Lue keskustelun säännöt.
Siskoni ja hänen erityislapsensa hermostuttaa
16.12.2019 |
Siskolla on erityislapsi. Lapsi on, noh, temperamenttinen, ja tavallaan ymmärrän, että sisko haluaa helpottaa omaa arkeaan tekemällä asiat juuri niin kuin lapsi haluaa. Ei vaadi mitään, ruoka on vain sitä, mitä se syö jne.
Sama asia kun tulee meille kylään, sisko olettaa, että teemme kaikkemme, ettei lapsi hermostu. Tämä on pahimmillaan tarkoittanut sitä, että sisko on suuttunut, koska en suostunut ottamaan pöydästä pois tiettyä tarjottavaa, joka haisi lapsen mielestä. Ei siis olisi edes vaadittu maistamaan sitä tai mitään, kukaan muukaan ei vain olisi saanut syödä sitä.
Miten paljon minun oikein kuuluu joustaa tällaisessa? Alan jo välttelemään siskon tapaamista tämän vuoksi. Hän ja lapsi on rakkaita, mutta suoraan, sanottuna en, haluaisi rajoituksia omaan elämääni, koska hänen lapsensa vaatii. Jouluksi jäädään lasten kanssa nyt kolmistaan, ei mennä vanhemmille, koska siellä pyörii erityislapsen johtama sirkus.
Harmittaa, mutta pelkään, että jos menemme sinne minulta menee lopullisesti hermot ja suutun ja pilaan kaikkien, joulun.
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Miten noita " erityisiä" vielä pääsee syntymään?
Nykyteknologialla?
Eri asia toki, jos vammautuu synnytyksessä tai senjälkeen.
Ja miten luulet, että nykyteknologia voisi poistaa 'erityiset' maailmasta? Ja onko tarpeellista? Sinun kannattaisi nyt ainakin opiskella vähän ennenkuin tulet tänne ilkeilemään..Joidenkin mittapuiden mukaan saatat ehkä itse olla vähän 'erityinen'. Oletko sitä mieltä, että olisi pitänyt poistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tollaisen erityislapsen sisarus ja voi että kun joku olisi aikanaan sanonut mun äidille että loppuu se saakelin paapominen ja että perheessä on myös muita henkilöitä!! Joka joulu ja juhlapyhä meni sitä sekoilua katsellessa ja eristäydyttiin muista sukulaisista juurikin tästä syystä. Jossain vaiheessa kukaan ei enää käynyt kylässä. Itseä aikuisena vieläkin ahdistaa joulut ym, nytkin mennään miehen kanssa ulkomaille kun en halua viettää. Kunta tarjosi kyllä hoitomahdollisuuksia ja intervallipaikkoja ym. Olisi voinut edes joka toisen joulun viettää normaalisti ja joka toisen sitten huutosekoilusirkusta katsoessa, mutta ei. Nykyään en aikuisena pidä yhteyttä sinnepäin juuri ollenkaan
Ja kuitenkin oikeasti aivan kaikki koulusta ja harrastuksista kauppoihin, näyttelyihin, teattereihin ja ihan vaikka katuliikenteeseen, oli suunniteltua juuri sinua ja sinunlaistesi tarpeita varten. Joka ainoapäivä. Ja SULLE oli liikaa, että teidän kotona yritettiin sopeutua myös muihin perheenjäseniin.
Koska sitä vammaisten ja erityisten elämä on. Koko ajan KAIKKI ympärillä on suunniteltu jonkun muun tarpeita varten ja sun on vaan sopeuduttava. jos et pysty, tough luck.
MÄ NYT VAAN KYSYN, ETTÄ KUKA TÄSSÄ ON ITSEKÄS?
Kaikki pyörii erityislasten mukaan. Koulu, harrastukset jne.
Minun normaali lapseni on aina koulussa sen riehujan apuopettaja ja retkillä liikenneavustaja jne. Jopa nelosten tanssipari.
.
Ainahan koulu on pyörinyt häiriköiden
ehdoilla ja kunnolliset on saaneet kärsiä.
Nimitys on muuttunut, käytäntö ei.
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"
Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.
Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.
Joo ja oon koulus keskellä tuntia vauvapslstalla. Hyvä huomio.
Pysyy hereillä paremmin ku saa purkaa vitu* tusta
Vierailija kirjoitti:
Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.Joo ja oon koulus keskellä tuntia vauvapslstalla. Hyvä huomio.
Pysyy hereillä paremmin ku saa purkaa vitu* tusta
Ja sossut kusetti kun noi meille tuli.
On vain vähä jotaki kehitysviivettä.voivit*tu!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.
Ohhoh mitä kielenkäyttöä.
Vanhempasi ovat varmaan todella ylpeitä sinusta.
Ei ole ihme jos halusivat sijoituslapsia.
Laita puhelin pois ja ota siellä koulussa oppia vastaan.
Selvästi tekisi sinulle hyvää.
Viettäkää oma mukava joulu ilman huonoa omaatuntoa. Lapsuus on lyhyt ja jokaisella lapsella tulisi olla oikeus saada kauniita muistoja lapsuutensa jouluista. Aikuisikä kestää sitten vuosikymmeniä ja silloin voi olla välillä huonompiakin jouluja ilman, että menettäisi mitään korvaamatonta.
Erityislapsen kasvattaminen on haastavaa. Helpoimmalla pääsee, jos antaa lapselle kaiken periksi ja elää vain hänen tarpeidensa ja tahtonsa mukaan. Ei synny lapsen ja vanhempien välille konflikteja. Ikävä kyllä lapsi kasvaa ja ne tarpeet ja tahdot muuttuvat entistä haastavimmiksi. Pienen lapsen voi ottaa vielä syliin rauhoittumaan, mutta itseään isompaa teiniä ei enää voikaan. Myös erityislapsen lapsuus on lyhyt ja pian koittaa aikuisuus, jolloin pitäisi osata toimia yhteiskunnassa muiden mukana. Toki ne omat rajoitteet huomioiden. Teini-iästä voi tulla tosi vaikea ja lapselle vielä haitallinenkin, jos hän on tottunut siihen, että kaikkien on hypittävä hänen pillinsä mukaan. Voi joutua tappeluihin tai ajautua sellaisiin porukoihin, joissa häntä käytetään hyväksi. Erityisesti sellainen nuori, jolla ei erityisyytensä vuoksi ole ollut juurikaan ystäviä ja kavereita, hakeutuu varsin herkästi seuraan, jossa hänet "hyväksytään". Hyväksymisen ehdot vaan saattavat olla sellaiset, että nuoren koko loppuelämä on pilalla.
Kotona opitaan taidot, joilla voi olla kodin ulkopuolella muiden ihmisten seurassa. Ensin niitä harjoitellaan pitkään ja hartaasti kotona. Esimerkiksi ruokapöydässä istumista. Aloitetaan minuutista ja pidennetään aikaa, kunnes pystyy istumaan yhden aterian ajan paikoillaan. Sen jälkeen voidaan käydä syömässä kodin ulkopuolella paikassa, missä syöminen tapahtuu kohtuullisen lyhyessä ajassa. Vasta sitten, kun sekä tuo että kotona pidempikestoinen ateria onnistuu hyvin, on aika mennä vaikkapa just joulupöytään kodin ulkopuolelle. Ja silloinkin ensin pienemmässä porukassa ja rauhallisemmassa ympäristössä, koska monen erityislapsen keskittymistä häiritsee, jos ympärillä on pajon erilaisia ärsykkeitä.
Kun oma erityiseni oli lapsi, otin tavaksi laittaa joka sunnuntai kolmen ruokalajin päivällisen. Ruuat eivät olleet mitään erityisen hienoja, mutta käytin tapaa kasvatuskeinona ja erityislapsen totuttamisena siihen, että yleensä (arkisin) on aterioita, joista selvitään lyhyessä ajassa, ja joskus (sunnuntaisin) ateria kestää pidemmän aikaa. Monia muitakin asioita tein vastaavalla tavalla eli totuttamalla lasta pienissä erissä ja kerta kerralta aikaa pidentäen asioihin, joita hän joutui kohtaamaan kodin ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yhtään. Ei erityislapsilla ole erityisoikeuksia. Olet kotonasi kuten tahdot ja tarjoat mitä tahdot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tollaisen erityislapsen sisarus ja voi että kun joku olisi aikanaan sanonut mun äidille että loppuu se saakelin paapominen ja että perheessä on myös muita henkilöitä!! Joka joulu ja juhlapyhä meni sitä sekoilua katsellessa ja eristäydyttiin muista sukulaisista juurikin tästä syystä. Jossain vaiheessa kukaan ei enää käynyt kylässä. Itseä aikuisena vieläkin ahdistaa joulut ym, nytkin mennään miehen kanssa ulkomaille kun en halua viettää. Kunta tarjosi kyllä hoitomahdollisuuksia ja intervallipaikkoja ym. Olisi voinut edes joka toisen joulun viettää normaalisti ja joka toisen sitten huutosekoilusirkusta katsoessa, mutta ei. Nykyään en aikuisena pidä yhteyttä sinnepäin juuri ollenkaan
Nyt jälkeenpäin ajateltuna, miten olisit itse toiminut äitisi tilanteessa? Eli minkä uskoisit olleen tuolloin lapsuudessasi parempi toimintatapa, kuin se miten toimittiin?
Olisin toiminut niin, että olisin vastaanottanut yhteiskunnan apua sen verran, että esim. joka toinen vuosi olisi oltu normaalisti ja joka toinen vuosi sitten ei niin mukavasti. Olisin edes joskus ajatellut itseäni ja levännyt sen verran että olisin jaksanut edes kerran viedä 2 tervettä sisarusta vaikka huvipuistoon tai edes uimahalliin. Olisin edes kerran kysynyt tahtooko joku terveistä lapsista pitää kaverisynttärit rauhassa. Olisin ymmärtänyt että pienet, alle kouluikäiset serkut oikeasti pelkäävät veljeäni, ei heitä voi vaan käskeä sopeutumaan kun toinen on niin erityinen! Olisin kysynyt tahdommeko me keskimmäisen veljen kanssa käydä esim. tädin ja serkkujen kanssa tapaamassa mummoa päivällä ja tulla sitten illaksi kotiin availemaan lahjoja. Olisin joskus viettänyt sukujoulua vasta tapanina. Olisin avannut suuni ja kysynyt muilta mielipiteitä ja apua enkä ollut väsynyt marttyyri. Se on tosiasia että erityislapselle ei voi mitään mutta silloin pitääkin soveltaa
Juuri siksi näitä palveluja on, että perheessä saataisiin levätä ja voitaisiin huomioida muitakin lapsia. Oon monesti törmännyt varsinkin äitejen ottavan sellaista marttyyri asennetta, että lapsi hoidetaan 24/7 itse ja otetaan siitä pisteet kun tekee kaiken yksin, vaikka muu perhe joutuisi kärsimään, niin sitä Nämä äidit eivät edes suostu ajattelemaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa esim. aistiyliherkkyydeltä ja mahdollisesti Aspergerin liitännäisenä? Meillä on lapsella aistiyliherkkyyttä, johon saatu mm. tomintaterapiaa. Sekä elto että tt sanoivat, että näihin ei siedäty ollenkaan, eli ei mene ohi sillä, että laitetaan vain karheampaa paitaa päälle välikin, pistetään kuuntelemaan erilaisia ääniä tai haistelemaan hajuja. Ja varsinkaan asperger ei välttämättä osaa ilmaista sosiaalisten normien mukaisesti pahaa oloaan. Aistiärsykkeet on ihan oikeasti minimoitava, erilaisin keinoin, vai olisiko arvostelijoiden mielestä oikein, että lapsella on koko ajan paha olla, koska halutaan "näpäyttää" huonosta kasvatuksesta ja lapsen pillin mukana pomppimisesta...
Huvittavinta minusta on, kun näiden erityisten äidit kilpaa kirjoittelee faceen yms. kuinka heidän puhumaton ja riehuva ja nyrkkiä näyttävä autisti kirjoittaa niin syvällisiä ajatuksia facilitoimalla. Sieltä löytyy niiiiin paljon viisautta, vaikka takapuoltaan eivät osaa pyyhkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ketään muuta joka ei alaikäisyytensä ajalta koulusta muista yhtään kipaletta mitään erityisiä omilta luokiltaan?
Minä olen viisissäkymmenissä enkä minä saa millään muistettua mitään oikuttelijoita en ala-asteelta, yläasteelta enkä lukiosta.
Niin se vaan erityislasten perheissä menee, että koko arki ja lisäksi juhlat pyörivät näiden erityisten ehdoilla. Muut jäävät huomiotta, tai heiltä vaaditaan ikätasoonsa nähden ihan liikaa.
Se on väärin. Kukaan ei voi hyvittää erityislapselle sitä, että hän ei ole niin kuin muut. Ei vaikka miten paapoisi ja asettaisi kaikessa muiden edelle. Erityislapselle parasta olisi, jos hän saisi oppia kokemaan olevansa osa porukkaa sillä omalla tavallaan. Ei siis niin että hänen tarpeidensa ympärille rakennetaan kaikki perheen menot ja tapahtumat, vaan että hän osallistuu mihin pystyy ja jos ei pysty, niin sitten välillä keksitään jotain muuta.
Sydän särkyy niiden lasten puolesta, jotka viettävät koko lapsuutensa erityiseslapsen varjossa piilotellen. Yrittäen miellyttää vanhempia ja sitä erityistä, ettei nyt vaan tulisi hankaluuksia. Samalla sisäisesti katkeroituen, kun ei itse koskaan saa tarvitsemaansa huomiota ja oman ikätasonsa mukaista kohtelua.
Erirtyisten oikeudet ovat tärkeitä, mutta heidän oikeutensa toteutuminen ei saa vaatia sitä, että muut joutuvat kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.
Sulla on ihan helvetin itsekkäät vanhemmat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minunkin pitäisi varmaan, venyä enempi, mutta väkisin nyt joulun alla oon ruvennut haaveilemaan perhejoulusta, jossa voitaisiin tehdä asioita useamman kuin yhden henkilön mielenmulaan.
Tästä moni erityislapsen vanhempi haaveilee. Vanhemman kohdalla tämän haaveen toteutumisesta vaan on luovuttava, ja se onkin iso osa lapsen erityisyyden hyväksymisprosessia. Vanhoista haaveista luopuminen, ja niiden korvaaminen jollain muulla, toteutettavissa olevalla.
Sinä et kuulu perheeseen, joten sinun on mahdollista saada haaveilemasi joulu siten, että eriytät joulunviettosi siskon perheen joulunvietosta. Tämä on tietysti siskolle kurjaa, koska erityislasten perheet joutuvat muutenkin monesti tilanteeseen, jossa tulevat eristetyksi muista ihmisistä juuri siitä syystä, että muut ihmiset kaipaavat rauhaa eivätkä jaksa sopeutua yhden ihmisen erityistarpeisiin. Sinä saat kuitenkin itse päättää mitä haluat ja mikä on sinulle tärkeää, ja jos se tänä jouluna on rauhallinen perhejoulu, silloin sinun täytyy tämä tuoda esille siskollesi.
Kiitos tekstistäsi. Tätä mä ehkä vähän hainkin tällä koko jutulla. Haluan juuri nimenomaan itse nauttia rauhallisuudesta ja ennalta-arvattu uudesta jouluna, mutta samaan aikaan omaan huonon omantunnon siitä. Yritän ajatella, että minun ei tarvitse tavallaan upota samaan suohon siskoni kanssa, voinhan olla avuksi muulloin ja muuten kuin jouluna. Ap
Erityislapsen äitinä toivoisin, että todellakin kertoisit ajatuksistasi mahdollisimman pian. Ei sitten kyllä tarvis enää jatkossakaan auttaa, koska en koskaan enää tämän jälkeen haluaisi sua tavata. En ylipäätään halua tunkea sinne, missä meitä ei haluta, tässämaailmassa on muutenkin tarpeeksi vaikeuksia ja ikäviä tilanteita. Siksi ois hyvä tietää siitä nyt eikä kuvitella, että oot luotettava ystävä.
Etkai sä oikeesti oo sitä mieltä, että jos haluaa jonkun juhlan viettää mielummin perheensä kanssa keskenään, keskittyen niihin omiin lapsiin, kuin toisen perheen kanssa yhdessä keskittyen vain siihen toisen perheen erityislapseen niin se on välit poikki välittömästi?
Etenkin kun ap on siskonsa arjessa mukana ja auttamassa lapsen hoidossa niin, että lapsen vanhemmat pääsevät silloin tällöin levähtämään.
Olisitko itse valmis uhraamaan omien lastesi kaikki joulut jatkossa jos sukuusi syntyisi joku vielä eritysempi ja vaativampi kuin oma lapsesi, niin, että joutuisit vain keskittymään siihen vielä erityisempään?
Vai keskittyisitköhän sittenkin omiin lapsiisi ja tekisit heille parhaan mahdollisen joulun 🤔
Aistien yliherkkyys ei ole pois siedätettävissä. Se on neurologinen erityisyys, eikä siihen liity mitään nirsoilua tai uhmaa. Jos jokin ärsyke on sietämätön, niin sitten se on.
Vierailija kirjoitti:
En ylipäätään halua tunkea sinne, missä meitä ei haluta, tässämaailmassa on muutenkin tarpeeksi vaikeuksia ja ikäviä tilanteita. Siksi ois hyvä tietää siitä nyt eikä kuvitella, että oot luotettava ystävä.
Ei kukaan erityisesti halua olla sen erityislapsesi kanssa. Lasta siedetään kohteliaisuuden vuoksi tai joustetaan sinun vuoksesi.
Tämä pätee ihan terveisiinkin lapsiin. Ei ne oikeasti kiinnosta kuin vanhempia ja isovanhempia.
Kannattaa ehkä olla realisti?
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta minusta on, kun näiden erityisten äidit kilpaa kirjoittelee faceen yms. kuinka heidän puhumaton ja riehuva ja nyrkkiä näyttävä autisti kirjoittaa niin syvällisiä ajatuksia facilitoimalla. Sieltä löytyy niiiiin paljon viisautta, vaikka taka
puoltaan eivätSinun kannattaisi vähän opiskella ja tutkia maailmaa. Silloin sinulle selviäisi, etteivät nämä mainitsemasi asiat sulje pois toisiaan.Voisit lukea esim.nerokkaan kirjan kirjoittaneesta halvaantuneesta tai täysin liikuntakyvyttömästä huippuälykkäästä tiedemiehestä. Ja monista muista 'erityisistä' jotka ovat saaneet aikaan paljon muutakin kuin ala-arvoista sanojen heittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Aistien yliherkkyys ei ole pois siedätettävissä. Se on neurologinen erityisyys, eikä siihen liity mitään nirsoilua tai uhmaa. Jos jokin ärsyke on sietämätön, niin sitten se on.
Mutta sen sietämättömän asian kanssa on opittava elämään, jos tilanne ei ole kuitenkaan niin paha, että pääsee oppivelvollisuuden suoritettuaan suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle. Aika harva pääsee.
Käsitin, että tämä hajuherkkyys juuri tälle ruoalle tuli yllätyksenä, eli ei mikään pitkäaikainen, tunnettu ongelma.
Minun lapsillani on oikeus rentoutua jouluna. En pakottaisi heitä viettämään sitä vaativan erityislapsen kanssa, vaikka olisikin kyseessä rakas siskon lapsi.