Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(
Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.
Kommentit (874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
ApPersoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa
Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.
Ap
Mies ei myönnä, että on pska pässi, jonka syytä reaktioni oli, joka oli toki väärä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua tajusin just että minä tunnen ihan oikeasti tämän äitihullun 😁😁😁 Liian monta yksityiskohta täsmää.
Tämän äitihullun kannattaisi kyllä ensin saada oma pääkoppaansa kuntoon ja unohtaa lapsensa siksi aikaa. On sen verran sekaisin elämässään. Puoliakaan ei ole tänne kertonut itsestään, ovat varmaan liian intiimejä juttuja kerrottavaksi kaikelle kansalle. Mutta tosiaan kannattaisi ensin päästä sinuiksi itsensä kanssa niin voisi olla mahdollisuus olla pelaamatta lasten elämää. Mies ei muuten ole ollenkaan nyhverö saamaton vaan normaali reipas kaveri jolla jalat maassa. Toki itsetunto saattaa olla tippunut kun on ollut vuosikausia äitihullun pompoteltavana.
Kerro toki jokin tunnistettava fakta harhaluulosi todisteeksi.
ApHell no. En sano mitään jolla joku muukin voisi sitten tunnistaa sinut minun sanomani perusteella. Tuntien sinut väittäisit vielä viranomaisille että olen sillä tavalla julkisesti häpäissyt sinut.
Jään kuitenkin taka-alalle lukemaan suurella mielenkiinnolla tulevia postauksiasi 😁😁😁
Hehheh, sanopa nimikirjaimet. Se ei tee vielä tunnistettavaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
ApPersoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa
Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.
Ap
K a i k i s s a muissa on vikaa.

ApMies ei myönnä, että on pska pässi, jonka syytä reaktioni oli, joka oli toki väärä.
Ap
Siis miehen pskan pässiyden syytä. Se, onko SE miehen syytä, on toinen juttu. Mutta kehittäisi itseään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
ApPersoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa
Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.
Ap
Ja sinulla sitä kykä ei ole, eli olet narsisti.

ApK a i k i s s a muissa on vikaa.
Ei niissä, jotka myöntävät sen ja tiedostavat sen. Sellaiset viat eivät kiusaa jos ne muuten kestää.
Ap
Mikä äitihullun ammatti on? Vuorotöitä tekee. Pieni palkka. Lyhyt koulutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua tajusin just että minä tunnen ihan oikeasti tämän äitihullun 😁😁😁 Liian monta yksityiskohta täsmää.
Tämän äitihullun kannattaisi kyllä ensin saada oma pääkoppaansa kuntoon ja unohtaa lapsensa siksi aikaa. On sen verran sekaisin elämässään. Puoliakaan ei ole tänne kertonut itsestään, ovat varmaan liian intiimejä juttuja kerrottavaksi kaikelle kansalle. Mutta tosiaan kannattaisi ensin päästä sinuiksi itsensä kanssa niin voisi olla mahdollisuus olla pelaamatta lasten elämää. Mies ei muuten ole ollenkaan nyhverö saamaton vaan normaali reipas kaveri jolla jalat maassa. Toki itsetunto saattaa olla tippunut kun on ollut vuosikausia äitihullun pompoteltavana.
Kerro toki jokin tunnistettava fakta harhaluulosi todisteeksi.
ApHell no. En sano mitään jolla joku muukin voisi sitten tunnistaa sinut minun sanomani perusteella. Tuntien sinut väittäisit vielä viranomaisille että olen sillä tavalla julkisesti häpäissyt sinut.
Jään kuitenkin taka-alalle lukemaan suurella mielenkiinnolla tulevia postauksiasi 😁😁😁
Kamaan kerro nyt. Se on niin sekaisin ettei mitenkään voi tajuta että kuka olet.

ApJa sinulla sitä kykä ei ole, eli olet narsisti.
Kyllä minä syytettäessä vioistani pystyn ne myöntämään. Harvoin vain koskaan syytetään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
ApPersoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa
Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.
ApK a i k i s s a muissa on vikaa.
Ei niissä, jotka myöntävät sen ja tiedostavat sen. Sellaiset viat eivät kiusaa jos ne muuten kestää.
Ap
Oletko tavannut yhtään tällaista ihmistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua tajusin just että minä tunnen ihan oikeasti tämän äitihullun 😁😁😁 Liian monta yksityiskohta täsmää.
Tämän äitihullun kannattaisi kyllä ensin saada oma pääkoppaansa kuntoon ja unohtaa lapsensa siksi aikaa. On sen verran sekaisin elämässään. Puoliakaan ei ole tänne kertonut itsestään, ovat varmaan liian intiimejä juttuja kerrottavaksi kaikelle kansalle. Mutta tosiaan kannattaisi ensin päästä sinuiksi itsensä kanssa niin voisi olla mahdollisuus olla pelaamatta lasten elämää. Mies ei muuten ole ollenkaan nyhverö saamaton vaan normaali reipas kaveri jolla jalat maassa. Toki itsetunto saattaa olla tippunut kun on ollut vuosikausia äitihullun pompoteltavana.
Kerro toki jokin tunnistettava fakta harhaluulosi todisteeksi.
ApHell no. En sano mitään jolla joku muukin voisi sitten tunnistaa sinut minun sanomani perusteella. Tuntien sinut väittäisit vielä viranomaisille että olen sillä tavalla julkisesti häpäissyt sinut.
Jään kuitenkin taka-alalle lukemaan suurella mielenkiinnolla tulevia postauksiasi 😁😁😁
Kamaan kerro nyt. Se on niin sekaisin ettei mitenkään voi tajuta että kuka olet.
Ei se kerro, kun sillä ei ole hajuakaan, kuka olen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mikä äitihullun ammatti on? Vuorotöitä tekee. Pieni palkka. Lyhyt koulutus.
Lähihoitaja? TUO. Voi kauhistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
ApPersoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa
Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.
ApK a i k i s s a muissa on vikaa.
Ei niissä, jotka myöntävät sen ja tiedostavat sen. Sellaiset viat eivät kiusaa jos ne muuten kestää.
Ap
Ei äitihullu ole töissä. Se on työtön työtön työtön.
Mistä narsisistin tunnistaa:
Narsistin käyttäytymistä kuvaavat mm. seuraavat piirteet:
-Röyhkeää, ylimielistä, toista alentavaa, äärimmäisen itsekästä, tunnekylmää käyttäytymistä.
-Alentunut empatiakyky. (Kaikista läheisimpiäkin ihmisiä kohtaan).
-Kyvyttömyys ottaa huomioon muiden tunteita.
-Egosentrinen (lapsenomainen) ajattelu- ja toimintatapa.
-Piirteet ovat jatkuneet vuosia ja toiminnassa on nähtävissä usein sama kaava.
-Toistaa virheitään. Ei opi virheistään.
-Kulttuurissamme vallitsevien hyvien arvojen vastaista röyhkeää ja julmaa käyttäytymistä, sekä ajattelutapaa
aika moni natsaa, vai mitä ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
ApPersoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa
Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.
ApK a i k i s s a muissa on vikaa.
Ei niissä, jotka myöntävät sen ja tiedostavat sen. Sellaiset viat eivät kiusaa jos ne muuten kestää.
ApOletko tavannut yhtään tällaista ihmistä?
Hmm.... minua on lapsesta saakka kielletty syyttämästä muita, joten kukaan ei ole voinut todistaa minulle kasvaneensa ihmisenä ja olevansa vikojensa kanssa sinut.

ApEi äitihullu ole töissä. Se on työtön työtön työtön.
On se. Vieläpä hyvin työllistävä ala. Hoitoala todennäköisesti.
Mies harrastaa juoksua. On Äitihullua melko paljon vanhempi. Asuivat Hämeenlinnan Sairionrannassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitäpaitsi: jos minä jotenkin mokasin, niin MIEHEN pitäisi lohduttaa minua, eikä kiukutella, että olen tosi rasittava.
ApSinä mokasit. Pyydä anteeksi! Mies varmasti antaa anteeksi ja jopa lohduttaa sinua.
Mokasin, mutta ei ole mitään anteeksipyydettävää.
ApMieti, että pyydät anteeksi ja saat hienoa kohtelua. Se voi olla käänteentekevää kaikille.
Hienoa kohtelua? Mitä teen pskapässin hienolla kohtelulla? En yhtään mitään. Pyyhin p*rseeni.
ApLuulin, että haluaisit paremman mielen.
Niin no ehkä se tulisi siitä, ettei läheiseni ole tuollainen p*ska pässi!
Olen vain jotunut koko elämäni taistelemaan sen kanssa, ettei läheiseni olisi pska pässi.
ApPersoonallisuuhäiriö sen vääristymän tekee. Kaikissa muissa on aina vikaa
Muissa on vikaa, mutta heillä pitää olla kykyä myöntää se.
ApK a i k i s s a muissa on vikaa.
Ei niissä, jotka myöntävät sen ja tiedostavat sen. Sellaiset viat eivät kiusaa jos ne muuten kestää.
ApOletko tavannut yhtään tällaista ihmistä?
Hmm.... minua on lapsesta saakka kielletty syyttämästä muita, joten kukaan ei ole voinut todistaa minulle kasvaneensa ihmisenä ja olevansa vikojensa kanssa sinut.
Ap
Niinpä. Sinulla ei ole yhtään ihmistä, jonka kanssa tulet toimeen.
Työtön sihteeri se on. Vaikea saada uutta työpaikkaa kun on niin ”herkkä”.