Nalkutus tappaa minut hitaasti

Tuttu tunne. Lapsen syntymän jälkeen se alkoi. Yritin parhaani osalistua ja olin kotii-isänä, tein valtaosan kotitöistä. Kaikesta seurasi nalkutusta ja luulin että miehen nyt vain tulee tämä kestää, ja syy on varmasti minussa, ehkä yritän vielä kovemmin. Sitten ei enää yritettykkään kun eräänä päivänä ei päässyt sängystä ylös ja nalkutus jatkui. Kävin lääkärissä ja sanoivat että terve mies, ei ihmetelty että voisiko henkisellä puolella olla jotakin kun hyväkuntoinen mies ei meinaa pystyssä pysyä. Ei mitään. Nalkutus jatkui ja mittani tuli täyteen (onneksi, olisin varmasti kuollut) , tiedän että myöhässä, mutta onneksi tuli. Eron jälkeen meni vuosi ihmetellessä kuinka mukavaa elämä voi olla. Jälkeenpäin kun miettii, niin pidin nalkuttajan vaatimia kulisseja yllä, ja uskoin että lapsiarki nyt on raskasta. Ei se kyllä sillä tavalla oikeastaan ole, ehkä pikemminkin aktiivista elämää, kulissit tekevät siitä sitten raskaan. Erotkaa ajoissa jos nalkutus alkaa, olet sitten mies tai nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Symppaan kovasti aloittajan tilannetta . On pirun raskasta jos teet joka päiväiset duunit, kotonakin vähintään omalta osaltasi ja silti olet jatkuvana likasankona ja vähättelyn kohteena. Nalkutus ei pahimmillaan ole mitään toiveiden täyttämisen huomiotta jättämisestä aiheutuvaa muistuttelua vaan silkkaa henkistä väkivaltaa, kaikkien asioiden tahallaan väärinymmärrystä ja 24/7 vittuilua.  Itselläkin kokemusta aiheesta.

Been there, done that...

Muistuttää exästäni tämä AP:n tarina :(

Oli todella ”mukava” tulla töistä kotiin, kaupan kautta, ja kuulla kuinka s**tanan tyhmä on kun on tuonut vääränlaisia vihanneksia!

(Lajike oli oikea, mutta kun ei ollut sitä luomumerkkiä pussin päällä)

En kutsuisi tuota nalkuttamiseksi vaan törkeäksi käytökseksi.  

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Lapsen syntymän jälkeen se alkoi. Yritin parhaani osalistua ja olin kotii-isänä, tein valtaosan kotitöistä. Kaikesta seurasi nalkutusta ja luulin että miehen nyt vain tulee tämä kestää, ja syy on varmasti minussa, ehkä yritän vielä kovemmin. Sitten ei enää yritettykkään kun eräänä päivänä ei päässyt sängystä ylös ja nalkutus jatkui. Kävin lääkärissä ja sanoivat että terve mies, ei ihmetelty että voisiko henkisellä puolella olla jotakin kun hyväkuntoinen mies ei meinaa pystyssä pysyä. Ei mitään. Nalkutus jatkui ja mittani tuli täyteen (onneksi, olisin varmasti kuollut) , tiedän että myöhässä, mutta onneksi tuli. Eron jälkeen meni vuosi ihmetellessä kuinka mukavaa elämä voi olla. Jälkeenpäin kun miettii, niin pidin nalkuttajan vaatimia kulisseja yllä, ja uskoin että lapsiarki nyt on raskasta. Ei se kyllä sillä tavalla oikeastaan ole, ehkä pikemminkin aktiivista elämää, kulissit tekevät siitä sitten raskaan. Erotkaa ajoissa jos nalkutus alkaa, olet sitten mies tai nainen.

Kai tekin olisitte voineet saada yhdessä apua. Kehottaisin ensisijaisesti molempia muuttumaan terapia tms. apuna ja toissijaisesti eroamaan, mikäli muutokseen ei ole haluja. 

Vierailija kirjoitti:

En ole itse koskaan kokenut nalkutusta. Minä olen suhteemme laiskimus ja joskus puoliso huomauttaa, jos olen jättänyt jonkun minun vuorollani olevan kotihomman tekemättä. Mutta eihän se mitään nalkutusta ole, että sanoo asiasta. Kyllä se hetkellisesti tietty ärsyttää kun ei saa vain laiskotella vaan joutuu jopa tekemään jotain, mutta sitten vaan teen sen homman pois alta ja pahoittelen etten jaksanut tehdä aiemmin. Ja yritän jatkossa tehdä ajallaan, ettei vaikka puhtaat sukat ehdi loppua ennen kuin saan aikaiseksi pestä pyykkiä.

Minusta kaikki nalkutuksesta valittavat ovat vaan laiskoja ja itsekkäitä.

Oletko yksinkertainen, vai etkö tajua että vaikka tekisit kaikki kotityöt, niin aina on uusi aihe, tai jokin vanha, aina löytyy sinusta vika. Minulla oli väärä lempiruoka. En siis lihonut enkä mitään, mutta naisen mielestä se oli tylsä lempiruoka ja minun olisi pitänyt välillä tilata jotakin muuta. On väärin luulla että se nalkutus alkaisi heti, se voi alkaa vaikka viisi vuotta suhteen aloittamisesta. Se alkaa silloin kun nalkuttaja syyttää mielessään sinua omasta tilanteestaan. Olet syypää aivan kaikkeen, myös siihen että hän ei ole rikas tai vaikka jaksa urheilla. Toistuva huomauttelu on vallankäyttöä, keskustelkaa ja jos se ei auta, niin silloin pitää sitten keskustella halutaanko sitä olla yhdessä vai ei. Jos niistä siisteystandardeista ei ole yhdessä sovittu, niin ei silloin voi velvoittaa toista toimimaan niin kuin itse haluaa. Sopikaa ja keskustelkaa, älkää nalkuttako.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu tunne. Lapsen syntymän jälkeen se alkoi. Yritin parhaani osalistua ja olin kotii-isänä, tein valtaosan kotitöistä. Kaikesta seurasi nalkutusta ja luulin että miehen nyt vain tulee tämä kestää, ja syy on varmasti minussa, ehkä yritän vielä kovemmin. Sitten ei enää yritettykkään kun eräänä päivänä ei päässyt sängystä ylös ja nalkutus jatkui. Kävin lääkärissä ja sanoivat että terve mies, ei ihmetelty että voisiko henkisellä puolella olla jotakin kun hyväkuntoinen mies ei meinaa pystyssä pysyä. Ei mitään. Nalkutus jatkui ja mittani tuli täyteen (onneksi, olisin varmasti kuollut) , tiedän että myöhässä, mutta onneksi tuli. Eron jälkeen meni vuosi ihmetellessä kuinka mukavaa elämä voi olla. Jälkeenpäin kun miettii, niin pidin nalkuttajan vaatimia kulisseja yllä, ja uskoin että lapsiarki nyt on raskasta. Ei se kyllä sillä tavalla oikeastaan ole, ehkä pikemminkin aktiivista elämää, kulissit tekevät siitä sitten raskaan. Erotkaa ajoissa jos nalkutus alkaa, olet sitten mies tai nainen.

Kai tekin olisitte voineet saada yhdessä apua. Kehottaisin ensisijaisesti molempia muuttumaan terapia tms. apuna ja toissijaisesti eroamaan, mikäli muutokseen ei ole haluja. 

Ehkä olisi heti lapsen synnyttyä pitänyt hakea apua, mutta siinä tilanteessa on vaikea sanoa, onko jokin huonosti, vai onko tämä vain vaikeaa, tai mitä tämän pitäisi olla. Kyllä sitä ajanmittaan tuohon nalkutukseen vähän turtuikin, ei se ole siinä hetkessä niin selvästi tunnistettava, että nyt se alkoi jne. En sulje pois persoonallisuushäiriötäkään, mutta en toisaalta voi sanoa että sellainen olisi varmasti, niin en sano.

Mitä vaimon päässä liikkuu, kun hän nalkuttaa? Hän itse. Kun hän nalkuttaa sinulle, ap, hän ajattelee vain sitä kuinka häntä ei ymmärretä, kunnioiteta, rakasteta. Hän ei puhu sinulle, vaan hän purkaa ihan itsekseen loukkaantumistaan. Keskiössä on HÄN. Sinä siinä sivussa vain suojelet itseäsi. Ei tuo ole kommunikointia, se on... rinnakkaista minäkeskeisyyttä.

Ymmärrän kyllä, että kuvioon tottuu. Sille herkistyy, vaikka samalla sokaistuu. Sama kaava toistuu. Mutta muista: mitä sovinnollisempi yrität olla, sitä huonommin sinulla menee, koska "sovinnollisuudella" (rohkeuden puutteella) on hintansa.

Mitä mieltä olet, ap, onko sovinnollisuus ratkaisu?

Pitäskö sun kattoo sanakirjasta mitä on nalkutus...

Nalkutus, nälviminen ja toisen mitätöinti on henkistä väkivaltaa. Ei sitä tarvitse kestää miehen eikä naisen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vaimon päässä liikkuu, kun hän nalkuttaa? Hän itse. Kun hän nalkuttaa sinulle, ap, hän ajattelee vain sitä kuinka häntä ei ymmärretä, kunnioiteta, rakasteta. Hän ei puhu sinulle, vaan hän purkaa ihan itsekseen loukkaantumistaan. Keskiössä on HÄN. Sinä siinä sivussa vain suojelet itseäsi. Ei tuo ole kommunikointia, se on... rinnakkaista minäkeskeisyyttä.

Hienosti oivallettu, ja tunnistan tunteet itsestäni. En silti huomauttele negatiivisistä tunteistani naiselleni, ennen kuin olen itse tietoinen miksi tunnen niin kuin tunnen ja onko se syy edes totta. Ehkä nalkuttaja antaakin vain soittaa negatiivisten tunteiden marssilaulua ääneen, ymmärtämättä että ne eivät välttämättä ole totta. Sama tapahtuu jos on vaikka huono päivä, niin silloin kumppanin negatiiviset piirteet tuntuvat entistäkin huonommilta, vaikka eivät sitä ole.

Nalkuttaminen voi olla epäsuoraa viestintää, siitä että tuntee itsensä arvottomaksi parisuhteessa. Minulla oli luottamuspula mieheen ja emme voineet keskustella kipeistä asioista koska miehen mielestä ei ole mitään järkeä puida asioita. Niinpä kasvatin kiukkua, surua ja turhautumista kunnes se alkoi purkautua nalkuttamisena.

Ymmärsin sen eräänä päivänä ja päätin lopettaa nalkuttamisen. Yritin kaiken tavoin olla se kiva ja ymmärtäväinen kumppani mutta mikään ei oikein muuttunut, mies oli yhtä itsekeskeinen kuin aiemmin. Niinpä en edes enää jaksa nalkuttaa. Silloin tajusin etten minäkään enää välitä miten meidän käy kun en jaksa yksin olla vastuussa meistä.

Joten niin hullulta kun se saattaa kuulostaa; teillä on vielä toivoa koska vaimosi välittää kun jaksaa vielä nalkuttaa. Jokin asia häntä hiertää. Pystytkö hetkeksi asettumaan hänen asemaan ja riisumaan aseesi?

Minä olin nuorempana ehkä ap:n puolison kaltainen. Otin työelämässä ihan kaiken itseeni ja hyvin tunteella, stressaannuin herkästi. Töissä pysyin asiallisena, mutta kun tulin kotiin, oksensin kaikki päivän paineet ja kokemani "vääryydet" puolisoni niskaan. En herännyt ennen kuin puolisoni sanoi, ettei aio kestää tällaista toimintaa enää ja lähtee, jos käytökseni ei muutu. Sen jälkeen aloin ymmärtää, ettei puolison kuulu olla mikään roskasanko ja pikkuhiljaa opin toimimaan toisin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olet, ap, onko sovinnollisuus ratkaisu?

En ole ap, mutta mielestäni ei ole. Omalla kohdalla tuo alkoi juurikin niin kliseisesti että minä olin töissä ja nainen kotona vauvan kanssa. Tein osani ja vähän enemmän ja kuitin tukea, mutta koska se tukeminen ja passaaminen tulee lopettaa? Imetyskortti on aika pitkään voimassa. Sitten kun se loppuu, alkaa olla melko vakiintuneet käytännöt ym. Kaippa naisellakin on vaikea luopua niistä "saavutetuista" eduista, mitä sohvalla imettäminenkin tuo. Jos ei jaksa jotakin tehdä, niin lapsi tissille ja "tekisitkö sinä kun minä imetän" ja tuohon on erittäin vaikea puuttua. Enkä nyt väitä että kaikki tekee tätä, enkä mitenkään vähättele äitejä. Toivottavasti edes joku ymärtää mitä tarkoitan.

Itsellä nalkutus aiheutti aivoinfarktin.

Nalkutus aiheutti salakavalan verenpaineen nousun.

Ihmettelin kun päätä juili ja korvissa humisi usein ja etenkin kotiin tultua iltaan mennessä paheni.

Vaimo meinasi tappaa minut. Onneksi selvisin ja itseasiassa kävi ilmi että jos nalkuttamisen lopettaa kokonaan niin parin kuukauden päästä ei tarvitse käyttää lainkaan verenpainelääkkeitä,

Lääkäriltä saimme neuvon että vaimo voisi miettiä suuhunsa mielikuvitusteipin kaltaisen jutun ja pitää illat teippiä suunsa edessä aluksi. Sitten siirtyä mielikuvitusteippiin.

Minua ja minun terveyttä ei pidä rasittaa enempää. Paineet olivat todella koholla ja en olisi itse uskonut. Ajattelin aluksi että päänsärky johtuu tietenkin kasvaimesta tms.

Se olikin nalkutuksen aiheuttama stressi. Kun ei sivistyneenä miehenä kykene purkamaan raivoa irtaimistoon tai kurittamaan nalkuttajaa kuten kivikauden mies tekisi, niin sitä patoo kaiken paineen sisälleen ja verisuoni katkeaa päästä.

Ajatelkaapa välillä että se nalkuttaminen voi ihan fyysisesti tappaa tai vammauttaa läheisen ihmisen.

Ajattelisitte sitä. Ette te valitettavasti kykene ajattelemaan, ajattelette vain omaa napaanne.

Meinasin kuolla pois kirjoitti:

Itsellä nalkutus aiheutti aivoinfarktin.

Nalkutus aiheutti salakavalan verenpaineen nousun.

Ihmettelin kun päätä juili ja korvissa humisi usein ja etenkin kotiin tultua iltaan mennessä paheni.

Vaimo meinasi tappaa minut. Onneksi selvisin ja itseasiassa kävi ilmi että jos nalkuttamisen lopettaa kokonaan niin parin kuukauden päästä ei tarvitse käyttää lainkaan verenpainelääkkeitä,

Lääkäriltä saimme neuvon että vaimo voisi miettiä suuhunsa mielikuvitusteipin kaltaisen jutun ja pitää illat teippiä suunsa edessä aluksi. Sitten siirtyä mielikuvitusteippiin.

Minua ja minun terveyttä ei pidä rasittaa enempää. Paineet olivat todella koholla ja en olisi itse uskonut. Ajattelin aluksi että päänsärky johtuu tietenkin kasvaimesta tms.

Se olikin nalkutuksen aiheuttama stressi. Kun ei sivistyneenä miehenä kykene purkamaan raivoa irtaimistoon tai kurittamaan nalkuttajaa kuten kivikauden mies tekisi, niin sitä patoo kaiken paineen sisälleen ja verisuoni katkeaa päästä.

Ajatelkaapa välillä että se nalkuttaminen voi ihan fyysisesti tappaa tai vammauttaa läheisen ihmisen.

Ajattelisitte sitä. Ette te valitettavasti kykene ajattelemaan, ajattelette vain omaa napaanne.

Tässäpä tämä. Ei nalkutus tapa hitaasti. Se voi vetää miehen kuin miehen hetkessä tajuttomaksi ja halvaannuttaa koko lopun ajaksi. Kamala ajatus olla halvaantuneena nalkuttajan elättinä ja hoivakkina.

Saisi kestää rutkasti valitusta ennen kuolemaansa :( Kamalaa millaisissa suhteissa ihmiset elävät.

Meinasin kuolla pois kirjoitti:

Itsellä nalkutus aiheutti aivoinfarktin.

Nalkutus aiheutti salakavalan verenpaineen nousun.

Ihmettelin kun päätä juili ja korvissa humisi usein ja etenkin kotiin tultua iltaan mennessä paheni.

Vaimo meinasi tappaa minut. Onneksi selvisin ja itseasiassa kävi ilmi että jos nalkuttamisen lopettaa kokonaan niin parin kuukauden päästä ei tarvitse käyttää lainkaan verenpainelääkkeitä,

Lääkäriltä saimme neuvon että vaimo voisi miettiä suuhunsa mielikuvitusteipin kaltaisen jutun ja pitää illat teippiä suunsa edessä aluksi. Sitten siirtyä mielikuvitusteippiin.

Minua ja minun terveyttä ei pidä rasittaa enempää. Paineet olivat todella koholla ja en olisi itse uskonut. Ajattelin aluksi että päänsärky johtuu tietenkin kasvaimesta tms.

Se olikin nalkutuksen aiheuttama stressi. Kun ei sivistyneenä miehenä kykene purkamaan raivoa irtaimistoon tai kurittamaan nalkuttajaa kuten kivikauden mies tekisi, niin sitä patoo kaiken paineen sisälleen ja verisuoni katkeaa päästä.

Ajatelkaapa välillä että se nalkuttaminen voi ihan fyysisesti tappaa tai vammauttaa läheisen ihmisen.

Ajattelisitte sitä. Ette te valitettavasti kykene ajattelemaan, ajattelette vain omaa napaanne.

Tuollaisesta pitäisi joutua linnaan tai maksamaan korvauksia. Se on väkivaltaa.

Kyllä ihmisten pitäisi saada olla rauhassa ilman kiusaamista.

Tahtoisin kysyä, että ketä nalkuttaminen palvelee? Jos tämän kysyisi itseltään ennen kuin aloittaa, niin ehkä sillä nalkuttajallakin olisi parmpi mieli. Eihän nalkuttajastakaan voi tuntua hyvältä, jos ei ole jotain pahasti vialla. Nalkuttaja piehtaroi omissa negatiivisissa tuntemuksissaan, ja ulkopuolelta katsottuna minä säälin heitä, mutta kohteena ollessani sääli muuttuu vihaksi.

Valittaako ap vaimosi omaa huonoa oloaan vai mitä se nalkutus on?

Olen seurannut parikymmentä vuotta erästä pariskuntaa. Aluksi pidin naista järkyttävänä hirviönä, mutta viimeisten vuosien aikana olen alkanut nähdä sen, kuinka ylipassiivinen ja ylirento mies puolestaan on. Toisen pitäisi nostaa energiatasoa ja toisen laskea, jotta oltaisiin terveellisellä tasolla.