Lue keskustelun säännöt.
Miehen JÄRKKY neljänkympin kriisi - mitä kaikkea siihen kuuluu ja kuinka jeesuksen pitkään se kestää? Mikä on paras lääke vaivaan?
31.12.2019 |
Te jotka olette vierestä seuranneet miesten neljänkympin kriisejä, niin mitä se käytännössä eteni? Kuinka hulluna mies oli ja ymmärsikö tätä itse ja jos kyllä, niin missä vaiheessa? Kuinka kauan tällainen kriiseily oikein kestää? Kuinka äkisti kriisi loppuu? Miten tämän saa kestettyä ja minimoitua vahingot niin, ettei koko perhe hajoa?
Mies on saanut oman kriisinsä joskus v. 2017/2018 vuoden taitteessa, mutta tämä vuosi on ollut jotakin aivan järkyttävää. Tänä vuonna on kyseenalaistanut yhteisen elämän, uhoaa ja uhmaa. Syyttää minua, ystäviään ja sukulaisia kaikesta ja kaikki asiat on huonosti. On ihastunut kolmanteen, ostelee hullunlailla tavaraa ja käy parturissa ja vaatekaupassa muutaman viikon välein. On kotiaskareissa flegmaattinen ja kiukuttelee siitäkin.
Mielipiteet vaihtelee päivittäin ja suuttuu käsittämättömistä asioista, esim. on itse ehdottanut edellisenä päivänä jotakin, ja jos olen hyvää hyvyyttäni selvittänyt asiaa ja kertonut sitten hänelle, että tämä homma onnistuisi, niin sitten asia onkin yhtäkkiä aivan syvältä ja suuttuu. Aivan käsittämätöntä.
Koko yhteinen elämämme (20 v) onkin ollut nyt yhtäkkiä täysin hirveää aikaa ja hän on minun takia menettänyt elämän. Syyttelee 15 vuotta vanhoista jutuista, kuin ne olisi eilen tapahtunut. Kiukuttelee ja uhoaa kotona, kuin näppynaamainen teini. Koko maailman on häntä vastaan, paitsi tämä ihana uusi, nuori typy, joka on kenties hänen kauan etsimänsä elämänkumppaninsa. Huoh. Millään ei tunnu olevan väliä, paitsi sillä omalla navalla ja peilikuvalla. Kaikki aiemmin tehdyt päätökset ovatkin olleet yhtäkkiä AIVAN vääriä eikä häntä ole IKINÄ kuunneltu missään asiassa. Mieliala heittelee laidasta laitaan. Ollaan yhtäkkiä oltu AINA aivan vääriä tyyppejä toisillemme.
Muuten olisin lähtenyt kävelemään jo aikaa sitten, mutta ko kyseessä on ollut aikaisemmin tasapainoinen ja normaali mies ja perheen isä. Nyt on kuitenkin pari vuotta hypännyt hulluna, mutta aivan erityisesti tämän vuoden.
En ole oikein mistään löytänyt varsinaista faktaa tästä ukkojen neljänkympin kriisistä, joten ihmettelen tässä, että tuleeko se järki joskus vielä päähän ja kuinka kauan tällainen kriisi kestää? Ukko täyttää ensi vuonna 40 v.
Mulla on hyvä itsetunto ja tiedän tasan tarkkaan, että muitakin ottajia omavaraiselle, työteliäälle ja katseenkestävälle naiselle kyllä olisi, jolla on jalat maassa. Olenpahan kuitenkin sinnikkoluonteeltani ja rakkaudesta jäänyt katsomaan, että palaako se järki sinne kalloon. Noin hulluna ei voi nimittäin loputtomiin olla.
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten pitäisi suhtautua mieheen, joka käyttäytyy kuin ap:n mies, muttei myönnä mitään ihastusta? Mikä tällaisella miehellä sitten on?
Ihastus, jota hän ei myönnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten pitäisi suhtautua mieheen, joka käyttäytyy kuin ap:n mies, muttei myönnä mitään ihastusta? Mikä tällaisella miehellä sitten on?
Pyytämällä kännykän luettavaksi ainakin selviää, onko jo suhde vai vasta ihastus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten pitäisi suhtautua mieheen, joka käyttäytyy kuin ap:n mies, muttei myönnä mitään ihastusta? Mikä tällaisella miehellä sitten on?
Ihastus, jota hän ei myönnä.
Eli miten tällaisen kanssa pitäisi olla? Kännyköitä en ala lukemaan enkä syyttelemään pettämisestä.
Eli ollaan vaan, kun ei toistakaan ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten pitäisi suhtautua mieheen, joka käyttäytyy kuin ap:n mies, muttei myönnä mitään ihastusta? Mikä tällaisella miehellä sitten on?
Ihastus, jota hän ei myönnä.
Eli miten tällaisen kanssa pitäisi olla? Kännyköitä en ala lukemaan enkä syyttelemään pettämisestä.
Eli ollaan vaan, kun ei toistakaan ole?
Varjosta miestäsi!
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat tosi halventavasti miehestäsi ja hänen tunteistaan. Oli tilanne nyt aidosti mikä vaan niin en usko että suhteenne voisi toimia. Anna hänen mennä. En ymmärrä näitä väkisinroikkumisia ikinä, jos ei ole hyvä olla yhdessä niin ei se siitä väkisin kituuttamalla parane, oli takana sitten 2, 12 tai 20 vuotta.
En ymmärrä miksi tämä ym.kommentti on saanut järjettömän määrän alapeukkuja?
Mikään ei oikeuta väheksymään puolison tunteita. Ne on yhtä oikeutettuja kuin omasikin.
Tietysti se satuttaa kuulla, että ei ole enää tärkein toiselle. Jäisitkö itse suhteeseen, jos et rakastaisi puolisoasi? Säälistä ja pakosta, lompakoksi pitämään yllä toisen elintasoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin miehelläni tuli ikäkriisi, monta kriisiä päällekkäin uskosta, työhön ja parisuhteeseen asti ja jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä - tilanne siinä mielessä eri, että mulle tämä tuli täysin puskista ja elämä romahti hetkeksi. Ilman lapsia en usko, että oltaisiin tässä. Mentiin terapiaan ja sattui aivan loistava terapeutti, kiitos hänelle. Tilanne on nyt puoli vuotta paljastumisen jälkeen parempi, mutta tuo "kiinni jääminen" sai onneksi mun miehen pysähtymään ja miettimään mitä haluaa. Toki mulla edelleen avoin haava sen suhteen, että tuleeko tuo eksistentiaalikriisi vielä uudestaan ja tietty luottamus toki kateissa. Toiseen ihmiseen ei voinutkaan luottaa täysin, se on vaikuttanut valitettavasti myös muihin ihmissuhteisiin, odotukset muita kohtaan ovat aika pienet, itsekin taidan olla itsekkäämpi - miksi panostaa, jos toinen saattaa pettää luottamuksen koska tahansa.
Meillä tapahtui siis käänne, kun jäi kiinni. Tosin noin paha ei ollut ollut kuin ap n mies, meillä lähinnä tuijotteli kännykkää ja oli tavallista helpommin kiukkuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten pitäisi suhtautua mieheen, joka käyttäytyy kuin ap:n mies, muttei myönnä mitään ihastusta? Mikä tällaisella miehellä sitten on?
Ihastus, jota hän ei myönnä.
Eli miten tällaisen kanssa pitäisi olla? Kännyköitä en ala lukemaan enkä syyttelemään pettämisestä.
Eli ollaan vaan, kun ei toistakaan ole?
Ei kai teidän suhde ole ennallaan, joten miksi olla vaan? Harvoin sitä toista vaan kiinnostaa tuossa mielentilassa teidän suhteen korjaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.
Me olemme olleet 19-vuotiaista yhdessä ja nyt viisikymppisiä. Mitään kriisejä ei ole kummallakaan ollut kertaakaan. Teoriasi ei pidä paikkaansa.
Tiedätkö että kaikki mitä nettiin joku kirjoittaa ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti sinun elämääsi? Tässäkin ihmiset vastaavat aloittajalle, eivät juuri sinulle. Ennen tuollaisia sanottiin vainoharhoiksi, nykyään vissiin ihan normaalia?
No tuohan vain vastaa tuolle kommentoijalle, joka sanoo että ap:n miehen "oireilu" johtuu siitä että ovat olleet nuoresta asti yhdessä. No ei johdu. Ap:n miehen perseily johtuu vain miehestä itsestään. Turha syyttää mitään "kriiseilyä" tai parisuhteensa kestoa. Kyllähän vastuuttomat omaan napaan tuijottajat mieluusti ulkoistaa paskan käytöksensä lähimmäisiään kohtaan itsensä ulkopuolelle, "kun mulla on tää kriisi, niin saan vapaasti perseillä" -tyyliin, mutta ei se silti tee siitä oikeutettua. Jokainen on itse vastuussa omasta käytöksestään ja valinnoistaan. Toki oman kuolevaisuuden ja ajan kulun tajuaminen vie toisilta enemmän aikaa kuin toisilta, mutta sekään ei oikeuta käyttäytymään lähimmäisiään kohtaan huonosti.
Voi se olla kaksisuuntainen mielialahäiriökin, jos ihan kunnolla sekoilee ja tekee asioita, joista haittaa itselle. Nukkuuko vähän, käyttääkö rahaa holtittomasti jne.?
Tai sitten vaan käyttäytyy kusipäisesti kun on rakastunut, ehkä tuntee syyllisyyttä, ei halua myöntää omaa vastuutaan mistään ja syyttelee muita.
Minä en jaksaisi tuollaista. Olen aikoinani jaksanut, kunnes tajusin, että se suhde söi minua, olin jo katoamassa omalta itseltäni. Mitään hyvää ei enää kotona ollut. Oli uskomattoman ihana tunne, kun eron jälkeen omassa kodissa sai olla ihan rauhassa lasten kanssa, eikä kukaan haukkunut ja valittanut koko ajan kaikesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat tosi halventavasti miehestäsi ja hänen tunteistaan. Oli tilanne nyt aidosti mikä vaan niin en usko että suhteenne voisi toimia. Anna hänen mennä. En ymmärrä näitä väkisinroikkumisia ikinä, jos ei ole hyvä olla yhdessä niin ei se siitä väkisin kituuttamalla parane, oli takana sitten 2, 12 tai 20 vuotta.
En ymmärrä miksi tämä ym.kommentti on saanut järjettömän määrän alapeukkuja?
Mikään ei oikeuta väheksymään puolison tunteita. Ne on yhtä oikeutettuja kuin omasikin.
Tietysti se satuttaa kuulla, että ei ole enää tärkein toiselle. Jäisitkö itse suhteeseen, jos et rakastaisi puolisoasi? Säälistä ja pakosta, lompakoksi pitämään yllä toisen elintasoa?
Alapeukutin, koska sysäät vastuun tilanteesta vaimolle. ”Anna miehen mennä” - mikä holhouksen alla oleva lapsi mies on, ellei osaa mennä ihan itse jos kerran haluaa? Siinä vain vuodesta toiseen roikkuu perseilemässä ja odottaa, että vaimo tekee tämänKIN hänen puolestaan?
Vierailija kirjoitti:
Pystyn hyvin samaistumaan tilanteeseesi. Omalle miehelleni tuli totaalinen oman ja yhtisen elämän kyseenalaistamiskriisi 46-vuotiaana. Olimme olleet onnellisessa suhteessa 21 vuotta, ja muutamassa viikossa kaikki mitä tein, olin ja edustin oli ärsyttävää ja väärin. Se oli todella hämmentävää. Mies alkoi pukeutua omituisesti, ahmi vitamiineja, alkoi lenkkeillä, vaihtoi harrastuksensa ja jopa musiikkimakunsa. Hän jäi puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaale töistä, vaikka olimme juuri ostaneet talon ja velkaerät olivat suuria. Vapalla häntä ei kotona näkynyt, vaan hän häipyi päiviksi uusiin harrastuksiin. Ajattelin jo että hän on vakavasti sairas, eikä halua kertoa siitä perheelle, mutta tekee nyt asioita joita ei kohta voi. Välillä antoi tällaiseen viitteitä.
No kahden vuoden jälkeen paljastui että hän oli ihastunut nuoreen naiseen, jonka kanssa oli hengaillut. Ero tuli. Miehen extreme-elämä palasi vanhoihin uomiin, mutta uomassa oli nyt 20 vuotta nuorempi nainen. Vuosia myöhemmin mies kirjoitti minulle, olevansa pahoillaan tavasta jolla eron hoiti. Ei osannut selittää miksi oli niin epäoikeudenmukainen ja itsekin välillä huolestui holtittomuudestaan, mutta jotenkin tuntui, että nyt on koettava kaikki mikä on vielä kokematta. Hän on varmaan tämän nykyisenkin kumppanin kanssa onnellinen, mutta olen ymmärtänyt, että arvostus minua ja yhteistä elämäämme kohtaan on palannut, eikä se meidän 20 vuotta ollutkaan kamalaa-aikaa. Kova oli kriisin hinta minulle. Ehkä myös hänelle, mutta elämä opettaa.
Saanko kysyä että mitä se sinulle tuossa opetti?
Älä luota keneenkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miten pitäisi suhtautua mieheen, joka käyttäytyy kuin ap:n mies, muttei myönnä mitään ihastusta? Mikä tällaisella miehellä sitten on?
Ihastus, jota hän ei myönnä.
Eli miten tällaisen kanssa pitäisi olla? Kännyköitä en ala lukemaan enkä syyttelemään pettämisestä.
Eli ollaan vaan, kun ei toistakaan ole?
Mikset ratsaa puhelinta?
Oon kyllä kuullut että miehet kehittyy hitaasti, mutta että teini-ikä vasta 40 vuotiaana....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat tosi halventavasti miehestäsi ja hänen tunteistaan. Oli tilanne nyt aidosti mikä vaan niin en usko että suhteenne voisi toimia. Anna hänen mennä. En ymmärrä näitä väkisinroikkumisia ikinä, jos ei ole hyvä olla yhdessä niin ei se siitä väkisin kituuttamalla parane, oli takana sitten 2, 12 tai 20 vuotta.
En ymmärrä miksi tämä ym.kommentti on saanut järjettömän määrän alapeukkuja?
Mikään ei oikeuta väheksymään puolison tunteita. Ne on yhtä oikeutettuja kuin omasikin.
Tietysti se satuttaa kuulla, että ei ole enää tärkein toiselle. Jäisitkö itse suhteeseen, jos et rakastaisi puolisoasi? Säälistä ja pakosta, lompakoksi pitämään yllä toisen elintasoa?
Onko mies niin avuton, että saa laitettua eroa vireille? Kun tuossa mies tuntuu olevan niin lähtöä tekemässä, niin tekisi sitten ihan kunnolla. Ei hän vaimon apua tarvitse.
" ...mies oli aina ollut ujo, sulkeutunut mutta mukava perus-insinööri ja perus-perheenisä. Sellainen koti-ihminen joka vaikutti nauttivan perhe-elämästä. Mutta jotain tapahtui 40 iässä. Hän sairastui vähän vakavammin, parani kuitenkin, mutta siitä jäi päälle ajatus: aika loppuu, nyt on elettävä. Alkoi panostaa kauheasti kuntoiluun ja ulkonäköön, osti moottoripyörän. Tässä vaiheessa me vielä ihan kannustettiinkin kaikki että toki, hieno juttu vähän irrotella. Lopulta päätyi kuitenkin siihen että perhe-elämä ahdistaa, ja hän haluaa reppureissaavaksi nomadiksi maailmalle. Näillä oli vielä aika pienet lapsetkin joten vaimo yritti puhua järkeä, että mitä jos reissailisit vaan vähän aikaa ja tulisit takaisin. Mutta ei, eron se otti ja Perussa asuu tällä hetkellä. Yksin tietääkseni"
Pikkasen varmaan muijaa ketuttanut kun ukko lähtee lätkimään ja ja oienet lapset siinä jaloissa.
Olis pakannu ne pokkana muksut se ukon mukaan sinne Peruun.
Olihan ne senkin lapsia.
Ikäkriisi.
Miehet ei vain pärjää sen kanssa, koska siitä ei puhuta kuten naisten vaihdevuosista.
Hyvin mahdollista, että vaikka suhde pysyisi kasassa, se ei ehkä palaa entiselleen, koska yhteinen sävel on rikottu ja katkaistu.
Tyypillistä tuo, että huomataan, miten nuoruus haihtui juuri ja on hukattu se väärän ihmisen kanssa ja joa saatu vääriä lapsia, vaikka ne kuinka olisi ikiomia.
Ajallisesti tämä on tragedia, koska nainen alkaa juuri kukoistaa seksuaalisesti - olisi parasta aikaa. Mutta menee sekin hukkaan "murrosikäisen" miehen kanssa, joka haikailee nuoruutensa perään, eikä elä tässä päivässä, eikä tajua olemassa olevan suhteen potentiaalia.
Niin, tässä tilanteessahan mies saa kaiken: huolehtivan, keskustelevan ja ymmärtävän vaimon, kodin ja lapset ilman todellista hoitovelvotetta ja toisaalta ihanan uuden suhteen huuman ja nuoren typyn kainaloon. Ei mikään ihme, että miehellä ei ole kiire ratkaista tilannetta. Oli sitten ikäkriisiä, masennusta tai maniaa, itse en katselisi yhtään pidempään. Siinä vaiheessa, kun on ottanut uuden typyn kainaloon (ja vielä kertoo siitä vaimolleen!), miehellä olisi kengän kuva persuuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat tosi halventavasti miehestäsi ja hänen tunteistaan. Oli tilanne nyt aidosti mikä vaan niin en usko että suhteenne voisi toimia. Anna hänen mennä. En ymmärrä näitä väkisinroikkumisia ikinä, jos ei ole hyvä olla yhdessä niin ei se siitä väkisin kituuttamalla parane, oli takana sitten 2, 12 tai 20 vuotta.
Kakkosen kitinää. Harmittaako sua kun mies lähdekään? Miksi vaimon pitäisi tehdä mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.
Me olemme olleet 19-vuotiaista yhdessä ja nyt viisikymppisiä. Mitään kriisejä ei ole kummallakaan ollut kertaakaan. Teoriasi ei pidä paikkaansa.
Olin 25 ja kokenut kaikenlaista kun tavattiin. Mies täytti 22 ja asui vielä kotona. Kriiseilin jonkin verran alle 40 v, suurimmaksi osaksi taustastani johtuen. Mies pysyi ikänsä puolesta viilipyttynä.
KUNNES ylitti 4-kympin rajapyykin. Kiukuttelua, syyttelyä, vonkaamista, uhoa. Libido ja jokin muukin taivaissa asti. Stressi pahensi oireita.Tänä vuonna hän täyttää 44, ja osoittaa jo rauhoittumisen merkkejä.
Viidenkympin villitystä odotellessa.
ihastus, mutta ei vain myönnä sitä. Ei tietenkään!