Avioehto on epäluottamuslause toista kohtaan!
Jos ukko on niin röyhkeä ja törkeä, että ehdottaisi mulle avioehtoa ehdoksi naimisiinmenolle, niin en todellakaan menisi sellaisen ukon kanssa naimisiin, vaan ukko menisi välittömästi vaihtoon! Musta tollanen kertoo, että toista ei oo koskaan todella rakastettukaan, vaan raha ja materia on tärkeämpää. Mä en oikeesti ymmärrä, minkä vuoksi niin monet suostuu nykyään avioehtoihin!
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Joiltain unohtuu se, että jokainen avioliitto päättyy aikanaan viimeistään puolison kuolemaan. Ihan omia perillisiäkin ajatellen se avioehto on hyvä idea.
Jos perilliset ovat yhteisiä, voi olla järkevämpää laatia avioehto siten, että se ei ole voimassa kuolemantapauksessa. Näin leski ei jää ilman omaisuutta, jos selvästi varakkaampi puoliso kuolee ensin.
Ymmärrän AP, sun kannan. Ajattelin itsekin aiemmin noin, mutta pehmennin kantaani, kun mies mietti avioehtoasiaa (ei vaatinut).
Jätimme asian hautumaan ja pohdin jokaista näkökulmaa. Tuloeromme on suuri.
Vaikka tällä hetkellä on päivänselvää, etten nai miestä rahasta, avioliitto kestää (toivottavasti) hautaan saakka. Tälle aikavälillä mahtuu varmasti monenlaista vaihetta, myös suuria riitoja. Ilman avioehtoa suuren riidan keskellä mies saisi helpommin päähänsä että nain hänet rahasta. Miehellä on ennen liittoa kertynyt suuret säästöt.
Entä jos itse haluaisin erota, vaikkakin hyvästä syystä. Olisin jostain syystä aivan raivona miehelleni. Voisinko luottaa edes omaan reiluuteeni tälläisessa tilanteessa? Rakastuneena on helpompaa olla reilu ja rehellinen. Ihminen muuttuu vuosien saatossa.
Toisaalta, jos saamme lapsia, on hyvinkin todennäköistä että minä jään hoitamaan pienen lapsen kotiin. (Olemme keskustelleet asiasta.) Tällöin jäisin hyvin taloudellisesti riippuvaiseksi miehestä. Eron tullessa saattaisin jäädä puille paljaille, kun yhteisessä työnjaossamme mies sai koko ajan työstään palkkaa rahassa ja minä en, vain mahdollistin palkkatyön.
Avioehto voi hyvin laadittuna taata sen, että jopa pahimmassa mahdollisessa tilanteessa haluamme kunnioittaa toista takaamalla mahdollisimman reilun jaon talousasioissa. Tästä paras vakuutus on kirjallinen paperi.
Me päädyimme ratkaisuun, jossa avioehto koskee vain ennen avioliittoa hankittua omaisuutta. Ehto pätee vain erossa, ei kuolemassa. Mielestäni hyvä ratkaisu.
Henkivakuutuksen ottaminen on samanlainen epäluottamuslause. Siinähän suunnilleen sanoo kumppanille, että elämä kanssasi on niin kamalaa, että todennäköisesti tulen takiasi kuolemaan.
Kukaan, joka aikoo elää, ei ota henkivakuutusta!
Ja kaskovakuutus kertoo surkeasta ajotaidosta: jos osaa ajaa, ei aja kolaria!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioehto on reilu peli. Naimisiin rakkaudesta, ei rahasta.
Niin. Jos se on reilu peli. Mitään reilua ei ole siinä, että puoliso mahdollistaa toisen uranousut ja omaisuuden karttumisen hoitamalla lapset mm vuosien ulkomaankomennusten ajan ja uhraamalla oman hyvän uransa. Ja jää sitten puille paljaille. Eli avioliiton aikana omaisuuden kuuluu karttua molemmille, jos yhteisiä lapsia halutaan.
Mikään pakko ei ole kenenkään jättäytyä kotiäidiksi tai -isäksi. Eläkemenetykset voi korvata niin, että säästetään eläkettä kotona olevalle.
Juu. Mutta sitten ei saada lapsiakaan, koska jos lapsia tulee, tulee väistämättä per lapsi se väh 9kk töistä poissaolo. Ja tulonmenetykset.
Ja tosiaan. Sitten ulkomaankomennuksille ei lähdetä. Ihan ok tietysti monissa perheissä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies ehdotti itse avioehtia. Minulla oli perintönä, jotka käytin asuntoomme, jonka lainan olen maksanut. Siis se on virallisesti vain minun Avioehtia tosin tehtiin vasta viime vuonna, kun mieheltäni löydettiin syöpä. Näin on helpompi hoitaa viralliset asiat, jos mieheni kuolee ennen minua. Eihän koskaan toki voi tietää.
Mihin tarvitsette avioehtoa kuoleman varalta, jos sinä olet varakkaampi osapuoli? Ilman avioehtoakin saisit joka tapauksessa pitää oman omaisuutesi, jos miehesi kuolee ensin.
Vierailija kirjoitti:
Mikään pakko ei ole kenenkään jättäytyä kotiäidiksi tai -isäksi. Eläkemenetykset voi korvata niin, että säästetään eläkettä kotona olevalle.
Tulisiko henkilökohtaisen tulon menetys mielestäsi korvata myös jotenkin?
Ei ole, vaan itsesuojelua, jonka ymmärtää jokainen vähänkään aivoillaan ajatteleva ihminen.
Terv. Nainen, joka vaati ja sai avioehdon
Kiinnostaisi kuulla, mistä alapeukku.
Terkuin, nro 22
En suostunut avioehtoon, koska mies oli varakas ja minä asuntovelkainen köyhä. Yhdessä hankittiin talo, miehen neuvosta yksiöni jäi sijoituskämpäksi.
Sitten tuli ero ja minulle selvisi, että koko miehen omaisuus oli isänsä testamentilla määrätty avio-oikeuden ulkopuolella olevaksi. Niinpä ainoat erossa jaettavat asiat olivat se minun puolikkaani talosta (miehen puolikas oli hankittu testamentilla saatua omaisuutta myymällä eli avio-oikeus ei koskenut sitä) sekä yksiöni. Mies sai talon itselleen kokonaan, minulle jäivät velat ja yksiö.
Jos olisin tajunnut sen avioehdon haluta, olisi velaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi epäluottamuslause on olla hyväksymättä avioehtoa. Jos ei ole kiinnostunut toisen rahoista, voi ihan hyvin allekirjoittaa avioehdon.
Tuo on tosi järkevää ja säästää monilta ongelmilta.
Jos ei halua lapsia, menestyä urallaan ja päästä ulkomaankomennukselle, tiukka avioehto on ihan ok. Jos taas haluaa noita, täytyy pystyä puhumaan oikeudenmukaisesta taakanjaosta taloudellisesti. Yksikin lapsi maksaa hyvätuloiselle äidille kymmeniä tuhansia, ja ulkomaankomennus maksaa esim kolmelta vuodelta nettona helposti yli satatuhatta, jos puoliso on edes keskituloinen. Eli ihan pienistä rahoista ei näissä puhuta.
En silti ymmärrä miksi halutaan osuus puolison ennen avioliittoa hakkimaan omaisuuteen? Jos on lapsia, se omaisuus menee kuitenkin heille.
Vierailija kirjoitti:
En suostunut avioehtoon, koska mies oli varakas ja minä asuntovelkainen köyhä. Yhdessä hankittiin talo, miehen neuvosta yksiöni jäi sijoituskämpäksi.
Sitten tuli ero ja minulle selvisi, että koko miehen omaisuus oli isänsä testamentilla määrätty avio-oikeuden ulkopuolella olevaksi. Niinpä ainoat erossa jaettavat asiat olivat se minun puolikkaani talosta (miehen puolikas oli hankittu testamentilla saatua omaisuutta myymällä eli avio-oikeus ei koskenut sitä) sekä yksiöni. Mies sai talon itselleen kokonaan, minulle jäivät velat ja yksiö.
Jos olisin tajunnut sen avioehdon haluta, olisi velaton.
Nide story, tuollaiset asiat on selvillä ennen avioehdon tekoa tai tekemättä jättämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempi epäluottamuslause on olla hyväksymättä avioehtoa. Jos ei ole kiinnostunut toisen rahoista, voi ihan hyvin allekirjoittaa avioehdon.
Tuo on tosi järkevää ja säästää monilta ongelmilta.
Jos ei halua lapsia, menestyä urallaan ja päästä ulkomaankomennukselle, tiukka avioehto on ihan ok. Jos taas haluaa noita, täytyy pystyä puhumaan oikeudenmukaisesta taakanjaosta taloudellisesti. Yksikin lapsi maksaa hyvätuloiselle äidille kymmeniä tuhansia, ja ulkomaankomennus maksaa esim kolmelta vuodelta nettona helposti yli satatuhatta, jos puoliso on edes keskituloinen. Eli ihan pienistä rahoista ei näissä puhuta.
En silti ymmärrä miksi halutaan osuus puolison ennen avioliittoa hakkimaan omaisuuteen? Jos on lapsia, se omaisuus menee kuitenkin heille.
No ei sitä tietenkään tarvitse haluta. Tosin suurin osa ihmisistä tutustuu jo nuorina opiskelijoina, joilla sitä hankittua omaisuutta ei ennen tutustumista juurikaan ole. Ja tullaan samanlaisista sosiaalisista taustoista, joten perinnötkin menevät yleensä tasan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies ehdotti itse avioehtia. Minulla oli perintönä, jotka käytin asuntoomme, jonka lainan olen maksanut. Siis se on virallisesti vain minun Avioehtia tosin tehtiin vasta viime vuonna, kun mieheltäni löydettiin syöpä. Näin on helpompi hoitaa viralliset asiat, jos mieheni kuolee ennen minua. Eihän koskaan toki voi tietää.
Mihin tarvitsette avioehtoa kuoleman varalta, jos sinä olet varakkaampi osapuoli? Ilman avioehtoakin saisit joka tapauksessa pitää oman omaisuutesi, jos miehesi kuolee ensin.
Minun pitäisi kieltäytyä maksamasta tasinkoa, ja mieheni lapset, jotka ovat rakkaita minulle, voisivat loukkaantua. Lisäksi on muuta omaisuutta, mutta en käy tässä sitä setvimään.
Ei ihmisiin kuulukaan luottaa. Ei ketään ihmistä ikinä opi tuntemaan niin hyvin että voisi täysin luottaa. Se on hyvä tajuta.
Ei meillä ainakaan mitään aviehtoa ole. Ainoastaan mun vanhemmat ovat perinnön testamentannut mulle kun se on niin suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään pakko ei ole kenenkään jättäytyä kotiäidiksi tai -isäksi. Eläkemenetykset voi korvata niin, että säästetään eläkettä kotona olevalle.
Tulisiko henkilökohtaisen tulon menetys mielestäsi korvata myös jotenkin?
Eiköhän tuo tule tasattua ihan automaattisesti, kun kulloinkin töissä oleva maksaa isomman siivun perheen menoista. Ja ne vanhempainvapaat voi jakaa vaikka tasan, jos meinaa riitaa tulla.
Mites se menee, kun yhteisiä lapsia ei ole eikä tule. Toisella osapuolella on yksi lapsi. Avioehto tietty eron varalle, mutta ei kai lapsi voi vanhempansa ensin kuollessa joutua huonompaan asemaan kuin jos vanhempi ei olisi naimisissa?
Eli ei kai naimisiinmenolla tee hallaa omalle lapselleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suostunut avioehtoon, koska mies oli varakas ja minä asuntovelkainen köyhä. Yhdessä hankittiin talo, miehen neuvosta yksiöni jäi sijoituskämpäksi.
Sitten tuli ero ja minulle selvisi, että koko miehen omaisuus oli isänsä testamentilla määrätty avio-oikeuden ulkopuolella olevaksi. Niinpä ainoat erossa jaettavat asiat olivat se minun puolikkaani talosta (miehen puolikas oli hankittu testamentilla saatua omaisuutta myymällä eli avio-oikeus ei koskenut sitä) sekä yksiöni. Mies sai talon itselleen kokonaan, minulle jäivät velat ja yksiö.
Jos olisin tajunnut sen avioehdon haluta, olisi velaton.
Nide story, tuollaiset asiat on selvillä ennen avioehdon tekoa tai tekemättä jättämättä.
Aika harvalla on. Moni luulee, että se testamentti ei oikeastaan tarkoita mitään, jos puoliso ei tee asiasta mitään numeroa. Toiseksi se testamentintekijä ei välttämättä mene kertomaan, mitä on viimeiseksi tahdokseen halunnut ja kuolee vasta siinä vaiheessa, kun lapsensa on jo aviossa. Toki silloin olisi järkevää se avioehto tehdä, mutta moni ahne olettaa, että ei tuo merkitse mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ainakaan mitään aviehtoa ole. Ainoastaan mun vanhemmat ovat perinnön testamentannut mulle kun se on niin suuri.
Ei meilläkään ole. Mies on jo perintönsä saanut ja sitä ei ollut suojattu aviopuolisolta mitenkään. Itse en ole vielä perintöä saanut. Sopuisasti tässä on silti eleskelty jo yli 20 vuotta.
Jos ei halua lapsia, menestyä urallaan ja päästä ulkomaankomennukselle, tiukka avioehto on ihan ok. Jos taas haluaa noita, täytyy pystyä puhumaan oikeudenmukaisesta taakanjaosta taloudellisesti. Yksikin lapsi maksaa hyvätuloiselle äidille kymmeniä tuhansia, ja ulkomaankomennus maksaa esim kolmelta vuodelta nettona helposti yli satatuhatta, jos puoliso on edes keskituloinen. Eli ihan pienistä rahoista ei näissä puhuta.