Tara hämmästyi, kun hänelle ei myyty ruokaostoksilla yhtä siideriä teini-ikäisen poikansa vuoksi – ”En ehkä näytä ihan perusäidiltä”
Pohjois-Karjalassa asuva Tara meni uudenvuodenaattona lastensa kanssa paikalliseen S-Markettiin ostamaan ruokaa iltaa varten. Kassalla syntyi hämmentävä tilanne, kun toisen alaikäisen lapsen vuoksi Tara ei saanut ostettua yhtä siideripulloa.
Tilanne syntyi, kun äiti ja teini-ikäiset lapset saapuivat kassoille ruokiensa kanssa. Uudenvuodenaatolle tyypillisesti maksamaan oli pitkät jonot.
Tara kertoo, että ostosten mukana oli pullo siideriä, jonka täysi-ikäinen tytär oli pyytänyt juotavaksi ruuan kanssa. Kassalla myyjä kysyi Taralta henkilöllisyystodistusta.
– Näytin ne, totta kai. Olen lähemmäs 40-vuotias, joten vähän ihmettelin, miksi hän minulta niitä kysyy, Tara kertoo.
Myyjä kysyi myös tyttären papereita, ja hän näytti ajokorttinsa. Perheen mukana oli vähän alle 18-vuotias poika. Myyjä kysyi häneltäkin henkilöllisyystodistusta, mutta sitä ei ollut mukana.
Myyjä ilmoitti, että hän ei voi myydä siideriä, koska he ovat samassa seurueessa.
– Kysyin, että voiko tytär ostaa siiderin itselleen tai voinko minä maksaa sen erikseen. Myyjä ohjeisti, että tytön pitää vaihtaa kassaa ja mennä jono perälle, että saa ostaa sen siiderin.
– Tottakai ihmiset tuijottivat, ei ollut kauhean kiva tilanne, Tara jatkaa.
Miten valikoidaan?
Tytär meni jonottamaan toiselle kassalle ja sai siiderinsä.
– Tyttöni oli aika järkyttynyt, hän joutui seisomaan yksin kaikkien töllisteltävänä, Tara sanoo.
Tara kysyi myyjältä, toimitaanko samalla tavalla kaikille äideille, jotka tulevat ostoksille lastensa kanssa.
– Myyjä sanoi, että tilanteet katsotaan tapauskohtaisesti. Jos lapset ovat nuorempia, silloin ei välttämättä katsota papereita. Jäin miettimään, onko se sitten ok, että lapset ovat vaikka 10-vuotiaita ja äiti ostaa alkoholia, Tara sanoo.
Hän pohtii, miksi juuri hänen kohdallaan papereita syynättiin.
– Minulla on paljon tatuointeja, enkä ehkä näytä ihan perusäidiltä. Mietin, että katsotaanko, että pitäisi olla niin sanotusti normaalin näköinen äiti.
– Tilanne kokonaisuudessaan oli nöyryyttävä. En varmaan toista kertaa uskalla mennä lasten kanssa kauppaan, jos aikomuksena on ostaa myös yksi siideri, hän sanoo.
Iltalehti ei tavoittanut uudenvuodenaattona S-Marketin edustajaa kommentoimaan tapahtunutta.
Kauppojen käytäntö on tarkistaa henkilöllisyys alkoholia ostavilta asiakkailta, jos he vaikuttavat alle 30-vuotiailta.
Mielestäni on outoa syyttää tatuointeja siitä, että myyjä noudattaa annettuja sääntöjä?
Kommentit (415)
Olin vuosia sitten isäni kanssa prismassa ruokaostoksilla. Ostoksien mukana oli simapullo jossa oli 0,8% alkoholia. 40-vuotiaalla isälläni ei ollut papereita mukana. Nuori naismyyjä ei myynyt simapulloa meille :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös teidän lastenne takia nämä valvontasäännöt on olemassa, muistakaa se. Nämä säännöt voi pelastaa minkä tahansa perheen lapsen, oli se perhe sitten miten sivistynyt, alkoholiton, holillinen, leväperäinen, tiukka tai mitä hyvänsä kaiken tämän välillä. Silloin tällöin tulee virhearvioita kassojen puolesta, mutta on se sen arvoista.
Siis jos teidän lapsenne saa alaikäisenä alkoholia, onko se teistä ok? Jos hän joutuu sairaalaan vaikkapa tämän takia? Se hakijakin voi näyttää asialliselta, ja nämä nuoret voivat olla vaikka miten järkevästä perheestä, ja voivat itsekin olla järkeviä, nuorena sitä lähtee helposti muiden kanssa tällaiseen mukaan. Tämä laki on ihan sitä varten. Joo, on harmillista kun välillä tulee näitä virhearvioita kassojen puolesta, mutta voivoi, sen alkon voi sitten hakea muualta. Tämä kassa on voinut estää myös joskus oikean alkoholinvälityksen nuorelle.
Tuo kassa ei halunnut mitään muuta kuin kyykyttää. Jos hän olisi oikeasti ollut huolissaan alkoholin välityksestä, niin ei olisi ohjeistanut menemään toiselle kassalle jonottamaan että saa alkoholia ostettua, eihän??

Ai antamalla ostaa sen alkoholin toiselta kassalta?
Välillä tuntuu, että osa palstailijoista on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa.
🤦♀️
En tarkoittanut tämän tapauksen kassaa, tarkoitin yleisesti jotain kassaa, joka tekee virhearvion. Ei todellakaan ole oikein antaa ostaa toiselta kassalta, se on vastoin lakia.
Välillä tuntuu, että osa palstailijoilta on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa, kun heti heittäydytään nokkaviksi.
Nokkaviksi? Kyseessä oli uutinen jossa nimenomaan oli kyykytetty asiakasta, ei estetty mitään alkoholinvälitystä! Miksi sinä yrität keskustella asian vierestä ja syytät asiasta keskustelevia nokkaviksi?
Mulle ei myyty kun ei ollut henkkareita mukana ja olen 41 kohta 42.
Vanhin lapseni yli 20.....
Olen rypytön, oikeasti rypytön , ei tarvitse laittaa lähikuvia sumuiseksi tai peittää otsaa uurteidwn takia kuten jotkut 35-45-vuotiaat näyttävät tekevän😄
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo naurettavaa, että jos äiti menee pikkulasten kanssa kauppaan niin on ok ostaa alkoholia. Jos mukana on koululaisia niin ei myydä.
Niinhän se on naurettavaa mutta laki on naurettava. Jos äityli olisikin sitten antanut ostamaansa siideriä alaikäiselle(jotkut vanhemmat antavat, ainakin minun äitini) niin kauppa olisi saanut pitkä kiellon alkoholin myymiselle ja kassa varmaan potkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös teidän lastenne takia nämä valvontasäännöt on olemassa, muistakaa se. Nämä säännöt voi pelastaa minkä tahansa perheen lapsen, oli se perhe sitten miten sivistynyt, alkoholiton, holillinen, leväperäinen, tiukka tai mitä hyvänsä kaiken tämän välillä. Silloin tällöin tulee virhearvioita kassojen puolesta, mutta on se sen arvoista.
Siis jos teidän lapsenne saa alaikäisenä alkoholia, onko se teistä ok? Jos hän joutuu sairaalaan vaikkapa tämän takia? Se hakijakin voi näyttää asialliselta, ja nämä nuoret voivat olla vaikka miten järkevästä perheestä, ja voivat itsekin olla järkeviä, nuorena sitä lähtee helposti muiden kanssa tällaiseen mukaan. Tämä laki on ihan sitä varten. Joo, on harmillista kun välillä tulee näitä virhearvioita kassojen puolesta, mutta voivoi, sen alkon voi sitten hakea muualta. Tämä kassa on voinut estää myös joskus oikean alkoholinvälityksen nuorelle.
Ai antamalla ostaa sen alkoholin toiselta kassalta?
Välillä tuntuu, että osa palstailijoista on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa.
🤦♀️
En tarkoittanut tämän tapauksen kassaa, tarkoitin yleisesti jotain kassaa, joka tekee virhearvion. Ei todellakaan ole oikein antaa ostaa toiselta kassalta, se on vastoin lakia.
Välillä tuntuu, että osa palstailijoilta on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa, kun heti heittäydytään nokkaviksi.
Nokkaviksi? Kyseessä oli uutinen jossa nimenomaan oli kyykytetty asiakasta, ei estetty mitään alkoholinvälitystä! Miksi sinä yrität keskustella asian vierestä ja syytät asiasta keskustelevia nokkaviksi?
"Välillä tuntuu, että osa palstailijoista on ihan toiselta planeetalta järjenjuoksunsa kanssa." Tätä kommenttia kommentoin. Onko asian vierestä keskustelua, jos yritän perustella ihmisille, miksi tätä ikärajavalvontaa tehdään? Ei mielestäni.
Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.
Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös teidän lastenne takia nämä valvontasäännöt on olemassa, muistakaa se. Nämä säännöt voi pelastaa minkä tahansa perheen lapsen, oli se perhe sitten miten sivistynyt, alkoholiton, holillinen, leväperäinen, tiukka tai mitä hyvänsä kaiken tämän välillä. Silloin tällöin tulee virhearvioita kassojen puolesta, mutta on se sen arvoista.
Siis jos teidän lapsenne saa alaikäisenä alkoholia, onko se teistä ok? Jos hän joutuu sairaalaan vaikkapa tämän takia? Se hakijakin voi näyttää asialliselta, ja nämä nuoret voivat olla vaikka miten järkevästä perheestä, ja voivat itsekin olla järkeviä, nuorena sitä lähtee helposti muiden kanssa tällaiseen mukaan. Tämä laki on ihan sitä varten. Joo, on harmillista kun välillä tulee näitä virhearvioita kassojen puolesta, mutta voivoi, sen alkon voi sitten hakea muualta. Tämä kassa on voinut estää myös joskus oikean alkoholinvälityksen nuorelle.
Tuo kassa ei halunnut mitään muuta kuin kyykyttää. Jos hän olisi oikeasti ollut huolissaan alkoholin välityksestä, niin ei olisi ohjeistanut menemään toiselle kassalle jonottamaan että saa alkoholia ostettua, eihän??
Kassa teki väärin kun ohjasi toiselle kassalle, täällä olen sanonut näin aikaisemminkin. Ei tosiaankaan olisi saanut ohjata eteenpäin. En tiedä miksi kassa teki näin. Mutta mielestäni ikärajavalvonta on erittäin tärkeää, ja täällä sitä vastaan meuhkaavat ovat mielestäni väärässä. Tarkoitin kommentissani, että sellainen kassa, joka on tehnyt virhearvion, on voinut myös pelastaa jonkun nuoren kieltäytymällä myymästä. En tarkoittanut tämän tapauksen myyjää. Perustelin aikaisempaa kommenttiani, joka oli saanut paljon alapeukkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa kaupan toiminnassa ollut mitään järkeä, eikä se todellakaan perustu mihinkään säädökseen. Jos alkoholin myymisestä on kieltäydytty sillä perusteella, että on syytä olettaa sitä välitettävän alaikäiselle, niin mihin se peruste katosi kun tyttö meni toiselle kassalle?
Järkyttymisessä ei tietenkään myös ole mitään järkeä.
Juu, ei perustu mihinkään säädökseen eikä ole oikein johdonmukaista myydä siideriä toisella kassalla, kun kuitenkin sama seurue siinä oli joka tapauksessa. Mutta tällainen sääntö kuitenkin on kaupan alalla olemassa eikä myyjä voi sille oikein mitään. Työntekijän on noudatettava työnantajan ohjeistusta, vaikka se ohje ei olekaan lakiin kirjoitettu. Nämä ohjeistukset ovat kuitenkin niin ympäripyöreästi laadittu, joten niitähän tulkitaan ja sovelletaan sitten näin hassusti.
Ehkä tuossa oli ideana se, että kun teiniltäkin kysyttiin paperit, ei enää sen kysymisen jälkeen voi päättää, että tältä ei tarvitakaan täysi-ikäisyyttä. Ohjeistushan on myös se, että jos jollakin ei ole esimerkiksi papereita mukana, et voi enää myydä juomia ilman niitä, kun ehdit jo ne paperit kysymään. Eli ennen papereiden kysymistä täytyy päättää myydäänkö ilman papereita vai ei. Tämä siis estää sen, että asiakas alkaa siinä kyselemään, että enkö muka näytä täysi-ikäiseltä. Jos paperit kysytään, ilman niitä ei myydä. Ja sama pätee toisin päinkin, et voi enää kysyä papereita sen jälkeen, kun asiakas on jo maksanut ostokset. Tätä on siis ehkä sovellettu myös tähän tilanteeseen.
Ei. Laki on asiassa yksiselitteinen. Jos on syytä olettaa, että alkoholia välitetään alaikäiselle, niin sitä ei saa myydä. Toiselle kassalle vaihtaminen ei voi muuttaa tilannetta. Lakia on rikottu, jos peruste myynnistä kieltäytymiselle alunperin oli epäily alaikäiselle välittämisestä. Jos taas tällaista epäilyä ei ollut, niin miksi alunperinkään kieltäydyttiin?
Mikään sinun tai kauppiaan perseestänne repimä sääntö ei voi muuttaa tätä tilannetta.
Juu, laki on yksiselitteinen, mutta en ole väittänytkään, että ohjeistus on laki. Ja se ei ole myyjän ja kauppiaan p*rseestä repimä sääntö, vaan kaupan liiton ohjeistus, joka on käytössä ainakin kaikissa s- ja k-ryhmän kaupoissa. Ei ole ollenkaan laitonta, että toimialoilla tai työpaikoilla tehdään erilaisia ohjeistuksia, jotka ovat lakia tiukempia. Näitä on kyllä yleensä ihan jokaisella työpaikalla.
Siis oikeastiko meinaat, että kaupan ohjeistuksen mukaan alkoholin voi myydä toiselta kassalta, kun yhdeltä kassalta on kieltäydytty myymästä? Tästähän nimen omaan on keskusteltu koko ajan. Miksi ihmeessä tuollainen ohjeistus olisi olemassa? En keksi ainuttakaan syytä.
Vierailija kirjoitti:
Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.
Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.
Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.
Mullepa ei myyty yhtä Coronapulloa cittarissa muiden ostosten mukana, koska minulla ei ollut näyttää henkilöllisyystodistusta.
Olin tuolloin 43 v. Ilahduin, kun myyjätär pahoitteli asiaa ja pyysi vielä toisenkin kassan paikalle. Hän sanoi myös, että näytän alle kolmekymppiseltä:'D
Hykertelin matkalla kotiin. Corona jäi kassalle.
Järkytyinpä minäkin kirjoitti:

Itsekin olen kassalla muutama vuosi sitten pyytänyt saada nähdä yli neljäkymppisten papereita, onneksi heillä oli paperit mukana niin pystyin hyvillä mielin myymään alkoholin, olivat onneksi todella otettuja😁 Joskus on tosi hankala arvioida ihmisten ikää
Lukekaapas täältä
https://www.pty.fi/ikaerajavalvonta/ukk/
"Miksi kaupan pitää puuttua tilanteeseen, jos on syytä epäillä, että ostettava alkoholi välitetään edelleen alaikäiselle henkilölle?
Sekä alkoholin myyminen alaikäiselle että alkoholin välittäminen eteenpäin alaikäiselle ovat alkoholilain mukaan kiellettyjä ja rangaistavia tekoja. Alkoholi voi aiheuttaa alaikäiselle vakavia seurauksia ja altistaa riippuvuudelle. Myymälä voi saada seuraamusmaksun, jos havaitaan, että alkoholia on myyty alaikäiselle. Alkoholin alaikäiselle myynyt tai välittänyt henkilö voi myös joutua teostaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Kauppa ei siis saa myydä alkoholijuomia täysi-ikäisellekään asiakkaalle, jos on syytä epäillä, että niitä luovutetaan edelleen henkilöille, joille myymälässä ei muuten saa myydä. Alaikäiset saavat useimmin alkoholijuomia haltuunsa lähisukulaisten ja kavereiden avulla. Myös myymälän edustalla olevia täysi-ikäisiä henkilöitä voidaan pyytää noutamaan alkoholijuomia hakupalkkiota vastaan. Epäillessään alkoholin välittämistä kassahenkilön on reagoitava asiaan ja kieltäydyttävä tuotteiden myymisestä, jos on epäilykseen on perusteltu syy. Esimerkiksi usean nuoren henkilön seurueelta on kaikilta tarkistettava ikä, vaikka vain yksi tekisi varsinaisen alkoholiostoksen."
Tämä on se myyjille annettava ohjeistus. Ihan järkeenkäypä tietysti, mutta tuossa ei oteta millään tavalla kantaa siihen saako myydä, jos yksi seurueesta on alaikäinen ja muut ovat täysi-ikäisiä. Tämä on myyjille täydellistä arpapeliä ja koskaan ei tiedä, kuka on se tarkastaja, joka tästä lähtee valittamaan, jos menee väärin.
Tapahtui kerran Prisman kassalla: mukanani oli naapurin 20v poika, joka halusi ostaa tupakkaa. Ei ollut henkkarit mukana, joten kassa ei myynyt. Kysyin kassalta, että myykö mulle. Vastaus oli kyllä. Poika antoi minulle setelin, jonka annoin kassalle. Kassa antoi vaihtorahat, jotka annoin tupakka-askin kera pojalle. Kassan mielestä tämä menettely oli okei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämmöisiä lakeja ne kansanedustajat keksii. Ei varmaan äänestäjistä lähtöisin. Jotenkin vaan pitää vaikeuttaa ihmisten elämistä.
Jos välittää alkoholia alaikäiselle niin ei silloin raahaa niitä alaikäisiä matkassa. Samoin, jos omat lapset on kaupassa niin oletetaan, että äiti on ostamassa juomia lapselle. Joopa joo. Niin järjetöntä. Ulkomailla ihmiset nauraa näille säännöille Suomessa.
Ei tässä ole mistään laista kyse. Kaupan toiminta ei ole perustunut lakiin, vaan on luultavasti ollut lainvastaista, kuten ketjussa on moneen kertaan selitetty.
Se, että joku asia ei lue laissa, ei tee siitä lainvastaista.
No eihän tuossa ole mitään järkeä jos perheenjäsenet on jo muutenkin nähneet että ostaa siideriä tms. Kuulostaa että myyjä halusi vain käyttää narsisista valtaansa.