Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi perheelliset naiset ovat niin katkeria lapsettomille naisille?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ole katkera, miksi olisin? Täällä voin sanoa, että minusta lapsettomien elämä vaikuttaa kauhean tylsältä: aamulla töihin, illaksi kotiin ja ruuat mikroon, sitten sohvalle katsomaan telkkaria. Jotkut käy oikein salillakin. Tätä samaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Karmeaa. Mutta ymmärrän kyllä, että ei se velasta siltä tunnu, hän varmasti ajattelee minun elämästäni, että onpa karmeaa. Omat lapset alkaa olla jo aikuisia ja on ihanaa, että on ollut erilaisia elämänvaiheita ja tulee vielä olemaankin. Pääsen toivon mukaan vielä kokemaan mummoudenkin. Minun puolestani jokainen saa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, ei kuulu minulle.
Oli lapsia tai ei niin en mene joka aamu töihin enkä todellakaan makaa iltoja sohvalla ja lämmitä ruokaa mikrossa. Onneksi on parempiakin vaihtoehtoja elää tätä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei vela. Näillä provoilla et saa mitään hyvää aikaiseksi. En usko että suurinosa veloista olisi millään lailla katkeria, itsehän valinneet oman elämänsä, mutta näillä provoilla teet itsestäsi tyhmän, fiksut ymmärtää että nämä ei edusta oikeasti vapaaehtoisesti lapsettomia.
En ole yhtään katkera, miksi olisin? Rakastan elämääni! Olisin katkera jos en olisi saanut lapsia. Mutta siihenkin olisi pitänyt sopeutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko sen johtuvan katkeruudesta, vaan yksinkertaisesti kyvyttömyydestä nähdä etteivät kaikki halua samanlaista elämää. Nähtävissä myös näistä kommenteista.
Minä en kaipaa perhe-elämää, mutten kuvittele perheellisten haluavan siitä eroon (vaikka osa väsyneenä saattaa tuuskahtaakin jotain sen suuntaista). Jostain syystä harvemmassa ovat ne perheelliset, jotka sisäistävät lapsettomuuden valinneen olevan valintaansa tyytyväinen (tai vastaavasti erityyppisiä ajatuksia tulee hyvin harvoin eivätkä ne kestä kauaa).
Suomessa elää varsin voimakkaasti vielä sisäänkirjoitettu "näin elämä pitää elää, jotta on normaali ihminen" -ajattelutapa. Pätkätyöt ovat osaltaan sitä jo rikkoneet, samoin lapsettomien kasvanut määrä. Onhan se eräänlaista muiden ihmisten elämään sekaantumista ja kontrolloimishalua olla säälimässä ja arvostelemassa toisten valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti tässä ensimmäisellä sivulla voi havaita, miten tänne tulevat perheelliset vakuuttelemaan, etteivät ole katkeria, mutta kuitenkin piikittelevät samaan syssyyn :D vai että sääliä... Mielestäni tällä palstalla on kaiken aikaa jotain "vela"-aiheisia keskusteluita, joissa kokoonnutaan haukkumaan puolin ja toisin.
Tunnen lähipiirissäni pari ihmistä, jotka oikeasti katuvat lastensa hankintaa. Eivät itse lapsia, mutta sitä, että päätyivät heidät hankkimaan. Tämä on kenties nykypäivän isoimpia tabuja sanoa edes terapeutille ääneen. Eikä pitäisi olla! On naiivia ajatella, että kaikki vanhemmat olisivat loputtoman onnellisia lapsistaan. Pitäisi olla vapaampaa puhua avoimesti perhe-elämän huonoista puolista, jotta niitä pystyttäisiin kehittämään parempaan suuntaan.
Samalla lapsettomat voisivat miettiä kahteen kertaan, miten puhuvat lapsista ihan yleiselläkin tasolla. Mielestäni kaikki solvaavat kommentit vain vievät miltään hedelmälliseltä keskustelulta suunnan.
Miksi olemme molemmin puolin niin ehdottomia tässä? Ei toisen perheellisyys tai lapsettomuus pitäisi olla henkilökohtainen solvaus toista osapuolta kohtaan, mutta usein tuntuu keskusteluja lukiessa, että näin se koetaan ja tulkitaan ja tehdään selväksi.
Onko se katkeruutta jos säälii vaikka erittäin rikasta ihmistä joka ajaa kaikki luotaan kun varjelee rahojaa? Minusta ei 🤔
En nyt ihan tajua, miten tuo liittyy aloitukseen..? Jos kommentoi, että "en ole katkera vaan lähinnä säälin :DD" niin se on yleistävä kommentti, eikä liity mihinkään yksittäiseen henkilöön..?
Niin, onko se katkeruutta jos säälii jota kuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ole katkera, miksi olisin? Täällä voin sanoa, että minusta lapsettomien elämä vaikuttaa kauhean tylsältä: aamulla töihin, illaksi kotiin ja ruuat mikroon, sitten sohvalle katsomaan telkkaria. Jotkut käy oikein salillakin. Tätä samaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Karmeaa. Mutta ymmärrän kyllä, että ei se velasta siltä tunnu, hän varmasti ajattelee minun elämästäni, että onpa karmeaa. Omat lapset alkaa olla jo aikuisia ja on ihanaa, että on ollut erilaisia elämänvaiheita ja tulee vielä olemaankin. Pääsen toivon mukaan vielä kokemaan mummoudenkin. Minun puolestani jokainen saa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, ei kuulu minulle.
Tama on niin totta. Minulle kamalaa olisi se, etta kotona olisi koko ajan joku ihmisenalku vaatimassa huomiota ja meluamassa tyopaivan jalkeen, ja etta sita pitaisi viela kuskata harrastuksiinkin. :) Eli jokainen tekee ne itselleen parhaiksi kokemansa valinnat.
Sen verran korjaisin etta oma elamani ei ole kuvailemasi kaltaista, me kaydaan siella salillakin joo (tai iltakavelyilla kahdestaan) mutta suurin osa arki-illoista istutaan kuitenkin sohvalla, kuunnellaan musiikkia, keskustellaan, pusitaan, rakastellaan ja saatetaan siemailla viinejakin. Ateria on ns. alusta asti itse tehty (on katsos aikaa ruuanlaitolle eli mikrolle ei ole tarvetta) ja telkkaria (Netflixia) katsotaan lahinna harvoin viikonloppuisin. Siis jos ei olla kavereiden kanssa menossa tai jollain viikonloppukaupunkimatkalla kahdestaan. :)
Kiva kun oot tyytyväinen elämääsi! Minäkin käyn salilla ja lisäksi joogassa, harrastan myös hiihtoa, uintia, pyöräilyä, sulkapalloa, lukemista ja käsitöitä. Meilläkin ateriat on aina ollut alusta asti itse tehtyjä ja mikroa ei edes omisteta. Viiniä ei kyllä arki-iltoina siemailla, meillä se kuuluu vain juhla-aterioille. Musiikkiakin meillä kuunnellaan paljon, keskustellaan joko miehen kanssa kahdestaan tai nuorten kanssa, se vasta onkin mielenkiintoista, kuulee uusimmat kuulumiset yliopisto- ja lukiomaailmastakin. Näin useamman kymmenen yhdessäolovuoden jälkeenkin vielä jaksetaan pussailla, halia ja rakastella. Tietysti meillä ei voi useinkaan rakastella ihan missä ja milloin vain, mutta ehkä se onkin säilyttänyt sen kipinän, kun sitä hyvää on pitänyt vähän annostella. Eli ei meidän elämät niin hirveän paljon sitten eroa toisistaan, meillä vain on lapset lisänä.
En ole huomannut tällaista.
Itse olen vähän katkera perheellisille koska olen tahtomattani lapseton.
Tuntuu pahalta ajatella, että mua säälitään, ajatellaan että elämäni on tylsää ja surkeaa.
Myönnän että olen vähän samaa mieltä. Se johtuu siitä että toivoin kovasti lapsia, kerran olin raskaanakin, mutta sitten elämä heitti niin että lapsia en saa. Ei ole myöskään ollenkaan yksinkertaista ”vain adoptoida tai ryhtyä sijaisperheeksi”. Toivoisin että ihmiset lopettaisivat sen ehdottamista.
Olen urallani pärjäävä, korkeastikoulutettu, normaali nainen. Lapsettomuus tapahtui traagisesti ja aiheutti minulle henkisen romahtamisen, ei niinkään lapsettomuus vaan kaikki se miten asiat menivät ja päätyi siihen että minulta poistettiin kohtu. Romahduksen jälkeen olin pitkällä sairauslomalla eikä määräaikaisuuttani jatkettu. Sairausloma venyi ja kuntoutuminen kesti yli 2 vuotta lopulta. Minulla diagnosoitiin myös psykiatrisia häiriöitä koska täytyi työkyvyttömyydelle nimi olla, lisäksi traumahäiriö. Minulla ei ole asiaa adoptio-eikä sijaisperhejonoihin, valitettavasti.
Mutta se katkeruus, ehkä jotkut perheelliset kadehtivat lapsettomia. Aivan samalla tavalla kun itse kadehdin perheellisiä. Uudessa työpaikassani jossa aloitin toivuttuani, en ole kertonut kenellekään mitään syistä lapsettomuudelleni. En vastaa kun kysytään lapsista. Osallistun iloisesti muiden lapsia koskeviin keskusteluihin. Se mitä minulle tapahtui ei vaan ole kahvipöytäkeskustelu. Ehkä jonain päivänä pystyn sanomaan: en aio saada lapsia koskaan, koska minulla ei ole kohtua.
Kun näen perheitä, vanhempia, isovanhempia, lapsia. Kun näen lapsia joista tulee tunne, olisikohan mun lapsi tuollainen.
Perhekeskeiselle ihmiselle on hyvin vaikea täysin rinnoin nauttia elämästä ja sanoa, mitään en vaihtaisi pois ja näin on parempi, jos on joskus lapsia toivonut. Ei se vaan ole parempi. Se on asia jonka johtuu hyväksymään ja johon joutuu tyytymään. Ja sitten on koitettava nauttia elämästä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulevat että elämä helppoa ja elämistä vain itselleen. Typerä luulo.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ole katkera, miksi olisin? Täällä voin sanoa, että minusta lapsettomien elämä vaikuttaa kauhean tylsältä: aamulla töihin, illaksi kotiin ja ruuat mikroon, sitten sohvalle katsomaan telkkaria. Jotkut käy oikein salillakin. Tätä samaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Karmeaa. Mutta ymmärrän kyllä, että ei se velasta siltä tunnu, hän varmasti ajattelee minun elämästäni, että onpa karmeaa. Omat lapset alkaa olla jo aikuisia ja on ihanaa, että on ollut erilaisia elämänvaiheita ja tulee vielä olemaankin. Pääsen toivon mukaan vielä kokemaan mummoudenkin. Minun puolestani jokainen saa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, ei kuulu minulle.
Tama on niin totta. Minulle kamalaa olisi se, etta kotona olisi koko ajan joku ihmisenalku vaatimassa huomiota ja meluamassa tyopaivan jalkeen, ja etta sita pitaisi viela kuskata harrastuksiinkin. :) Eli jokainen tekee ne itselleen parhaiksi kokemansa valinnat.
Sen verran korjaisin etta oma elamani ei ole kuvailemasi kaltaista, me kaydaan siella salillakin joo (tai iltakavelyilla kahdestaan) mutta suurin osa arki-illoista istutaan kuitenkin sohvalla, kuunnellaan musiikkia, keskustellaan, pusitaan, rakastellaan ja saatetaan siemailla viinejakin. Ateria on ns. alusta asti itse tehty (on katsos aikaa ruuanlaitolle eli mikrolle ei ole tarvetta) ja telkkaria (Netflixia) katsotaan lahinna harvoin viikonloppuisin. Siis jos ei olla kavereiden kanssa menossa tai jollain viikonloppukaupunkimatkalla kahdestaan. :)
Kiva kun oot tyytyväinen elämääsi! Minäkin käyn salilla ja lisäksi joogassa, harrastan myös hiihtoa, uintia, pyöräilyä, sulkapalloa, lukemista ja käsitöitä. Meilläkin ateriat on aina ollut alusta asti itse tehtyjä ja mikroa ei edes omisteta. Viiniä ei kyllä arki-iltoina siemailla, meillä se kuuluu vain juhla-aterioille. Musiikkiakin meillä kuunnellaan paljon, keskustellaan joko miehen kanssa kahdestaan tai nuorten kanssa, se vasta onkin mielenkiintoista, kuulee uusimmat kuulumiset yliopisto- ja lukiomaailmastakin. Näin useamman kymmenen yhdessäolovuoden jälkeenkin vielä jaksetaan pussailla, halia ja rakastella. Tietysti meillä ei voi useinkaan rakastella ihan missä ja milloin vain, mutta ehkä se onkin säilyttänyt sen kipinän, kun sitä hyvää on pitänyt vähän annostella. Eli ei meidän elämät niin hirveän paljon sitten eroa toisistaan, meillä vain on lapset lisänä.
Niinpa :) Mutta miten ajattelit etta meilla olisi vain tylsia tv-iltoja ja mikroaterioita? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tällaista.
Itse olen vähän katkera perheellisille koska olen tahtomattani lapseton.
Tuntuu pahalta ajatella, että mua säälitään, ajatellaan että elämäni on tylsää ja surkeaa.
Myönnän että olen vähän samaa mieltä. Se johtuu siitä että toivoin kovasti lapsia, kerran olin raskaanakin, mutta sitten elämä heitti niin että lapsia en saa. Ei ole myöskään ollenkaan yksinkertaista ”vain adoptoida tai ryhtyä sijaisperheeksi”. Toivoisin että ihmiset lopettaisivat sen ehdottamista.
Olen urallani pärjäävä, korkeastikoulutettu, normaali nainen. Lapsettomuus tapahtui traagisesti ja aiheutti minulle henkisen romahtamisen, ei niinkään lapsettomuus vaan kaikki se miten asiat menivät ja päätyi siihen että minulta poistettiin kohtu. Romahduksen jälkeen olin pitkällä sairauslomalla eikä määräaikaisuuttani jatkettu. Sairausloma venyi ja kuntoutuminen kesti yli 2 vuotta lopulta. Minulla diagnosoitiin myös psykiatrisia häiriöitä koska täytyi työkyvyttömyydelle nimi olla, lisäksi traumahäiriö. Minulla ei ole asiaa adoptio-eikä sijaisperhejonoihin, valitettavasti.
Mutta se katkeruus, ehkä jotkut perheelliset kadehtivat lapsettomia. Aivan samalla tavalla kun itse kadehdin perheellisiä. Uudessa työpaikassani jossa aloitin toivuttuani, en ole kertonut kenellekään mitään syistä lapsettomuudelleni. En vastaa kun kysytään lapsista. Osallistun iloisesti muiden lapsia koskeviin keskusteluihin. Se mitä minulle tapahtui ei vaan ole kahvipöytäkeskustelu. Ehkä jonain päivänä pystyn sanomaan: en aio saada lapsia koskaan, koska minulla ei ole kohtua.
Kun näen perheitä, vanhempia, isovanhempia, lapsia. Kun näen lapsia joista tulee tunne, olisikohan mun lapsi tuollainen.
Perhekeskeiselle ihmiselle on hyvin vaikea täysin rinnoin nauttia elämästä ja sanoa, mitään en vaihtaisi pois ja näin on parempi, jos on joskus lapsia toivonut. Ei se vaan ole parempi. Se on asia jonka johtuu hyväksymään ja johon joutuu tyytymään. Ja sitten on koitettava nauttia elämästä niin.
Vilpiton osanottoni. <3 En osaa edes kuvitella, milta sinusta taytyy tuntua.
En ole huomannut perheellisiä naisia, jotka olisivat katkeria lapsettomille. Mutta niitä naisia on näkynyt, jotka ovat katkeria, kun ovat jääneet lapsettomiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä.
No ei kyllä olisi ainakaan minulle mikään onni, vaan silkka painajainen.
Ehkä lähinnä siksi koska se oma ukko pani paksuksi, ja lähti lapsettoman naisen mukaan sillä ei kestänytkään perhe-elämää huutavine lapsineen ja väsyneine rouvineen?
Kukapa tuosta ei katkeroituisi!
Niin no, mäkin olin tai luulin olevani ajoittain, mutta en nyt enää. 18 vuotta meni äkkiä, nyt on muiden juttujen vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä.
Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D
Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3
Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :)
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ole katkera, miksi olisin? Täällä voin sanoa, että minusta lapsettomien elämä vaikuttaa kauhean tylsältä: aamulla töihin, illaksi kotiin ja ruuat mikroon, sitten sohvalle katsomaan telkkaria. Jotkut käy oikein salillakin. Tätä samaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Karmeaa. Mutta ymmärrän kyllä, että ei se velasta siltä tunnu, hän varmasti ajattelee minun elämästäni, että onpa karmeaa. Omat lapset alkaa olla jo aikuisia ja on ihanaa, että on ollut erilaisia elämänvaiheita ja tulee vielä olemaankin. Pääsen toivon mukaan vielä kokemaan mummoudenkin. Minun puolestani jokainen saa hankkia tai olla hankkimatta lapsia, ei kuulu minulle.
Tama on niin totta. Minulle kamalaa olisi se, etta kotona olisi koko ajan joku ihmisenalku vaatimassa huomiota ja meluamassa tyopaivan jalkeen, ja etta sita pitaisi viela kuskata harrastuksiinkin. :) Eli jokainen tekee ne itselleen parhaiksi kokemansa valinnat.
Sen verran korjaisin etta oma elamani ei ole kuvailemasi kaltaista, me kaydaan siella salillakin joo (tai iltakavelyilla kahdestaan) mutta suurin osa arki-illoista istutaan kuitenkin sohvalla, kuunnellaan musiikkia, keskustellaan, pusitaan, rakastellaan ja saatetaan siemailla viinejakin. Ateria on ns. alusta asti itse tehty (on katsos aikaa ruuanlaitolle eli mikrolle ei ole tarvetta) ja telkkaria (Netflixia) katsotaan lahinna harvoin viikonloppuisin. Siis jos ei olla kavereiden kanssa menossa tai jollain viikonloppukaupunkimatkalla kahdestaan. :)
Kiva kun oot tyytyväinen elämääsi! Minäkin käyn salilla ja lisäksi joogassa, harrastan myös hiihtoa, uintia, pyöräilyä, sulkapalloa, lukemista ja käsitöitä. Meilläkin ateriat on aina ollut alusta asti itse tehtyjä ja mikroa ei edes omisteta. Viiniä ei kyllä arki-iltoina siemailla, meillä se kuuluu vain juhla-aterioille. Musiikkiakin meillä kuunnellaan paljon, keskustellaan joko miehen kanssa kahdestaan tai nuorten kanssa, se vasta onkin mielenkiintoista, kuulee uusimmat kuulumiset yliopisto- ja lukiomaailmastakin. Näin useamman kymmenen yhdessäolovuoden jälkeenkin vielä jaksetaan pussailla, halia ja rakastella. Tietysti meillä ei voi useinkaan rakastella ihan missä ja milloin vain, mutta ehkä se onkin säilyttänyt sen kipinän, kun sitä hyvää on pitänyt vähän annostella. Eli ei meidän elämät niin hirveän paljon sitten eroa toisistaan, meillä vain on lapset lisänä.
Niinpa :) Mutta miten ajattelit etta meilla olisi vain tylsia tv-iltoja ja mikroaterioita? :D
Tuli kärjistettyä omien tuttavien perusteella. Ja muistan täältä lukeneeni muutamia ketjuja, jossa velat ovat kertoneet aikalailla tuonkaltaisesta elämästä, siitä miten helppoa on, kun ei tarvitse laittaa ruokaa ja saa vain maata koko illan sohvalla ja katsoa telkkaria tai olla koneella. Tai käydä joskus salilla jos siltä tuntuu. Omat tuttavat mm. kehuvat, miten ihanaa on, kun ei tarvitse laittaa joulua. Saa syödä pizzaa pakastimesta ja maata sohvalla monta päivää. Olen jo keski-ikäinen ja nämä meidän tuttavapiirin vela-pariskunnatkin suurin osa ovat. Heidän kohdallaan ihmettelen myös, miten huonolla tolalla heidän parisuhteensa ovat, siitäkin ovat avautuneet. Nuorempana kun hehkuttivat, miten ihanaa on, kun on niin paljon parisuhdeaikaa. Mietin, että onkohan sitä sitten ollut liikaakin, kun ei ole ollut noita "pikku häiriköitä".
No, tämäpä tästä. Kuten sanoin, minun puolesta jokainen saa vapaasti tehdä ratkaisunsa lasten hankkimisen suhteen ja vilpittömästi toivon, että tästä asiasta ei aina riideltäsi, elellään ihan sovussa vaan, toiset sohvalla maaten ja toiset ympäri maailmaa juosten ja suurin osa varmaan siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Unenpuutteesta?
Joo lapsettomuus takaa yöunet elämäntilanteessa kuin elämäntilanteessa. Not.
Alue: Aihe vapaa
En nyt ihan tajua, miten tuo liittyy aloitukseen..? Jos kommentoi, että "en ole katkera vaan lähinnä säälin :DD" niin se on yleistävä kommentti, eikä liity mihinkään yksittäiseen henkilöön..?