Lue keskustelun säännöt.
Syntyvyyden laskun tekosyyt
Talous ei ratkaise
16.12.2019 |
Ylen uutisissa kerrottiin juuri, miten Norjassa ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jo 29,5 vuoteen ja lapsia syntyy historiallisen vähän. Tämä siitäkin huolimatta, että Norja on rikas maa, lapsilisät ovat hyvät, talous kasvaa ja työllisyys on hyvä.
Suomessa naiset perustelevat alhaista syntyvyyttä tulevaisuuden ja talouden epävarmuudella ja ratkaisuksi ehdotetaan tukien parantamista. Minä suvaitsen epäillä, että syyt ovat jossain muussa. Etenkin kun moni vauvakuumeinen on valmis romuttamaan taloutensa kalliissa lapsettomuushoidoissa.
Kyse on siis enemmän jostain muusta kuin rahasta. Sopivan kumppanin puutteesta tai jostain muusta syystä. Mielipiteitä?
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kyse on siitä, että nykyään oma elämä halutaan käyttää omaan itseen, harrastuksiin, uraan ja itsensä kehittämiseen. Näin kahden lapsen äitinä voin sanoa, että kyllähän se oma elämä on täysin jäissä vähintään vauvavuoden ajan. "Vauvan kanssa voi käydä missä tahansa, päikkäriaikaan voi tehdä töitä jne.", sanotaan. Mutta kun ei voi. Kun vauva on haastava, eikä viihdy vaunuissa tai turvaistuimessa eikä nuku kunnolla koskaan, niin sitä on jumissa kotona hänen kanssaan, kuunnellen loputonta kitinää saamatta koskaan itse levätä tai tehdä mitään. Jopa kotitöiden tekeminen on pitkälti mahdotonta. Sitä vain on, yrittää sietää elämää ja toivoo, että aika kuluisi nopeasti. Koko ajan ahdistaa ja stressaa. Sitä on kuin vankina omassa elämässään. Ymmärrän heitä, jotka eivät tahdo käyttää lyhyttä elämäänsä tällaiseen.
Kyllähän siinä tosiaan on pallo jalassa seuraavat 18-vuotta kun menee lapsen tekemään. Kaikissa ratkaisuissaan joutuu huomioimaan lapsen edun ensiksi. Eikä huoli ja huolehtiminen pääty siihen 18 vuoteen. Toki vastapainoksi lapset voivat myös antaa paljon iloa ja sisältöä elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne pahat pojat ja lastensuojelun asiakastytöt on aina toisensa löytäneet, ikäeroa monesti mukana. Seurusteluksi moista hyväksikäyttöä harva kutsuisi. Sen sijaan ne kiltit lääkärin tyttäret ja insinöörin pojat seurustelivat usein jo teini-iässä. Useimmille pariutuminen kuitenkin jäi sinne yliopistokampuksille, silloin menetettiin neitsyydet puolin ja toisin. Kaikki yleensä muuttivat kampuksille muualta päin Suomea. Lapsia alkoi tulla kolmenkympin jälkeen kaikille, osalla meni neljäänkymppiin asti ennen perhe-elämää. Pariutumatta jää aina se pahimmin syrjäytynyt ja mielenterveysongelmainen aines. Misogynia ennustaa vankasti yksin jäämistä.
Sinun mielestäsi siis seksuaalirikoksiin syyllistymättömät miehet ovat misogynisiä? Tai ainakin tästä poistui viesti, missä kirjoitin seksuaalirikollisesta... Muut, kuin seksuaalirikolliset ovat siis aivan mielisairaita misogyynikkoja ja heidät pitäisi silpoa... Se on ollut teidän nettipalstojen naisten ja ylläpitäjien yhteinen kanta 15 vuotta.
Ihmettelen näitä saamiani vastauksia, kun kerroin olevani 1984 -syntynyt ja kerroin omasta nuoruudestani, eli 2000-luvusta, niin minulle vastattiin, että "ei 80-luvulla noin asiat olleet".
Luuletteko, että 84-vyntynyt olisi hakenut itselleen kumppania 80-luvulla? Samat kirjoittajat selittävät jostain fysiikan laskutoimituksista... Ei taida fysiikan linjalla olla kovin korkeat älykkyysosamäärät näiden juttujen perusteella...
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kyse on siitä, että nykyään oma elämä halutaan käyttää omaan itseen, harrastuksiin, uraan ja itsensä kehittämiseen. Näin kahden lapsen äitinä voin sanoa, että kyllähän se oma elämä on täysin jäissä vähintään vauvavuoden ajan. "Vauvan kanssa voi käydä missä tahansa, päikkäriaikaan voi tehdä töitä jne.", sanotaan. Mutta kun ei voi. Kun vauva on haastava, eikä viihdy vaunuissa tai turvaistuimessa eikä nuku kunnolla koskaan, niin sitä on jumissa kotona hänen kanssaan, kuunnellen loputonta kitinää saamatta koskaan itse levätä tai tehdä mitään. Jopa kotitöiden tekeminen on pitkälti mahdotonta. Sitä vain on, yrittää sietää elämää ja toivoo, että aika kuluisi nopeasti. Koko ajan ahdistaa ja stressaa. Sitä on kuin vankina omassa elämässään. Ymmärrän heitä, jotka eivät tahdo käyttää lyhyttä elämäänsä tällaiseen.
Tämä on täysin totta. Ja vaikka tietää, että tuo vaihe loppuu joskus, yhtään ei väsyneenä lohduta, että vuoden päästä on helpompaa. Joka aamu kun väsyneenä, lähes nukkumattoman yön jäljiltä, herää, toivoo vaan, että ilta tulisi ja pääsisi nukkumaan. Vaikka tietääkin, ettei saa nukkua.
Elä on lyhyt, mutta vauva-aika vielä lyhempi. Näin 4 lapsen vanhempana, lapset nyt jo nuoria aikuisia, täytyy silti sanoa, että lapset antavat enemmän kuin ottavat.
Lapset on koko elämä ja he antavat todella paljon. Mutta ymmärrän, että kun niitä ei ole, niinkin voi elää, koska ei tiedä mitä menettää. Joka asiassahan se on näin.
Itselläkin oli tuo lapsikammo ennen esikoisen syntymää. Hirvitti ja pelotti raskaus, synnytys(erityisesti tämä) vastuu lapsesta. Naisena ei ole ollenkaan helppoa haluta lasta, kun sen joutuu itse vääntämään ja hoitovastuukin kaatuu usein naisen harteille.
Ymmärrän hyvin, ettei lapsia enää tehdä.
Ps. Nyt kun eläkeikä alkaa kohta olla käsillä, huomaan myös miten paljon lasten saaminen on pienentänyt eläkettäni, verrattuna mieheen, jonka ei lasten takia ole tarvinnut töistä pois olla. Suunnilleen sama ollaan tienattu/kk, mutta miehen eläke huomattavasti suurempi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen tekemiseen tarvitaan se mieskin. Yhä useampi mies on alkanut suorastaan vihata naisten perhehaaveita, tai sitten sitoutumista ja lastenhankintaa pitkitetään päälle nelikymppiseksi jolloin samanikäisille naisille on jo myöhäistä. Siinä vaiheessa miehet etsivät paljon nuorempaa kumppania. Moni mies myös kyllästyy perhe-elämään nopeasti, ja nainen jää yksin pienten lasten kanssa. Tämän lisäksi on yhä useampia miehiä jotka eivät haluaisi kasvaa aikuisiksi ollenkaan, vaan kokevat normaaleista aikuisen asioista huolehtimisen vaatimukset vääryytenä. Harva nainen haluaa lastensa isäksi miestä joka käyttää kaiken aikansa räiskintäpelien pelaamiseen.
Perheenperustamisiässä oleville naisille ei yksinkertaisesti riitä sitoutumishaluisia suunnilleen samanikäisiä miehiä kumppaneiksi. Kun yksinhuoltajia vielä halveksitaan ja syyllistetään suuresti, jää lapsi saamatta monelta naiselta joka lapsen haluaisi.
Juuri näin ja kun itse erehdyin aikoinaan hankkimaan mieslapsen kanssa lapsen niin törmäsimpä etäisän pyyntöön maksaa luonapitorahoja siltä ajalta kun lapsi käy hänen luonaan, että kun elareita ei edes maksa niin lähin pitäisi maksaa siitä, että lapsi näkee isäänsä. En tajua miten nämä nykyiset viittäkymppiä käyvät miehet on oikein kasvatettu. Oikeita kullanmuruja joille ei elämä ole muuta kuin velkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tämä suunta on alkanut jo yli 20 vuotta sitten eli silloin kun itse olin noin parikymppinen ja Internet oli vasta tuloillaan yleisemmäksi. En minä lukenut mitään hysteriauutisia mistään palstoilta, koska ei sellaisia ollut. Mietin ihan itse millaisen elämän haluaisin ja päätin, että enpä taida haluta lapsia.
Taustallani on malli siitä kun 3-lapsinen perhe asuu ahtaasti kolmiossa ja monessa asiassa pihistellään. Kun hiukan kasvoin, käsitin vähän siitä missä arkirumbassa äitini on ollut enkä halunnut missään nimessä samaa. Se oli hyvä päätös kun ottaa huomioon että itse olen nykyisin naisvaltaisella alalla, jossa palkka ei päätä huimaa ja sillä olen elättänyt kaksi henkilöä kaikki nämä vuodet. Puolisoni on ollut milloin tuloton, milloin työtön ja milloin muuten vain yhteiskunnan mielestä hankala.
Jos olisimme hommanneet tuohon vähätuloiselle pohjalle lapsia, tämä nykysakki haukkuisi meidät suohon kun joutuisimme elämään yhteiskunnan tuilla. Nyt on sentään vähän jäänyt välillä ylimääräistä, jotta voi saada itselleen jotain kivaa edes joskus. Reissun, kampaajan, uutta vaatetta rikkinäisten tilalle. Lapset veisivät kaiken ylimääräisen ja itse olisin vain katkeroitunut kotona oleva akka. Nyt olen ollut kaikkin nämä vuodet työssä ja tyytyväinen tilanteeseeni. Ja puolisonin on nykyisellään yrittäjä, joskin ei edelleenkään saa itselleen paljon mitään. Kunhan pitää työkkärin pois elämästämme.
N44
Ei minulla ainakaan ole tarvetta tekosyille. En halua lapsia, en halua äidiksi. Siinä ne syyt. Eivät vaan tunnu aina kelpaavan.
N29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilastonkkari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilastonikkari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukia on enemmän kuin koskaan, neuvoloita ynnä muuta. Ruokaa, vettä ja vaippoja. Naiset eivät uskalla tehdä lapsia koska miehistä ei voi olla satavarma onko heistä isiksi. Rahasta ei ole kyse.
Perheiden realiset tuet sekä tulot ovat laskeneet 90-luvun alusta alkaen. Ihmisillä ei enää ole varaa lapsiin.
Tilastokeskus väittää, että ihmisten keskimääräinen ostovoima on parantunut vuodesta 1990 lähtien 56%. Tukien realinen taso on hieman pudonnut, mutta silti lapsiperheidenkin ostovoima on puolitoistakertainen verrattuna 30 vuoden takaiseen.
Tilastot ja tarkoitushakuinen propaganda ei oikein kohtaa. Kumpaa uskot?
-Tuossa ei ole mitään perää, mm. lapsilisän ostovoima on laskenut 2000-luvulla 40%.
-Tutkimusten mukaan suurin syy suomalaisen tipahtamiseen höyhyysrajan alle on lapsen tekeminen, ylivoimaisesti yleisin syy.
-Minä saan tällä hetkellä 480euroa/kk työmarkkinatukea, sen lisäksi lapsilisät 199e, mutta ei euroakaan muuta mistään, 2 lasta.
V
Onko sinuulla jotain linkkiä mielipiteesi tueksi?
Ps. Monessa lapsiperheessäkin vähintään toinen vanhempi käy töissä. Muuten tuo jää pelkän mielipiteen (vähäiseen) arvoon.
Työttömän yksinhuoltajan tulosaso ei 90-luvullakaan ollut kummoin tosin kuin luulet.
Tiedätkö mitä tarkoittaa ostovoima?
Joo tiedän. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että keskipalkalla saa nykyisin 156 omenaa, kun vuonna 1990 sai vain 100 omenaa. Palkat ovat nousseet inflaatiota nopeammin. Ostovoima on siis kasvanut keskimäärin noin 1,5% vuodessa.
No minä olen 28-vuotias eikä minulla ole vakityötä. Viime vuodet olen opiskellut, sen jälkeen ollut määräaikaisissa töissä. Tällä hetkellä nautin mm. siitä, että saan harrastaa mitä haluan, saan treenata koirieni kanssa. Haaveilen tulevaisuudessa siitä, että minulla on säännölliset tulot ja mm. normaali kesäloma. Haluaisin ehdottomasti matkustella, mutta koska rahatilanteeni ei ole vakaa, niin en halua laittaa rahaa matkustamiseen. Ja jos saisin työpaikan, niin haluaisin toteuttaa näitä haaveita enkä tehdä lapsia. Jos elämäni olisi mennyt niin, että olisin vaikka lukion jälkeen opiskellut kolme vuotta ammattiin ja sen jälkeen saanut heti töitä, niin olisin voinut olla työelämässä ja säännöllisissä tuloissa kiinni jo viisi vuotta. Ehkä olisin jo "valmis" uhraamaan elämäni lapselle, mutta nyt en todellakaan ole. Ehkä joskus haluan lapsia, kun olen 35-vuotias, mutta ehkäpä minulla ei ole silloin hyvää parisuhdetta ja juna meni jo?
Muutenkin elämä pitäisi rakentaa niin, että lapset ei ole se ykkösjuttu elämässä, koska no, ei ne sinua tarvitse koko elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on hyvä mies, joka ei halua perustaa perhettä. Paha sitä on yksinkään lisääntyä. Mies ja parisuhde on muuten mitä mainioin, joten en ole eroamassa syyttä tuosta syystä. Niin kauan sinkkuna ja karmeaa nykyaikaista deittailua harrastaneena tiedän, että hyvän miehen löytäminen on todella hankalaa. Ei voi siis vain ajatella eroavansa ja että jostain löytyy mies jonka kanssa on yhtäläinen kiinnostus toista kohtaan ja joka olisi vielä kaikinpuolin hyvä, luotetava ja kunnollinen mieskin vielä.
Eikä ole mitään haluja painostaa miestä, sillä täältäkin saa lukea miten miestä ei perhe kiinnosta, lasten perästä nainen rupsahtaa ja mies vaihtaa toiseen naiseen ja jättää lapset naiselle. Suorastaan ahdistava skenario. Olen mieluummin lapseton kuin onneton ja katkera yksinhuoltaja jolla vielä taloudellisestikin tiukkaa.
En kuitenkaan koe tarpeelliseksi syyllistää kollektiivisesti miehiä. Jos lapsenteko ei kiinnosta niin sitten ei kiinnosta, ei se mutisemalla muutu. Parempi vaan, että ovat asiasta rehellisiä ennen kuin menevät lisääntymään. Se on naisten, miesten ja myös syntymättömien lasten etu. Joten olkaa miehet reippaasti vaan lapsettomia jos siltä tuntuu. :-)
Olen pyöritellyt lastentekoasioita päässäni jo vuosia yrittäessäni hiillostaa aivoistani pihalle sen "oikean" syyn miksen halua lisääntyä. Kyllähän niitä perusteluja löytyy vaikka millä mitalla, mutta kaikista suurin ja perimmäisin ajatus on se etten yksinkertaisesti. En koe että tuo halu hirveästi muuttuisi, vaikka olisinkin rikas, hyvissä töissä, olisi lapsenhoitaja, saisin sektion halutessani ja synnyttäjiä kohdeltaisiin paremmin. Aina kun ajattelen lapsia, tuntuu siltä kuin jokainen solu minussa huutaisi hälytystilassa että tämä on väärin, seis, tulet olemaan onneton. Toisinaan uumoilen että tunne kumpuaa itsesuojeluvaistosta. Jokin minun korvieni välissä/kropassani on vialla ja tekisi lisääntymisestä katastrofin.
Äitinikään ei halunnut lapsia, mutta hankki minut ja sisarukseni koska niin nyt vain oli tapana. Hän oli masentunut jo ennen lasten saantia ja olo huononi radikaalisti meidän synnyttyämme. Äidin heikko jaksaminen ja alakuloisuus sai isänikin masentumaan ja lopulta koko perhe kävi psykologilla. Voihan olla että näen itsessäni ja äidissäni niin paljon samaa, että alitajuisesti tiedän että lopputulema olisi sama. Olen nyt kolmea kymppiä lähestyvä nainen, joka on kamppaillut koko ikänsä masennuksen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeastaan halua lapsia ja nykyään se on vihdoin kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Aiemmin mentiin naimisiin ja tehtiin lapset koska ”niin kuului tehdä.” Lisäksi olen realisti sen suhteen että puolet avioliitoista päätyy eroon, enkä haluaisi ottaa riskiä että lapseni joutuisi kasvamaan eroperheessä.
Varmasti varsinkin perhekoon pienemisessä on kyse vapaasta valinnasta. Kuten joku asian joskus muotoili: ”Ei ennenkään niitä lapsia kamalan monia haluttu, niitä silloin vaan tuli.”
Jos nainen saa itse päättää lapsiluvustaan, on superharvinaista että lapsia syntyy neljää viittä enempää.
Näin oli ennenvanhaan, mutta se ei oikein selitä tätä viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunutta romahdusta lasten määrässä.
Mielestäni on kuvaavaa, että lapsettomat ovat kyllä kertoneet ne syyt ja moneen kertaan. Kellä mitkäkin. Ongelma on se, että syyt eivät kelpaa. Pitäisi saada niitä syitä, jotka lapsia hankkineet kokevat oikeiksi. Olen yrittänyt kuvailla, että tilanne on vähän sama, kun että pyytäisin jota kuta perustelemaan ihan mitä tahansa asiaa, mitä ei halua, että miksi et halua. Miksi et halua kasvattaa kameleita? Sinä lapsen hankkinut, mieti nyt tarkkaan! Ja odota, että vastauksesi jälkeen joku sanoo "no tuohan nyt vaan on tekosyy.." Jos kaikki asiat, jotka ihminen voisi periaatteessa tehdä mutta ei tee, leimataan tekosyyn varjolla tekemättä jättämiseksi, niin mikäpä siinä.
Ei minua haittaa lapsettomuuteni, yhteiskuntaa se tuntuu tosin haittaavan. Ja monia niitä, jotka ovat lapsia halunneet. Yhteiskunta ja muut sitten leikkivät tätä "tekosyy"-leikkiä ilmeisesti maailman tappiin asti, koska en minä tee lapsia vain siksi, että jotkut kiukuttelee vuodesta toiseen kuinka syyni on tekosyy. Ei ole, se on ihan se syy.
Jokainen ihminen tekee asiat, jotka he haluavat tehdä. Jos haluaa lapsen, niin sen tekee vaikka kaatopaikalle. Siksi kannattaa miettiä, että olisiko vaan niin, että ne jotka ei tee tähän yhteiskuntaan lapsia, eivät niitä vain halua. Voisiko olla?
Ei lapsen HALUAMINEN ole ollut ihmislajin aikana mikään lapsensaamisen syy. Vaan seksinhimo. Hormonit on hoitanut synnytyksessä sen, että se lapsi mitä ei ole haluttu on ollutkin sitten rakas. Ihmisen on lajina tarvinnut vain haluta seksiä ja rakastua lapseensa synnytyksessä. Jos on ollut ihminen, jolta nuo ominaisuudet on puuttuneet, niin joko ei ole tullut lapsia tai vauva on kuollut. Sitten ei ole suku jatkunut ja geenit menneet eteenpäin.
Nyt olemme ekaa kertaa yhteiskuntana tilanteessa, jossa on myös kultturillisesti ok jättäytyä lapsettomaksi isossa mittakaavassa. Asia, jonka ehkäisy, naisten oma toimeentulo ilman miestä jne. ovat mahdollistaneet. Nainen joka ei halua lapsia, voi olla hankkimatta lapsia.
Ne jotka haluavat lapsia, haluavat tunkea sitä joksikin ihmisyyden ja kaikkien ihmisten normiksi, ja peilaavat itseään muihin. "En halua" on tekosyy koska kyllähän nyt kaikki hei haluaa, hei... No ei halua. Koskaan ole halunnutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pyöritellyt lastentekoasioita päässäni jo vuosia yrittäessäni hiillostaa aivoistani pihalle sen "oikean" syyn miksen halua lisääntyä. Kyllähän niitä perusteluja löytyy vaikka millä mitalla, mutta kaikista suurin ja perimmäisin ajatus on se etten yksinkertaisesti. En koe että tuo halu hirveästi muuttuisi, vaikka olisinkin rikas, hyvissä töissä, olisi lapsenhoitaja, saisin sektion halutessani ja synnyttäjiä kohdeltaisiin paremmin. Aina kun ajattelen lapsia, tuntuu siltä kuin jokainen solu minussa huutaisi hälytystilassa että tämä on väärin, seis, tulet olemaan onneton. Toisinaan uumoilen että tunne kumpuaa itsesuojeluvaistosta. Jokin minun korvieni välissä/kropassani on vialla ja tekisi lisääntymisestä katastrofin.
Äitinikään ei halunnut lapsia, mutta hankki minut ja sisarukseni koska niin nyt vain oli tapana. Hän oli masentunut jo ennen lasten saantia ja olo huononi radikaalisti meidän synnyttyämme. Äidin heikko jaksaminen ja alakuloisuus sai isänikin masentumaan ja lopulta koko perhe kävi psykologilla. Voihan olla että näen itsessäni ja äidissäni niin paljon samaa, että alitajuisesti tiedän että lopputulema olisi sama. Olen nyt kolmea kymppiä lähestyvä nainen, joka on kamppaillut koko ikänsä masennuksen kanssa.
Jaahas ja se tärkein lause jäi vaillinaiseksi: Perimmäinen tunteeni siis on se etten yksinkertaisesti halua ja koen tuon halun puuttumisen sisäsyntyiseksi asiaksi enemmän kuin ulkoa opituksi.
Aloitukseni on saanut 92 alapeukkua ja silti vastaukset luettuani suurin syy lapsettomuuteen näyttää olevan se, ettei lapsia vain yksinkertaisesti haluta. Ei siis taloudelliset seikat.
Niilo Sirén kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on tavoitetilaan pääsystä. Naiset haluttiin työelämään, joka vaatii pitkää kouluttautumista. Samaan aikaan hedonismia ja promiskuiteetti lanseerattiin elämän de factoksi. Lapsia ei tarvitse tehdä vanhuuden varalle siten kuin ennen (toisin kuin kehittyvissä maissa).
On todella tyhmää lähteä etsimään syitä ihmisistä, jotka ovat aivopesty itsekeskeiseen ja nautinnon maksimoivaan maailmaan.
Ei se ole aivopesua. Näin 46-v stereotyyppisenä keskiluokkaisena perhefaijana voin sanoa ihan hyvällä omatunnolla ettei tässä touhussa ole sitten mitään järkeä. Tasan ainoa rooli olla mahdollistajaresurssi eikä mitään muuta, niin perhekoossa kuin isommassakin mittakaavassa oikeasti tuottavana veronmaksajana ja mitään ei saa takaisinpäin.
Sen takia en ihmettele yhtään että viesti alkaa mennä perille ja "pitäkää tunkkinne"-asenne leviää.
Sinäkö et tunne ollenkaan olevasi isä, etkä saa lapsiltasi mitään vastinetta, olet vain "mahdollistajaresurssi".
Itsekin näin lasten vanhempana toki mahdollistan lasteni elämisen rahoittamalla sen, mutta sehän vain on luonnollista, että vanhempi elättää lapsiaan.
Itse saan lapsilta niin paljon sisältöä , rakkautta ja välittämistä elämääni, että se voittaa kyllä sen, mitä minä rahassa maksan.
Todella ikävää, että olet perheessäsi vain rahan tuoja. Voisitteko yhdessä pohtia, miten tilannetta voisi muuttaa ja sinusta voisi tulla ihan oikea perheen jäsen ja isä lapsille, eikä vain "mahdollistajaresurssi".
Kun eihän tuo nyt ihan normaalia sentään ole kuitenkaan.
Mummoni on 95, äitini 70, ja minä 40-vuotias. Mummoni, ja hänen aikalaisensa tekivät 7 lasta. Äitini, ja hänen ikäluokkansa 2 lasta, ja minä tein yhden. Kun tarkasti katsoo, niin suurten ikäluokkien hoitamisen ongelma on suurissa ikäluokissa itsessään. Heidän olisi pitänyt lisääntyä kuten isovanhempansa. Sen sijaan suuret ikäluokat kerryttivät omaisuuttaan silloin kun Suomessa vielä oli kaikille työtä, ja rahan perään ei tarvinnut itkeä, van kaikille kynnelle kykeneville riitti. Eivät viitsineet tehdä lapsia, kun oli mukavampaa asua ok-taloa väljemmin, ja riitti aikaa ja tarmoa vielä mökin ylläpitoon, ja harrasteisiin. Lapset eivät olleet kuin välttämätön paha heille(kään). Nyt sitten meidän (tai on oma synnytysikäni on jo ohi). Suuret ikäluokat ovatkin kätevästi itse eläneet haluamansa elämän unelmia toteuttaen, ja nyt kun siitä pitäisi maksaa, niin mielihyvin annteaan omien lasten maksettavaksi se iso lasku. Että sori nyt vaan, me emme voi paikata teidän virheitänne ja itsekkyyttänne tekemällä yhtäkkiä jokainen 7 lasta, että teille riittäisi raha ja manna viimeiseen hengenvetoon asti.
ap. kirjoitti:
Aloitukseni on saanut 92 alapeukkua ja silti vastaukset luettuani suurin syy lapsettomuuteen näyttää olevan se, ettei lapsia vain yksinkertaisesti haluta. Ei siis taloudelliset seikat.
Nähdäkseni ongelma on se, että ihmisiltä aina kysytään ja kysytään ja kysytään tätä. Jos sulta kysyttäis miljoona kertaa että "Miksi et halua kasvattaa kameleita"? "No en halua" "No miksi et kaikki muutki" "No en halua" "Ei se oo mikään syy, perustele vähän!" "No en tykkää kameleista" "No ei noin voi sanoa, oma on ihan eri asia ja se kasvaa ja siitä tulee persoona" "No ei musta tulis hyvä kamelinhoitaja" "Ei kukaan eka oo, ei toi oo mikään syy hei" "No ei mulla oo rahaa mihinkään kameliin" jne jne jne.
Vierailija kirjoitti:
En usko että suoranaisesti on rahasta ja tuista kiinni, vaan turvallisuuden tunteesta.
Nuorilla naisilla on vaikusia saada vakituisia töitä ja tuntea näin tulevaisuuden olevan turvattua. Norjasta en oikein osaa sanoa, että voiko siellä olla sama syy.
Myöskän parisuhteita ei koeta turvallisiksi, vaan miehet ja naiset eivät enää sillä tavalla tarvitse toisiaan elääkseen yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä, joten liitot on koko ajan vähän kuin koeajalla.
Siihen sitten vielä päälle tämä ilmastohysteria ja maailman tuhoutumisella sekä ylikansoittumisella pelottelut, niin kukapa tässä haluaisi lasta hankkia.
Muuten olen samaa mieltä mutta myös nuorilla miehillä on vaikeuksia saada vakituisia työsuhteita.
Nuoret miehet jos saisivat vakituisia töitä niin voisi sitä kyllä harkita perheen perustamista.
Kyllähän ne pahat pojat ja lastensuojelun asiakastytöt on aina toisensa löytäneet, ikäeroa monesti mukana. Seurusteluksi moista hyväksikäyttöä harva kutsuisi. Sen sijaan ne kiltit lääkärin tyttäret ja insinöörin pojat seurustelivat usein jo teini-iässä. Useimmille pariutuminen kuitenkin jäi sinne yliopistokampuksille, silloin menetettiin neitsyydet puolin ja toisin. Kaikki yleensä muuttivat kampuksille muualta päin Suomea. Lapsia alkoi tulla kolmenkympin jälkeen kaikille, osalla meni neljäänkymppiin asti ennen perhe-elämää. Pariutumatta jää aina se pahimmin syrjäytynyt ja mielenterveysongelmainen aines. Misogynia ennustaa vankasti yksin jäämistä.