Tara hämmästyi, kun hänelle ei myyty ruokaostoksilla yhtä siideriä teini-ikäisen poikansa vuoksi – ”En ehkä näytä ihan perusäidiltä”
Pohjois-Karjalassa asuva Tara meni uudenvuodenaattona lastensa kanssa paikalliseen S-Markettiin ostamaan ruokaa iltaa varten. Kassalla syntyi hämmentävä tilanne, kun toisen alaikäisen lapsen vuoksi Tara ei saanut ostettua yhtä siideripulloa.
Tilanne syntyi, kun äiti ja teini-ikäiset lapset saapuivat kassoille ruokiensa kanssa. Uudenvuodenaatolle tyypillisesti maksamaan oli pitkät jonot.
Tara kertoo, että ostosten mukana oli pullo siideriä, jonka täysi-ikäinen tytär oli pyytänyt juotavaksi ruuan kanssa. Kassalla myyjä kysyi Taralta henkilöllisyystodistusta.
– Näytin ne, totta kai. Olen lähemmäs 40-vuotias, joten vähän ihmettelin, miksi hän minulta niitä kysyy, Tara kertoo.
Myyjä kysyi myös tyttären papereita, ja hän näytti ajokorttinsa. Perheen mukana oli vähän alle 18-vuotias poika. Myyjä kysyi häneltäkin henkilöllisyystodistusta, mutta sitä ei ollut mukana.
Myyjä ilmoitti, että hän ei voi myydä siideriä, koska he ovat samassa seurueessa.
– Kysyin, että voiko tytär ostaa siiderin itselleen tai voinko minä maksaa sen erikseen. Myyjä ohjeisti, että tytön pitää vaihtaa kassaa ja mennä jono perälle, että saa ostaa sen siiderin.
– Tottakai ihmiset tuijottivat, ei ollut kauhean kiva tilanne, Tara jatkaa.
Miten valikoidaan?
Tytär meni jonottamaan toiselle kassalle ja sai siiderinsä.
– Tyttöni oli aika järkyttynyt, hän joutui seisomaan yksin kaikkien töllisteltävänä, Tara sanoo.
Tara kysyi myyjältä, toimitaanko samalla tavalla kaikille äideille, jotka tulevat ostoksille lastensa kanssa.
– Myyjä sanoi, että tilanteet katsotaan tapauskohtaisesti. Jos lapset ovat nuorempia, silloin ei välttämättä katsota papereita. Jäin miettimään, onko se sitten ok, että lapset ovat vaikka 10-vuotiaita ja äiti ostaa alkoholia, Tara sanoo.
Hän pohtii, miksi juuri hänen kohdallaan papereita syynättiin.
– Minulla on paljon tatuointeja, enkä ehkä näytä ihan perusäidiltä. Mietin, että katsotaanko, että pitäisi olla niin sanotusti normaalin näköinen äiti.
– Tilanne kokonaisuudessaan oli nöyryyttävä. En varmaan toista kertaa uskalla mennä lasten kanssa kauppaan, jos aikomuksena on ostaa myös yksi siideri, hän sanoo.
Iltalehti ei tavoittanut uudenvuodenaattona S-Marketin edustajaa kommentoimaan tapahtunutta.
Kauppojen käytäntö on tarkistaa henkilöllisyys alkoholia ostavilta asiakkailta, jos he vaikuttavat alle 30-vuotiailta.
Mielestäni on outoa syyttää tatuointeja siitä, että myyjä noudattaa annettuja sääntöjä?
Kommentit (415)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kaupan myyjä kysyi 11 vuotiaalta lapseltamme henkilöpapereita kun olin hänen kanssaan ruokaostoksilla. Ostin siis 3 kassillista ruokaa jonka mukana yhden ALKOHOLITTOMAN siiderin. Lapsella ei tietenkään ollut henkilöllisyystodistusta mukana. Katsoin myyjää vihaisesti ja sanoin lapselleni, "Onpa outo myyjä, tosi kummallista käytöstä. Mikähän sitä vaivaa, ei oo normaalia." Enkä tervehtinyt enkä sanonut sanaakaan sille myyjälle koko aikana. Katsoin vain murhaavasti kun maksoin ostokseni. Toivottavasti osasi lukea ilmeestäni miten epäystävälliseksi koin hänen käytöksensä.
Takaraivossa jyskytti ajatus rentouttavasta siivoussiideristä, alkoholipitoisesta?
Sinun takaraivossasi taitaa jyskyttää. Mutta mikä ihme on siivoussideri? Jokin oma termisi ilmeisesti?
Joistakin ihmisistä ei ole kassamyyjän työhön. Tuo jutun kassamyyjän elämäntarkoitus on ankeuttaa muiden elämää jos siihen vain löytyy mahdollisuus. Ilkeys ja ennakkoluulot on Suomessa koko ajan lisääntymään päin, tämä palsta on myös todiste siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Romakka ja rempseä känni kuuluu ihan tavallisen perheen normaaliin arkeen!
Kyllä, siideriä ruokajuomana, janojuomana, siideriä myös aamupalana, virvoikkeena jne
Jep, erikoista, että joku pitää normaalina tuollaista itsensä palkitsemista alkoholilla
"Tyttöni oli aika järkyttynyt" miten tuommosesta voi järkyttyä?
Vierailija kirjoitti:
"Tyttöni oli aika järkyttynyt" miten tuommosesta voi järkyttyä?
Eiköhän äiti itse ollut järkyttynyt, kun ah niin tärkeät siiderit jäi kassalle
Onkohan Taran hämmästys jo laantunut?
Jos ajatellaan, että tuossa perheessä välitetään alkoholia tuolle alaikäiselle, niin samahan tapahtuisi, vaikka tyttö sen erikseen ostaa.
Ihan hassuja nuo alkoholisäädökset nykyään. Olen itse 40 ja kuljen lähes aina henkkarit mukana. Mutta silti on pöhköä, kun kysellään todistuksia, jos ostaa 0,jotain prosenttista glögiä tai suklaakonvehteja.
Raja useimmille alkoholeille on kuitenkin 18, niin sitten pitää näyttää yli kolmekymppiseltä. Mielestäni typerää saivartelua. Kuka tai ketkä ovat tehneet tämän uuden lain?
Se se vasta kummaa on, että apteekissa saa olla mukana ties kuinka nuoret ipanat, ihan vauvaikäisetkin ja sieltä saa ostettua vaikka kuinka vaarallisia myrkkyjä. Muita liikkeitä, joiden kassaneidit ja -herrat saisivat olla tarkkoina ja pyytää seurueelta paperit on esim. autoliike (eihän sitä tiedä, jos se auto annetaankin sille ipanalle, jolla ei ole edes korttia) tai aseliike (vanhemmat ostaa kuitenkin sen muka metsästyskiväärin sille tenavalle, vähintäänkin lainaavat sitä).
Onkos ne siivoussiiderit saatu ostettua vai onko siirrytty jo vahvempiin?
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei myöskään myyty YHTÄ siivoussiideriä koska mukana olivat 12 ja 10v tyttäreni. Pikkulapsia! Pisti niin vihaksi, että jätin ruokaostokset siihen ja ilmoitin tytöille että nyt mennään pois täältä, siinäpä ihmetteli nokkava myyjä mihin siirtäisi ne siivousaineet ja kissanruuat seuraavan asiakkaan tieltä!
Jäikö koko koti siivoamatta, kun et saanut siidereitäsi?
Onkos Tara päässyt jo siidereiden makuun taas?
Onkohan kyseessä se "Rikottu enkeli"?
no onneksi yleinen taraVA saa kelasta tukia. lisää niitiä turpaan ja ja tatuoinnin otsaan. lapset terrosioineet kyseistä kauppaa
En jaksa lukea koko ketjua, mutta onko nyt siis sääntönä, ettei vanhempi saa ostaa tölkkiäkään alkoholia, jos mukana on teini-ikäiset lapset? Entä tupakkaa? Saako ostaa tulitikkuja tai energiajuomaa, jos mukana on alle 15v lapsi?
Suoraan sanoen älytöntä touhua. Ymmärtää vielä jonkun nuorisoporukan, että ei haluta myydä jos mukana on alaikäisiä. Mutta että vanhempi ei saa ostaa pulloakaan, jos on iso lapsi mukana. Pienten lasten kanssa saa. Kyllä, kyllä...
Takaraivossa jyskytti ajatus rentouttavasta siivoussiideristä, alkoholipitoisesta?