Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Siskoni ja hänen erityislapsensa hermostuttaa
16.12.2019 |
Siskolla on erityislapsi. Lapsi on, noh, temperamenttinen, ja tavallaan ymmärrän, että sisko haluaa helpottaa omaa arkeaan tekemällä asiat juuri niin kuin lapsi haluaa. Ei vaadi mitään, ruoka on vain sitä, mitä se syö jne.
Sama asia kun tulee meille kylään, sisko olettaa, että teemme kaikkemme, ettei lapsi hermostu. Tämä on pahimmillaan tarkoittanut sitä, että sisko on suuttunut, koska en suostunut ottamaan pöydästä pois tiettyä tarjottavaa, joka haisi lapsen mielestä. Ei siis olisi edes vaadittu maistamaan sitä tai mitään, kukaan muukaan ei vain olisi saanut syödä sitä.
Miten paljon minun oikein kuuluu joustaa tällaisessa? Alan jo välttelemään siskon tapaamista tämän vuoksi. Hän ja lapsi on rakkaita, mutta suoraan, sanottuna en, haluaisi rajoituksia omaan elämääni, koska hänen lapsensa vaatii. Jouluksi jäädään lasten kanssa nyt kolmistaan, ei mennä vanhemmille, koska siellä pyörii erityislapsen johtama sirkus.
Harmittaa, mutta pelkään, että jos menemme sinne minulta menee lopullisesti hermot ja suutun ja pilaan kaikkien, joulun.
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aistien yliherkkyys ei ole pois siedätettävissä. Se on neurologinen erityisyys, eikä siihen liity mitään nirsoilua tai uhmaa. Jos jokin ärsyke on sietämätön, niin sitten se on.
Mutta sen sietämättömän asian kanssa on opittava elämään, jos tilanne ei ole kuitenkaan niin paha, että pääsee oppivelvollisuuden suoritettuaan suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle. Aika harva pääsee.
Silti ne samat ärsykkeet ärsyttää. Esim hajusteet tai liian tiukat vaatteet tai vääränlaiset liinavaatteet.
Se ei ole temppuilua, se vaan on.
t. aistiyliherkän yo-opiskelijan äiti
En ole väittänytkään, että olisi temppuilua. Pitää vaan oppia elämään ärsykkeiden kanssa. Toivottavasti oma lapsesi on valinnut alan, jossa on mahdollista saada töitä aistiyliherkälle sopivassa työpaikassa. Tai perustaa oma yritys tai tehdä etätöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erään läheisen perheen erityislapsi elämää seuranneena voin sanoa että erityislapsi tarvitsee kuria ja sääntöjä ihan yhtälailla kuin terve, osa jopa enemmän.. Tämä perheen poika oli tottunut rajattomuuteen ja siihen että sai aina tahtonsa läpi.. Löi sisaruksiaan ihan huvikseen ja virnuili pirullisesti vieressä kun äiti lässyttää että noh.. Mitään ei olisi kukaan saanut kieltää ettei herralle vaan tule pahamieli, ei sitä sirkusta jaksanut vuodesta toiseen katsoa.. Käytös oli sanoin kuvaamatonta ja kyllä osasi tämä ainakin naruista vedellä, äiti oli kuin marionetti.. Kun itse asuin heidän lähellä ja olivat usein luonani hoidossa ja totesin että meillä on meidän säännöt ja niitä noudattaa myös tämä poika, oli minun kanssani ihan erilainen.. Toki yritti kun kerran leipäpala oli herran mielestä väärän muotoinen että uusi, totesin että ei, puolituntia jaksoi huutaa mutta ilmeisesti tuli sen verran huudosta nälkä että leivän muoto unohtui ja hyvin kelpasi.. Äiti jos olisi ollut paikalla olisi koko pussi plärätty läpi.. Nämä nyt oli vain esimerkkejä ja ymmärrän väsymyksen, siksi ottakaa hoitoon jos suinkin pystytte, on sitten vanhemmankin helpompi olla antamatta periksi, ainakin osan..
Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.
Esim ihop.fi itä-hämeen kansanopisto Hartola Lahden lähellä, se on asuntola johon voit muuttaa ja käydä lukion. Kai sinne voi mennä jo 16 vuotiaana. Toivottavasti jaksat elää ja opiskella. Tsemppiä sulle.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Haistakaa kaikki pas*ka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko elämäni viettänyt erityislapsen sisarena ja voin sanoa että oloni on ollut aina kuin olisinnollut näkymätön ninni.
Olen jo aikuinen, mutta sama jatkuu.
Koko elämä ja maailma pyörii tämän sisaren johtamana. Siis meidän elämä.
Teen muuttoa pois lapsuudenkodista.
Täytin juuri 18v ja en halua hetkeen kuulla mitään vanhemmistani, sisarestani puhumattakaan.
Rakastan heitä, mutta tarvitsen tilaa hengittää.
Äitini on kauhuissaan muutostani.
Lähteehän hyvä " lastenvahti" pois.
Sisareni on 16v.
Pahinta on, kun omatunto kalvaa kauheaa ajatusta. Kun äitini kerran kertoi, että meinasi saada keskenmenon odottaessaan sisartani, tuli mieleeni, että " voi kunnolisikin tullut keskenmeno"Ymmärrän sua niin vit*usti.
Mutta toi on kuitenkin sun oma sisarus.
Mietippä. Mun vanhemmat suuressa älyttömyydesssään päätyivät ottamaan pari vamm*aista sijaiskersaa. Huutavat ja meuhkaavat yötä päivää. Rikkovat joka paikan.
Oon niin saatanan kyllästyny. Sossuille vain pitää lepertää, miten vit*un ihania noi vit*un erityiset kersat on.
Koti menetetty ja kaikki sen mukana.
Nytkin istun koulus aivan saatanan väsyneenä ku kersat huus koko vit*un yön.
Joo haistakaa vaan paska kaikki jotka vit*uilevat täällä mun huonosta käytöksestä.
Joo enkä ollu ennen tämmöne.
On vaan niin pää täynnä. Joo kyllä oon sanonu vanhemmille tästä. Huutanukkin niille.
No mutta voi voi. Haluisitsä oikeesti et nää joutuis johonki laitokseen. Ne vaan multa tivaa.
Joo kyllä vit *tu haluisin!!! Oon sitten poika josta ei koskaan isää tuu. Viel pitää oottaa neljä vuotta että pääsen vit *tuun tuolta.Olen ihan hirveän pahoillani puolestasi.
Tiedän, että tämä kuulostaa radikaalilta, mutta pystyisitkö itse muuttamaan pois? Sisäoppilaitokseen tai johonkin vastaavaan?
Sinulla on oikeus yöuneen.
Kai nuori voi itsekin toivoa päästä vaikka sijaiskotiin - siinäpä olisi omillekin vanhemmille miettimistä. Lisäksi viranommaistaholle selviäisi, etteivät vanhemmat hyvästä tahdostaan ja vakuutteluista huolimatta selviydy sijaisvanhemmuuden mukanaan tuomista haasteista.
Siinä hauska tilanne: sijaiskodin oma lapsi tarvitsee sijaiskodin, johtuen siitä, että oma koti on sijaiskoti...
Tsemppiä tälle nuorelle! Hae apua, sitä löytyy varmasti! (Koulukuraattori, terveydenhoitaja, lastensuojeluviranomaiset jne.).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tollaisen erityislapsen sisarus ja voi että kun joku olisi aikanaan sanonut mun äidille että loppuu se saakelin paapominen ja että perheessä on myös muita henkilöitä!!
Nyt jälkeenpäin ajateltuna, miten olisit itse toiminut äitisi tilanteessa? Eli minkä uskoisit olleen tuolloin lapsuudessasi parempi toimintatapa, kuin se miten toimittiin?
Tuossahan se lukee.
En huomaa mitään käytännön toimintatapoja viestissä. Eli ihan käytännössä, jos joku olisi äidille sanonut, että "lopeta se saakelin paapominen", mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Olisiko ollut hyvä esim. jättää erityislapsi huomioitta, ja antaa toimia impulssiensa mukaan? Vai sulkea huoneeseensa lukon taakse tai ulos huutamaan? Vai mikä olisi ollut se toimiva ja hyvä toimintamalli?
Lue uudestaan.
Niinpä. Tähän ongelmaan ei ole patenttiratkaisua. Jos sisarus olisi välillä viety muualle hoitoon, miten olisi äitiä auttanut hyvä neuvo "lopeta se saakelin paapominen"? Kaikkina niinä aikoina kun erityislapsi oli kotona, olisi ratkaisuja tarvittu. Sivusta on niin helppo huudella ja olla loistava kasvattaja, kun ei itse joudu olemaan vastuunkantaja ja ratkaisujen etsijä, ja erityislasten vanhempien tilanteessa yleensä erittäin yksin.
Kukaan ei valitse saada hyvin vaativaa erityislasta, eikä kiusallaan koita hänen kauttaan tehdä muiden elämästä mahdollisimman vaikeaa.
Minä olen erityislapsen sisar. Se unohdettu, laiminlyöty, kiltti, näkymätön, "kyllähän se nyt aina pärjää kun on niin tomera" -lapsi.
Edes se kerta joka toiseen olisi riittänyt minulle. Edes puoli tuntia huomiota joskus.
Mutta tiedätkö mitä? Kun ei se edes loppunut siihen lapsuuteen, vaan minun odotetaan edelleen keski-ikäisenä "ottavan huomioon" ja "jakavan" sen pilalle hemmotellun sisareni kanssa kaikki.
Eikö nyt keski-iässä jo saisi ajatella itseä? On viimeinkin sun vuoro ottaa oma elämä haltuusi. Sun elämä on sun ainoa elämä. Voit kerran sanoa vanhemmillesi, että olisivat voineet huomioida sinutkin. Ja siskolle ettet ole enää käytettävissä. Joo, sydämetöntä. Mutta ei niin sydämetöntä kuin se että vanhempasi ei olleet tasa-arvoisia. Huomattakoon että Suomessa on sossut ja vammaisille toimintaa, ettei niiden tarvi heitteille jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kestäisin kyllä erään tuttavan erityislasta, voin nostaa haisevat ruuat pöydästä ja katsoa, ettei ole aistiärsykkeitä. Olen aikuinen ja kestän, jos vanhempi hoitaa muuten lapsensa ja pitää aisoissa.
Mutta sitä en kestä, että omat lapseni kärsivät erityislapsen vierailusta. Yksipuolista riehumista, väkisin päälle tulemista, painia, satuttamista (vahingossa tai ajattelemattomuuttaan, mutta aina jotain sattuu esim jos lyö lelulla päähän, niin sattuuhan se), lelujen rikkomista. Aikuisen pitäisi olla katsomassa leikkien perään, mutta tuttava tulee itse ’hengähtämään’ ja ’kiva kun lapset leikkivät keskenään’. Minusta ei ole yhtään kivaa eivätkä lapsetkaan tykkää tuosta erityislapsesta.
Mulla kanssa viilentynyt yhden kaverin kanssa, kun hänen erityisempi lapsi ei ole kovin mukavaa seuraa lapsilleni. Ihan sama kuvio, äippä haluaa vähän levätä kun lapset leikkii, mutta ei niitä lapsia voi keskenään jättää. Viimeistään viiden minuutin päästä jompi kumpi mun lapsista tulee parkuen, kun tämä erityis-Erkki on rikkonut jotain tai lyönyt/purrut/tms.
En yhtään epäile, etteikö kaveri tarvitsisi lepoa. Ihan varmasti tarvitsee, on yh, lapsen isä asuu toisella puolella Suomea. Jaksaa kertoa yksinäisyydestään ja valittaa kuinka sitä lasta joka paikassa sorsitaan. No, kun lapsi ei osaa yhtään leikkiä muiden kanssa, on kovakourainen ja rikkoo kaiken, on arvaamattoman käytöksen vuoksi vaarallinen, niin miksihän vierailukutsuja ei kovin taajaan satele? Vielä ollaan selvitty mustelmilla, mutta mitäs jos tuo erityisempi (joka on pari vuotta vanhempi kuin esikoiseni) keksii tönäistä mun lapsen vaikka rappusia alas? Eikä yhdenkään ns. normaalilapsen tarvitse olla erityisen nyrkkeilysäkkinä, eikä pieneltä lapselta voi vaatia ymmärrystä ja hyväksyntää täysin järjettömälle käytökselle. Kyllä se erityisen lyönti sattuu ihan kuin täysjärkisen lyönti, eikä se lohduta lasta, että lelun rikkonut ”kaveri” on vähän eksyksissä itsensä kanssa. Eikä se ole oikein, että kotina käy vieraisilla lapsi, jota mun lapset pelkäävät.
On tämä tietysti vaikea tilanne, kaipaan ystävääni ja haluan auttaa, mutta lasteni turvallisuudesta en tingi. Ystäväni asuu ahtaasti, käy siksi mielellään meillä. Ei oikein onnistu sekään, että kävisivät vierailulla kun mun lapset ovat isänsä kanssa vaikka mökillä. Kokeiltu on. En halua, että puolen tunnin vierailun jälkeen talo näyttää sotatantereella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota se lapsi viikoksi hoitoon ja korjaa huomioimasi epäkohdat.
Miksi ap:n pitäisi korjata mitään epäkohtia? Miten tämä liittyi aloitukseen? Jos aapeen sisko vaatii että kaikkien pitää totella häntä ja lastansa, miten ap korjaa tuon epäkohdan?
Ap voi ilmoittaa penskalle olevansa erityisaikuinen ja siksi tehdään, kuten ap haluaa, koska hän on isompi ja siksi vahvempi.
Jos tämä ei käy, sairastuisin ap:n asemassa norovirukseeen jokaikinen joulu.
Olipa huono ehdotus. Ei sille erityislapselle tuolla tavalla puhuta. Unohdit ettei ap yksin halua rauhaisampaa joulua, kyllä siinä on hänenkin lapset kärsimässä. Eikä tuommonen toiminta korjaa epäkohtia, ei sekään että ap ottaa sen muksun viikoksi hoitoon. Kun ongelmaa voisi yrittää korjailla/tehdä siedettävämmäksi sillä että aapeen sisko muuttaisi toimintatapojaan eikä vaatisi kaiken pyörivän lapsensa ehdoilla, viis välittäen muista.
Joskus asioita voi prantaa yksinkertaisin keinoin - riippuen erityisyyden laadusta (kuten tuolla eräässä viestissä kerrottu tapaus leipäpalan muodosta).
Tässä tilanteessa paras keino on viettää tämä joulu erillään, olipa "syy" mikä hyvänsä. Lapsilla on oikeus tuntea itsensä erityisiksi jouluna, positiivisesti, lapsen tavoin itsekkäästi ja iloita lahjoistaan ja leikeistään ilman varuillaan oloa yhden hankalan vieraan takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa aloittavan teksti työläs luettava kun pilkkuja laitettu paikkoihin joihin eivät kuulu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kestäisin kyllä erään tuttavan erityislasta, voin nostaa haisevat ruuat pöydästä ja katsoa, ettei ole aistiärsykkeitä. Olen aikuinen ja kestän, jos vanhempi hoitaa muuten lapsensa ja pitää aisoissa.
Mutta sitä en kestä, että omat lapseni kärsivät erityislapsen vierailusta. Yksipuolista riehumista, väkisin päälle tulemista, painia, satuttamista (vahingossa tai ajattelemattomuuttaan, mutta aina jotain sattuu esim jos lyö lelulla päähän, niin sattuuhan se), lelujen rikkomista. Aikuisen pitäisi olla katsomassa leikkien perään, mutta tuttava tulee itse ’hengähtämään’ ja ’kiva kun lapset leikkivät keskenään’. Minusta ei ole yhtään kivaa eivätkä lapsetkaan tykkää tuosta erityislapsesta.
Mulla kanssa viilentynyt yhden kaverin kanssa, kun hänen erityisempi lapsi ei ole kovin mukavaa seuraa lapsilleni. Ihan sama kuvio, äippä haluaa vähän levätä kun lapset leikkii, mutta ei niitä lapsia voi keskenään jättää. Viimeistään viiden minuutin päästä jompi kumpi mun lapsista tulee parkuen, kun tämä erityis-Erkki on rikkonut jotain tai lyönyt/purrut/tms.
En yhtään epäile, etteikö kaveri tarvitsisi lepoa. Ihan varmasti tarvitsee, on yh, lapsen isä asuu toisella puolella Suomea. Jaksaa kertoa yksinäisyydestään ja valittaa kuinka sitä lasta joka paikassa sorsitaan. No, kun lapsi ei osaa yhtään leikkiä muiden kanssa, on kovakourainen ja rikkoo kaiken, on arvaamattoman käytöksen vuoksi vaarallinen, niin miksihän vierailukutsuja ei kovin taajaan satele? Vielä ollaan selvitty mustelmilla, mutta mitäs jos tuo erityisempi (joka on pari vuotta vanhempi kuin esikoiseni) keksii tönäistä mun lapsen vaikka rappusia alas? Eikä yhdenkään ns. normaalilapsen tarvitse olla erityisen nyrkkeilysäkkinä, eikä pieneltä lapselta voi vaatia ymmärrystä ja hyväksyntää täysin järjettömälle käytökselle. Kyllä se erityisen lyönti sattuu ihan kuin täysjärkisen lyönti, eikä se lohduta lasta, että lelun rikkonut ”kaveri” on vähän eksyksissä itsensä kanssa. Eikä se ole oikein, että kotina käy vieraisilla lapsi, jota mun lapset pelkäävät.
On tämä tietysti vaikea tilanne, kaipaan ystävääni ja haluan auttaa, mutta lasteni turvallisuudesta en tingi. Ystäväni asuu ahtaasti, käy siksi mielellään meillä. Ei oikein onnistu sekään, että kävisivät vierailulla kun mun lapset ovat isänsä kanssa vaikka mökillä. Kokeiltu on. En halua, että puolen tunnin vierailun jälkeen talo näyttää sotatantereella.
Yks ainutkin kerta vielä, voi tehdä sen että sun lapset alkaa vihaamaan sua. Et päästä Erkkiä tai Erkin äitiä teille enää ikinä. Mikään kaveruus ei saa mennä omien lasten edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän minunkin pitäisi varmaan, venyä enempi, mutta väkisin nyt joulun alla oon ruvennut haaveilemaan perhejoulusta, jossa voitaisiin tehdä asioita useamman kuin yhden henkilön mielenmulaan.
Tästä moni erityislapsen vanhempi haaveilee. Vanhemman kohdalla tämän haaveen toteutumisesta vaan on luovuttava, ja se onkin iso osa lapsen erityisyyden hyväksymisprosessia. Vanhoista haaveista luopuminen, ja niiden korvaaminen jollain muulla, toteutettavissa olevalla.
Sinä et kuulu perheeseen, joten sinun on mahdollista saada haaveilemasi joulu siten, että eriytät joulunviettosi siskon perheen joulunvietosta. Tämä on tietysti siskolle kurjaa, koska erityislasten perheet joutuvat muutenkin monesti tilanteeseen, jossa tulevat eristetyksi muista ihmisistä juuri siitä syystä, että muut ihmiset kaipaavat rauhaa eivätkä jaksa sopeutua yhden ihmisen erityistarpeisiin. Sinä saat kuitenkin itse päättää mitä haluat ja mikä on sinulle tärkeää, ja jos se tänä jouluna on rauhallinen perhejoulu, silloin sinun täytyy tämä tuoda esille siskollesi.
Kiitos tekstistäsi. Tätä mä ehkä vähän hainkin tällä koko jutulla. Haluan juuri nimenomaan itse nauttia rauhallisuudesta ja ennalta-arvattu uudesta jouluna, mutta samaan aikaan omaan huonon omantunnon siitä. Yritän ajatella, että minun ei tarvitse tavallaan upota samaan suohon siskoni kanssa, voinhan olla avuksi muulloin ja muuten kuin jouluna. Ap
Erityislapsen äitinä toivoisin, että todellakin kertoisit ajatuksistasi mahdollisimman pian. Ei sitten kyllä tarvis enää jatkossakaan auttaa, koska en koskaan enää tämän jälkeen haluaisi sua tavata. En ylipäätään halua tunkea sinne, missä meitä ei haluta, tässämaailmassa on muutenkin tarpeeksi vaikeuksia ja ikäviä tilanteita. Siksi ois hyvä tietää siitä nyt eikä kuvitella, että oot luotettava ystävä.
Ethän sinä erityislapsen äiti nyt vaan oleta, että lähipiirissäsi kaikki vain aina joustavat teidän tarpeiden mukaan?
Miten erityislapsen erottaa siitä lapsesta, jonka vanhemmat ovat mieluummin somessa kuin kasvattavat lastaan? Meneekö lapsi rikki, jos häntä kasvattaa? Ai niin, silloin pitäisi itse tehdä jotain. Ei sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ketään muuta joka ei alaikäisyytensä ajalta koulusta muista yhtään kipaletta mitään erityisiä omilta luokiltaan?
Minä olen viisissäkymmenissä enkä minä saa millään muistettua mitään oikuttelijoita en ala-asteelta, yläasteelta enkä lukiosta.
Ei silloin ollut erityislapsia olemassakaan. Oli kehitysvammaisia ja tarkkailuluokkalaisia.
Tavallisilla luokilla oli tavallisia lapsia, jotkut vaan vilkkaampia ja jotkut hiljaisempia.
Vierailija kirjoitti:
Miten erityislapsen erottaa siitä lapsesta, jonka vanhemmat ovat mieluummin somessa kuin kasvattavat lastaan? Meneekö lapsi rikki, jos häntä kasvattaa? Ai niin, silloin pitäisi itse tehdä jotain. Ei sitten.
Vanhemmilta kysyminen tuntisi helpoimmalta tavalta. Jos lapsi on jo teini niin varmaan lapsikin osaisi jo itse vastata.
Että joo, kysymällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdellä tutullani oli lapsi, joka oli ihan täysi tyranni. Hän määräsi viisivuotiaana kahvipöydässä mm siitä, saavatko aikuiset puhua vai eivät. Kukaan ei myöskään saanut nauraa, jos lapsi niin sanoi. Luulin tuolloin, että kyseessä lienee jonkin tason vamma ja kun myöhemmin jossain asiasta mainitsin, tuttavani suorastaan suuttui. Hänen lapsensa ei ole erityislapsi eikä vammainen, vaan ihan NORMAALI.
Mietin vaan, että miten ihmeessä normaalia lasta kasvatetaan niin, että 7 aikuista tanssii hänen pillinsä mukaan????
Erityislasten kanssa eläminen ja kasvatuksensa haastaa ja vaatii vanhemmuudelta ja sisaruudelta valtavan paljon enemmän kuin terveiden lasten kasvatus. On huomattava tämä tosiasia, että välillä erityisten vanhempien on valittava ne taistelut. Kaikesta kun ei voi antaa seurata tunnin parin raivokohtausta jälkihoitoineen. Kehotan ihan ystävällisesti miettimään, kannattaako pelkkien terveiden lasten tuomalla kokemuksella ryhtyä neuvomaan.
Vierailija kirjoitti:
Erityislasten kanssa eläminen ja kasvatuksensa haastaa ja vaatii vanhemmuudelta ja sisaruudelta valtavan paljon enemmän kuin terveiden lasten kasvatus. On huomattava tämä tosiasia, että välillä erityisten vanhempien on valittava ne taistelut. Kaikesta kun ei voi antaa seurata tunnin parin raivokohtausta jälkihoitoineen. Kehotan ihan ystävällisesti miettimään, kannattaako pelkkien terveiden lasten tuomalla kokemuksella ryhtyä neuvomaan.
En neuvo, mutta yritän keskustelulla saada tätä putkinäköistä erityislapsen vanhempaa vähän näkemään asioita eri näkökulmasta. Esim sen, että se ei ole syrjintää, vaan lasten turvallisuuden varmistamista, kun ”haasteellisesti” käyttäytyvää luokkakaveria ei kutsuta synttäreille. En minäkään kutsu sellaista mun kotiin, joka alkaa hermostuessaan huitoa muita millä tahansa, mitä käteen sattuu.
Millä tavalla erityislapsi? Onko hänellä siis todettu mm. oppimisvaikeuksia, autismia, ADHD:ta yms?
Jos ei ole mikään ns. lääketieteellinen vaiva, niin lapsen kanssa pitää vaan olla jämpti. Vaikka ärsyttää, niin ei ikinä saa opettaa lapselle, että jokainen tanssisi hänen pillinsä mukaan.
Tosin vaikka olisikin erityislapsi, kasvatetaan heitä yleensä samoin kuin ns. peruslapsia, mutta huomioon ottaen lapsen erityisyys tietyissä asioissa.
Lapsesta on vaarassa tulla hemmoteltu kakara, jos hänen sanansa on vakiosti laki, perheessä ja sukulaisilla.
Tsemppiä sinulle ja siskollesi!
Alue: Aihe vapaa
Siis esim tukiperheissä.