Lue keskustelun säännöt.
Jos lapsi käyttää huutamista saadakseen haluamansa, miten vanhempana toimisit?
18.12.2019 |
Tuttavani uhmaikäinen 5-vuotias lapsi on oppinut käyttämään huutomyrskyä keinona saada tahtonsa läpi. Huomasin ettei äidin komentaminen tai äänen korottaminen tehoa lapseen vaan äiti lopulta taipuu lapsen tahtoon. Kun mainitsin hänelle asiasta, hän vähätteli tilannetta ja totesi että lapset ovat lapsia. Totesin, että lapsestasi kehittyy aikamoinen monsteri, jos tällä tapaa annat lapsesi saada aina tahtonsa läpi huutamalla eikä sinulla ole häneen mitään auktoriteettiä. Hän ei neuvoja kaipaillut. Itse olisin tuossa tilanteessa todennut että saat kotiarestia, jos huuto ei lopu ja toteuttanut uhkaukseni. Miten itse olisit toiminut?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Antaa huutaa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Periksi ei kannata antaa. Kyllä se huutoreaktio siitä sammuu kun sitä ei palkita. T. Kahden äiti
Kaltaisiasi äitejä on nykyisin kaupassa paljon. Lapsi huutaa kuin syötävä, äiti tutkailee kännykkää eikä sano lapselle sanaakaan. Ajan aina autoni perhepaikalle ihan siksi, että saisit edes vähän ajateltavaa - lapsesi huuto häiritsee minua kaupassa, varattu autopaikka sinua kaupan oven vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin mennyt maahan makaamaan ja huutanut niin kovaa kuin ääntä vain lähtee. Niin pitkään kuin lapsi jatkaa. Sitten kun hiljenisi, olisin lopettanut ja kysynyt, että tuntuuko tällainen käytös mukavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaisin huutaa. Jos huutaisi kohtuuttoman kauan, huutaisin takaisin niin kovaa kuin pystyisin. Mites nyt suu pannaan?
En suosittele. Aikuisen kannattaa näyttää mallia tunteiden säätelystä. Miten lapsi voi muuten sitä oppia?
Minä taas suosittelen.
Lapsi oppii parhaiten käyttäytymisensä aiheuttamia vasteita ympäristössään kun noudatetaan ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”-prinsiippiä.
Jos tämä oppi ei tule kotoa, se tulee viimeistään teini-iässä sitten siellä kaupungilla snagari-jonossa, ja ”opetus” voi olla asteen pari raaempi tuolla sitten...
oma lapsi oli oikea riiviö siinä 5-6v. juoksi kiljuen karkuun, löi, potki ja puri. Alettiin kerätä hymynaamoja paperiin jokaisesta hyvin menneestä päivästä. Käytännössä tämä meni niin, että lasta ei kiinnostanut koko keräys homma alkuun lainkaan, vaan repi paperin silpuksi nauraen räkäisesti päälle. Tein joka kerta uuden keräyspaperin silputun tilalle. Lasta piti myös kääriä peittoon ja ottaa syliin rauhoittumaan, kun yritti lyödä ja purra. Useampi viikko sitä kesti, kunnes tiukka linja alkoi tuottaa tulosta. Lapsi alkoikin yllättäin kiinnostumaan niistä hymynaamoista, ja yhdessä sitten mietittiin, saako niitä tänään vai ei, ja mitä kivaa keksitään, kun naamoja on saatu tarpeeksi. Peittoon käärimiset väheni ja jäivät lopulta kokonaan pois, kun lapsi tajusi, että siihen pädytään aina, jos yrittää satuttaa minua. Tärkeää oli pysyä itse rauhallisena, eikä alkaa raivota pelottavasti. selitin vain rauhassa, että "nyt kun kulta yrität purra äitiä, niin sinut on pakko ottaa syliin ja peiton sisään, ja mitäs luulet saako hymynaamaa tänään?" kun lapsi lopulta rauhoittui, niin halittiin ja jatkettiin elämää. nykyään nuo lapsen järjettömät raivokohtaukset on muisto vain.
Vierailija kirjoitti:
Äidillä on jääkaapissa juustoa, josta lapsi ei pidä, mutta joka on äidin herkkua. Sitä yhteistä perusjuustoa ei sitten olekaan ja aamupalaleivän päälle on pelkkää kurkkua.
Ei 5v ymmärrä noin monimutkaisia syy-seuraussuhteita, kun tilanne on jo kauan sitten ohi... Pikkukoululaisenkin on vielä vaikea ymmärtää ja motivoitua jostain mikä tapahtuu pitkän ajan päästä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskon lasten kanssa olen tehnyt niin että rauhallisesti vastailen vaan että ei saa jotain haluamaansa asiaa, ja vaikka kirkuisi ja parkuisi huutaen maassa niin sanon vaan edelleen ihan rauhallisesti että ei nyt voi sitä asiaa saada. Sitten kun raihottuu voi lohdutella ja jutella miksi ei elämässä voi aina saada kaikkea minkä haluaa. Niin mun perheessä on toimittu yleisesti muutenkin, kyllä se uhma menee aikanaan ohibja ei aikuisen pidä ottaa sitä henkilökohtaisesti. Pienen lapsen on vaan vaikeaa välillä kontrolloida tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaisin huutaa. Jos huutaisi kohtuuttoman kauan, huutaisin takaisin niin kovaa kuin pystyisin. Mites nyt suu pannaan?
En suosittele. Aikuisen kannattaa näyttää mallia tunteiden säätelystä. Miten lapsi voi muuten sitä oppia?
Minä taas suosittelen.
Lapsi oppii parhaiten käyttäytymisensä aiheuttamia vasteita ympäristössään kun noudatetaan ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”-prinsiippiä.Jos tämä oppi ei tule kotoa, se tulee viimeistään teini-iässä sitten siellä kaupungilla snagari-jonossa, ja ”opetus” voi olla asteen pari raaempi tuolla sitten...
Mihinkäs kehityspsykologisiin tutkimuksiin tämä neronleimaus perustuu? Minun lukemieni mukaan lapset oppivat kohtelemaan muita kuten heitä kohdellaan. Huutavien vanhempien lapset huutavat, väkivaltaisten lapset lyövät jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoa sanktio, joka kaupassa huutavan 5-vuotiaan kanssa voi toimia, on se, että seuraavalla kerralla lapsi ei pääse kauppaan mukaan, kun hän ei kerran osaa siellä käyttäytyä. Mutta tämäkin toimii vain siinä tapauksessa, että lapsi haluaa lähteä kauppaan ja että kotona on joku niin, että lapsen voi jättää kotiin
Eikä tuostakaan sanktiosta ole enää apua siinä vaiheessa, jos lapsi on jo aloittanut huutamisen. Mutta se voi kyllä toimia ennaltaehkäisevästi seuraavalla kerralla, kun lapsi pääsee kauppaan mukaan. Etukäteen puhutaan siitä, miten kaupassa pitää olla, jolloin lapsi jo kauppaan lähtiessään asennoituu niin, että nyt hän tsemppaa, jotta pääsisi mukaan seuraavallakin kerralla.
Kolmen äiti
Tää kolmen äiti on mielestäni aika kujalla. Pitäisi olla jo 5-vuotiaalle itsestään selvää, että kaupassa, julkisissa liikennevälineissä ym. ihmisten ilmoilla yksinkertaisesti EI huudeta. Se opetetaan jo pienempänä. Ja jos huutaa kaupassa niin sieltä lähdetään ulos muita ihmisiä piinaamasta. Takaisin voi palata kun kakara on rauhoittunut. Itselläni on 2 poikaa ja pienestä pitäen olleet voimakastahtoisia. Täysiä tyrannejahan niistä olisi tullut jos olisi antanut huutoraivareille periksi. Kun lapsi huomasi ettei sillä saa tahtoa läpi eikä vanhempaa provosoitua mukaan, lopettivat sen kokonaan. Nyt isoina ovat kivoja ja hyväkäytöksisiä ja erittäin läheisiä myös keskenään.
Monelta vanhemmalta puuttuu selkäranka olla menemättä lapsen pyörittämään myllyyn. Mitään korvatillikoita ei tarvita. Jämäkkänä pysyminen ja rauhallinen keskustelu riittää. Yhtäkään kertaa ei tarvitse huutamisella antaa periksi. Normaali keskustelu voi olla väline saada mitä haluaa. Huutamalla ei koskaan.
Kyllä huomaa että täällä on lapsettomat suurimmassa äänessa jakelemassa hienoja kasvatusvinkkejä :D
Tiedoksi, ei ne lapset rauhoitu, jos vanhempi heittäytyy samanlaiseksi kakaraksi. pää punaisena huutava suuri "auktoriteetti aikuinen" saa lapset huutamaan vain entistä enemmän, koska varsinaisen kiukun lisäksi lapsi alkaa kiljua myös pelosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä on jääkaapissa juustoa, josta lapsi ei pidä, mutta joka on äidin herkkua. Sitä yhteistä perusjuustoa ei sitten olekaan ja aamupalaleivän päälle on pelkkää kurkkua.
Ei 5v ymmärrä noin monimutkaisia syy-seuraussuhteita, kun tilanne on jo kauan sitten ohi... Pikkukoululaisenkin on vielä vaikea ymmärtää ja motivoitua jostain mikä tapahtuu pitkän ajan päästä
Totta, palautteen ja vasteen pitää olla välitön.
Yhden isä
Jos ei puhe mene perille antaisin tarvittaessa selkäsaunan tai pari luunappia ja tukkapöllyn. Sen verran napakasti että uskoo kuka määrää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Antaa huutaa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Periksi ei kannata antaa. Kyllä se huutoreaktio siitä sammuu kun sitä ei palkita. T. Kahden äiti
Entäs me muut kaupassa olijat? Ai niin, eihän meitä ole olemassa, kun keskipisteenä on sinun lapsesi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaa huutaa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Periksi ei kannata antaa. Kyllä se huutoreaktio siitä sammuu kun sitä ei palkita. T. Kahden äiti
Entäs me muut kaupassa olijat? Ai niin, eihän meitä ole olemassa, kun keskipisteenä on sinun lapsesi..
Yksinhuoltajanakin on pakko käydä kaupassa, ja valitettavasti pientä lasta ei voi jättää yksin kotiin. Aina ei voi väsykiukkuja välttää, jolloin ei kauheasti auta muu kuin rauhoitella ja yrittää päästä nopeasti kaupasta pois. Syömättäkään ei oikein voi olla. Ja vaikka muita kaupassaolijoita huuto häiritsisi, en ala pilaamaan lapseni kasvatusta antamalla periksi huonolle käytökselle. Onneksi suurin osa kauppareissuista sujuu todella hyvin, mutta välillä lapsi vaan on liian väsynyt ja saa suhteettoman kiukkukohtauksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekisin niin kuin parhaaksi näkisin, enkä kaipaa ulkopuolisten ”apuja”.
Ja oikeasti? 5-vuotias kotiarestiin :D *huutonaurua*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa sanktio, joka kaupassa huutavan 5-vuotiaan kanssa voi toimia, on se, että seuraavalla kerralla lapsi ei pääse kauppaan mukaan, kun hän ei kerran osaa siellä käyttäytyä. Mutta tämäkin toimii vain siinä tapauksessa, että lapsi haluaa lähteä kauppaan ja että kotona on joku niin, että lapsen voi jättää kotiin
Eikä tuostakaan sanktiosta ole enää apua siinä vaiheessa, jos lapsi on jo aloittanut huutamisen. Mutta se voi kyllä toimia ennaltaehkäisevästi seuraavalla kerralla, kun lapsi pääsee kauppaan mukaan. Etukäteen puhutaan siitä, miten kaupassa pitää olla, jolloin lapsi jo kauppaan lähtiessään asennoituu niin, että nyt hän tsemppaa, jotta pääsisi mukaan seuraavallakin kerralla.
Kolmen äiti
Tää kolmen äiti on mielestäni aika kujalla. Pitäisi olla jo 5-vuotiaalle itsestään selvää, että kaupassa, julkisissa liikennevälineissä ym. ihmisten ilmoilla yksinkertaisesti EI huudeta. Se opetetaan jo pienempänä. Ja jos huutaa kaupassa niin sieltä lähdetään ulos muita ihmisiä piinaamasta. Takaisin voi palata kun kakara on rauhoittunut. Itselläni on 2 poikaa ja pienestä pitäen olleet voimakastahtoisia. Täysiä tyrannejahan niistä olisi tullut jos olisi antanut huutoraivareille periksi. Kun lapsi huomasi ettei sillä saa tahtoa läpi eikä vanhempaa provosoitua mukaan, lopettivat sen kokonaan. Nyt isoina ovat kivoja ja hyväkäytöksisiä ja erittäin läheisiä myös keskenään.
Monelta vanhemmalta puuttuu selkäranka olla menemättä lapsen pyörittämään myllyyn. Mitään korvatillikoita ei tarvita. Jämäkkänä pysyminen ja rauhallinen keskustelu riittää. Yhtäkään kertaa ei tarvitse huutamisella antaa periksi. Normaali keskustelu voi olla väline saada mitä haluaa. Huutamalla ei koskaan.
Samaa mieltä. Vaikka tuo kolmen äiti tuntuu olevan sitä mieltä ettei alle kouluikäisille voi jaella mitään seuraamuksia huonosta käytöksestä, niin meillä on kyllä toimineet iänmukaiset seuraukset taaperoiässä sen verran hyvin, ettei 5 v ole tullut enää mieleenkään huutaa kaupassa. Mutta hyvä jos ne hänenkin muksunsa ovat yläasteelle mennessä lakanneet riehumasta kaupassa, itse en jaksanut odottaa niin kauan kun ei ollut mahdollisuutta jättää lapsia kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaa huutaa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Periksi ei kannata antaa. Kyllä se huutoreaktio siitä sammuu kun sitä ei palkita. T. Kahden äiti
Kaltaisiasi äitejä on nykyisin kaupassa paljon. Lapsi huutaa kuin syötävä, äiti tutkailee kännykkää eikä sano lapselle sanaakaan. Ajan aina autoni perhepaikalle ihan siksi, että saisit edes vähän ajateltavaa - lapsesi huuto häiritsee minua kaupassa, varattu autopaikka sinua kaupan oven vieressä.
Ei meillä ole autoa! Keksi jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaisin huutaa. Jos huutaisi kohtuuttoman kauan, huutaisin takaisin niin kovaa kuin pystyisin. Mites nyt suu pannaan?
En suosittele. Aikuisen kannattaa näyttää mallia tunteiden säätelystä. Miten lapsi voi muuten sitä oppia?
Minä taas suosittelen.
Lapsi oppii parhaiten käyttäytymisensä aiheuttamia vasteita ympäristössään kun noudatetaan ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”-prinsiippiä.Jos tämä oppi ei tule kotoa, se tulee viimeistään teini-iässä sitten siellä kaupungilla snagari-jonossa, ja ”opetus” voi olla asteen pari raaempi tuolla sitten...
Mihinkäs kehityspsykologisiin tutkimuksiin tämä neronleimaus perustuu? Minun lukemieni mukaan lapset oppivat kohtelemaan muita kuten heitä kohdellaan. Huutavien vanhempien lapset huutavat, väkivaltaisten lapset lyövät jne.
No ei tämä nyt ihan niin suoraviivaista kuitenkaan ole. Se, miten lapsi käsittelee lapsuuden aikaiset kokemukset, riippuu myös ympäristöstä, lapsen luonteesta, muista läheisistä ja monesta muusta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaa huutaa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Periksi ei kannata antaa. Kyllä se huutoreaktio siitä sammuu kun sitä ei palkita. T. Kahden äiti
Entäs me muut kaupassa olijat? Ai niin, eihän meitä ole olemassa, kun keskipisteenä on sinun lapsesi..
Voitte vapaasti käydä jossain muussa kaupassa jos häiritsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaisin huutaa. Jos huutaisi kohtuuttoman kauan, huutaisin takaisin niin kovaa kuin pystyisin. Mites nyt suu pannaan?
En suosittele. Aikuisen kannattaa näyttää mallia tunteiden säätelystä. Miten lapsi voi muuten sitä oppia?
Minä taas suosittelen.
Lapsi oppii parhaiten käyttäytymisensä aiheuttamia vasteita ympäristössään kun noudatetaan ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”-prinsiippiä.Jos tämä oppi ei tule kotoa, se tulee viimeistään teini-iässä sitten siellä kaupungilla snagari-jonossa, ja ”opetus” voi olla asteen pari raaempi tuolla sitten...
Mihinkäs kehityspsykologisiin tutkimuksiin tämä neronleimaus perustuu? Minun lukemieni mukaan lapset oppivat kohtelemaan muita kuten heitä kohdellaan. Huutavien vanhempien lapset huutavat, väkivaltaisten lapset lyövät jne.
Luet ihan liikaa vääränlaista höttöä, kuten naistenlehtiä...
On totta että lapsi oppii huonoja tapoja (huutamista ja lyömistä) myös vanhemmiltaan, mutta tämä on kaksisuuntainen tie.
On täysin mahdollista että lapsi huutaa ja/tai lyö vaikkei olisi kasvuympäristössään tällaista kokenutkaan.
Äidillä on jääkaapissa juustoa, josta lapsi ei pidä, mutta joka on äidin herkkua. Sitä yhteistä perusjuustoa ei sitten olekaan ja aamupalaleivän päälle on pelkkää kurkkua.