Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(

Vierailija
25.12.2019 |

Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.

Kommentit (874)

Vierailija
341/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johan tuli hiljaista, Äitihullu taisi pelästyä :D

Vierailija
342/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.

Ap

Sinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.

Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.

Ap

Mieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.

Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.

Ap

Luulin, että haluaisit paremman mielen.

Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!

Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.

Ap

Persoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa

Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.

Ap

K a i k i s s a muissa on vikaa.

Ei niissä, jotka myöntävät sen ja tiedostavat sen. Sellaiset viat eivät kiusaa jos ne muuten kestää.

Ap

Oletko tavannut yhtään tällaista ihmistä?

Hmm.... minua on lapsesta saakka kielletty syyttämästä muita, joten kukaan ei ole voinut todistaa minulle kasvaneensa ihmisenä ja olevansa vikojensa kanssa sinut.

Ap

Niinpä. Sinulla ei ole yhtään ihmistä, jonka kanssa tulet toimeen.

Riippuu siitä, miten toimeen tuleminen määritellään. Jos pitää olla väleissä, mutta nautittavuudella ei ole mitään merkitystä, tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Jos taas pitää olla väleissä kaikissa tunnetiloissa ja aina 100% omana itsenään saaden olla, ja nauttien täysin rinnoin yhteydestä toiseen ja ystävyydestä häneen, niin sellaista ihmistä ei elämässäni vain ole.

Jos olisi, tulisin tietenkin toimeen hänen kanssaan.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erikoista, että joku sekoittaa ihmissuhteen nautittavuuen ja toimeentulemisen keskenään.

Ap

Vierailija
344/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistä narsisistin tunnistaa:

Narsistin käyttäytymistä kuvaavat mm. seuraavat piirteet:

-Röyhkeää, ylimielistä, toista alentavaa, äärimmäisen itsekästä, tunnekylmää käyttäytymistä.

-Alentunut empatiakyky. (Kaikista läheisimpiäkin ihmisiä kohtaan).

-Kyvyttömyys ottaa huomioon muiden tunteita.

-Egosentrinen (lapsenomainen) ajattelu- ja toimintatapa.

-Piirteet ovat jatkuneet vuosia ja toiminnassa on nähtävissä usein sama kaava.

-Toistaa virheitään. Ei opi virheistään.

-Kulttuurissamme vallitsevien hyvien arvojen vastaista röyhkeää ja julmaa käyttäytymistä, sekä ajattelutapaa

aika moni natsaa, vai mitä ap?

Minä veikkaan päädiagnoosiksi epävakaata. Hehän reagoivat suhteettomasti pieniinkin vastoinkäymisiin. Onneksi on terapioita jotka auttavat jos päästään siihen että tunnistaa itse piirteet. Päälle voi olla narsua.

Varmaan aloittajallakin omat haasteensa ja karu lapsuus mutta eikun eteenpäin elämässä, mars.

Vierailija
345/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en ainakaan nauti nimittäin pskojen pässien seurasta.

Ap

Vierailija
346/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäni vastasi tosin aika lähelle sellaista ihmistä, jonka kanssa koin saavani olla täysin oma itseni ja jonka seurasta nautin aina.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan nauti nimittäin pskojen pässien seurasta.

Ap

Emme mekään, ja silti olet piinannut meitä tällä palstalla jo vuosien ajan.

Vierailija
348/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että joku sekoittaa ihmissuhteen nautittavuuen ja toimeentulemisen keskenään.

Ap

Ei sekoita. Fakta on se, ettet tule kenenkään kanssa toimeen. Ajaudut aina riitoihin kaikkien kanssa.

Ja pidät itseäsi syyttömänä tähän. Vika on aina muissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmisten kanssahan on helppo tulla toimeen, mutta en nauti vääränlaisten ihmisten seurasta.

Ap

Vierailija
350/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että joku sekoittaa ihmissuhteen nautittavuuen ja toimeentulemisen keskenään.

Ap

Ei sekoita. Fakta on se, ettet tule kenenkään kanssa toimeen. Ajaudut aina riitoihin kaikkien kanssa.

Ja pidät itseäsi syyttömänä tähän. Vika on aina muissa.

En ajaudu. Ei minulla tälläkään hetkellä ole riita kenenkään kanssa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Isäni vastasi tosin aika lähelle sellaista ihmistä, jonka kanssa koin saavani olla täysin oma itseni ja jonka seurasta nautin aina.

Ap

Paitsi että häntäkään et tavannut pariin viimeiseen vuoteen, koska olit suuttunut.

Aiemminkin suhde perustui rahaan ja idealistiseen käsitykseesi hänestä.

Vierailija
352/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan nauti nimittäin pskojen pässien seurasta.

Ap

Emme mekään, ja silti olet piinannut meitä tällä palstalla jo vuosien ajan.

Sinullahan on vapaa valinta avata ja minut havaitessasi lukea ketjujani.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni vastasi tosin aika lähelle sellaista ihmistä, jonka kanssa koin saavani olla täysin oma itseni ja jonka seurasta nautin aina.

Ap

Paitsi että häntäkään et tavannut pariin viimeiseen vuoteen, koska olit suuttunut.

Aiemminkin suhde perustui rahaan ja idealistiseen käsitykseesi hänestä.

En ollut suuttunut, vaan en saanut tavata häntä rauhassa, ilman hänen vaimoaan.

Ap

Vierailija
354/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että joku sekoittaa ihmissuhteen nautittavuuen ja toimeentulemisen keskenään.

Ap

Ei sekoita. Fakta on se, ettet tule kenenkään kanssa toimeen. Ajaudut aina riitoihin kaikkien kanssa.

Ja pidät itseäsi syyttömänä tähän. Vika on aina muissa.

En ajaudu. Ei minulla tälläkään hetkellä ole riita kenenkään kanssa.

Ap

Paitsi koko perheesi kanssa.

Muita ei elämässäsi olekaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että joku sekoittaa ihmissuhteen nautittavuuen ja toimeentulemisen keskenään.

Ap

Ei sekoita. Fakta on se, ettet tule kenenkään kanssa toimeen. Ajaudut aina riitoihin kaikkien kanssa.

Ja pidät itseäsi syyttömänä tähän. Vika on aina muissa.

En ajaudu. Ei minulla tälläkään hetkellä ole riita kenenkään kanssa.

Ap

Mutta eipä taida kenelläkään olla ikävä seuraasikaan...

Vierailija
356/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni vastasi tosin aika lähelle sellaista ihmistä, jonka kanssa koin saavani olla täysin oma itseni ja jonka seurasta nautin aina.

Ap

Paitsi että häntäkään et tavannut pariin viimeiseen vuoteen, koska olit suuttunut.

Aiemminkin suhde perustui rahaan ja idealistiseen käsitykseesi hänestä.

En ollut suuttunut, vaan en saanut tavata häntä rauhassa, ilman hänen vaimoaan.

Ap

Se totta kai suututti, mutta tapaamattomuuteen oli täysin muu syy, eli se, etten saanut tavata häntä rauhassa.

Ap

Vierailija
357/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni vastasi tosin aika lähelle sellaista ihmistä, jonka kanssa koin saavani olla täysin oma itseni ja jonka seurasta nautin aina.

Ap

Paitsi että häntäkään et tavannut pariin viimeiseen vuoteen, koska olit suuttunut.

Aiemminkin suhde perustui rahaan ja idealistiseen käsitykseesi hänestä.

En ollut suuttunut, vaan en saanut tavata häntä rauhassa, ilman hänen vaimoaan.

Ap

Suuttumistasi saatiin kyllä täällä seurata.

Vierailija
358/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että joku sekoittaa ihmissuhteen nautittavuuen ja toimeentulemisen keskenään.

Ap

Ei sekoita. Fakta on se, ettet tule kenenkään kanssa toimeen. Ajaudut aina riitoihin kaikkien kanssa.

Ja pidät itseäsi syyttömänä tähän. Vika on aina muissa.

En ajaudu. Ei minulla tälläkään hetkellä ole riita kenenkään kanssa.

Ap

Mutta eipä taida kenelläkään olla ikävä seuraasikaan...

Ei minullakaan sinun.

Ap

Vierailija
359/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni vastasi tosin aika lähelle sellaista ihmistä, jonka kanssa koin saavani olla täysin oma itseni ja jonka seurasta nautin aina.

Ap

Paitsi että häntäkään et tavannut pariin viimeiseen vuoteen, koska olit suuttunut.

Aiemminkin suhde perustui rahaan ja idealistiseen käsitykseesi hänestä.

En ollut suuttunut, vaan en saanut tavata häntä rauhassa, ilman hänen vaimoaan.

Ap

Suuttumistasi saatiin kyllä täällä seurata.

Niin? Totta kai se suututti, etten saanut tavata häntä kaksin! Oletko joku aivan imbesilli, jos sinusta siitä ei saa suuttua? Mistä saa suuttua?

Ap

Vierailija
360/874 |
25.12.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikeasta narsismista ja persoonallisuushäiriöistä ei valitettavasti voi parantua, ei lääkkeillä eikä terapialla. Se on syntymävika aivoissa.  ko. henkilön äiti on todennäköisesti havainnut tyttärensä  vaikeasti vinoutuneen luonteen jo lapsena, ja koettanut kasvatuksella opettaa jotain yhteiskuntakelpoisuusvaatimuksia, mutta jos aivoista puuttuu jotkut olennaiset osiot, ei sille mitään voi millään hoidoillakaan. Toivottavasti joku pelastaa lapset.