Pöyristyin Hope-joululahjapuusta
Mieheni kanssa on ollut tapana ostaa yksi Hope-puun joululahja joka vuosi ja näin meinasimme tehdä nytkin. Kunnes kävimme katsomassa tämän vuoden toiveita. Ensinnäkään, yhdessäkään, ei yhdessäkään lapussa ei ollut vain yhtä toivetta vaan kaksi, joissakin kolmekin. Ja ne toiveet, hyvänen aika! Toivottiin sekä merkkikaiuttimia että merkkihupparia. Tietokonetta ja lisäksi merkkihupparia. Paras oli kokonainen laskettelusetti ja sen lisäksi oli vielä toivottu samassa lapussa jotain muuta, en muista mitä koska tässä vaiheessa aloin jo epäillä koko hommaa vitsiksi. Siis, me ollaan keskiluokkainen perhe eikä ostella tällaisia lapsillemme joululahjaksi. Ei ole niin paljon rahaa, että perusjouluruokien ja - muistamisten lisäksi vielä laskettelusettikin menisi siinä sivussa. Jos se, että tällaisiin joululahjoihin ei ole varaa määrittelee perheen köyhäksi niin kyllä mekin ollaan köyhä perhe sitten. En silti kehtaisi noin arvokkaita tavaroita muilta pyydellä.
Kommentit (486)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun joululahjani tänä vuonna on reilu 46 000 € jonka olen tämän vuoden aikana teille lahjoittanut. Hyvää joulua!
Tarkoitat varmaan, että olet maksanut tuon verran veroja. Kunnioitettavaa sinänsä, mutta uskomatonta että aikuiset ihmiset luulevat että kaikki verorahat menevät suoraan "köyhien tukiin".
Perusvirsi on aina se että he elättävät laiskoja ja köyhiä eivätkä itse saa mitään :D Näppärästi unohtuu ne koulutukset ja edulliset sairaanhoidot ym. Tosiasiassa saavat itselleen takaisin suurimman osan veroeuroistaan. Sosiaalitukiin menee vain minimaalinen osuus. Pidättelen aina naurua kun joku kaupanmyyjä vikisee kuinka hän maksaa työttömien päivärahoja pienestä palkastaan. Ei reppana ymmärrä että itse saa toisten veroeuroilla maksettuja terveydenhoitopalveluja ja kolmelle lapselleen liki ilmaisen koulutuksen. Myyjän palkalla ja siitä otetulla verolla ei edes noita makseta itse.
Tarkastapa faktasi. Sosiaalimenot on 40% valtion menoista. Paljon suurempi osa kuin terveyspalveluista. Koulutus taitaa viedä 8% ja on siis kaikki koulutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko alkaa kehittämään Suomeen laajempaa edunvalvontajärjestelmää? Vanhukset ja kehiysvammaisethan saa edunvalvonnasta tietyn summan käyttörahaa, ne maksaa laskut ja vuokra ja pitää huolen että raha riittää.
Voisi olla vaikka 10 vuoden toimeentulotukiasiakkuuden jälkeen sos. toimi hakisi asiakkaalle esunvalvontaa. Tähän tietty tarvittaisiin lisää työntekijöitä (eikä heidän minusta tarvitse olla asianajajia), eli olisi myös työllistävä vaikutus.
Niin. Ylimielisille paskiaisillekin tulisi kohtuullisen ajan (täysin typerän ja loppumattoman länkytyksen kuuntelemisen jälkeen) kuluttua hakea edunvalvontaa. Eikä minustakaan tarvitse olla edes asianajajia.
Tähänkin- tietty- tarvittaisiin lisää työntekijöitä, eli sillä olisi myös työllistävä vaikutus.
Ylimielisyys ja paskamaisuus ei kuluta yhteiskunnan varoja holtittomasti. Henkilökohtaisella tasolla toki ikävää, mutta yhteiskunnallisesti ei haavoittavaa.
Järjetön ja loputon jankutus kuuluu vain ja ainoastaan näiltä elämänhallintaongelmaisilta, jotka ruikuttaa JOKA vuosi samaa köyhyyttään, tekemättä mitään asioiden eteen. Myöskään mitään parannusehdotusta ei missään tapauksessa saa ehdottaa, ilman että haikutaan ylimieliseksi paskiaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt, miten ihmeellä te hyvät ja varakkaat perheen vanhemmat olette onnistuneet kasvattamaan lapsenne noin vaatimattomaksi, etteivät he eivät edes unelmoi mitään kallista tai merkkiä joululahjaksi.
En ole ajatellut sitä vaatimattomuutena vaan harkintana. Minusta on ihan loogista, että jos lapselle perusteellaan iLaitteettomuutta tai uusien lasketteluvermeiden puutetta sillä että ei ole rahaa ja että ehkä joskus jos on rahaa, niin ehkä se haave säilyy vahvana mielessä ja saa jopa vahvistusta siihen että on odottamisen arvoista. Sitten taas jos kotona puhutaan brändäyksestä ja merkkilisästä ja kierrätyksestä ja lainaamisesta ja käyttöarvosta, ja pohditaan hankintoja sen mukaan milloin saadaan rahoille vastinetta eikä sen mukaan mihin on varaa, niin lapselle syntyy ehkä mielikuva että se ei-merkkituotekin voi olla ihan hyvä eikä jotain mihin on pakko tyytyä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän ne lapset toivoo ja unelmoi! Milloin pitää saada lähes tonnin maksava talvitakki, joskus iPhone ja MacBook jne., koska muillakin on ja joskus on taas "haluan oman ponin/hevosen/tallin" -kausi tai "haluan pikkusiskon, koska kaverillakin on".
Voi toi pikkusisko oli ihana :) Halpa hankkia, mutta kallis kasvattaa.
Me ollaan voitettu Eurojackpotista ihan järkyttävä summa rahaa. Ollaan oltu melko hissukseen voitosta ja vähän kerralla laitettu jotain uutta, mutta lähinnä sellaista mihin meillä olisi ollut aiemminkin varaa. Esim kun ostettiin uusi talo, niin ei mitään prameaa luksuskartanoa eliittialueelta vaan ihan tavalliselta alueelta ihan tavallinen talo jne. Ollaan lähimmäisiä autettu paljon, mutta sillain kohtuudella ettei kukaan ihmettele millä rahalla me nyt tällaisia.
Hyväntekeväisyyteen ollaan laitettu todella paljon rahaa. Se kun on anonyymia niin on helppoa. Jouluisin tuntee todella tyydytystä kun nappasee Hopenkin puista ison kasan lappuja ja ostaa kaikista kalleinta ja hienointa mitä lapun toiveella voi. Eikä tunnu rahallisesti millekään jos ostaa 100-400e hintaisia, koska rahaa meillä on monta kymmentä miljoonaa.
Siskoni kertoi vasta miten oli ottanut yhden Hope toiveen ja oli maksanut siitä 15 euroa. Kerroin minäkin osallistuneen ja ostaneeni jotain ympäripyöreästi.
Huh, mikä kirjoitus :) Rahasta on hankala puhua lähipiirin kanssa, kun pitää salata.
Jokainen osallistuu sillä summalla millä voi. Kyllä siellä on edullisia toiveita, esim 2v toivoo palapeliä (sen saa edullisestikin). Jos varaa niin sitten arvokkaampi toive.
Typerää tulla valittamaan mitä toiveita sinne on esitetty.
Vierailija kirjoitti:
Laskettelusetin lisäksi tarvitsee hiihtolomapaketin perheelle täysihoidolla hissilippuineen. Muutenhan nuo sukset jäävät tarpeettomiksi. Harvalla pienituloisella on vara lähtä laskettelemaan. Pari tonnia kuluu helposti rinteessä.
Saanko udella, että mitä sä siellä rinteessä teet jos se tonnin maksaa? Meidän kunnassa pääsee 12 eurolla koululaiset laskettelemaan. Ei se toki mikään laskettelukeskus varsinaisesti ole, mutta muutama hyvä rinne löytyy.
Välinevuokra onkin sitten saman verran, joten niitä välineitä voidaan toivoa ihan siksi, että sitten laskettelemassa voisi käydä vaikka kaksikin kertaa kuukaudessa tai jopa ostaa kausilipun. Koska ilman välineitä laskettelureissuille tulee tuplahinta. Ei se muuten ole sen kalliimpi harrastus kuin moni muukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hel****i teitä vaivaa? Ämmät roikkuvat hyvätekeväisyysjärjestön lahjatoivepuussa suut vaahdossa etsimässä sitä yhtä pleikkaritoivetta ja laskemassa kuinka moni toivoo hupparia. Aikuiset ihmiset. Lasten toiveita repimässä ja repostelemassa. Arvostelemassa mikä on tarpeeksi nöyrä toive ja mikä liian julkeaa. Jouluna.
Kysykää sieltä Hopesta miten toiveet on kerätty (minä tiedän miten ne täällä on tehty)
Lopettakaa tarkoituksellinen väärien faktojen viljely ja huhujen levittäminen
Menkää itse sinne Hopeen tekemään asiat paremmin
Hakekaa Hopelta apua niin saatte tekin eikä tarvi katellisena vouhottaa miten ylpeä on siitä että omat lapset saa lahjaksi vain deodoranttia ja talousneuvoja
Olen onnellinen siitä, että teitä pikkusieluja on onneksi vain vähän. Onneksi tämä maa on täynnä myös hyväsydämisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka näistä itarista, katellisista, kaiken paremmin tietävistä katkeroista välittämättä edelleen haluaa auttaa. Iso kiitos teille!
Talousneuvot on kyllä parhaasta päästä lahjoja mitä lapsilleen voi antaa. Itse jakelen niitä kyllä pitkin vuotta, en pelkästään jouluna. Toivottavasti ovat itsekin tulevaisuudessa niin hyvin toimeentulevia ja taloutensa hallitsevia että pystyvät lahjoittamaan hyväntekeväisyyteenkin!
En jaksanut ihan kaikkia viestejä lukea ajatuksella mutta. Onko kelleen tullut mieleen että noi toiveet ei välttämättä ole edes lasten vaan niiden vanhempien. Eihän ne lapset välttämättä edes tiedä moisista keräyksistä. Vanhemmat vaan laittaneet sinne mitä lapsi toivoo tai "toivoo" ja katsoo lankeaako joku ostamaan jotain kallista tai ei niin kallista niin itse ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvä keskiluokka on kyllästynyt olemaan kaiken maksumiehenä. Kaikki jotka huutelevat täällä katkeruutta ja kateutta voisivat miettiä mistä se katkeruus johtuu. Ei ihmiset ole syntynyt katkerina ja itsekkäinä. Tämän päivän maailma on paljastanut kiittämättömän puolensa. Työssäkäyvä ihminen saa säästää ja sinnitellä, että saa laskut maksettua ja lapset kasvatettua. Tukiverkkoja ei ole. Yksin pitää pärjätä. Vastuu yritysten kilpailukyvystä on yksittäisen työntekijän harteilla ja velvollisuus on joustaa ja osallistua talkoisiin. Jos jotain luksusta hankit, säästät etukäteen ja tingit muusta. Ilta-alet ja face-kirppikset on arkipäivää. Syksyllä marjastetaan ja pullot palautetaan.
Katkeruus nousee siinä vaiheessa kun huomaat, että mitään tekemättömänä, huoltosuhteen rasittajana, pärjäisin tuilla ihan Ok ja minulla olisi oikeus vaatia samaa kuin työssäkäyvilläkin on. Keskiluokka pitää epäreiluna sitä, että työtätekemällä pärjää juuri ja juuri ja keskiluokan elintaso on se minimielintaso, johon kaikilla on oikeus, koska muuten kiusataan eikä yhteiskunta ole taannut ihmisoikeuksien mukaista elämää. Onhan se karua sanoa että köyhät kyykkyyn mutta ihan oikeasti kyrsii etten työtä tekemällä voi tarjota omille lapsilleni konsoleita, IPhoneja, huvipuistoreissuja tai lomamatkoja mutta köyhien pitäisi saada ”kunnon lahja kerran vuodessa”.
Jos on noin, et voi olla keskiluokkaa. Perheellänne on pienet tulot. Tuntemani keskiluokkaiset ja keskituloiset kustantavat kersoilleen kaiken tuon, jota sinä et.
Jos minä osallistuisin Hope-keräykseen lahjoittajana, ostaisin esim. Finnkinon leffalipun tai Heurekan pääsylipun ja suklaakonvehteja. Mun mielestä aineettomat lahjat ovat parempia kuin materia,varsinkin kun nykyajan lapset ja teinit ovat niin ympäristötietoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvä keskiluokka on kyllästynyt olemaan kaiken maksumiehenä. Kaikki jotka huutelevat täällä katkeruutta ja kateutta voisivat miettiä mistä se katkeruus johtuu. Ei ihmiset ole syntynyt katkerina ja itsekkäinä. Tämän päivän maailma on paljastanut kiittämättömän puolensa. Työssäkäyvä ihminen saa säästää ja sinnitellä, että saa laskut maksettua ja lapset kasvatettua. Tukiverkkoja ei ole. Yksin pitää pärjätä. Vastuu yritysten kilpailukyvystä on yksittäisen työntekijän harteilla ja velvollisuus on joustaa ja osallistua talkoisiin. Jos jotain luksusta hankit, säästät etukäteen ja tingit muusta. Ilta-alet ja face-kirppikset on arkipäivää. Syksyllä marjastetaan ja pullot palautetaan.
Katkeruus nousee siinä vaiheessa kun huomaat, että mitään tekemättömänä, huoltosuhteen rasittajana, pärjäisin tuilla ihan Ok ja minulla olisi oikeus vaatia samaa kuin työssäkäyvilläkin on. Keskiluokka pitää epäreiluna sitä, että työtätekemällä pärjää juuri ja juuri ja keskiluokan elintaso on se minimielintaso, johon kaikilla on oikeus, koska muuten kiusataan eikä yhteiskunta ole taannut ihmisoikeuksien mukaista elämää. Onhan se karua sanoa että köyhät kyykkyyn mutta ihan oikeasti kyrsii etten työtä tekemällä voi tarjota omille lapsilleni konsoleita, IPhoneja, huvipuistoreissuja tai lomamatkoja mutta köyhien pitäisi saada ”kunnon lahja kerran vuodessa”.Jos on noin, et voi olla keskiluokkaa. Perheellänne on pienet tulot. Tuntemani keskiluokkaiset ja keskituloiset kustantavat kersoilleen kaiken tuon, jota sinä et.
Samaa mieltä. Kun tulot on nuin pienet niin kannattaa olla juuri sinne Hopeen yhteydessä niin ehkä sitä kautta teillekin löytyy vaikka liput HopLoppiin tms. Varmaan arvaat että lomamatkoja ja Iphoneja siellä ei jaeta.
Kiinnostaa myös mitä ihmettä "keskituloinen" tekee niille rahoilleen kun minä osa-aikaisena kaupan kassana olen ostanu lapselleni pelikonsolin joululahjaksi. Osan säästin muutamassa kuukaudessa ja loput nipistin lomarahoista. Ainakin kuvittelen että "keskituloinen" saa käteen kaikkinensa enemmän kuin minun 1600-1800 eur /kk. Lahjoitin myös Hopen kautta parin kympin lahjakortin joululahjaksi jollekin nuorelle.
Me lasketellaan ja olisi helposti rahaa ostaa meidän lapselle uusi hieno laskettelusetti. Mutta en ikinä ostaisi lapselle uutta, koska se jää pieneksi hyvin nopeasti, seuraavana talvena pitää taas ostaa uudet. Lapselle aina käytetty laskettelusetti. Itsellenikin olen ostanut käytetyt laskettelusukset.
P.S. Hissiliput on se kallein osuus siinä harrastuksessa
Olen varakas, mutta ostan lapselleni joululahjoja vain noin 40 eurolla. Saa tarjoushintaisen Legosetin ja jotain muuta pientä kivaa. Se riittää hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä ostaa. Olen pienituloinen, mutta silti minullakin olisi varaa ostaa lapselle merkkihuppari. Ehkä jollain tosi rikkaalla olisi varaa ostaa laskettelusettikin.
Toisaalta on hyvä oppia pettymyksiin kun laskettelusettiä ei sitten saa.
Minä en lahjoita kuin tutuille. En halua tukea kenenkään elämänhallinnan heikkoutta. Lähipiirini lähistöltä löytyy riittävästi kohteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun joululahjani tänä vuonna on reilu 46 000 € jonka olen tämän vuoden aikana teille lahjoittanut. Hyvää joulua!
Tarkoitat varmaan, että olet maksanut tuon verran veroja. Kunnioitettavaa sinänsä, mutta uskomatonta että aikuiset ihmiset luulevat että kaikki verorahat menevät suoraan "köyhien tukiin".
Perusvirsi on aina se että he elättävät laiskoja ja köyhiä eivätkä itse saa mitään :D Näppärästi unohtuu ne koulutukset ja edulliset sairaanhoidot ym. Tosiasiassa saavat itselleen takaisin suurimman osan veroeuroistaan. Sosiaalitukiin menee vain minimaalinen osuus. Pidättelen aina naurua kun joku kaupanmyyjä vikisee kuinka hän maksaa työttömien päivärahoja pienestä palkastaan. Ei reppana ymmärrä että itse saa toisten veroeuroilla maksettuja terveydenhoitopalveluja ja kolmelle lapselleen liki ilmaisen koulutuksen. Myyjän palkalla ja siitä otetulla verolla ei edes noita makseta itse.
Jokainen saa lapsilleen sen lähes ilmaisen koulun, lapsilisät ja neuvolapalvelut. Mutta kyllä sillä kaupanmyyjälläkin on se lakisääteinen työnantajansa maksama työterveyshuolto ja vakuutukset, ei hänen tarvi joka sairauden kohdalla turvautua kunnallisiin palveluihin. Minä nostan kyllä hattua kaikille kaupanmyyjille ja muille pienipalkkaisille jotka maksavat palkastaan suuret verot saamatta itse mitään varsinaisia tulonsiirtoja.
Työnantajan maksama työterveyshuolto?Työnantaja maksaa sen minimin eli terv.tarkastus 5 vuoden välein,siinä kaikki.Terveyskeskuksessa asioidaan edelleenkin.
Facebookin Apua vähävaraisille - ryhmässä joku pyysi lapselleen kypärämyssyä.
Jäin miettimään, että maksaako se niin paljon, ettei pysty itse ostamaan?
Mulla ei ole lapsia, mutta kuvittelisin, että se ei ole kovin kallis? Alle 10e?
Aika heikosti on asiat kun tuollaistakin pitää pyytää vierailta.
Vielä on puut täynnä toiveita.
Montahan lahjaa yhdelle lapselle on? Vai onko niitä lapsia noin paljon?
Mitä mä just luin?? Olen tosiaan maksanut tänä vuonna tuon summan rahaa veroina, samoin kun aika monena vuonna aiemminkin. En ole kaupan kassa (veron määrästäkin sen voi varmaan laskea), enkä hsuku ketään laiskaksi tai tyhmäksi.
Mutta aika tyhmää on ajatella, etteikö kaikille, myös niille köyhille, kuuluu päivähoito, terveydenhuolto, koulutus, kirjasto, uimahallit, poliisi, palokunta jne. Eli ihan yhtälailla köyhä niitä käyttää kun rikaskin. Ja ei tarvitse kovin pitkää matematiikka olla lukenut tajutakseen, että jos minä maksan veroja 50000€ ja köyhä 2000€ vuodessa, niin kyllä tästä yhteisestä hyvästä minun osuus on ispmpi kuin sinun. Ja kaupan kassa tässä välissä.
Aiemmin tässä ketjussa on, että valtion budjetista on 3,8miljardia euroa lapsiperheiden sosiaalietuuksia. Jostainhan tämä raha on kerättävä, ja ei se ei tule kreikkalaisittain lainarahoilla, vaan ihan meiltä veronmaksajilta.