Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(
Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.
Kommentit (874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApKäänteisesti: Kun miehesi nyt mielestäsi mokasi, pitäisi SINUN lohduttaa häntä eikä kiukutella, että miehesi on rasittava?
Jos se vaatisi sen voidakseni jatkaa hänen kanssaan hyvissä väleissä JA jos HALUAISIN jatkaa sellaisen ihmisen kanssa hyvissä väleissä (mitä en halua) niin sitten kyllä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
Ap
Luulin, että haluaisit paremman mielen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
---"Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron."
Eli haluat oman elämäsi olevan täysin sressitöntä, ongelmatonta höttöä. Elämän on sujuttava siten, kuin sinä sen käsikirjoitat? Et kestä tavallista arkea, lasten normaalia elämää kavereineen ja touhuineen? Ilmeisesti tämä tarkoittaa siitä, että jos tilanne olisi se, että lapset asuisivatkin sinun luonasi, niin he eivät voisi tavata ystäviään kotonaan? Kieltäisit heiltä normaalit sosiaaliset kontaktit?
Vaikutat kauhean rasittavalta ja neuroottiselta ongelmakimpulta. Jollet vielä käy terapiassa niin oliskohan syytä hankkia sellaista apua. Asenteesi vanhemmuuteen ja perhe-elämään ei ole normaali. Kun hankkii lapsia, niin minä/minun-asenne täytyy unohtaa. Marttyyriksi ei tarvitse heittäytyä, mutta lasten toiveita ja tarpeita tulee kuunnella. Sulla tämä on täysin hukassa.
Kyllä elämä voi sellaistakin olla. Ei ongelmointi ole mitään pakkopullaa, johon ei voi vaikuttaa. Jos lapsi haluaisi tavata ystäväänsä, niin maksimissaan voisivat olla tytön huoneessa. Ja käyttäytyä kohteliaasti minua kohtaan.
Kolmanneksi minusta se mitä esität ei ole tavallista ja normaalia elämää, vaan idioo ttien vaivoikseen valitsemaa.
ApOn se jännä. Ainoa idi ootti olet sinä, mutta et näe sitä itse, et, vaikka kymmenet kirjoittajat täällä sitä yrittävät sinulle kertoa. Omasta mielesstäsi olet täydellinen, jonka edessä kaikkien kuuluisi kävellä munankuorilla varoen, etteivät vaan missään tapauksessa pahoita herkkää lumihiutalemieltäsi. En kyllä yhtään ihmettele että sinulla on ongelmia ihan jokaisessa ihmissuhteessasi. Ei sinua normaalit ihmiset jaksa. Ei äitisi, ei isäsi, ei isän puoliso, tädit, serkut, mies eivätkä edes lapsesi. Olet järkyttävän raskas ihminen. Ja vain sinä itse et ymmärrä sitä.
Miten niin? Mies on p*ska pässi, se on mielipiteeni hänestä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ei ole mitenkään vaarallista tylsistyä toisinaan.
-eikä aikuisille pettyä, joten anna jo olla. Ensi kerralla soita etukäteen.Millä ensi kerralla? Siis vuodenko päästä? Lapset ovat pieniä nyt. Ja minulla on paha mieli ja surullinen olo NYT.
ApJokaisella on joskus paha mieli ja surullinen olo. Se ei ole vaarallista. Siihen rypemään jääminen ja muiden syyttely sen sijaan on vahingollista sekä sinulle että lapsillesi. Anna lapsella vakaa joulu.
Päätä nyt jo, idi ootti, että onko se mielen pahoittuminen vaarallista, vaiko eikö se ole. Taisit sittenkin itsekin ymmärtää, että se on PAHA asia.
ApNo kuule. Tunne ei ole vaarallinen vaan se, miten käyttäydyt sen kanssa. Sinä voit nyt ihan rauhassa odottaa että se menee ohi. Tai sitten sylkeä sitä muiden niskaan tai vaikkapa kehiä lisäkierroksia netissä. Sinun tunne, sinun päätös. Hyvää joulua!
Miten mä voin odottaa, että se mene ohi, kun vuoden ainoa joulupäivä on tässä? Se on nyt. Ne lahjat ovat uusia NYT. Joulu oli EILEN nyt.
Eivät enää sitten, kun tämä menee ohi. Sitten on normaali arkistessi ja muu.
ApNormaalisti tuollainen paha mieli menee ohi tunnissa. Mutta sinä olet jo päättänyt rypeä siinä koko helkkarin päivän vaikka ei ole edes mitään oikeaa syytä. Mene nyt jo hemmetti itseesi ja ajattele vähän!
Ei ole minun valintani!!!!!!! Tämä on äitini syytä. Hän on syyllistänyt minut kaikista MOKISTANI, olivatpa NE MITEN YMMÄRRETTÄVIÄ TAHANSA! Eli mulla on mun omat tunteet, oli moka raivostua, mutta olen EDELLEEN sitä mieltä, että mies on pska pässi. Siitä minua on syyllistetty! Vaikka SE ON MINUN MINUN MINUN MIELIPITEENI VTTU SOIKOON!
Ap
No niin. Äitisi syytä tällä kertaa kaikki. Vaikka ei ollut edes paikalla! :D Kukahan on seuraavana vuorossa? Äitihullun itsensä syytähän tämä ei missään nimessä voi olla! :D
Hitto kun jo oppisinkin vaan skippaamaan tän hullun viestit kokonaan, tai edes nauramaan näille makeasti. Turhauttavia nää vaan aina on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
Ap
Apua tajusin just että minä tunnen ihan oikeasti tämän äitihullun 😁😁😁 Liian monta yksityiskohta täsmää.
Tämän äitihullun kannattaisi kyllä ensin saada oma pääkoppaansa kuntoon ja unohtaa lapsensa siksi aikaa. On sen verran sekaisin elämässään. Puoliakaan ei ole tänne kertonut itsestään, ovat varmaan liian intiimejä juttuja kerrottavaksi kaikelle kansalle. Mutta tosiaan kannattaisi ensin päästä sinuiksi itsensä kanssa niin voisi olla mahdollisuus olla pelaamatta lasten elämää. Mies ei muuten ole ollenkaan nyhverö saamaton vaan normaali reipas kaveri jolla jalat maassa. Toki itsetunto saattaa olla tippunut kun on ollut vuosikausia äitihullun pompoteltavana.

Eli äitini.

Kerro toki jokin tunnistettava fakta harhaluulosi todisteeksi.

Niinpä. En ole väkivaltainen luonne, mutta tämä eukko saa mulle vastustamattoman himon vetää sitä lättyyn.
Vierailija kirjoitti:
Hitto kun jo oppisinkin vaan skippaamaan tän hullun viestit kokonaan, tai edes nauramaan näille makeasti. Turhauttavia nää vaan aina on.
Minäkin odotan kehittymistäsi. Nauru on hyvä lääke moneen!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Apua tajusin just että minä tunnen ihan oikeasti tämän äitihullun 😁😁😁 Liian monta yksityiskohta täsmää.
Tämän äitihullun kannattaisi kyllä ensin saada oma pääkoppaansa kuntoon ja unohtaa lapsensa siksi aikaa. On sen verran sekaisin elämässään. Puoliakaan ei ole tänne kertonut itsestään, ovat varmaan liian intiimejä juttuja kerrottavaksi kaikelle kansalle. Mutta tosiaan kannattaisi ensin päästä sinuiksi itsensä kanssa niin voisi olla mahdollisuus olla pelaamatta lasten elämää. Mies ei muuten ole ollenkaan nyhverö saamaton vaan normaali reipas kaveri jolla jalat maassa. Toki itsetunto saattaa olla tippunut kun on ollut vuosikausia äitihullun pompoteltavana.
Hämeenlinnasta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ei ole mitenkään vaarallista tylsistyä toisinaan.
-eikä aikuisille pettyä, joten anna jo olla. Ensi kerralla soita etukäteen.Millä ensi kerralla? Siis vuodenko päästä? Lapset ovat pieniä nyt. Ja minulla on paha mieli ja surullinen olo NYT.
ApJokaisella on joskus paha mieli ja surullinen olo. Se ei ole vaarallista. Siihen rypemään jääminen ja muiden syyttely sen sijaan on vahingollista sekä sinulle että lapsillesi. Anna lapsella vakaa joulu.
Päätä nyt jo, idi ootti, että onko se mielen pahoittuminen vaarallista, vaiko eikö se ole. Taisit sittenkin itsekin ymmärtää, että se on PAHA asia.
ApNo kuule. Tunne ei ole vaarallinen vaan se, miten käyttäydyt sen kanssa. Sinä voit nyt ihan rauhassa odottaa että se menee ohi. Tai sitten sylkeä sitä muiden niskaan tai vaikkapa kehiä lisäkierroksia netissä. Sinun tunne, sinun päätös. Hyvää joulua!
Miten mä voin odottaa, että se mene ohi, kun vuoden ainoa joulupäivä on tässä? Se on nyt. Ne lahjat ovat uusia NYT. Joulu oli EILEN nyt.
Eivät enää sitten, kun tämä menee ohi. Sitten on normaali arkistessi ja muu.
ApNormaalisti tuollainen paha mieli menee ohi tunnissa. Mutta sinä olet jo päättänyt rypeä siinä koko helkkarin päivän vaikka ei ole edes mitään oikeaa syytä. Mene nyt jo hemmetti itseesi ja ajattele vähän!
Ei ole minun valintani!!!!!!! Tämä on äitini syytä. Hän on syyllistänyt minut kaikista MOKISTANI, olivatpa NE MITEN YMMÄRRETTÄVIÄ TAHANSA! Eli mulla on mun omat tunteet, oli moka raivostua, mutta olen EDELLEEN sitä mieltä, että mies on pska pässi. Siitä minua on syyllistetty! Vaikka SE ON MINUN MINUN MINUN MIELIPITEENI VTTU SOIKOON!
Ap
No niin. Äitisi syytä tällä kertaa kaikki. Vaikka ei ollut edes paikalla! :D Kukahan on seuraavana vuorossa? Äitihullun itsensä syytähän tämä ei missään nimessä voi olla! :D
Ei vaan hän on tunnetyöskentelytaitojeni tai taidottomuuteni taustalla. Syyllinen siihen. En minä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten.
- ei kyllä kuulosta ilahduttamiselta. Olisit halunnut kaiken menevän mielesi mukaan, eli lähinnä halusit ilahduttaa itseäsi.Niin, YLEENSÄ minua on kinuttu sinne ja odptettu ja oltu surullisia, kun en ole totellut.
Nyt en taaskaan totellut, koska en hyväksy sitä, ettei minulle ilmoiteta, että täällä onkin kaveri, vaikka on sovittu, että jos minä olen lasten kanssa, niin kaverit eivät tule. Ihan perhetyöntekijöiden mielipide oli sama.
ApSiis hetkinen, kirjoitit aloituksessa että ajattelit yllättää perheen menemällä jo aamupäivästä, eli he eivät vielä odottaneet sinua sinne? Miten he olisivat siis tienneet ilmoittaa sinulle, että siellä on lapsella kaveri?
Oli puhetta, että tulen tänään, jos vain fiilis suinkin antaa myöden. Mutta siis en missään tapauksessa halua olla siellä, jos lapsella on kaveri. Siitä on puhuttu kyllä.
En voi edellyttää, että mies olisi ilmoittanut, MUTTA voin edellyttää, ettei siellä ole vieraita joulupäivän aamuna! Ei ole tapana! Häiritä ihmisiä sillä.
Toki he voivat valita sallia sen, mutta sitä en voinut ODOTTAA.
ApRealistisesti ajatellen et toki voinut odottaa, että lapsellasi on kaveri kylässä, mutta et voi edellyttää ettei sellaista olisi tai että sinulle olisi etukäteen ilmoitettu kaverista, jos kerran et itsekään ilmoittanut mihin aikaan olet tulossa. Varsinkin jos ette ole edes sopineet mitään varmaa, vain että tulet jos jaksat.
Mielestäni ylireagoit aika pahasti tähän kaveriasiaan. Miksi sinä heti sieltä pois lähdit? Olisit mennyt herättämään miehen ja pyytänyt häntä vaikka keittämään kahvit sillä aikaa kun sinä olisit kehottanut lastasi kavereineen lopettelemaan leikit ja sanonut, että kaverin on aika lähteä kotiin. Ja sitten olisitte voineet katsella lasten saamia lahjoja ja soittaa pianoa. Lapsilla nyt kuitenkin on kavereita ja pitää ollakin. Vanhemmat voivat tarpeen mukaan sitten kontrolloida sitä, milloin kavereita tavataan. Jos sinä et asu lastesi kanssa, et voi vaatia etteivät he saisi tuoda kotiin kavereita vain varmuuden vuoksi, jos sinä satutkin yllättäen pölähtämään paikalle. Sinun täytyy sopia tarkemmin milloin menet lapsia tapaamaan ja pitää kiinni sovituista ajoista, jos et kestä tuon vertaa, että kavereita on kylässä kun tulet käymään.
Entä jos mies ei olisi halunnut keittää kahvia?
Ap
No mitäpä sitten tosiaan? Se oli vain ehdotus jota ei ole mikään pakko toteuttaa. Olisit varmaan tietenkin voinut siinä tapauksessa kysyä että saatko sinä keittää itse kahvit ja keitätkö niin paljon että miehellekin riittää. Tai olisitte jättäneet kahvit keittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
Ap
Persoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa

ApEli äitini.
Ap
Sen takia ei ole ihme, että elämääni kuuluu lisää pskoja pässejä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua tajusin just että minä tunnen ihan oikeasti tämän äitihullun 😁😁😁 Liian monta yksityiskohta täsmää.
Tämän äitihullun kannattaisi kyllä ensin saada oma pääkoppaansa kuntoon ja unohtaa lapsensa siksi aikaa. On sen verran sekaisin elämässään. Puoliakaan ei ole tänne kertonut itsestään, ovat varmaan liian intiimejä juttuja kerrottavaksi kaikelle kansalle. Mutta tosiaan kannattaisi ensin päästä sinuiksi itsensä kanssa niin voisi olla mahdollisuus olla pelaamatta lasten elämää. Mies ei muuten ole ollenkaan nyhverö saamaton vaan normaali reipas kaveri jolla jalat maassa. Toki itsetunto saattaa olla tippunut kun on ollut vuosikausia äitihullun pompoteltavana.
Kerro toki jokin tunnistettava fakta harhaluulosi todisteeksi.
Ap
Hell no. En sano mitään jolla joku muukin voisi sitten tunnistaa sinut minun sanomani perusteella. Tuntien sinut väittäisit vielä viranomaisille että olen sillä tavalla julkisesti häpäissyt sinut.
Jään kuitenkin taka-alalle lukemaan suurella mielenkiinnolla tulevia postauksiasi 😁😁😁
"Jotta potilaalla voidaan diagnosoida narsistinen persoonallisuushäiriö, tulee hänellä toteutua vähintään viisi kohtaa seuraavista DSM IV-luokituksen kohdista jotka ovat:
- Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän voi liioitella lahjoillaan ja saavutuksillaan sekä odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena.
- Henkilö keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
- Henkilö uskoo olevansa jotenkin erikoinen ja ainutlaatuinen, kokee että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
- Henkilö vaatii korostunutta ihailua.
- Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytettyä
- Henkilö käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen.
- Henkilöllä on empaattisuuden puute: haluttomuus huomata toisten tunteita ja tarpeita tai eläytyä niihin.
- Henkilö on usein kateellinen muille tai uskoo myös muiden kadehtivan häntä.
- Henkilö on ylimielinen, hänellä on röyhkeä käytös tai asennoituminen."
Lähde https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismista_ylei…
Äitihullu täyttää nuo kaikki kohdat, näkyy tässäkin ketjussa taas.
Kun Äitihullu kerta tahtoo että hänestä täällä koko aika puhutaan, niin kerro sinä hänet tunnistanut nyt sitten meille hänestä, pliis! :) Saadaan enemmän jutun juurta.