Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että aikuinen ihminen mököttää?
11.12.2019 |
Mulla on 30v mies, joka alkaa mököttää helposti. On ilmeisesti oppinut sen kotoaan, sillä hänen äitinsä (jota en ole nähnyt) käyttäytyy kuulemma marttyyrimaisesti. Mies alkaa mököttää esimerkiksi seuraavissa tilanteissa (yksinkertaistettuna):
1. Pahoitan sen mielen tahattomasti.
2. Se pahoittaa mun mielen.
Esimekikki 1: Menin kaverin babyshowereille ja sanoin, että tulen noin neljän maissa kotiin. Lähdinkin vasta neljältä, ja mies suuttui kun ei ollut voinut lähteä jonnekin kun täytyi odottaa että tulen kotiin. Mun mielestä olisi voinut kysyä jos tuo oli tilanne. Itsehän en siis tiennyt, että miehelle oli tullut menoa.
Toinen esimerkki on, että mies kysyi kun jäin työttömäksi, että miltä nyt tuntuu olla 30v ja työtön. Tää tuntui vähän ikävältä ja kyyneleet alkoi virrata. Mun mielestä se oli vähän ajattelemattomasti sanottu ja pääsin kyllä asian yli, siinä tilanteessa vain iski. Mies kuitenkin alkoi mököttää tästä ja ei puhunut mulle mitään koko iltana. Kun pääsin mielenpahoituksestani nopeasti yli, olin miehen mielestä tuuliviiri. En vain ole itse ihminen, joka vatvoo asioita tuntikausia. Jos mua ärsyttää joku asia, siitä voidaan puhua, ja siirtyä eteenpäin.
Tällaisia pieniä tapahtumia on usein, ja ne päättyy siihen, että mies alkaa mököttää. Usein olen ihan hämmästynyt että mistä mököttäminen nyt johtuu. Mies on myös usein selittänyt lopulta (esim 2-3h päästä), mikä asiassa häntä ärsytti ja ymmärrän, että asiat voi kokea myös niin. Mun mielestä asioista voisi puhua ennen kuin tilanne kärjistyy siihen, että mökötys astuu kuvaan. Olen itse keskustelun kannalla, mutta miehen näkökulmasta mun vaan täytyisi ymmärtää ja olla vähemmän itsekäs (mitä en siis todellakaan omasta tai kavereiden mielestä ole). Mä olen porukassa se, joka huomaa jos joku on vaisu ja kysyn kahden kesken onko kaikki ok. Tai huomaan jonkun asian, mitä joku kaveri on halunnut ja vinkkaan että nyt se on tarjouksessa yms.
Onko siis normaalia, että aikuinen ihminen mököttää? Pystyykö siitä oppimaan pois? Vai täytyykö mun vain opetella kaikki asiat millä voin miehen suututtaa välttää niitä? Tuntuu jo nyt että joudun kontrolloida mun käyttäytymistä etten vain pahoita miehen mieltä vahingossa. En jaksaisi käyttää osaa elämästäni siihen, että joudun mennä toiseen huoneeseen odottamaan että mököttäjä vähän leppyisi ja voidaan taas kommunikoida normaalisti.
Mies on muuten ihana, hauska ja meillä on samanlaiset elämäntavoitteet, joten kaikki neuvot kommunikoinnin parantamiseksi otetaan kiitollisena vastaan!
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitän kaikista rakentavista kommenteista! Mielelläni kuulisin myös lisää juttuja, erityisesti mököttäjiltä, jotka ovat päässeet siitä irti tai niiltä, joiden puolisot ovat onnistuneet mököttämisen vähentämisessä.
Tämä keskustelu avasi silmäni ja auttoi ymmärtämään, että mököttäminen ei ole ok, vaikkakin on yleistä. Ikävää oli kuulla tarinoita heiltä, joiden vanhemmat ovat mököttäneet. Lisäksi mököttäminen "periytyvyys" oli erityisen ikävää kuultavaa. Tästä täytyy todellakin tulla loppu ennen kuin lapsia yritetään saada.
Ap
Minusta oli ikävä kuulla että mökötys on demonisoitu palstalla. Että ihan ilkeitä ihmisiä kaikki. :((
Minusta on ihan ok, jos ihminen vetäytyy tunniksi tai pariksi selvittelemään omia ajatuksia ja rauhoittumaan. Mutta jos nuo mökötysjaksot ovat pitkiä, laukeavat pikkuasioista/väärinkäsityksistä ja niistä poispääsy vaatii aina sen toisen tekemää hyvittelyä ja matelua, niin melko raskasta on elämä sille suhteen toiselle osapuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitän kaikista rakentavista kommenteista! Mielelläni kuulisin myös lisää juttuja, erityisesti mököttäjiltä, jotka ovat päässeet siitä irti tai niiltä, joiden puolisot ovat onnistuneet mököttämisen vähentämisessä.
Tämä keskustelu avasi silmäni ja auttoi ymmärtämään, että mököttäminen ei ole ok, vaikkakin on yleistä. Ikävää oli kuulla tarinoita heiltä, joiden vanhemmat ovat mököttäneet. Lisäksi mököttäminen "periytyvyys" oli erityisen ikävää kuultavaa. Tästä täytyy todellakin tulla loppu ennen kuin lapsia yritetään saada.
Ap
Minusta oli ikävä kuulla että mökötys on demonisoitu palstalla. Että ihan ilkeitä ihmisiä kaikki. :((
Minusta on ihan ok, jos ihminen vetäytyy tunniksi tai pariksi selvittelemään omia ajatuksia ja rauhoittumaan. Mutta jos nuo mökötysjaksot ovat pitkiä, laukeavat pikkuasioista/väärinkäsityksistä ja niistä poispääsy vaatii aina sen toisen tekemää hyvittelyä ja matelua, niin melko raskasta on elämä sille suhteen toiselle osapuolelle.
Niin, ja lisäisin tuohon vielä, että tunniksi omaan rauhaan vetäytyminen voidakseen rauhoittua on _hyvä_ toiminta, kunhan sitä edeltää kumppanin informointi ääneen tästä toiminnasta. Eli sanotaan jotain kuten "anteeksi, tää on liian kireä tilanne mulle just nyt, meen hetkeksi rauhoittumaan, oon poissa maks tunnin, niin puhutaan sitten" ja sitten vasta poistutaan.
Mykkäkoulu/myrkyllinen mökötys eroaa äskeisestä siten, että siinä evätään se info kumppanilta ja kumppani ns. hylätään konfliktin keskelle. Kaksi aivan eri käytösmallia.
Minulla on kokemusta mykkökoulua pitävästä puolisosta yli 20 vuoden ajalta. Ei ole vuosien varrella mennyt kuin sairaanmaksi meno.
Puolison mökötykseen riittävät syyksi mitä oudommat syyt. Vuosien aikana ei ole koskaan se joka olisi mököttämisen lopettanut, vaan aina se olen ollut minä.
Minä olen itkenyt ja rukoillut toista puhumaan, anellut ja luvannut olla jatkossa nöyrempi ja kuuliaisempi etten pahottaisi hänen tunteitaan.
Meillä mykkäkolut kestävät kuukausia, viimeisin alkanut helmikuussa joten kohta on vuosi oltu hiljaa.
Asioiden hoito oli alkuun hankalaa, kun ei tiennyt miten pitää edetä, mutta tässäkin on harjoittelu tehnyt mestarin.
Syksyllä meidän rakas koira vanhus kuoli ja koira saatiin eläinlääkäriin ja lopetettavaksi ilman sanan sanaa.
Meillä ei kyllä vuosiin ole ollut mitään yhteistä, elämme omaa elämää. Meillä on ns olohuone vuorot ja tänään on minun olohuone vuoro, puoliso ei tänään olohuoneeseen tule.
Minä en ole näitä vuoroja keksinyt, ne ovat miehen toivomuksesta käytössä.
Molemmat ostavat omat ruoat, jääkaapissa on kahdet kappaleet kaikkea.
Nyt kesän jälkeen uutena aseena häneltä on olla koskematta mm minun asioihin esim ei nosta unohtamaan maitopurkkia jääkaappiin tai vie roskapussia roskiin, jos siellä on minun laittamia roskia.
Elämä on aika kauheaa, vuosia sitten hän sai minut käytöksellään hulluuden partaalle.. Mutta silti olemme yhdessä.
Outoa ja sairasta tilanteessa onkin se, että Asumme asunnossa joka on minun nimissä ja mies ei ole täällä edes kirjoilla. Hänellä on asunto toisella paikkakunnalla jota pitää tyhjillään.
Luulisi, että keräisi romunsa ja lähtisi sinne omaan kotiinsa ja jättäisi minut.
Hän ei vielä tiedä, että olen hakenut asuntoa ja keväällä muutan tästä pois jolloin hänenkin on pakko muuttaa.
Tiedän olevani nössö sekopää itse, kun olen tähän suostunut!
Mykkäkoulujen jälkeen kun suostuu puhumaan hän sanoo syyksi käytökselleen olevan se, että minä olen niin kamala ja hänen on pakko kouluttaa minua.
Minä olen mököttäjä itse. Tosin nykyään kun on pieniä lapsia, olen väkisin pakottanut itseni puhumaan mikä kiukuttaa tai miksi on paha mieli. Ja se on toiminut. Jos oikeasti itse tahtoo muuttua niin siihen pystyy. Tunnen itseni lapselliseksi jos mökötän ja tajusin etten voi sellaista esimerkkiä näyttää lapsille. Kiitän tästä myös ex miehiäni ja somea ja kavereita jotka on osannut sanoa että pitää opetella puhumaan ja että mökötys on henkistä väkivaltaa vaikken itse sitä tajunnut edes aiemmin.
Ennen olin myös sellainen että mökötin ja kun olin tarpeeksi kauan mielestäni mököttänyt (parista tunnista pariin päivään) olinkin kuin kaikki olisi ollut hyvin ja jos henkilö jolle mökötin koitti alkaa puhumaan asiasta, aloin kiukutella ja asia olis sillä loppuun käsitelty koska henkilö ei halunnut että mökötän enää. Koskaan ei puhuttu asioita läpi, miksi mökötin ym.
Tämä tuntuu uskomattomalta ja ahdistavan väärältä mitä muut on joutunut minulta sietämään, mutta onneksi olen osannut muuttua. Vaikka vielä on matkaa edessä niin kokoajan parempaan suuntaan menossa.
Välivaiheena minulla oli se että mökötin ja sen jälkeen opin sanomaan mikä aiemmin kiukutti. Nyt mökötän harvoin ja yleensä osaan/uskallan sanoa suoraan että lopeta, minua v*tuttaa tuollainen ja sitten siitä syntyy keskustelu mikä on kummankin pointti asiassa ja sitten asia on selvä ja molemmat jatkaa hyvillä mielin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta mykkökoulua pitävästä puolisosta yli 20 vuoden ajalta. Ei ole vuosien varrella mennyt kuin sairaanmaksi meno.
Puolison mökötykseen riittävät syyksi mitä oudommat syyt. Vuosien aikana ei ole koskaan se joka olisi mököttämisen lopettanut, vaan aina se olen ollut minä.
Minä olen itkenyt ja rukoillut toista puhumaan, anellut ja luvannut olla jatkossa nöyrempi ja kuuliaisempi etten pahottaisi hänen tunteitaan.Meillä mykkäkolut kestävät kuukausia, viimeisin alkanut helmikuussa joten kohta on vuosi oltu hiljaa.
Asioiden hoito oli alkuun hankalaa, kun ei tiennyt miten pitää edetä, mutta tässäkin on harjoittelu tehnyt mestarin.
Syksyllä meidän rakas koira vanhus kuoli ja koira saatiin eläinlääkäriin ja lopetettavaksi ilman sanan sanaa.Meillä ei kyllä vuosiin ole ollut mitään yhteistä, elämme omaa elämää. Meillä on ns olohuone vuorot ja tänään on minun olohuone vuoro, puoliso ei tänään olohuoneeseen tule.
Minä en ole näitä vuoroja keksinyt, ne ovat miehen toivomuksesta käytössä.Molemmat ostavat omat ruoat, jääkaapissa on kahdet kappaleet kaikkea.
Nyt kesän jälkeen uutena aseena häneltä on olla koskematta mm minun asioihin esim ei nosta unohtamaan maitopurkkia jääkaappiin tai vie roskapussia roskiin, jos siellä on minun laittamia roskia.Elämä on aika kauheaa, vuosia sitten hän sai minut käytöksellään hulluuden partaalle.. Mutta silti olemme yhdessä.
Outoa ja sairasta tilanteessa onkin se, että Asumme asunnossa joka on minun nimissä ja mies ei ole täällä edes kirjoilla. Hänellä on asunto toisella paikkakunnalla jota pitää tyhjillään.
Luulisi, että keräisi romunsa ja lähtisi sinne omaan kotiinsa ja jättäisi minut.Hän ei vielä tiedä, että olen hakenut asuntoa ja keväällä muutan tästä pois jolloin hänenkin on pakko muuttaa.
Tiedän olevani nössö sekopää itse, kun olen tähän suostunut!
Mykkäkoulujen jälkeen kun suostuu puhumaan hän sanoo syyksi käytökselleen olevan se, että minä olen niin kamala ja hänen on pakko kouluttaa minua.
Hyivittu miksi et ole jo lähtenyt? Miksi!?
Mies vihaa sinua ja sinun elämä on paskaa niin mitä odotat vielä? Ja älä sano että mies on välillä kiva ja toivot että se muuttuisi? Ei tuollainen hullu voi muuttua. Voi kun voisin antaa voimia sinunlaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mököttäjä itse. Tosin nykyään kun on pieniä lapsia, olen väkisin pakottanut itseni puhumaan mikä kiukuttaa tai miksi on paha mieli. Ja se on toiminut. Jos oikeasti itse tahtoo muuttua niin siihen pystyy. Tunnen itseni lapselliseksi jos mökötän ja tajusin etten voi sellaista esimerkkiä näyttää lapsille. Kiitän tästä myös ex miehiäni ja somea ja kavereita jotka on osannut sanoa että pitää opetella puhumaan ja että mökötys on henkistä väkivaltaa vaikken itse sitä tajunnut edes aiemmin.
Ennen olin myös sellainen että mökötin ja kun olin tarpeeksi kauan mielestäni mököttänyt (parista tunnista pariin päivään) olinkin kuin kaikki olisi ollut hyvin ja jos henkilö jolle mökötin koitti alkaa puhumaan asiasta, aloin kiukutella ja asia olis sillä loppuun käsitelty koska henkilö ei halunnut että mökötän enää. Koskaan ei puhuttu asioita läpi, miksi mökötin ym.
Tämä tuntuu uskomattomalta ja ahdistavan väärältä mitä muut on joutunut minulta sietämään, mutta onneksi olen osannut muuttua. Vaikka vielä on matkaa edessä niin kokoajan parempaan suuntaan menossa.Välivaiheena minulla oli se että mökötin ja sen jälkeen opin sanomaan mikä aiemmin kiukutti. Nyt mökötän harvoin ja yleensä osaan/uskallan sanoa suoraan että lopeta, minua v*tuttaa tuollainen ja sitten siitä syntyy keskustelu mikä on kummankin pointti asiassa ja sitten asia on selvä ja molemmat jatkaa hyvillä mielin.
Upeaa, että olet havainnut ongelmasi ja kyennyt parantumaankin. Täällä edelleen pelottavan moni selittelee ja yrittää oikeuttaa väkivaltaisen käyttäytymisensä. Tsemppiä sinulle parantumisen tiellä 🤗👍
Mun vaimo mököttää, mutta sitä kestää sen 10-20min ja sitten puhutaan asiat halki.
Hän menee asioista lukkoon, miettii ja rauhoittaa itsensä jolloin pystyy toimimaan ja juttelemaan selkeästi.
Ujo, add, hieman autistisia piirteitä.
Ei ole häirinnyt minua yhtään. Se on vain hänen tapansa selvittää päätänsä.
En kyllä kestäisi jos yli tunnin joku mököttelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on pikkulapsen tasolle jäänyt konfliktinratkaisukyky. Usein periytyy, eli kyseessä on opittu käytösmalli. Kyseistä käytösmallia harjoittavat tyypillisesti vuorovaikutusominaisuuksiltaan vajavaiset henkilöt, joilla saattaa ilmetä suhteellisen itsekeskeisiä ajattelumaailman piirteitä (esimerkkinä nuo itse antamasi a) loukkaantuu itse jostain ja näyttää sen passiivis-aggressiivisesti mököttämällä tai b) sinä loukkaannut ja mitä tekee mies? loukkaantuu itse siitä ja näyttää sen passiivis-aggressiivisesti mököttämällä).
Tuo käytös ei ole tasapainoisen, kypsän aikuisen valinta, sillä se on pohjimmiltaan erittäin myrkyllistä henkistä kontrollointia eikä tuo ihmissuhteeseen mitään positiivista. Se asettaa esim. parisuhteessa osapuolet aina vastakkain, jossa toinen kilpailee ikään kuin kumppaniaan vastaan siinä, kuka tilannetta hallitsee eväämällä avoimen kommunikaation. Tällainen henkilö on huono parisuhdekumppani, sillä käytös ei tähtää yhteiseen ongelmanratkaisuun vaan vastakkainasetteluun ja kilpailuun.
Tällainen käytös on harmillisen yleistä, eikä se muutu, ellei sitä harjoittava henkilö itse ymmärrä ongelman ydintä ja pyri aktiivisesti muuttamaan konfliktinratkaisumalliaan. En itse henkilökohtaisesti haluaisi toimia aikuisen miehen harjoittelukappaleena, kun hän opettelee ilmaisemaan tunteitaan terveillä keinoilla, mutta itsehän sinä päätät, onko suhde sen vaivan arvoinen.
Ilman tervehenkistä kommunikaatiota en itse koe suhdetta positiivisena ja elämää rikastuttavana, mutta kyse on tietenkin nyt sinusta ja siitä, millaista elämää haluat elää.
Kiitos kattavasta ja analyyttisesta vastauksesta! Se todella antaa ajattelemisen aihetta.
Näkisin kuitenkin, että mies ja suhde muuten on vaivan arvoinen. Mun kannalta ongelma tosiaan on, että näen itse, että miehen käytös ei ole kovin normaalia, mutta mies ei itse näe siinä vikaa. Olen ehdottanut, että voisimme mennä terapiaan, mutta mies näe siinä järkeä. Siksi toivoisin jotain työkaluja, miten kommunikaatiota voisi parantaa. Toki ongelma silti on, että mies ei näe mököttämisessä mitään vikaa.
Osaatko sinä tai muut täällä sanoa, millä tavalla voisi yrittää saada miehen ymmärtämään, että mököttäminen ei ole rakentava vaihtoehto? Jos yritän puhua tästä, mies kokee että syytän häntä ja kuvittelen, että olen itse täydellinen (mitä en todellakaan kuvittele, mutta ainakin yritän kehittyä).
Ap
En usko, että sinä voit mitenkään saada miestäsi näkemään sinut kumppanina vihollisen sijasta. Kun mies kokee negatiivisia tunteita sinuun liittyen, eli loukkaantuu, hänen aivonsa kokevat sinut vastustajana siinä tilanteessa. Miehen olisi itse kyettävä näkemään ko. reaktiosarja objektiivisin silmin, ja sitten haluttava muuttaa omia tunnereaktioitaan.
Terapia on yksi parhaimmista vaihtoehdoista, sillä hyvä terapeutti saa asiakkaansa tuntemaan olonsa turvalliseksi ja sellaiseksi, että yhdessä olette siellä ratkaisemassa teidän yhteistä ongelmaa. Näinhän sen myös pitäisi olla, koska rakastatte toisianne. Ja tästä seuraavaksi, koska rakastatte toisianne, miksi haluatte satuttaa toisianne?
Voisit ehkä kysyä mieheltäsi tuon aiemman kappaleen ajatusjatkumon, eli rakastaako hän sinua? Jos kyllä, miksi hän haluaa satuttaa sinua, sillä hänen käytöksensä satuttaa sinua? Jos hän sitten ei halua satuttaa sinua, niin sanot, että hänen käytöksensä satuttaa sinua ja haluaisit löytää keinon siihen, että se loppuisi. Onko mies halukas tällaiseen? Jos kyllä, ei terapiaankaan meno pitäisi olla mielestäni mahdotonta. Ymmärrän tosin, että monille se on, koska suurin osa ihmisistä on valmis rakastamaan, mutta eivät ottamaan sitä vastuuta, että muuttaisivat syvälle juurtuneita ominaisuuksiaan itsessään.
Sitten sinä voit pohtia sitä, haluatko oikeasti viettää elämääsi ihmisen kanssa, joka ei ole valmis minkäänlaiseen kompromissiin tässä vaan mielummin valitsee satuttaa sinua ja teitä molempia.
sama
Kiitos vinkeistä!
Olen kertonut että käytös satuttaa ja että haluan, että opitaan kommunikoimaan paremmin. Täytyy varmaan vain yrittää uudestaan. Mua vain jännittää että pahoitan miehen mielen kun yritän jutella ja sitten viikonloppu menee "pilalle". Päätin, että otan asian viikonloppuna esille. Yritän miettiä miten saisin sanoitettua asian mahdollisimman selkeästi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mököttäjä itse. Tosin nykyään kun on pieniä lapsia, olen väkisin pakottanut itseni puhumaan mikä kiukuttaa tai miksi on paha mieli. Ja se on toiminut. Jos oikeasti itse tahtoo muuttua niin siihen pystyy. Tunnen itseni lapselliseksi jos mökötän ja tajusin etten voi sellaista esimerkkiä näyttää lapsille. Kiitän tästä myös ex miehiäni ja somea ja kavereita jotka on osannut sanoa että pitää opetella puhumaan ja että mökötys on henkistä väkivaltaa vaikken itse sitä tajunnut edes aiemmin.
Ennen olin myös sellainen että mökötin ja kun olin tarpeeksi kauan mielestäni mököttänyt (parista tunnista pariin päivään) olinkin kuin kaikki olisi ollut hyvin ja jos henkilö jolle mökötin koitti alkaa puhumaan asiasta, aloin kiukutella ja asia olis sillä loppuun käsitelty koska henkilö ei halunnut että mökötän enää. Koskaan ei puhuttu asioita läpi, miksi mökötin ym.
Tämä tuntuu uskomattomalta ja ahdistavan väärältä mitä muut on joutunut minulta sietämään, mutta onneksi olen osannut muuttua. Vaikka vielä on matkaa edessä niin kokoajan parempaan suuntaan menossa.Välivaiheena minulla oli se että mökötin ja sen jälkeen opin sanomaan mikä aiemmin kiukutti. Nyt mökötän harvoin ja yleensä osaan/uskallan sanoa suoraan että lopeta, minua v*tuttaa tuollainen ja sitten siitä syntyy keskustelu mikä on kummankin pointti asiassa ja sitten asia on selvä ja molemmat jatkaa hyvillä mielin.
Kiva että laitoit kommentin ja kerroit tarinasi! Hienoa että olet pystynyt muuttamaan käytöstäsi. Tämä luo uskoa että käyttäytymismallia voi muuttaa :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vaimo mököttää, mutta sitä kestää sen 10-20min ja sitten puhutaan asiat halki.
Hän menee asioista lukkoon, miettii ja rauhoittaa itsensä jolloin pystyy toimimaan ja juttelemaan selkeästi.
Ujo, add, hieman autistisia piirteitä.
Ei ole häirinnyt minua yhtään. Se on vain hänen tapansa selvittää päätänsä.
En kyllä kestäisi jos yli tunnin joku mököttelisi.
Hienoa että ymmärrät vaimoasi ja hyvä että pystytte puhumaat asiat kuitenkin mököttämisen jälkeen läpi! :) Meillä mies kertoo syyn mökötykselle vastentahtoisesti, koska kyllähän mun täytyisi ymmärtää miten olen tällä kertaa hänen mielensä pahoittanut...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta mykkökoulua pitävästä puolisosta yli 20 vuoden ajalta. Ei ole vuosien varrella mennyt kuin sairaanmaksi meno.
Puolison mökötykseen riittävät syyksi mitä oudommat syyt. Vuosien aikana ei ole koskaan se joka olisi mököttämisen lopettanut, vaan aina se olen ollut minä.
Minä olen itkenyt ja rukoillut toista puhumaan, anellut ja luvannut olla jatkossa nöyrempi ja kuuliaisempi etten pahottaisi hänen tunteitaan.Meillä mykkäkolut kestävät kuukausia, viimeisin alkanut helmikuussa joten kohta on vuosi oltu hiljaa.
Asioiden hoito oli alkuun hankalaa, kun ei tiennyt miten pitää edetä, mutta tässäkin on harjoittelu tehnyt mestarin.
Syksyllä meidän rakas koira vanhus kuoli ja koira saatiin eläinlääkäriin ja lopetettavaksi ilman sanan sanaa.Meillä ei kyllä vuosiin ole ollut mitään yhteistä, elämme omaa elämää. Meillä on ns olohuone vuorot ja tänään on minun olohuone vuoro, puoliso ei tänään olohuoneeseen tule.
Minä en ole näitä vuoroja keksinyt, ne ovat miehen toivomuksesta käytössä.Molemmat ostavat omat ruoat, jääkaapissa on kahdet kappaleet kaikkea.
Nyt kesän jälkeen uutena aseena häneltä on olla koskematta mm minun asioihin esim ei nosta unohtamaan maitopurkkia jääkaappiin tai vie roskapussia roskiin, jos siellä on minun laittamia roskia.Elämä on aika kauheaa, vuosia sitten hän sai minut käytöksellään hulluuden partaalle.. Mutta silti olemme yhdessä.
Outoa ja sairasta tilanteessa onkin se, että Asumme asunnossa joka on minun nimissä ja mies ei ole täällä edes kirjoilla. Hänellä on asunto toisella paikkakunnalla jota pitää tyhjillään.
Luulisi, että keräisi romunsa ja lähtisi sinne omaan kotiinsa ja jättäisi minut.Hän ei vielä tiedä, että olen hakenut asuntoa ja keväällä muutan tästä pois jolloin hänenkin on pakko muuttaa.
Tiedän olevani nössö sekopää itse, kun olen tähän suostunut!
Mykkäkoulujen jälkeen kun suostuu puhumaan hän sanoo syyksi käytökselleen olevan se, että minä olen niin kamala ja hänen on pakko kouluttaa minua.
Huhhuh, tämä tilanne kuulostaa niin kamalalta, että hankala ymmärtää että voi olla mahdollista. Jaksamista tilanteeseen. Yksineläminen on varmasti helpompaa!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mököttäminen on ihan normaalia ja joidenkin tapa käsitellä tunteitaan. Ja joo, varmaan möksötän itsekin. 😁
Ei noissa ap:n esimerkeissä ole ongelmana mökötys vaan huono käytös. Ap on ilmeisesti ihan aikuinen ihminen ja ilmoittanut tulevansa noin neljän maissa. Ja silloin on ihan ok saapua vaikka viideltä. Jos siipalla on muuta menoa tai se saapumisaika on jotenkin erityisen tärkeä, kyllä siitä pitää etukäteen ilmoittaa ja sopia. Jos tuollaisista asioista syntyy kränää, niin vaikeaa on varmasti sopuisa yhteiselo.
Toisessa esimerkissä taas puoliso sanoo loukkaavasti ap:lle. Sellaista voi sattua ja lipsahtaa tai olla ajattelematon. Mutta ap:llä on siinä kohdin oikeus ilmaista, että nuo sanat satuttivat. Ja siinä kohdin toisen kuuluu pahoitella asiaa ja pyytää anteeksi. Muu nyt vaan on huonoa käytöstä, ihan riippumatta siitä möksötetäänkö vai ei.
Eli siis mun mielestäni möksöttäminen on sinällään ihan ok ja monesti parempi vaihtoehto kuin se, että suutuspäissään sanotaan todella ikäviä vaan sen sijaan kunniakkaasti vetäydytään tilanteessa. Sen sijaan mun mielestäni ei ole ok käyttäytyä kumppania kohtaan loukkaavasti kuten tässä kakkosesimerkissä sanottiin. Ja ap tietää parhaiten tilanteen ykkösesimerkissä, mutta minusta ei ole ok kytätä kumppanin kotiintuloaikaa ja tarkkailla ja rajoittaa toisen menoja.
Olen itse mököttänyt tasan yhdessä ihmissuhteessa. Olen itse tasainen ja niukasti tunteitani ilmaiseva ihminen, ja vietän pitkiä aikoja itsekseni. Olen ennemminkin kirjaimellinen kuin tilannetajuinen. Siksi minusta on ymmärrettävää, että miehesi suuttui (ja alkoi mököttää) myöhästymisestäsi. Itsekään en olisi osannut viestittää erikseen, että minulle ilmaantui menoa Y. Olisin kirjaimellisessa mielessäni uskonut, että ap saapuu noin neljältä eli 15:50-16:10 :D Olisin pahoittanut mieleni tuossa tilanteessa.
Tämän mökötyksen aikaan saaneen ihmisen kanssa riitelystä olenkin kertonut aiemmin. Hänen tapansa riidellä oli todellinen ylilyönti. Jos itse pysyin rauhallisena, niin kiistelyt olivat kohtuullisia. Kun hän oppi tuntemaan minut paremmin ja painelemaan oikeista oikeista napeista, hänen riitelytapansa olikin provosoiva ja minun tarkoitukselliseen satuttamiseeni tähtäävä. Minun reaktioni siihen uskomattomaan solvaamiseen oli aluksi ehdottaa yhdessä kävelyä ulkona, lyhyitä jäähyjä jne., mutta ei se mies halunnut selvittää asiaa - hän halusi vain suututtaa minut pahasti ja "tuulettaa tunteita" yhdessä raivoten ja solvaten :( Noissa tilanteissa huomasin meneväni totaalisesti oikosulkuun. Tuntui, kuin mies olisi satuttanut minua tarkoituksella ja halunnut nolata minua vielä jälkikäteen, jos hallintani petti ja menin mukaan huuto-duoon. Mutta minulle tuo mykkäkouluilu (vaikka omanikin!) on merkki epäterveestä ihmissuhteesta, enkä jatkanut tuon tunteiden tuulettajan kanssa kovin pitkään. Olen samaa mieltä aiempien kanssa; se on keinottomuutta ja miehesi toteuttaa sitä vähän oudosti.
Eksäni äiti oli kyllä mielenterveyden ammattilainen, eli ilmeisesti henkisesti terve ihminen saa suoltaa ja kykenee vastaanottamaan mitä tahansa shaibaa niskaansa ja silti korjaamaan parisuhteen turvallisuudentunteen ja perusluottamuksen normaalille tasolle? Heilläkin mykkäkoulua pidettiin pirusta seuraavana. En tiedä, minusta ei ollut heidän mukaiseensa elämään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella pahoillani puolestasi mutta en usko että miehesi tulee muuttumaan. Omani on samanlainen mielensäpahoittaja. Minä en voi koskaan osoittaa suuttumusta tai pahaa mieltä koska se johtaa mököttämiseen ja kylmyyteen. Uskon että takana on jonkinlainen luonnehäiriö, sitä kuuluisaa narsismia tai psykopatiaa jopa. Mieheni ei ymmärrä oman käytöksensä absurdiutta ja ryhtyy huutamaan ja nimittelemään mikäli yritän puhua asiasta.
En ole vielä valmis eroamaan mutta siihenhän tämä johtaa väistämättä vaikka miestä rakastankin.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse mököttänyt tasan yhdessä ihmissuhteessa. Olen itse tasainen ja niukasti tunteitani ilmaiseva ihminen, ja vietän pitkiä aikoja itsekseni. Olen ennemminkin kirjaimellinen kuin tilannetajuinen. Siksi minusta on ymmärrettävää, että miehesi suuttui (ja alkoi mököttää) myöhästymisestäsi. Itsekään en olisi osannut viestittää erikseen, että minulle ilmaantui menoa Y. Olisin kirjaimellisessa mielessäni uskonut, että ap saapuu noin neljältä eli 15:50-16:10 :D Olisin pahoittanut mieleni tuossa tilanteessa.
Tämän mökötyksen aikaan saaneen ihmisen kanssa riitelystä olenkin kertonut aiemmin. Hänen tapansa riidellä oli todellinen ylilyönti. Jos itse pysyin rauhallisena, niin kiistelyt olivat kohtuullisia. Kun hän oppi tuntemaan minut paremmin ja painelemaan oikeista oikeista napeista, hänen riitelytapansa olikin provosoiva ja minun tarkoitukselliseen satuttamiseeni tähtäävä. Minun reaktioni siihen uskomattomaan solvaamiseen oli aluksi ehdottaa yhdessä kävelyä ulkona, lyhyitä jäähyjä jne., mutta ei se mies halunnut selvittää asiaa - hän halusi vain suututtaa minut pahasti ja "tuulettaa tunteita" yhdessä raivoten ja solvaten :( Noissa tilanteissa huomasin meneväni totaalisesti oikosulkuun. Tuntui, kuin mies olisi satuttanut minua tarkoituksella ja halunnut nolata minua vielä jälkikäteen, jos hallintani petti ja menin mukaan huuto-duoon. Mutta minulle tuo mykkäkouluilu (vaikka omanikin!) on merkki epäterveestä ihmissuhteesta, enkä jatkanut tuon tunteiden tuulettajan kanssa kovin pitkään. Olen samaa mieltä aiempien kanssa; se on keinottomuutta ja miehesi toteuttaa sitä vähän oudosti.
Eksäni äiti oli kyllä mielenterveyden ammattilainen, eli ilmeisesti henkisesti terve ihminen saa suoltaa ja kykenee vastaanottamaan mitä tahansa shaibaa niskaansa ja silti korjaamaan parisuhteen turvallisuudentunteen ja perusluottamuksen normaalille tasolle? Heilläkin mykkäkoulua pidettiin pirusta seuraavana. En tiedä, minusta ei ollut heidän mukaiseensa elämään :D
No täytyy sanoa, että jos joku huutaisi mulle ja siinä ei olisi mitään järkeä, niin en mäkään sille vastaisi. Joten en yhtään ihmettele jos olet pitänyt tuossa tilanteessa mykkäkoulua. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen todella pahoillani puolestasi mutta en usko että miehesi tulee muuttumaan. Omani on samanlainen mielensäpahoittaja. Minä en voi koskaan osoittaa suuttumusta tai pahaa mieltä koska se johtaa mököttämiseen ja kylmyyteen. Uskon että takana on jonkinlainen luonnehäiriö, sitä kuuluisaa narsismia tai psykopatiaa jopa. Mieheni ei ymmärrä oman käytöksensä absurdiutta ja ryhtyy huutamaan ja nimittelemään mikäli yritän puhua asiasta.
En ole vielä valmis eroamaan mutta siihenhän tämä johtaa väistämättä vaikka miestä rakastankin.
Ymmärrän hyvin, tuo on raskasta. Mä voin kyllä näyttää että mulla on huono päivä. Kunhan kerron että tänään ärsyttää ja se ei johdu hänestä. Eli mulla saa onneksi olla tunteita :)
Oletko ehdottanut terapiaa, jos se toimisi? Tosin varmaan miehesikään ei ole terapiasta innoissaan, kun kerran ei näe omassa käytöksessään vikaa... Mä yritän vielä jutella tuon miehen kanssa. Ajattelin lähestyä siltä kannalta, että miltä siitä tuntui lapsena kun hänen äitinsä mökötti. Ehkä sillä tavalla hän voisi ymmärtää miltä se muista tuntuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella pahoillani puolestasi mutta en usko että miehesi tulee muuttumaan. Omani on samanlainen mielensäpahoittaja. Minä en voi koskaan osoittaa suuttumusta tai pahaa mieltä koska se johtaa mököttämiseen ja kylmyyteen. Uskon että takana on jonkinlainen luonnehäiriö, sitä kuuluisaa narsismia tai psykopatiaa jopa. Mieheni ei ymmärrä oman käytöksensä absurdiutta ja ryhtyy huutamaan ja nimittelemään mikäli yritän puhua asiasta.
En ole vielä valmis eroamaan mutta siihenhän tämä johtaa väistämättä vaikka miestä rakastankin.
Ymmärrän hyvin, tuo on raskasta. Mä voin kyllä näyttää että mulla on huono päivä. Kunhan kerron että tänään ärsyttää ja se ei johdu hänestä. Eli mulla saa onneksi olla tunteita :)
Oletko ehdottanut terapiaa, jos se toimisi? Tosin varmaan miehesikään ei ole terapiasta innoissaan, kun kerran ei näe omassa käytöksessään vikaa... Mä yritän vielä jutella tuon miehen kanssa. Ajattelin lähestyä siltä kannalta, että miltä siitä tuntui lapsena kun hänen äitinsä mökötti. Ehkä sillä tavalla hän voisi ymmärtää miltä se muista tuntuu.
Ap
Miehesi luultavasti vastaa, että ei se sen kummemmalta tuntunut. Että hän oli tottunut siihen.
Ei ole normaalia, mutta plussaa on että jo muutaman tunnin päästä hän osaa kertoa mikä vaivasi. Eli kehittyminen on mahdollista! Niitä on sellaisiakin tyyppejä jotka mököttää viikkoja eikä koskaan kerro mikä hiersi.
Mököttäminen on henkistä väkivaltaa. Vaikka miten yrittäisi selvittää tilannetta ja toisen tunteita sen takana, vastaus on hiljaisuus. Se on vallankäyttöä pahimmillaan. Ei ole edes halua ratkaista ristiriitoja, vaan alistaa toinen sille, että minultahan et saa mitään apua tai ratkaisua tähän tilanteeseen.
Mielestäni alapeukkujen määrä tässä kertoo paljon mykkäkoulua harrastavien kyvystä vastaanottaa itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.
Olet nimittäin aivan oikeassa, että mykkäkoulu tunnistetaan yhtenä henkisen väkivallan selkeimmistä muodoista.