Lue keskustelun säännöt.
Miehen JÄRKKY neljänkympin kriisi - mitä kaikkea siihen kuuluu ja kuinka jeesuksen pitkään se kestää? Mikä on paras lääke vaivaan?
31.12.2019 |
Te jotka olette vierestä seuranneet miesten neljänkympin kriisejä, niin mitä se käytännössä eteni? Kuinka hulluna mies oli ja ymmärsikö tätä itse ja jos kyllä, niin missä vaiheessa? Kuinka kauan tällainen kriiseily oikein kestää? Kuinka äkisti kriisi loppuu? Miten tämän saa kestettyä ja minimoitua vahingot niin, ettei koko perhe hajoa?
Mies on saanut oman kriisinsä joskus v. 2017/2018 vuoden taitteessa, mutta tämä vuosi on ollut jotakin aivan järkyttävää. Tänä vuonna on kyseenalaistanut yhteisen elämän, uhoaa ja uhmaa. Syyttää minua, ystäviään ja sukulaisia kaikesta ja kaikki asiat on huonosti. On ihastunut kolmanteen, ostelee hullunlailla tavaraa ja käy parturissa ja vaatekaupassa muutaman viikon välein. On kotiaskareissa flegmaattinen ja kiukuttelee siitäkin.
Mielipiteet vaihtelee päivittäin ja suuttuu käsittämättömistä asioista, esim. on itse ehdottanut edellisenä päivänä jotakin, ja jos olen hyvää hyvyyttäni selvittänyt asiaa ja kertonut sitten hänelle, että tämä homma onnistuisi, niin sitten asia onkin yhtäkkiä aivan syvältä ja suuttuu. Aivan käsittämätöntä.
Koko yhteinen elämämme (20 v) onkin ollut nyt yhtäkkiä täysin hirveää aikaa ja hän on minun takia menettänyt elämän. Syyttelee 15 vuotta vanhoista jutuista, kuin ne olisi eilen tapahtunut. Kiukuttelee ja uhoaa kotona, kuin näppynaamainen teini. Koko maailman on häntä vastaan, paitsi tämä ihana uusi, nuori typy, joka on kenties hänen kauan etsimänsä elämänkumppaninsa. Huoh. Millään ei tunnu olevan väliä, paitsi sillä omalla navalla ja peilikuvalla. Kaikki aiemmin tehdyt päätökset ovatkin olleet yhtäkkiä AIVAN vääriä eikä häntä ole IKINÄ kuunneltu missään asiassa. Mieliala heittelee laidasta laitaan. Ollaan yhtäkkiä oltu AINA aivan vääriä tyyppejä toisillemme.
Muuten olisin lähtenyt kävelemään jo aikaa sitten, mutta ko kyseessä on ollut aikaisemmin tasapainoinen ja normaali mies ja perheen isä. Nyt on kuitenkin pari vuotta hypännyt hulluna, mutta aivan erityisesti tämän vuoden.
En ole oikein mistään löytänyt varsinaista faktaa tästä ukkojen neljänkympin kriisistä, joten ihmettelen tässä, että tuleeko se järki joskus vielä päähän ja kuinka kauan tällainen kriisi kestää? Ukko täyttää ensi vuonna 40 v.
Mulla on hyvä itsetunto ja tiedän tasan tarkkaan, että muitakin ottajia omavaraiselle, työteliäälle ja katseenkestävälle naiselle kyllä olisi, jolla on jalat maassa. Olenpahan kuitenkin sinnikkoluonteeltani ja rakkaudesta jäänyt katsomaan, että palaako se järki sinne kalloon. Noin hulluna ei voi nimittäin loputtomiin olla.
Kommentit (266)
Joo, se haluaa laittaa sinut jättämään sen, ettei sen tarvitsisi kantaa vastuuta päätöksestä ja voisi sitten uhriutua jos (kun) elämä ei olekaan ihanaa ja ihmeellistä eron jälkeen. Miehen "ongelmat" ovat hänen oman päänsä sisällä, joten ennuste hänelle on kehno: Monenlaisia asioita kun voi jättää taakseen, mutta itseään ei pääse pakoon.
Heittäisit sen pihalle. Ansaitset parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muista tämä ketju ja kaikki täällä tihkuva miesviha kun sulla alkaa vaihdevuodet.
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä olen miestä kuunnellut aivan ajatuksen kanssa ja huomannutkin, että joissakin asioissa on parantamisen varaa, kuten kaikissa suhteissa. Niille asioille olen omalta puoletani tehnyt jo muutoksia.
Kyse on nyt kuitenkin siitä, että ei ole ollut tänä vuonna vähääkään oma itsensä. On ajanut itsensä melkoiseen ansaan, missä on huono olla. Sekoillut niin huolella ja suoltaa päivät pitkät erittäin sekavia juttuja, mielipide vaihtelee luokattoman paljon. Kuvitelmat muiden arkielämästä on kuin satukirjasta ja sitten välillä taas väläyttelee kommentteja meidän arkielämästä, että sehän on aina ollut toimivaa ja hyvää. Toisessa hetkessä elämä on pilattu eikä mikään ole ollut hyvin, IKINÄ. Kulkee pää huurussa.
Itse tiedän, että meidän arki on ollut oikein toimivaa aikaisemmin ja on vaikka minkälaisista myrkyistä selvitty. On tehty sitä tätä ja tuota ja on ollut mukavaa, molemmilla. Ei ole ollut pihtarointia eikä rahapulassa kärvistelyä. On ollut aikaa yhdessä ja erikseen, eikä ole vankina kotona pidetty. On ollut molemminpuolista joustoa ja luottamusta.
Missään vaiheessa en ole ukkoa pakottanut kotiin kanssani jäämään, vaan olen sanonut, että lähtijälle on ovi auki. Olen sanonut, että jos hän on varma, että onni odottaa häntä kodin ulkopuolella, niin halaan lähtijäiseksi ja toivotan hänelle hyvää loppuelämää.
Sen olen kuitenkin myös kertonut, että minun apu ja tuki, keskusteluhetket, mielipiteiden jakamiset, yhteinen arki, seksi, taloudellinen tuki sun muut on siinä vaiheessa menetetty. Hän on sitten täysin omillaan, miten järjestää asiansa, 50-50 lastenhoidon, sun muut "pikkuseikat". Pakottahaan ei ketään voi jäämään, mutta eipä tuo ole saanut eropapereita tehtyä eikä asuntoa hommattua.
Joku tässä siis mättää, kun ei saa lähdettyä, jos liitto on ollut todella niin hirvittävä. Kummalisinta tässä on, että ei ole tästä hirvittävästä elämästä saanut mainittua aikaisemmin, vaan se on tullut mieleen mainita juuri nyt, kun pörrää kuin päihtynyt ampiainen seinästä seinään. Aikaisemmin on tosiaankin vaikuttanut aivan tyytyväiseltä elämäänsä ja käyttäytynyt hyvätapaisesti niin minua kuin muitakin ihmisiä kohtaan.
Itse olen sanonut, että minä en kotoa lähde yhtään mihinkään, enkä myös eropapereita laita. Se on ilman muuta sen tehtävä, joka haluaa lähteä.
Luulenpa, ettet ole näin rakentavasti asiaa esittänyt miehelle. Todennäköisesti olet kiristänyt, itkenyt ja raivonnut. Tulosta avioeropaperit netistä ja sano miehellesi, että tässä nämä täytä. Ehkä siinä vaiheessa miehenkin puhe- ja yhteistyökyky palaa.
Sen voin elämänkokemuksen perusteella sanoa, että välinne eivät tulee enää samanlaisiksi kuin ennen, koska miehellä on vahva tunnekokemus tämän toisen naisen kanssa. Sinä et sitä nyt ehkä ymmärrä, mutta kun itse joskus ihastut tulisesti johonkin saat ymmärystä miehen sekopäisyyteen ja ailahteluun.
Joo, on kokemusta. Ap:n aloitus on kuin omasta kynästä.
Ja alkoi juuri ennen 40 v synttäreitä.
Ja oltu yhdessä lähes 20 vuotta ja yhteiset lapset
Miehen olisi syytä mennä lääkäriin ja tutkituttaa itsensä. Minusta käytös kuulostaa mielialahäiriöisen käytökseltä, mutta voihan siihen olla jokin muukin syy. Ei ole syytä pitkittää koko perheen kärsimyksiä, jos kyseessä onkin ihan hoidettava sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan on kuin meiltä parin vuoden takaa. Tosin meillä ukko oli n 5v vanhempi ja oireet lievempiä, ei kolmansia osapuolia tms. Ikäkriisiltä vaikutti silloin ja parisuhdekriisi siitä tuli. Helpotti parissa vuodessa, sairastui ja tajusi että perhe on aika kiva. Tosin tämä tapahtui vasta " käännekohdan" jälkeen eli olin sanonut että nyt tää loppuu, tavalla tai toisella. Terapiaan ei suostunut. Eli tsemppiä ap, voihan se ukko tuosta vielä tokeentuakin. Tosin pettämistä en katselisi ja mieti nyt sinäkin missä omat rajasi menevät, ei se ehkä ihan kaikkea kestä ja kärsi kuinkaan
mulla alkoi 36v:nä 40v-kriisi. nyt 39v ja alkaa vasta mennä sivu. samanlaisia juttuja minulla kuin miehelläsi ikävä kyllä. tosi kenkku elämänvaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis noita on todella paljon sekä miehissä että naisissa noita keski-iän kriiseilijöitä - tiedän kun olen itse sen ikäinen ja tuttavapiirini pääosin myös. Ei siinä yleensä mistään biposta tai muusta sairaudesta ole kyse vaan kriisistä omassa mielessä, kun alkaa tajuta että jäljellä oleva aika kokea asioita mitä haluaa vähenee.
Omalla kohdallani miehen kriisi alkoi 45-vuotiaana. Hän alkoi tulla hiljaisemmaksi ja etäisemmäksi. Lainasi kirjastosta kaikenlaisia henkisiä kirjoja. Kävi erilaisissa seurakunnissa ja uskonyhteisöissä. Meni Valamon luostariinkin asustelemaan joksikin aikaa ja miettimään elämää yksin. Lopulta mies päätyi siihen, että hän omistaa elämänsä kokonaan uskonasioille (oli agnostikko ennen keski-iän kriisiä) ja siihen ei sovi vaimo mukaan. Hänen tiensä kuulemma on yksinäisyyen ja hiljaisuuden tie, erakon tie. Kiitti hyvästä elämästä yhdessä ja toivotti Jumalan siunausta. Niin se sitten otti eron ja lähti. Nyt 3 vuotta myöhemmin sillä on afrikkalainen nuori vaimo ja 1-vuotias lapsi. Että sellainen erakon tie :D
Kaverini (nainen) mies oli aina ollut ujo, sulkeutunut mutta mukava perus-insinööri ja perus-perheenisä. Sellainen koti-ihminen joka vaikutti nauttivan perhe-elämästä. Mutta jotain tapahtui 40 iässä. Hän sairastui vähän vakavammin, parani kuitenkin, mutta siitä jäi päälle ajatus: aika loppuu, nyt on elettävä. Alkoi panostaa kauheasti kuntoiluun ja ulkonäköön, osti moottoripyörän. Tässä vaiheessa me vielä ihan kannustettiinkin kaikki että toki, hieno juttu vähän irrotella. Lopulta päätyi kuitenkin siihen että perhe-elämä ahdistaa, ja hän haluaa reppureissaavaksi nomadiksi maailmalle. Näillä oli vielä aika pienet lapsetkin joten vaimo yritti puhua järkeä, että mitä jos reissailisit vaan vähän aikaa ja tulisit takaisin. Mutta ei, eron se otti ja Perussa asuu tällä hetkellä. Yksin tietääkseni.
Sitten on tapauksia joissa on ollut höyrähdys mutta suhde on sitli kestänyt. Aika usein jompikumpi on ehtinyt pettää, ja on vaatinut toiselta aika paljon antaa anteeksi. Mutta nämä on jotenkin tempoilleet sen verran lievemmin ettei ole kokonaan eroa ottaneet. Ja sitten yleensä 1-3 vuodessa höyrähdys onkin mennyt ohi.
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä olen miestä kuunnellut aivan ajatuksen kanssa ja huomannutkin, että joissakin asioissa on parantamisen varaa, kuten kaikissa suhteissa. Niille asioille olen omalta puoletani tehnyt jo muutoksia.
Kyse on nyt kuitenkin siitä, että ei ole ollut tänä vuonna vähääkään oma itsensä. On ajanut itsensä melkoiseen ansaan, missä on huono olla. Sekoillut niin huolella ja suoltaa päivät pitkät erittäin sekavia juttuja, mielipide vaihtelee luokattoman paljon. Kuvitelmat muiden arkielämästä on kuin satukirjasta ja sitten välillä taas väläyttelee kommentteja meidän arkielämästä, että sehän on aina ollut toimivaa ja hyvää. Toisessa hetkessä elämä on pilattu eikä mikään ole ollut hyvin, IKINÄ. Kulkee pää huurussa.
Itse tiedän, että meidän arki on ollut oikein toimivaa aikaisemmin ja on vaikka minkälaisista myrkyistä selvitty. On tehty sitä tätä ja tuota ja on ollut mukavaa, molemmilla. Ei ole ollut pihtarointia eikä rahapulassa kärvistelyä. On ollut aikaa yhdessä ja erikseen, eikä ole vankina kotona pidetty. On ollut molemminpuolista joustoa ja luottamusta.
Missään vaiheessa en ole ukkoa pakottanut kotiin kanssani jäämään, vaan olen sanonut, että lähtijälle on ovi auki. Olen sanonut, että jos hän on varma, että onni odottaa häntä kodin ulkopuolella, niin halaan lähtijäiseksi ja toivotan hänelle hyvää loppuelämää.
Sen olen kuitenkin myös kertonut, että minun apu ja tuki, keskusteluhetket, mielipiteiden jakamiset, yhteinen arki, seksi, taloudellinen tuki sun muut on siinä vaiheessa menetetty. Hän on sitten täysin omillaan, miten järjestää asiansa, 50-50 lastenhoidon, sun muut "pikkuseikat". Pakottahaan ei ketään voi jäämään, mutta eipä tuo ole saanut eropapereita tehtyä eikä asuntoa hommattua.
Joku tässä siis mättää, kun ei saa lähdettyä, jos liitto on ollut todella niin hirvittävä. Kummalisinta tässä on, että ei ole tästä hirvittävästä elämästä saanut mainittua aikaisemmin, vaan se on tullut mieleen mainita juuri nyt, kun pörrää kuin päihtynyt ampiainen seinästä seinään. Aikaisemmin on tosiaankin vaikuttanut aivan tyytyväiseltä elämäänsä ja käyttäytynyt hyvätapaisesti niin minua kuin muitakin ihmisiä kohtaan.
Itse olen sanonut, että minä en kotoa lähde yhtään mihinkään, enkä myös eropapereita laita. Se on ilman muuta sen tehtävä, joka haluaa lähteä.
Sä mahdollistat miehesi perseilyn. Mun miehen ihastuminen ja kriisi kesti tasan 2 viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku sen edellä sanoikin jo: mies ei uskalla tehdä ratkaisua, koska kolmannen osapuolen lempi ei ole varma asia. Mies pelkää jäävänsä yksin ja vain siksi roikkuu sinussa. Kummallakin voi olla eduksi, että mies tosiaan lähtee. Kokeilkaa vaikka asumuseroa alkuun, jos lopullinen ero tuntuu vaikealta ja liian aikaiselta.
Anna mennä typyn luo. Veikkaan että kahden vuoden sisään kinuaa takaisin mutta sittenhän on jo liian myöhäistä ja käsket vaan jatkamaan sen typyn kanssa koska hänhän on se oikea elämänkumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hormonit pitäisi katsoa ja mies ulkoruokintaan ja takaisin sisään pääsee vasta, JOS huolit ja hän sitoutuu normaaliin elämään eikä haikaile sitä enää eikä etenkään pidä mitään tyttöystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdevuodet selvästi , alentunut testosteroni tekee tuollaista käytöstä miehillä.
Vierailija kirjoitti:
Hormonit pitäisi katsoa ja mies ulkoruokintaan ja takaisin sisään pääsee vasta, JOS huolit ja hän sitoutuu normaaliin elämään eikä haikaile sitä enää eikä etenkään pidä mitään tyttöystäviä.
Miten kukaan viitsii ajatellakaan ottavansa tuollaisen ukon takaisin? Hyi hitto. Eikö aikuinen nainen ansaitse parempaa?
Ainoa syy, miksi annoin alapeukun kommentillesi oli, että väitit miehen tulevan onnelliseksi lähtiessään jonkun "typyn" matkaan, on se mistä Mies tulisi onnelliseksi ja mistä sinä sen voisit tietää! Kyseinen mies on selvästi kriisissä ja vaihto ei todellakaan "paranna" tilannetta, ellei hän ole käynyt läpi omia tunteitansa (ja sitä hän ei selvästi ole tehnyt, jos on ihastunut jo kolmeen ihmiseen viimeisen vuoden aikana). Jotain pitää muuttua, se on selvä, mutta ei sen tarvitse välttämättä olla ero. Tämä sinun kommenttisi, on lähinnä miehistä uhoamista, että "Kyllä mies aina paremman ja nuoremman löytää".
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy, miksi annoin alapeukun kommentillesi oli, että väitit miehen tulevan onnelliseksi lähtiessään jonkun "typyn" matkaan, on se mistä Mies tulisi onnelliseksi ja mistä sinä sen voisit tietää! Kyseinen mies on selvästi kriisissä ja vaihto ei todellakaan "paranna" tilannetta, ellei hän ole käynyt läpi omia tunteitansa (ja sitä hän ei selvästi ole tehnyt, jos on ihastunut jo kolmeen ihmiseen viimeisen vuoden aikana). Jotain pitää muuttua, se on selvä, mutta ei sen tarvitse välttämättä olla ero. Tämä sinun kommenttisi, on lähinnä miehistä uhoamista, että "Kyllä mies aina paremman ja nuoremman löytää".
Sorry, kommenttini oli tähän virtaukseen "Sun miehellä on ehkä normaalia pahempi tuo kriisi, ja mä luulen, että ero teillä tulee, ja mies pääsee elämään uutta ja onnellista elämää. Ihmeen täytyy tapahtua, jos mies jäisikin luoksesi."
mies thaimaan suunnalle miettimään kuukaudeksi tai pariksi.
voi huomata mitä haluaa tai ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet liian nuoresta asti yhdessä. En tiedä miten tuo ongelma ratkaistaan, mutta tuohon se juurtaa. Monilla miehillä ei tule mitään kriisiä tuossa iässä.
Me olemme olleet 19-vuotiaista yhdessä ja nyt viisikymppisiä. Mitään kriisejä ei ole kummallakaan ollut kertaakaan. Teoriasi ei pidä paikkaansa.
Sama täällä. 14- ja 15-vuotiaista yhdessä, ei kriisejä (tuollaisia että toista syyttelis ja pettäis), nyt ollaan yli 50-vuotiaita. Jos se on oikea, niin se on oikea.
Se vain on surkimus, joka ei uskalla tehdä ratkaisua. Ei liity mitenkään ikään. Voimia sinulle, jos aiot kestää!