Lue keskustelun säännöt.
Uskallatko elää täysiä.. minä en
11.12.2019 |
Elämäni on ollut ja on edelleen tietyistä mielenterveyden syistä vähän rajoittunutta. Tähän liittyy myös sellainen tietynlainen vähään tyytyminen koska pelkään etteivät asiat onnistuisi kuitenkaan ja tarvitsen rutiinit ja lähipiirin ympärilleni, en haaveile enkä tähtää elämässä juuri mihinkään.
En oikeastaan edes tiedä mitä haluaisin. Ts. En tiedä mihin tähdätä. Olen silti pettynyt ja tuntuu ettei minusta ole mihinkään. Osaan kyllä lohduttaa miestäni jos hän joskus valittaa pettymystä omaan itseensä kun ei ole saavuttanut mielestään tarpeeksi; mielestäni elämässä tärkeintä ei ole menestyä uralla ym vaan löytää tasapaino ja olla onnellinen. Ei ole syytä verrata itseään muihin.
Mutta jotenkin tässä kun katson esimerkiksi nuorempien sisarusteni spontaaneja päätöksiä, kuinka he etenevät elämässä ihan eri lailla kuin itse olen edennyt niin tulee outo olo. Miksi en pysty samaan. Koen jämähtäneeni siihen 18-vuotiaan masentuneen ja pelokkaan juuri omilleen muuttaneen nuoren tytön elämäntilanteeseen vaikka olen jo melkein 30. Pelkään kuormittumista ja koen oloni suojattomaksi ja samalla häpeän tätä kaikkea.
Ajatuksia? Oletteko ehkä muut jossain vaiheessa elämää saaneet yllättäen varmuutta ja selkeyttä siitä mitä elämässä tahdotte?
Kommentit (27)
Kiitos kivoista viesteistä. On lohduttavaa kuulla että muilla on samanlaisia kokemuksia. Uskon että varmaan monella onkin, mutta sitä kokee olevansa niin yksin koska harvemmin siitä puhutaan.
Juu puhuin nimeomaan sellaisesta tyhjyydestä elämässä. Mietin onko otsikko oikeastaan täysin kuvaava ja vähän sekava mutta kun aloitin ketjun niin tuli päällimmäisenä kuvauksena mieleen. Varmaan olisi helpompi keksiä elämässä tarkoitus jos kokisi intohimoisesti jotain kutsumusta mutta entä kun sitä ei ole. Aikuisena kun ihmisen tulisi löytää paikkansa ja sitä ei löydä, sitä tuntee olonsa vajavaiseksi vähän kuin lapseksi päiväkotiryhmässä jossa ollaan vielä ihmisinä niin alkutekijöissä eikä päämäärää vielä olekaan. Ja samalla näyttää kuin muut olisivat edenneet jo ja yksin jäänyt aloituspisteeseen.
Mitä tein väärin tai mitä minun kanssani tehtiin väärin etten koskaan jotenkin itsenäistynyt ottamaan käsiini omaa elämääni. Tottakai osin se on juuri se turvallisuushakuinen persoonallisuus. Mutta myös turha pelko ja epävarmuus.
Tsemppiä kaikille jotka täällä ovat kertoneet samaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mikset mene eteenpäin, opiskele, töihin? Jos olet terve, niin mikä ihme estää? Onko joku pakko jäädä jumittamaan
Olen opetellut elämään täysiä, lapsuuteni ja nuoruuteni en uskaltanut sillä ajattelin mitä ihmiset (kaverit, sukulaiset, tuttavat ja vanhemmat) siitä ajattelevat. Nykyään ajattelen että mikäli tilaisuuksia tulee eteen annan palaa. Tietyissä asioissa (työelämä ym) olen edelleen hyvinkin harkitsevainen mutta omassa elämässäni olen avoimempi sillä minulta on viety kaikki läheiset ihmiset joiden vuoksi aikoinaan pidättelin itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samoja tuntemuksia, oikeastaan voisin kirjoittaa saman tekstin kuin aloittaja. On tuntemuksia alisuoriutumisesta ja siitä että pitäisi tavoitella enemmän. Olen töissä mutta ammattikoulutuksella enkä ole tyytyväinen palkkaani mutta työ on melko huoletonta. Spontaaneja päätöksiä tekevät etenevät usein urallaan tai asiassa johon päätös liittyy, mutta minä ajattelen että sillä voi olla hintansa. Korkeapalkkainen työ voi vaatia stressiä ja kaikenlaista vastuuta ja ylityötä.
Olen elämässä tottunut tekemään ja halunnut tehdä vain harkittuja varmoja päätöksiä, riskejä en ole ottanut juurikaan. Sama pätee harrastuksissa: en halua harrastaa mitään urheiluharrastusta jossa voi satuttaa itsensä.
Ajattelen samoin että en halua elämän olla mitään jatkuvaa menestyksen, arvostuksen, kehityksen ja omaisuuden tavoittelua. En halua korkeakoulutusta vain koulutuksen vuoksi enkä halua orjuuttaa itseäni työnarkomaanisuoriutujaksi asuntolainataakan alle. Haluan löytää kumppanin joka ajattelee samoin ja joka haluaa elää helppoa elämää vailla jatkuvia haasteita, projekteja ja suoriutumista. En tiedä löytyykö tuollaisia ihmisiä mistään.
Pelkäät kuormittumista? Elämättömästä elämästä ei anneta rahoja takaisin.
Välillä elämän kuuluukin kuormittaa, on vaikeita hetkiä ja pitää tosissaan laittaa itsensä likoon, ja silti epäonnistuu ja pitää yrittää uudelleen. Mutta kova yrittäminen tuottaa tuloksen, aina.