Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(
Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.
Kommentit (874)
Vierailija kirjoitti:
Jos en ole mennyt sinne herättelemään jotain lusmua,jonka unirytmi on itsekurin puutteessa ihan sekaisin niin saan raivarin kaikista pilalla olevista elementeistä, joita mies vain hyväksyy!!!!
Ap
Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että sinulla ei ole oikeutta arvostella miehen vanhemmuutta. Se joka tekee, päättää. Mies haluaa olla vanhempi lapsillenne, hän päättää miten sen tekee. Toki lakien puitteissa. Sinä menetit oikeuden arvostella miehen valintoja, kun päätit, että et halua yrittää olla äiti lapsillesi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhut siitä lapsen kaverista niin epäkunnioittavasti? Eihän hän ole mitään pahaa tehnyt. Syytön tilanteeseen ja sinä puhut kuin kaikki olisi tämän ”paskakakaran” syytä.
Järkyttävää kuinka todellisuudesta vieraantunutta porukkaa on, vaikka en itsekään pidä erityisemmin vieraista lapsista.
Järkyttävää tämä sun paskanjauhanta kyllä kokonaisuudessaankin.
On tehnyt. Hän on kiristänyt minun lastani, sanoi, että ellei tyttäreni tee asiaa X, hän ei tule tytön (seuraavana päivänä) oleville synttereille. Lapsi itki ihan järkyttyneenä, ja soitti minut hätiin. Onneksi kaverilta tuli sitten viesti, että tulee kuitenkin. Nolo pilluteline. Annan olla kavereita, koska tää psyko on lapselleni mieluinen kaveri JA koska lapseni ei taivu vaikka uhkailtiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole millään tavalla sinun kotisi. Et edes osallistu sen kustannuksiin. Mutta ethän sinä sitä voi myöntää, koska haluat olla uhrin roolissa. Jos oikeasti haluaisit muutosta, alkaisit tehdä helvetisti työtä sen eteen. Niin se toimii. Mutta ei, sinä haluat olla tuossa roolissa ikuisesti ja oletat että ihmiset hoivaisivat ja huoltaisivat sua, mutta enemmänkin ihmiset vaan turhautuvat suhun.
Tämä. Tais osua ytimeen ku äitihullu jätti niin liukkaasti huomiotta tuon kommentin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos en ole mennyt sinne herättelemään jotain lusmua,jonka unirytmi on itsekurin puutteessa ihan sekaisin niin saan raivarin kaikista pilalla olevista elementeistä, joita mies vain hyväksyy!!!!
ApYmmärrä nyt hyvä ihminen, että sinulla ei ole oikeutta arvostella miehen vanhemmuutta. Se joka tekee, päättää. Mies haluaa olla vanhempi lapsillenne, hän päättää miten sen tekee. Toki lakien puitteissa. Sinä menetit oikeuden arvostella miehen valintoja, kun päätit, että et halua yrittää olla äiti lapsillesi.
En menettänyt, jos syy on miehen tällainen käytös, että tapoja ei noudata, niin minun oli vain pakko lähteä, ennen kuin raivosuin. En ollut tärkeä. Hän ei sillä valtaa lisää saa,
Ap
Vierailija kirjoitti:
AP, saat miehen ja lapset vihaamaan sinua käytökselläsi! Varmaan vihaavat jo, olet pilannut heidän joulunsa itsekyydelläsi. Toivottavasti eivät välitä sinusta edes sen vertaa että heitä kiinnostaisi sinun mielesi pahoittuminen!
Mies vihaa siksi, ettei ymmärrä oudattaa jouluun liittyviä normaaleja tapoja? Johan olis.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teit ihan saman virheen, menit kylään vaikka ei saisi kun on sattuu lukemaan kalenterissa tietty päivä. Se ei ole sinun kotisi ja lapsesi pelkäävät sinua. Oletko tyytyväinen?
On se minun toinen kotini. Ei ole mitään sääntöä, etten olisi osa sitä perhettä. Plus että siitä oli puhuttu, ettätulisin sinä päivänä sinne.
Mies rikkoi sääntöjä, koska siellä oli vierailija ja perheellä MUUTA tekemstä, kuin tavata minua.
ApSe ei ole sinun kotisi. Ei millään tavalla.
Olit sanonut, että ehkä menet, jos jaksat. Menitkin sitten tavallista aikaisemmun ilmoittamatta paikalle. Ei mitenkään tavallista käytöstä sinulta. Eivät he voineet sitä ennakouda.
Totta kai pitää soittaa ja kysyä, että oletko tulossa, ennen kuin sopii tai tekee jotain muuta!!!! Peruskäytöstapoja!!!!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhut siitä lapsen kaverista niin epäkunnioittavasti? Eihän hän ole mitään pahaa tehnyt. Syytön tilanteeseen ja sinä puhut kuin kaikki olisi tämän ”paskakakaran” syytä.
Järkyttävää kuinka todellisuudesta vieraantunutta porukkaa on, vaikka en itsekään pidä erityisemmin vieraista lapsista.
Järkyttävää tämä sun paskanjauhanta kyllä kokonaisuudessaankin.
On tehnyt. Hän on kiristänyt minun lastani, sanoi, että ellei tyttäreni tee asiaa X, hän ei tule tytön (seuraavana päivänä) oleville synttereille. Lapsi itki ihan järkyttyneenä, ja soitti minut hätiin. Onneksi kaverilta tuli sitten viesti, että tulee kuitenkin. Nolo pilluteline. Annan olla kavereita, koska tää psyko on lapselleni mieluinen kaveri JA koska lapseni ei taivu vaikka uhkailtiin.
Ap
Rahvasta kielenkäyttöä.
Satoja alapeukkuja saanut ap ei vaan tajuu.Kyllä käy sääliksi, narsistit ei ymmärrä, eivät ymmärrä omaa tyhmyyttään.Päivän jankuttanut ja ehkä tiedostaa, mutta miksi taistella tuulimyllyjä vastaan ...Sää oot niin väärässä kuin ihminen vain voi olla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos en ole mennyt sinne herättelemään jotain lusmua,jonka unirytmi on itsekurin puutteessa ihan sekaisin niin saan raivarin kaikista pilalla olevista elementeistä, joita mies vain hyväksyy!!!!
ApYmmärrä nyt hyvä ihminen, että sinulla ei ole oikeutta arvostella miehen vanhemmuutta. Se joka tekee, päättää. Mies haluaa olla vanhempi lapsillenne, hän päättää miten sen tekee. Toki lakien puitteissa. Sinä menetit oikeuden arvostella miehen valintoja, kun päätit, että et halua yrittää olla äiti lapsillesi.
En menettänyt, jos syy on miehen tällainen käytös, että tapoja ei noudata, niin minun oli vain pakko lähteä, ennen kuin raivosuin. En ollut tärkeä. Hän ei sillä valtaa lisää saa,
Ap
Sinä olet luopunut äidin roolista. Oma valinta.
Ei se niin toimi, että sinä päätät ja mies tekee. Se ei vaan toimi niin.
Vierailija kirjoitti:
Satoja alapeukkuja saanut ap ei vaan tajuu.Kyllä käy sääliksi, narsistit ei ymmärrä, eivät ymmärrä omaa tyhmyyttään.Päivän jankuttanut ja ehkä tiedostaa, mutta miksi taistella tuulimyllyjä vastaan ...Sää oot niin väärässä kuin ihminen vain voi olla!
En ole väärässä. Joulupäivänä EI kyläillä JA toisekseen, jos suunnitelmat muuttuvat, kysytään minulta ensin, voiko niitä muuttaa (eli tulenko vai en). Minun menemiseni sinne oli sovittu ensin. Tai siitä oli puhuttu minulle mainitsematta kaverista YHTÄÄN MITÄÄN.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi syyttää äitiäsi, koska sinun logiikkasi mukaan hänenkin virheensä juontuvat hänen äitisuhteestaan jotka taas juontuvat sitä edeltäneestä äidistä jne. Aina jokainen voi osoittaa omaa kasvattajaansa joka teki virheen ekana.
Jossain vaiheessa jonkun on katkaistava sukupolvien ajan jatkunut vallan väärinkäyttö. Sinä voit katkaista sen. Sinä voit ”sanoa” ketutuksellesi sen iskiessä että nyt suu kiinni, lasten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omani. Edes jouluna, tai silloin lauantaisin klo14-16. Kokeile. Unohda miestäsi kohtaan kokemasi katkeruus, unohda hetkeksi omat vajavaisuutesi, jo lapsena tyydyttämättä jäänyt rakkaudenkaipuusi ja kaikki viha, epäreiluus jota koet. Ajattele täysin epäitsekkäästi se pieni hetki, jonka jaat lastesi kanssa. Sitten voit mennä kotiisi romahtamaan suljetun oven taakse itkemään suihkun lattialle äitiäsi joka ei koskaan osannut rakastaa sinua niin kuin olisit ansainnut, niin kuin omat lapsesi ansaitsisivat.
Miten niin voin? Etkö halua, että voin hyvin? Haluatko sinä, että mä hautaan tunteeni ja alan voida pahoin? Eihän tuossa ollut edes ketutuksesta kyse, vaan arvostani. Onko sitä, vaiko ei ole. Etkö tajunnut? Luitko, että koin etten ole mitään heille?
Ap
Mikäli sinun hyvinvointisi edellytys on se, että saat kohdella omia lapsiasi kuin saastaa, niin silloin sinun on pakko hakea apua ja olla erossa lapsistasi, kunnes olet saanut pääsi edes sen verran kuntoon, että osaat saakeli edes jouluna käyttäytyä pari tuntia kuin oikea äiti eikä vain täysin itsekeskeinen hirviö. Sinulla ei ole oikeutta tuhota lapsiasi vaikka tuntisit ja kokisit mitä tahansa. Sinun traumasi eivät ole lastesi vika eikä sinulla ole mitään oikeutta kaataa niitä heidän kannettavakseen. Nyt on se hetki sinun kertakaikkiaan päättää, haluatko parantua ja jos halua, sinun täytyy ymmärtää, että vain ja ainoastaan sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi. Muiden syyttely ei auta. Jos sitä jatkat, se on merkki siitä, että et halua parantua. Joten mieti nyt oikeasti kumpi sinulle on tärkeämpää, saada tuhota lapsesi vaiko ottaa vastuu omasta käytöksestäsi.
Mies on syyllinen päivän pilalle menoon, koska JOULUPÄIVÄNÄ EI KUTSUTA VIERAITA. Piste. Joulupäivänä sinne ei tule idiootteja hönkimään. Piste. Ei vaikken olisi siellä. Jos SÄÄNTÖJEN mukaan eletään.
ApMiksi joulupäivänä ei saisi kutsua vieraita? Mistä ihmeestä sinä tällaisen säännön olet keksinyt? Monissa perheissä on tapana vierailla joulupäivänä ystävien ja sukulaisten luona. Meillä oli miehen sisko perheineen tänään syömässä. Ja aamulla lapsi oli kaverinsa luona leikkimässä. Tämä siis sopi kaverin perheelle ihan hyvin.
Siskoon eri asia. En ole keksinyt mitään vierailukieltoa, vaan sellainen kuuluu joulupäivään. Silloin hiljennytään miettimään Jeesusta, on kai sen takana virllaisena selityksenä. Käytännönläheisempi syy voi olla jokin muu, mistätapa siis kumpuaa.
Ap
Ei ole mitään yleistä sääntöä koskien joulupäivävierailuja. Näistä päättää jokainen kotitalous itse. Sinä voit päättää ettei sinun kotonasi käy joulupäivänä vieraita, mutta et voi sanella sellaista kenenkään muun kohdalla. Tämän toki tajuat itsekin jos normaaliälyinen olet.
Meillä saa tulla vieraita ja kavereita käymään joulupäivänä. Kohteliasta on sopia etukäteen. Jos tulee yllättäen, pitää osata käyttäytyä ikätason vaatimalla tavalla. Sinä et tämän päiväisen käytöksesi perusteella olisi meille tervetullut enää koskaan. Jos olisit lähisukulainen, voisimme tehdä poikkeuksen sillä edellytyksellä että pyytäisit anteeksi törkeää käytöstäsi ja lupaisit ettei se enää toistu. Kutsumatta et pääsisi kynnystä edemmäs siltikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jopa pekonia mukana, että paistaisin sitä lapsille... se kun on varsinkin tytön herkku.. mutta en päässyt heille asti, koska vieraan paskakakaran vierailu oli tärkeämpää.
ApMistä ne lapset olisi voineet arvata sinun ajatukset, kun itsekin myönnät, että sun tunteet, reaktiot ja teot poikkeaa kaikista muista?
Tässä on sulle keinoja: joka kerta, kun sinut valtaa vahva tunne lastesi läsnäollessa, hengitä syvään ja mieti, että se kaikki tapahtuu vain sinun pääsi sisällä. Ja sen pitäisi pysyä sinun pääsi sisällä, koska kaikki muut näkevät tilanteen aivan eri näkökulmasta.
Se ei tarkoita, että sinun kokemuksesi olisi vähempiarvoinen, tai että olisit huono ihminen, sinun vain pitää sopeuttaa tekemisesi muiden ihmisten todellisuuteen.
Minusta tuntuu, että pikkuhiljaa lähestyt ajatusta, että valitsit toimia aamulla väärin ja yrität karkottaa sitä epämukavaa ajatusta syyttelemällä vuoron perään äitiä, miestä, tytärtä ja sen kaveria.
Tässä on toinen keino: mene peilin eteen ja kerro itsellesi ääneen, että lapsen kaverin kyläily oli ihan pikkujuttu ja sillä ei ollut mitään tekemistä sinun kanssasi. Tunnusta itsellesi, että toimit väärin. Käy läpi tilanne sellaisena äitinä, joka haluaisit olla. Sellaisena, jonka olisit halunnut itsellesi. Äitinä ,joka hymyilee lempeästi, ja sanoo, että me aletaan kohta syödä, voisitteko tytöt sopia tapaamisen vaikka huomiselle.Miten niin väärin? Joulupäivänä ei kuulu kyläillä. Jos sellaista ei olisi, en olisi kääntynyt kannoillani, koska vieraan paikalla oleminen ei olisiollut mitenkään samalla tavalla loukaavaa.
ApNyt sä taas väistät asian ytimen, oman reaktiosi ja käytöksesi tilanteessa. Vaikka, ja näin ei suinkaan ole ollut enää 60-luvun jälkeen, joulupäivänä ei koskaan vierailtaisi, olisit voinut käyttäytyä tilanteessa aivan toisin. Jos saisit nyt valita, mitä parempi versiosi tekisi?
Miksi en suuttuisi, kun mies laskee sinne lapsen niin etten mä ole tärkeä?
Ap
Eli jos olisit itse ollut lapsesi asemassa, toivoisit, että äiti olisi suuttunut asiasta, joka ei sinun (lapsen) silmissä ole mikään iso juttu? Jonka isä, läsnäoleva vanhempi, on hyväksynyt, joka ei noin yleisesti yhteiskunnan tasolla ole lainkaan paheksuttavaa.
Ihan oikeasti, et toivoisi, että äiti olisi vähän huokaissut ja antanut asian olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos en ole mennyt sinne herättelemään jotain lusmua,jonka unirytmi on itsekurin puutteessa ihan sekaisin niin saan raivarin kaikista pilalla olevista elementeistä, joita mies vain hyväksyy!!!!
ApYmmärrä nyt hyvä ihminen, että sinulla ei ole oikeutta arvostella miehen vanhemmuutta. Se joka tekee, päättää. Mies haluaa olla vanhempi lapsillenne, hän päättää miten sen tekee. Toki lakien puitteissa. Sinä menetit oikeuden arvostella miehen valintoja, kun päätit, että et halua yrittää olla äiti lapsillesi.
En menettänyt, jos syy on miehen tällainen käytös, että tapoja ei noudata, niin minun oli vain pakko lähteä, ennen kuin raivosuin. En ollut tärkeä. Hän ei sillä valtaa lisää saa,
ApSinä olet luopunut äidin roolista. Oma valinta.
Ei se niin toimi, että sinä päätät ja mies tekee. Se ei vaan toimi niin.
Ei tässä ole mitään tekemistä äidin roolilla, vaan sillä, olenko tärkeä. En selvästikään ole. Kun puhun sinne tulemisesta sitä ei tarvitse mainita ollenkaan, että kaveri onkin tulossa TAI jos kaverin tuloa suunnitellaan minun kanssa puhumisen jälkeen, niin minulle ei tarvitse mainita edelleenkään siitä mitään ollenkaan! Vaikka se on tiedossa, että kaverit ja äidin kyläilyt erikseen!!!!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse teit ihan saman virheen, menit kylään vaikka ei saisi kun on sattuu lukemaan kalenterissa tietty päivä. Se ei ole sinun kotisi ja lapsesi pelkäävät sinua. Oletko tyytyväinen?
On se minun toinen kotini. Ei ole mitään sääntöä, etten olisi osa sitä perhettä. Plus että siitä oli puhuttu, ettätulisin sinä päivänä sinne.
Mies rikkoi sääntöjä, koska siellä oli vierailija ja perheellä MUUTA tekemstä, kuin tavata minua.
ApSe ei ole sinun kotisi. Ei millään tavalla.
Olit sanonut, että ehkä menet, jos jaksat. Menitkin sitten tavallista aikaisemmun ilmoittamatta paikalle. Ei mitenkään tavallista käytöstä sinulta. Eivät he voineet sitä ennakouda.Totta kai pitää soittaa ja kysyä, että oletko tulossa, ennen kuin sopii tai tekee jotain muuta!!!! Peruskäytöstapoja!!!!
Ap
Älä nyt viitsi. Sinun olisi pitänyt souttaa. Peruskäytlstapoja.
Niitä sinulla ei ole. Kielenkäyttö niin rahvasta. Ja huonot käytöstavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhut siitä lapsen kaverista niin epäkunnioittavasti? Eihän hän ole mitään pahaa tehnyt. Syytön tilanteeseen ja sinä puhut kuin kaikki olisi tämän ”paskakakaran” syytä.
Järkyttävää kuinka todellisuudesta vieraantunutta porukkaa on, vaikka en itsekään pidä erityisemmin vieraista lapsista.
Järkyttävää tämä sun paskanjauhanta kyllä kokonaisuudessaankin.
On tehnyt. Hän on kiristänyt minun lastani, sanoi, että ellei tyttäreni tee asiaa X, hän ei tule tytön (seuraavana päivänä) oleville synttereille. Lapsi itki ihan järkyttyneenä, ja soitti minut hätiin. Onneksi kaverilta tuli sitten viesti, että tulee kuitenkin. Nolo pilluteline. Annan olla kavereita, koska tää psyko on lapselleni mieluinen kaveri JA koska lapseni ei taivu vaikka uhkailtiin.
ApRahvasta kielenkäyttöä.
Naulan kantaan! Ymmärrän hyvin miksi apn lapset ovat isällä. Ei tuollaisen sairaan pultsarin kielenkäyttö ole lapsille sopivaa.
Normaali aikuinen ei mieti 24/7 onko tärkeä jollekin. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä aikuinen miettii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jopa pekonia mukana, että paistaisin sitä lapsille... se kun on varsinkin tytön herkku.. mutta en päässyt heille asti, koska vieraan paskakakaran vierailu oli tärkeämpää.
ApMistä ne lapset olisi voineet arvata sinun ajatukset, kun itsekin myönnät, että sun tunteet, reaktiot ja teot poikkeaa kaikista muista?
Tässä on sulle keinoja: joka kerta, kun sinut valtaa vahva tunne lastesi läsnäollessa, hengitä syvään ja mieti, että se kaikki tapahtuu vain sinun pääsi sisällä. Ja sen pitäisi pysyä sinun pääsi sisällä, koska kaikki muut näkevät tilanteen aivan eri näkökulmasta.
Se ei tarkoita, että sinun kokemuksesi olisi vähempiarvoinen, tai että olisit huono ihminen, sinun vain pitää sopeuttaa tekemisesi muiden ihmisten todellisuuteen.
Minusta tuntuu, että pikkuhiljaa lähestyt ajatusta, että valitsit toimia aamulla väärin ja yrität karkottaa sitä epämukavaa ajatusta syyttelemällä vuoron perään äitiä, miestä, tytärtä ja sen kaveria.
Tässä on toinen keino: mene peilin eteen ja kerro itsellesi ääneen, että lapsen kaverin kyläily oli ihan pikkujuttu ja sillä ei ollut mitään tekemistä sinun kanssasi. Tunnusta itsellesi, että toimit väärin. Käy läpi tilanne sellaisena äitinä, joka haluaisit olla. Sellaisena, jonka olisit halunnut itsellesi. Äitinä ,joka hymyilee lempeästi, ja sanoo, että me aletaan kohta syödä, voisitteko tytöt sopia tapaamisen vaikka huomiselle.Miten niin väärin? Joulupäivänä ei kuulu kyläillä. Jos sellaista ei olisi, en olisi kääntynyt kannoillani, koska vieraan paikalla oleminen ei olisiollut mitenkään samalla tavalla loukaavaa.
ApNyt sä taas väistät asian ytimen, oman reaktiosi ja käytöksesi tilanteessa. Vaikka, ja näin ei suinkaan ole ollut enää 60-luvun jälkeen, joulupäivänä ei koskaan vierailtaisi, olisit voinut käyttäytyä tilanteessa aivan toisin. Jos saisit nyt valita, mitä parempi versiosi tekisi?
Miksi en suuttuisi, kun mies laskee sinne lapsen niin etten mä ole tärkeä?
ApEli jos olisit itse ollut lapsesi asemassa, toivoisit, että äiti olisi suuttunut asiasta, joka ei sinun (lapsen) silmissä ole mikään iso juttu? Jonka isä, läsnäoleva vanhempi, on hyväksynyt, joka ei noin yleisesti yhteiskunnan tasolla ole lainkaan paheksuttavaa.
Ihan oikeasti, et toivoisi, että äiti olisi vähän huokaissut ja antanut asian olla?
Minä olisin ajatellut, että äidi pitää tietää olevansa tärkeä ja meidän pitää käyttäytyä sen mukaisesti. Että äiti sen tietää. Jos äidillä on siinä epävarmuutta, lisätään huomioimista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Normaali aikuinen ei mieti 24/7 onko tärkeä jollekin. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä aikuinen miettii.
Päinvastoin joku pershäröinen ei välitä siitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
TOIVON, ETTÄ MIES TAPP AA ITSENSÄ. Vihaan sitä päiväni pilaamisesta juuri nyt niin paljon. Saatanan köyhä lerppamuna luuseri.
Ap
Vain sinun kanssasi. Eikä ihme!