Lue keskustelun säännöt.
Miehen JÄRKKY neljänkympin kriisi - mitä kaikkea siihen kuuluu ja kuinka jeesuksen pitkään se kestää? Mikä on paras lääke vaivaan?
31.12.2019 |
Te jotka olette vierestä seuranneet miesten neljänkympin kriisejä, niin mitä se käytännössä eteni? Kuinka hulluna mies oli ja ymmärsikö tätä itse ja jos kyllä, niin missä vaiheessa? Kuinka kauan tällainen kriiseily oikein kestää? Kuinka äkisti kriisi loppuu? Miten tämän saa kestettyä ja minimoitua vahingot niin, ettei koko perhe hajoa?
Mies on saanut oman kriisinsä joskus v. 2017/2018 vuoden taitteessa, mutta tämä vuosi on ollut jotakin aivan järkyttävää. Tänä vuonna on kyseenalaistanut yhteisen elämän, uhoaa ja uhmaa. Syyttää minua, ystäviään ja sukulaisia kaikesta ja kaikki asiat on huonosti. On ihastunut kolmanteen, ostelee hullunlailla tavaraa ja käy parturissa ja vaatekaupassa muutaman viikon välein. On kotiaskareissa flegmaattinen ja kiukuttelee siitäkin.
Mielipiteet vaihtelee päivittäin ja suuttuu käsittämättömistä asioista, esim. on itse ehdottanut edellisenä päivänä jotakin, ja jos olen hyvää hyvyyttäni selvittänyt asiaa ja kertonut sitten hänelle, että tämä homma onnistuisi, niin sitten asia onkin yhtäkkiä aivan syvältä ja suuttuu. Aivan käsittämätöntä.
Koko yhteinen elämämme (20 v) onkin ollut nyt yhtäkkiä täysin hirveää aikaa ja hän on minun takia menettänyt elämän. Syyttelee 15 vuotta vanhoista jutuista, kuin ne olisi eilen tapahtunut. Kiukuttelee ja uhoaa kotona, kuin näppynaamainen teini. Koko maailman on häntä vastaan, paitsi tämä ihana uusi, nuori typy, joka on kenties hänen kauan etsimänsä elämänkumppaninsa. Huoh. Millään ei tunnu olevan väliä, paitsi sillä omalla navalla ja peilikuvalla. Kaikki aiemmin tehdyt päätökset ovatkin olleet yhtäkkiä AIVAN vääriä eikä häntä ole IKINÄ kuunneltu missään asiassa. Mieliala heittelee laidasta laitaan. Ollaan yhtäkkiä oltu AINA aivan vääriä tyyppejä toisillemme.
Muuten olisin lähtenyt kävelemään jo aikaa sitten, mutta ko kyseessä on ollut aikaisemmin tasapainoinen ja normaali mies ja perheen isä. Nyt on kuitenkin pari vuotta hypännyt hulluna, mutta aivan erityisesti tämän vuoden.
En ole oikein mistään löytänyt varsinaista faktaa tästä ukkojen neljänkympin kriisistä, joten ihmettelen tässä, että tuleeko se järki joskus vielä päähän ja kuinka kauan tällainen kriisi kestää? Ukko täyttää ensi vuonna 40 v.
Mulla on hyvä itsetunto ja tiedän tasan tarkkaan, että muitakin ottajia omavaraiselle, työteliäälle ja katseenkestävälle naiselle kyllä olisi, jolla on jalat maassa. Olenpahan kuitenkin sinnikkoluonteeltani ja rakkaudesta jäänyt katsomaan, että palaako se järki sinne kalloon. Noin hulluna ei voi nimittäin loputtomiin olla.
Kommentit (266)
Kriisit pitäis selättää toistaan tukien. Yx vanha pari ilmoittautuu; seurusteltiin 10v ennen perheen perustamista. Työttömyyttä oli ja on nyt taas mulla. Terveys on mitä on tässä iässä, leikkauspöytä odottaa.
Tuon miehen pitäis päättää mitä tahtoo; jos haluaa eron, pitää päättää se ja etsiä asunto ja täyttää eropaprut. Tai sitten päättää jäädä ja panostaa perheeseen. Tuo ettei muuta kakkosen luo, kertoo kai ettei nuori muija huoli häntä riesakseen! Eikä osaa itse äijä etsiä asuntoa tai täytellä eropapruja. On tottunut vaimon passaukseen kai! Vaimon ei tarvi asiaa toisen puolesta päättää, paitsi jos kyllästyy tuohon "kriiseilyyn".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ollut 40 nurkilla mitään kriisiä, mutta nyt 10v myöhemmin on elämä ja sen aikana tehdyt virheet alkaneet kyrsimään sielua. Onneksi tuo vaimo ei ole ollut siinä virheiden pitkällä listalla, joten sille on voinut kertoa suhteellisen avoimesti mieltä raastavista ajatuksista. Ymmärrän todellakin miehiä, jotka tässä vaiheessa elämää repeävät suhteisiin, moottoripyöriin, extreme-harrastuksiin, jne. Jos se naisten elämä ei aina ole helppoa, ei se miehilläkään ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap ole mun miehen kanssa naimisissa? Jokainen ap:n kirjoittama sana tässä ketjussa on kuin kynästäni! Mies 43v ja 6 vuotta on tätä hulluutta kestänyt. Yhdessä 25 vuotta. Jep, olen varmaan maailman pitkähermoisin nainen.
Ja on mies pettänyt, haukkunut minut rumaksi, elämää rajoittavaksi, tylsäksi, koko perhe-elämämme ja suhteemme kuivaksi, arki on mälsää - eikun ihan hyvää- eikun mälsää, seksi on huonoa ja jos onkin joskus hyvää niin sitä on liian harvoin ja olen liian himoton. Mitään en enää osaa tehdä oikein ja en ihannoi miestä riittävästi. Pitäisi kuulemma lausua ääneen miehelle kiitokset jos hän tyhjentää tiskikoneen, tosin hän ei ole 25 vuoden aikana kertaakaan kiittänyt minua tiskikoneen tyhjennyksestä. En kuulemma huomioi tarpeeksi ja erityisen huonoa on että en toivota häntä eteisessä tervetulleeksi kotiin kun hän saapuu töistä - ei kuulemma osoita rakkautta jos huudan keittiöstä 'moi'. Ei halua että katson telkkaria, mutta ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä sen sijaan. Juo alkoholia tosi paljon ja syö vain roskaruokaa, mikä näkyy jo ulkonäössä. Töissä ahdistaa, ja työkaverit on ammattitaidottomia. jne jne.
Nyt taas on mykkäkoulu miehellä päällä. Syynä se, että en ollut kovin kiinnostunut valmistamaan perinteisiä jouluruokia itse vaan halusin ostaa lanttulaatikot ja kinkut valmiina. Kun kuulemma joulu syntyy ruokia tekemällä eikä kaupasta valmiina ostamalla.
Silloin kun pettäminen selvisi sanoin, että mene ja ota ero. Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää. Ei lähtenyt, itki että haluaa minut ja perheen.
Mä olen sanonut, että sinä olet se joka erohakemuksen laittaa vireille, en minä, koska minä en ole juossut muiden naisten perässä ja halunnut tuhota nelilapsisen perheen elämää.
En ymmärrä jos elämä mun ja lasten kanssa on niiiiin kaameaa niin miksi ei lähde?
Minä en ymmärrä, mikset itse ota eroa. Altistat vielä lapsetkin tuolle perhehelvetille! Olette molemmat passiivis-aggressiivisen kuuloisia marttyyreitä, jotka yrittävät syyttää toista onnettomasta elämästä.
Sinun pitäisi ottaa vastuu omasta ja lasten hyvinvoinnista ja muuttaa erilleen. He ansaitsevat turvallisen lapsuuden.
N49, äiti
No joo...sen mitä omia ja tuttavien ikäkriisejä on tullut nähtyä ja koettua niin tuo ei ole sitä.
Tuo on sitä että ukkosi on rakastunut nuorempaan virkeään naikkoseen ja haluaa sen, mutta pyristelee kun on kanssasi naimisissa. Koittaa keksiä keinoja ja syitä eroon ja hakee päätökselleen lopullista tukea/ niittiä.
Myös näitä on tullut nähtyä.
Et taida olla siinä rinnalla rakkaudesta rimpuilemassa vaan riippuvaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap ole mun miehen kanssa naimisissa? Jokainen ap:n kirjoittama sana tässä ketjussa on kuin kynästäni! Mies 43v ja 6 vuotta on tätä hulluutta kestänyt. Yhdessä 25 vuotta. Jep, olen varmaan maailman pitkähermoisin nainen.
Ja on mies pettänyt, haukkunut minut rumaksi, elämää rajoittavaksi, tylsäksi, koko perhe-elämämme ja suhteemme kuivaksi, arki on mälsää - eikun ihan hyvää- eikun mälsää, seksi on huonoa ja jos onkin joskus hyvää niin sitä on liian harvoin ja olen liian himoton. Mitään en enää osaa tehdä oikein ja en ihannoi miestä riittävästi. Pitäisi kuulemma lausua ääneen miehelle kiitokset jos hän tyhjentää tiskikoneen, tosin hän ei ole 25 vuoden aikana kertaakaan kiittänyt minua tiskikoneen tyhjennyksestä. En kuulemma huomioi tarpeeksi ja erityisen huonoa on että en toivota häntä eteisessä tervetulleeksi kotiin kun hän saapuu töistä - ei kuulemma osoita rakkautta jos huudan keittiöstä 'moi'. Ei halua että katson telkkaria, mutta ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä sen sijaan. Juo alkoholia tosi paljon ja syö vain roskaruokaa, mikä näkyy jo ulkonäössä. Töissä ahdistaa, ja työkaverit on ammattitaidottomia. jne jne.
Nyt taas on mykkäkoulu miehellä päällä. Syynä se, että en ollut kovin kiinnostunut valmistamaan perinteisiä jouluruokia itse vaan halusin ostaa lanttulaatikot ja kinkut valmiina. Kun kuulemma joulu syntyy ruokia tekemällä eikä kaupasta valmiina ostamalla.
Silloin kun pettäminen selvisi sanoin, että mene ja ota ero. Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää. Ei lähtenyt, itki että haluaa minut ja perheen.
Mä olen sanonut, että sinä olet se joka erohakemuksen laittaa vireille, en minä, koska minä en ole juossut muiden naisten perässä ja halunnut tuhota nelilapsisen perheen elämää.
En ymmärrä jos elämä mun ja lasten kanssa on niiiiin kaameaa niin miksi ei lähde?
Minä en ymmärrä, mikset itse ota eroa. Altistat vielä lapsetkin tuolle perhehelvetille! Olette molemmat passiivis-aggressiivisen kuuloisia marttyyreitä, jotka yrittävät syyttää toista onnettomasta elämästä.
Sinun pitäisi ottaa vastuu omasta ja lasten hyvinvoinnista ja muuttaa erilleen. He ansaitsevat turvallisen lapsuuden.
N49, äiti
Minun? Minun pitäisi ottaa vastuu lasten hyvinvoinnista? Missä on miehen vastuu?
Olen ehdottanut miehelle seuraavaa: Jos olen niin valtavan huono vaimo niin mies voi itse ottaa eron, ottaa kaikki neljä lasta mukaansa ja aloittaa uuden ihqun elämän jonkun kätevän äitipuolen kanssa. Minä otan lapset luokseni joka toinen viikonloppu ja maksan lastenvalvojan määräämät elatusmaksut. Miehellä ja mahdollisella uudella ihqulla naisella on NELJÄ kättä hoitamassa neljää lasta ja selvityvät lasten kasvatuksesta paremmin kuin minä yksinäni KAHDEN käden kanssa. Miehen vastaus ehdotukseen: *mykkäkoulu* eli ehdotukseni ei kelvannut.
Kun niitä lapsia on yhteisellä päätöksellä aikoinaan tehty niin ei se mies voi vaan heittää rukkasia nurkkaan kun 'ei ole enää kivaa' ja alkaa viidenneksi lapseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No nelikymppisenä viimeistään aletaan kyseenalaistaa nuorena alkanutta suhdetta. Ei silloin parikymppisenä ymmärrä, mitä suhteelta toivoo ja tarvitsee. Moni alkaa silloin vain seurustella jonkun kivan kanssa, ja siihen sitten jäädään. Keski-iässä aletaan miettiä, täyttääkö tämä suhde tarpeeni ja olenko tässä onnellinen. Jos vielä samaan syssyyn löytyy uusi kumppaniehdokas, joka täyttää eri tarpeita kuin se nuoruudenrakkaus, niin ollaan liemessä. Voi myös löytyä aivan uusia tarpeita, joita ei tiennyt itsellä olevankaan.
Olen katsonut vierestä erään 45v miehen tämänkaltaista kamppailua. On ollut vaimonsa kanssa 25 vuotta. Nyt hän on moneen kertaan sanonut, ettei silloin nuorena tiennyt mitä haluaa ja luuli olevansa elämänsä rakkauden kanssa. Viitisen vuotta on nyt ollut eri mieltä ja koko ajan varmempi siitä, että ero tulee. Lasten takia ovat enää yhdessä.
Toivottavasti miehen vaimo tietää myös, että yhdessä ollaan enää lasten vuoksi.
Ehtisit vielä itsekin löytää uuden hyvän kumppanin loppuelämäksi, jos älyäisit nyt päästää irti nuoruudenrakkaudesta. Jos päästät kovin riitaisaksi, menee aikaa saada välit taas kuntoon lasten takia. Siitä kärsii se uusi suhde sitten. Oma anoppini löysi suunnilleen sinun ikäisenä uuden miehen. On ollut toivoa antavaa seurata heidän seesteistä aikuista suhdettaan vierestä. Molempien lapset entisistä suhteista ja lapsenlapset käyvät kylässä. Suo perheelle rauha ja eroa. Liian myöhään on vaikeampi löytää uutta suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sun täytyy ottaa lastes hyvinvoinnista vastuu eikä heittäytyä yhtä lapselliseks kuin miehesi on heittäytyny. Kumpi on tärkeämpää, valtapeli ja oikeessa oleminen vai lapses? Mun äitee katuu päälle 70v sitä että tappeli äijän kanssa ja me lapset saatiin kärsiä. Ottaa yhä uudestaan sen esiin jos vaikka ite muistelen jotain siltä ajalta, jotain omaa asiaa ja ihan muuta. Syyllisyys painaa vaikka sata kertaa sanois että anteeks on annettu. Se on sääli elämässä että eteenpäin meno on vaikeaa ja usein vasta jälkikäteen tajuaa että ois pitäny låhtee aiemmin jo.
Vierailija kirjoitti:
No nelikymppisenä viimeistään aletaan kyseenalaistaa nuorena alkanutta suhdetta. Ei silloin parikymppisenä ymmärrä, mitä suhteelta toivoo ja tarvitsee. Moni alkaa silloin vain seurustella jonkun kivan kanssa, ja siihen sitten jäädään. Keski-iässä aletaan miettiä, täyttääkö tämä suhde tarpeeni ja olenko tässä onnellinen. Jos vielä samaan syssyyn löytyy uusi kumppaniehdokas, joka täyttää eri tarpeita kuin se nuoruudenrakkaus, niin ollaan liemessä. Voi myös löytyä aivan uusia tarpeita, joita ei tiennyt itsellä olevankaan.
Olen katsonut vierestä erään 45v miehen tämänkaltaista kamppailua. On ollut vaimonsa kanssa 25 vuotta. Nyt hän on moneen kertaan sanonut, ettei silloin nuorena tiennyt mitä haluaa ja luuli olevansa elämänsä rakkauden kanssa. Viitisen vuotta on nyt ollut eri mieltä ja koko ajan varmempi siitä, että ero tulee. Lasten takia ovat enää yhdessä.
Turha yleistää. Ei kaikki ala kyseenalaistaa missään vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun? Minun pitäisi ottaa vastuu lasten hyvinvoinnista? Missä on miehen vastuu?
Olen ehdottanut miehelle seuraavaa: Jos olen niin valtavan huono vaimo niin mies voi itse ottaa eron, ottaa kaikki neljä lasta mukaansa ja aloittaa uuden ihqun elämän jonkun kätevän äitipuolen kanssa. Minä otan lapset luokseni joka toinen viikonloppu ja maksan lastenvalvojan määräämät elatusmaksut. Miehellä ja mahdollisella uudella ihqulla naisella on NELJÄ kättä hoitamassa neljää lasta ja selvityvät lasten kasvatuksesta paremmin kuin minä yksinäni KAHDEN käden kanssa. Miehen vastaus ehdotukseen: *mykkäkoulu* eli ehdotukseni ei kelvannut.
Kun niitä lapsia on yhteisellä päätöksellä aikoinaan tehty niin ei se mies voi vaan heittää rukkasia nurkkaan kun 'ei ole enää kivaa' ja alkaa viidenneksi lapseksi.
Olet melkoinen martyyri nyt. Tuossa kaksi keskenkasvuista ihmistä riitelee passiivis-aggressiivisin keinoin, eikä kumpikaan suostu olemaan aikuinen ja kantamaan vastuuta.
Huomaa että olette menneet aikoinaan yhteen siksi, että olette niin samanlaisia ja samalla kehitystasolla. Mutta arvaa mitä? Sinä voit olla se osapuoli, joka kasvaa henkisesti ja opettelee ottamaan sen vastuun. Ja joka pystyy jatkossa olemaan lapsille parempi vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap ole mun miehen kanssa naimisissa? Jokainen ap:n kirjoittama sana tässä ketjussa on kuin kynästäni! Mies 43v ja 6 vuotta on tätä hulluutta kestänyt. Yhdessä 25 vuotta. Jep, olen varmaan maailman pitkähermoisin nainen.
Ja on mies pettänyt, haukkunut minut rumaksi, elämää rajoittavaksi, tylsäksi, koko perhe-elämämme ja suhteemme kuivaksi, arki on mälsää - eikun ihan hyvää- eikun mälsää, seksi on huonoa ja jos onkin joskus hyvää niin sitä on liian harvoin ja olen liian himoton. Mitään en enää osaa tehdä oikein ja en ihannoi miestä riittävästi. Pitäisi kuulemma lausua ääneen miehelle kiitokset jos hän tyhjentää tiskikoneen, tosin hän ei ole 25 vuoden aikana kertaakaan kiittänyt minua tiskikoneen tyhjennyksestä. En kuulemma huomioi tarpeeksi ja erityisen huonoa on että en toivota häntä eteisessä tervetulleeksi kotiin kun hän saapuu töistä - ei kuulemma osoita rakkautta jos huudan keittiöstä 'moi'. Ei halua että katson telkkaria, mutta ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä sen sijaan. Juo alkoholia tosi paljon ja syö vain roskaruokaa, mikä näkyy jo ulkonäössä. Töissä ahdistaa, ja työkaverit on ammattitaidottomia. jne jne.
Nyt taas on mykkäkoulu miehellä päällä. Syynä se, että en ollut kovin kiinnostunut valmistamaan perinteisiä jouluruokia itse vaan halusin ostaa lanttulaatikot ja kinkut valmiina. Kun kuulemma joulu syntyy ruokia tekemällä eikä kaupasta valmiina ostamalla.
Silloin kun pettäminen selvisi sanoin, että mene ja ota ero. Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää. Ei lähtenyt, itki että haluaa minut ja perheen.
Mä olen sanonut, että sinä olet se joka erohakemuksen laittaa vireille, en minä, koska minä en ole juossut muiden naisten perässä ja halunnut tuhota nelilapsisen perheen elämää.
En ymmärrä jos elämä mun ja lasten kanssa on niiiiin kaameaa niin miksi ei lähde?
Minä en ymmärrä, mikset itse ota eroa. Altistat vielä lapsetkin tuolle perhehelvetille! Olette molemmat passiivis-aggressiivisen kuuloisia marttyyreitä, jotka yrittävät syyttää toista onnettomasta elämästä.
Sinun pitäisi ottaa vastuu omasta ja lasten hyvinvoinnista ja muuttaa erilleen. He ansaitsevat turvallisen lapsuuden.
N49, äitiMinun? Minun pitäisi ottaa vastuu lasten hyvinvoinnista? Missä on miehen vastuu?
Olen ehdottanut miehelle seuraavaa: Jos olen niin valtavan huono vaimo niin mies voi itse ottaa eron, ottaa kaikki neljä lasta mukaansa ja aloittaa uuden ihqun elämän jonkun kätevän äitipuolen kanssa. Minä otan lapset luokseni joka toinen viikonloppu ja maksan lastenvalvojan määräämät elatusmaksut. Miehellä ja mahdollisella uudella ihqulla naisella on NELJÄ kättä hoitamassa neljää lasta ja selvityvät lasten kasvatuksesta paremmin kuin minä yksinäni KAHDEN käden kanssa. Miehen vastaus ehdotukseen: *mykkäkoulu* eli ehdotukseni ei kelvannut.
Kun niitä lapsia on yhteisellä päätöksellä aikoinaan tehty niin ei se mies voi vaan heittää rukkasia nurkkaan kun 'ei ole enää kivaa' ja alkaa viidenneksi lapseksi.
Molemman vanhemman vastuu on 100%. Se että toinen vanhempi ei kanna vastuutaan ei vähennä toisen vastuuta, päinvastoin se lisää sitä. Ei vanhemmuus ole mikään reilu peli.
Kun teit lapset, otit vastuullesi heidät HENKILÖKOHTAISESTI. Molempien vanhempien kuuluu ottaa lapsista täysi vastuu, teki toinen vanhempi mitä tahansa.
Olet huono vanhempi jos sen jälkeen kun puolisosi kohtelee lapsia huonosti käytät sitä tekosyynä kohdella itsekin heitä huonosti. Mieti nyt kuinka pikkulapsen logiikkaa käytät - "no kun ei tuo toinenkaan"! Samalla SUN LAPSET kärsii.
Kasva nyt aikuiseksi, tällä hetkellä teidän perheessä on kuusi lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap ole mun miehen kanssa naimisissa? Jokainen ap:n kirjoittama sana tässä ketjussa on kuin kynästäni! Mies 43v ja 6 vuotta on tätä hulluutta kestänyt. Yhdessä 25 vuotta. Jep, olen varmaan maailman pitkähermoisin nainen.
Ja on mies pettänyt, haukkunut minut rumaksi, elämää rajoittavaksi, tylsäksi, koko perhe-elämämme ja suhteemme kuivaksi, arki on mälsää - eikun ihan hyvää- eikun mälsää, seksi on huonoa ja jos onkin joskus hyvää niin sitä on liian harvoin ja olen liian himoton. Mitään en enää osaa tehdä oikein ja en ihannoi miestä riittävästi. Pitäisi kuulemma lausua ääneen miehelle kiitokset jos hän tyhjentää tiskikoneen, tosin hän ei ole 25 vuoden aikana kertaakaan kiittänyt minua tiskikoneen tyhjennyksestä. En kuulemma huomioi tarpeeksi ja erityisen huonoa on että en toivota häntä eteisessä tervetulleeksi kotiin kun hän saapuu töistä - ei kuulemma osoita rakkautta jos huudan keittiöstä 'moi'. Ei halua että katson telkkaria, mutta ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä sen sijaan. Juo alkoholia tosi paljon ja syö vain roskaruokaa, mikä näkyy jo ulkonäössä. Töissä ahdistaa, ja työkaverit on ammattitaidottomia. jne jne.
Nyt taas on mykkäkoulu miehellä päällä. Syynä se, että en ollut kovin kiinnostunut valmistamaan perinteisiä jouluruokia itse vaan halusin ostaa lanttulaatikot ja kinkut valmiina. Kun kuulemma joulu syntyy ruokia tekemällä eikä kaupasta valmiina ostamalla.
Silloin kun pettäminen selvisi sanoin, että mene ja ota ero. Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää. Ei lähtenyt, itki että haluaa minut ja perheen.
Mä olen sanonut, että sinä olet se joka erohakemuksen laittaa vireille, en minä, koska minä en ole juossut muiden naisten perässä ja halunnut tuhota nelilapsisen perheen elämää.
En ymmärrä jos elämä mun ja lasten kanssa on niiiiin kaameaa niin miksi ei lähde?
Minä en ymmärrä, mikset itse ota eroa. Altistat vielä lapsetkin tuolle perhehelvetille! Olette molemmat passiivis-aggressiivisen kuuloisia marttyyreitä, jotka yrittävät syyttää toista onnettomasta elämästä.
Sinun pitäisi ottaa vastuu omasta ja lasten hyvinvoinnista ja muuttaa erilleen. He ansaitsevat turvallisen lapsuuden.
N49, äiti
Tuo lause 'Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää' on todella typerä. Millainen ihminen haukkuu itseään ja lapsiaan tyhmäksi.
Oireleeko lapsenne jo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap ole mun miehen kanssa naimisissa? Jokainen ap:n kirjoittama sana tässä ketjussa on kuin kynästäni! Mies 43v ja 6 vuotta on tätä hulluutta kestänyt. Yhdessä 25 vuotta. Jep, olen varmaan maailman pitkähermoisin nainen.
Ja on mies pettänyt, haukkunut minut rumaksi, elämää rajoittavaksi, tylsäksi, koko perhe-elämämme ja suhteemme kuivaksi, arki on mälsää - eikun ihan hyvää- eikun mälsää, seksi on huonoa ja jos onkin joskus hyvää niin sitä on liian harvoin ja olen liian himoton. Mitään en enää osaa tehdä oikein ja en ihannoi miestä riittävästi. Pitäisi kuulemma lausua ääneen miehelle kiitokset jos hän tyhjentää tiskikoneen, tosin hän ei ole 25 vuoden aikana kertaakaan kiittänyt minua tiskikoneen tyhjennyksestä. En kuulemma huomioi tarpeeksi ja erityisen huonoa on että en toivota häntä eteisessä tervetulleeksi kotiin kun hän saapuu töistä - ei kuulemma osoita rakkautta jos huudan keittiöstä 'moi'. Ei halua että katson telkkaria, mutta ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä sen sijaan. Juo alkoholia tosi paljon ja syö vain roskaruokaa, mikä näkyy jo ulkonäössä. Töissä ahdistaa, ja työkaverit on ammattitaidottomia. jne jne.
Nyt taas on mykkäkoulu miehellä päällä. Syynä se, että en ollut kovin kiinnostunut valmistamaan perinteisiä jouluruokia itse vaan halusin ostaa lanttulaatikot ja kinkut valmiina. Kun kuulemma joulu syntyy ruokia tekemällä eikä kaupasta valmiina ostamalla.
Silloin kun pettäminen selvisi sanoin, että mene ja ota ero. Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää. Ei lähtenyt, itki että haluaa minut ja perheen.
Mä olen sanonut, että sinä olet se joka erohakemuksen laittaa vireille, en minä, koska minä en ole juossut muiden naisten perässä ja halunnut tuhota nelilapsisen perheen elämää.
En ymmärrä jos elämä mun ja lasten kanssa on niiiiin kaameaa niin miksi ei lähde?
Tuo lause 'Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää' on todella typerä. Millainen ihminen haukkuu itseään ja lapsiaan tyhmäksi.
Oireleeko lapsenne jo?
Tämä on hyvä malliedimerkki pariskunnasta, joka uhraa koko elämänsä riidellessä yhdessä ja käyttää lapsiaan siinä lyömäaseena.
Ellei olisi lapsia siinä viattomina kärsijöinä, niin sanoisin, että oma valintanne, eläkäö, miten haluatte. Nyt käy sääliksi ne lapsiparat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehellä tuo neljänkympin kriisi näkyi makuuhuoneen puolella. Se oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Hän ikään kuin tajusi, että jos tässä haluaa jotain villimpiä juttuja tehdä, niin nyt sitten kaikki ja heti ennen vanhuutta. Aikaisemmin seksielämämme oli "tavallista", jos sitä nyt niin voi kuvata.
Se tilaili kaikenlaisia seksileluja, asusteita, kenkiä.... niin tämäkin mieltymys naisten korkokenkiin tuli aivan puun takaa. Ei ollut koskaan aikaisemmin kertonut kiihottuvansa niistä. Ja tätä tällaista kaikkea tuntui löytyvän koko ajan vain lisää.
Ensin olin ihan jutussa mukana ja ajattelin, että mikäs siinä. Mutta jossain vaiheessa piti juttu ns. viheltää poikki. Että kun joka päivä pitäisi jaksaa leikkiä joku roolileikki tai kokeilla jotain uutta härveliä, niin ei enää mielenkiinto kantanut. Lopulta liitto kuoli kokonaan tämän neljänkympin villityksen seurauksena. Se alkoi jossain vaiheessa mennä sitten riitelyksi, kun en enää jaksanut näitä hänen juttujaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä tuo neljänkympin kriisi näkyi makuuhuoneen puolella. Se oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Hän ikään kuin tajusi, että jos tässä haluaa jotain villimpiä juttuja tehdä, niin nyt sitten kaikki ja heti ennen vanhuutta. Aikaisemmin seksielämämme oli "tavallista", jos sitä nyt niin voi kuvata.
Se tilaili kaikenlaisia seksileluja, asusteita, kenkiä.... niin tämäkin mieltymys naisten korkokenkiin tuli aivan puun takaa. Ei ollut koskaan aikaisemmin kertonut kiihottuvansa niistä. Ja tätä tällaista kaikkea tuntui löytyvän koko ajan vain lisää.
Ensin olin ihan jutussa mukana ja ajattelin, että mikäs siinä. Mutta jossain vaiheessa piti juttu ns. viheltää poikki. Että kun joka päivä pitäisi jaksaa leikkiä joku roolileikki tai kokeilla jotain uutta härveliä, niin ei enää mielenkiinto kantanut. Lopulta liitto kuoli kokonaan tämän neljänkympin villityksen seurauksena. Se alkoi jossain vaiheessa mennä sitten riitelyksi, kun en enää jaksanut näitä hänen juttujaan.
Aivan kuin meillä! Jatkuvasti posti toi kaalimadon paketteja, kun mies tilaili pistoksissaan. Minäkin totesin, että no koitetaan sitten. Sitten homma kääntyi siihen, että minä aloin pyytämään että nyt hauan käyttää tuota-ja-tuota laitetta. Mies sanoikin että ei koko ajan, muuten hänellä ei ole enää virkaa makuukammarissa. Suo siellä, vetelä täällä.
Nyt on sitten iso laatikollinen laitteita vailla käyttöä, kun mies luuli saaneensa niistä kilpailijan itselleen. Mutta tapahtuipa muutakin. Nyt ei miehellä meinaa toimia ja jos toimii niin ei tule. Itkisin jos en nauraisi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap ole mun miehen kanssa naimisissa? Jokainen ap:n kirjoittama sana tässä ketjussa on kuin kynästäni! Mies 43v ja 6 vuotta on tätä hulluutta kestänyt. Yhdessä 25 vuotta. Jep, olen varmaan maailman pitkähermoisin nainen.
Ja on mies pettänyt, haukkunut minut rumaksi, elämää rajoittavaksi, tylsäksi, koko perhe-elämämme ja suhteemme kuivaksi, arki on mälsää - eikun ihan hyvää- eikun mälsää, seksi on huonoa ja jos onkin joskus hyvää niin sitä on liian harvoin ja olen liian himoton. Mitään en enää osaa tehdä oikein ja en ihannoi miestä riittävästi. Pitäisi kuulemma lausua ääneen miehelle kiitokset jos hän tyhjentää tiskikoneen, tosin hän ei ole 25 vuoden aikana kertaakaan kiittänyt minua tiskikoneen tyhjennyksestä. En kuulemma huomioi tarpeeksi ja erityisen huonoa on että en toivota häntä eteisessä tervetulleeksi kotiin kun hän saapuu töistä - ei kuulemma osoita rakkautta jos huudan keittiöstä 'moi'. Ei halua että katson telkkaria, mutta ei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä sen sijaan. Juo alkoholia tosi paljon ja syö vain roskaruokaa, mikä näkyy jo ulkonäössä. Töissä ahdistaa, ja työkaverit on ammattitaidottomia. jne jne.
Nyt taas on mykkäkoulu miehellä päällä. Syynä se, että en ollut kovin kiinnostunut valmistamaan perinteisiä jouluruokia itse vaan halusin ostaa lanttulaatikot ja kinkut valmiina. Kun kuulemma joulu syntyy ruokia tekemällä eikä kaupasta valmiina ostamalla.
Silloin kun pettäminen selvisi sanoin, että mene ja ota ero. Hoidan lapset niin pääset kunnon naintipuuhiin ja tyhmä vaimo ja tyhmät lapset ei rajoita elämää. Ei lähtenyt, itki että haluaa minut ja perheen.
Mä olen sanonut, että sinä olet se joka erohakemuksen laittaa vireille, en minä, koska minä en ole juossut muiden naisten perässä ja halunnut tuhota nelilapsisen perheen elämää.
En ymmärrä jos elämä mun ja lasten kanssa on niiiiin kaameaa niin miksi ei lähde?
Minä en ymmärrä, mikset itse ota eroa. Altistat vielä lapsetkin tuolle perhehelvetille! Olette molemmat passiivis-aggressiivisen kuuloisia marttyyreitä, jotka yrittävät syyttää toista onnettomasta elämästä.
Sinun pitäisi ottaa vastuu omasta ja lasten hyvinvoinnista ja muuttaa erilleen. He ansaitsevat turvallisen lapsuuden.
N49, äitiMinun? Minun pitäisi ottaa vastuu lasten hyvinvoinnista? Missä on miehen vastuu?
Olen ehdottanut miehelle seuraavaa: Jos olen niin valtavan huono vaimo niin mies voi itse ottaa eron, ottaa kaikki neljä lasta mukaansa ja aloittaa uuden ihqun elämän jonkun kätevän äitipuolen kanssa. Minä otan lapset luokseni joka toinen viikonloppu ja maksan lastenvalvojan määräämät elatusmaksut. Miehellä ja mahdollisella uudella ihqulla naisella on NELJÄ kättä hoitamassa neljää lasta ja selvityvät lasten kasvatuksesta paremmin kuin minä yksinäni KAHDEN käden kanssa. Miehen vastaus ehdotukseen: *mykkäkoulu* eli ehdotukseni ei kelvannut.
Kun niitä lapsia on yhteisellä päätöksellä aikoinaan tehty niin ei se mies voi vaan heittää rukkasia nurkkaan kun 'ei ole enää kivaa' ja alkaa viidenneksi lapseksi.
SINUN. Lapsesi elävät ainutlaatuista lapsuuttaan, sinulla ei ole oikeutta riistää sitä heiltä parisuhteesi vuoksi. Mies on heittänyt rukkasen naulaan, sille et voi enää mitään. Lapsiesi eteen voit kuitenkin vielä tehdä jotain, eli ensimmäisenä viedä heidät pois tuosta myrkyllisestä, vihamielisestä ja turvattomasta "perhe"-elämästä.
Kriisi helpottaa vasta sitten, kun ukko pääsee elämään unelmaansa sen typyn kanssa. Parin vuoden päästä paskavaipparallia uudelleen aloitellessaan ukko alkaa tulla järkiinsä ja silloin alkaa aktiivinen katuminen ja hinku päästä takaisin ap:n helmoihin.
Meillä tuon hullutuksen käynnisti äiti. Kyllä eron otettua kuulutti kaikille, kuinka paska mies hänellä on melkein 20 vuotta ollut ja kuinka onneton hän on ollut. Kuka tietää, vaikka puhuisikin totta, mutta vaikea olla ihmettelemättä, miksei ole lähtenyt jo paljon aikaisemmin, jos kerran on ollut niin kamalaa aikaa olla avioliitossa isäni kanssa. Isältä kysyttäessä parisuhde on ollut voimakkaasti aaltoilevaa koko yhdessäolon ajan. Milloin on ollut kaikki niin ihanaa ja hän on ollut maailman paras mies ja toisena hetkenä taas kaikki on huonosti ja menneisyyden jo haudatut ja anteeksiannetut virheet kaivettiin taas esiin. Ja taas on sen jälkeen kaikki niin hehkeää, eikä onnellisempaa voisi olla. Tuollaiselta vanhempieni suhde ei kuitenkaan minulle ole koskaan näyttänyt, kuten vanhempani kuvailevat. Nyt eivät pääse toisistaan yli. Aikuiset ihmiset. Joka kerta kun heillä kyläilee, niin puheenaiheeksi jossain vaiheessa nousee vastapuoli, jota muka vaivihkaa yritetään sättiä, aivan kuin se ei kirkkaasti paistaisi läpi. Molemmat myös kiillottavat sädekehäänsä: "en minä sinulle ikinä toista vanhempaasi hauku", mutta seuraavaan hengenvetoon kyseinen lause on jo unohtunut. Vaikea siis tietää puhuvatko totta menneestä parisuhteestaan, vai yrittävätkö vain paikata sillä kurjaa oloaan erosta. Äitillä vaihtuvat miehet kuin sukat ja parisuhteet näiden miesten kanssa ovat aina ah niin ihania ja ollaan jo kihloissa seuraavalla viikolla ja kappas keppanaa, erotaankin jo sitten aikavälillä 1kk-2v. Isä ei ole pyörittänyt kuin yhtä ja tajusi jo siinä, ettei ole valmis uusiin suhteisiin vaan tarvitsee aikaa käsitellä tämän eron. Kumpikaan ei ole muuttunut onnellisemmaksi, vaan päinvastoin vaikuttaa, että molemmat ovat menettäneet otteensa elämän avainkohtiin.
Haluan vain sanoa, että iske sille miehellesi ihan oikeat realiteetit pöytään. Lyöt eropaperit allekirjoitettavaksi nenäneteen ja kerrot mitä tapahtuu välittömästi, jos hän ne allekirjoittaa. Sanot, että sinä poistut hänen elämästään muuten kuin lasten osalta lopullisesti ja takaisin ei ole tulemista ja hän saa painua sinne heilansa luo katsomaan, kuinka hehkeää on elämä nuoren neidin kanssa. Todennäköisintä on, että miehesi jää kuin nalli kalliolle eron sattuessa teille. Miehen oikuttelulle tulee laittaa stoppi. Jos häne i itse allekirjoita lappuja sano odottavasi ryhdistäytymistä viikon verran ja hakevasi eroa tämän jälkeen itse. Ei tee lapsillekaan hyvää tuollainen jatkuva varpaillaan kävely.
Ei se elämä sen uuden heilan kanssa ole yhtään sen auvompaa, kun huuma kaikkoaa.
Iloinen miniä kirjoitti:
Ehtisit vielä itsekin löytää uuden hyvän kumppanin loppuelämäksi, jos älyäisit nyt päästää irti nuoruudenrakkaudesta. Jos päästät kovin riitaisaksi, menee aikaa saada välit taas kuntoon lasten takia. Siitä kärsii se uusi suhde sitten. Oma anoppini löysi suunnilleen sinun ikäisenä uuden miehen. On ollut toivoa antavaa seurata heidän seesteistä aikuista suhdettaan vierestä. Molempien lapset entisistä suhteista ja lapsenlapset käyvät kylässä. Suo perheelle rauha ja eroa. Liian myöhään on vaikeampi löytää uutta suhdetta.
Olin itsekin sortua kitkuttelemaan loppuelämäni huonossa avioliitossa, mutta elämän yllätyksellisyys päättikin ratkaista asian puolestani toisin. Löysin itselleni upean miehen 47 vuotiaana. Toivomme saavamme elää yhdessä ihanan ja seesteisen loppuelämän. Pointtina on juurikin se, että tämä on aikuinen suhde, johon kumpikin on sitoutunut täysillä. Kummankaan ei ole siinä paha olla, eikä kummankaan tarvitse roikkua mukana väkisin.
Miehet ovat aika hyviä salaamaan asioita. Ehkä ketjussa useamman kerran mainittu aggressiivinen käyttäytyminen johtuu nimenomaan siitä, että rajoja on ylitetty ja se aiheuttaa ahdistusta.