Pöyristyin Hope-joululahjapuusta
Mieheni kanssa on ollut tapana ostaa yksi Hope-puun joululahja joka vuosi ja näin meinasimme tehdä nytkin. Kunnes kävimme katsomassa tämän vuoden toiveita. Ensinnäkään, yhdessäkään, ei yhdessäkään lapussa ei ollut vain yhtä toivetta vaan kaksi, joissakin kolmekin. Ja ne toiveet, hyvänen aika! Toivottiin sekä merkkikaiuttimia että merkkihupparia. Tietokonetta ja lisäksi merkkihupparia. Paras oli kokonainen laskettelusetti ja sen lisäksi oli vielä toivottu samassa lapussa jotain muuta, en muista mitä koska tässä vaiheessa aloin jo epäillä koko hommaa vitsiksi. Siis, me ollaan keskiluokkainen perhe eikä ostella tällaisia lapsillemme joululahjaksi. Ei ole niin paljon rahaa, että perusjouluruokien ja - muistamisten lisäksi vielä laskettelusettikin menisi siinä sivussa. Jos se, että tällaisiin joululahjoihin ei ole varaa määrittelee perheen köyhäksi niin kyllä mekin ollaan köyhä perhe sitten. En silti kehtaisi noin arvokkaita tavaroita muilta pyydellä.
Kommentit (486)
Vierailija kirjoitti:
Ensisijaisia etuuksia pitää korottaa, jotta ihmisillä on itse varaa ostaa lapsilleen lahjat.
Moni ei saa sossusta, jos on omaisuutta.
Ei. Ensisijaisesti etuuksista pitäisi tehdä vastikkeellisia. Loisiminen toisten rahoilla pitää tehdä mahdottomaksi. Min. joku 50 h / kk omia kykyjä vastaavaa työtä (jos ei ole koulutusta, risusavottaan ja katuja siivoamaan, mars) vastineeksi toimeentulotuelle. Luulisi vähän hillitsevän loisimishaluja.

Sairaspäiväraht paukkuu ensimmäisen viikon aikana ja se on ihan ymmärrettävää, syrjäytyneet eivät ole hyvässä kunnossa - ei ruumiillisesti eikä henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensisijaisia etuuksia pitää korottaa, jotta ihmisillä on itse varaa ostaa lapsilleen lahjat.
Moni ei saa sossusta, jos on omaisuutta.
Ei. Ensisijaisesti etuuksista pitäisi tehdä vastikkeellisia. Loisiminen toisten rahoilla pitää tehdä mahdottomaksi. Min. joku 50 h / kk omia kykyjä vastaavaa työtä (jos ei ole koulutusta, risusavottaan ja katuja siivoamaan, mars) vastineeksi toimeentulotuelle. Luulisi vähän hillitsevän loisimishaluja.
Voiko typerämpää ehdotusta olla, kaikin puolin täysin järjetön :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät vissiin kuvittelevat että keskituloiset uivat rahassa (joo ei uida, meidänkin perheessä raha menee suoraan vuokraan, autoon ym.), ja että me ostamme lapsillemme vain uusia, parhaita lahjoja? Newsflash: emme todellakaan osta. Nykypäivän Suomessa keskituloisen tunnistaa siitä, että hän kierrättää lastensa vaatteet. Köyhä taas ostaa uutena.
t. meidän lapset saavat tänä jouluna 6 vuotta vanhan pelikonsolin lahjaksi, ja se on nimenomaan toivelahja. Eivät edes kuvittele että meillä olisi varaa uusimpaan versioon.
Suurimmassa osassa perheitä on kuitenkin pelikonsoli.
En jaksa näitä teeskentelyä, että itselläkään ei ole varaa ostaa omille lapsille. Et ehkä osta pelikonsolia, mutta ostat ulkomaanmatkan. Jos on palkansaaja, on varaa valita.
Niin, kyllä olen PALKANSAAJA! Se tarkoittaa sitä, että kampaan aamulla tukkani ja raahaan ahterini sinne työpaikalle ja raadan töitä 37,5 tuntia viikossa. Kyllä, minä ostan OMILLA rahoillani OMILLE lapsilleni just sitä mitä haluan.
Ärsyttää niin h*lvetisti tämä, että nykymaailmassa kaikilla muka olisi aina sama oikeus kaikkeen. News flash, ei ole. Kun tämä maailma ei vaan pyöri niin. Me jotka teemme töitä ja ansaitsemme palkkamme, voimme ostaa mitä haluamme ja käyttää varamme sinne minne haluamme. Annamme köyhäinavustusta jo veroistamme melko kiitettävästi.
Kaiken maailman Hopet tekee hallaa yhteiskunnalle. Jos näille yhteiskunnan jämäpaloille vaan syydetään ilmaiseksi suksipaketteja ja pelikonsoleita, ei heillä ole edes kiinnostusta nousta yhteiskunnassa tälle veronmaksajapuolelle. Miksi pitäisi kun kaiken saa toivomallakin?
Älkää hyvät ihmiset siis lahjoittako ainakaan mitään uutta ja kallista näihin hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin!!!
Miksi et siis antaisi työpaikkaasi minulle.
Siksi, että olen ammatiltani hammaslääkäri jota varten tarvitaan pitkä koulutus. Olen siis opiskellut, lainani maksanut ja työuraani ahkerasti rakentanut. Siksi. Mutta anna sä sun sosiaalietuudet.
Huom! Olet saanut ilmaiseksi pitkän koulutuksen, jonka ansiosta tienaat hyvin.
Kulunut ja vääristelevä fraasi.
Se koulutus ei tipu syliin, vaan sen eteen on ollut pakko ensin kilpailla opiskelupaikoista, paikan ehkä saatuaan on täytynyt tehdä monesti vuosikausia kovaa työtä (opiskelua) ja olla pienellä opintotuella sillä aikaa kun kouluttamattomat ovat voineet olla ansiotyössä ja kerryttää eläkettäänkin.
Suomessa on avoin haku koulutukseen, joten siitä vain yrittämään. Vai eikö äly ja sitkeys riitäkään?
Ilmainen se on joka tapauksessa sun koulutus ollut. Ja sait vielä opintotukea.
-eri

Minun käsittääkseni tuokin lääkärin koulutus annetaan yliopistossa ja tietääkseni suurin osa kyllä joutuu ottamaan isoja opintolainoja niistä vuosista selvitäkseen. Sivusta kommentoin...
Tuohivirsujako niiden pitäisi pyytää? Tottakai pyytävät sellaista mihin ei ikipäivänä muuten olisi varaa. Av mamman mielestä varmaan köyhän lapsen pitäisi olla iloinen kun saa käytetyt kalsarit lahjaksi.
Viirailija kirjoitti:
Ongelma ei nyt ole niinkään niissä lapsissa, vaan Hope ry:ssä. Kyseisen firman toiminta pyörii paikallisten vapaaehtoisten voimin, mikä tarkoittaa sitä, että toiminta on juuri niin järkevää tai järjetöntä kuin ne vapaaehtoiset siellä, eikä mitään yhtenäisyyttä paikkakuntien välillä ole.
Missään ei esimerkiksi kerrota, milloin ja miten ja keneltä noita lahjatoiveita on kysytty. Onko kysytty nimenomaan lapsilta ja nuorilta ja erikseen juuri joululahjatoiveita, vai vanhemmilta, vai listattu vain perheen yleisiä tarpeita.
Oman paikallisen Hopemme toiminta on kouluttamattomien ja yksinkertaisten vapaaehtoisten hölmöyden vuoksi ainakin niin avutonta, että olen ajat sitten alkanut lahjoittaa muualle. Sääli, koska tarkoitus on kuitenkin hyvä.
Näinhän se on. Mun tuntemat Hopen vapaaehtoiset taas on rikkaita, ja pitävät meitä tavallisia (pienituloisia, mutta kuitenkin omillaan toimeentulevia) köyhinä. Joten monet avustettavat on varmaan heidän silmissään tosi köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuohivirsujako niiden pitäisi pyytää? Tottakai pyytävät sellaista mihin ei ikipäivänä muuten olisi varaa. Av mamman mielestä varmaan köyhän lapsen pitäisi olla iloinen kun saa käytetyt kalsarit lahjaksi.
Miten niin? Suurin osa meistä ”av mammoista” on varmaan ihan tavallisia perheitä, jotka antavat omille lapsilleenkin kohtuuhintaisia lahjoja. Tietysti lapset toivovat ja haaveilevat. Mutta ei itselläni ainakaan ole ongelmaa sanoa, että toive on turhan kallis. Itsekin toivoin lapsena vaikka ja mitä, joulut eivät olleet pilalla, vaikka sain jotain ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan mukana tuossa Hope keräyksessä tänä vuonna, sillä meillä on ollut raskas vuosi kun asuntomme paloi ja koko elämä ja omaisuus pitää kerätä uudelleen. Uusperheen suurperheenä vähän haastava tilanne kun menoja on sinne tänne ihan liikaa.
Toiveita kun mietittiin lasten kanssa yhdessä niin osa oli niitä lasten ja nuorten tyypillisiä leluja ja elektroniikkaa mitä muillakin, Legoja, kuullokkeita yms. Mutta koska Hope oli ohjeistanut laittamaan useita toiveita niin laitettiin mukaan myös käytönnöllisiä kuten, alusvaatteita, pyjamaa, sukkia, päivittäiskosmetiikkaa.
Eli vaikka meilläkin teini toivoi sukkia, niin oli hänen listallaan myös kuullokkeet, pleikkaripeliä, tietyt kengät ja leffalippuja. Eli ei ainoastaan sukkia toivonut :) ja kyllä hänellä sukkiakin on, mutta jostain syystä teinipojan sukat kuluu älyttömän nopeasti puhki ja pitäisi olla koko ajan ostamassa uusia. Parsittukin on välillä :)
Voi hyvät ihmiset sentään. Tiedän, että rumaa on huomautella, mutta joku voi ensikerralla kun kirjoittaa, muistaa, että ne eivät ole kuullokkeet, vaan kuulokkeet. Usein näkee kirjoitettavan myös "kuullostaa", kun pitäisi olla kuulostaa.
Tuo kuullostaminen tuo aina mieleen sipulin kuullostamisen.

Sipuli KUULLOTETAAN eikä kuullosteta !
Ylpeys käy aina lankeemuksen edelle...

Piti juuri tulla samasta asiasta huomauttamaan 🤣
Voi hyvät ihmiset sentään. Tiedän, että rumaa on huomautella, mutta joku voi ensikerralla kun kirjoittaa, muistaa, että ne eivät ole kuullokkeet, vaan kuulokkeet. Usein näkee kirjoitettavan myös "kuullostaa", kun pitäisi olla kuulostaa.
Tuo kuullostaminen tuo aina mieleen sipulin kuullostamisen
Ensikerralla on kyllä ensi kerralla !! Että se siitä sinun fiksuudestasi :( Hyvät ihmiset sentään :D
Turun Hopelta tuli asiakasperheille seuraava viesti:
"Hei!
Tänä vuonna otamme lahjatoiveet vastaan ainoastaan sähköpostilla.
TOIMI SEURAAVIEN OHJEIDEN MUKAAN:
Lahjatoiveen hinta voi olla ENINTÄÄN 50e.1 toive/lapsi. VARMISTA että toive on lapsen iän mukainen, huomioi siis ikärajat.
Alle 12-vuotiaalle ei voi toivoa lahjakorttia.Kirjoita toiveet selkeästi, merkitse lapsen sukupuoli ja ikä toiveen yhteyteen (esim. Poika 3v toivoo dubloja). Katso esimerkki tämän sähköpostin lopusta.Laita sähköpostiin myös HUOLTAJAN NIMI JA SÄHKÖPOSTIOSOITEVASTAA tähän sähköpostiin vastaa-toiminnolla VIIMEISTÄÄN 21.11.2019. TÄMÄN JÄLKEEN TULLEITA VIESTEJÄ EI HUOMIOIDA!!!!!Huomioithan sen, että toiveiden toteutuminen on kiinni lahjoituksista. Toki toivomme, että mahdollisimman moni toive toteutuu, mutta emme voi sitä luvata. Lahjatoivetta tai saatua lahjaa ei voi vaihtaa.
ESIMERKKI LAHJATOIVEEN JÄTTÄMISESTÄ:
Maija Meikäläinen
maijameikalainen@meikalainen.fi
Poika 3v dubloja
Tyttö 6v Frozen 2 Elsa
Poika 16v lahjakortti New Yorkeriin.
Joululahjojen hausta lähetämme viestin viikolla 50. Emme vastaa lahjatiedusteluihin sähköpostitse emmekä puhelimitse, odota siis rauhassa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät vissiin kuvittelevat että keskituloiset uivat rahassa (joo ei uida, meidänkin perheessä raha menee suoraan vuokraan, autoon ym.), ja että me ostamme lapsillemme vain uusia, parhaita lahjoja? Newsflash: emme todellakaan osta. Nykypäivän Suomessa keskituloisen tunnistaa siitä, että hän kierrättää lastensa vaatteet. Köyhä taas ostaa uutena.
t. meidän lapset saavat tänä jouluna 6 vuotta vanhan pelikonsolin lahjaksi, ja se on nimenomaan toivelahja. Eivät edes kuvittele että meillä olisi varaa uusimpaan versioon.
Suurimmassa osassa perheitä on kuitenkin pelikonsoli.
En jaksa näitä teeskentelyä, että itselläkään ei ole varaa ostaa omille lapsille. Et ehkä osta pelikonsolia, mutta ostat ulkomaanmatkan. Jos on palkansaaja, on varaa valita.
Niin, kyllä olen PALKANSAAJA! Se tarkoittaa sitä, että kampaan aamulla tukkani ja raahaan ahterini sinne työpaikalle ja raadan töitä 37,5 tuntia viikossa. Kyllä, minä ostan OMILLA rahoillani OMILLE lapsilleni just sitä mitä haluan.
Ärsyttää niin h*lvetisti tämä, että nykymaailmassa kaikilla muka olisi aina sama oikeus kaikkeen. News flash, ei ole. Kun tämä maailma ei vaan pyöri niin. Me jotka teemme töitä ja ansaitsemme palkkamme, voimme ostaa mitä haluamme ja käyttää varamme sinne minne haluamme. Annamme köyhäinavustusta jo veroistamme melko kiitettävästi.
Kaiken maailman Hopet tekee hallaa yhteiskunnalle. Jos näille yhteiskunnan jämäpaloille vaan syydetään ilmaiseksi suksipaketteja ja pelikonsoleita, ei heillä ole edes kiinnostusta nousta yhteiskunnassa tälle veronmaksajapuolelle. Miksi pitäisi kun kaiken saa toivomallakin?
Älkää hyvät ihmiset siis lahjoittako ainakaan mitään uutta ja kallista näihin hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin!!!
Miksi et siis antaisi työpaikkaasi minulle.
Siksi, että olen ammatiltani hammaslääkäri jota varten tarvitaan pitkä koulutus. Olen siis opiskellut, lainani maksanut ja työuraani ahkerasti rakentanut. Siksi. Mutta anna sä sun sosiaalietuudet.
Huom! Olet saanut ilmaiseksi pitkän koulutuksen, jonka ansiosta tienaat hyvin.
Kulunut ja vääristelevä fraasi.
Se koulutus ei tipu syliin, vaan sen eteen on ollut pakko ensin kilpailla opiskelupaikoista, paikan ehkä saatuaan on täytynyt tehdä monesti vuosikausia kovaa työtä (opiskelua) ja olla pienellä opintotuella sillä aikaa kun kouluttamattomat ovat voineet olla ansiotyössä ja kerryttää eläkettäänkin.
Suomessa on avoin haku koulutukseen, joten siitä vain yrittämään. Vai eikö äly ja sitkeys riitäkään?
Ei riitä, mutta se ei ole tässä asian ydin. Hammaslääkäri väitti pelkästään maksavansa veroja muiden hyväksi, eikä saa koskaan itselleen mitään.
Hope-puissa on kyllä paikkakuntakohtaisia eroja. Nähty Tampereen ja Porin puut. Tampereella yksi toive per kortti, osa ihan muutamallakin eurolla toteutettavissa, loputkin pääosin korkeintaan muutaman kympin ja joitain yksittäisiä merkkivaatteen toivojia joukossa. Porissa joka lapussa kaksi toivetta ja mukana todella kalliita mm. kannettavia tietokoneita. Ei mitään yhtenäistä valtakunnallista linjaa siis.
Täällä oli jokaisessa lapussa yksi toive, liekö eri kaupungeissa eri systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan mukana tuossa Hope keräyksessä tänä vuonna, sillä meillä on ollut raskas vuosi kun asuntomme paloi ja koko elämä ja omaisuus pitää kerätä uudelleen. Uusperheen suurperheenä vähän haastava tilanne kun menoja on sinne tänne ihan liikaa.
Toiveita kun mietittiin lasten kanssa yhdessä niin osa oli niitä lasten ja nuorten tyypillisiä leluja ja elektroniikkaa mitä muillakin, Legoja, kuullokkeita yms. Mutta koska Hope oli ohjeistanut laittamaan useita toiveita niin laitettiin mukaan myös käytönnöllisiä kuten, alusvaatteita, pyjamaa, sukkia, päivittäiskosmetiikkaa.
Eli vaikka meilläkin teini toivoi sukkia, niin oli hänen listallaan myös kuullokkeet, pleikkaripeliä, tietyt kengät ja leffalippuja. Eli ei ainoastaan sukkia toivonut :) ja kyllä hänellä sukkiakin on, mutta jostain syystä teinipojan sukat kuluu älyttömän nopeasti puhki ja pitäisi olla koko ajan ostamassa uusia. Parsittukin on välillä :)
Sama, meillä on ainoona lapsen toiveena tiettyä fanitavaraa, mutta kun pyydettiin laittamaan useampi, laitettiin niitä sukkia ynnä muita, mitä oikeesti tarvii ja joiden hankkimista pitää siirtää.
Miten Hope ja muut avustusjärjestöt tutkivat avustettaviensa taustat, tulot ja varallisuuden? Jos ihmisellä tai perheellä on pienet tulot, silti voi olla paljon varallisuutta. On lapsiperheitä, jotka ovat saaneet ennakkoperintöjä. Asutaan velattomassa, vanhemmilta tai isovanhemmilta perityssä omistusasunnossa tai sijoitusasunnossa. Joillakin lapsiperheillä sukulaiset kuten isovanhemmat hoitavat ilmaiseksi lapsia 24/7 ja kustantavat myös lasten vaatteita, kenkiä ja harrastusvälineitä. Nämä hyväosaiset lapsiperheet eivät tarvitse minkään avustusjärjestön avustuksia ja lahjoituksia!
En vastusta avustuksia, lahjoituksia ja auttamista, jos apu annetaan läpinäkyvillä perusteilla ja apua todella tarvitseville ihmisille ja perheille. Avustuksia ja ihmisten hyväuskoisuutta käytetään valitettavasti myös röyhkeästi hyväksi. En hyväksy, että hyvätuloiset ja/tai varakkaat, kermap###e-lapsiperheet valittavat ja käyvät hakemassa köyhille, pienituloisille ja vähävaraisille tarkoitettuja avustuksia!
Jos mulla ei olisi niin tiukkaa niin saattaisin ehkä toteuttaa tuon toiveen ja ostaa kymmenet merkkisukat: Hilfigeriä, Armania, Guccia what ever.