Lue keskustelun säännöt.
Emme pärjää enää lapsen kanssa, muttei saada apua.
16.12.2019 |
Kyse 6v lapsesta, jonka kanssa elämä ollut haastavaa siitä 2v lähtien, mutta käytös ollut todella hurjaa nyt 5v lähtien. Poika on käynyt hoidossa, vapaa-ajalla on virikkeitä, nykyään harrastuksia, kavereita ja tietenkin aikaa perheen kanssa.
Olemme miehen kanssa ihan poikki tämän lapsen kanssa, muut lapsemme eivät ole tällaisia. Apua haettu, meille sanottu lapsella olevan todennäköisesti adhd, mutta koska eskarissa vielä mennyt ihan ok häntä ei tutkita. Pelkään, että varmaan kohta eroamme, koska pojan käytös saa koki perheen murenemaan.
Pojan kanssa on keskusteltu, miten tietyissä tilanteissa voi toimia kun eism suututtaa. Mutta lapsi ei osaa toimia niin eikä häneen saa enää kontaktia kun suuttuu. Raivari alkaa heti jostain mikä ei mennyt miten halusi, siitä seuraa tavaroiden heittelyä aikaisia päin, lyömistä, potkimista, kun pitää kiinni sylkee ja puree. Kun päästää irti jatkaa jne. Ei toimi mitkään vakavana kieltämiset. Joko pidettävä kiinni tai mentävä itse pakoon vessaan, johon nyt ei todellakaan lähdetä. Myös pienemmät aisörukset pelkäävät ja itkevät kun toinen raivoaa.
Kaikki on vaikeaa aamusta iltaan. Ei syö mitään, paitsi leipää. Ei ole omatoiminen. Joka asiaan vänkää vastaan. Lähtö tilanteet vieläkin vaikeita, usein myöhästytään raivareiden takia. Lapsella on sellaiset kuva jutut mistä voi katsoa mitä tapahtuu, joskus niistä apua. Puhuu aina huutamalla vaikka olisi hiljaista ja toinen istuu vieressä, unohtaa tavarat kaikkialle eikä muista mitä esim tehty eskarissa samana päivänä.
Lapsi on niin energinen, ettei ole väsynyt iltaisin, vaikkei nuku edes päiväunia. Nyt illat mennytkin siihen, että kun pienemmät sisarukset laitetaan nukkumaan tämä kailottaa täällä jatkuvasti, alkaa härnäämään eli juoskee huoneeseen missä nukutetaan toisia, nauraa ja tekee kaikensa ettei tosiry nukahda tai heräävät. Kun vanhempi sitten puuttuu tähän alkaa taas nämä raivarit huudon kera mistä kirjoitin. Nyt joka kerta käynyt nin että toiset lapset herää. Tämä yksi menee sitten vihdoin ja viimein unta saatuaan 11 aikaan unille, me joudumme valvomaan taaperoiden kanssa esim 12 tai 1 asti yöllä kun heitä ei saa heti takaisin nukkumaan. Herätään taas aamulla 6 ja ollaan ihan poikki kaikki.
Meillä on aina ollut säännölliset rytmit, ulkoillaan, tehdään yhdessä juttuja, mutta mikään ei riitä. Olen niin väsynyt ja ahdistunut itsekin jo, mietin miten tästä helvetistä pääsee pois. Meille on vain hoettu apua hakiessa, että pitkällä tähtäimellä näkee kasvatuksen tuloksen ja ihan oikein ollaan kasvatettu. Vaan mikä on se pitkä tähtäin? Nyt 2v putkeen tuota käytöstä, alkaa meidän voimat olla lopussa. Kun eläisi saman päivän lapsen kanssa joka ei opi mitään ja toistaa samat jutut päivästä toiseen, kerran itse saanut jopa mustan silmän tämän raivareiden takia.
Anteeksi sekalainen teksti, tätä kirjoitan taas ihan poikki kun viime yö valvottu ja unta taas sellaiset reilu 4h. En jaksa enää!
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa mutta tukeni saat tilanteeseenne.
Mulle sanottiin, kun kerroin saman kuin sinä, että muuta omaa käytöstäsi, mutta apua ei saatu. Sanottiin että lapsi on normaali, ja että rutiinit on tärkeät, pitää ulkoilla tarpeeksi jne, eikä uskottu kun kerrottiin että rutiinit on kunnossa. Kuulemma kaikki lapset ovat pienenä tuollaisia, kyllä se siitä. Tämä johtui ehkä siitä että olin 19v saadessani lapseni. Mikä hieno ja ylevä syy evätä lapselta tuktimukset ja hoito! Että tätä lasta ei nyt auteta, koska rangaistaan sen äitiä kun teki niin nuorena lapsen.
No nyt lapsi on 20v, eikä mene hyvin todellakaan. Päihteitä ja ei mitään opiskeluja valmiina, saati työpaikkaa. Niin joo, ja tämä on minun vikani kun tein niin nuorena lapsen enkä osannut hoitaa :D
Jouduin muuttamaan toiselle paikkakunnalle kosoka en vain kestänyt asua paikassa jossa kaikki muistuttaa minun mokaamisestani. En saanut myöskään itse apua ennen kuin tällä uudella paikkakunnalla. On nimittäin aika traumatisoivaa hoitaa lasta jota ei auteta, ja katsoa hänen luisumistaan tuhon tielle.
Tiedän muutaman jotka ovat käyneet samalla lääkärillä, kuin mekin. Hänen ensimmäinen käynti koostuu aina rutiinien tivaamisesta ja papereissa kertoo kuinka peliaikaa pitää vähentää ja ulkoilla enemmän. Vasta kun tingit väkisin lisää apua ja päädyt sinne uusiksi, saatte apua. Sulle tämä ei tietenkään enää auta. Pahoittelut siitä miten asiat meni. Itsekin vietin teini-ikäni lastenkodissa ja masennuslääkkeillä doupattuna, koska silloin ei ymmärretty ADHD:ta tai autismia varsinkaan lapsella, joka pärjäsi koulussa hyvin. Kotiolot pilasi itsetunnon ja olin vuosia itsetuhoinen, käytin huumeita ja sekoilin humalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEi!
Jos lapsella ei ole käytöksen suhteen ongelmia muuta kuin kotona, on ongelma kotona vanhemmuudessa.
Asia aukesi jo siinä, kun kerroit ettei lapsi syö muuta kuin leipää? Lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä....
Kannattaa olla yhteydessä perhe-ja kasvatusneuvolaan ja hakea tukea vanhemmuuteen.
t. kouluterkkari
Vierailija kirjoitti:
HEi!
Jos lapsella ei ole käytöksen suhteen ongelmia muuta kuin kotona, on ongelma kotona vanhemmuudessa.
Asia aukesi jo siinä, kun kerroit ettei lapsi syö muuta kuin leipää? Lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä....
Kannattaa olla yhteydessä perhe-ja kasvatusneuvolaan ja hakea tukea vanhemmuuteen.
t. kouluterkkari
Olet keksinyt sitten sellaisen tavan trollailla, että kirjoitat jonkin asiantuntijan tittelin alle. Voi että miten kekseliästä.
Vierailija kirjoitti:
"Eskarissa mennyt vielä ihan ok". Todellako on näin, jos käytös on kotona tota 😲
Eskarissa pärjää vielä vaikka minkälaiset kahelit. Esim. Kailottajat viedään eri huoneeseen yksin hoitajan kanssa päivälevolle ettei häiritse ryhmää. Väkivaltaisilla on avustaja roikkumassa käsipuolessa kokoajan ettei pääse muiden kimppuun.
Laittaisin lapsen osastolle ja kotiin henkilökohtainen avustaja jos sellaisen lapselle saisi. Kokoajan hereillä olevaa riehuvaa lasta ei kestä kukaan. Käskisin mennä ulos riehumaan ja huutamaan silloin kun taaperoita nukutetaan. Myös koiran ulkoilutus voisi olla hyvää tekemistä silloin kun toiset nukkuu. Äänieristetty huone mihin toinen vanhempi menee lapsen kanssa katsomaan vaikka leffaa illalla.
Pitäkää päiväkodissa pitkää päivää, illalla harrastuksiin. Viikonloppuna ostatte hoitopalveluja. Jotain on tehtävä että saatte itse nukuttua ja levättyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en millään ymmärrä miten pystyy käyttäytymään eskarissa ns. Normaalisti ja aiemmin hoidossa. Tuskin on siis mitään virallista diagnoosia tulossa. En usko, että lapsi pystyy esittämään vuodesta toiseen hoidossa, mutta esim isovanhemmilla ei pysty olemaan lyömättä ja hepuloimatta. Ottaisin yhteyttä jonnekin perheneuvolaan ja kertoisin siellä täysin rehellisesti asioista. Ei tietenkään lapsen kuullen, mutta siellä hänkin voisi kertoa miltä hänestä tuntuu eskarissa, kotona jne. Voi olla, että teette jotain mikä saa lapsen käyttäytymään huonosti. Ei välttämättä mikään iso juttu, lapset kun reagoi tosi vahvasti kaikkeen.
Mä ymmärrän oikein hyvin. Mun molemmat lapset tsemppaavat aivan tosi paljon hoidossa. Ovat siis ihan normaalin rajoissa, mutta esim. nuorempi lapseni on melko vilkas, ja hän sai varsinkin pienempänä tosi voimakkaita raivareta ja häippäili omille teilleen. Päiväkodin työntekijät katsoivat mua hyvin epäuskoisena, kun kerroin lapsen edesottamuksista. Lapsi on päiväkodissa varsinainen kultapoika, mitä hän toki kotonakin on, mutta sen lisäksi hänellä on toinenkin puoli, joka ilmenee mm. suorana huutona.
Se, että tsemppaa tosi paljon koulussa, eskarissa, päiväkodissa, voi vain kiihdyttää niitä raivareita, kun sen olon, jonka raivari aiheuttaa, pitää päästä jossain vaiheessa ulos.
Minullakin on kokemusta lapsen tsemppaamisesta päiväkodissa/koulussa ja raivokohtauksista kotona. Tiedän kaikki asiaan liittyvät tunteet - myös aikoinaan sen raivoavan lapsen puolelta koettuna....
Siispä muistutan, että ADHD/autismidiagnoosin yhtenä kriteerinä on, että ongelmat toistuvat eri ympäristöissä. Jos ongelmia on vain kotona, niihin täytyy etsiä ratkaisuja kodin arjesta. Ja tätä ei pidä lukea syytöksenä vanhemmuutta kohtaan. Päinvastoin siellähän sitä raivotaan, missä on turvallista.
Oman perheemme kohdalta voin sanoa, että arjen rauhoittaminen ja elämäntahdin hidastaminen on ollut aivan ensiarvoisen tärkeää lapsen jaksamisen kannalta. Nyt kun lapsi on jo koulussa ja osaa ilmaista itseään, näyttää kyseessä olevan ”vain” erityisherkkyys, joka taitaa olla itsellänikin.
Tärkeää on kuunnella herkällä korvalla lasta ja ymmärtää, että se neljänkin tunnin päivä saattaa saada hänet aivan uuvuksiin, eikä harrastuksissa juoksuttaminen välttämättä paranna tilannetta.
Meidän herkkikselle tärkeää ovat rutiinit, (hyvä) ruoka, yhteiset ateriat, kirjoja ulottuvilla joka huoneessa vessaa myöten, mahdollisuus paeta vilkkaita pikkusisaruksia. Harrastuksena hänelle sopii paremmin taide kuin liikunta, se tuntuu purkavan paremmin negatiivisia tunteita. Toki ulkoilua päivittäin osana arkea, mutta ennemmin luonnossa liikkumista kuin mitään ylikierroksille vieviä pallopelejä.
Kaikkea hyvää teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja leivän syönnin saa loppumaan sillä ettei osta kotiin leipää. Kyllä alkaa ruoka kelvata kun nälkä tulee. Kutsuu kerran pöytään ja jos ei tule niin ei noteeraa mitenkään. Seuraavassa ruokailussa saattaa jo olla nälkä.
Tuo negatiivisuuden kehä pitäisi saada jotenkin loppumaan. Negatiivisuus ruokkii itseään ja poika varmasti huomaa vanhempien ärsytyksen itseensä. Yrittäkää koko perheen kanssa keskittyä niihin pojan hyviin hetkiin. Tsempatkaa ja kehukaa.
Tehkää paljon ajatteluleikkejä silloin kun poika on rauhallinen. Eli miltä tästä nallesta tuntuisi ja mitä hän tekisi erilaisissa haastavissa tilanteissa. Pojalle pitäisi saada luotua ihan uudet ajatusradat toiminnoilleen, rikkoa ne vanhat tutut käyttäytymismallit ja saada vahvistettua toisenlaista lähestymistapaa hankaliin asioihin. Tilanteen ollessa päälle on turha lähteä väkisin yrittämään vääntää ns oikeaa tapaa, se ajatustyö pitää tehdä rauhallisella maaperällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
HEi!
Jos lapsella ei ole käytöksen suhteen ongelmia muuta kuin kotona, on ongelma kotona vanhemmuudessa.
Asia aukesi jo siinä, kun kerroit ettei lapsi syö muuta kuin leipää? Lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä....
Kannattaa olla yhteydessä perhe-ja kasvatusneuvolaan ja hakea tukea vanhemmuuteen.
t. kouluterkkari
Niin lapsi varmaan söisi leipää jos annettaisiin. Meillä joko syödään tai ollaan syömättä. Leipää saa sitten kun on syönyt lämmintä ruokaa ensin. Toki aamu ja iltapalalla saa leipää sitten. Lapsesta vain kaikki on pahaa, tuntuu ällöttävälle suussa jne. Ja kannattaa varmaan lukea ketju kunnolla, nyt jo aika monesti vastannut että apua ollaan haettu, meille on sanottu että joku dg lapsella todennäköisesti on muttei tutkita ainakaan nyt koska vielä pärjää eskarissa. Muissa tutuissa paikoissa esim mummolat on tätä käytöstä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rangaistukset eivät ole riittäviä. Pelkkä lässytys ei toimi. Jos jo sukkulamadot osaavat muuttaa käytöstään sanktioiden mukaan, osaavat myös ihmiset.
Jos autismikirjoa suhteettoman kovat rangaistukset helposti vaan lisää uhmaa. Itse toivoin lapsena että veljeni olisi voitu lukita johonkin laitokseen...
T: aspergerin sisko
Hei, haluaisitko kertoa millaista teidän arki oli ja miten veljesi käyttäytyi? En tietenkään tässä nyt ala omaa lastani diagnosoimaan, mutta mielenkiinnosta kyselen. Pakko ei tietenkään ole kertoa. Ap
Lähes kaikki rangaistukset vaan lisäsivät raivoa ja agressiivisuutta. Helpoimmin syyn ja seurauksen suhde tuli ymmärretyksi jos oli vaikka rikkonut jotain niin uutta ei ostettu tilalle. Toki me sisarukset sitten kärsittiin tästä(kin). Monesti oltiin muut lapset tulilinjalla, saattoi tulla yhtäkkiä vaikka nyrkistä jos ei ollut saanut jossain asiassa tahtoaan läpi.
Samaan aikaan aistiyliherkkyyksiä ja aliherkkyyksiä. Oikeasti saattoi mennä vaikka alasti pakkaseen jos joku ei koko ajan katsonut perään. Söi vain tiettyjä ruokia, erittäin rajoittunut ruokavalio. Jumiutui itseään kiinnostaviin asioihin ja muut oli yhdentekeviä.
Olisi ollut helpottavaa jos olisi saanut enemmän rauhaa veljestä. Joskus mietin sitäkin olisinko voinut muuttaa jonkun sukulaisen luo. Eniten arkeamme olisi auttanut jos joku ulkopuolinen olisi voinut tulla auttamaan kotiimme perheen asioissa. Nyt kaikki pyöri yhden ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olettehan te näköjään saaneet apua, eli on neuvottu tunteiden sanoitus ja kuvakortit. Kun ne eivät ole toimineet, niin näiden muotijuttujen sijaan itse kokeilisin ihan perinteistä kurinpitoa tuntuvine rangaistuksineen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo negatiivisuuden kehä pitäisi saada jotenkin loppumaan. Negatiivisuus ruokkii itseään ja poika varmasti huomaa vanhempien ärsytyksen itseensä. Yrittäkää koko perheen kanssa keskittyä niihin pojan hyviin hetkiin. Tsempatkaa ja kehukaa.
Tehkää paljon ajatteluleikkejä silloin kun poika on rauhallinen. Eli miltä tästä nallesta tuntuisi ja mitä hän tekisi erilaisissa haastavissa tilanteissa. Pojalle pitäisi saada luotua ihan uudet ajatusradat toiminnoilleen, rikkoa ne vanhat tutut käyttäytymismallit ja saada vahvistettua toisenlaista lähestymistapaa hankaliin asioihin. Tilanteen ollessa päälle on turha lähteä väkisin yrittämään vääntää ns oikeaa tapaa, se ajatustyö pitää tehdä rauhallisella maaperällä.
Tätä on tehtykin nyt kohta 2v ja jokaisen kohtuaksen jälkeen myös kun jutellaan. Poikakin on sitä mieltä ettei saa tehdä noin ja sovitaan että ensi kerralla tehdään näin. Ja mietitty aina tuota miltä hänestä tuntuisi jos joku tekisi noin. Mutta no, viimeistään seuraavana päivänä taas sama homma. Niinkuin eläisi saman päivän aina uudelleen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä teidän muut lapset ovat? Ovatko he hoidossa kotona ja isompi päiväkodissa? Reagoiko isompi lapsi jotenkin tähän, on mustasukkainen tms.? Kuulostaa minusta enemmän joltain autismin kirjon sairaudelta, lapsella näyttäisi olevan tietty visio, miten asioiden kuuluu mennä ja saa raivareita, jos tuo visio ei toteudu. Tätä asiaa pitää viedä nyt tosi sisukkaasti eteenpäin, soittaa vaikka omalle terveydenhoitajalle terveyskeskukseen tai neuvolaan ja sanoa, että ei kerta kaikkiaan jaksa enää yhtään.
Meillä lähipiirissä vast.lainen lapsi. Autisminkirjo, epätyypillinen asperger.
Saanut ihan kunnallisella puolella apua.
Vanhemmille valmennusta, mikä on auttanut paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEi!
Jos lapsella ei ole käytöksen suhteen ongelmia muuta kuin kotona, on ongelma kotona vanhemmuudessa.
Asia aukesi jo siinä, kun kerroit ettei lapsi syö muuta kuin leipää? Lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä....
Kannattaa olla yhteydessä perhe-ja kasvatusneuvolaan ja hakea tukea vanhemmuuteen.
t. kouluterkkari
Niin lapsi varmaan söisi leipää jos annettaisiin. Meillä joko syödään tai ollaan syömättä. Leipää saa sitten kun on syönyt lämmintä ruokaa ensin. Toki aamu ja iltapalalla saa leipää sitten. Lapsesta vain kaikki on pahaa, tuntuu ällöttävälle suussa jne. Ja kannattaa varmaan lukea ketju kunnolla, nyt jo aika monesti vastannut että apua ollaan haettu, meille on sanottu että joku dg lapsella todennäköisesti on muttei tutkita ainakaan nyt koska vielä pärjää eskarissa. Muissa tutuissa paikoissa esim mummolat on tätä käytöstä. Ap
Aistiyliherkkä lapsi on usein nirso juuri sen vuoksi, kun ruoka tuntuu suussa pahalta tai maistuu liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olettehan te näköjään saaneet apua, eli on neuvottu tunteiden sanoitus ja kuvakortit. Kun ne eivät ole toimineet, niin näiden muotijuttujen sijaan itse kokeilisin ihan perinteistä kurinpitoa tuntuvine rangaistuksineen.
Musta taas tuntuu, että jos mä olisin sä, mä kokeilisin sitä, että sulkisin välillä vauvapalstan ja keskittyisin omaan elämääni.
Kuulostaa älyttömän tutulta, vaikka meillä olikin lievempiä samat oireet. En ala niitä kertaamaan tässä, mutta pääsimme toimintaterapiaan neuvolan kautta huonon syömisen vuoksi. Siitä oli aivan merkittävä apu. Terapeutti totesi, että on adhd-piirteitä, vaikka alle kouluikäistä lasta ei mielellään diagnosoida, jos oireet sopivat useampiin nepsy-luokituksiin - kuten usein on.
Itse sain myös paljon käytännön apua kotiin tällä palstalla vinkatusta Tahatonta tohellusta -kirjasta. Oli henkisesti helpottavaa lukea vastaavista oireista ja toimintaohjeista. Meille niistä oli apua epätoivoisimmissa hetkissä.
Yksi asia, mikä pahentaa oireilua on paljon kohuttu ferritiinipuute. Käykää mittauttamassa lapsen varastorauta-arvot, jotka todennäköisimmin yksipuolisella ravinnolla ovat huonot. Samoin omega3 on todettu lieventävän adhd-oireita. Ihminenhän on kemiaa siinä missä kaikki orgaaninen aines, joten miksi ei. Ainakin on edullista kokeilla. Mutta lue lisää aiheesta netistä esim. hakusanoilla adhd ferritiini ja adhd omega 3
Vierailija kirjoitti:
HEi!
Jos lapsella ei ole käytöksen suhteen ongelmia muuta kuin kotona, on ongelma kotona vanhemmuudessa.
Asia aukesi jo siinä, kun kerroit ettei lapsi syö muuta kuin leipää? Lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälkä....
Kannattaa olla yhteydessä perhe-ja kasvatusneuvolaan ja hakea tukea vanhemmuuteen.
t. kouluterkkari
Jos olisit oikeasti kouluterkkari tietäisit että lapsellakin voi olla syömishäiriö ja että autisminkirjoon kuuluu usein rajoittunutta syömistä. Veljeni oli yksinkertaisesti kokonaan syömättä jos oli vaikkapa vääränlaista ruokaa kotona.
Ei lasta saa pitää vuosikausia nälässä. Onneksi ei.
Vierailija kirjoitti:
Olettehan te näköjään saaneet apua, eli on neuvottu tunteiden sanoitus ja kuvakortit. Kun ne eivät ole toimineet, niin näiden muotijuttujen sijaan itse kokeilisin ihan perinteistä kurinpitoa tuntuvine rangaistuksineen.
Ollessani lapsi meillä käytettiin muotijuttujen sijasta perinteistä kurinpitoa tuntuvine rangaistuksineen. Päädyin lastenkotiin ja rikosrekisteri oli pitkä. Ihme että olen hengissä. Vääränlainen kasvatustyyli pilasi itsetunnon, olin kaikesta kovapäisyydestä huolimatta herkkä ja olisin joskus tarvinnut jonkun kertomaan, että minäkin olen hyvä ja minusta välitetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo negatiivisuuden kehä pitäisi saada jotenkin loppumaan. Negatiivisuus ruokkii itseään ja poika varmasti huomaa vanhempien ärsytyksen itseensä. Yrittäkää koko perheen kanssa keskittyä niihin pojan hyviin hetkiin. Tsempatkaa ja kehukaa.
Tehkää paljon ajatteluleikkejä silloin kun poika on rauhallinen. Eli miltä tästä nallesta tuntuisi ja mitä hän tekisi erilaisissa haastavissa tilanteissa. Pojalle pitäisi saada luotua ihan uudet ajatusradat toiminnoilleen, rikkoa ne vanhat tutut käyttäytymismallit ja saada vahvistettua toisenlaista lähestymistapaa hankaliin asioihin. Tilanteen ollessa päälle on turha lähteä väkisin yrittämään vääntää ns oikeaa tapaa, se ajatustyö pitää tehdä rauhallisella maaperällä.
Tätä on tehtykin nyt kohta 2v ja jokaisen kohtuaksen jälkeen myös kun jutellaan. Poikakin on sitä mieltä ettei saa tehdä noin ja sovitaan että ensi kerralla tehdään näin. Ja mietitty aina tuota miltä hänestä tuntuisi jos joku tekisi noin. Mutta no, viimeistään seuraavana päivänä taas sama homma. Niinkuin eläisi saman päivän aina uudelleen. Ap
Valitettavasti se ns. apu on juurikin tuota kuivaharjoittelua ja vanhempien ohjaamista. Lääkitys on toki toinen lisävaihtoehto, mutta ei sekään ole aina oikotie onneen.
Vaikka lapsi saisikin diagnoosin, niin ei se muuta lasta itseään. Hän on sellainen kuin on. Toki vanhemmille se on suuri helpotus kun saa varmistuksen sille, että ongelmat ovat todellisia.
Vertaistuki on myös todella tärkeää. Asiaa ei kannata häpeillä vaan rohkeasti elää ja ottaa asia esille tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tulette huomaamaan, että monet painivat samojen ongelmien äärellä.
Täällä myös asperger-nainen, joka sai diagnoosin vasta 30-vuotiaana. Ikävuodet 6-16, siis v*ttu 10 vuotta, ramppasin psykiatrisissa tutkimuksissa, mutta mitään syytä jankkaamiselle, kapealle mielenkiinnon kohteelle, ahdistukselle ja raivareille ei löydetty. Lopulta vanhempani väsyivät ja luovuttivat joten minun oli pärjättävä omillani. 28-vuotiaana romahdin henkisesti, kun narsistinen pomo savusti minut ulos töistä ja olin tehdä itsem*rhan. Olin aluksi aivan h*lvetin loukkaantunut diagnoosista, ajattelin että jahas, se vika on aina väärin kohdellussa. Lopulta kun historiaani käytiin läpi, diagnoosi tuntui helpotukselta.
Meillä oli tuontyylinen lapsi, ja paljastui lopulta kouluiässä autistiseksi. Juurikin nuo raivarit, kaikesta samasta sanominen joka kerta uudestaan, levoton hilluminen jne.