Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
12-v. poikani herättää huolta mutta en osaa tehdä mitään
23.12.2019 |
Poika asuu isänsä ja pikkusiskonsa kanssa lähettyvillä. Itse lähdin perheestä pois, koska en kestänyt miehen tapaa olla vanhempi, mutta miehellä ei sentään mene hermot lasten kanssa, ja itselläni menee ja poikamme on taipuvainen masentumaan, joten sättiminen ei tee hänelle hyvää.
Mutta poika kärsii nyt miehen ja siskonkin kanssa. Kaksi vuotta nuorempi sisko koittaa ylittää veljensä joka asiassa, ja koska veljellä on nepsypiirteitä (neuroepätyypillisiä piirteitä, kuten asperger), ja siskolla ei, niin sisko onnistuu lähes kaikessa, mitä tekee ja isoveli tuntee itsensä aina ”lyödyksi”. Mies ei saa hillittyä tätä tytön käytöstä, ei mielestäni yritä tarpeeksi vaan antaa olla. Hyväksyy sen.
Samoin jos poika puhuu jotain, sisko puhuu päälle ja poika loukkaantuu, koska ilmeisesti ajatus katoaa ja menettää sen, mitä olikaan sanomassa.
Lapset eivät ole luonani ollenkaan, vaan tapaan heitä viettämällä osan yhdestä päivästä viikosta aina vuorotellen toisen kanssa. En pidä arjesta lasten kanssa, koska tarvitsisin apua heidän vikojensa sietämiseen ja sen ymmärtämiseen, että jos jokin ei suju nyt, niin se ehkä kolmen vuoden päästä sujuu.
Toisaalta lapset ovat hyvin erilaisia, tytön kanssa asiat sujuvatkin ikäkausitasoisesti, pojan kanssa eivät.
Poika on herkkä ja eilen ollessamme menossa syömään vasta illemmalla (koska minun lahja- eli jouluvalmistelut) purkautui hänen paha olonsa minulle autossa. Tunsin itseni todella avuttomaksi, koska en tiedä, miten parantaa tilannetta, josta lapsi valitti. Hän oli monestakin asiasta kuulemma surullinen. Ei tunnu jouluiselta, hänellä oli nälkä koska oli syönyt siihen mennessä vain aamupalan, hän oli surullinen, koska en tullut joulujuhlaan (vaikkei hänen luokkansa esiintynytkään), ja koska hän ei voi kotona olla enää samassa huoneessakaan, kuin siskonsa. Eikä voikaan, isolta osin. Kotona hallitsee pikkusisko, eikä mies tee mitään sille, että sisko siis metelöi ja pitää monesti sellaista turhaa hölinää yllä, joka häiritsee poikaa. Tuli tosi iso surku pojan puolesta. Hän itkikin, mutta hän itkee todella helposti, kun mieli on pahana.
Koitin lohduttaa kuulemalla häntä ja varmaan nälkä oli mielen sillä hetkellä pahiten alas vetävä asia, mutta hän oli myös huolissaan unirytmistään, että se on ollut ylösalaisin, mutta hänellä ei ole voimia ja osaamista huolehtia itsestään ja muutenkin hän tietää olevansa aina laitteilla ja että se on pahaksi, mutta ei osaa muutakaan.
Mies ei katso perään, viettääkö poika aikaa laitteilla, vaikka olisi sovitun mukainen laitteeton päivä. Toisaalta silloin kun mies katsoi pojan perään, niin jos vain onnistui, poika livisti salaa laitteille, eikä siitä seurannut yhtäön mitään. Eli poika ei yrittänytkään noudattaa sovittua. Puuh, miksi teinkään lapsia. Aivan kuin en olisi murheellinen jo syistä, jotka eivät tule lapsista.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko soitella tai viestitellä pojan kanssa enemmän? Kysellä mitä on tehnyt, onko ollut ulkona, tehnyt läksyt, nähnyt kavereita. Mitä on pelaillut, kenen kanssa jne. Toivottaa hyvää yötä.
Luulen että tällainen yhteys, välittäminen ja huomiointi auttaisi pojan pahaan oloon, ja voisit lempeästi kysellä arjesta vaikka et siinä mukana olisikaan.
No ei palvele, koska saan yhähtelyä vastineeksi. Siis ihan vilpittömästi se tuntuu silloin siltä että ”äiti on keksinyt että suorittaa hyvää vanhemmuutta näillä ja välittää”. Jos se ei merkitse, että välitän oikeasti, se ei ole paras tapa edetä. Välitän, mutta ynähtelyt tai sellainen lapsen kylmän kuuloinen ”okei” tai ”aha” eivät kerro itselleni, että toinen kokee sen niin. En itse puhunut lapsena ainakaan siten kivoille aikuisille.
ApLapsesi on oma persoonansa, ei sinun kopiosi. Et sinä voi arvostella häntä sen perusteella, miten itse kommunikoit lapsena tai mikä sinun suhteesi omaan äitiisi oli. Hän on täysin syytön niihin asioihin. Miten hän voisi osata vastata sinua miellyttävällä tavalla, kun ei ole saanut normaalin käytöksen mallia kummaltakaan vanhemmaltaan? Yritä nyt tajuta, että hän on vasta lapsi.
Niin, mutta teennäinen välittämisen esittäminen ei ole välittämistä. Välitän kyllä, mutta ei minua kiinnosta, miten hänen päivänsä meni, enkä välitä toivottaa hyvää yötä puhelimessa. Välittämisen tapojen on osoitettava aitoa välittämistä, että niillä olisi merkitystä. Minä välitän iloisten ja hyväntuulisten lasten seurasta ja toivoisin lapsenikin olevan samaa mieltä, että kun on kivaa, on parempi mieli. Jos ei ole kivaa, pitää fiksata se, eikä teeskennellä, että asiat ovat hyvin.
ApSiis ei kiinnosta soittaa ja kysyä, miten päivä meni. Varmaan ihan hyvin. Jos ei mennyt, niin onhan siellä isä, jolle kertoa. Tai soittakoot minulle itse, jos ei mennyt hyvin
ApYmmärsin että ongelmana oli, mitä voisit tehdä pojan pahalle ololle. Tämä yhteydenpito oli tilannetta tuntematta ehdotus asiasta joka voisi parantaa pojan oloa. Jotenkin oudosti käänsit sen itseesi. Jos yhteydenpidosta olisi pojalle hyötyä, ja välität pojasta ja haluat auttaa, niin eikö se kannattaisi tehdä. Pojan takia siis, eikä sinun.
Niin, mutta jos haistan, ettei hän ilahdu, siitä EI OLE hänelle hyötyä, koska hän vaistoaa, että koen sen turhaksi.
Ap
Juju on siinä, että säännöllinen yhteydenpito ja juttelu luo luottamuksen ja yhteyden teidän välille. Suurin osa päivittäisestä jutustelusta on puolin ja toisin turhaa, eikä ilahduta sen kummemmin. Kysytään miten päivä meni ja toinen vastaa mitä vastaa. Mutta kun tätä tehdään joka päivä, lapsi tietää että välität hänestä ja syntyy perusta, joka kantaa vaikeampina aikoina. Lapselle on tärkeää tietää että olet olemassa, välität hänestä, kuuntelet jos haluaa jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on äitihullun jorinoita.
Olit hyvä tunnistamaan. Niinhän se oli. Ei muuta kuin poistoa vaan.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja vaikuttaa vahvasti as- piirteiseltä kirjoitustyylinsä perusteella.
Aloittaja tunnetaan palstalla Kivikissakiusaajana.
Vierailija kirjoitti:
Niin, mutta teennäinen välittämisen esittäminen ei ole välittämistä. Välitän kyllä, mutta ei minua kiinnosta, miten hänen päivänsä meni, enkä välitä toivottaa hyvää yötä puhelimessa. Välittämisen tapojen on osoitettava aitoa välittämistä, että niillä olisi merkitystä. Minä välitän iloisten ja hyväntuulisten lasten seurasta ja toivoisin lapsenikin olevan samaa mieltä, että kun on kivaa, on parempi mieli. Jos ei ole kivaa, pitää fiksata se, eikä teeskennellä, että asiat ovat hyvin.
Ap
Ei ihmiselämä vaan ole sellaista että on aina hyvä mieli ja kivaa. Sitä ei useinkaan voi mitenkään "fiksata" nopeasti vaan sellaiset vaiheet pitää vaan kestää läpi. Lapsella vanhemman olisi hyvä olla tukena niissä, antaa tilaa myös ahdistukselle ja kipuilulle, eikä yrittää pikafiksata oloja pois. Kyllä kasvaminen tekee kaikille kipeää jossain vaiheissaan, ja vaikka olisi kuinka hyvät vanhemmat, ei sitä saa pois. Helpottaa toki, jos on vanhemmat jotka osoittaa käytännön sanoin ja teoin että välittävät, vaikka tällä hetkellä lapsi tai nuori onkin alakuloinen tai hankala käytökseltään, ja osaavat vakuuttaa että sellainen menee ohi kuten kaikki tunnetilat aina.
Mistä ihmeestä muuten sen lapsesi pitäisi tietää että välität, jos et sitä sanotai esitä mitenkään, koska sinusta sellainen olisi teennäistä? Siitäkö, että välttelet lasta kun hän on huonolla tuulella tai yrität jotenkin pikapiristää? Se ei taatusti lapsesta tunnu välittämiseltä ja lisää vain ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime jouluna tyttäresi soitti sinulle ja itki, että mahdatko tulla, kun he eivät ole siivonneet.
Ei hän sitä itkenyt, vaan sitä, kun EI OLLUT siistiä. Korkeintaan itki sitä, että olenko vihainen, kun tulen, koska ei olisi siistiä, vaikka oli kyllä ja en tietenkään ollut vihainen enää, koska se ei ollut minun hoidettavanani.
ApHän pelkäsi ettet mene sinne jouluksi. Ja sitähän itsekin mietit.
Lapsirukka!
Sama toistumassa?
Eikä pelännyt, vaan korkeintaan sitä, että me vanhemmat riitelemme sotkuista.
Ap
Pelkäsi. Ja sitähän sinä jankkasit jo etukäteen, ettei kiinnosta mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menneille et voi mitään, etkä sille miten yksinhuoltajamies lasten arjen hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa mielenkiintoista kuulla isän näkemys näistä asioista. Jotenkin nyt tämä lapsena syistä "en kestänyt miehen tapaa olla vanhempi" ja "tarvitsisin apua lasten vikojen sietämiseen" hylännyt ei vakuuta. Toki voihan se olla että isäkin on yhtä sekaisin, toivottavasti ei.
Kun poika on jo 12, luulen että on vähän myöhäistä nyt alkaa noita perusasioita kuten nukkumaanmeno- tai laiteaikoja kovasti muuttamaan. Se ettei niissä ole rajoja aiheuttaa toki tietynlaisia ongelmia, mutta ne helpottaa kun lapsi kasvaa ja kyllä niistä yli selviää. Melkein näkisin että voi olla että murrosikä tuo myönteisen muutoksen tuohon tilanteeseen, vaikka toki myös omat lisähaasteensa, hormonien jne saavassa mielialat enemmän heittelemään. Mutta siinä iässä harva suostuu olemaan esim. siskonsa heittopussi ja omassa kodissaan nurkkaan ahdistama vaan ottaa kyllä oman tilansa vaikka raivolla jos pakko.
Kiitos, tämä oli positiivinen ja kannustava viesti!
Tähän mieskin tuntuu uskovan, ja minun on ollut pakko uskoa häntä. Koska mies on itse ainakin ihan tasapainoinen. Kasvattajuudesta olisin toivonut jämäkämpää otetta häneltä etten joudu asettamaan rajoja yksin. Siihen en kyennyt. Mies hyväksyy siis paljon enmmän kuin minä. Ei selaisessa kodissa voi elää, jossa hyväksytään asioita, joita itse ei hyväksy.
Ap
Mutta lähes jokainen pariskuntahan joutuu tekemään kompromisseja noissa asioissa, että on kasvatuksessa eri linjoilla keskenään. Ei se ole mikään sellainen asia minkä takia hylätään lapset. Ääritapauksessa ymmärrän eron tästä syystä kyllä, mutta yleensä siinäkin tapauksessa toisellekin jää etävanhemmuus ja säännölliset tapaamiset. Tuo on todella erikoista tuo sinun kuvio, että olet luopunut vanhemmuudesta käytännössä kokonaan. Ei sinulla siksi myöskään ole kauheasti varaa miestä arvostella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu ei maksa edes elatusmaksuja. Lapsilisät varastaa lapsiltaan.
Tämä on vale. Aion ostaa lapselle tonnin tietokoneen. Tai mies saa sen, mutta pojan toive se oli. Nykyinen kone ei pyöritä pelejä Steamista.
Ap
Eli ostat laiteriippuvaiselle lapselle uuden paremman laitteen?
Vierailija kirjoitti:
Gonamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gonamies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletpa vastuuton vanhempi. Et taida olla kovin empatiakykyinen, kun et osaa toimia lohduttamistilanteissa spontaanisti, vaiston mukaan?
Kaiken lisäksi hylkäsit lapsesi, ja nyt ihmettelet miksi hän on surullinen. En voi muuta kuin sanoa asiat näin suoraan, jotta ymmärrät roolisi tärkeyden.
Olen todella pahoillani lastesi, etenkin poikasi, puolesta. Toivottavasti opit toimimaan oikein. Tsemppiä matkaan!
Minä olisin ollut ihan soromnoo, jos minun äitini olisi älynnyt häipyä minun elämästäni. Et sinä voi noin vain sanoa, että hylkäsin lapseni. En hylännyt, en vain halunnut sättiä heitä. Se on hylkäämistä paljon enemmän.
ApKyllä sinä olet paennut tilannetta aika täysin ja kontribuutiosi on viettää puoli päivää viikossa lasten kanssa. Mies on tuossa käytännössä yksinhuoltaja ja sinä huutelet puskista.
Kaikessa näkyy vastuun vierittäminen muille ja muiden syyllistäminen, vaikka itse olet paennut hankalaksi kokemastasi tilanteesta viisastelemaan ulkopuolelta. Joulujuhla on tuosta oikein hyvä esimerkki. Olisiko se nyt kuitenkin niin, että sinun tehtäväsi on selvittää juhlien aikataulu ja sopia vapaasi sen perusteella.
Jos et halua sättiä lapsia, niin älä sitten säti. Muitakin lähestymistapoja on. Kasvattaminen ei ole helppoa hommaa, eikä täydellisyyttä sen suhteen ole. Sinä et kasvata ollenkaan, paitsi että olet nyt näyttänyt esimerkin, kuinka ongelmia paetaan, hylätään lapset omilleen ja arvostellaan vierestä muita.
Ei se minulla ole mikään valinta, sätinkö lapsia, vai en. Jos menee hermot, sätin aivan varmasti. Voit miettiä minkä verran sillä, että äitini halveksi minua esittäen, että se on välittämistä, on tekemistä asian kanssa.
ApÄitisi vika, miehesi vika, poikasi vika ja sinulle ei edes erikseen ilmoitettu joulujuhlien aikataulua. Niinpä niin.
Olet varmaankin ihan oikeassa äitisi vaikutuksesta asiaan, mutta mikäli olet asian tiedostanut, sinulla on mahdollisuus työstää käytöstäsi. Kaikki kuitenkin kulminoituu taas ruikutukseesi siitä, että voi asioille mitään.
Ihan ensimmäiseksi suosittelen peiliin katsomista.
En minä ole sanonut, ettei asioille voi mitään. En vain tiedä, mitä niille voisi, etkä tiedä sinäkään, mitä minä voisin niille. Siis minä. Et sinä.
Ap
Sinulle on annettu tässä ihan hyviä neuvoja. Sinun motiivisi tähän avaukseen ei kuitenkaan ole kokeilla niitä neuvoja, vaan selitellä miksi niitä ei voi noudattaa ja uhriutua. Äitisi ei ole sukusi ainoa narsistisia piirteitä omaava.
Henkilökohtaisesti en varmasti ole maailman paras kasvattaja ja virheitä olen varmasti tehnyt. Aika monta virhettä kuitenkin voi kompensoida osoittamalla, että välittää.
Omat lapseni ovat jo 22-, 18- ja 16-vuotiaita. Vanhin on asunut omillaan jo kolme vuotta ja nykyisin avoliitossa. Siitä huolimatta heitän perheen wa-ryhmään hyvät yöt lähes joka ilta. Se on helppo ja hienovarainen tapa osoittaa, että olette ajatuksissani ja minä välitän teistä. Siinä ei myöskään tunkeuduta lasten yksityisyyteen ja rikota lapsen fyysistä "omaa tilaa", kuten ylihuolehtivaisilla on tapana.
Esiteininä ja murrosikäisenä on aika, jolloin lapsi vastailee yksisanaisesti ja voi vaikuttaa jopa vihamieliseltä, mutta siitä huolimatta vanhemman kuuluu ottaa kontaktia ja esimerkiksi kysyä 12-vuotiaalta päivän kuulumisia. Ikävuosina 10-16 tulet saamaan sieltä noin 2000 yhm-, joo-, ei-, jaa-vastausta, mutta sellaista se on. Lapselle se kuitenkin merkitsee sitä, että hänestä välitetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yöhk, tuli mieleen omat vanhempani tuosta kuvauksesta että lapsia ei haluta nähdä paitsi silloin kun ovat mukavalla tuulella, tai jos on hyvin selvää miten jotenkin konkreettisesti voi korjata tilapäisen huonon tuulen.
Omassa lapsuudenkodissani oli ulkoisesti asiat hyvin, kaksi korkeasti koulutettua, keskenään naimisissa olevaa vanhempaa, hieno omakotitalo ja autot jne. Mutta molemmat vanhemmat myös vahvasti asperger-piirteisiä, omiin töihinsä (tieteen tekoon) keskittyneitä tutkijatyyppejä. Heillä ei ollut mitään hajuakaan lasten kohtaamisesta tunnetasolla. Kaikki ajateltiin vain rationaalisesti, ja jos rationaalista ratkaisua ei heti löytynyt esim. lapsen hankalaan käytökseen, lapsen piti mennä pois silmistä. Omaan huoneeseen kunnes on rauhoittunut eikä pilaa muidenkin päivää. Esim. itkeminen, tylsyyden valittaminen tai jopa surullinen ilme oli syitä joutua huonearestiin, josta ei ole takaisin tulemista ennen kuin on taas ok mielialalla. Oppihan sitä sitten peittämään kaikki kielteiset tunteet ja näyttelemään iloista, että pääsi edes syömään huonearestista.
Tämä tunnekylmä kasvatus on meihin kahteen lapseen tehnyt karua jälkeä. Veljeni on nyt 37-vuotiaana ollut 3 vuotta eläkkeellä, vaikean hoitoresistentin masennuksen takia. Minä sairastuin teini-ikäisenä paniikkihäiriöön ja yleiseen ahdistuneisuuteen. On ollut myös masennusjaksoja ja lisäksi lääkitsen syvää ahdistusta ja rauhattomuutta jatkuvasti alkoholilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soita sosiaalipäivystykseen ja kerro nämä huolenaiheet. Isän luo perhetyöntekijä, mahdollisesti pojalle oma tukihenkilö. Tuossa on vuorovaikutuksen ongelmia, lapsen kasvun ja kehityksen vaarantumista liiallisella laitteilla ilolla ja lapsen ravitsemuksen laiminlyöntiin ainakin. Ja 12v poika ei enää voi jakaa huonetta tytön kanssa.
Hänellä on onneksi oma huone, mutta kotiolemine rrajoittuu liikaa sinne huoneeseen siskon vallatella muut tilat. Perhetyöntekijät käyvät ja miehelle kerrotaan, että rajoita laitteillaoloa, valvo nukkumaanmenoa ja herätä aamuisin mutta eihän mies itseasiassa edes kerro heille että vätystelee.
ApMitä sinä sitten teet? Sinähän tässä nimenomaan vätystelet. Et HALUA olla lastesi kanssa, koska ovat vaativia. Ja samalla haukut ex-miestäsi, vaikka hän on se, kuka elää arkea lastenne kanssa. Ehkä teidän lapsenne olisi syytä ottaa jo huostaan. Kuulostaa karmealta kaikkineen.
Minusta sinä näytät ymmärtäneen tilanteen väärin.
Ap:han on nimen omaan toiminut parhaan ymmärryksensä mukaan.
Jokainen ihminen ei vaan ole nero vanhemmuudessa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, vaikka kuinka sitä tahtoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat aivan hirveältä vanhemmalta, anteeksi vain. Vika ei ole pojassa vaan sinussa ja teissä vanhemmissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko soitella tai viestitellä pojan kanssa enemmän? Kysellä mitä on tehnyt, onko ollut ulkona, tehnyt läksyt, nähnyt kavereita. Mitä on pelaillut, kenen kanssa jne. Toivottaa hyvää yötä.
Luulen että tällainen yhteys, välittäminen ja huomiointi auttaisi pojan pahaan oloon, ja voisit lempeästi kysellä arjesta vaikka et siinä mukana olisikaan.
No ei palvele, koska saan yhähtelyä vastineeksi. Siis ihan vilpittömästi se tuntuu silloin siltä että ”äiti on keksinyt että suorittaa hyvää vanhemmuutta näillä ja välittää”. Jos se ei merkitse, että välitän oikeasti, se ei ole paras tapa edetä. Välitän, mutta ynähtelyt tai sellainen lapsen kylmän kuuloinen ”okei” tai ”aha” eivät kerro itselleni, että toinen kokee sen niin. En itse puhunut lapsena ainakaan siten kivoille aikuisille.
Ap11v pojan äitinä voin vakuuttaa, että ynähtelyt, ok, ihan hyvin, joo joo ja ihan just ovat täysin normaali tapa pienen pojan vastata arkisiin kysymyksiin.
Tässä ei ollut niinkään ajatuksena se, että saisit informatiivisia tai viihdyttäviä vastauksia, vaan yhteydenpito osoittaa pojalle että välität, olet kiinnostunut ja olet olemassa, silloin kun puhua haluaa.
Mun poika, 25 v, vastaa samalla tavalla. Pitäisikö huolestua? (Olen kyllä huolissani...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa on monta kommenttia, joiden kirjoittajat eivät pysty käsittämään, että ap on juuri niin hyvä vanhempi kuin osaa olla. Ap:n tarkkojeknanalyysien perusteella hän on hyvinkin empaattinen ja tajuaa asioita paremmin kuin miehensä.
Hänen syyllistämisensä ja haukkumisensa on typerää. Sama kuin arvosteltaisiin sitä, että hänellä on väärä kengänkoko ja ihonväri.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on monta kommenttia, joiden kirjoittajat eivät pysty käsittämään, että ap on juuri niin hyvä vanhempi kuin osaa olla. Ap:n tarkkojeknanalyysien perusteella hän on hyvinkin empaattinen ja tajuaa asioita paremmin kuin miehensä.
Hänen syyllistämisensä ja haukkumisensa on typerää. Sama kuin arvosteltaisiin sitä, että hänellä on väärä kengänkoko ja ihonväri.
Moni vanhempi on niin hyvä vanhempi kuin osaa, ehkä jopa Touko Tarkki, mutta joskus se ei vain riitä.
Poika tarvitsee kavereita, joita voisi pyytää sinne omaan kotiin, omaan huoneeseen pelaamaan pelejä. Ja tietysti ulkoilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko soitella tai viestitellä pojan kanssa enemmän? Kysellä mitä on tehnyt, onko ollut ulkona, tehnyt läksyt, nähnyt kavereita. Mitä on pelaillut, kenen kanssa jne. Toivottaa hyvää yötä.
Luulen että tällainen yhteys, välittäminen ja huomiointi auttaisi pojan pahaan oloon, ja voisit lempeästi kysellä arjesta vaikka et siinä mukana olisikaan.
No ei palvele, koska saan yhähtelyä vastineeksi. Siis ihan vilpittömästi se tuntuu silloin siltä että ”äiti on keksinyt että suorittaa hyvää vanhemmuutta näillä ja välittää”. Jos se ei merkitse, että välitän oikeasti, se ei ole paras tapa edetä. Välitän, mutta ynähtelyt tai sellainen lapsen kylmän kuuloinen ”okei” tai ”aha” eivät kerro itselleni, että toinen kokee sen niin. En itse puhunut lapsena ainakaan siten kivoille aikuisille.
Ap11v pojan äitinä voin vakuuttaa, että ynähtelyt, ok, ihan hyvin, joo joo ja ihan just ovat täysin normaali tapa pienen pojan vastata arkisiin kysymyksiin.
Tässä ei ollut niinkään ajatuksena se, että saisit informatiivisia tai viihdyttäviä vastauksia, vaan yhteydenpito osoittaa pojalle että välität, olet kiinnostunut ja olet olemassa, silloin kun puhua haluaa.
No, kannattaa haluta puhua silloin kun mä olen paikalla, jos ei halua, niin miksi ei?
ApEli joka toinen lauantai klo 14-16.
No mitä se muuttaisi, että soitan? Ynähtely auttaisi?
ApEi mitään, koska lapsillasi ei ole äitiä. Se on heille vaikea asia.
Monilla lapsilla ei ole (käytännössä) isää. Kyllä he ovat siihen sopeutuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on monta kommenttia, joiden kirjoittajat eivät pysty käsittämään, että ap on juuri niin hyvä vanhempi kuin osaa olla. Ap:n tarkkojeknanalyysien perusteella hän on hyvinkin empaattinen ja tajuaa asioita paremmin kuin miehensä.
Hänen syyllistämisensä ja haukkumisensa on typerää. Sama kuin arvosteltaisiin sitä, että hänellä on väärä kengänkoko ja ihonväri.Moni vanhempi on niin hyvä vanhempi kuin osaa, ehkä jopa Touko Tarkki, mutta joskus se ei vain riitä.
Ap on jopa muuttanut pois kotoa, jotta lapsensa eivät tramatisoituisi hänestä. Ap n luopunut vanhemmuudesta lastensa hyväksi.
Mitä ihmeen tekemistä sillä on lapsensa pahoinpitelyn mahdollistaneen vätyksen kanssa?! Ei yhtään mitään.
En jaksanut lukea kaikkia jorinoita,osa oli todella ilkeätä puhetta!
Mun mielestä voisit soittaa ja varata ajan perheneuvolaan ja sitä kautta jos poika pääsis johonkin perhetukiauntoon tai semmoseen,jossa vois tavata sua vapaammin.
Ja sullekki voisit kysyä apua,päästäksesi siitä äitisi varjosta.
Mun mielestä olet hyvä äiti,kun osaat nähdä ongelmat!
Soita!
Alue: Aihe vapaa
Sinähän juuri totesit, että et maksa elatusmaksuja.
Tässä ei auta se, että maksat miehen puolesta lainaa tai sähkölaskuja omistamaasi ja asumaasi taloon.
Siihen nälkään auttaa vain raja, jpka siirtyy miehen tilille ilman k7kkailuja joka kuukausi samana päivänä.