Lapsi pahoitti mielensä lahjoista vaikka sai mitä toivoi

Mä ottaisin tuollaiselta muksulta ne saamansa lahjat pois. Siis ihan oikeasti. Tai vähintäänkin uhkaisin, ja päälle erittäin tiukka keskustelu elämän realiteeteista. Ehkä mä olen sitten hirviöäiti muiden mielestä, mutta olkoon. Tekee oikein pahaa miten kiittämättömiksi jotkut lapsensa kasvattaa.

Kyllä lapsi saa itkeä. Olet ihana, empaattinen äiti. Lapset vertailevat lahjoja keskenään. Siitä tulee paineita ja huonommuuden kokemuksia, vaikka kaikki olisi hyvin. Lapset ovat herkkiä.

Ehkä hän oikeasti haluaa jotain muuta kuin tavaroita.

Onko joulu muuten teillä kiva, onko mukavaa?

Mulle joulu osuu ajankohtaan, jolloin masentaa, koska on pimeää. Teininä usein itkin joululomalla, mutta salaa. Varmaan munkin vanhemmat olisivat ensimmäiseksi päätelleet, että itken, koska olen hemmoteltu.

Mutta kannattaa yrittää puhua sen lapsen kanssa. Ihan rauhallisesti.

Menkää ensi jouluna Afrikkaan viettämän joulua että kermapylly näkee kun jotkut lapset ei saa yhtään mitään.

No nyt on aika käydä vaikka keskustelua asiasta. Miksi pettymyksen tunne oli niin suuri? Haluaako hän täyttää jonkin tyhjiön sisällään tavaroilla ja pettyi, kun se ei täyttynytkään tavaroilla?

Itse ostaisin vielä yhden lahjan. Tyhjän kirjan ja siihen vaikka stabiloita. Vaikka uudeksi vuodeksi. Kertoisin lapselle, että sinne saa kirjoittaa ihan mitä ikinä haluaa tai tehdä mitä ikinä haluaa. Se olkoot hänen oma elämänkertansa. Me tiedetään, että se on ihan tavallinen päiväkirja, mutta nykyään siitä voikin saada jotain maagista aikaiseksi, kun kaikki vuodetaan someen ja ollaan julkisesti muka onnellisia.

Näinhän se menee. Eikä vaan pelkästään lapsilla. Sama asia pätee aikuisiinkin.

Kun olet saanut jotakin, se ei enää tunnukaan miltään. Ei asia ole mikään uusi. Kyse on siitä, että onnea et voi ostaa rahalla. Onni tulee muista asioista, jotka on opeteltava. 

Kasvatuksessa vika jos mikään ei riitä. Ehkä lapselle olisi ollut tärkeintä tuntea olevansa tärkeä ja rakastettu edes yhtenä päivänä vuodesta. Tais vanhemmilla mennä aika viinan kanssa käyttäessä, somettaessa ja riidellessä. Läsnäoloa ei korvaa mikään lahja, mieti AP sitä.

Olin itse pienenä se pentu joka laski lahjansa ja pettyi jos jotain lahjatoivetta ei oltukaan hankittu vaikka kaikki muut oli (toivelistani olivat hyyyyvin pitkiä). Jälkeenpäin ajateltuna koen että vanhempieni olisi kannattanut keskustella kanssani enemmän asiasta. Isäni suuttui kiukuttelulleni ja äitini pahoitti mielensä mutta kukaan ei oikeasti keskustellut kanssani materialismista, rahasta, kulutuksesta ym. joten en lapsen aivoillani tajunnut missä ongelma oli. Iän myötä sitten itse kävin nämä pohdinnat läpi itseni kanssa ja minusta tuli aika järkevä kuluttaja. Eli toivoa on mutta kannattaa silti yrittää keskustella järkevästi lapsen kanssa.

Miksi satelee alapeukkuja heti sellaisiin kommentteihin, joissa vähänkään vihjataan lapsen kiittämättömyyteen ja/tai/eli kasvatukseen? Siihen, että olisiko se ongelma nimenomaan juuri siinä että lapsi saa kaiken haluamansa, onko aina ollut näin ja onko ehkä jo tottunut siihen? Jos on, niin eihän mikään riitä, tietenkään, koska haluaa vaan enemmän ja enemmän. Siinä määrin, että omien lahjatoiveiden täyttyminenkään ei riitä eikä ressukka osaa edes itse pukea sanoiksi mikä siinä nyt itkettää kun sai kaiken haluamansa. Oisko se, että se ei sitten aattona lahjoja avatessa tunnukaan lapsesta enää miltään, kun hän tietää jo etukäteen saavansa kaiken. Sellainen tietty joulun taika, odotus ja jännitys jää pois. Älkää pliis opettako lapsianne siihen, että automaattisesti saa aina kaiken haluamansa. Sitten kun ollaan ap:n tilanteessa ja lohdutetaan itkevää lasta joka sai kaiken haluamansa, niin paluu voi olla hyvin vaikeaa. Toisaalta tässä piilee myös mahdollisuus hienoon elämänopetukseen lapselle.

Lellipentu

Vierailija kirjoitti:

Olin itse pienenä se pentu joka laski lahjansa ja pettyi jos jotain lahjatoivetta ei oltukaan hankittu vaikka kaikki muut oli (toivelistani olivat hyyyyvin pitkiä). Jälkeenpäin ajateltuna koen että vanhempieni olisi kannattanut keskustella kanssani enemmän asiasta. Isäni suuttui kiukuttelulleni ja äitini pahoitti mielensä mutta kukaan ei oikeasti keskustellut kanssani materialismista, rahasta, kulutuksesta ym. joten en lapsen aivoillani tajunnut missä ongelma oli. Iän myötä sitten itse kävin nämä pohdinnat läpi itseni kanssa ja minusta tuli aika järkevä kuluttaja. Eli toivoa on mutta kannattaa silti yrittää keskustella järkevästi lapsen kanssa.

Ja ne keskustelut kannattaa käydä muulloin kuin jouluaattona.

Se on ihan ok, jos lapsi tuntee pettymystä. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa. Mutta, jos se ajatus jatkuu vielä seuraavanakin päivänä tai on pysyvä asenne, on asennekasvatuksen paikka.

Lapset on lapsia. Turha tässä nyt on haukkua lapsen vanhempia huonosta kasvatuksesta. Jouluaattoa odotetaan ensin malttamattomana koko joulukuu ja helposti lapsilla kasvaa odotukset vähän liiankin suuriksi. 

Hauskaa kun vanhemmat sukupolvet kritisoi uudempaa sukupolvea ja sitä miten on mennyt piloille, vaikka itsehän ovat heidät kasvattaneet. Olisi siis peiliin katsomisen paikka ;)

Ok Boomer kirjoitti:

Hauskaa kun vanhemmat sukupolvet kritisoi uudempaa sukupolvea ja sitä miten on mennyt piloille, vaikka itsehän ovat heidät kasvattaneet. Olisi siis peiliin katsomisen paikka ;)

Ehkäpä nämä kritisoijat eivät ole olleet näiden hemmoteltujen lasten kasvattajia.

Ei mitään lahjaa puuttunut, lahjojen saaminen ei vain tuntunut samalta kuin pienempänä. Tuli tunne, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Hyvään kasvattamiseen kuuluu erilaisten tunteiden hyväksyminen ja tukeminen tunnemyrskyssä. Aika moni aikuinenkin valittaa sellaisista asioista, joista Afrikan lapset voivat vain haaveilla.

Tästäkin näkee että monien rikkaiden pihiys on hyvä idea.

Lpasi vaan huomasi että vaikka miten saa mitä hienoa, se ei vaan tunnu miltään.

Hemmoteltu prinsessa.Meidän 2 vuotias sai 35 pakettia ja tajusin että meni överiksi...Jos sama jatkuu tuostakin tulee vastaava mikään ei riitä tyyppi.Onhan tuo ihan kasvatuskysymys.

Minkä ikäinen lapsesi ap?

Itkeminen ei aina tarkoita että olisi pahoittanut mielensä. Itsekkin itkin kun sain poikaystävän mummolta joululahjaksi villasukat, mutta vaan siksi että en ollut odottanut saavani keltään mitään. En ollut saanut lahjoja sen jälkeen kun olin 10v. ja tuolloin olin 19v. Onneksi kukaan muu kun poikaystävä ei tainnut huomata.