Miksi perheelliset naiset ovat niin katkeria lapsettomille naisille?

Olen kolmen alle kouluikäisen äiti, joista pienin on huonosti nukkuva täysimetyksellä oleva vauva. Olen toki kovin väsynyt, mutta en koe todellakaan olevani katkera. Lapset on haluttuja, enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Vuoden päästä varmasti saa taas nukkuakin. Jos äitiys olisi jotenkin katkeroittanut minut, tuskin olisi tullut hankittua noita nuorempia.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä. 

Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D 

Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3 

Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :) 

Näinpä olemme kaikki erilaisia ja eläköön erilaisuus! Minusta olisi ällöttävää, jos heräisin koira vierestäni. Meillä on kyllä koira, mutta se nukkuu eteisessä omalla petillään. Ja ihanin aamuherätys on muistoissani se, kun unentuoksuinen lapseni kömpi viereen, otti kaulasta kiinni ja sanoi: "Äiti, lakas äiti. Mää niin lakastan sua." Minä siinä kyyneleet silmissä, että voi kun ihanaa ja niin äitikin rakastaa sinua kullannuppu. Lapsi siihen:"No niin, nyt aamupuuloa!". (oikein reippaalla äänellä)

Toki ihania aamuherätyksiä on ollut paljon muitakin, äitienpäivien aamut, kun keittiöstä kuuluu kilinää ja supatusta ja yrität jaksaa vielä hetken odottaa pieniä onnittelijoita. Sitten ylpeät ja vähän jännittyneet lapset ojentamassa kahvia ja aamupalaa, kukkia, itsetehtyjä kortteja ja lahjoja. Kyllä siinä on monet liikutuksen ja onnenkyyneleet vuodatettu. 

Valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö olisi joskus viikonloppuaamuna ajatellut, että voi kun saisi vielä nukkua, mutta pakko nousta aamupalan laittoon. Mutta silti saldo jää valtavasti plussan puolelle. Lapset on vaan niin mielettömän ihania. Minun mielestäni. 

Poppareita lämmitellessä Av-raati hyväksynee tämän. Tuosta edellisestä olikin jo saada diabeteksen. Joka herää elämänsä jokainen aamu hymyillen/nauraen, on kyllä hyvällä lääkityksellä. Ohis.

:D :D :D

Taytyy varmaan korjata sen verran, etta NYKYISEN elaman. Olen hillittoman rakastunut ja uudehkossa suhteessa, puolisen vuotta nyt asuttu yhdessa <3 

Kai tama kelpaa selitykseksi? Toivottavasti ei nyt mennyt liian onnelliseksi, en toki halua pilata kenenkaan paivaa omalla onnellisuudellani. Lupaan huomenna yrittaa herata pahalla paalla ja kiroillen, okei? :)

Kelpaa, ja oli arvattavissa. Olisi älyllisesti epärehellistä väittää, että heräät nauraen angiinassa tai iskettyäsi paljaan jalan koiranoksennukseen. Rakkaus on ihana asia.

Toki :) Mutta jos oikein aletaan saivartelemaan, niin ei tuo koiranoksennus olisi este sille nauraen herailylle. Siihen kun katsos astutaan vasta kun noustaan ylos sangysta. Kokemusta on. ;D

(Siltikin, miedompi v*tutusilmiona kuin heraaminen siihen, etta taapero oksentaa sun sankyyn.) 

Mä olen valitettavasti huomannut muutamissa lähipiirini äideissä katkeruutta. Kyse ei ole siitä etteivätkö rakastaisi lapsiaan, vaan enemmänkin siitä, että elämä lasten kanssa ei ole aivan vastannut sitä, mitä odottivat.

Esimerkikisi yksi äiti valittaa jatkuvasti sitä, kuinka vähän "omaa aikaa" lapsen saannin jälkeen on. (Vaikka tällä äidillä on harrastus, johon käyttää useita tunteja viikossa.) Ja kuinka tylsää pienen lapsen kanssa oleminen on.

Toinen äiti valittaa, kuinka paljon huomiota lapsi vaatii ja kuinka paljon töitä lapsi teettää, kun pitää huolehtia monesta eri asiasta. 

Lisäksi valitetaan siitä kuinka iltaisin ei jää yhtään omaa tai vanhempien keskeistä aikaa, kun pitää tehdä kotitöitä tai nukuttaa lapsia. Ja moni muukin valittaa oman ajan puutteesta. 

Valitus on siis jatkuvaa, ei mitään huonosti nukutun yön jälkeistä tuhahtelua. On todella kuluttavaa nähdä näitä ystäviä, kun he vain vuodattavat koko ajan tätä tuskaansa lapsiperhe-elämästä ja siihen yhdistyy jollain tavalla sellainen katkera äänensävy ja vihjailuja siitä, että olen jotenkin petturi, kun en ole lähtenyt mukaan samaan rumbaan. Kuin olisin jotenkin vastuussa heidän epäonnestaan. (Olen lapseton, tahattomasti, mutta se ei ole mikään suuri tragedia minulle.)

 

Ihmettelen, miten nämä asiat ovat voineet tulla jotenkin yllätyksenä? Olen tehnyt pienten lasten kanssa töitä pitkään ja minulla on myös kokemusta erityislapsista. Minulle ei ole millään tavalla epäselvää, miten kuormittavaa vanhemmuus voi olla. Onhan se raskasta. Mutta kai siinä on jotain hyviäkin puolia ja mielestäni on paljonkin. Oma aika on toki tärkeää, mutta siksihän lapsia hankitaan, että niiden kanssa voi viettää sitä perhe-elämää mistä on haaveiltu. Ei kai kukaan oleta, että elämä jatkuu tismalleen samanlaisena kuin ennen lapsia? Minulla on koira, ja tuntuisi hölmöltä valittaa joka ikinen päivä, että hitto kun pitää lenkittää se. Toki välillä voi ärsyttää, mutta enemmän se on etuoikeus. Olen sen itse halunnut. Lasta ja koiraa ei voi verrata, mutta perusidea on sama. Miksi valittaa jatkuvasti jostain joka on ollut loppujenlopuksi oma valinta? (Ja siihen valintaan kuuluu riski siitä, että lapsi ei ole täydellisen helppo tai aina tervekään.)

Minulla on myös perheellisiä ystäviä, jotka suhtautuvat arkeensa jotenkin normaalisti. Välillä väsyttää ja valitetaan jos lapsella on kova uhma, lapsi on kipeä tai ei nuku jne. Normaalia valitusta. Mutta muuten lapsi on jotenkin osa elämää ja lapsen tuomat muutokset elämässä toivottuja ja jotenkin neutraalin tavallisia tai jopa positiivisia. Mutta sitten on tämä toinen, katkera porukka. Että kyllä niitäkin löytyy muistakin kuin vain huonoista provoista.

 

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä. 

Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D 

Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3 

Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :) 

Kuolaava koiranturpa tyynyllä ei kuvaa käsitystäni onnellisesta aamusta ja lapset ovat erilaisia. Ehkä sinun tuttaviesi lapset singahtavat ajoissa ylös, omani nousee samoihin aikoihin kuin muutkin. Ihan siis tulee nukuttua viikonloppuna pitkään koko sakin. 

Koira nukkuu jalkopaassa, ns. kinttumutkassa - ei toki tyynylla. :) 

Sulla siis on taapero, joka nukkuu helposti n. yhdeksaan tai kymmeneen? Vau, olet onnekas. Omat ystavat (siis useampi lapsiperhe kyseessa) valittavat kun heidan alle kouluikaiset "pakottavat" heidat viikonloppuisinkin jo kymmenen maissa nukkumaan, kun lapsoset herailevat jo heti siina kuuden jalkeen. Ja onhan tuo huomattu kun heidan luona ollaan yokylassa oltu, ei siella saa vieraatkaan pitkaan nukkua. 

Eipa tuo "pitkaan nukkuminen" tosin meillekaan yleensa tarkoita kuin max. puoli yhdeksaan asti nukkumista. Ollaan totuttu heraamaan varhain, ja ollaan jo viimeistaan puoli kymmenen maissa viikonloppuisin koiran kanssa metsassa lenkilla. 

Mutta on kivaa tietaa, etta jos menee myohaan (vaikkapa sitten niissa baareissa, tai ystavien kanssa iltaa istuessa), niin voi nukkua halutessaan vaikka puolillepaivin ja viettaa koko seuraavan paivan Netflix-koomassa jos silta tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mä lähinnä säälin lapsettomia. En tod ole katkera. Lisäksi naurattaa kun lapsettomat luulee että vsin lpsertomalla voi olla loistava ura ja perheellinen on vain äityli. Mulla on ihan molemmat, loistava hyväpalkkainen työ ja nouseva ura, sekä myös lapsia. En vaihtaisi ikimaailmassa surkeaan lapsettoman elämään.

Kuulostaa katkeruudelta toi sääli. Jos et olisi katkera, et kiinnitäisi lapsettomiin huomiota.

Eihän lapsettomiin kiinnitetäkään huomiota sen lapsettomuuden takia paitsi jos he huutavat että Haloo täällä ollaan , miksi olette katkeria meille.

Silloin herää väkisinkin sääli.

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä. 

Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D 

Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3 

Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :) 

Kuolaava koiranturpa tyynyllä ei kuvaa käsitystäni onnellisesta aamusta ja lapset ovat erilaisia. Ehkä sinun tuttaviesi lapset singahtavat ajoissa ylös, omani nousee samoihin aikoihin kuin muutkin. Ihan siis tulee nukuttua viikonloppuna pitkään koko sakin. 

Koira nukkuu jalkopaassa, ns. kinttumutkassa - ei toki tyynylla. :) 

Sulla siis on taapero, joka nukkuu helposti n. yhdeksaan tai kymmeneen? Vau, olet onnekas. Omat ystavat (siis useampi lapsiperhe kyseessa) valittavat kun heidan alle kouluikaiset "pakottavat" heidat viikonloppuisinkin jo kymmenen maissa nukkumaan, kun lapsoset herailevat jo heti siina kuuden jalkeen. Ja onhan tuo huomattu kun heidan luona ollaan yokylassa oltu, ei siella saa vieraatkaan pitkaan nukkua. 

Eipa tuo "pitkaan nukkuminen" tosin meillekaan yleensa tarkoita kuin max. puoli yhdeksaan asti nukkumista. Ollaan totuttu heraamaan varhain, ja ollaan jo viimeistaan puoli kymmenen maissa viikonloppuisin koiran kanssa metsassa lenkilla. 

Mutta on kivaa tietaa, etta jos menee myohaan (vaikkapa sitten niissa baareissa, tai ystavien kanssa iltaa istuessa), niin voi nukkua halutessaan vaikka puolillepaivin ja viettaa koko seuraavan paivan Netflix-koomassa jos silta tuntuu. 

Kyllä, oma taaperoni nukkuu sujuvasti ysiin jopa kymppiin. Muutoinkin lasten vertailu jonkun kaverin lapseen on aika typerää. Lapset ovat aivan yhtä erilaisia ihmisiä kuin aikuisetkin keskenään. Kannattaa katsoa hieman sitä aikuista, todennäköisesti sillä on aika itsensä kaltainen lapsi. Todennäköisesti se sinunkin lapsesi nukkuisi pitkään, jos itsekin olet aamu-uninen. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen valitettavasti huomannut muutamissa lähipiirini äideissä katkeruutta. Kyse ei ole siitä etteivätkö rakastaisi lapsiaan, vaan enemmänkin siitä, että elämä lasten kanssa ei ole aivan vastannut sitä, mitä odottivat.

Esimerkikisi yksi äiti valittaa jatkuvasti sitä, kuinka vähän "omaa aikaa" lapsen saannin jälkeen on. (Vaikka tällä äidillä on harrastus, johon käyttää useita tunteja viikossa.) Ja kuinka tylsää pienen lapsen kanssa oleminen on.

Toinen äiti valittaa, kuinka paljon huomiota lapsi vaatii ja kuinka paljon töitä lapsi teettää, kun pitää huolehtia monesta eri asiasta. 

Lisäksi valitetaan siitä kuinka iltaisin ei jää yhtään omaa tai vanhempien keskeistä aikaa, kun pitää tehdä kotitöitä tai nukuttaa lapsia. Ja moni muukin valittaa oman ajan puutteesta. 

Valitus on siis jatkuvaa, ei mitään huonosti nukutun yön jälkeistä tuhahtelua. On todella kuluttavaa nähdä näitä ystäviä, kun he vain vuodattavat koko ajan tätä tuskaansa lapsiperhe-elämästä ja siihen yhdistyy jollain tavalla sellainen katkera äänensävy ja vihjailuja siitä, että olen jotenkin petturi, kun en ole lähtenyt mukaan samaan rumbaan. Kuin olisin jotenkin vastuussa heidän epäonnestaan. (Olen lapseton, tahattomasti, mutta se ei ole mikään suuri tragedia minulle.)

 

Ihmettelen, miten nämä asiat ovat voineet tulla jotenkin yllätyksenä? Olen tehnyt pienten lasten kanssa töitä pitkään ja minulla on myös kokemusta erityislapsista. Minulle ei ole millään tavalla epäselvää, miten kuormittavaa vanhemmuus voi olla. Onhan se raskasta. Mutta kai siinä on jotain hyviäkin puolia ja mielestäni on paljonkin. Oma aika on toki tärkeää, mutta siksihän lapsia hankitaan, että niiden kanssa voi viettää sitä perhe-elämää mistä on haaveiltu. Ei kai kukaan oleta, että elämä jatkuu tismalleen samanlaisena kuin ennen lapsia? Minulla on koira, ja tuntuisi hölmöltä valittaa joka ikinen päivä, että hitto kun pitää lenkittää se. Toki välillä voi ärsyttää, mutta enemmän se on etuoikeus. Olen sen itse halunnut. Lasta ja koiraa ei voi verrata, mutta perusidea on sama. Miksi valittaa jatkuvasti jostain joka on ollut loppujenlopuksi oma valinta? (Ja siihen valintaan kuuluu riski siitä, että lapsi ei ole täydellisen helppo tai aina tervekään.)

Minulla on myös perheellisiä ystäviä, jotka suhtautuvat arkeensa jotenkin normaalisti. Välillä väsyttää ja valitetaan jos lapsella on kova uhma, lapsi on kipeä tai ei nuku jne. Normaalia valitusta. Mutta muuten lapsi on jotenkin osa elämää ja lapsen tuomat muutokset elämässä toivottuja ja jotenkin neutraalin tavallisia tai jopa positiivisia. Mutta sitten on tämä toinen, katkera porukka. Että kyllä niitäkin löytyy muistakin kuin vain huonoista provoista.

 

Jatkuva valittaminen on toki ikävää ja kertoo siitä että kaikki ei ole niin kuin toivoisi

Sen sijaan on ihan tavallista että joskus väsyttää ja tekee mieli valittaa, kaikki tekee sitä.

Ei se sitä tarkoita että haluaisi elämää muuttaa ratkaisevasti.

Sinä onneksi olet vapaa vetämään johtopäätöksiä ja tekemään omat valintasi.

Ja ottaa etäisyyttä liikaa valittaviin ystäviisi.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä. 

Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D 

Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3 

Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :) 

Kuolaava koiranturpa tyynyllä ei kuvaa käsitystäni onnellisesta aamusta ja lapset ovat erilaisia. Ehkä sinun tuttaviesi lapset singahtavat ajoissa ylös, omani nousee samoihin aikoihin kuin muutkin. Ihan siis tulee nukuttua viikonloppuna pitkään koko sakin. 

Koira nukkuu jalkopaassa, ns. kinttumutkassa - ei toki tyynylla. :) 

Sulla siis on taapero, joka nukkuu helposti n. yhdeksaan tai kymmeneen? Vau, olet onnekas. Omat ystavat (siis useampi lapsiperhe kyseessa) valittavat kun heidan alle kouluikaiset "pakottavat" heidat viikonloppuisinkin jo kymmenen maissa nukkumaan, kun lapsoset herailevat jo heti siina kuuden jalkeen. Ja onhan tuo huomattu kun heidan luona ollaan yokylassa oltu, ei siella saa vieraatkaan pitkaan nukkua. 

Eipa tuo "pitkaan nukkuminen" tosin meillekaan yleensa tarkoita kuin max. puoli yhdeksaan asti nukkumista. Ollaan totuttu heraamaan varhain, ja ollaan jo viimeistaan puoli kymmenen maissa viikonloppuisin koiran kanssa metsassa lenkilla. 

Mutta on kivaa tietaa, etta jos menee myohaan (vaikkapa sitten niissa baareissa, tai ystavien kanssa iltaa istuessa), niin voi nukkua halutessaan vaikka puolillepaivin ja viettaa koko seuraavan paivan Netflix-koomassa jos silta tuntuu. 

Kyllä, oma taaperoni nukkuu sujuvasti ysiin jopa kymppiin. Muutoinkin lasten vertailu jonkun kaverin lapseen on aika typerää. Lapset ovat aivan yhtä erilaisia ihmisiä kuin aikuisetkin keskenään. Kannattaa katsoa hieman sitä aikuista, todennäköisesti sillä on aika itsensä kaltainen lapsi. Todennäköisesti se sinunkin lapsesi nukkuisi pitkään, jos itsekin olet aamu-uninen. 

No en typeryydesta tieda. Jos mun ystavapiirissa on nelja lapsiperhetta, ja jokaisessa lapset herattavat aikaisin, niin kai ma voin ihan loogisesti olettaa, etta lapsilla on taipumus herata aikaisin? :) 

Tieda sitten miten ne mun ystavat ovat vanhemmittain muuttuneet, mutta kylla monet valittaa etta uni maistuisi pidempaankin ja ne harvat kerrat kun ovat ilman lapsia liikkeella, nukkuvat kylla sujuvasti ainakin kymmeneen. 

Mutta mun KOIRA kylla nukkuu ihan yhta pitkaan kuin minakin, eli ei siis lahde herattelemaan ennen kuin olen itse noussut ylos. Etta voi tuossa jotain peraa olla, niin koira kuin omistaja, niin lapsi kuin vanhempi? :D 

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä. 

Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D 

Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3 

Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :) 

Kuolaava koiranturpa tyynyllä ei kuvaa käsitystäni onnellisesta aamusta ja lapset ovat erilaisia. Ehkä sinun tuttaviesi lapset singahtavat ajoissa ylös, omani nousee samoihin aikoihin kuin muutkin. Ihan siis tulee nukuttua viikonloppuna pitkään koko sakin. 

Koira nukkuu jalkopaassa, ns. kinttumutkassa - ei toki tyynylla. :) 

Sulla siis on taapero, joka nukkuu helposti n. yhdeksaan tai kymmeneen? Vau, olet onnekas. Omat ystavat (siis useampi lapsiperhe kyseessa) valittavat kun heidan alle kouluikaiset "pakottavat" heidat viikonloppuisinkin jo kymmenen maissa nukkumaan, kun lapsoset herailevat jo heti siina kuuden jalkeen. Ja onhan tuo huomattu kun heidan luona ollaan yokylassa oltu, ei siella saa vieraatkaan pitkaan nukkua. 

Eipa tuo "pitkaan nukkuminen" tosin meillekaan yleensa tarkoita kuin max. puoli yhdeksaan asti nukkumista. Ollaan totuttu heraamaan varhain, ja ollaan jo viimeistaan puoli kymmenen maissa viikonloppuisin koiran kanssa metsassa lenkilla. 

Mutta on kivaa tietaa, etta jos menee myohaan (vaikkapa sitten niissa baareissa, tai ystavien kanssa iltaa istuessa), niin voi nukkua halutessaan vaikka puolillepaivin ja viettaa koko seuraavan paivan Netflix-koomassa jos silta tuntuu. 

Kyllä, oma taaperoni nukkuu sujuvasti ysiin jopa kymppiin. Muutoinkin lasten vertailu jonkun kaverin lapseen on aika typerää. Lapset ovat aivan yhtä erilaisia ihmisiä kuin aikuisetkin keskenään. Kannattaa katsoa hieman sitä aikuista, todennäköisesti sillä on aika itsensä kaltainen lapsi. Todennäköisesti se sinunkin lapsesi nukkuisi pitkään, jos itsekin olet aamu-uninen. 

V*ttu sori vaan en usko hetkeäkään.

T: aamu-uninen kolmen taaperon mamma

En voi kyllä sanoa huomanneeni minkäänlaista katkeruutta omassa ystäväpiirissäni. Itse olen lapseton, suurin osa ystävistäni on tehnyt lapsia, ja he kyllä kohtelevat minua samalla rakkaudella ja lämmöllä kuin koko ystävyyssuhteemme ajan.

Vierailija kirjoitti:

En voi kyllä sanoa huomanneeni minkäänlaista katkeruutta omassa ystäväpiirissäni. Itse olen lapseton, suurin osa ystävistäni on tehnyt lapsia, ja he kyllä kohtelevat minua samalla rakkaudella ja lämmöllä kuin koko ystävyyssuhteemme ajan.

En minäkään ole perheellisten kavereiden osalta kokenut mitään ikävää, vaan perheen ja suvun. Meillä on ilmeisesti poikkeuksellisen vajaaälyinen suku :D

Vierailija kirjoitti:

No mä lähinnä säälin lapsettomia. En tod ole katkera. Lisäksi naurattaa kun lapsettomat luulee että vsin lpsertomalla voi olla loistava ura ja perheellinen on vain äityli. Mulla on ihan molemmat, loistava hyväpalkkainen työ ja nouseva ura, sekä myös lapsia. En vaihtaisi ikimaailmassa surkeaan lapsettoman elämään.

Arvostan äitiyttäsi, mutta aika katkeralta tää viesti kyllä kuulostaa

Mun siskosta kumpuaa kateus tms mua, lapsetonta siskoaan kohtaan... Vihjailee laiskuudesta jos joku (minä tai mieheni) käyttää koko vapaapäivän lukemiseen ja leffojen katseluun sen sijaan että siivoaa ja kokkaa ja kuskaa muita ihmisiä paikasta toiseen aamusta iltaan. Kovaan ääneen "ihmettelee" että mitä lapsettomat muka tekevät vapaa-ajalla kun siinähän käy aika pitkäksi. Ja kaikkea tällaista kommentointia koko ajan, että lapsettomien elämä on tosi tyhjää ja liian helppoa.

On tosi raskasta välillä, mutta uskon sen menevän ohi kun lapset kasvaa ja väsymys hellittää. Ovat nyt alle kouluikäisiä vielä.

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä. 

Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D 

Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3 

Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :) 

Kuolaava koiranturpa tyynyllä ei kuvaa käsitystäni onnellisesta aamusta ja lapset ovat erilaisia. Ehkä sinun tuttaviesi lapset singahtavat ajoissa ylös, omani nousee samoihin aikoihin kuin muutkin. Ihan siis tulee nukuttua viikonloppuna pitkään koko sakin. 

Koira nukkuu jalkopaassa, ns. kinttumutkassa - ei toki tyynylla. :) 

Sulla siis on taapero, joka nukkuu helposti n. yhdeksaan tai kymmeneen? Vau, olet onnekas. Omat ystavat (siis useampi lapsiperhe kyseessa) valittavat kun heidan alle kouluikaiset "pakottavat" heidat viikonloppuisinkin jo kymmenen maissa nukkumaan, kun lapsoset herailevat jo heti siina kuuden jalkeen. Ja onhan tuo huomattu kun heidan luona ollaan yokylassa oltu, ei siella saa vieraatkaan pitkaan nukkua. 

Eipa tuo "pitkaan nukkuminen" tosin meillekaan yleensa tarkoita kuin max. puoli yhdeksaan asti nukkumista. Ollaan totuttu heraamaan varhain, ja ollaan jo viimeistaan puoli kymmenen maissa viikonloppuisin koiran kanssa metsassa lenkilla. 

Mutta on kivaa tietaa, etta jos menee myohaan (vaikkapa sitten niissa baareissa, tai ystavien kanssa iltaa istuessa), niin voi nukkua halutessaan vaikka puolillepaivin ja viettaa koko seuraavan paivan Netflix-koomassa jos silta tuntuu. 

Herätätkö ja häiritsetkö sinäkin omaa äitiäsi joka viikonloppu? Etkä anna juoda rauhassa aamukahvia? Etkö anna hänen katsoa Netflixiä ja herätä miehensä kainalosta? Säälitkö äitiäsi, koska ei ole ymmärtänyt olla vela? Onko hän katkera ja kateellinen veloille? Harmittaako äitiäsi jouluna, jos menet käymään? Haluaisiko hän silloin mieluummin syödä pizzaa ja olla rauhassa koiran kanssa? Tai mennä vaikka baariin, mutta sinä pilaat senkin? Niin, ne lapset ei ole aina ja ikuisesti taaperoita. Ja anna hänen edes kerran olla rauhassa!

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä säälittää lapsettomat naiset. Ei sitä onnea kaikille ole suotu herätä hyvin nukutun yön jälkeen rauhallisesti tuhisevan taaperon ja miehen vierestä. 

Itsehan heraan sen miehen ja meidan rauhallisesti tuhisevan koiran vieresta. :) Tykkaan tasta kombosta enemman, koira alyaa lahtea sangysta kun aletaan intiimipuuhiin :D 

Heraan itse joka aamu vahintaan 8 tunnin younien jalkeen siihen, kun heratyskello soi (viikolla, viikonloppuisin toki nukutaan niin pitkaan kuin nukuttaa eika kukaan herata) ja mies vetaa mut unenlampimaan syleilyyn ja suukottelee mua kutittavan partansa kanssa. Heraan siis joka aamu hymyillen/nauraen, onnellisena ja rakastettuna ja taynna tarmoa tulevaan paivaan. <3 

Mita olen kavereilta oppinut niin se tuhiseva taapero on viikonloppuisinkin jo viimeistaan seitsemalta tikkana ylos sangysta ja meluaa huushollissa ja sille pitaa alkaa laittamaan aamupalaa. Tama ei olisi koskaan mulle mitenkaan onnellinen heratys. Mutta kukin tavallaan tietysti :) 

Kuolaava koiranturpa tyynyllä ei kuvaa käsitystäni onnellisesta aamusta ja lapset ovat erilaisia. Ehkä sinun tuttaviesi lapset singahtavat ajoissa ylös, omani nousee samoihin aikoihin kuin muutkin. Ihan siis tulee nukuttua viikonloppuna pitkään koko sakin. 

Koira nukkuu jalkopaassa, ns. kinttumutkassa - ei toki tyynylla. :) 

Sulla siis on taapero, joka nukkuu helposti n. yhdeksaan tai kymmeneen? Vau, olet onnekas. Omat ystavat (siis useampi lapsiperhe kyseessa) valittavat kun heidan alle kouluikaiset "pakottavat" heidat viikonloppuisinkin jo kymmenen maissa nukkumaan, kun lapsoset herailevat jo heti siina kuuden jalkeen. Ja onhan tuo huomattu kun heidan luona ollaan yokylassa oltu, ei siella saa vieraatkaan pitkaan nukkua. 

Eipa tuo "pitkaan nukkuminen" tosin meillekaan yleensa tarkoita kuin max. puoli yhdeksaan asti nukkumista. Ollaan totuttu heraamaan varhain, ja ollaan jo viimeistaan puoli kymmenen maissa viikonloppuisin koiran kanssa metsassa lenkilla. 

Mutta on kivaa tietaa, etta jos menee myohaan (vaikkapa sitten niissa baareissa, tai ystavien kanssa iltaa istuessa), niin voi nukkua halutessaan vaikka puolillepaivin ja viettaa koko seuraavan paivan Netflix-koomassa jos silta tuntuu. 

Herätätkö ja häiritsetkö sinäkin omaa äitiäsi joka viikonloppu? Etkä anna juoda rauhassa aamukahvia? Etkö anna hänen katsoa Netflixiä ja herätä miehensä kainalosta? Säälitkö äitiäsi, koska ei ole ymmärtänyt olla vela? Onko hän katkera ja kateellinen veloille? Harmittaako äitiäsi jouluna, jos menet käymään? Haluaisiko hän silloin mieluummin syödä pizzaa ja olla rauhassa koiran kanssa? Tai mennä vaikka baariin, mutta sinä pilaat senkin? Niin, ne lapset ei ole aina ja ikuisesti taaperoita. Ja anna hänen edes kerran olla rauhassa!

Onko sulla laakkeet loppu vai mista tama vihaa tulviva vuodatus, jolla on vain vahan pohjaa keskustelunaiheeseen? :D Etko saanut nukuttua pitkia unia viime yona? :) 

Olin itse vahinkolapsi ja jos mun lapsuutta katsoo, niin olisi tosiaan ollut parempi jos aitini olisi ollut vela. Mutta se siita :)

Ja kylla tiedan etteivat lapset ole ikuisesti taaperoita - toki jos useamman tekee peraperaa niin se taaperoaika pitenee. Mutta pelkka ajatus siita, etta joku on minusta 18 vuotta riippuvainen puistattaa. 

Ma olen nyt kohta 45 ja voin sanoa etta mutsi saa olla tasan niin paljon rauhassa kuin haluaa. Mutta ainahan tuo on kutsumassa syomaan ym. Ei kylla usein menna, meilla on omakin elama.