Te tietoisesti lapsettomat: kuka teidät hoitaa vanhana?
Vai onko teillä perheessä ollut tapana, että te lapset ette pidä mitään yhteyttä vanhempiinne ja jätätte vain oman onnensa nojaan tms?
Kommentit (240)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.
Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä?
Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii.
No en tietenkään. Mutta silloin auttaisin sen minkä ehdin ja jaksan kohtuudella. Ihan kuten nytkin.
Palveluja voi ostaa, jos on varaa. Kaikilla ei ole. Ja jos ei ole lapsia tai muuta lähisukua tappelemassa kunnan kanssa, voi olla nihkeää mitään julkiseltakaan saada.
Kunnallista kotihoitoa saa ihan ilman tappelua jos sitä tarvitsee ja kriteerit täyttyvät ja kykenee sen turvin elämään kotona. Toki viikoittain/päivittäin tekemisissä oleva omainen voi huomata avun tarpeen nopeammin kuin satunnainen naapuri tai tuttava.
Harvemmin se satunnainen tuttava lähtee apua hakemaan vaikka asian huomaisi. Ehkä soittaa lapsille tai jollekin läheiselle ja kertoo että on huolissaan mummon tai papan pärjäämisestä. Hyvin yleistä on että kotihoitoa tai sitä palveluasuntoa vanhukselle hakee lapset, ei useikaan vanhus itse.
Monella vanhuksella voi olla ihan ystäviä ja naapureita. Kyllä kerrostalonaapurit juttelevat mammojen kanssa ja huomaavat jos jotain oikeasti vialla. Jos joutuu vaikka pissatulehduksen takia sairaslahoitoon siellä ohjelmoidaan tarvittaessa kotihoito.
Lapset eivät päätä palveluasumispaikasta. Sitä päätöstä voidaan viritellä vaikka kotihoidon tai sairaalaosaton toimesta kun vanhus ei enää pärjää kotiavuin. Sossut auttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.
Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä?
Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii.
No en tietenkään. Mutta silloin auttaisin sen minkä ehdin ja jaksan kohtuudella. Ihan kuten nytkin.
Palveluja voi ostaa, jos on varaa. Kaikilla ei ole. Ja jos ei ole lapsia tai muuta lähisukua tappelemassa kunnan kanssa, voi olla nihkeää mitään julkiseltakaan saada.
Kunnallista kotihoitoa saa ihan ilman tappelua jos sitä tarvitsee ja kriteerit täyttyvät ja kykenee sen turvin elämään kotona. Toki viikoittain/päivittäin tekemisissä oleva omainen voi huomata avun tarpeen nopeammin kuin satunnainen naapuri tai tuttava.
Harvemmin se satunnainen tuttava lähtee apua hakemaan vaikka asian huomaisi. Ehkä soittaa lapsille tai jollekin läheiselle ja kertoo että on huolissaan mummon tai papan pärjäämisestä. Hyvin yleistä on että kotihoitoa tai sitä palveluasuntoa vanhukselle hakee lapset, ei useikaan vanhus itse.
Nykyisin on olemassa lastensuojeluilmoitusta vastaava Huoli-ilmoitus, jonka voi tehdä kuka tahansa. Ja mistä ajattelit, että ne naapurit tietäisivät vanhusten omaisten puhelinnumeroita tai edes nimiä, jotta voisivat etsiä jostain numerotiedustelusta? Suomessa on aika paljon samannimisiä ihmisiä ja monilla on myös salainen puhelinnumero eli sitä ei ole numerotiedusteluista edes saatavilla. Eli eiköhän se ole aika harvinaista, että vanhuksen naapuri soittaisi jollekin vanhuksen omaiselle.
En jaksa kahlata ketjua läpi. Kommentoin vaan, että minulla on kaksi lasta, joiden en oleta hoitavan minua. Säästän rahaa, että saan hoitoa jos tarvitsen, mutta lasten toivon elävän omaa elämäänsä, johon ehkä kuuluu heidän omien lastensa hoito. Emme ole Afrikassa.
Ihan riippumatta perhesuhteista neuvoisin huolehtimaan omasta terveydestä. 150 kiloista säkkiä on paha kenenkään siirrellä ja muistisairauksiinkin pystyy elintavoillaan vaikuttamaan. Kuka ihme nuo jo parikymppisenä ylipainoiset hoitaa, kun he joskus ovat vanhoja, vai mahtavatko edes vanhoiksi elää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.
Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä?
Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii.
No en tietenkään. Mutta silloin auttaisin sen minkä ehdin ja jaksan kohtuudella. Ihan kuten nytkin.
Palveluja voi ostaa, jos on varaa. Kaikilla ei ole. Ja jos ei ole lapsia tai muuta lähisukua tappelemassa kunnan kanssa, voi olla nihkeää mitään julkiseltakaan saada.
Kunnallista kotihoitoa saa ihan ilman tappelua jos sitä tarvitsee ja kriteerit täyttyvät ja kykenee sen turvin elämään kotona. Toki viikoittain/päivittäin tekemisissä oleva omainen voi huomata avun tarpeen nopeammin kuin satunnainen naapuri tai tuttava.
Harvemmin se satunnainen tuttava lähtee apua hakemaan vaikka asian huomaisi. Ehkä soittaa lapsille tai jollekin läheiselle ja kertoo että on huolissaan mummon tai papan pärjäämisestä. Hyvin yleistä on että kotihoitoa tai sitä palveluasuntoa vanhukselle hakee lapset, ei useikaan vanhus itse.
Nykyisin on olemassa lastensuojeluilmoitusta vastaava Huoli-ilmoitus, jonka voi tehdä kuka tahansa. Ja mistä ajattelit, että ne naapurit tietäisivät vanhusten omaisten puhelinnumeroita tai edes nimiä, jotta voisivat etsiä jostain numerotiedustelusta? Suomessa on aika paljon samannimisiä ihmisiä ja monilla on myös salainen puhelinnumero eli sitä ei ole numerotiedusteluista edes saatavilla. Eli eiköhän se ole aika harvinaista, että vanhuksen naapuri soittaisi jollekin vanhuksen omaiselle.
Kyllähän vanhus saattaa sen numeron antaa vaikka ei muuten kykenisi asioistaan huolehtimaan. Huoli ilmoituksia ei käytännössä tehdä. Tulevaisuudessa uskoakseni vielä vähemmän. Miksi se satunnainen tuttava välittäisi vanhuksesta. Ei meillä oikein enää nykyisin ole lähimmäisen rakkautta. Viranomaiset hoitaa tietysti tiettyjä asioita mutta eivät ole vanhuksen lähimmäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.
Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä?
Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii.
W
No en tietenkään. Mutta silloin auttaisin sen minkä ehdin ja jaksan kohtuudella. Ihan kuten nytkin.Palveluja voi ostaa, jos on varaa. Kaikilla ei ole. Ja jos ei ole lapsia tai muuta lähisukua tappelemassa kunnan kanssa, voi olla nihkeää mitään julkiseltakaan saada.
Kunnallista kotihoitoa saa ihan ilman tappelua jos sitä tarvitsee ja kriteerit täyttyvät ja kykenee sen turvin elämään kotona. Toki viikoittain/päivittäin tekemisissä oleva omainen voi huomata avun tarpeen nopeammin kuin satunnainen naapuri tai tuttava.
Harvemmin se satunnainen tuttava lähtee apua hakemaan vaikka asian huomaisi. Ehkä soittaa lapsille tai jollekin läheiselle ja kertoo että on huolissaan mummon tai papan pärjäämisestä. Hyvin yleistä on että kotihoitoa tai sitä palveluasuntoa vanhukselle hakee lapset, ei useikaan vanhus itse.
Monella vanhuksella voi olla ihan ystäviä ja naapureita. Kyllä kerrostalonaapurit juttelevat mammojen kanssa ja huomaavat jos jotain oikeasti vialla. Jos joutuu vaikka pissatulehduksen takia sairaslahoitoon siellä ohjelmoidaan tarvittaessa kotihoito.
Lapset eivät päätä palveluasumispaikasta. Sitä päätöstä voidaan viritellä vaikka kotihoidon tai sairaalaosaton toimesta kun vanhus ei enää pärjää kotiavuin. Sossut auttavat.
Kotihoitoa ei voi kenellekään ohjelmoida jos vanhus ei siihen suostu. Usein sitä vaatii omaiset. Lähiomaiseen ehkä kotiutusvaiheessa otetaan yhteyttä ja suositellaa kotihoitojen kartoitusta.
Mä luulen, että yhteiskunta tulee tässä asiassa muuttumaan. Meillä on jo nyt paljon vanhuksia, joista omaiset (vaikka heitä onkin) ei huolehdi. Tulee ehkä kokonaan uusi ammattiryhmä, eräänlaiset vanhusten edunvalvojat. Kansalainen voi tehdä tulevaisuudessa Omakannan kaltaisessa järjestelmässä jo hyväkuntoisena ilmoituksen edunvalvojan tarpeesta tulevaisuutta varten (aivan kuten voi jo nyt tehdä sinne oman hoitotahtonsa). Palvelu saattaa olla yksityinen tai sitten ihan julkisen sektorinkin tuottama (tai molempia). Tietokannasta ajetaan ilmoituksen tekijöistä säännöllisin väliajoin raportti ja edunvalvontafirma ottaa yhteyttä kansalaiseen selvittääkseen tämän tilanteen ja palveluiden tarpeen. Jos kansalainen pärjää vielä ihan itsekin, seuraava yhteydenotto tapahtuu tietyn ajan päästä. Tieto on myös terveydenhuollossa saatavilla, jos vaikka saakin yllättäen aivoinfarkitin jo viiskymppisenä. Edunvalvojafirma tekee viranomaistaholla sen väännön, mitä nykyisin omaiset joutuvat kunnallisten palveluiden vuoksi tekemään. Edunvalvontafirman työntekijöillä tulee olemaan huomattavasti enemmän osaamista ja tietoa näistä asioista kuin omaisilla. Nykyinen Huoli-ilmoitus tulee myös kansalaisten tietoisuuteen entistä paremmin ja naapurit, ystävät tai muut ihmiset tulevat tekemään Huoli-ilmoituksia ja ilmoituksen tekemisestä lähtee automattisesti tieto myös edunvalvojafirmalle. Vähävaraiset saattavat saada palvelun julkiselta sektorilta tai sitten maksusitoumuksen kunnalta yksityyiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.
Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä?
Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii.
W
No en tietenkään. Mutta silloin auttaisin sen minkä ehdin ja jaksan kohtuudella. Ihan kuten nytkin.Palveluja voi ostaa, jos on varaa. Kaikilla ei ole. Ja jos ei ole lapsia tai muuta lähisukua tappelemassa kunnan kanssa, voi olla nihkeää mitään julkiseltakaan saada.
Kunnallista kotihoitoa saa ihan ilman tappelua jos sitä tarvitsee ja kriteerit täyttyvät ja kykenee sen turvin elämään kotona. Toki viikoittain/päivittäin tekemisissä oleva omainen voi huomata avun tarpeen nopeammin kuin satunnainen naapuri tai tuttava.
Harvemmin se satunnainen tuttava lähtee apua hakemaan vaikka asian huomaisi. Ehkä soittaa lapsille tai jollekin läheiselle ja kertoo että on huolissaan mummon tai papan pärjäämisestä. Hyvin yleistä on että kotihoitoa tai sitä palveluasuntoa vanhukselle hakee lapset, ei useikaan vanhus itse.
Monella vanhuksella voi olla ihan ystäviä ja naapureita. Kyllä kerrostalonaapurit juttelevat mammojen kanssa ja huomaavat jos jotain oikeasti vialla. Jos joutuu vaikka pissatulehduksen takia sairaslahoitoon siellä ohjelmoidaan tarvittaessa kotihoito.
Lapset eivät päätä palveluasumispaikasta. Sitä päätöstä voidaan viritellä vaikka kotihoidon tai sairaalaosaton toimesta kun vanhus ei enää pärjää kotiavuin. Sossut auttavat.
Kotihoitoa ei voi kenellekään ohjelmoida jos vanhus ei siihen suostu. Usein sitä vaatii omaiset. Lähiomaiseen ehkä kotiutusvaiheessa otetaan yhteyttä ja suositellaa kotihoitojen kartoitusta.
Niin ja jos vanhus ei suostu, se ei suostu. Ei silloinkaan, vaikka omainen seisoisi päällään ja laulaisi joululauluja sosiaaliviraston aulassa. Lähipiirissäni on useampikin ihminen (allekirjoittanut mukaanlukien), joka on yrittänyt järjestää äidilleen tai isälleen kotiapua, mutta vanhus kieltäytyy avusta. Kotihoito ei mene kenenkään kotiin väkisin. Äitini luona kävi kerran, mutta äiti veti oven nenän edestä kiinni.
Näin kotihoidossa työskentelevänä sanon vaan, että kyllä paremmin ovat asiat sellaisilla vanhuksilla, joilla on lähiomaisia hoitamassa asiat. Ei se aina lapset ole, monella on vaikka nuorempi sisarus. Vaikka asuisi kaukanakin, se että joku vanhuksen oikeasti tunteva vahtii tilannetta kyllä tekee ison eron.
Tämä ei ole kannanotto lapsettomuusasiaan vaan siihen, kun täällä moni väittää, että yhtä hyvin asiat hoidetaan vaikkei olisi ketään huolehtimassa. Ei se valitettavasti niin mene, paitsi paperilla ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että yhteiskunta tulee tässä asiassa muuttumaan. Meillä on jo nyt paljon vanhuksia, joista omaiset (vaikka heitä onkin) ei huolehdi. Tulee ehkä kokonaan uusi ammattiryhmä, eräänlaiset vanhusten edunvalvojat. Kansalainen voi tehdä tulevaisuudessa Omakannan kaltaisessa järjestelmässä jo hyväkuntoisena ilmoituksen edunvalvojan tarpeesta tulevaisuutta varten (aivan kuten voi jo nyt tehdä sinne oman hoitotahtonsa). Palvelu saattaa olla yksityinen tai sitten ihan julkisen sektorinkin tuottama (tai molempia). Tietokannasta ajetaan ilmoituksen tekijöistä säännöllisin väliajoin raportti ja edunvalvontafirma ottaa yhteyttä kansalaiseeqn selvittääkseen tämän tilanteen ja palveluiden tarpeen. Jos kansalainen pärjää vielä ihan itsekin, seuraava yhteydenotto tapahtuu tietyn ajan päästä. Tieto on myös terveydenhuollossa saatavilla, jos vaikka saakin yllättäen aivoinfarkitin jo viiskymppisenä. Edunvalvojafirma tekee viranomaistaholla sen väännön, mitä nykyisin omaiset joutuvat kunnallisten palveluiden vuoksi tekemään. Edunvalvontafirman työntekijöillä tulee olemaan huomattavasti enemmän osaamista ja tietoa näistä asioista kuin omaisilla. Nykyinen Huoli-ilmoitus tulee myös kansalaisten tietoisuuteen entistä paremmin ja naapurit, ystävät tai muut ihmiset tulevat tekemään Huoli-ilmoituksia ja ilmoituksen tekemisestä lähtee automattisesti tieto myös edunvalvojafirmalle. Vähävaraiset saattavat saada palvelun julkiselta sektorilta tai sitten maksusitoumuksen kunnalta yksityyiselle.
Ei tarvita mitään uutta ammattikuntaa. Kyllähän meillä on jo sosiaalipuolella ammettaja joissa tuohon on mahdollisuus. Enemmän kyse on siitä halutaako niin tehdä. Sen verran kyyninen itse ole että en oikein usko. Meillä on tällä hetkellä vanhuksia enemmän kuin koskaan ja enemmän kuin koskaan tulevaisuudessa tulee olemaan. Miksi sitä tahtotilaa lähimmäisyyteen olisi tulevaisuudessa yhtään sen enempää.
Samat ammattihoitajat hoitavat kun hoitavat hekin joilla on lapsia.
Jotkut ovat tehneet hoitajallelleen/asioidensa huolehtijalleen testamentin.
Vierailija kirjoitti:
En tiiä, vuodeosastolla töissä ollessani oon usealti todennut et ei se lapsien olemassaolo tosiaankaan takaa sitä, että kukaan koskaan kävis katsomassa, hoitamisesta puhumattakaan.
Saman huomion olen tehnyt. Eli täytyy koittaa pitää huolta omasta terveydestä ja tyytyä sitten lopussa siihen mitä on tilanne. Mul ei oo lapsia eikä tule ja en usko että mies hoitaa jos on paremmassa kunnossa kuin minä vanhana. Itse hoidan nytkin omaishoitajana (sijaisena) isääni äitini kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Näin kotihoidossa työskentelevänä sanon vaan, että kyllä paremmin ovat asiat sellaisilla vanhuksilla, joilla on lähiomaisia hoitamassa asiat. Ei se aina lapset ole, monella on vaikka nuorempi sisarus. Vaikka asuisi kaukanakin, se että joku vanhuksen oikeasti tunteva vahtii tilannetta kyllä tekee ison eron.
Tämä ei ole kannanotto lapsettomuusasiaan vaan siihen, kun täällä moni väittää, että yhtä hyvin asiat hoidetaan vaikkei olisi ketään huolehtimassa. Ei se valitettavasti niin mene, paitsi paperilla ehkä.
Sama ilmiö kuin esimerkiksi sairaaloissa. Parempaa hoitoa saa, jos joku lähiomainen vahtii ja kyselee ja vaatii.
Esimerkiksi oma poikani oli juuri leikkauksessa. Hänelle mm unohdettiin tuoda ajallaan lääkkeet, kukaan ei katsonut että nousi sängystä edes välillä jaloittelemaan jne. Itse piti kaikki tällainen huolehtia. Naapurisängyssä oli nuori, jolla ei olleet vanhemmat paikalla koko ajan. Aika lailla sai yksin olla, lääkärikierrolla kysyttiin oliko esimerkiksi käynyt yhtään kävelemässä. No ei ollut, määrättiin hoitaja auttamaan. Kertaakaan ei kukaan tullut häntä kävelyttämään ennenkuin vanhemmat sitten tulivat katsomaan. Itse pari kertaa kyselin pojalta haluaisiko että käyn hoitajia patistelemassa, mutta oli kuulemma ok.
On varaa maksaa juuri sellaisesta hoidosta kuin koen tarvitsevani, enkä muutenkaan ajatellut kynsin hampain elämästä kiinni pitää vaan sitten kun menee liian vaikeaksi niin on aika varata yksisuuntainen lento Sveitsiin tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että yhteiskunta tulee tässä asiassa muuttumaan. Meillä on jo nyt paljon vanhuksia, joista omaiset (vaikka heitä onkin) ei huolehdi. Tulee ehkä kokonaan uusi ammattiryhmä, eräänlaiset vanhusten edunvalvojat. Kansalainen voi tehdä tulevaisuudessa Omakannan kaltaisessa järjestelmässä jo hyväkuntoisena ilmoituksen edunvalvojan tarpeesta tulevaisuutta varten (aivan kuten voi jo nyt tehdä sinne oman hoitotahtonsa). Palvelu saattaa olla yksityinen tai sitten ihan julkisen sektorinkin tuottama (tai molempia). Tietokannasta ajetaan ilmoituksen tekijöistä säännöllisin väliajoin raportti ja edunvalvontafirma ottaa yhteyttä kansalaiseeqn selvittääkseen tämän tilanteen ja palveluiden tarpeen. Jos kansalainen pärjää vielä ihan itsekin, seuraava yhteydenotto tapahtuu tietyn ajan päästä. Tieto on myös terveydenhuollossa saatavilla, jos vaikka saakin yllättäen aivoinfarkitin jo viiskymppisenä. Edunvalvojafirma tekee viranomaistaholla sen väännön, mitä nykyisin omaiset joutuvat kunnallisten palveluiden vuoksi tekemään. Edunvalvontafirman työntekijöillä tulee olemaan huomattavasti enemmän osaamista ja tietoa näistä asioista kuin omaisilla. Nykyinen Huoli-ilmoitus tulee myös kansalaisten tietoisuuteen entistä paremmin ja naapurit, ystävät tai muut ihmiset tulevat tekemään Huoli-ilmoituksia ja ilmoituksen tekemisestä lähtee automattisesti tieto myös edunvalvojafirmalle. Vähävaraiset saattavat saada palvelun julkiselta sektorilta tai sitten maksusitoumuksen kunnalta yksityyiselle.
Ei tarvita mitään uutta ammattikuntaa. Kyllähän meillä on jo sosiaalipuolella ammettaja joissa tuohon on mahdollisuus. Enemmän kyse on siitä halutaako niin tehdä. Sen verran kyyninen itse ole että en oikein usko. Meillä on tällä hetkellä vanhuksia enemmän kuin koskaan ja enemmän kuin koskaan tulevaisuudessa tulee olemaan. Miksi sitä tahtotilaa lähimmäisyyteen olisi tulevaisuudessa yhtään sen enempää.
Mä taas uskon, koska bisnes on bisnestä. Yhä useampi ihminen on nykyisin työterveyshuollon piirissä ja muutenkin käyttää yksityistä terveydenhuoltoa. Jo muutaman vuosikymmenen aikana on ollut ihan tavallista ottaa lapsille jo raskausaikana vakuutus, jotta voi käyttää lasta aina tarpeen tullen yksityislääkärillä. Vakuutusyhtiötkin saattavat kiinnostua tällaisen edunvalvontatoiminnan perustamisesta. Uusi edunvalvontavakuutus, jota tarjotaan vaikkapa yli 45-vuotiaille.
Tämän päivän vanhukset ovat eläneet erilaisessa maailmassa. He ovat nuorina luottaneet siihen, että koulutus takaa työpaikan, valtion leipä on pitkä mutta kapea, sosiaaliturva toimii jne. Tämän päivän kolmekymppiset elävät ihan erilaisessa maailmassa. Sen vuoksi tämän päivän kolmekymppisten vanhuuskin tulee olemaan erilainen. On keksittävä uusia tapoja ratkaista ongelmia.
On ihan selvää, että palvelut julkiselta sektorilta tulee vähenemään. Me, jotka pikkuhiljaa alamme lähestyä eläkeikää, olemme tiedostaneet asian pääsääntöisesti hyvin jo monta vuotta. Emme luota edes siihen, että eläkkeemme määrä tulisi olemaan se, jota nyt meille mainostetaan. Kymmenessä vuodessa ehditään vielä napsia meidänkin eläkkeitä pienemmäksi ja nostaa vielä eläkeikääkin. Pitää olla valmis maksamaan palveluista tai sitten jää ilman. Käänteinen asuntolaina on olemassa jo nyt ja silläkin rahalla voi ostaa palveluita.
Paljon paremmassa asemassa rikas lapseton on kuin köyhä, jolla kaukana asuvia lapsia.
Moni täällä sanoo itse päättävänsä päivänsä. Samaa olen itsekin ajatellut. mutta onko se niin yksinkertaista? Itsemurha on yllättävän vaikea tehdä. Miksi nykyiset kyöhät ja yksinäiset jne. vanhukset eivät pistä itseään kylmäksi. Vai voittaako kuitenkin elämänhalu: kun edessä on pelkkä tyhjyys haluaa sinnitellä hinnalla millä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Näin kotihoidossa työskentelevänä sanon vaan, että kyllä paremmin ovat asiat sellaisilla vanhuksilla, joilla on lähiomaisia hoitamassa asiat. Ei se aina lapset ole, monella on vaikka nuorempi sisarus. Vaikka asuisi kaukanakin, se että joku vanhuksen oikeasti tunteva vahtii tilannetta kyllä tekee ison eron.
Tämä ei ole kannanotto lapsettomuusasiaan vaan siihen, kun täällä moni väittää, että yhtä hyvin asiat hoidetaan vaikkei olisi ketään huolehtimassa. Ei se valitettavasti niin mene, paitsi paperilla ehkä.
Tämä on hyvä pointti. Ollaan siskoni kanssa kuudenkympin molemmin puolin. Pidämme nykyisin toisiimme yhteyttä enemmän ja useammin kuin kaikki meidän lapsemme yhteensä meihin. Minä tiedän siskoni terveydentilasta ja hän minun enemmän kuin kumpikaan on kertonut omille lapsilleen. Eivät läheskään kaikki ihmiset halua vuodattaa omia kremppojaan ja muita ongelmiaan aikuisille lapsilleen, joilla on ihan omatkin ongelmansa parisuhteissaan, lapsissaan ja työelämässä. Ei haluta huolestuttaa.
Tänä päivänä monen elämä on niin hektistä, ettei ehditä kuin harvakseltaan pitää yhteyttä iäkkäämpiin sukulaisiin. Ja sitten on tosiaan otettava huomioon, mitä iäkäs sukulainen sulle oikeasti kertoo. Sanooko kaiken olevan hyvin vai kertooko, että on jo monena iltana tarvinnut rintakipuihinsa nitroja. Mun kaverini ei kertonut edes saamastaan sydäninfarktista omille lapsilleen, mutta otti taas lapsenlapsensa hoitoon vain 2 viikkoa sydärin jälkeen. Koska hänen yli kolmekymppisellä lapsellaan oli niin raskasta pikkulapsiperheen elämässä. Tarvitsi parisuhdeaikaa jne.
Mun pointtini onkin, että oma lapsi ei välttämättä ole paras omainen, kun puhutaan kunnon ja voinnin huononemisesta. Monelle kun äiti ja isä ovat "ikuisia" ja kaikki mikä liittyy heidän vanhenemiseensa ja jaksamattomuuteensa, halutaan torjua. Äidistä ja isästä halutaan ehkä pitää kynsin ja hampain kiinni. Vain ikätoveri ymmärtää, millaista on elämän ehtoopuolella. Ja ettei satavuotiaaksi eläminen ole enää tavoite.
Lapsetko sen avun sitten vanhemmilleen maksavat?