Miksi jotkut ihmiset soittavat puhelimella toistamiseen, mutta eivät laita viestiä

Puhelimella soittaminen on vanhanaikaista. Kaikki 90 v vanhuksetkin ovat instagrammissa, feispuukissa ja somessa ja lähettelevät omia perse- ja mutruhuulikuviaan kaiken kansan nähtäväksi. Keskustelu käydään vain laatikon kautta.

Kävikö mielessä että voi myös olla hyvä syy siihen että ei voi kirjoittaa viestiä?

Ai niin unohtuikin että kesällä olin yksinäni yhdessä tapahtumassa jossa mun reppu varastettiin ja kännykkä, avaimet, auton avaimet siis siinä samalla. No infokopista kun sain puhelimen käyttööni ja selvitettyä parin kaverin numeron että voisi soittaa apua niin arvatkaa vaan kuinka moni vastasi?

Lopulta kun tarpeeksi pommitin tunnin ajan, sain toisen kiinni. Ei joutanut apuun, mutta antoi kuitenkin parin muun kaverin numeron jolle voi soittaa. Ja taas sama juttu. Kukaan ei vastaa.

Ärsyttävää kun itse vastaan aina puhelimeen ja olen nämäkin kaverit pelastanut vaikka kuinka monesta pinteestä, niin itse kun tarvisi apua niin kukaan ei ehdi auttamaan. Ja nämä tietää että en soita turhan takia vaan kun jos on tärkeää asiaa. Ehkä ne ajattelee että pärjään kuitenkin.

No pärjäsinhän minä. Löysin reppuni ojasta tapahtuma-alueen ulkopuolelta jossa onneksi avaimet ja auton avaimet tallella ja jäljitin lopulta puhelimeni Find my phone-sovelluksen avulla ja hain sen pois. 12 tunnin seikkailun ja tarpomisen jälkeen mutavellissä sain kuin sainkin kaikki omaisuuteni takaisin.

Mutta: VASTATKAA PUHELIMEEN kun teille soitetaan!

Vierailija kirjoitti:

On surullista, että puhelut tuntuvat monelle (nuorelle) ihmiselle nykyisin olevan kuin saatanasta. Ennen puhelut ystäviltä ja tutuilta oli iloinen ja kiva asia elämässä.

Ei minulla ole mitään tekstareita ja pikaviestejä tai ryhmäviestejä vastaankaan, mutta ihmisillä on kai nykyään aikaa hoitaa asiat tehottomasti. Niin moni sanoo, että puhelimessa puhuminen ahdistaa. Minusta tuo ei ole normaalia ja tervettä, ja on aika säälittävää aikuiselta. Ethän silloin pysty edes kunnolla toimimaan monessa työpaikassakaan.

Itse olen 67v "nuori" ja inhoan puhelimessa puhumista! Ehkä siihen on vaikuttanut vuosien mittaan se,että muutama ystävä/tuttu joiden soittaessa tiedän, että ainakin tunti siihen tulee menemään (ja se on rasittavaa). Itse käytän mieluiten viestejä esim. WA: n kautta viestin pääosan mm- lasteni kanssa. ja tämä on meistä hyvä tapa.Lisäksi puhelimessani on vastaaja johon voi jättää viestin. Asioiden hoitaminen puhelimella ei tuota vaikeuksia (ei mene sitä tuntia)  ja yli 40 olen tehnyt työtä akuutilla vuodeosastolla eikä toimiminen ole tuottanut  vaikeuksia.

On ystäviä joille en vastaa ikinä ja se johtuu siitä ettei ne puhelut lopu ikinä vaan kestää pahimmillaan 2H. Sen jälkeen oon siirtynyt kommunikoimaan pelkillä viesteillä heidän kanssaan. No, viesteissäkin näkee et odotetaan omiin höpinöihin pitkiä vastauksia ja toisen asioihin vastataan hymiöillä tai korkeintaan parilla sanalla - jos edes sillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi harrastaa tätä. Saattaa pommittaa omituisina aikoina montakin kertaa ja heti perään tulee whatsapissa joku täysin yhdentekevä viesti esim.: "Moneltako se Pirkon neuvola oli huomenna?" tai "Minkä kokoinen jalka Pirkolla on?"vaikka olimme juuri eilen keskustelleet asiasta. Aargh. 

Kaikkein raskainta tuo pommittelu yövuoron jälkeen kun yritän nukkua.

Et osaa laittaa luuriasi äänettömälle unien ajaksi?

En. Pitää olla äänet päällä siltä varalta jos lapsen päivähoidosta soitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nämä "olin paikassa, jossa en voi puhua"-tyypit kuitenkin soittavat takaisin välittömästi, jos heille laittaa viestin, että soita kun voit. Kummasti se tilanne muuttuu viestin jälkeen puhumiselle sopivaksi. Mistäköhän tämä johtuu?

Jokainen pökäle loppuu joskus.

Lankapuhelimen aikaan vastasin aina puhelimeen, koska se kuului ihan eri tavalla asiaan.

Nykyään tilanne on aivan erilainen, kun viestimiskanavia on valtava määrä.

Se, että pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa, on ihan sairasta ja helvetin ärsyttävää.

Pidän kännykkääni aina äänettömällä, paitsi jos odotan lääkärin soittoaikaa tms.

Viesteihin voi vastata viiveellä tärkeyden mukaan, tulleiden puheluiden kiireellisyyden voi aika hyvin arvioida soittajan perustella. (Esim. jos ryyppykaveri soittaa viikonloppuna illalla, saatan jättää vastaamatta.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vastaan tai soitan takaisin.

En jaksa myöskään pitkiä tekstiviestejä tai ketjuja. Jos asia on pari kolme sanaa voin tekstata.

Äsken muuten juuri soitin kaverilleni töihin, tiesin, että oli ruokatunti.

Kysyin koska lähtee töistä, on siis liukuva työaika, pyysin kyytiä paikkaan B.

Kysyin sopiiko, että menen klo xx hänen työmatkansa varrella olevan kaupan eteen (paikka A) ja hän nappaa minut siitä kyytiin ja jättää sitten taas minut paikkaan B, joka on hänen kotinsa lähellä.

Puhelu kesti 47 sekuntia. Oli paljon helpompi tapa soittaa ja puhua lyhyesti tämä asia kuin miettiä asia tekstimuodossa ja odotella koska hän vastaa siihen. Asiaa tuli hetkessä ja kerralla selväksi.

Ei ollut kovin vaikeata tai häiritsevää, hänkin mieluummin puhuu kuin lähettää viestejä.

Jos hän ei olisi päässyt vastaamaan olisi soittanut minulle takaisin.

Lokki par exellance.

Jos joku "ystävä" soittaisi minulle yhtään mistään syystä kun olen töissä, olisi entinen ystävä.

No, oletpa aivan ihana ja empaattinen "ystävä" sitten itsekin. 😁

Riippuu paljon myös työn luonteesta, ei kaikkien työ ole niin "tärkeää" ettei voi soittaa. Varsinkin ruokatunnilla, kuten mainitsinkin.

Ensiksikin tosiaan kerroin, että soitin kun hän oli ruokatunnilla. Hänellä ei ole mitään sitä vastaan kun viettää sen yleensä työpaikallaan lukien lehtiä tms. Mutta siis tietysti ei silloin tee töitä. Soittaa joskus itsekin töistä.

Miksi se on niin kamalaa jos silloin soittaa? Eikä tosiaan tarvitse vastata jos ei halua, no hän siis vastasi.

Menin itse sen kaupan pihalle odottamaan mihin hän joka tapauksessa olis mennyt, tokI kyksin, että meneekö

Hän otti minut siitä pihalta autoon ja kävi itse kaupassa.

Sitten hän ajoi omaan pihaansa josta kävelin sitten itse sinne minne olin menossa.

Ei ollut vaikeaa ja hänen aikaansa ja bensaansa tms. ei mennyt yhtään minun takani. Auton penkki kului ehkä. 😁

No, hoidan esimerkiksi hänen koiraansa vastavuoroisesti, eli en jäänyt kiitollisuudenvelkaan enkä mielestäni lokkeillut.

Vuorotellen jeesataan toisiamme milloin missäkin asiassa, kumpikaan ei käytä toista hyväkseen. Onko ihan outo ja vieras käsite?

Katsokaas kun vielä nykyäänkin on sellaisia ihmisiä olemassa joiden kanssa vastavuoroisuus pelaa ja ei aina lasketa hyötyykö nyt joku minun avustani jotain ja saanko nyt ihan varmaan takaisin samanverran kun olen itse antanut.

Toisella kerralla toinen ja toisella kerralla toinen, kokolailla tasan menee.

On tämä maailma mennyt kamalaksi kun ihmiset ovat noin kovin laskelmoivia, että joka askel mietitään ettei se toinen vaan hyödy jotain.

Eikö vilpitöntä ystävyyttä ja auttamishalua enää ole olemassa?

On tämäkin ihan naurettavaa, että viestintävälineitä on kymmeniä, ellei satoja ja ihmiset ovat melkein vallan lopettaneet kommunikoinnin puhumalla. Mitä enemmän välineitä sitä enemmän inhoavat puhumista tai normaalia kommunikointia.

Tuleva sukupolvi syntyy puhelin tms. räpylänä ja ovat mykkiä, normaali puheen välityksellä tapahtuva kommunikointi on kuin kiinankieltä ja kammoksuttavaa. Äänijänteet surkastuvat.

Surullista.

Mikä on sen mukavampaa ja virkistävämpää kuin juttuhetki ystävän kanssa, joko naamatusten tai puhelimessa, sitä ei mitkään naputtelut korvaa.

Tarkoittaako ap. lähinnä vieraita soittelijoita aloituksellaan?

Onko teillä puhelimessa koko ajan äänet päällä?

Minulla on ainakin äänettömällä, kun nukun. Teen vuorotyötä ja voin nukkua päivällä, iltaisin tai öisin. 

Kun herään, katson, onko joku soittanut. Voi olla esim. kolme vastaamatonta puhelua. En ala soittelemaan heti herättäni niihin takaisin, ellei joku ole laittanut, että soita, kun pystyt, tärkeää asiaa. Jos olen menossa vaikka yövuoroon ja nukun illalla päiväunet, että jaksan valvoa, en ala sitä väliaikaa lätisemään tyhjää puhelimessa, mikä on heräämisen ja töihin lähdön välissä.

Rasittavimpia ovat myös ne, jotka heti, kun vastaa, alkavat monologin ja vaahtoamisen, kysymättä lainkaan, onko sulla kiire. Jos olet juuri etsimässä auton avaimia ja laittamassa kenkiä jalkaan ja vastaat puhelimeen, sieltä alkaa paasaus, "minäpä kerron sulle, mitä mulle kävi tänään töissä ja blaa blaa...". Sanaa ei meinaa saada väliin, että kuule, mulla on nyt hoppu, kun toinen vain paasaa omia asioitaan.

Nykyään siksi en enää vastaa määrättyjen ihmisten puheluihin kovin helpolla

Vierailija kirjoitti:

Kävikö mielessä että voi myös olla hyvä syy siihen että ei voi kirjoittaa viestiä?

Luku- ja kirjoitustaidon puute lienee hyvä syy olla kirjoittamatta.

Vierailija kirjoitti:

Ai niin unohtuikin että kesällä olin yksinäni yhdessä tapahtumassa jossa mun reppu varastettiin ja kännykkä, avaimet, auton avaimet siis siinä samalla. No infokopista kun sain puhelimen käyttööni ja selvitettyä parin kaverin numeron että voisi soittaa apua niin arvatkaa vaan kuinka moni vastasi?

Lopulta kun tarpeeksi pommitin tunnin ajan, sain toisen kiinni. Ei joutanut apuun, mutta antoi kuitenkin parin muun kaverin numeron jolle voi soittaa. Ja taas sama juttu. Kukaan ei vastaa.

Ärsyttävää kun itse vastaan aina puhelimeen ja olen nämäkin kaverit pelastanut vaikka kuinka monesta pinteestä, niin itse kun tarvisi apua niin kukaan ei ehdi auttamaan. Ja nämä tietää että en soita turhan takia vaan kun jos on tärkeää asiaa. Ehkä ne ajattelee että pärjään kuitenkin.

No pärjäsinhän minä. Löysin reppuni ojasta tapahtuma-alueen ulkopuolelta jossa onneksi avaimet ja auton avaimet tallella ja jäljitin lopulta puhelimeni Find my phone-sovelluksen avulla ja hain sen pois. 12 tunnin seikkailun ja tarpomisen jälkeen mutavellissä sain kuin sainkin kaikki omaisuuteni takaisin.

Mutta: VASTATKAA PUHELIMEEN kun teille soitetaan!

Mistä sun kaverit olisi tienneet, että just SINÄ soitat, jos kerran soitit lainapuhelimella?

No ehkä siksi, että haluavat puhua, ei kirjoittaa. Duh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On surullista, että puhelut tuntuvat monelle (nuorelle) ihmiselle nykyisin olevan kuin saatanasta. Ennen puhelut ystäviltä ja tutuilta oli iloinen ja kiva asia elämässä.

Ei minulla ole mitään tekstareita ja pikaviestejä tai ryhmäviestejä vastaankaan, mutta ihmisillä on kai nykyään aikaa hoitaa asiat tehottomasti. Niin moni sanoo, että puhelimessa puhuminen ahdistaa. Minusta tuo ei ole normaalia ja tervettä, ja on aika säälittävää aikuiselta. Ethän silloin pysty edes kunnolla toimimaan monessa työpaikassakaan.

Itse olen 67v "nuori" ja inhoan puhelimessa puhumista! Ehkä siihen on vaikuttanut vuosien mittaan se,että muutama ystävä/tuttu joiden soittaessa tiedän, että ainakin tunti siihen tulee menemään (ja se on rasittavaa). Itse käytän mieluiten viestejä esim. WA: n kautta viestin pääosan mm- lasteni kanssa. ja tämä on meistä hyvä tapa.Lisäksi puhelimessani on vastaaja johon voi jättää viestin. Asioiden hoitaminen puhelimella ei tuota vaikeuksia (ei mene sitä tuntia)  ja yli 40 olen tehnyt työtä akuutilla vuodeosastolla eikä toimiminen ole tuottanut  vaikeuksia.

Toisissa perheissä tosiaan tämä yksi wa-viesti joka kolmas viikko on juurtunut tapa. En tiedä mitä muuta niin tärkeää on, että kokee omien lastensa ja lastenlastensa puhelut vielä 67 vuotiaana häiritsevina ja rasittavina, että toivoo muutaman lauseen viestejä mieluummin. Onko tiskikone tyhjentämättä vai Salkkarit telkussa vai mikä ajaa läheisten ihmisten edelle? Että muutama sana ja emoji on heihin aikana ihan tarpeeksi tuhlattua pakkopullaa.

Monet valittavat kuinka eivät viettäneet aikaa enemmän rakkaidensa kanssa kun he olivat elossa, toiset näköjään onnittelevat itseään kun saivat homman hoidettua muutamalla viestillä.

En jättäisi vastaamatta poikani tai lapsenlapseni puheluihin kuin ihan pakkotilanteissa.

En kyllä ymmärrä, että joku, oletettavasti, eläkemummo kokee puhumisen heidän kanssaan rasittavana tai korvaa puhelut jonain viesteinä.

Viesti joskus toki paikallaan, mutta ei vakituiseen yhteydenpitoon.

67-vuotiaana on jo uskoakseni eläkkeellä, että työkiireetkään ei enää ole puhumisen esteenä.

Mutta kukin tavallaan.

Minulla ei edes ole wa-ominaisuutta, ihan vanhanaikainen kännykkä vain on. Hyvin toimii kun soittaa ja vastaa ja viestitkin voi naputtaa tarvittaessa.

Minulla on salainen numero yksityiskännykässä. Vain harva tietää numeron. He ovat läheisiä ihmisiä. Heille vastaan aina.

Koska jotkut ihmiset eivät pelkää puhua puhelimessa ja ajattelevat, että asian saa selkeämmin viestittyä keskustelemalla

Oletan, että jos samasta numerosta tulee useampi puhelu lyhyen ajan sisään, on asia tärkeä ja soitan takaisin ilman viestiäkin, kerran soittaneella tuskin oli mitään oikeaa asiaa. Nykytekniikka mahdollistaa myös sen selvittämisen, kuka soitti ja soittajan tietäminen jo yksinään kertoo asiasta paljon.

Inhoan niitä "soita ku voit" viestejä, joita lähetetään ilman, että on elämän ja kuoleman kysymys esillä justiinsa. Tuommoinen viesti säikäyttää ihan joka kerran (ja 9/10 ovat puhelut olleetkin sisällöltään henkeä/terveyttä koskeneita tärkeitä). 

Saatan itse soittaessani laittaa perään viestin, jossa tuumaan, ettei mitään tärkeää, muuten vaan soittelin, mutta jos on oikeaa asiaa en kyllä mitään viestejä jouda naputtelemaan, kun siinä on se oikea asia eli hätä hoidettavana.