Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(

Vierailija
25.12.2019 |

Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.

Kommentit (874)

Vierailija
541/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa hyvin narsistiselta persoonalta. Tyypillisesti kaikki ovat häntä vastaan ja välit ovat poikki sululaisiin lapsuudenperheestä lähtien, muista ihmisistä puhumattakaan. Turhaa yrittää neuvoa ei narsisti näe ikinä vikaa itsessään. Sääli lapsia.

Ei, vaan mies toimi väärin, koska joulupäivänä ei kuulu vierailla. Siellä ei olisi kuulunut olla ketään! Miksi minä sinne olisin menossa, jos heillä on muuta?

Ap

Totuus on se, että sinä yksin olet syyllinen. Se ei muuksi muutu.

Kai mies saa omassa kodissaan nukkua.

Nukkuminen ei selitä tilannetta. Uskoisin, että on ollut hreillä tytön halutessa aamupalaa. Toisekseen tytölle voi sanoa, että ei kaveria kylään tänään, on joulupäivä, ja ihmiset kärsivät kodeissaan. Ne, joilla on huono koti.

Ap

Höpö höpö. Sinun syyllisyytesi ei näillä poistu. Teit väärin.

Vierailija
542/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi syyttää äitiäsi, koska sinun logiikkasi mukaan hänenkin virheensä juontuvat hänen äitisuhteestaan jotka taas juontuvat sitä edeltäneestä äidistä jne. Aina jokainen voi osoittaa omaa kasvattajaansa joka teki virheen ekana.

Jossain vaiheessa jonkun on katkaistava sukupolvien ajan jatkunut vallan väärinkäyttö. Sinä voit katkaista sen. Sinä voit ”sanoa” ketutuksellesi sen iskiessä että nyt suu kiinni, lasten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omani. Edes jouluna, tai silloin lauantaisin klo14-16. Kokeile. Unohda miestäsi kohtaan kokemasi katkeruus, unohda hetkeksi omat vajavaisuutesi, jo lapsena tyydyttämättä jäänyt rakkaudenkaipuusi ja kaikki viha, epäreiluus jota koet. Ajattele täysin epäitsekkäästi se pieni hetki, jonka jaat lastesi kanssa. Sitten voit mennä kotiisi romahtamaan suljetun oven taakse itkemään suihkun lattialle äitiäsi joka ei koskaan osannut rakastaa sinua niin kuin olisit ansainnut, niin kuin omat lapsesi ansaitsisivat.

Miten niin voin? Etkö halua, että voin hyvin? Haluatko sinä, että mä hautaan tunteeni ja alan voida pahoin? Eihän tuossa ollut edes ketutuksesta kyse, vaan arvostani. Onko sitä, vaiko ei ole. Etkö tajunnut? Luitko, että koin etten ole mitään heille?

Ap

Mikäli sinun hyvinvointisi edellytys on se, että saat kohdella omia lapsiasi kuin saastaa, niin silloin sinun on pakko hakea apua ja olla erossa lapsistasi, kunnes olet saanut pääsi edes sen verran kuntoon, että osaat saakeli edes jouluna käyttäytyä pari tuntia kuin oikea äiti eikä vain täysin itsekeskeinen hirviö. Sinulla ei ole oikeutta tuhota lapsiasi vaikka tuntisit ja kokisit mitä tahansa. Sinun traumasi eivät ole lastesi vika eikä sinulla ole mitään oikeutta kaataa niitä heidän kannettavakseen. Nyt on se hetki sinun kertakaikkiaan päättää, haluatko parantua ja jos halua, sinun täytyy ymmärtää, että vain ja ainoastaan sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi. Muiden syyttely ei auta. Jos sitä jatkat, se on merkki siitä, että et halua parantua. Joten mieti nyt oikeasti kumpi sinulle on tärkeämpää, saada tuhota lapsesi vaiko ottaa vastuu omasta käytöksestäsi.

Mies on syyllinen päivän pilalle menoon, koska JOULUPÄIVÄNÄ EI KUTSUTA VIERAITA. Piste. Joulupäivänä sinne ei tule idiootteja hönkimään. Piste. Ei vaikken olisi siellä. Jos SÄÄNTÖJEN mukaan eletään.

Ap

Heillä on oma elämä ja omat säännöt.

Sinun syyllisyytesi ei mitenkään poistu. Sinä teit väärin. Ainoastaan sinä.

Ei.... tuo on normaali sääntö IHAN KAIKILLE.

He ovat myös minun lpsiani, ja mä päätän, että he eivät häpäise meitä juoksemalla joulupäivänä YHTÄÄN MIHINKÄÄN. Eikäheillekään siksi pidä kenenkään tulla ja vielä äitiä häiriten. Ei. Ei käy.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
543/874 |

Ööö, en tehnyt jos sinua purraan, sinäkin tekisit väärin.

Ap

Vierailija
544/874 |

Miksi joulupäivänä ei saisi kutsua vieraita? Mistä ihmeestä sinä tällaisen säännön olet keksinyt? Monissa perheissä on tapana vierailla joulupäivänä ystävien ja sukulaisten luona. Meillä oli miehen sisko perheineen tänään syömässä. Ja aamulla lapsi oli kaverinsa luona leikkimässä. Tämä siis sopi kaverin perheelle ihan hyvin.

Vierailija
545/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laita nyt ap tän valituksen ydin näkyville. Eli linkki joulun "vierailukieltoon". En ole moisesta kuullut sitten 70-luvun.

Täh? Se on ollut voimassa aina, niin kauan kuin muistan. Siis ivistyneillä, selkeästikin, ilmeisesti.

Ap

Vierailija
546/874 |

Se on joku sun äidin sulle opettama sääntö, jota ei ole kenenkään muun pakko noudattaa. Sitä ei ole kirjattu mihinkään lakiin tms, etkä sinä pysty päättämään, mitä toiset tekevät joulupäivänä kodissaan. Ymmärrä nyt se ja lopeta tuo jankkaaminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
547/874 |

Siskoon eri asia. En ole keksinyt mitään vierailukieltoa, vaan sellainen kuuluu joulupäivään. Silloin hiljennytään miettimään Jeesusta, on kai sen takana virllaisena selityksenä. Käytännönläheisempi syy voi olla jokin muu, mistätapa siis kumpuaa.

Ap

Vierailija
548/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi syyttää äitiäsi, koska sinun logiikkasi mukaan hänenkin virheensä juontuvat hänen äitisuhteestaan jotka taas juontuvat sitä edeltäneestä äidistä jne. Aina jokainen voi osoittaa omaa kasvattajaansa joka teki virheen ekana.

Jossain vaiheessa jonkun on katkaistava sukupolvien ajan jatkunut vallan väärinkäyttö. Sinä voit katkaista sen. Sinä voit ”sanoa” ketutuksellesi sen iskiessä että nyt suu kiinni, lasten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omani. Edes jouluna, tai silloin lauantaisin klo14-16. Kokeile. Unohda miestäsi kohtaan kokemasi katkeruus, unohda hetkeksi omat vajavaisuutesi, jo lapsena tyydyttämättä jäänyt rakkaudenkaipuusi ja kaikki viha, epäreiluus jota koet. Ajattele täysin epäitsekkäästi se pieni hetki, jonka jaat lastesi kanssa. Sitten voit mennä kotiisi romahtamaan suljetun oven taakse itkemään suihkun lattialle äitiäsi joka ei koskaan osannut rakastaa sinua niin kuin olisit ansainnut, niin kuin omat lapsesi ansaitsisivat.

Miten niin voin? Etkö halua, että voin hyvin? Haluatko sinä, että mä hautaan tunteeni ja alan voida pahoin? Eihän tuossa ollut edes ketutuksesta kyse, vaan arvostani. Onko sitä, vaiko ei ole. Etkö tajunnut? Luitko, että koin etten ole mitään heille?

Ap

Mikäli sinun hyvinvointisi edellytys on se, että saat kohdella omia lapsiasi kuin saastaa, niin silloin sinun on pakko hakea apua ja olla erossa lapsistasi, kunnes olet saanut pääsi edes sen verran kuntoon, että osaat saakeli edes jouluna käyttäytyä pari tuntia kuin oikea äiti eikä vain täysin itsekeskeinen hirviö. Sinulla ei ole oikeutta tuhota lapsiasi vaikka tuntisit ja kokisit mitä tahansa. Sinun traumasi eivät ole lastesi vika eikä sinulla ole mitään oikeutta kaataa niitä heidän kannettavakseen. Nyt on se hetki sinun kertakaikkiaan päättää, haluatko parantua ja jos halua, sinun täytyy ymmärtää, että vain ja ainoastaan sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi. Muiden syyttely ei auta. Jos sitä jatkat, se on merkki siitä, että et halua parantua. Joten mieti nyt oikeasti kumpi sinulle on tärkeämpää, saada tuhota lapsesi vaiko ottaa vastuu omasta käytöksestäsi.

Mies on syyllinen päivän pilalle menoon, koska JOULUPÄIVÄNÄ EI KUTSUTA VIERAITA. Piste. Joulupäivänä sinne ei tule idiootteja hönkimään. Piste. Ei vaikken olisi siellä. Jos SÄÄNTÖJEN mukaan eletään.

Ap

Heillä on oma elämä ja omat säännöt.

Sinun syyllisyytesi ei mitenkään poistu. Sinä teit väärin. Ainoastaan sinä.

Ei.... tuo on normaali sääntö IHAN KAIKILLE.

He ovat myös minun lpsiani, ja mä päätän, että he eivät häpäise meitä juoksemalla joulupäivänä YHTÄÄN MIHINKÄÄN. Eikäheillekään siksi pidä kenenkään tulla ja vielä äitiä häiriten. Ei. Ei käy.

Ap

Ajattelet, että voit päättää lastesi asioista, mutta et kantaa mistään vastuuta. Sinä määräät, mutta toteutus on miehellä.

Onko tämä sellainen rusinat pullasta case?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
549/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli jopa pekonia mukana, että paistaisin sitä lapsille... se kun on varsinkin tytön herkku.. mutta en päässyt heille asti, koska vieraan paskakakaran vierailu oli tärkeämpää.

Ap

Mistä ne lapset olisi voineet arvata sinun ajatukset, kun itsekin myönnät, että sun tunteet, reaktiot ja teot poikkeaa kaikista muista?

Tässä on sulle keinoja: joka kerta, kun sinut valtaa vahva tunne lastesi läsnäollessa, hengitä syvään ja mieti, että se kaikki tapahtuu vain sinun pääsi sisällä. Ja sen pitäisi pysyä sinun pääsi sisällä, koska kaikki muut näkevät tilanteen aivan eri näkökulmasta.

Se ei tarkoita, että sinun kokemuksesi olisi vähempiarvoinen, tai että olisit huono ihminen, sinun vain pitää sopeuttaa tekemisesi muiden ihmisten todellisuuteen.

Minusta tuntuu, että pikkuhiljaa lähestyt ajatusta, että valitsit toimia aamulla väärin ja yrität karkottaa sitä epämukavaa ajatusta syyttelemällä vuoron perään äitiä, miestä, tytärtä ja sen kaveria.

Tässä on toinen keino: mene peilin eteen ja kerro itsellesi ääneen, että lapsen kaverin kyläily oli ihan pikkujuttu ja sillä ei ollut mitään tekemistä sinun kanssasi. Tunnusta itsellesi, että toimit väärin. Käy läpi tilanne sellaisena äitinä, joka haluaisit olla. Sellaisena, jonka olisit halunnut itsellesi. Äitinä ,joka hymyilee lempeästi, ja sanoo, että me aletaan kohta syödä, voisitteko tytöt sopia tapaamisen vaikka huomiselle.

Vierailija
550/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi syyttää äitiäsi, koska sinun logiikkasi mukaan hänenkin virheensä juontuvat hänen äitisuhteestaan jotka taas juontuvat sitä edeltäneestä äidistä jne. Aina jokainen voi osoittaa omaa kasvattajaansa joka teki virheen ekana.

Jossain vaiheessa jonkun on katkaistava sukupolvien ajan jatkunut vallan väärinkäyttö. Sinä voit katkaista sen. Sinä voit ”sanoa” ketutuksellesi sen iskiessä että nyt suu kiinni, lasten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omani. Edes jouluna, tai silloin lauantaisin klo14-16. Kokeile. Unohda miestäsi kohtaan kokemasi katkeruus, unohda hetkeksi omat vajavaisuutesi, jo lapsena tyydyttämättä jäänyt rakkaudenkaipuusi ja kaikki viha, epäreiluus jota koet. Ajattele täysin epäitsekkäästi se pieni hetki, jonka jaat lastesi kanssa. Sitten voit mennä kotiisi romahtamaan suljetun oven taakse itkemään suihkun lattialle äitiäsi joka ei koskaan osannut rakastaa sinua niin kuin olisit ansainnut, niin kuin omat lapsesi ansaitsisivat.

Miten niin voin? Etkö halua, että voin hyvin? Haluatko sinä, että mä hautaan tunteeni ja alan voida pahoin? Eihän tuossa ollut edes ketutuksesta kyse, vaan arvostani. Onko sitä, vaiko ei ole. Etkö tajunnut? Luitko, että koin etten ole mitään heille?

Ap

Mikäli sinun hyvinvointisi edellytys on se, että saat kohdella omia lapsiasi kuin saastaa, niin silloin sinun on pakko hakea apua ja olla erossa lapsistasi, kunnes olet saanut pääsi edes sen verran kuntoon, että osaat saakeli edes jouluna käyttäytyä pari tuntia kuin oikea äiti eikä vain täysin itsekeskeinen hirviö. Sinulla ei ole oikeutta tuhota lapsiasi vaikka tuntisit ja kokisit mitä tahansa. Sinun traumasi eivät ole lastesi vika eikä sinulla ole mitään oikeutta kaataa niitä heidän kannettavakseen. Nyt on se hetki sinun kertakaikkiaan päättää, haluatko parantua ja jos halua, sinun täytyy ymmärtää, että vain ja ainoastaan sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi. Muiden syyttely ei auta. Jos sitä jatkat, se on merkki siitä, että et halua parantua. Joten mieti nyt oikeasti kumpi sinulle on tärkeämpää, saada tuhota lapsesi vaiko ottaa vastuu omasta käytöksestäsi.

Mies on syyllinen päivän pilalle menoon, koska JOULUPÄIVÄNÄ EI KUTSUTA VIERAITA. Piste. Joulupäivänä sinne ei tule idiootteja hönkimään. Piste. Ei vaikken olisi siellä. Jos SÄÄNTÖJEN mukaan eletään.

Ap

Se on joku sun äidin sulle opettama sääntö, jota ei ole kenenkään muun pakko noudattaa. Sitä ei ole kirjattu mihinkään lakiin tms, etkä sinä pysty päättämään, mitä toiset tekevät joulupäivänä kodissaan. Ymmärrä nyt se ja lopeta tuo jankkaaminen.

Onhan pakko noudattaa, luuletko sinä, ettäon kohteliasta mennä perheeseen, joka sitä noudattaa? Eiole. Todella tallukkamaista ja tonttua kuvitella, että sinä täällä määräät. Sinä voit kerrankin pysyä kotonasi, jos et ole sellaista tapaa ennen tiennyt! Ihan siltä varalta, että joku muu noudattaa tätä tapaa. Etkö ole kuullut tavoista ikinä? Joku MUU voi noudattaa sitä, sinä et sellaisten luo mene!

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
551/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita nyt ap tän valituksen ydin näkyville. Eli linkki joulun "vierailukieltoon". En ole moisesta kuullut sitten 70-luvun.

Täh? Se on ollut voimassa aina, niin kauan kuin muistan. Siis ivistyneillä, selkeästikin, ilmeisesti.

Ap

Siis teidän perheessä? Oletko sopinut lasten isän kanssa tästä vai kuvitellut vaan, että sinun perheesi säännöt ovat jotenkin universaaleja?

Tällaista sääntöä kun ei ole, on vain kulttuurisia tapoja, joita joissain perheissä noudatetaan ja joissain ei. Joten ihan lähtökohtaisesti suutuit turhasta ja pilasit sekä tyttäresi että hänen isänsä joulun. Tämä ketju kokonaisuudessaan on taas surulliselta pitkään aikaan.

Vierailija
552/874 |

Miten niin väärin? Joulupäivänä ei kuulu kyläillä. Jos sellaista ei olisi, en olisi kääntynyt kannoillani, koska vieraan paikalla oleminen ei olisiollut mitenkään samalla tavalla loukaavaa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
553/874 |

Selvästikään lastesi isä ei tuota noudata. Onhan meillä joulurauhan perinnekin ja silti menit riehumaan ja riitelemään joulupäivänä. Meidän suvussa pyritään olemaan joulu sovussa.

Vierailija
554/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa hyvin narsistiselta persoonalta. Tyypillisesti kaikki ovat häntä vastaan ja välit ovat poikki sululaisiin lapsuudenperheestä lähtien, muista ihmisistä puhumattakaan. Turhaa yrittää neuvoa ei narsisti näe ikinä vikaa itsessään. Sääli lapsia.

Ei, vaan mies toimi väärin, koska joulupäivänä ei kuulu vierailla. Siellä ei olisi kuulunut olla ketään! Miksi minä sinne olisin menossa, jos heillä on muuta?

Ap

Totuus on se, että sinä yksin olet syyllinen. Se ei muuksi muutu.

Kai mies saa omassa kodissaan nukkua.

Nukkuminen ei selitä tilannetta. Uskoisin, että on ollut hreillä tytön halutessa aamupalaa. Toisekseen tytölle voi sanoa, että ei kaveria kylään tänään, on joulupäivä, ja ihmiset kärsivät kodeissaan. Ne, joilla on huono koti.

Ap

Höpö höpö. Sinun syyllisyytesi ei näillä poistu. Teit väärin.

Ööö, en tehnyt jos sinua purraan, sinäkin tekisit väärin.

Ap

Mutta eihän kukaan ole sinua purrut. Kukaan ei tehnyt sinua kohtaan väärin. Se että lapsellasi oli kaveri leikkimässä ei ollut väärin, koska ette olleet etukäteen sopineet milloin tulet ja että silloin ei ole muita vieraita. Sinä et asu siellä, joten sinä et voi määrätä, saako heillä olla joulupäivänä vieraita vaiko ei. Voit ainoastaan toivoa, ettei niitä ole silloin kun sinä olet käymässä, ja jos sitä toivot, olet velvollinen ilmoittamaan hyvissä ajoin etukäteen milloin tulet käymään.

Kukaan muu ei tehnyt väärin paitsi sinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
555/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita nyt ap tän valituksen ydin näkyville. Eli linkki joulun "vierailukieltoon". En ole moisesta kuullut sitten 70-luvun.

Täh? Se on ollut voimassa aina, niin kauan kuin muistan. Siis ivistyneillä, selkeästikin, ilmeisesti.

Ap

Kielenkäyttösi kertoo ettei sinulla ole sivistyst.

Olet pian jo 50v ja maailma on paljon muuttunut sinun lapsuudestasi. Silloin ei tpsiaan saanut mennä mihinkään kavereille. Eikä mihinkään muuallekaan.

Nyt on erilaista. Kaikki ravintolat ym auki ja lapset k5läilee toistensa luona.

Maailma muuttuu!

Vierailija
556/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse teit ihan saman virheen, menit kylään vaikka ei saisi kun on sattuu lukemaan kalenterissa tietty päivä. Se ei ole sinun kotisi ja lapsesi pelkäävät sinua. Oletko tyytyväinen?

Vierailija
557/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikaa harmittaisi enemmän, jos viettäisin aikaa olohuoneessa mölyävän siskon ja tämän kaverin seurassa, kun hän ei pysty tulemaan sinne mölyn takia. Ja mies hyväksyy tämän kaiken. On ihan oikein krtoa pojalle, että minullakin on mennyt hermo siihen piittaamattomuuteen. Poika kaipaa HILJAISUUTTA ja RAUHAA, mutta ei saa niitä.

Ap

Ei ole, on täysin väärin yrittää rikkoa heidän kolmen perhettä, vaikka sinä et heidän kanssaan osaa elää. Älykäs, tunteva ihminen tekisi kaikkensa tukeakseen perheen yhteen puhaltamista ja toimivuutta, vaikka joutuisi oman kyvyttömyytensä vuoksi jättäytymään ulkopuolelle.

Jos et osaa tukea poikaa, anna hänelle edes siskon ja isän tuki.

Siskon tuki? Ei poika koe siskon tukevan itseään MISSÄÄN. Hän inhoaa siskoaan, koska tämä ei yritäkään suhtautua veljeensä niin kuin veli itse haluaa. Ja mies on hyvä vanhempi ja taistelee lapset puolelleen, jos saa. Eikö? Jos ei onnistu, miten hyvää se vanhemmuus olikaan..?

Ap

Anna nyt hyvä ihminen poikasi käsittää se, että me emme voi valita, miten muut suhtautuvat meihin. Voimme vaikuttaa vain itseemme. Älä syötä omaa vääristynyttä maailmankuvaasi lapselle.

Vierailija
558/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita nyt ap tän valituksen ydin näkyville. Eli linkki joulun "vierailukieltoon". En ole moisesta kuullut sitten 70-luvun.

Täh? Se on ollut voimassa aina, niin kauan kuin muistan. Siis ivistyneillä, selkeästikin, ilmeisesti.

Ap

Siis teidän perheessä? Oletko sopinut lasten isän kanssa tästä vai kuvitellut vaan, että sinun perheesi säännöt ovat jotenkin universaaleja?

Tällaista sääntöä kun ei ole, on vain kulttuurisia tapoja, joita joissain perheissä noudatetaan ja joissain ei. Joten ihan lähtökohtaisesti suutuit turhasta ja pilasit sekä tyttäresi että hänen isänsä joulun. Tämä ketju kokonaisuudessaan on taas surulliselta pitkään aikaan.

Ei tästä tarvitse sopia. Oletko sä sopinut miehesi kanssa, minä päivänä on jouluaatto? Voittehan toki viettää sitä muulloinkin, kuin 24. päivä? Kas jos et ole muistanit sopia asiaa. Se on universaali sääntö, josta poikkeaminen on ihan käsittämätöntä, ellei ole joku HYVÄ syy. Sukulaisten näkemisey ovat eri asia, mutta tuttaville EI SILLOIN ole soveliasta mennä. Ellei ole puhuttu asiasta etukäteen heidän kanssaan. Mutta poikkeaminen on nou nou.

Ap

Vierailija
559/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita nyt ap tän valituksen ydin näkyville. Eli linkki joulun "vierailukieltoon". En ole moisesta kuullut sitten 70-luvun.

Täh? Se on ollut voimassa aina, niin kauan kuin muistan. Siis ivistyneillä, selkeästikin, ilmeisesti.

Ap

Sivistyneillä on joulurauhan perinne. Eli jouluna yritetään edes vähän huolehtia siitä ettei riideltäisi turhasta ja ainakaan lasten joulua pilattaisi hölmöllä kiukuttelulla.

Vierailija
560/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikaa harmittaisi enemmän, jos viettäisin aikaa olohuoneessa mölyävän siskon ja tämän kaverin seurassa, kun hän ei pysty tulemaan sinne mölyn takia. Ja mies hyväksyy tämän kaiken. On ihan oikein krtoa pojalle, että minullakin on mennyt hermo siihen piittaamattomuuteen. Poika kaipaa HILJAISUUTTA ja RAUHAA, mutta ei saa niitä.

Ap

Ei ole, on täysin väärin yrittää rikkoa heidän kolmen perhettä, vaikka sinä et heidän kanssaan osaa elää. Älykäs, tunteva ihminen tekisi kaikkensa tukeakseen perheen yhteen puhaltamista ja toimivuutta, vaikka joutuisi oman kyvyttömyytensä vuoksi jättäytymään ulkopuolelle.

Jos et osaa tukea poikaa, anna hänelle edes siskon ja isän tuki.

Siskon tuki? Ei poika koe siskon tukevan itseään MISSÄÄN. Hän inhoaa siskoaan, koska tämä ei yritäkään suhtautua veljeensä niin kuin veli itse haluaa. Ja mies on hyvä vanhempi ja taistelee lapset puolelleen, jos saa. Eikö? Jos ei onnistu, miten hyvää se vanhemmuus olikaan..?

Ap

Anna nyt hyvä ihminen poikasi käsittää se, että me emme voi valita, miten muut suhtautuvat meihin. Voimme vaikuttaa vain itseemme. Älä syötä omaa vääristynyttä maailmankuvaasi lapselle.

Tuskinpa se loukkaa poikaa yhtään sen vähempää.

Ap