Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tara hämmästyi, kun hänelle ei myyty ruokaostoksilla yhtä siideriä teini-ikäisen poikansa vuoksi – ”En ehkä näytä ihan perusäidiltä”

Vierailija
01.01.2020 |

Pohjois-Karjalassa asuva Tara meni uudenvuodenaattona lastensa kanssa paikalliseen S-Markettiin ostamaan ruokaa iltaa varten. Kassalla syntyi hämmentävä tilanne, kun toisen alaikäisen lapsen vuoksi Tara ei saanut ostettua yhtä siideripulloa.

Tilanne syntyi, kun äiti ja teini-ikäiset lapset saapuivat kassoille ruokiensa kanssa. Uudenvuodenaatolle tyypillisesti maksamaan oli pitkät jonot.

Tara kertoo, että ostosten mukana oli pullo siideriä, jonka täysi-ikäinen tytär oli pyytänyt juotavaksi ruuan kanssa. Kassalla myyjä kysyi Taralta henkilöllisyystodistusta.

– Näytin ne, totta kai. Olen lähemmäs 40-vuotias, joten vähän ihmettelin, miksi hän minulta niitä kysyy, Tara kertoo.

Myyjä kysyi myös tyttären papereita, ja hän näytti ajokorttinsa. Perheen mukana oli vähän alle 18-vuotias poika. Myyjä kysyi häneltäkin henkilöllisyystodistusta, mutta sitä ei ollut mukana.

Myyjä ilmoitti, että hän ei voi myydä siideriä, koska he ovat samassa seurueessa.

– Kysyin, että voiko tytär ostaa siiderin itselleen tai voinko minä maksaa sen erikseen. Myyjä ohjeisti, että tytön pitää vaihtaa kassaa ja mennä jono perälle, että saa ostaa sen siiderin.

– Tottakai ihmiset tuijottivat, ei ollut kauhean kiva tilanne, Tara jatkaa.

Miten valikoidaan?
Tytär meni jonottamaan toiselle kassalle ja sai siiderinsä.

– Tyttöni oli aika järkyttynyt, hän joutui seisomaan yksin kaikkien töllisteltävänä, Tara sanoo.

Tara kysyi myyjältä, toimitaanko samalla tavalla kaikille äideille, jotka tulevat ostoksille lastensa kanssa.

– Myyjä sanoi, että tilanteet katsotaan tapauskohtaisesti. Jos lapset ovat nuorempia, silloin ei välttämättä katsota papereita. Jäin miettimään, onko se sitten ok, että lapset ovat vaikka 10-vuotiaita ja äiti ostaa alkoholia, Tara sanoo.

Hän pohtii, miksi juuri hänen kohdallaan papereita syynättiin.

– Minulla on paljon tatuointeja, enkä ehkä näytä ihan perusäidiltä. Mietin, että katsotaanko, että pitäisi olla niin sanotusti normaalin näköinen äiti.

– Tilanne kokonaisuudessaan oli nöyryyttävä. En varmaan toista kertaa uskalla mennä lasten kanssa kauppaan, jos aikomuksena on ostaa myös yksi siideri, hän sanoo.

Iltalehti ei tavoittanut uudenvuodenaattona S-Marketin edustajaa kommentoimaan tapahtunutta.

Kauppojen käytäntö on tarkistaa henkilöllisyys alkoholia ostavilta asiakkailta, jos he vaikuttavat alle 30-vuotiailta.

Mielestäni on outoa syyttää tatuointeja siitä, että myyjä noudattaa annettuja sääntöjä?

Kommentit (415)

Vierailija
81/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.

Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.

Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.

Se, että joku asia ei lue laissa, ei tee siitä lainvastaista. 

Huoh.

Potentiaalisesti lainvastaista oli alkoholin myyminen toiselta kassalta, jos välitysepäilyn perusteella oli jo kieltäydytty myymästä ensimmäiseltä kassalta. Tämä asia on ketjussa selitetty jo kymmenkunta kertaa.

Olen muuten juristi, että tiedän kyllä miten laki toimii. Mutta kiitos valistuksesta.

Vierailija
82/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui kerran Prisman kassalla: mukanani oli naapurin 20v poika, joka halusi ostaa tupakkaa. Ei ollut henkkarit mukana, joten kassa ei myynyt. Kysyin kassalta, että myykö mulle. Vastaus oli kyllä. Poika antoi minulle setelin, jonka annoin kassalle. Kassa antoi vaihtorahat, jotka annoin tupakka-askin kera pojalle. Kassan mielestä tämä menettely oli okei. 

Miten on noin pieleen mennyt ikärajavalvonnan ymmärrys🤯

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa kaupan toiminnassa ollut mitään järkeä, eikä se todellakaan perustu mihinkään säädökseen. Jos alkoholin myymisestä on kieltäydytty sillä perusteella, että on syytä olettaa sitä välitettävän alaikäiselle, niin mihin se peruste katosi kun tyttö meni toiselle kassalle?

Järkyttymisessä ei tietenkään myös ole mitään järkeä.

Juu, ei perustu mihinkään säädökseen eikä ole oikein johdonmukaista myydä siideriä toisella kassalla, kun kuitenkin sama seurue siinä oli joka tapauksessa. Mutta tällainen sääntö kuitenkin on kaupan alalla olemassa eikä myyjä voi sille oikein mitään. Työntekijän on noudatettava työnantajan ohjeistusta, vaikka se ohje ei olekaan lakiin kirjoitettu. Nämä ohjeistukset ovat kuitenkin niin ympäripyöreästi laadittu, joten niitähän tulkitaan ja sovelletaan sitten näin hassusti.

Ehkä tuossa oli ideana se, että kun teiniltäkin kysyttiin paperit, ei enää sen kysymisen jälkeen voi päättää, että tältä ei tarvitakaan täysi-ikäisyyttä. Ohjeistushan on myös se, että jos jollakin ei ole esimerkiksi papereita mukana, et voi enää myydä juomia ilman niitä, kun ehdit jo ne paperit kysymään. Eli ennen papereiden kysymistä täytyy päättää myydäänkö ilman papereita vai ei. Tämä siis estää sen, että asiakas alkaa siinä kyselemään, että enkö muka näytä täysi-ikäiseltä. Jos paperit kysytään, ilman niitä ei myydä. Ja sama pätee toisin päinkin, et voi enää kysyä papereita sen jälkeen, kun asiakas on jo maksanut ostokset. Tätä on siis ehkä sovellettu myös tähän tilanteeseen. 

Ei. Laki on asiassa yksiselitteinen. Jos on syytä olettaa, että alkoholia välitetään alaikäiselle, niin sitä ei saa myydä. Toiselle kassalle vaihtaminen ei voi muuttaa tilannetta. Lakia on rikottu, jos peruste myynnistä kieltäytymiselle alunperin oli epäily alaikäiselle välittämisestä. Jos taas tällaista epäilyä ei ollut, niin miksi alunperinkään kieltäydyttiin?

Mikään sinun tai kauppiaan perseestänne repimä sääntö ei voi muuttaa tätä tilannetta.

Juu, laki on yksiselitteinen, mutta en ole väittänytkään, että ohjeistus on laki. Ja se ei ole myyjän ja kauppiaan p*rseestä repimä sääntö, vaan kaupan liiton ohjeistus, joka on käytössä ainakin kaikissa s- ja k-ryhmän kaupoissa. Ei ole ollenkaan laitonta, että toimialoilla tai työpaikoilla tehdään erilaisia ohjeistuksia, jotka ovat lakia tiukempia. Näitä on kyllä yleensä ihan jokaisella työpaikalla. 

Siis oikeastiko meinaat, että kaupan ohjeistuksen mukaan alkoholin voi myydä toiselta kassalta, kun yhdeltä kassalta on kieltäydytty myymästä? Tästähän nimen omaan on keskusteltu koko ajan. Miksi ihmeessä tuollainen ohjeistus olisi olemassa? En keksi ainuttakaan syytä.

En meinaa. Tarkoitan, että ohjeistus on puutteellinen ja myyjät sitten yrittävät toimia niiden mukaan parhaansa mukaan. Tuohon äsken linkitin päivittäistavarakauppaliiton sivuston aiheeseen liittyen. Tämä ohjeistus on ihan todellinen ja sisältyy tuohon ikärajavalvontakoulutukseen. Sinä väitit, että tämä on jonkin yksittäisen kauppiaan ja myyjän mielivaltaista keksintöä. Ei ole. Voit ihan itse käydä tuolla sivustolla perehtymässä asiaan. Ei ole myyjien eikä edes kauppiaan syy, että ohjeistus on täynnä tällaisia arvoituksia. 

Vierailija
84/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en usko tätä. Miksi äiti ostaa 20-vuotiaalle tyttärelleen siideriä?

Vierailija
85/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lukekaapas täältä

https://www.pty.fi/ikaerajavalvonta/ukk/

"Miksi kaupan pitää puuttua tilanteeseen, jos on syytä epäillä, että ostettava alkoholi välitetään edelleen alaikäiselle henkilölle?

Sekä alkoholin myyminen alaikäiselle että alkoholin välittäminen eteenpäin alaikäiselle ovat alkoholilain mukaan kiellettyjä ja rangaistavia tekoja. Alkoholi voi aiheuttaa alaikäiselle vakavia seurauksia ja altistaa riippuvuudelle. Myymälä voi saada seuraamusmaksun, jos havaitaan, että alkoholia on myyty alaikäiselle. Alkoholin alaikäiselle myynyt tai välittänyt henkilö voi myös joutua teostaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Kauppa ei siis saa myydä alkoholijuomia täysi-ikäisellekään asiakkaalle, jos on syytä epäillä, että niitä luovutetaan edelleen henkilöille, joille myymälässä ei muuten saa myydä. Alaikäiset saavat useimmin alkoholijuomia haltuunsa lähisukulaisten ja kavereiden avulla. Myös myymälän edustalla olevia täysi-ikäisiä henkilöitä voidaan pyytää noutamaan alkoholijuomia hakupalkkiota vastaan. Epäillessään alkoholin välittämistä kassahenkilön on reagoitava asiaan ja kieltäydyttävä tuotteiden myymisestä, jos on epäilykseen on perusteltu syy. Esimerkiksi usean nuoren henkilön seurueelta on kaikilta tarkistettava ikä, vaikka vain yksi tekisi varsinaisen alkoholiostoksen." 

Tämä on se myyjille annettava ohjeistus. Ihan järkeenkäypä tietysti, mutta tuossa ei oteta millään tavalla kantaa siihen saako myydä, jos yksi seurueesta on alaikäinen ja muut ovat täysi-ikäisiä. Tämä on myyjille täydellistä arpapeliä ja koskaan ei tiedä, kuka on se tarkastaja, joka tästä lähtee valittamaan, jos menee väärin. 

Nyt puheena olevasta tilanteesta tekee älyttömän se, että alkoholia kuitenkin lopulta myytiin seurueelle toiselta kassalta, sen ensimmäisen kassamyyjän ohjeistuksen mukaisesti. Pelkkä kieltäytyminen myynnistä ei olisi aiheuttanut mitään ihmetystä. Joillekin keskustelijoille tämä seikka tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta käsittää.

Vierailija
86/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.

Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.

Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.

Se, että joku asia ei lue laissa, ei tee siitä lainvastaista. 

Huoh.

Potentiaalisesti lainvastaista oli alkoholin myyminen toiselta kassalta, jos välitysepäilyn perusteella oli jo kieltäydytty myymästä ensimmäiseltä kassalta. Tämä asia on ketjussa selitetty jo kymmenkunta kertaa.

Olen muuten juristi, että tiedän kyllä miten laki toimii. Mutta kiitos valistuksesta.

Se välitysepäily on jokaisen myyjän omassa harkinnassa eikä se mitenkään kollektiivisesti siirry toiselle myyjälle. Ja tuohan oli edelleenkin se kaupan ohjeistus eikä mikään laki, joten mitään lakia ei rikottu vaan pelkkää ohjeistusta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/415 |

Mutta eihän tuossa ohjeistuksessa sanottu, että toiselta kassalta voi sitten myydä samalle seurueelle! Tämä on koko keskustelun aihe! Miksi ette kykene ymmärtämään sitä?

Vierailija
88/415 |

Ei jumalauta voi olla näin vaikea ymmärää, oikeasti!

Jos sille ensimmäiselle myyjälle perustellusti muodostui oletus välityksestä, niin sitä alkoholia ei saa myydä. Eikä saa ohjeistaa siirtymään toiselle kassalle, josta sitten myydään. Vaan sen ensimmäisen myyjän lakiin perustuva velvollisuus on estää myynnin tapahtuminen koko myymälästä.

Sinä olet väittänyt, että näiden lakiin perustuvien kiistattomien velvoitteiden lisäksi on joku ihmeellinen kaupan sisäinen ohjeistus, jonka mukaan KOKO TAPAHTUMAKETJU meni mallikkaasti. Mitään sellaista ohjeistusta et ole esittänyt, ja minun on hyvin vaikea uskoa, että sellaista todellisuudessa olisi olemassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/415 |

Kyllä. Mutta edelleenkin johtuu puutteellisesta ohjeistuksesta. Tämä myyjä tarkisti koko seurueen iät eikä siksi myynyt. Ajatteli, että kun menee toiselle kassalle, asia arvioidaan uudelleen ja seuruekin on eri. 

Itse olen ollut tilanteessa, jossa kuulin puheesta, että asiakas oli selvästi päihtynyt, enkä myynyt hänelle. Hetken kuluttua näin kuitenkin, että toinen kassa myi hänelle oluet. On täysin mahdollista, että henkilö skarppaa sen verran, että näyttää toisella kerralla olevan selvin päin. Kumpikaan ei sinänsä tehnyt väärin. Oli vain eri tilanne ja eri ihmiset arvioimassa. 

Vierailija
90/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.

Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.

Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.

Se, että joku asia ei lue laissa, ei tee siitä lainvastaista. 

Huoh.

Potentiaalisesti lainvastaista oli alkoholin myyminen toiselta kassalta, jos välitysepäilyn perusteella oli jo kieltäydytty myymästä ensimmäiseltä kassalta. Tämä asia on ketjussa selitetty jo kymmenkunta kertaa.

Olen muuten juristi, että tiedän kyllä miten laki toimii. Mutta kiitos valistuksesta.

Se välitysepäily on jokaisen myyjän omassa harkinnassa eikä se mitenkään kollektiivisesti siirry toiselle myyjälle. Ja tuohan oli edelleenkin se kaupan ohjeistus eikä mikään laki, joten mitään lakia ei rikottu vaan pelkkää ohjeistusta. 

Ei jumalauta voi olla näin vaikea ymmärää, oikeasti!

Jos sille ensimmäiselle myyjälle perustellusti muodostui oletus välityksestä, niin sitä alkoholia ei saa myydä. Eikä saa ohjeistaa siirtymään toiselle kassalle, josta sitten myydään. Vaan sen ensimmäisen myyjän lakiin perustuva velvollisuus on estää myynnin tapahtuminen koko myymälästä.

Sinä olet väittänyt, että näiden lakiin perustuvien kiistattomien velvoitteiden lisäksi on joku ihmeellinen kaupan sisäinen ohjeistus, jonka mukaan KOKO TAPAHTUMAKETJU meni mallikkaasti. Mitään sellaista ohjeistusta et ole esittänyt, ja minun on hyvin vaikea uskoa, että sellaista todellisuudessa olisi olemassa.

Enhän ole väittänyt! Olen nimenomaan sanonut, että se ohjeistus on puutteellinen, koska siinä ei ole täsmällisiä ratkaisuja tällaisiin tilanteisiin ja myyjien on pakko tehdä siksi omituisia ratkaisuja. Tuohon juuri siitä ohjeistuksesta pätkän linkitin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ihmeessä voidaan olettaa, että alaikäiselle välitetään juomaa, jos alaikäinen on mukana? Eikö niitä juomia sitten voi kotona antaa alaikäiselle?

Kauppojen sääntöjen mukaan ei periaatteessa alkoholia saisi myydä kenellekään, kun aina voi olettaa, että niitä luovutetaan alaikäiselle.

Vierailija
92/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa kaupan toiminnassa ollut mitään järkeä, eikä se todellakaan perustu mihinkään säädökseen. Jos alkoholin myymisestä on kieltäydytty sillä perusteella, että on syytä olettaa sitä välitettävän alaikäiselle, niin mihin se peruste katosi kun tyttö meni toiselle kassalle?

Järkyttymisessä ei tietenkään myös ole mitään järkeä.

Juu, ei perustu mihinkään säädökseen eikä ole oikein johdonmukaista myydä siideriä toisella kassalla, kun kuitenkin sama seurue siinä oli joka tapauksessa. Mutta tällainen sääntö kuitenkin on kaupan alalla olemassa eikä myyjä voi sille oikein mitään. Työntekijän on noudatettava työnantajan ohjeistusta, vaikka se ohje ei olekaan lakiin kirjoitettu. Nämä ohjeistukset ovat kuitenkin niin ympäripyöreästi laadittu, joten niitähän tulkitaan ja sovelletaan sitten näin hassusti.

Ehkä tuossa oli ideana se, että kun teiniltäkin kysyttiin paperit, ei enää sen kysymisen jälkeen voi päättää, että tältä ei tarvitakaan täysi-ikäisyyttä. Ohjeistushan on myös se, että jos jollakin ei ole esimerkiksi papereita mukana, et voi enää myydä juomia ilman niitä, kun ehdit jo ne paperit kysymään. Eli ennen papereiden kysymistä täytyy päättää myydäänkö ilman papereita vai ei. Tämä siis estää sen, että asiakas alkaa siinä kyselemään, että enkö muka näytä täysi-ikäiseltä. Jos paperit kysytään, ilman niitä ei myydä. Ja sama pätee toisin päinkin, et voi enää kysyä papereita sen jälkeen, kun asiakas on jo maksanut ostokset. Tätä on siis ehkä sovellettu myös tähän tilanteeseen. 

Ei. Laki on asiassa yksiselitteinen. Jos on syytä olettaa, että alkoholia välitetään alaikäiselle, niin sitä ei saa myydä. Toiselle kassalle vaihtaminen ei voi muuttaa tilannetta. Lakia on rikottu, jos peruste myynnistä kieltäytymiselle alunperin oli epäily alaikäiselle välittämisestä. Jos taas tällaista epäilyä ei ollut, niin miksi alunperinkään kieltäydyttiin?

Mikään sinun tai kauppiaan perseestänne repimä sääntö ei voi muuttaa tätä tilannetta.

Juu, laki on yksiselitteinen, mutta en ole väittänytkään, että ohjeistus on laki. Ja se ei ole myyjän ja kauppiaan p*rseestä repimä sääntö, vaan kaupan liiton ohjeistus, joka on käytössä ainakin kaikissa s- ja k-ryhmän kaupoissa. Ei ole ollenkaan laitonta, että toimialoilla tai työpaikoilla tehdään erilaisia ohjeistuksia, jotka ovat lakia tiukempia. Näitä on kyllä yleensä ihan jokaisella työpaikalla. 

Siis oikeastiko meinaat, että kaupan ohjeistuksen mukaan alkoholin voi myydä toiselta kassalta, kun yhdeltä kassalta on kieltäydytty myymästä? Tästähän nimen omaan on keskusteltu koko ajan. Miksi ihmeessä tuollainen ohjeistus olisi olemassa? En keksi ainuttakaan syytä.

En meinaa. Tarkoitan, että ohjeistus on puutteellinen ja myyjät sitten yrittävät toimia niiden mukaan parhaansa mukaan. Tuohon äsken linkitin päivittäistavarakauppaliiton sivuston aiheeseen liittyen. Tämä ohjeistus on ihan todellinen ja sisältyy tuohon ikärajavalvontakoulutukseen. Sinä väitit, että tämä on jonkin yksittäisen kauppiaan ja myyjän mielivaltaista keksintöä. Ei ole. Voit ihan itse käydä tuolla sivustolla perehtymässä asiaan. Ei ole myyjien eikä edes kauppiaan syy, että ohjeistus on täynnä tällaisia arvoituksia. 

Mutta eihän tuossa ohjeistuksessa sanottu, että toiselta kassalta voi sitten myydä samalle seurueelle! Tämä on koko keskustelun aihe! Miksi ette kykene ymmärtämään sitä?

Ohjeistuksessa ei myöskään kerrota, mikä on seurue. Jos tyttö meni eri kassalle yksin, voidaan ajatella, että hän on yksin se seurue siinä ostotilanteessa. Eihän se maalaisjärjen mukaan näin mene, mutta edelleen: se ohjeistus on puutteellinen! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.

Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.

Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.

Se, että joku asia ei lue laissa, ei tee siitä lainvastaista. 

Huoh.

Potentiaalisesti lainvastaista oli alkoholin myyminen toiselta kassalta, jos välitysepäilyn perusteella oli jo kieltäydytty myymästä ensimmäiseltä kassalta. Tämä asia on ketjussa selitetty jo kymmenkunta kertaa.

Olen muuten juristi, että tiedän kyllä miten laki toimii. Mutta kiitos valistuksesta.

Se välitysepäily on jokaisen myyjän omassa harkinnassa eikä se mitenkään kollektiivisesti siirry toiselle myyjälle. Ja tuohan oli edelleenkin se kaupan ohjeistus eikä mikään laki, joten mitään lakia ei rikottu vaan pelkkää ohjeistusta. 

Ei jumalauta voi olla näin vaikea ymmärää, oikeasti!

Jos sille ensimmäiselle myyjälle perustellusti muodostui oletus välityksestä, niin sitä alkoholia ei saa myydä. Eikä saa ohjeistaa siirtymään toiselle kassalle, josta sitten myydään. Vaan sen ensimmäisen myyjän lakiin perustuva velvollisuus on estää myynnin tapahtuminen koko myymälästä.

Sinä olet väittänyt, että näiden lakiin perustuvien kiistattomien velvoitteiden lisäksi on joku ihmeellinen kaupan sisäinen ohjeistus, jonka mukaan KOKO TAPAHTUMAKETJU meni mallikkaasti. Mitään sellaista ohjeistusta et ole esittänyt, ja minun on hyvin vaikea uskoa, että sellaista todellisuudessa olisi olemassa.

Enhän ole väittänyt! Olen nimenomaan sanonut, että se ohjeistus on puutteellinen, koska siinä ei ole täsmällisiä ratkaisuja tällaisiin tilanteisiin ja myyjien on pakko tehdä siksi omituisia ratkaisuja. Tuohon juuri siitä ohjeistuksesta pätkän linkitin. 

Sisareni työskentelee Prismassa kassalla, ja heille on annettu ohjeistukseksi niin, että jos seurueessa on sekä ala- että täysi-ikäisiä, myyjän tulee kysyä kenelle alkoholijuomat on tulossa. Jos täysi-ikäiset pystyy uskottavasti vastaamaan tähän kysymykseen, myyjä saa myydä. Jos taas herää epäilys, että alaikäisille on menossa, alkoholi jää kassalle.

Onko sitten tosiaan niin, että muissa kaupoissa kuin meidän Prismassa ei ole tällaisia ohjeistuksia?

Vierailija
94/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuossa laissa ole mitään järkeä. Ei voida automaattisesti olettaa että aikuinen ostaa alaikäiselle, silloin varmaan olisi yksin ostamassa eikä porukalla. Tekopyhää myös olettaa että teini-ikäiset menevät heti rikki miedosta alkoholiannoksesta ja sitten kauhistellaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös teidän lastenne takia nämä valvontasäännöt on olemassa, muistakaa se. Nämä säännöt voi pelastaa minkä tahansa perheen lapsen, oli se perhe sitten miten sivistynyt, alkoholiton, holillinen, leväperäinen, tiukka tai mitä hyvänsä kaiken tämän välillä. Silloin tällöin tulee virhearvioita kassojen puolesta, mutta on se sen arvoista.

Siis jos teidän lapsenne saa alaikäisenä alkoholia, onko se teistä ok? Jos hän joutuu sairaalaan vaikkapa tämän takia? Se hakijakin voi näyttää asialliselta, ja nämä nuoret voivat olla vaikka miten järkevästä perheestä, ja voivat itsekin olla järkeviä, nuorena sitä lähtee helposti muiden kanssa tällaiseen mukaan. Tämä laki on ihan sitä varten. Joo, on harmillista kun välillä tulee näitä virhearvioita kassojen puolesta, mutta voivoi, sen alkon voi sitten hakea muualta. Tämä kassa on voinut estää myös joskus oikean alkoholinvälityksen nuorelle.

Ai antamalla ostaa sen alkoholin toiselta kassalta?

Välillä tuntuu, että osa palstailijoista on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa.

🤦‍♀️

En tarkoittanut tämän tapauksen kassaa, tarkoitin yleisesti jotain kassaa, joka tekee virhearvion. Ei todellakaan ole oikein antaa ostaa toiselta kassalta, se on vastoin lakia.

Välillä tuntuu, että osa palstailijoilta on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa, kun heti heittäydytään nokkaviksi.

Nokkaviksi? Kyseessä oli uutinen jossa nimenomaan oli kyykytetty asiakasta, ei estetty mitään alkoholinvälitystä! Miksi sinä yrität keskustella asian vierestä ja syytät asiasta keskustelevia nokkaviksi?

"Välillä tuntuu, että osa palstailijoista on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa." Tätä kommenttia kommentoin. Onko asian vierestä keskustelua, jos yritän perustella ihmisille, miksi tätä ikärajavalvontaa tehdään? Ei mielestäni.

Mutta kun tässä ei ollut kyse ikärajavalvonnasta, vaan siitä että nimenomaan nöyryytettiin asiakasta.

Vierailija
96/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.

Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.

Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.

Se, että joku asia ei lue laissa, ei tee siitä lainvastaista. 

Huoh.

Potentiaalisesti lainvastaista oli alkoholin myyminen toiselta kassalta, jos välitysepäilyn perusteella oli jo kieltäydytty myymästä ensimmäiseltä kassalta. Tämä asia on ketjussa selitetty jo kymmenkunta kertaa.

Olen muuten juristi, että tiedän kyllä miten laki toimii. Mutta kiitos valistuksesta.

Se välitysepäily on jokaisen myyjän omassa harkinnassa eikä se mitenkään kollektiivisesti siirry toiselle myyjälle. Ja tuohan oli edelleenkin se kaupan ohjeistus eikä mikään laki, joten mitään lakia ei rikottu vaan pelkkää ohjeistusta. 

Ei jumalauta voi olla näin vaikea ymmärää, oikeasti!

Jos sille ensimmäiselle myyjälle perustellusti muodostui oletus välityksestä, niin sitä alkoholia ei saa myydä. Eikä saa ohjeistaa siirtymään toiselle kassalle, josta sitten myydään. Vaan sen ensimmäisen myyjän lakiin perustuva velvollisuus on estää myynnin tapahtuminen koko myymälästä.

Sinä olet väittänyt, että näiden lakiin perustuvien kiistattomien velvoitteiden lisäksi on joku ihmeellinen kaupan sisäinen ohjeistus, jonka mukaan KOKO TAPAHTUMAKETJU meni mallikkaasti. Mitään sellaista ohjeistusta et ole esittänyt, ja minun on hyvin vaikea uskoa, että sellaista todellisuudessa olisi olemassa.

Enhän ole väittänyt! Olen nimenomaan sanonut, että se ohjeistus on puutteellinen, koska siinä ei ole täsmällisiä ratkaisuja tällaisiin tilanteisiin ja myyjien on pakko tehdä siksi omituisia ratkaisuja. Tuohon juuri siitä ohjeistuksesta pätkän linkitin. 

Sisareni työskentelee Prismassa kassalla, ja heille on annettu ohjeistukseksi niin, että jos seurueessa on sekä ala- että täysi-ikäisiä, myyjän tulee kysyä kenelle alkoholijuomat on tulossa. Jos täysi-ikäiset pystyy uskottavasti vastaamaan tähän kysymykseen, myyjä saa myydä. Jos taas herää epäilys, että alaikäisille on menossa, alkoholi jää kassalle.

Onko sitten tosiaan niin, että muissa kaupoissa kuin meidän Prismassa ei ole tällaisia ohjeistuksia?

Tuo on ihan älytöntä, että “jos herää epäilys”. Se on äärimmäisen epäreilu käytäntö sekä kassaa että asiakkaita kohtaan. Kassalla voi herätä epäilys ihan omaa epävarmuuttaan tai omien kokemustensa tai ENNAKKOLUULOJENSA takia.

Vierailija
97/415 |

Kyllä, tuo ohjeistus on myös olemassa. Mutta jos et kysy tuota vaan pyydät koko seurueelta paperit, et voi enää myydä, jos seurueessa on joku jolla ei ole papereita. Se pitäisi kysyä ennen sitä. Jos pyydät papereita, siinä vaiheessa on jo tavallaan päätetty että myymisen ehtona on paperit.

Vierailija
98/415 |

Totta, mutta en keksi, miten muutenkaan sitä voisi hoitaa. Muuten joko päädytään siihen, että kukaan ei tosiaankaan voi ottaa lapsia mukaan kauppaan jos aikoo ostaa alkoholia (mikä on naurettavaa), tai sitten siihen että sekalainen porukka teinejä saa alkoholijuomansa ulos koska maksaja sattuu olemaan täysi-ikäinen. Kompromissi on pakko tehdä, ja se nyt on laitettu kassan harkintakyvyn varaan.

Vierailija
99/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.

Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.

Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.

Se, että joku asia ei lue laissa, ei tee siitä lainvastaista. 

Huoh.

Potentiaalisesti lainvastaista oli alkoholin myyminen toiselta kassalta, jos välitysepäilyn perusteella oli jo kieltäydytty myymästä ensimmäiseltä kassalta. Tämä asia on ketjussa selitetty jo kymmenkunta kertaa.

Olen muuten juristi, että tiedän kyllä miten laki toimii. Mutta kiitos valistuksesta.

Se välitysepäily on jokaisen myyjän omassa harkinnassa eikä se mitenkään kollektiivisesti siirry toiselle myyjälle. Ja tuohan oli edelleenkin se kaupan ohjeistus eikä mikään laki, joten mitään lakia ei rikottu vaan pelkkää ohjeistusta. 

Ei jumalauta voi olla näin vaikea ymmärää, oikeasti!

Jos sille ensimmäiselle myyjälle perustellusti muodostui oletus välityksestä, niin sitä alkoholia ei saa myydä. Eikä saa ohjeistaa siirtymään toiselle kassalle, josta sitten myydään. Vaan sen ensimmäisen myyjän lakiin perustuva velvollisuus on estää myynnin tapahtuminen koko myymälästä.

Sinä olet väittänyt, että näiden lakiin perustuvien kiistattomien velvoitteiden lisäksi on joku ihmeellinen kaupan sisäinen ohjeistus, jonka mukaan KOKO TAPAHTUMAKETJU meni mallikkaasti. Mitään sellaista ohjeistusta et ole esittänyt, ja minun on hyvin vaikea uskoa, että sellaista todellisuudessa olisi olemassa.

Enhän ole väittänyt! Olen nimenomaan sanonut, että se ohjeistus on puutteellinen, koska siinä ei ole täsmällisiä ratkaisuja tällaisiin tilanteisiin ja myyjien on pakko tehdä siksi omituisia ratkaisuja. Tuohon juuri siitä ohjeistuksesta pätkän linkitin. 

Sisareni työskentelee Prismassa kassalla, ja heille on annettu ohjeistukseksi niin, että jos seurueessa on sekä ala- että täysi-ikäisiä, myyjän tulee kysyä kenelle alkoholijuomat on tulossa. Jos täysi-ikäiset pystyy uskottavasti vastaamaan tähän kysymykseen, myyjä saa myydä. Jos taas herää epäilys, että alaikäisille on menossa, alkoholi jää kassalle.

Onko sitten tosiaan niin, että muissa kaupoissa kuin meidän Prismassa ei ole tällaisia ohjeistuksia?

Kyllä, tuo ohjeistus on myös olemassa. Mutta jos et kysy tuota vaan pyydät koko seurueelta paperit, et voi enää myydä, jos seurueessa on joku jolla ei ole papereita. Se pitäisi kysyä ennen sitä. Jos pyydät papereita, siinä vaiheessa on jo tavallaan päätetty että myymisen ehtona on paperit.

Aika outoa. Eli jos kysyt ensin, kenelle juomat menee ja pyydät henkkarit heiltä, sitten saat myydä jos seurueessa on alaikäisiä? Mutta jos pyydät ensin henkkarit ja sitten kysyt, kenelle juomat menee, et saa?

Kuulostaa siltä, että kassa mokasi, kysyi väärin päin, tajusi itsekin että mokasi ja siksi laittoi tyttären jonottamaan toiselle kassalle. Oma virhe, mutta ei uskaltanut toimia tätä sääntöä vastaan.

Vierailija
100/415 |
01.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta sekin on outoa, että jotkut roudaavat Alkoon pieniä lapsia mukanaan...

En näe tässä mitään pahaa ja olen itsekin käynyt. Perheissä joissa ei ole alkoholiongelmaa, alkoholi on ihan neutraali asia eikä mikään viinapiru, niin että tarvitsisi lapsilta salata sen ostaminen ja juominen.

Miksi alkoholista opetetaan sen olevan normaali asia? Huume se on.

Mitä normaalia on päihdyttää itsensä toiseksi ihmiseksi mitä todellisuudessa on? Todellisuuspakoa? Miksi?