Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(
Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.
Kommentit (874)
Vaikuttaa hyvin narsistiselta persoonalta. Tyypillisesti kaikki ovat häntä vastaan ja välit ovat poikki sululaisiin lapsuudenperheestä lähtien, muista ihmisistä puhumattakaan. Turhaa yrittää neuvoa ei narsisti näe ikinä vikaa itsessään. Sääli lapsia.
Mulla oli jopa pekonia mukana, että paistaisin sitä lapsille... se kun on varsinkin tytön herkku.. mutta en päässyt heille asti, koska vieraan paskakakaran vierailu oli tärkeämpää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi syyttää äitiäsi, koska sinun logiikkasi mukaan hänenkin virheensä juontuvat hänen äitisuhteestaan jotka taas juontuvat sitä edeltäneestä äidistä jne. Aina jokainen voi osoittaa omaa kasvattajaansa joka teki virheen ekana.
Jossain vaiheessa jonkun on katkaistava sukupolvien ajan jatkunut vallan väärinkäyttö. Sinä voit katkaista sen. Sinä voit ”sanoa” ketutuksellesi sen iskiessä että nyt suu kiinni, lasten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omani. Edes jouluna, tai silloin lauantaisin klo14-16. Kokeile. Unohda miestäsi kohtaan kokemasi katkeruus, unohda hetkeksi omat vajavaisuutesi, jo lapsena tyydyttämättä jäänyt rakkaudenkaipuusi ja kaikki viha, epäreiluus jota koet. Ajattele täysin epäitsekkäästi se pieni hetki, jonka jaat lastesi kanssa. Sitten voit mennä kotiisi romahtamaan suljetun oven taakse itkemään suihkun lattialle äitiäsi joka ei koskaan osannut rakastaa sinua niin kuin olisit ansainnut, niin kuin omat lapsesi ansaitsisivat.
Miten niin voin? Etkö halua, että voin hyvin? Haluatko sinä, että mä hautaan tunteeni ja alan voida pahoin? Eihän tuossa ollut edes ketutuksesta kyse, vaan arvostani. Onko sitä, vaiko ei ole. Etkö tajunnut? Luitko, että koin etten ole mitään heille?
Ap
Mikäli sinun hyvinvointisi edellytys on se, että saat kohdella omia lapsiasi kuin saastaa, niin silloin sinun on pakko hakea apua ja olla erossa lapsistasi, kunnes olet saanut pääsi edes sen verran kuntoon, että osaat saakeli edes jouluna käyttäytyä pari tuntia kuin oikea äiti eikä vain täysin itsekeskeinen hirviö. Sinulla ei ole oikeutta tuhota lapsiasi vaikka tuntisit ja kokisit mitä tahansa. Sinun traumasi eivät ole lastesi vika eikä sinulla ole mitään oikeutta kaataa niitä heidän kannettavakseen. Nyt on se hetki sinun kertakaikkiaan päättää, haluatko parantua ja jos halua, sinun täytyy ymmärtää, että vain ja ainoastaan sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi. Muiden syyttely ei auta. Jos sitä jatkat, se on merkki siitä, että et halua parantua. Joten mieti nyt oikeasti kumpi sinulle on tärkeämpää, saada tuhota lapsesi vaiko ottaa vastuu omasta käytöksestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten isän tässä pitäisi tuntea syyllisyyttä päivän pilaamisesta minulta, koska HÄN on se, joka tässä toimi traditioiden vastaisesti. Joulupäivänä ei kuulu sallia vieraita, eikä itsekään lähteä minnekään, se on jouluun kuuluva sääntö, ja lasten isä RIKKOI sitä, eli hän vastaa tilanteesta.
ApEi. Mies on täysin syytön.
Ei, se joka poikkeaa normaalista kaavasta, on syyllinen.
Ap
Eli sinä.
Sama tyyppi jauhaa samasta asiasta eri aloituksella. Otapa ne lääkkeet taas ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hyvin narsistiselta persoonalta. Tyypillisesti kaikki ovat häntä vastaan ja välit ovat poikki sululaisiin lapsuudenperheestä lähtien, muista ihmisistä puhumattakaan. Turhaa yrittää neuvoa ei narsisti näe ikinä vikaa itsessään. Sääli lapsia.
Ei, vaan mies toimi väärin, koska joulupäivänä ei kuulu vierailla. Siellä ei olisi kuulunut olla ketään! Miksi minä sinne olisin menossa, jos heillä on muuta?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jopa pekonia mukana, että paistaisin sitä lapsille... se kun on varsinkin tytön herkku.. mutta en päässyt heille asti, koska vieraan paskakakaran vierailu oli tärkeämpää.
Ap
Mitä lapsiraukat ovat tänään syöneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten isän tässä pitäisi tuntea syyllisyyttä päivän pilaamisesta minulta, koska HÄN on se, joka tässä toimi traditioiden vastaisesti. Joulupäivänä ei kuulu sallia vieraita, eikä itsekään lähteä minnekään, se on jouluun kuuluva sääntö, ja lasten isä RIKKOI sitä, eli hän vastaa tilanteesta.
ApEi. Mies on täysin syytön.
Ei, se joka poikkeaa normaalista kaavasta, on syyllinen.
ApEli sinä.
Ei, vaan mies, koska joulupäivänä ei visiteerata. Piste.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jopa pekonia mukana, että paistaisin sitä lapsille... se kun on varsinkin tytön herkku.. mutta en päässyt heille asti, koska vieraan paskakakaran vierailu oli tärkeämpää.
ApMitä lapsiraukat ovat tänään syöneet?
Niin, mieti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hyvin narsistiselta persoonalta. Tyypillisesti kaikki ovat häntä vastaan ja välit ovat poikki sululaisiin lapsuudenperheestä lähtien, muista ihmisistä puhumattakaan. Turhaa yrittää neuvoa ei narsisti näe ikinä vikaa itsessään. Sääli lapsia.
Ei, vaan mies toimi väärin, koska joulupäivänä ei kuulu vierailla. Siellä ei olisi kuulunut olla ketään! Miksi minä sinne olisin menossa, jos heillä on muuta?
Ap
Totuus on se, että sinä yksin olet syyllinen. Se ei muuksi muutu.
Kai mies saa omassa kodissaan nukkua.
Mikä ihmeen sääntö tää joulun vierailukielto on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi syyttää äitiäsi, koska sinun logiikkasi mukaan hänenkin virheensä juontuvat hänen äitisuhteestaan jotka taas juontuvat sitä edeltäneestä äidistä jne. Aina jokainen voi osoittaa omaa kasvattajaansa joka teki virheen ekana.
Jossain vaiheessa jonkun on katkaistava sukupolvien ajan jatkunut vallan väärinkäyttö. Sinä voit katkaista sen. Sinä voit ”sanoa” ketutuksellesi sen iskiessä että nyt suu kiinni, lasten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omani. Edes jouluna, tai silloin lauantaisin klo14-16. Kokeile. Unohda miestäsi kohtaan kokemasi katkeruus, unohda hetkeksi omat vajavaisuutesi, jo lapsena tyydyttämättä jäänyt rakkaudenkaipuusi ja kaikki viha, epäreiluus jota koet. Ajattele täysin epäitsekkäästi se pieni hetki, jonka jaat lastesi kanssa. Sitten voit mennä kotiisi romahtamaan suljetun oven taakse itkemään suihkun lattialle äitiäsi joka ei koskaan osannut rakastaa sinua niin kuin olisit ansainnut, niin kuin omat lapsesi ansaitsisivat.
Miten niin voin? Etkö halua, että voin hyvin? Haluatko sinä, että mä hautaan tunteeni ja alan voida pahoin? Eihän tuossa ollut edes ketutuksesta kyse, vaan arvostani. Onko sitä, vaiko ei ole. Etkö tajunnut? Luitko, että koin etten ole mitään heille?
Ap
Mikäli sinun hyvinvointisi edellytys on se, että saat kohdella omia lapsiasi kuin saastaa, niin silloin sinun on pakko hakea apua ja olla erossa lapsistasi, kunnes olet saanut pääsi edes sen verran kuntoon, että osaat saakeli edes jouluna käyttäytyä pari tuntia kuin oikea äiti eikä vain täysin itsekeskeinen hirviö. Sinulla ei ole oikeutta tuhota lapsiasi vaikka tuntisit ja kokisit mitä tahansa. Sinun traumasi eivät ole lastesi vika eikä sinulla ole mitään oikeutta kaataa niitä heidän kannettavakseen. Nyt on se hetki sinun kertakaikkiaan päättää, haluatko parantua ja jos halua, sinun täytyy ymmärtää, että vain ja ainoastaan sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi. Muiden syyttely ei auta. Jos sitä jatkat, se on merkki siitä, että et halua parantua. Joten mieti nyt oikeasti kumpi sinulle on tärkeämpää, saada tuhota lapsesi vaiko ottaa vastuu omasta käytöksestäsi.
Mies on syyllinen päivän pilalle menoon, koska JOULUPÄIVÄNÄ EI KUTSUTA VIERAITA. Piste. Joulupäivänä sinne ei tule idiootteja hönkimään. Piste. Ei vaikken olisi siellä. Jos SÄÄNTÖJEN mukaan eletään.
Ap
Että ihan pekonia otit mukaan 😂 Ai saakeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli jopa pekonia mukana, että paistaisin sitä lapsille... se kun on varsinkin tytön herkku.. mutta en päässyt heille asti, koska vieraan paskakakaran vierailu oli tärkeämpää.
ApMitä lapsiraukat ovat tänään syöneet?
Niin, mieti.
Ap
Tuskin mitään. Kun ei heillä ole rahaa ruokaan. Tnään olit viemässä ruokaa, mutta et sitten vienytkään.
Nälkäiset lapset jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa hyvin narsistiselta persoonalta. Tyypillisesti kaikki ovat häntä vastaan ja välit ovat poikki sululaisiin lapsuudenperheestä lähtien, muista ihmisistä puhumattakaan. Turhaa yrittää neuvoa ei narsisti näe ikinä vikaa itsessään. Sääli lapsia.
Ei, vaan mies toimi väärin, koska joulupäivänä ei kuulu vierailla. Siellä ei olisi kuulunut olla ketään! Miksi minä sinne olisin menossa, jos heillä on muuta?
ApTotuus on se, että sinä yksin olet syyllinen. Se ei muuksi muutu.
Kai mies saa omassa kodissaan nukkua.
Nukkuminen ei selitä tilannetta. Uskoisin, että on ollut hreillä tytön halutessa aamupalaa. Toisekseen tytölle voi sanoa, että ei kaveria kylään tänään, on joulupäivä, ja ihmiset kärsivät kodeissaan. Ne, joilla on huono koti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloittajan mielenterveys on jotenkin häiriintynyt, häntä on vaikeaa auttaa. Hän ei näe itsessään mitään vikaa joka ei olisi jonkun muun syy. Kaikki omat ongelmat voi laittaa jonkun muun syyksi, joten hänen kanssaan on turha jatkaa keskustelua. Ei tuollainen ihminen ajattele että hänen toiminnassaan olisi mitään vikaa, vaan syy on aina muiden.
Kyllähän minä sanoin, että en pysty luottamaan hitaaseen mieheen, että välittää minusta, koska sitä ei osoiteta välittömästi.
Mutta syy tähän ei todellakaan ole itseni, vaan sen, joka on nöyryytyksen kokemuksia minulle jaellut. Eli äiti. Ja juu ei hän varmaan tarkoittanut. Mutta syy on silti hänen pahuutensa. Sen, ettei pyydä anteeksi toimittuaan väärin. Halveksi minua ja kaikkea...
ApJoko sinä olet pyytänyt anteeksi lapseltasi tämän päiväistä käytöstäsi ja myöntänyt, että hän ei tehnyt mitään väärin vaan sinun käytöksesi oli täysin kohtuutonta ja aiheetonta?
Saan mä heiltä pois lähteä... :) Jos heillä saa olla kavereita... :))
Ap
Eli et ole pyytänyt lapseltasi anteeksi. Et ole siis myöntänyt toimineesi väärin. Sen sijaan syytät lastasi. Miksi haluat kohdella omaa lastasi yhtä huonostikuin äitisi kohteli sinua? Miksi haluat lapsesi kärsivän sinun takasi?
Laita nyt ap tän valituksen ydin näkyville. Eli linkki joulun "vierailukieltoon". En ole moisesta kuullut sitten 70-luvun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi syyttää äitiäsi, koska sinun logiikkasi mukaan hänenkin virheensä juontuvat hänen äitisuhteestaan jotka taas juontuvat sitä edeltäneestä äidistä jne. Aina jokainen voi osoittaa omaa kasvattajaansa joka teki virheen ekana.
Jossain vaiheessa jonkun on katkaistava sukupolvien ajan jatkunut vallan väärinkäyttö. Sinä voit katkaista sen. Sinä voit ”sanoa” ketutuksellesi sen iskiessä että nyt suu kiinni, lasten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omani. Edes jouluna, tai silloin lauantaisin klo14-16. Kokeile. Unohda miestäsi kohtaan kokemasi katkeruus, unohda hetkeksi omat vajavaisuutesi, jo lapsena tyydyttämättä jäänyt rakkaudenkaipuusi ja kaikki viha, epäreiluus jota koet. Ajattele täysin epäitsekkäästi se pieni hetki, jonka jaat lastesi kanssa. Sitten voit mennä kotiisi romahtamaan suljetun oven taakse itkemään suihkun lattialle äitiäsi joka ei koskaan osannut rakastaa sinua niin kuin olisit ansainnut, niin kuin omat lapsesi ansaitsisivat.
Miten niin voin? Etkö halua, että voin hyvin? Haluatko sinä, että mä hautaan tunteeni ja alan voida pahoin? Eihän tuossa ollut edes ketutuksesta kyse, vaan arvostani. Onko sitä, vaiko ei ole. Etkö tajunnut? Luitko, että koin etten ole mitään heille?
Ap
Mikäli sinun hyvinvointisi edellytys on se, että saat kohdella omia lapsiasi kuin saastaa, niin silloin sinun on pakko hakea apua ja olla erossa lapsistasi, kunnes olet saanut pääsi edes sen verran kuntoon, että osaat saakeli edes jouluna käyttäytyä pari tuntia kuin oikea äiti eikä vain täysin itsekeskeinen hirviö. Sinulla ei ole oikeutta tuhota lapsiasi vaikka tuntisit ja kokisit mitä tahansa. Sinun traumasi eivät ole lastesi vika eikä sinulla ole mitään oikeutta kaataa niitä heidän kannettavakseen. Nyt on se hetki sinun kertakaikkiaan päättää, haluatko parantua ja jos halua, sinun täytyy ymmärtää, että vain ja ainoastaan sinä olet vastuussa omasta käytöksestäsi. Muiden syyttely ei auta. Jos sitä jatkat, se on merkki siitä, että et halua parantua. Joten mieti nyt oikeasti kumpi sinulle on tärkeämpää, saada tuhota lapsesi vaiko ottaa vastuu omasta käytöksestäsi.
Mies on syyllinen päivän pilalle menoon, koska JOULUPÄIVÄNÄ EI KUTSUTA VIERAITA. Piste. Joulupäivänä sinne ei tule idiootteja hönkimään. Piste. Ei vaikken olisi siellä. Jos SÄÄNTÖJEN mukaan eletään.
Ap
Heillä on oma elämä ja omat säännöt.
Sinun syyllisyytesi ei mitenkään poistu. Sinä teit väärin. Ainoastaan sinä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen sääntö tää joulun vierailukielto on?
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Myös-lasten-oltava-kotona-vielä-jou…
Siinä. Ihan perus.
Ap
Olet väärässä
Sinä olet ainoa syyllinen.