Te tietoisesti lapsettomat: kuka teidät hoitaa vanhana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se surkeeta jos vanhuksella ei ole ketään läheistä jota edes ajatella siellä laitoksessa. Lapset myös yleensä käy katsomassa vanhempiaan edes joskus ja sen odottaminen tuo jo iloa. Mutta entä ne lapsettomat joilla ei ole ketään ketä edes ajatella? Ihan yksin.

No eivät ne lapset aina käy eivätkä aina edes soittele.

Olen pitänyt seuraa monelle vanhukselle, joilla on lapsia, kun olen käynyt omaa vanhempaani tapaamassa hoitolaitoksessa. Eräs rouva puhuu nonstop, että odottaa poikansa soittoa.

Luepa uudestaan mitä kirjoitin. USEIMMAT käy ja juuri tällä vanhuksella oli joku jonka soittoa odotella. Mietipä tilannetta ettei sulla ole ketään joka muistaa sinun olevan edes olemassa?

En ilmaisut asiaa hyvin - tuo rouva oli mennyt sekaisin, kun poikansa oli jättänyt yhteydenpidon.

Vierailija kirjoitti:

Onko aloituksen taustalla vilpitön uteliaisuus lapsettoman vanhuksen sosiaalisista suhteista vai toive siitä, että lapseton kohtaa lopussa universumin rangaistuksen "väärästä" valinnasta?

Toivoisin että lapsia haluavat antaisivat itselleen vähän enemmän arvostusta, lasten kasvatus ei ole kaikille sopivaa puuhaa. Jos onnistutte tehtävässänne, saatte sekä koko elämän kestäviä rakkaita ihmissuhteita että tyydytyksen siitä että olette saattaneet elämän tielle terveitä, fiksuja ja pystyviä ihmisiä. Jos lapsiperheiden arvostusta pitää yrittää pönkittää uhkakuvien maalailulla lapsettomien kurjasta tulevaisuudesta, syntyy sellainen vaikutelma että perheellistyminen on tapahtunut vain olosuhteiden pakosta, eikä aidosta kiinnostuksesta ja rakkaudesta perhettään kohtaan. Voitte olla onnellisia ja tyytyväisiä siitä että teillä on tiivis perhe, eikä huolta yksinäisestä vanhuudesta.

Lapsettomaksi jäämiseen liittyy se riski että jää yksin vanhana. Lapseton hyväksyy sen, koska lapsien tekeminen vastoin aitoa halua tekee elämänmittaista hallaa sekä lapsettomalle itselleen että lapselle. Mikä tässä on niin vaikeaa hyväksyä?

No näinhän se juuri on.

Pidän aloitusta provona.

Vierailija kirjoitti:

Moni täällä uhoaa että ei joudu vanhainkotiin tai hoitoon, kun päättää päivänsä ennen sitä? Aika äkkiä sitä kuulkaas tulee joku kohtaus, aivot pettää ja ei enää pystykään ajattelemaan kuten ennen vaan muuttuu ihmisenä kokonaan ja hups olet seniili ja hoidossa ihmettelemässä.

Niin? Ihan yhtälailla ne lapselliset on hups seniilejä ja hoidossa ihmettelemässä. Lapset käy kerran tai pari vuodessa jos sitäkään. Ja yhtälailla hoitajat hoitaa sekä lapselliset, että lapsettomat. Ei näy hoidossa millään lailla. Ja jos joku vetoaa siihen, että kyllä ne lapset saa vanhemmilleen vaadittua parempaa hoitoa ja erityispalvelua niin tuohan on ihan täyttä tuubaa. Eri asia jos lapset kustantavat vanhemmilleen jonkin yksityisen laadukkaan hoitopaikan, mikä varmaan on aika harvinaista. Sen sijaan julkisella puolella kaikki saavat samat palvelut. Itse työskentelen hoitajana ja kenenkään hoitoon ei vaikuta omaisten kinuaminen ja erityiskohtelun vaatiminen. Kaikkia kohdellaan samanarvoisesti ja itse tuon tämän hyvin selkeästi esille jos erikoispalveluja yritetään vaatia. Hoitajat kyllä pitää niidenkin puolia, joilla ei omaisia ole (tai siis omaisia jotka vierailisi).

Vierailija kirjoitti:

Lasten olemassaolohan ei kauheasti vaikuta näiden hoitokodeissa jo olevien arkeen (paitsi ehkä vanhusten asioiden hoitajina ja etujen ajajina), mutta kotona asuville jälkipolvista on ainakin oman lähipiirini perusteella suuri apu. Isoisälläni oman vanhemmat käyvät pari kertaa viikossa auttamassa jonkin paperin täyttämisessä, tietsikkaongelmissa, ostoksien kanssa jne. Luultavasti itse teen samoin omien vanhempieni kanssa aikanaan, ja useimmat auttavat vanhempiaan näin. Isoisän omat kaverit ovat joko kuolleet, hoitokodissa tai niin vanhoja itsekin, ettei heistä ole apua.

Lapset joutuvat kuitenkin muuttamaan sinne, missä on töitä tai mihin päättävät perustaa perheen puolisonsa kanssa. Ei ole sanottu, että kyseinen paikka olisi lähelläkään paikkaa, missä iäkkäät vanhemmat asuvat. Jo pelkästään Suomessa on aika pitkät maantieteelliset etäisyydet eikä useamman sadan kilometrin matkaa voida tehdä paria kertaa viikossa. Omien vanhempien hoitamisen lisäksi pitäisi vielä hoitaa lapsenlapsiaankin, jotta ei sitten olisi vanhana yksin (kuten palstalla aina muistutetaan, jos isovanhemmat eivät hoida lapsenlapsiaan). Joillain on vielä alaikäisiä lapsia kotona samaan aikaan kuin omat vanhemmat tarvitsevat jo apua. Mikäli omat vanhemmat ja puolison vanhemmat asuvat eri puolilla Suomea, onkin melkoinen trafiikki, jos pitää reissata pari kertaa viikossa näiden kaikkien luokse. 

Vanhuksista huolen pitäminen edellyttää, että he asuvat lähellä. Omat vanhempani asuvat, mutta jos asuisivat kaueampana, en autottomana ja ajokortittomana voisi käydä kovin usein. Kun on itsekin vielä työelämässä, en voisi käyttää edes viikonloppujani yöjunalla pohjoiseen matkustamiseen, koska joskus pitää voida levätäkin. Arkisin auttaminen olisi täysin mahdotonta. Jo nyt vanhempani joutuvat käyttämään yksityisiä lääkäripalveluita, koska julkisella niin labraan kuin lääkäriinkin pääsee muissa kuin kiireellisissä tapauksissa vain virka-aikaan ja mulla taas ei ole mahdollisuutta lähteä kesken työpäiväni saattajaksi. 

Sh-opintojen aikana tuli konkreettisesti todettua, että vanhainkodit ovat täynnä vanhuksia, joilla on niitä lapsia ja lapsenlapsia, mutta niitä ei omat vanhemmat vaan kiinnosta.

Kaiken huippuesimerkki oli kun asukas menehtyi luonnollisista syistä, jostain ilmestyi lapsia, jotka yhtyivät osastoa kuolemasta ja halusivat nostaa laiminlyöntisyytteet osastoa vastaan. Asukkaan elinaikana näitä lapsia ei ollut näkynyt koskaan vierailemassa, he eivät ikinä soitelleet, eivätkä lähettäneet vanhemmalleen tavaraa. Tuli yllätyksenä että ko. ihmisellä oli ylipäätään ollut lapsia.

Taisivat purkaa vain omaa syyllisyyttään osastoon.

Vierailija kirjoitti:

Sh-opintojen aikana tuli konkreettisesti todettua, että vanhainkodit ovat täynnä vanhuksia, joilla on niitä lapsia ja lapsenlapsia, mutta niitä ei omat vanhemmat vaan kiinnosta.

Kaiken huippuesimerkki oli kun asukas menehtyi luonnollisista syistä, jostain ilmestyi lapsia, jotka yhtyivät osastoa kuolemasta ja halusivat nostaa laiminlyöntisyytteet osastoa vastaan. Asukkaan elinaikana näitä lapsia ei ollut näkynyt koskaan vierailemassa, he eivät ikinä soitelleet, eivätkä lähettäneet vanhemmalleen tavaraa. Tuli yllätyksenä että ko. ihmisellä oli ylipäätään ollut lapsia.

Taisivat purkaa vain omaa syyllisyyttään osastoon.

*syyttivät. Auto correctilla oli likainen mielikuvitus ja se korjasi "yhtyivät"

Joku kommentoi, ettei lapsettomilla ihmisellä ole ketään, jota edes ajatella ja toivoa käymään. Luuletteko, että lapsettomilla ei ole oikeasti ketään ihmisiä elämässä? Minulla on puoliso, ystäviä, joista pari on lähes 10 vuotta itseäni nuorempia, on reilusti nuorempia sisaruksia ja puolison sisarukset. Ei lapsettomat ole automaattisesti täysin yksin. Niitä ihmissuhteita voi oikeasti luoda elämässä paljon kaikenlaisia. Eli on tosiaan ihmisiä joita voi ajatella jos se nyt on se juttu. Hoitajat hoitaa.

Tämän ketjun lapsettomat ovat tervetulleita muuttamaan kanssani kääkkäkommuuniin kunhan ikää alkaa olla! Voidaan yhdessä palkata hoitaja, katsoa Netflixiä, kiistellä kaukosäätimestä ja matkustaa kerran vuodessa aurinkorannoille kuin kaakattava kanalauma.

Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.

Mitä väliä sillä on enää? Nykyään lasten hankkimista pidetään vanhainaikaisena antifeministisenä asiana. Velojen mielestä lapsia haluavat ihmiset ovat ihmissaastaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun lapsettomat ovat tervetulleita muuttamaan kanssani kääkkäkommuuniin kunhan ikää alkaa olla! Voidaan yhdessä palkata hoitaja, katsoa Netflixiä, kiistellä kaukosäätimestä ja matkustaa kerran vuodessa aurinkorannoille kuin kaakattava kanalauma.

Ihana! Mukana ollaan! 😂

Vierailija kirjoitti:

Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.

Omat vanhempani asuvat 400km päässä, eli juu ei tässä paljon autella. Aika monella sen kaiken ajan vie omat työt ja sen päälle ei välttämättä jaksa matkustaa auttelemaan kun usein sitä välimatkaa ainakin jonkun verran on.

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi, ettei lapsettomilla ihmisellä ole ketään, jota edes ajatella ja toivoa käymään. Luuletteko, että lapsettomilla ei ole oikeasti ketään ihmisiä elämässä? Minulla on puoliso, ystäviä, joista pari on lähes 10 vuotta itseäni nuorempia, on reilusti nuorempia sisaruksia ja puolison sisarukset. Ei lapsettomat ole automaattisesti täysin yksin. Niitä ihmissuhteita voi oikeasti luoda elämässä paljon kaikenlaisia. Eli on tosiaan ihmisiä joita voi ajatella jos se nyt on se juttu. Hoitajat hoitaa.

Niin, en tiedä ovatko ystävyyssuhteet lopulta sellaisia, että vanhana sitten apuja löytyy. Samanikäisillä alkaa olla samankaltaisia vaivoja, nuoremmat tietysti parempikuntoisia yleensä, mutta jos nyt tulee vaikka tilanne, että periaatteessa pärjää vielä kotona kyllä, mutta arkinen toiminta vaatii apuvoimia. Vaikkapa kodin kunnossapitäminen. Mutta ei kuitenkaan vielä mitään sairaanhoitoa tarvitse.

Nojoo, rahalla tietysti saa, eikä se lastenkaan apu mikään itsestäänselvyys tietenkään ole. Mutta jos hyvät välit on, niin aika moni lapsi kyllä tuollaisissa auttaa sen minkä omalta elämältään ehtii ja jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.

Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä? 

Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.

Omat vanhempani asuvat 400km päässä, eli juu ei tässä paljon autella. Aika monella sen kaiken ajan vie omat työt ja sen päälle ei välttämättä jaksa matkustaa auttelemaan kun usein sitä välimatkaa ainakin jonkun verran on.

Toki toki, monenlaisia on ihmisillä tilanteita. Ei ne omat lapset mikään automaattinen apu ole eikä sitä pidäkään olettaa. Mutta aika moni pyrkii vanhenevia vanhempiaan auttamaan, jos välit ovat kunnossa ja esim etäisyys sallii. Kuka enemmän, kuka vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi, ettei lapsettomilla ihmisellä ole ketään, jota edes ajatella ja toivoa käymään. Luuletteko, että lapsettomilla ei ole oikeasti ketään ihmisiä elämässä? Minulla on puoliso, ystäviä, joista pari on lähes 10 vuotta itseäni nuorempia, on reilusti nuorempia sisaruksia ja puolison sisarukset. Ei lapsettomat ole automaattisesti täysin yksin. Niitä ihmissuhteita voi oikeasti luoda elämässä paljon kaikenlaisia. Eli on tosiaan ihmisiä joita voi ajatella jos se nyt on se juttu. Hoitajat hoitaa.

Niin, en tiedä ovatko ystävyyssuhteet lopulta sellaisia, että vanhana sitten apuja löytyy. Samanikäisillä alkaa olla samankaltaisia vaivoja, nuoremmat tietysti parempikuntoisia yleensä, mutta jos nyt tulee vaikka tilanne, että periaatteessa pärjää vielä kotona kyllä, mutta arkinen toiminta vaatii apuvoimia. Vaikkapa kodin kunnossapitäminen. Mutta ei kuitenkaan vielä mitään sairaanhoitoa tarvitse.

Nojoo, rahalla tietysti saa, eikä se lastenkaan apu mikään itsestäänselvyys tietenkään ole. Mutta jos hyvät välit on, niin aika moni lapsi kyllä tuollaisissa auttaa sen minkä omalta elämältään ehtii ja jaksaa.

Joillakin ne muut ihmissuhteet tosiaan voi olla hyvinkin läheisiä. Ja kuten sanoit, lasten apukaan ei ole automaatio. Ihan jo siitä syystä jos on paljon välimatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi, ettei lapsettomilla ihmisellä ole ketään, jota edes ajatella ja toivoa käymään. Luuletteko, että lapsettomilla ei ole oikeasti ketään ihmisiä elämässä? Minulla on puoliso, ystäviä, joista pari on lähes 10 vuotta itseäni nuorempia, on reilusti nuorempia sisaruksia ja puolison sisarukset. Ei lapsettomat ole automaattisesti täysin yksin. Niitä ihmissuhteita voi oikeasti luoda elämässä paljon kaikenlaisia. Eli on tosiaan ihmisiä joita voi ajatella jos se nyt on se juttu. Hoitajat hoitaa.

Niin, en tiedä ovatko ystävyyssuhteet lopulta sellaisia, että vanhana sitten apuja löytyy. Samanikäisillä alkaa olla samankaltaisia vaivoja, nuoremmat tietysti parempikuntoisia yleensä, mutta jos nyt tulee vaikka tilanne, että periaatteessa pärjää vielä kotona kyllä, mutta arkinen toiminta vaatii apuvoimia. Vaikkapa kodin kunnossapitäminen. Mutta ei kuitenkaan vielä mitään sairaanhoitoa tarvitse.

Nojoo, rahalla tietysti saa, eikä se lastenkaan apu mikään itsestäänselvyys tietenkään ole. Mutta jos hyvät välit on, niin aika moni lapsi kyllä tuollaisissa auttaa sen minkä omalta elämältään ehtii ja jaksaa.

Juuri näin. Ja kun vielä ottaa huomioon, että tämän päivän kolmekymppiset pääsevät vanhuuseläkkeelle aikaisintaan 70-vuotiaina, voi olla hyvin mahdollista, että eivät pahemmin työssäkäynniltään ehdi ja jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.

Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä? 

Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii. 

No en tietenkään. Mutta silloin auttaisin sen minkä ehdin ja jaksan kohtuudella. Ihan kuten nytkin.

Palveluja voi ostaa, jos on varaa. Kaikilla ei ole. Ja jos ei ole lapsia tai muuta lähisukua tappelemassa kunnan kanssa, voi olla nihkeää mitään julkiseltakaan saada.

Naapurissa asuu mummo, jolla on kolme lasta. Yksi heistä asuu kilometrin päässä. Eipä näy auttamassa äitiään. Kotihoito hoitaa. 

Isäni asuu 200 km päässä. Mulla ei todellakaan ole minkäänlaisia mahdollisuuksia auttaa häntä jatkuvasti, enkä todellakaan lähde ajamaan sinne joka viikonloppu. En ehdi edes eläkkeelle, kun isäni todennäköisesti jo kuolee. 

Ap voisi vielä vastata, että mitä eroa on tahattomasti ja vapaaehtoisesti lapsettoman elämässä - kun pohditaan sitä, että ei ole lapsia, jotka hoitaisi vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikai tässä nyt vanhainkotihoitoa mietitty vaan yleisemmin? Esim itse autan hieman yli 75v vanhempiani jatkuvasti erilaisissa pikkujutuissa. Vien kauppaan, teen pihahommia, autan raskaammissa siivousjutuissa, ihan sellaista arkista varmistelua, että pärjäävät omassa kodissaan. Eivät ole huonokuntoisia, mutta sen verran alkaa ikää ja kipuja olla, että raskaat hommat väsyttävät.

Ja auttaist samalla tavalla, jos vanhempasi asuisivat 300-500 km päässä? 

Mun vanhempani asuvat kaupungissa ja taloyhtiö huolehtii pihahommista. He ovat palkanneet siivousapua ja päivittäistavaraostokset hoituvat netistä tilaamalla kotiinkuljetuksella. Kun eivät enää jaksa tai pysty laittamaan itselleen ruokaa, on vähintään ateriapalvelun aika. He ovat tietoisesti tehneet sellaisia valintoja (mm asumismuoto), että pärjäävät omassa kodissaan ja tarvittavan avun voivat ostaa erilaisina palveluna. Saavat haluamansa ja tarvitsemansa silloin, kun se heille sopii eikä silloin, kun se meille lapsille tai lapsenlapsille sopii. 

No en tietenkään. Mutta silloin auttaisin sen minkä ehdin ja jaksan kohtuudella. Ihan kuten nytkin.

Palveluja voi ostaa, jos on varaa. Kaikilla ei ole. Ja jos ei ole lapsia tai muuta lähisukua tappelemassa kunnan kanssa, voi olla nihkeää mitään julkiseltakaan saada.

Kunnallista kotihoitoa saa ihan ilman tappelua jos sitä tarvitsee ja kriteerit täyttyvät ja kykenee sen turvin elämään kotona. Toki viikoittain/päivittäin tekemisissä oleva omainen voi huomata avun tarpeen nopeammin kuin satunnainen naapuri tai tuttava.