Mies ei "anna" valvoa ylhäällä kun hän itse menee nukkumaan. Onko kenelläkään muulla näin? Vai muuttuisiko mies?
Olen aika kokematon miesasioissa, mutta tämä tuntuu silti pahalta, oudolta. Tää mies siis vaatii aina minua kansaan sänkyyn nukkumaan kun hän itsekin menee nukkumaan. Siis silloinkin kun ei ole seksistä kyse. Meillä kuitenkin on käytössämme asunto, jossa makuuhuoneen oven saa kiinni ja esim. läppärillä tai puhelimella voisin olla kuulokkeiden kanssa hyvinkin äänettömästi. Mutta EI, kun miestä häiritsee ja hän ei saa nukuttua ellen makaa hiljaa vieressä.
Mieluiten kuulisin niitä menestystarinoita, että miten vastaavanlainen mies onkin tottunut siihen että kumppani elää hiljakseen asunnossa miehen ollessa jo nukkumassa. Inhoaa korvatulppia, niitä ei siis suostu käyttämään.
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Meillä olisi ihna turha haaveilla eri aikaan nukkumaanmenosta koska minä en halua uneni häiriintyvän. Kun mies on yövuorossa, menen itse aiemmin nukkumaan että voin herätä kun hän tulee töistä aamuvarhain. Joskus hän onnistuu hiipimään viereen niin että herään vasta parin tunnin päästä, ja vielä harvemmin saan unen päästä uudestaan kiinni jos herään vasta kun mies skömpii sänkyyn. Ymmärrän siis todella hyvin sen että jos ei mene samaan aikaan sänkyyn, niin unisysteemit menee pilalle, mutta en sitä että pakotetaan samaan aikaan sänkyn. Tuollaisessa tilanteessa kun toinen haluaa valvoa ja toinen nukkua pitää olla siihen asunnossa mahdollisuus. Meillä on3 mh ja olkkari vielä päälle, ja jokaisessa noista pystyy nukkumaan, joten ei ole ongelmia minun herkäunisuuteni kanssa. Jos menen nukkumaan ennen miestä, hän nukkuu muualla. Helppoa.
Näin. Ap keertoi, että valvominen ja nukkuminen samaan aikaan on mahdollista, koska olohuoneen ja makkarin välissä on ovi. Mutta riippuu asunnosta, päästääkö ovi valoa sisään toiseen huoneeseen vai ei. Itse asuin sellaisessa asunnossa, missä oven läpi tuli TV:n valoa ja välähdyksiä, jotka sitten pitivät hereillä. Eli sen toisen henkilön valveillaolo todellakin häiritsi nukkumista, vaikka hän kuinka yritti olla hiljaa ja huomaamaton.
Mulla mies joskus ehdotti, että mentäisiin samaan aikaan nukkumaan. Kysyin enemmän ja tarkoitti, että MINÄ menisin HÄNEN kanssaan samaan aikaan nukkumaan ja myös aamulla nousisisin ylös samaan aikaan.
Pidin tulisen saarnan aiheista "sun unirytmi ei ole yhtään sen parempi kuin mun rytmi", "biologisia unirytmejä on erilaisia, eikä ole terveellistä yrittää muuttaa omaansa liikaa" ja "minua ei kannata yrittää kontrolloida".
Eipä ole sen jälkeen ehdotellut. Ymmärsi yskän.
Minä olin pöyristynyt ehdotuksesta, miksi sinä et ole alunperinkin pöyrinstynyt, AP?
Vierailija kirjoitti:
Sä et ilmeisesti ole univaikeuksista kärsinyt ikinä? Kyllä ne vaan ovat vakavia asioita. Saattavat aiheuttaa jatkuessaan mielenterveysongelmia ja täydellistä toimintakyvyttömyyttä. Uni on erittäin tärkeää niin henkisen kuin fyysisenkin terveyden kannalta.
Oli ap:n tapaus kontrollointia tai sitten sitä, että puolisolla on univaikeuksia, niin paras ratkaisu lienee ero. Ap ei halua muuttaa elintapojaan ja mies ei pysty nukkumaan, jos kumppani on hereillä ja kömpii omia aikojaan sänkyyn. Kummallekin parempi erota. Mies saa rauhoitetun yöajan ja ap saa säilyttää vapautensa. Kompromissejahan tässä kun tietenkään ei haluttu miettiä. Niin tarjotaan AV:n vakioratkaisua: Jätä se.
Jos kärsii niin pahoista univaikeuksista, miksi alunperinkään muuttaa yhteen kenenkään kanssa. Tuo on yksinkertaisesti aivan liikaa vaadittu. Sama kuin minä vaatisin puolisoa syömään täsmälleen samoja ruokia kanssani, vaikka pitää täysin erilaisista mauista. "Koska muuten menee ruokahalu."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä olisi ihna turha haaveilla eri aikaan nukkumaanmenosta koska minä en halua uneni häiriintyvän. Kun mies on yövuorossa, menen itse aiemmin nukkumaan että voin herätä kun hän tulee töistä aamuvarhain. Joskus hän onnistuu hiipimään viereen niin että herään vasta parin tunnin päästä, ja vielä harvemmin saan unen päästä uudestaan kiinni jos herään vasta kun mies skömpii sänkyyn. Ymmärrän siis todella hyvin sen että jos ei mene samaan aikaan sänkyyn, niin unisysteemit menee pilalle, mutta en sitä että pakotetaan samaan aikaan sänkyn. Tuollaisessa tilanteessa kun toinen haluaa valvoa ja toinen nukkua pitää olla siihen asunnossa mahdollisuus. Meillä on3 mh ja olkkari vielä päälle, ja jokaisessa noista pystyy nukkumaan, joten ei ole ongelmia minun herkäunisuuteni kanssa. Jos menen nukkumaan ennen miestä, hän nukkuu muualla. Helppoa.
Näin. Ap keertoi, että valvominen ja nukkuminen samaan aikaan on mahdollista, koska olohuoneen ja makkarin välissä on ovi. Mutta riippuu asunnosta, päästääkö ovi valoa sisään toiseen huoneeseen vai ei. Itse asuin sellaisessa asunnossa, missä oven läpi tuli TV:n valoa ja välähdyksiä, jotka sitten pitivät hereillä. Eli sen toisen henkilön valveillaolo todellakin häiritsi nukkumista, vaikka hän kuinka yritti olla hiljaa ja huomaamaton.
Minä heräsin, kun mies tuli nukkumaan. Pitäisi olla erilliset makuuhuoneet, jottei häiriötä tulisi.
Minulta katkesi lopulta pinna ja heitin miehen petivaatteet pois makuuhuoneestamme. Miehen tullessa nukkumaan olin ehtinyt nukkumaan pari tuntia ja tiesin, että vauvat herättävät jo tunnin tai parin päästä, joten tämä yksi ylimääräinen herätys oli minulle liikaa.
Joo o, en ole mikään lapsi, jolle mies määrää nukkumaanmenoajan. Oletko sinä?
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa hyvältä mennä yhtä aikaa nukkumaan. Silloin ollaan samanrytmisiä. Nukahdetaan ja herätään samaan aikaan. Seksin harrastaminenkin on helppoa, kun ollaan sängyssä samaan aikaan.
Ihmiset on erilasia, minä oon yövirkku ja mulla on oikeus olla tällänen; kyllä sinäkin kas kummaa vaadit poliisei, palomiehii ja lääkärei 24/7 ja näiden on pakko nukkua eri rytmissä kuin sinun pikkunazin!
Olen kuin ap:n mies, mutta siis nainen.
Minun on ollut todella vaikea tottua nukahtamaan itsekseni, kun mies saattaa tulla petiin välillä 1 - 6.
Ymmärrän kyllä, että unirytmi on erilainen enkä halua pakottaa miestä odottamaan unta pimeässä huoneessa.
En todellakaan ajattele mitään pettämisjuttuja eikä kyse ole siis mistään kontrolloinnista.
Edellisessä suhteessa mentiin yhdessä nukkumaan ja nukahdettiin lusikassa. Taloon tuli hiljaista ja tiesin, ettei kukaan avaa yöllä ovea ja herätä minua.
Nyt en siis nukahda, koska poden hellyysvajetta. Tuntuu surulliselta nukahtaa yksin, koska yhdessä nukkuminen on minusta ihaninta, mitä parisuhteessa eläminen voi tarjota.
En saa nukuttua myöskään, koska tiedän, että herään samantien, kun mies avaa makkarin oven. Enkä yleensä saa enää unta. Jos en ole nukahtanut vielä kahden aikaan, pidän turhana nukahtaa enää, sillä heräisin kuitenkin, kun mies tulee nukkumaan.
Aloin mennä nukkumaan lastenhuoneeseen patjalle lasten kanssa ja sain nukuttua paljon paremmin. Mutta sitten miestä loukkasi, kun en ollut meidän sängyssä nukkumassa.
Jos en vaan saa unta, menen edelleen toiseen huoneeseen, jotta pystyn heräämään aamulla töihin.
Joskus auttaa, jos menen sohvalle nukkumaan miehen vielä valvoessa. Hän voi vähän paijailla ja silitellä, jolloin saan kosketusvajeen täytettyä ja pystyn nukahtamaan sohvalle tai sänkyyn.
Ap:n kannattaa selvittää, mistä kiikastaa. Kyse ei välttämättä ole kontrolloinnin tarpeesta.
Kyllä meilläkin mennään samaan aikaan nukkumaan. Tai siis silloin kuin mies tahtoo. Ei riitä, että mennään sänkyyn samaan aikaan että voisin vaikka lukea sängyssä. Ei, on alettava nukkumaan yhtä aikaa.
En saa myöskään mennä miestä aikaisemmin nukkumaan.
Ja jos jompi kumpi on reissussa, niin valittaa ettei saa nukuttua ilman minua.
Sellainen mielensä pahoittaja, että parempi vaan lyödä läskit silmille samaan aikaan.
Niin ja lapsia on kaksi. Ja itse olen jokaisen yöheräämisen hoitanut, vaikka olisin ollut kuinka sairaana ja muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuin ap:n mies, mutta siis nainen.
Minun on ollut todella vaikea tottua nukahtamaan itsekseni, kun mies saattaa tulla petiin välillä 1 - 6.
Ymmärrän kyllä, että unirytmi on erilainen enkä halua pakottaa miestä odottamaan unta pimeässä huoneessa.
En todellakaan ajattele mitään pettämisjuttuja eikä kyse ole siis mistään kontrolloinnista.
Edellisessä suhteessa mentiin yhdessä nukkumaan ja nukahdettiin lusikassa. Taloon tuli hiljaista ja tiesin, ettei kukaan avaa yöllä ovea ja herätä minua.Nyt en siis nukahda, koska poden hellyysvajetta. Tuntuu surulliselta nukahtaa yksin, koska yhdessä nukkuminen on minusta ihaninta, mitä parisuhteessa eläminen voi tarjota.
En saa nukuttua myöskään, koska tiedän, että herään samantien, kun mies avaa makkarin oven. Enkä yleensä saa enää unta. Jos en ole nukahtanut vielä kahden aikaan, pidän turhana nukahtaa enää, sillä heräisin kuitenkin, kun mies tulee nukkumaan.
Aloin mennä nukkumaan lastenhuoneeseen patjalle lasten kanssa ja sain nukuttua paljon paremmin. Mutta sitten miestä loukkasi, kun en ollut meidän sängyssä nukkumassa.Jos en vaan saa unta, menen edelleen toiseen huoneeseen, jotta pystyn heräämään aamulla töihin.
Joskus auttaa, jos menen sohvalle nukkumaan miehen vielä valvoessa. Hän voi vähän paijailla ja silitellä, jolloin saan kosketusvajeen täytettyä ja pystyn nukahtamaan sohvalle tai sänkyyn.Ap:n kannattaa selvittää, mistä kiikastaa. Kyse ei välttämättä ole kontrolloinnin tarpeesta.
Tuollaiseen hellyysvajeeseen olisi helppo ratkaisu:
Jos oma mieheni ilmoittaisi saman ongelman, minä (myöhemmin nukahtava) voisin ilomielin tulla hetkeksi silittelemään ja paijailemaan kun mies menee nukkumaan ja hipsiä sitten omiin puuhiini.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin mennään samaan aikaan nukkumaan. Tai siis silloin kuin mies tahtoo. Ei riitä, että mennään sänkyyn samaan aikaan että voisin vaikka lukea sängyssä. Ei, on alettava nukkumaan yhtä aikaa.
En saa myöskään mennä miestä aikaisemmin nukkumaan.
Ja jos jompi kumpi on reissussa, niin valittaa ettei saa nukuttua ilman minua.
Sellainen mielensä pahoittaja, että parempi vaan lyödä läskit silmille samaan aikaan.
Niin ja lapsia on kaksi. Ja itse olen jokaisen yöheräämisen hoitanut, vaikka olisin ollut kuinka sairaana ja muutenkin.
No toihan on sun oma valinta.

Saako miehesi aina tahtosi läpi, koska on "mielensä pahoittaja". Nyt ryhdistäydy, nainen!
Joo, ymmärrän kyllä herkkäunisuutta (esim. herää kun se toinen tulee viereen), mutta parisuhteessa pitää kyllä opetella joustoa. Korvatulpat on myös keksitty. En suostuisi tuollaiseen!
Vierailija kirjoitti:
Voi vittu mitä läheisriippuvaisia ihmisiä täällä on.
Mä vetäisin kuonoon jos mun ukko aökais tuollaisia vaatimaan ja hän saisi vetää mua, jos samaa vaatisin.
Eihän tuollaisessa suhteessa voi edes hengittää.
Mitäs sitten kun/ jos tulee lapsia?
Heistä lähtee ääntä. Vauvan yöitkut.
Pitääkö teinienkin nukkua isäpapan syklin mukaan.
Sun ukkos ei kontrollifriikiydestään eroonnkoskaan pääse.
Potkaise se pellolle tai lähde itse.
Ihailen sunkaltaista naista.
Hyvä itsetunto. Oot varmaan aika villikissa.
M 38
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin mennään samaan aikaan nukkumaan. Tai siis silloin kuin mies tahtoo. Ei riitä, että mennään sänkyyn samaan aikaan että voisin vaikka lukea sängyssä. Ei, on alettava nukkumaan yhtä aikaa.
En saa myöskään mennä miestä aikaisemmin nukkumaan.
Ja jos jompi kumpi on reissussa, niin valittaa ettei saa nukuttua ilman minua.
Sellainen mielensä pahoittaja, että parempi vaan lyödä läskit silmille samaan aikaan.
Niin ja lapsia on kaksi. Ja itse olen jokaisen yöheräämisen hoitanut, vaikka olisin ollut kuinka sairaana ja muutenkin.
Ei voi saatana olla totta.
Luoja mikä tossukka sinä olet🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Älä ainakaan mene mukaan siihen. Teet omia asioitasi ja katsot kuinka käy. Ajattele, jos teillä olisi lapsia. Toisen huomioon ottaminen, ei ole toisen pillin mukaan hyppimistä. Jos mies ei totu nukkumaan, niin ei semmoisen kanssa voi elää. Ainakaan lapsiperhearkea.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin mennään samaan aikaan nukkumaan. Tai siis silloin kuin mies tahtoo. Ei riitä, että mennään sänkyyn samaan aikaan että voisin vaikka lukea sängyssä. Ei, on alettava nukkumaan yhtä aikaa.
En saa myöskään mennä miestä aikaisemmin nukkumaan.
Ja jos jompi kumpi on reissussa, niin valittaa ettei saa nukuttua ilman minua.
Sellainen mielensä pahoittaja, että parempi vaan lyödä läskit silmille samaan aikaan.
Niin ja lapsia on kaksi. Ja itse olen jokaisen yöheräämisen hoitanut, vaikka olisin ollut kuinka sairaana ja muutenkin.
Anteeksi, mutta minusta tuollainen tuntuu sairaalta. Ymmärrän, että on erilaisia ihmisiä ja eri käytäntöjä ja uskon, että tuo on molempien valinta. Se vain on kirjoitettu niin, että toinen vaatii ja toinen toteuttaa, vaikka ei haluaisi. Siksi se ei tunnu terveellä. Mutta uskon, että haluat mennä samaan aikaan nukkumaan kuin miehesi. Silloin se on normaalia ja ok.
Minulla sama juttu, vaimo vaatii minua nukkumaan.
Piiiiitkä liito takana. Tilanne ei tule muuttumaan. Meillä keskusteltu asiasta kymmeniä kertoja, mutta ei mikään auta.
Välillä tuntuu että tukehdun kotiini, niinkuin en saisi olla olemassa.
Suosittelen eroamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin mennään samaan aikaan nukkumaan. Tai siis silloin kuin mies tahtoo. Ei riitä, että mennään sänkyyn samaan aikaan että voisin vaikka lukea sängyssä. Ei, on alettava nukkumaan yhtä aikaa.
En saa myöskään mennä miestä aikaisemmin nukkumaan.
Ja jos jompi kumpi on reissussa, niin valittaa ettei saa nukuttua ilman minua.
Sellainen mielensä pahoittaja, että parempi vaan lyödä läskit silmille samaan aikaan.
Niin ja lapsia on kaksi. Ja itse olen jokaisen yöheräämisen hoitanut, vaikka olisin ollut kuinka sairaana ja muutenkin.
Ei voi saatana olla totta.
Luoja mikä tossukka sinä olet🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Lapsellista nauraa pahassa paikassa olevalle. Tosin nuorempana olin samanlainen, neuvomassa muita antamaan lapikasta milloin mistäkin syystä. Ei kai siinä ongelmaa ole ja miten joku voi olla noin kynnysmatto?
Mutta valitettavasti jos kohtaa oikeanlaisen (eli siis vääränlaisen) miehen, niin sitä ei osaa edes kuvitella miten taitavasti ja pikkuhiljaa tietynlainen ihminen voi murtaa toisen mielen. Se alkaa pikkuasioista ja on lopulta sellaista että muut ei voi ymmärtää miten uhri voi hyväksyä sellaisen kohtelun, mutta uhrilla ei enää ole luottoa omiin tunteisiinsa eikä pysty näkemään mikä on oikein ja mikä väärin. Pieni ääni sisällä kyllä kertoo että on väärin, ja se ilmenee passiivisaggressiivisuutena kyykyttäjän selän takana. Ja se on siis positiivinen asia tälläisessä tapauksessa, koska silloin ihmisessä on vielä jäljellä virtaa jonka ehkä voi joskus vielä käyttää vapautumiseen.
Tuolla kulkee ihmisiä, jotka todennäköisesti voivat kyykyttää sinutkin halutessaan. Eikä sitä niistä päälle näe tai alkuun huomaa, ellei ole virittynyt todella pieniä varoitusmerkkejä lukemaan.
Terveisin, kokemuksen syvä rintaääni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meilläkin mennään samaan aikaan nukkumaan. Tai siis silloin kuin mies tahtoo. Ei riitä, että mennään sänkyyn samaan aikaan että voisin vaikka lukea sängyssä. Ei, on alettava nukkumaan yhtä aikaa.
En saa myöskään mennä miestä aikaisemmin nukkumaan.
Ja jos jompi kumpi on reissussa, niin valittaa ettei saa nukuttua ilman minua.
Sellainen mielensä pahoittaja, että parempi vaan lyödä läskit silmille samaan aikaan.
Niin ja lapsia on kaksi. Ja itse olen jokaisen yöheräämisen hoitanut, vaikka olisin ollut kuinka sairaana ja muutenkin.
Ei voi saatana olla totta.
Luoja mikä tossukka sinä olet🤣🤣🤣🤣🤣🤣Lapsellista nauraa pahassa paikassa olevalle. Tosin nuorempana olin samanlainen, neuvomassa muita antamaan lapikasta milloin mistäkin syystä. Ei kai siinä ongelmaa ole ja miten joku voi olla noin kynnysmatto?
Mutta valitettavasti jos kohtaa oikeanlaisen (eli siis vääränlaisen) miehen, niin sitä ei osaa edes kuvitella miten taitavasti ja pikkuhiljaa tietynlainen ihminen voi murtaa toisen mielen. Se alkaa pikkuasioista ja on lopulta sellaista että muut ei voi ymmärtää miten uhri voi hyväksyä sellaisen kohtelun, mutta uhrilla ei enää ole luottoa omiin tunteisiinsa eikä pysty näkemään mikä on oikein ja mikä väärin. Pieni ääni sisällä kyllä kertoo että on väärin, ja se ilmenee passiivisaggressiivisuutena kyykyttäjän selän takana. Ja se on siis positiivinen asia tälläisessä tapauksessa, koska silloin ihmisessä on vielä jäljellä virtaa jonka ehkä voi joskus vielä käyttää vapautumiseen.
Tuolla kulkee ihmisiä, jotka todennäköisesti voivat kyykyttää sinutkin halutessaan. Eikä sitä niistä päälle näe tai alkuun huomaa, ellei ole virittynyt todella pieniä varoitusmerkkejä lukemaan.
Terveisin, kokemuksen syvä rintaääni
Noin tyhmälle saakin nauraa.
Minäkin nauran😂😂😂😂