Lue keskustelun säännöt.
12-v. poikani herättää huolta mutta en osaa tehdä mitään
23.12.2019 |
Poika asuu isänsä ja pikkusiskonsa kanssa lähettyvillä. Itse lähdin perheestä pois, koska en kestänyt miehen tapaa olla vanhempi, mutta miehellä ei sentään mene hermot lasten kanssa, ja itselläni menee ja poikamme on taipuvainen masentumaan, joten sättiminen ei tee hänelle hyvää.
Mutta poika kärsii nyt miehen ja siskonkin kanssa. Kaksi vuotta nuorempi sisko koittaa ylittää veljensä joka asiassa, ja koska veljellä on nepsypiirteitä (neuroepätyypillisiä piirteitä, kuten asperger), ja siskolla ei, niin sisko onnistuu lähes kaikessa, mitä tekee ja isoveli tuntee itsensä aina ”lyödyksi”. Mies ei saa hillittyä tätä tytön käytöstä, ei mielestäni yritä tarpeeksi vaan antaa olla. Hyväksyy sen.
Samoin jos poika puhuu jotain, sisko puhuu päälle ja poika loukkaantuu, koska ilmeisesti ajatus katoaa ja menettää sen, mitä olikaan sanomassa.
Lapset eivät ole luonani ollenkaan, vaan tapaan heitä viettämällä osan yhdestä päivästä viikosta aina vuorotellen toisen kanssa. En pidä arjesta lasten kanssa, koska tarvitsisin apua heidän vikojensa sietämiseen ja sen ymmärtämiseen, että jos jokin ei suju nyt, niin se ehkä kolmen vuoden päästä sujuu.
Toisaalta lapset ovat hyvin erilaisia, tytön kanssa asiat sujuvatkin ikäkausitasoisesti, pojan kanssa eivät.
Poika on herkkä ja eilen ollessamme menossa syömään vasta illemmalla (koska minun lahja- eli jouluvalmistelut) purkautui hänen paha olonsa minulle autossa. Tunsin itseni todella avuttomaksi, koska en tiedä, miten parantaa tilannetta, josta lapsi valitti. Hän oli monestakin asiasta kuulemma surullinen. Ei tunnu jouluiselta, hänellä oli nälkä koska oli syönyt siihen mennessä vain aamupalan, hän oli surullinen, koska en tullut joulujuhlaan (vaikkei hänen luokkansa esiintynytkään), ja koska hän ei voi kotona olla enää samassa huoneessakaan, kuin siskonsa. Eikä voikaan, isolta osin. Kotona hallitsee pikkusisko, eikä mies tee mitään sille, että sisko siis metelöi ja pitää monesti sellaista turhaa hölinää yllä, joka häiritsee poikaa. Tuli tosi iso surku pojan puolesta. Hän itkikin, mutta hän itkee todella helposti, kun mieli on pahana.
Koitin lohduttaa kuulemalla häntä ja varmaan nälkä oli mielen sillä hetkellä pahiten alas vetävä asia, mutta hän oli myös huolissaan unirytmistään, että se on ollut ylösalaisin, mutta hänellä ei ole voimia ja osaamista huolehtia itsestään ja muutenkin hän tietää olevansa aina laitteilla ja että se on pahaksi, mutta ei osaa muutakaan.
Mies ei katso perään, viettääkö poika aikaa laitteilla, vaikka olisi sovitun mukainen laitteeton päivä. Toisaalta silloin kun mies katsoi pojan perään, niin jos vain onnistui, poika livisti salaa laitteille, eikä siitä seurannut yhtäön mitään. Eli poika ei yrittänytkään noudattaa sovittua. Puuh, miksi teinkään lapsia. Aivan kuin en olisi murheellinen jo syistä, jotka eivät tule lapsista.
Kommentit (109)
Surullista huolistaan kertovaa lasta pitää halata, kertoa että rakastaa, vakuuttaa että kaikki menee hyvin.
On arvokasta että lapsi uskaltaa ja haluaa kertoa huolensa sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirvittävän hankala asia:( Tärkeää että poika tulee kuulluksi. Vaikeahan sinun on poikaa auttaa jos et jaa arkea hänen kanssaan.
Voisitko ottaa pelkkää poikaa välillä luoksesi osaksi viikkoa? Jotain terapiaa poika voisi myös tarvita mutta voi olla vaikea saada, kunnan resursseista riippuen.
Voimia, vanhemmuus on vaikein ja raskain ja samalla myös tärkein elämäntehtävämme!
Toisaalta en tiedä, onko tuossa suurin huoli pojan paha mieli, eikä niinkään kyseiset asiat, joista hän sanoi. Mutta on raskasta nähdä oman lapsen olevan pahalla mielellä, itse sain lapsena olla pahalla mielellä äitini pahoitettua mieleni itse sitä suostumatta ymmärtää, joten olen superherkkä ahdistumaan siitä, että kellään on paha mieli.
Lapsella on diagnosoitu masennus 10-vuotiaana ja siksi saimme perheterapiaa. Viimeksi siellä puhuttiin syistä, miksi me vanhemmat emme asu yhdessä ja en tiedä, jos se lapsille puhuminen rohkaisi poikaa nyt kertomaan minulle, että hänellä on paha mieli.
Ehkä se kertominen helpotti pikkuisen, ja ainakin se, että menimme heti syömään. Ja juttelimme kaikkea ihan kivaa. Mutta unirytmihuoli, laitteella jumittamishuoli ja siskon häirintähuoli ovat silti lapsen todellisia mielialan alasvetäjiä.
Mies toki koittaa herätellä, mutta ei valvo nukkumaanmenoa riittävästi, enkä TIEDÄ, onko poika yömyöhällä sängyssään jollain laitteella. Ja valvoo. Toisaalta hän on ollut AINA huono nukahtamaan, jo vauvana.
Ap
Mihin tarvitsisit neuvoa? Kaikkeen? Kuulostat tosi välttelevältä aikuiselta. Tottakai lapselle on tärkeää oman vanhemman läsnäolo, etenkin jos olet enimmän aikaa pois ja yhteistä arkea luonasi ei ole. Kokonaisuudessaan niin surullinen juttu että huh.
Kuulostaa siltä, että tarvitsette ulkopuolista apua. Poika ei osaa huolehtia arjen tarpeistaan (ateriarytmin, pelaamiseen käytetty aika) ja tarvitsee tähän apua. Siskonsa hakee huomiota omalla tavallaan, joka on myös vahingollinen molemmille lapsille. Miehesi ei osaa TA kykene asettamaan lapsille rajoja ja auttamaan poikaa arjesta selviämiseen. Sinä puolestasi kuulostat välittävältä äidiltä, mutta älä loukkaannu jos kysyn, onko sinullakin nepsy taustaa?
Avaat ongelmaa hienosti kirjoituksessasi, voisitko näyttää sen vaikka perheneuvolaan tai pojan olemassa olevassa hoitokontaktissa? (Sellainen varmaankin on?) Hyvä että olet tunnistanut ongelman ja haluat auttaa lapsia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita sosiaalipäivystykseen ja kerro nämä huolenaiheet. Isän luo perhetyöntekijä, mahdollisesti pojalle oma tukihenkilö. Tuossa on vuorovaikutuksen ongelmia, lapsen kasvun ja kehityksen vaarantumista liiallisella laitteilla ilolla ja lapsen ravitsemuksen laiminlyöntiin ainakin. Ja 12v poika ei enää voi jakaa huonetta tytön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Surullista huolistaan kertovaa lasta pitää halata, kertoa että rakastaa, vakuuttaa että kaikki menee hyvin.
On arvokasta että lapsi uskaltaa ja haluaa kertoa huolensa sinulle.
No niinpä, minä ajoin hänen puhuessa, mutta silitin ihan spontaanisti hänen päätään, koska oli vain pakko tehdä niin :( Kai sillä koitin lohduttaa. Minun on vain vaikeaa valehdella, että kaikki menee hyvin, kun en usko siihen itsekään, esim. unirytmihuolennpelkään vain pahenevan, samoin en tiedä, milloin hän lopettaa laitteilla olon ja kiinnostuu tästä maailmasta. Hän on todella laitteiden viemä lapsi :( Ja siis aikana kun rajoitimme sitä enemmän, hän ei oikein osannut keskittyä mihinkään muuhun, koska piti miettiä, milloin taas saa olla laitteella.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla itselläsi neuropsykiatrisia haasteita? Voisi selittää, miksi sinun on vaikea vastata lapsesi tarpeisiin, jos et niitä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Soita sosiaalipäivystykseen ja kerro nämä huolenaiheet. Isän luo perhetyöntekijä, mahdollisesti pojalle oma tukihenkilö. Tuossa on vuorovaikutuksen ongelmia, lapsen kasvun ja kehityksen vaarantumista liiallisella laitteilla ilolla ja lapsen ravitsemuksen laiminlyöntiin ainakin. Ja 12v poika ei enää voi jakaa huonetta tytön kanssa.
Hänellä on onneksi oma huone, mutta kotiolemine rrajoittuu liikaa sinne huoneeseen siskon vallatella muut tilat. Perhetyöntekijät käyvät ja miehelle kerrotaan, että rajoita laitteillaoloa, valvo nukkumaanmenoa ja herätä aamuisin mutta eihän mies itseasiassa edes kerro heille että vätystelee.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12v on monella tapaa iso, mutta kyllä aikuisen tehtävä edelleen on huolehtia ruoka-ajat, kotiintuloaika ja nukkumaanmenoaika. Vaikuttaa että vastuu syömisestä, ruutuajasta ja nukkumisesta on sysätty lapselle itselleen, hän on ahdistunut kun ei saa niitä hallintaan, ja yrittää pyytää apua.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla itselläsi neuropsykiatrisia haasteita? Voisi selittää, miksi sinun on vaikea vastata lapsesi tarpeisiin, jos et niitä ymmärrä.
Voi olla. Menin kerran itsenäisesti lääkärille, joka on erikostunut ainakin add:n ja adhd:n diagnosointiin, mutta sieltä tuli etten täytä kriteereitä. Kun siis halutessani saan siivottua, mentyä ajoissa paikkoihin, jne. Vuorovaikutuksen hienovaraisimpia haasteita se kysely ei varmaan tuonut esille. Mutta epäilen itse päivä päivältä enemmän, että olen as/add-piirteinen itsekin. Isäni mielestäni oli selvästi aika asperger, ja olen tullut häneen muutenkin, samoin poikani on perinyt enemmän piirteitä minulta, tyttö taas mieheltä. Asiaani ei auta se, etä äitini on narsistipiirteinen ihminen, joka halveksii jopa omaa lastaan, vaikkakin kiersi siitä välittämisen, eli minun moittiminen oli hänestä välittämistä. Uskoisin sen haitanneen minua eniten suhteessa ihan kaikkeen. Opin todella vääriä asioita itsestäni ja toisista. Opin, että toisetkin tuomitsevat minut, jos en ole sellainen kuin he haluavat.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
12v on monella tapaa iso, mutta kyllä aikuisen tehtävä edelleen on huolehtia ruoka-ajat, kotiintuloaika ja nukkumaanmenoaika. Vaikuttaa että vastuu syömisestä, ruutuajasta ja nukkumisesta on sysätty lapselle itselleen, hän on ahdistunut kun ei saa niitä hallintaan, ja yrittää pyytää apua.
Mies kyllä huolehtii noista hät hätää, mutta se, että pojan kanssa kaikkiin noihin pitäisi käyttää ekstraenergiaa ei onnistu mieheltä nykyistä paremin. Ei ilmeisesti vain näe, mitä siitä lapsen mielelle seuraa. Ajatteleeko, että lapsi on tyytyväisempi, kun saa itse päättää, eikä kukaan väännä/riitele asioista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletpa vastuuton vanhempi. Et taida olla kovin empatiakykyinen, kun et osaa toimia lohduttamistilanteissa spontaanisti, vaiston mukaan?
Kaiken lisäksi hylkäsit lapsesi, ja nyt ihmettelet miksi hän on surullinen. En voi muuta kuin sanoa asiat näin suoraan, jotta ymmärrät roolisi tärkeyden.
Olen todella pahoillani lastesi, etenkin poikasi, puolesta. Toivottavasti opit toimimaan oikein. Tsemppiä matkaan!
Minä olisin ollut ihan soromnoo, jos minun äitini olisi älynnyt häipyä minun elämästäni. Et sinä voi noin vain sanoa, että hylkäsin lapseni. En hylännyt, en vain halunnut sättiä heitä. Se on hylkäämistä paljon enemmän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko joku sääntö toimia laitteiden suhteen? Meillä esim. Oma huone on laitevapaa alue ja siellä ei saa pitää edes omaa puhelinta ellei kysy lupaa jos vaikka haluaa jonkun videopuhelun puhua tms. Puhelinta voi käyttää olkkarissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla itselläsi neuropsykiatrisia haasteita? Voisi selittää, miksi sinun on vaikea vastata lapsesi tarpeisiin, jos et niitä ymmärrä.
Voi olla. Menin kerran itsenäisesti lääkärille, joka on erikostunut ainakin add:n ja adhd:n diagnosointiin, mutta sieltä tuli etten täytä kriteereitä. Kun siis halutessani saan siivottua, mentyä ajoissa paikkoihin, jne. Vuorovaikutuksen hienovaraisimpia haasteita se kysely ei varmaan tuonut esille. Mutta epäilen itse päivä päivältä enemmän, että olen as/add-piirteinen itsekin. Isäni mielestäni oli selvästi aika asperger, ja olen tullut häneen muutenkin, samoin poikani on perinyt enemmän piirteitä minulta, tyttö taas mieheltä. Asiaani ei auta se, etä äitini on narsistipiirteinen ihminen, joka halveksii jopa omaa lastaan, vaikkakin kiersi siitä välittämisen, eli minun moittiminen oli hänestä välittämistä. Uskoisin sen haitanneen minua eniten suhteessa ihan kaikkeen. Opin todella vääriä asioita itsestäni ja toisista. Opin, että toisetkin tuomitsevat minut, jos en ole sellainen kuin he haluavat.
Ap
Vaikuttaa, että tarvitsisit hyvin konkreettisia neuvoja ja ohjeita toimia eri tilanteissa (esim. lastesi kanssa). Se taas kuulostaa hyvinkin paljon as-piirteiltä. Kannattaa selvitellä asiaa, voisi helpottaa itseäsi ja omaa vanhemmuuttasi jos saisit itsellesi apua ja tukea.
Ja en kirjoittanut tätä v*ttuillen.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku sääntö toimia laitteiden suhteen? Meillä esim. Oma huone on laitevapaa alue ja siellä ei saa pitää edes omaa puhelinta ellei kysy lupaa jos vaikka haluaa jonkun videopuhelun puhua tms. Puhelinta voi käyttää olkkarissa.
Meilläkin oli sääntö, että tiettyinä päivinä ei käytetä laitteita ollenkaan. Poika meni omin luvin laitteille, koska emme aina muistaneet ja myöhemmin mies ei muistanut takavarikoida niitä. Mies vei pahimmillaan laitteita yöksi autoon lukkojen taa, ettei lapsi mene niille. En sano, että tässä toimittiin oikein, vaan että olemme vain näin avuttomia asian kanssa.
Ap
Voisitko soitella tai viestitellä pojan kanssa enemmän? Kysellä mitä on tehnyt, onko ollut ulkona, tehnyt läksyt, nähnyt kavereita. Mitä on pelaillut, kenen kanssa jne. Toivottaa hyvää yötä.
Luulen että tällainen yhteys, välittäminen ja huomiointi auttaisi pojan pahaan oloon, ja voisit lempeästi kysellä arjesta vaikka et siinä mukana olisikaan.
Voisitko avata mitä tarkoitat sättimisellä? Mitä termejä käytit miten sätit? Kaikki "sättiminen" Ei ole pahasta. Esim. Nyt vaatteet naulakkoon! Nyt loppui ruutuaika! Vauhtia siihen pukemikseen! Jos taas haukuit ja kiroilt tyyliin "senkin **** apina! Niin se luonnollisesti vahingoittaa mutta eikö voisi aikuinen vaan päättää että ei hauku eikä kiroile lasten aikana?
Tuntuu että olet luovuttanut ja vanhempi ei saa milloinkaan luovuttaa lastensa suhteen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla itselläsi neuropsykiatrisia haasteita? Voisi selittää, miksi sinun on vaikea vastata lapsesi tarpeisiin, jos et niitä ymmärrä.
Voi olla. Menin kerran itsenäisesti lääkärille, joka on erikostunut ainakin add:n ja adhd:n diagnosointiin, mutta sieltä tuli etten täytä kriteereitä. Kun siis halutessani saan siivottua, mentyä ajoissa paikkoihin, jne. Vuorovaikutuksen hienovaraisimpia haasteita se kysely ei varmaan tuonut esille. Mutta epäilen itse päivä päivältä enemmän, että olen as/add-piirteinen itsekin. Isäni mielestäni oli selvästi aika asperger, ja olen tullut häneen muutenkin, samoin poikani on perinyt enemmän piirteitä minulta, tyttö taas mieheltä. Asiaani ei auta se, etä äitini on narsistipiirteinen ihminen, joka halveksii jopa omaa lastaan, vaikkakin kiersi siitä välittämisen, eli minun moittiminen oli hänestä välittämistä. Uskoisin sen haitanneen minua eniten suhteessa ihan kaikkeen. Opin todella vääriä asioita itsestäni ja toisista. Opin, että toisetkin tuomitsevat minut, jos en ole sellainen kuin he haluavat.
ApVaikuttaa, että tarvitsisit hyvin konkreettisia neuvoja ja ohjeita toimia eri tilanteissa (esim. lastesi kanssa). Se taas kuulostaa hyvinkin paljon as-piirteiltä. Kannattaa selvitellä asiaa, voisi helpottaa itseäsi ja omaa vanhemmuuttasi jos saisit itsellesi apua ja tukea.
Ja en kirjoittanut tätä v*ttuillen.
Tiedän kyllä, miten pitäisi toimia, mutta saan esim. raivarin, jos tekisin kuten pitää. Katson, että se johtuu siitä, että äitini halveksi minua mutta väitti, että se on minusta välittämistä. Joten mikään neuvojen ja ohjeiden anto oikeista tavoista toimia ei auta, koska kyse on tunnetiloista, joihin joudun. Tarvitsisin apua niihin, eli käytännössä rauhoittelua, ettei maailm lopu, vaikka meneekin huonosti.
Ap
Ja siis joulujuhlassa en ollut siksi, että en ollut muistanut toivoa töissä siihen vapaata, enkä edes tiennyt, minä päivänä se oli (se oli kouluvuoden toiseksi viimeisenä päivänä). En tiedä, missä vaiheessa se oli tiedossa, minun pitäisi tietää asioista noin 3-4 viikkoa ennen, jos haluan saada toiveita läpi. Sanoin lapselle kyllä, etten päässyt, koska olin töissä, mutta eihän se koko syy ollut. En vain järjestellyt asiaa. Mielestäni lapsen koulun juhlat ova olleet loukkaus vanhempia kohtaan surkeine tiloineen (iso halli) eikä yhtään tunnelmallisia. En ole myöskään tajunnut, että silti lapselle minun läsnäoloni merkitsisi, koska kun olen ollut läsnä en ole tajunnut sen merkinneen.
Tosin itse kyllä muistan, että olihan se tärkeää, että koulunkäyntini merkitsi äidilleni. Minulle ei niin merkitse lapsen koulujutut, paitsi se että pärjää siellä, mutta en moiti, jos ei tullut jostain hyvää numeroa. Koska onneksi tärkeissä aineissa menee hyvin ja kehuin kyllä lapsen todistusta sen nähtyäni jo aiemmin.
Ap