Lue keskustelun säännöt.
Miehen JÄRKKY neljänkympin kriisi - mitä kaikkea siihen kuuluu ja kuinka jeesuksen pitkään se kestää? Mikä on paras lääke vaivaan?
31.12.2019 |
Te jotka olette vierestä seuranneet miesten neljänkympin kriisejä, niin mitä se käytännössä eteni? Kuinka hulluna mies oli ja ymmärsikö tätä itse ja jos kyllä, niin missä vaiheessa? Kuinka kauan tällainen kriiseily oikein kestää? Kuinka äkisti kriisi loppuu? Miten tämän saa kestettyä ja minimoitua vahingot niin, ettei koko perhe hajoa?
Mies on saanut oman kriisinsä joskus v. 2017/2018 vuoden taitteessa, mutta tämä vuosi on ollut jotakin aivan järkyttävää. Tänä vuonna on kyseenalaistanut yhteisen elämän, uhoaa ja uhmaa. Syyttää minua, ystäviään ja sukulaisia kaikesta ja kaikki asiat on huonosti. On ihastunut kolmanteen, ostelee hullunlailla tavaraa ja käy parturissa ja vaatekaupassa muutaman viikon välein. On kotiaskareissa flegmaattinen ja kiukuttelee siitäkin.
Mielipiteet vaihtelee päivittäin ja suuttuu käsittämättömistä asioista, esim. on itse ehdottanut edellisenä päivänä jotakin, ja jos olen hyvää hyvyyttäni selvittänyt asiaa ja kertonut sitten hänelle, että tämä homma onnistuisi, niin sitten asia onkin yhtäkkiä aivan syvältä ja suuttuu. Aivan käsittämätöntä.
Koko yhteinen elämämme (20 v) onkin ollut nyt yhtäkkiä täysin hirveää aikaa ja hän on minun takia menettänyt elämän. Syyttelee 15 vuotta vanhoista jutuista, kuin ne olisi eilen tapahtunut. Kiukuttelee ja uhoaa kotona, kuin näppynaamainen teini. Koko maailman on häntä vastaan, paitsi tämä ihana uusi, nuori typy, joka on kenties hänen kauan etsimänsä elämänkumppaninsa. Huoh. Millään ei tunnu olevan väliä, paitsi sillä omalla navalla ja peilikuvalla. Kaikki aiemmin tehdyt päätökset ovatkin olleet yhtäkkiä AIVAN vääriä eikä häntä ole IKINÄ kuunneltu missään asiassa. Mieliala heittelee laidasta laitaan. Ollaan yhtäkkiä oltu AINA aivan vääriä tyyppejä toisillemme.
Muuten olisin lähtenyt kävelemään jo aikaa sitten, mutta ko kyseessä on ollut aikaisemmin tasapainoinen ja normaali mies ja perheen isä. Nyt on kuitenkin pari vuotta hypännyt hulluna, mutta aivan erityisesti tämän vuoden.
En ole oikein mistään löytänyt varsinaista faktaa tästä ukkojen neljänkympin kriisistä, joten ihmettelen tässä, että tuleeko se järki joskus vielä päähän ja kuinka kauan tällainen kriisi kestää? Ukko täyttää ensi vuonna 40 v.
Mulla on hyvä itsetunto ja tiedän tasan tarkkaan, että muitakin ottajia omavaraiselle, työteliäälle ja katseenkestävälle naiselle kyllä olisi, jolla on jalat maassa. Olenpahan kuitenkin sinnikkoluonteeltani ja rakkaudesta jäänyt katsomaan, että palaako se järki sinne kalloon. Noin hulluna ei voi nimittäin loputtomiin olla.
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä, kun ymmärtää olleena vain ja ainoastaan mahdollistaja niin rahallisesti kuin ajallisesti. Eikä ole päässyt elämään sitä elämää mitä itse haluaisi.
Siis sitkeästi luulee näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muista tämä ketju ja kaikki täällä tihkuva miesviha kun sulla alkaa vaihdevuodet.
Jotkut naiset tiettävästi kokevat mielessään nuo samat tuntemukset jo alle 40-vuotiaana hormoneista johtuen. Vaihdevuodet on monivuotinen prosessi. Ei ne ala noin vain.
Ehkä miehelläsi on vaihdevuodet alkaneet. Pitäisikö sinun ehdottaa, että käyd testaamassa testoteronitasot?
Vierailija kirjoitti:
Siis noita on todella paljon sekä miehissä että naisissa noita keski-iän kriiseilijöitä - tiedän kun olen itse sen ikäinen ja tuttavapiirini pääosin myös. Ei siinä yleensä mistään biposta tai muusta sairaudesta ole kyse vaan kriisistä omassa mielessä, kun alkaa tajuta että jäljellä oleva aika kokea asioita mitä haluaa vähenee.
Omalla kohdallani miehen kriisi alkoi 45-vuotiaana. Hän alkoi tulla hiljaisemmaksi ja etäisemmäksi. Lainasi kirjastosta kaikenlaisia henkisiä kirjoja. Kävi erilaisissa seurakunnissa ja uskonyhteisöissä. Meni Valamon luostariinkin asustelemaan joksikin aikaa ja miettimään elämää yksin. Lopulta mies päätyi siihen, että hän omistaa elämänsä kokonaan uskonasioille (oli agnostikko ennen keski-iän kriisiä) ja siihen ei sovi vaimo mukaan. Hänen tiensä kuulemma on yksinäisyyen ja hiljaisuuden tie, erakon tie. Kiitti hyvästä elämästä yhdessä ja toivotti Jumalan siunausta. Niin se sitten otti eron ja lähti. Nyt 3 vuotta myöhemmin sillä on afrikkalainen nuori vaimo ja 1-vuotias lapsi. Että sellainen erakon tie :D
Kaverini (nainen) mies oli aina ollut ujo, sulkeutunut mutta mukava perus-insinööri ja perus-perheenisä. Sellainen koti-ihminen joka vaikutti nauttivan perhe-elämästä. Mutta jotain tapahtui 40 iässä. Hän sairastui vähän vakavammin, parani kuitenkin, mutta siitä jäi päälle ajatus: aika loppuu, nyt on elettävä. Alkoi panostaa kauheasti kuntoiluun ja ulkonäköön, osti moottoripyörän. Tässä vaiheessa me vielä ihan kannustettiinkin kaikki että toki, hieno juttu vähän irrotella. Lopulta päätyi kuitenkin siihen että perhe-elämä ahdistaa, ja hän haluaa reppureissaavaksi nomadiksi maailmalle. Näillä oli vielä aika pienet lapsetkin joten vaimo yritti puhua järkeä, että mitä jos reissailisit vaan vähän aikaa ja tulisit takaisin. Mutta ei, eron se otti ja Perussa asuu tällä hetkellä. Yksin tietääkseni.
Sitten on tapauksia joissa on ollut höyrähdys mutta suhde on sitli kestänyt. Aika usein jompikumpi on ehtinyt pettää, ja on vaatinut toiselta aika paljon antaa anteeksi. Mutta nämä on jotenkin tempoilleet sen verran lievemmin ettei ole kokonaan eroa ottaneet. Ja sitten yleensä 1-3 vuodessa höyrähdys onkin mennyt ohi.
Ei kriisi välttämättä liity ajan loppumiseen, vaan haluun kokea asioita vielä kerran. Sitten voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.
Miksi naisilla on niin kova tarve todistaa ettei kannata vakiintua nuorena, vaan seikkailla & paneskella ympäriinsä kolmekymppisiksi?
Todistusaineisto ei tue väitettäsi ollenkaan. Ihmiset jotka ovat olleet vakiintumishaluisia nuorina, useammin päätyvät kestäviin suhteisiin.
Mitä katselen omaakin lähipiiriä niin nuorena vakiintuneet ovat yleensä tasapainoisemmissa suhteissa. Vakiintumista kolmekymppisiksi viivyttäneet jo toisessa ellei peräti kolmannessa avioliitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.
Miksi naisilla on niin kova tarve todistaa ettei kannata vakiintua nuorena, vaan seikkailla & paneskella ympäriinsä kolmekymppisiksi?
Todistusaineisto ei tue väitettäsi ollenkaan. Ihmiset jotka ovat olleet vakiintumishaluisia nuorina, useammin päätyvät kestäviin suhteisiin.
Mitä katselen omaakin lähipiiriä niin nuorena vakiintuneet ovat yleensä tasapainoisemmissa suhteissa. Vakiintumista kolmekymppisiksi viivyttäneet jo toisessa ellei peräti kolmannessa avioliitossa.
Tutkimusaineisto nimenomaan tukee sitä väitettä, että nuorena naimisiin menneet eroavat todennäköisemmin. Jos jotain halutaan yleistää. Poikkeuksia toki aina löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.
Miksi naisilla on niin kova tarve todistaa ettei kannata vakiintua nuorena, vaan seikkailla & paneskella ympäriinsä kolmekymppisiksi?
Todistusaineisto ei tue väitettäsi ollenkaan. Ihmiset jotka ovat olleet vakiintumishaluisia nuorina, useammin päätyvät kestäviin suhteisiin.
Mitä katselen omaakin lähipiiriä niin nuorena vakiintuneet ovat yleensä tasapainoisemmissa suhteissa. Vakiintumista kolmekymppisiksi viivyttäneet jo toisessa ellei peräti kolmannessa avioliitossa.
Mä vakiinnouin 35-vuotiaana vuotta nuoremman miehen kanssa. Nyt olen 42v. Parisuhde on ollut alusta asti aivan mahtavaa molemmille, kun on ne nuoruuden hömpöttelyt hömpötelty. Molemmat tiedetään paraneeko vaihtamalla, ja tästä ei enää parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä ukko kriiseilemään omaan kämppäänsä. On saanut joltain nuorelta mimmiltä huomiota ja kuvittelee nyt olevansa kuumaa kamaa kaikkien nuorten mimmien keskuudessa. Totta kai se perhe-elämä on nyt tylsää kun maailma on yhtäkkiä täynnä menetettyjä mahdollisuuksia (naisia).
Tuo menee kyllä ohi. Vähän aikaa kun riekkuu yöt baareissa niin tajuaa olevansa niiden parikymppisten silmissä jo elähtänyt setämies.
Sitten se entinen elämä alkaakin vaikuttaa taas mukavan tylsältä. Siinä vaiheessa alkaa vinkua takaisin ja sulla ja lapsilla on todennäköisesti jo uusi, tasapainoinen elämä.
Tsemppiä. Nuo nelikymppiset, uutta teini-ikää elävät ukot on niiiiin nähty. Osa ottaa opikseen, osa istuu lähipubissa edelleenkin itkemässä paskaa (itseaiheutettua) elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.
Me olemme olleet 19-vuotiaista yhdessä ja nyt viisikymppisiä. Mitään kriisejä ei ole kummallakaan ollut kertaakaan. Teoriasi ei pidä paikkaansa.
Olin 25 ja kokenut kaikenlaista kun tavattiin. Mies täytti 22 ja asui vielä kotona. Kriiseilin jonkin verran alle 40 v, suurimmaksi osaksi taustastani johtuen. Mies pysyi ikänsä puolesta viilipyttynä.
KUNNES ylitti 4-kympin rajapyykin. Kiukuttelua, syyttelyä, vonkaamista, uhoa. Libido ja jokin muukin taivaissa asti. Stressi pahensi oireita.Tänä vuonna hän täyttää 44, ja osoittaa jo rauhoittumisen merkkejä.
Viidenkympin villitystä odotellessa.
Miksi sellainen tulisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on aikakin vaihtaa nuorempaan. Nelikymppisenä tätä on miesten biologinen tarve. Kautta aikojen on tarvittu nuorempia naisia sukuja jatkamaan. Tämän ratkaisun on onnistuneesti tehneet viime aikoin kovatkin tekijät kuten Mika Häkkinen, Jukka Hilden jne eli kyseessä ei ole mikään kriisi vaan luonnollinen tarve päästä eroon ikääntyvästä naisesta.
Entä jos on piuhat poikki? Mitä sillä nuorellakaan naisella silloin tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat tosi halventavasti miehestäsi ja hänen tunteistaan. Oli tilanne nyt aidosti mikä vaan niin en usko että suhteenne voisi toimia. Anna hänen mennä. En ymmärrä näitä väkisinroikkumisia ikinä, jos ei ole hyvä olla yhdessä niin ei se siitä väkisin kituuttamalla parane, oli takana sitten 2, 12 tai 20 vuotta.
En ymmärrä miksi tämä ym.kommentti on saanut järjettömän määrän alapeukkuja?
Mikään ei oikeuta väheksymään puolison tunteita. Ne on yhtä oikeutettuja kuin omasikin.
Tietysti se satuttaa kuulla, että ei ole enää tärkein toiselle. Jäisitkö itse suhteeseen, jos et rakastaisi puolisoasi? Säälistä ja pakosta, lompakoksi pitämään yllä toisen elintasoa?
No miksei se mies sitten ota ja lähde? Eihän ap sitä voi estää mitenkään. Mies se tässä raivoaa, haukkuu ja kohtelee puolisoaan huonosti. Te sitten haukutte ap:ta lisää ja annatte ymmärtää, että hän roikkuu miehessä eikä päästä tätä menemään. Tarvii maksajan elämälleen. Harmi vaan kun Suomessa on miehelläkin oikeus hakea eroa ja muuttaa sen uuden ihastuksen luo jos siltä tuntuu. Ei tarvitse jäädä maksajaksi jos ei halua. Mutta vaatihaan se sen että tekee päätöksen ja lähtee. Ottaa vastuun elämästään.
Oikeasti mies vaan odottaa että ap hakisi sen eron. Jos elämä meniskin uuden kanssa perseelleen niin voisi taas syyttää exää kaikesta. Mies ei kykene ottamaan vastuuta elämästään. Ei uskalla lähteä, odottaa että vaimo tekee sen päätöksen hänen puolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin mun ex- mies, joka oli pitänyt salasuhdetta ilmeisesti jo useamman vuoden. Ekat kuukaudet yms meni salailun kanssa ok ja sitten alkoi sekoilu.
Juuri tota samaa käytöstä- mua syytettiin kaikesta ja yhteisen historia oli pelkkää paskaa, oli todella ilkeä.
Välillä itki ettei halua erota ja yrittää parhaansa terapiassa ja on muutakin kriisiä vanhempiensa kanssa.
Jaksoin aikani mutta valheet kasvoivat niin suureksi, jätti laskuja maksamatta ja rahaa silti paloi. Varmaan kaksoiselämä oli kallista. Oli kuin yhtäkkiä tuntemani mies, jota rakastin oli muuttunut hirviöksi.
Elämä oli hetken aikaa sekaisin, mutta selvittiin.
Lasten kanssa siis.
Mitään järkeä näissä touhuissa ei ollut hänellä eron jälkeenkään, valehteli silmät ja suut täyteen omille lapsilleen, keksi tekosyitä olla olematta heidän kanssaan.
Mm yhden joulun perui niin, että esitti olevansa vatsataudissa ja kappas olikin seuraavana päivänä lenkillä ja ihan kunnossa- oli siis viettänyt joulua uuden muijan kanssa.
Mua lähinnä nauratti. Jos asiasta huomautin niin suuttui ja raivosi.
Lapset ymmärsivät että iskä valehtelee ja pistivät vuosien päästä tilille näistä hommista.
Mulla on lasten kanssa rehellinen ja luottavainen suhde, ja omalla tavallaan lapsillakin on mutteivät ole kokonaan unohtaneet / antaneet anteeksi ja asiat pulppuilevat pinnalle aika ajoin. Juurikin luottamuksen kanssa..
Suhde taitaa olla lopussa jos toista ei kiinnosta. Ei siinä ikäkriisi ole syynä välttämättä. Eron jälkeen on elämää ja muita sympaattisia ihmisiä. Uskalla erota tuossa tapauksessa.
Jeesus tulee pian.
Hyvä puhe, kannattaa kuunnella
No nelikymppisenä viimeistään aletaan kyseenalaistaa nuorena alkanutta suhdetta. Ei silloin parikymppisenä ymmärrä, mitä suhteelta toivoo ja tarvitsee. Moni alkaa silloin vain seurustella jonkun kivan kanssa, ja siihen sitten jäädään. Keski-iässä aletaan miettiä, täyttääkö tämä suhde tarpeeni ja olenko tässä onnellinen. Jos vielä samaan syssyyn löytyy uusi kumppaniehdokas, joka täyttää eri tarpeita kuin se nuoruudenrakkaus, niin ollaan liemessä. Voi myös löytyä aivan uusia tarpeita, joita ei tiennyt itsellä olevankaan.
Olen katsonut vierestä erään 45v miehen tämänkaltaista kamppailua. On ollut vaimonsa kanssa 25 vuotta. Nyt hän on moneen kertaan sanonut, ettei silloin nuorena tiennyt mitä haluaa ja luuli olevansa elämänsä rakkauden kanssa. Viitisen vuotta on nyt ollut eri mieltä ja koko ajan varmempi siitä, että ero tulee. Lasten takia ovat enää yhdessä.
Ihan tyypillinen keski-iän kriisi sillä on. Sillä lisällä, että on löytänyt vielä typykän.
Se varmaan lähtee sen typykän matkaan ja sitten kriisi menee ohi ja tulee takaisin itkemään. Näin niissä yleensä käy.
Omalla miehellä ei ollut sivujuttuja, mutta muuten kuulostaa hyvin samalta. Se vuoden verran syytteli mua milloin mistäkin. Kuljettiin muksujen kanssa toisinaan pitkin seiniä, kun ei taas tiennyt millä fiiliksellä isäntä tänään on. Kaikesta se jaksoi nalkuttaa ja urputtaa. Mihinkään ei ollut tyytyväinen. Sen vuoden aikana vaihtoi kolmesti työpaikkaakin, kun kaikki paikat oli luusereita ja k-päitä täynnä.
Pikku hiljaa se alkoi tasaantua ja oli mahdottoman mukava ja ihana mies ja isä.
Kaikki kenen kanssa olen asiasta puhunut nyökyttelevät ja toteavat samaa. "ihan tyypillinen neljänkympin kriisi... odotahan vaan sitä viidenkympin villitystä" - sitten se ostaa moottoripyörän ja leikkii vuoden verran mopokerholaista. ;) Tai pärähtää palstaviljelyyn jne.
Nyt tuosta on pari vuotta ja on se hyvitellytkin sanomisiaan. Vanhojen kaivelu ei ole koskaan ollut meidän juttu, mutta kriisiaikana päästeli toisinaan sellaisia sammakoita, että ne oli keskusteltava uudestaan, että saadaan homma toimimaan.
Voimia sulle ap. Toivottavasti miehesi seestyy pian ja pääsette rakentamaan uutta tai vanhaa.. mihin tulokseen sä vaan päädytkin.
Hommaa avioeropaperit. Seuraavan riidan yhteydessä otat ne esiin ja käsket herran laittamaan nimen alle kerta sinun kanssa eläminen on kamalaa riistoa että siitä vaan nimi alle ja kohti vapautta.