ole paljon apua Ap:lle. Jos hän on yrittänyt saada miestään ymmärtämään tilanteen ja toimimaan järkevästi, eikä se auta, niin minkäs teet? Teinin käytös ei näillä näkymin itsestään muutu, ja Ap:n vaikutusmahdollisuudet on vähäiset. Ainut tapa on miehen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Tälläkin hetkellä uusperhekuviossa mukana, mistä ei näköjään noin vain lähdetäkään. Hoidan oman lapseni lisäksi kumppanin lapset, kumppani hoitaa vain omat työt. Kumppanin exä pistää kapuloita rattaisiin pahimmalla mahdollisella tavalla. Itse sain hetki sitten tietää olevani raskaana. Olen yrittänyt kestää ja toivoa parempaa, mutta arki tuntuu harmaalta ja päivät yritän vain selvitä hengissä, tiedän että kaivan itselleni koko ajan vaan isompaa kuoppaa, olisi pitänyt lähteä kun oli mahdollisuus..

Kaikki myötätunnot puolellasi.. ootko koittanut puhua miehen kanssa tuosta tilanteesta? Varmastikin olet, turhaa kysyä. Toivottavasti tilanteesi muuttuu paremmaksi.

Ap

Olen yrittänyt. Ei puhuminen auta..

Itse kokemuksen syvällä rintaäänellä kehooian kaikkia miettimään KAKSI kertaa ennen uusperheeseen ryhtymistä. Hattua nostan heille jotka siihen pystyvät, ymmärrys on heidän puolella jotka ei pysty..

Vierailija kirjoitti:

Näitä tossukoita hyvittäjiä riittää. Heidän kanssa ei suhde pidemmän päälle suju.... Pääsee turhan helposti paha äitipuoli rooliin.

Paremminkin voisi sanoa kahden tossun löytäneen toisensa. Mies pakoilee vastuuta ja nainen suostuu hoitamaan kaiken - miksi tähän pitää vielä pyöräyttää yksi yhteinen ”rakkauden hedelmä”?

Vauvakato ja sinkkujen määrä kertoo vain karua tarinaa siitä, että naiset viimeinkin tajuavat millainen huijaus suurin osa parisuhteista on. Miehet on kasvatettu malliin, jossa riittää että isi käy töissä ja äiti pyörittää sitten töiden ohella koko talouden, uusperheet ovat loistava esimerkki siitä kuinka kieroutunut ajattelu miehillä voikaan olla. Onneksi nykyisin 90-luvulta (ehkä jopa 80-luvun lopulta) syntyneistä pojista on osa kasvatettu ymmärtämään tasa-arvoa ja nämä miehet sitten viedäänkin käsistä parisuhdemarkkinoilla. Loput jäävät itkemään kun eivät kelpaa, vaikka olisikin työ eivätkä edes hakkaa!

Anteeksi, meni muuten vähän ohi aiheen. Itse otsikkoon: ei ole kokemusta, sillä kierrän lapselliset miehet kaukaa. Osallistuva, vastuunkantava ja luotettava isä harvemmin on sinkku..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullut ainoatakaan hyvin päättynyttä, onnellista tarinaa uusioperheistä joten en sellaiseen missään nimessä ryhtyisi. Kertomuksia uusioperhehelveteistä kyllä riittää. Muutenkin mies jolla on lapsia on täydellinen turn-off.

Ei niitä uusperheitä edes olisi, jos ydinperheet olisivat se ihana autuus, josta ei pois haluta. Mutta kummasti niistäkin puolet päättyy eroon. Kai siis ihmisten väliset suhteet ylipäätään pitäisi kieltää?

Ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon vain 40%, loput 60% eroista on näitä eronneita piiri pieni pyörii-periaatteella, jotka sitten perustelevat joka toinen vuosi uusia uusperheitä ja eroavat taas.

Selitätkö matematiikan uudelleen. 40pros ja sitten loput 60pros. Öö, sitten se on sata prossaa..

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä provo? Vai eikö ihminen enää kestä normaalia elämää? Ei se aina murrosikäisten kanssa ole helppoa, vaikka olisivat omiakin. Ja sitten vielä syytetään teiniä siitä, että sen elämä on tehty liian helpoksi eikä mokoma kestä pettymyksiä. Itse ollaan samanlaisia, vaikka pitäisi olla jo aikuinen.

Ja kuten tuolla jo sanottiin, eipä ole kummoinen rakkaus, joka tuohon kaatuu.

Sitä paitsi ennen oli paljon enemmän uusperheitä, koska ihmiset jäivät usein jo nuorena leskeksi eikä mitään esiaviollisia suhteita suvaittu ja lapsille piti saada uusi äiti. Että se niiden luonnottomuudesta.

Entiset uusperheet poikkesivat hyvin paljon nykyisistä, sillä kuten itsekin mainitsit, ennen tarkoituksena usein oli saada lapsille uusi äiti.

Tällaisella perhekokoonpanolla, jossa uusi kumppani tulee ikään kuin toisen vanhemman tilalle, on huomattavasti paremmat edellytykset toimia kun nykyisillä uusperheillä, joissa valtaosassa vanhemmat kilpailevat siitä, kumpi heistä on se suosikkivanhempi, josta lapset tykkäävät enemmän. Tällaisissa perheissä sen "uuden" vanhemman rooli on koko ajan veitsenterällä ja vaikeudet ovat taattuja.

Ne uusperheet, joissa alusta lähtien sovitaan yhteiset pelisäännöt kaikkien vanhempien kesken ja näistä pidetään kiinni, toimivat parhaiten. Näissä perheissä exät eivät halveksi nyksiä, asioista kyetään sopimaan ja keskustelemaan avoimesti ja asiallisesti ja kaikilla on ns. samat tavoitteet eli turvata lapsille turvallinen ja vakaa lapsuus vaikka ero onkin tullut ja perheen kokoonpano mullistunut. Seuraavaksi parhaiten toimivat sitten ne, joissa pariskunnat seisovat vakaasti yhdessä toistensa tukena vaikka exä heittäisikin kapuloita rattaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä provo? Vai eikö ihminen enää kestä normaalia elämää? Ei se aina murrosikäisten kanssa ole helppoa, vaikka olisivat omiakin. Ja sitten vielä syytetään teiniä siitä, että sen elämä on tehty liian helpoksi eikä mokoma kestä pettymyksiä. Itse ollaan samanlaisia, vaikka pitäisi olla jo aikuinen.

Ja kuten tuolla jo sanottiin, eipä ole kummoinen rakkaus, joka tuohon kaatuu.

Sitä paitsi ennen oli paljon enemmän uusperheitä, koska ihmiset jäivät usein jo nuorena leskeksi eikä mitään esiaviollisia suhteita suvaittu ja lapsille piti saada uusi äiti. Että se niiden luonnottomuudesta.

Entiset uusperheet poikkesivat hyvin paljon nykyisistä, sillä kuten itsekin mainitsit, ennen tarkoituksena usein oli saada lapsille uusi äiti.

Tällaisella perhekokoonpanolla, jossa uusi kumppani tulee ikään kuin toisen vanhemman tilalle, on huomattavasti paremmat edellytykset toimia kun nykyisillä uusperheillä, joissa valtaosassa vanhemmat kilpailevat siitä, kumpi heistä on se suosikkivanhempi, josta lapset tykkäävät enemmän. Tällaisissa perheissä sen "uuden" vanhemman rooli on koko ajan veitsenterällä ja vaikeudet ovat taattuja.

Ne uusperheet, joissa alusta lähtien sovitaan yhteiset pelisäännöt kaikkien vanhempien kesken ja näistä pidetään kiinni, toimivat parhaiten. Näissä perheissä exät eivät halveksi nyksiä, asioista kyetään sopimaan ja keskustelemaan avoimesti ja asiallisesti ja kaikilla on ns. samat tavoitteet eli turvata lapsille turvallinen ja vakaa lapsuus vaikka ero onkin tullut ja perheen kokoonpano mullistunut. Seuraavaksi parhaiten toimivat sitten ne, joissa pariskunnat seisovat vakaasti yhdessä toistensa tukena vaikka exä heittäisikin kapuloita rattaisiin.

Jos pystyisin sopimaan pelisäännöt ja keskustelemaan avoimesti eksäni kanssa, ei hän olisi eksä, vaan nyksä...

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullut ainoatakaan hyvin päättynyttä, onnellista tarinaa uusioperheistä joten en sellaiseen missään nimessä ryhtyisi. Kertomuksia uusioperhehelveteistä kyllä riittää. Muutenkin mies jolla on lapsia on täydellinen turn-off.

Ei niitä uusperheitä edes olisi, jos ydinperheet olisivat se ihana autuus, josta ei pois haluta. Mutta kummasti niistäkin puolet päättyy eroon. Kai siis ihmisten väliset suhteet ylipäätään pitäisi kieltää?

Ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon vain 40%, loput 60% eroista on näitä eronneita piiri pieni pyörii-periaatteella, jotka sitten perustelevat joka toinen vuosi uusia uusperheitä ja eroavat taas.

En nyt oikein tiedä, mistä luvuista puhut, mutta ei se tilastomatematiikka niin vaikeaa ole. On kuitenkin monenlaisia tapoja laskea eronneisuus. Yksi tapa on se, että mikä on kokonaiseronneisuusluku. Toinen on se, että mikä on eronneisuus eri vuosikymmeninä naimisiin menneillä. Esim. 70-luvulla naimisiin menneillä eroprosentti on huomattavasti pienempi, kuin 90-luvulla naineilla. Tällä hetkellä ennuste nyt naimisiin menevien eroamiseen on 50pros. Mutta kaikista naimisiin menneistä (vanhukset huomioiden) joku 39. Luku vaihtelee myös, jos lasketaan ensimmäiset ja toiset liitot erikseen.

Jos puhut jostain 40 ja loput 60, niin se on sata, eli kaikki... Ja siis Tilastokeskuksen mukaan kaikista eroista 40 pros ei ole ensimmäisestä liitosta ja 60 toisista jne.

Ensimmäisistä liitoista eroon päätyy tätä nykyä hieman vähemmän kuin toisista.

Hedelmällisintä on tarkastella sitä, millä ennusteella nyt ensimmäiseen liittoon menevä pysyy yhdessä. Se on juuri nyt se 50. Mutta siis esim. aiempina vuosikymmeninä se oli pienempi. Lisäksi esim erityislapsi nostaa eron todennäköisyyden 70 prossaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Tälläkin hetkellä uusperhekuviossa mukana, mistä ei näköjään noin vain lähdetäkään. Hoidan oman lapseni lisäksi kumppanin lapset, kumppani hoitaa vain omat työt. Kumppanin exä pistää kapuloita rattaisiin pahimmalla mahdollisella tavalla. Itse sain hetki sitten tietää olevani raskaana. Olen yrittänyt kestää ja toivoa parempaa, mutta arki tuntuu harmaalta ja päivät yritän vain selvitä hengissä, tiedän että kaivan itselleni koko ajan vaan isompaa kuoppaa, olisi pitänyt lähteä kun oli mahdollisuus..

Kaikki myötätunnot puolellasi.. ootko koittanut puhua miehen kanssa tuosta tilanteesta? Varmastikin olet, turhaa kysyä. Toivottavasti tilanteesi muuttuu paremmaksi.

Ap

Olen yrittänyt. Ei puhuminen auta..

Itse kokemuksen syvällä rintaäänellä kehooian kaikkia miettimään KAKSI kertaa ennen uusperheeseen ryhtymistä. Hattua nostan heille jotka siihen pystyvät, ymmärrys on heidän puolella jotka ei pysty..

Samalla ajatuksilla täällä kuin sinä.. Kannattaa miettiä monta kertaa ennen kuin alkaa edes tapailemaan. Tunne vei mennessään :(

Ap

Olen lapseton, enkä ikinä ole ottanut miestä jolla lapsia.Ei kiitos.

Olen monesti miettinyt, miksi naiset lähtevät uusperhekuvioihin mukaan vaikka olisi kivalta tuntuva mies. Jos mies on jo edellisen kanssa lähtenyt lasten ollessa pieniä (mikä usein tuntuu olevan tilanne), miksi tilanne olisi oleellisesti eri uuden naisen kanssa? Lapsiarki nyt tuppaa olemaan rankkaa ja saa ihmisestä kuin ihmisestä monesti huonoimmat puolet esiin väsymyksessä. Siihen sitten uutta lasta kehiin yhdessä ja koko homma alkaa alusta... aika riskaabelia kun tietää että kerran jo homma on kosahtanut. Vaikka mies selittää mitä niin kuitenkin sen eksänkin kanssa on hyvässä uskossa niitä lapsia tehty. 

Onko niin, että äidit yleensä hoitaa nämä tilanteet paremmin? Koska harvemmin näkee miehiä valittamassa kun heidän uudet kumppanit joilla on lapsia eivät saa tilannetta toimimaan. Vai eikö miehet sitten vain jaa kokemuksia?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.

Kamalaa lukea tällaista tekstiä. Aikuiset ihmiset asettavat itsensä ja oman etunsa puolustuskyvyttömien lasten edelle 😯 Niin surullista ja itsekästä. Mikset etsinyt lapsetonta miestä, kun alusta lähtien olet halunnut pelkkää kahdenkeskistä suhdetta miehen kanssa. Todella julmaa käytöstä pieniä lapsia kohtaan, sekä lasten isältä että uudelta naiselta.

Kannattaa napata sellainen ukkomies, jolla on jo isot lapset, mielellään jo kotoa kohta lähtevät.

Eivät he halua tulla meidän uuteen lemmenpesään, vaan ovat mielellään äidillään. Ja sehän sopii!

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on erityislapsi. Sellainen, josta pitää leikkiä, ettei ole (eli he häpeävät sitä diagnoosia), kun ei fyysisesti näy, mutta siis ihan virallinen nepsy diagnoosi löytyy.

Tiedän, että erityislasten vanhemmat eroavat useammin kuin muut, koska erityislasten kanssa biovanhemmillakin on rankempaa. Ja siksi uusperheisiin päätyy useammin erityislapsia - usein juuri mt- ja nepsylapsia. No, jos he haastavat biovanhempia, niin mites sitten heitä, joilla ei ole biologian tuomia suodattimia.

Olen huomannut, että vanhempipuoli päätyy syytettyksi ongelmista, joista lasta on hoidettu jo ennen eroa. En siis osaa enää syyllistyä. Puolison lasten ongelmat eivät ole uuden vika. Piste.

Se puolivanhempi ei välttämättä ole nepsy, kuten bioisä. Normaalilla on helpompaa vanhempana kuin vaikka kirjolaisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on loppunut viiden vuoden parisuhde miehen lasten takia - tai ei oikeastaan lasten takia vaan sen takia, että hänellä ylipäätään oli lapsia. Lapset olivat suhteen alkaessa 1- ja 3-vuotiaat. Exälläni oli exänsä kanssa huonot välit, mikä osaltaan hankaloitti suhdettamme. Lapset olivat ihan normaaleja lapsia, eivät mitenkään erityisen hankalia. Itseäni kuitenkin alkoi rassata se, että kaikki asiat piti suunnitella miehen lasten aikataulujen ja "lapsivuorojen" perusteella ja lasten äiti tietysti löi kapuloita rattaisiin, minkä ehti. Olin itse lapseton, joten sikäli olin hyvin eri tilanteessa kuin sinä. Olisin halunnut miehen kanssa normaalin kahden aikuisen parisuhteen, johon olisi sitten lapsia tullut myöhemmin. Emme kuitenkaan missään vaiheessa saaneet elää omilla ja parisuhteemme ehdoilla, ja kyllästyin tilanteeseen ja lähdin. Oli aivan oikea päätös.

Kamalaa lukea tällaista tekstiä. Aikuiset ihmiset asettavat itsensä ja oman etunsa puolustuskyvyttömien lasten edelle 😯 Niin surullista ja itsekästä. Mikset etsinyt lapsetonta miestä, kun alusta lähtien olet halunnut pelkkää kahdenkeskistä suhdetta miehen kanssa. Todella julmaa käytöstä pieniä lapsia kohtaan, sekä lasten isältä että uudelta naiselta.

En oikein osaa pitää ajatteluani itsekkäänä, ainakaan huonolla tavalla. Miksi en saisi haluta sellaista parisuhdetta kuin haluan ja miksi pitäisi olla sellaisessa parisuhteessa, jossa en halua olla? Lapset eivät olleet omiani, enkä usko lähtemiseni vaikuttaneen heihin. Kommenttiasi lasten isän julmasta käytöksestä en ymmärrä. Tietysti jos pidät julmana käytöksenä eroamista noinkin pienten lasten äidistä, niin sitten (meidän myöhempi suhteemme ei liittynyt heidän eroonsa). Mutta hän yritti kyllä saada tilanteemme toimimaan. Ymmärsin kyllä sinänsä sen, että lasten etu ja lasten kanssa vietetty aika meni minun ja parisuhteemme edelle, mutta en silti voinut sitä hyväksyä. Miksi olisi pitänyt? Nyt kun erosta on jo aikaa ja sydänsurut ovat poissa, taputan itseäni joka päivä selkään oikeasta ratkaisusta. Ja kuten kerroin, aluksi ajattelin asioiden järjestyvän ja pystyväni uusperhekuvioon, mutta en pystynyt. Nyt olen viisaampi enkä lähde siihen uudestaan. Niin on hyvä aivan kaikkien osapuolten kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Välillä haaveilen, että löytyisikö mulle vielä lapseton mies.. mut en tiiä olisko se helpompaa kun itselläni on nyt lapsi.

Ap

Hitto mikä itsekäs sika sä oot! Sinun kuuluisi asettaa lapsi etusijalle eikä ajatella vaan itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullut ainoatakaan hyvin päättynyttä, onnellista tarinaa uusioperheistä joten en sellaiseen missään nimessä ryhtyisi. Kertomuksia uusioperhehelveteistä kyllä riittää. Muutenkin mies jolla on lapsia on täydellinen turn-off.

Fiksu nainen!

Uusperheet ovat luonnottomia eikä tässä hommassa ole kellään hyvä olla..

Ap

Kiitoksia. Toivon sinulle parempaa elämää, melkeinpä sanoisin että ainoa tie siihen tässä kohtaa on ero vaikka teillä on yhteinenkin lapsi. Vaikka väliaikainen asumusero, jotta mies tajuaa että voi menettää sinut ja lapsen.

Näin niitä erolapsia tulee kun aina vain ero on ratkaisu. Pian aloittaja löytää sitten uuden miehen ja sen kanssa saa lapsen, ja taas hänellä on uusioperhe.