Se yksi, joka pääsi karkuun - kokemuksia?

Mahtaako tuo itse edes muistaa

20 vuotta meni, mutta tapasin ihmisen uudestaan. Nyt olemme hyviä ystäviä ja kuka tietää joskus ehkä jotain muutakin.

Mietin. Välillä enemmän välillä vähemmän.

Ei tullut mitään koska lopetin suhteen typerällä tavalla koska mulla oli ongelmia itseni kanssa ja olin epäkypsä.

Näin 13 vuotta jälkikäteen ehkä 5 vuoden ajan olen jo ajatellut, että se liikkeeni oli ns virhe joka muutti elämäni suunnan aivan eri suuntaan kuin mihin se olisi voinut lähteä. Elämäni on hyvää mutta silti on se tunne että näin se ihmisen valinnat määrittää elämää hyvinkin pitkälle. Eron jälkeen kerran koitin ottaa yhteyttä mutta tulkitsin tilanteen ettei hän halunnut olla väleissä joten se jäi siihen.

Säännöllisesti ehkä kerran vuodessa häntä edelleen haikailen.

Viimeksi etenin jo siihen että etsin ihmisen ja aloin seuraamaan häntä somessa mutta sitten tulin katumapäälle ja alkoi nolottaa joten hävisin äkkiä vähin äänin pois, hän ei ehkä ehtinyt huomata.

Jotkut vaan jää ihon alle! Mulla siitä syystä, että itse tuhosin hommat joissa oli aivan valtavasti tunnetta mukana molemmilta. Mä en vaan ollut valmis ja se oli siinä sitten.

Ne pääs kaikki karkuun.

Se yks  oli saanut kahleet jotenkin irti just silloin kun kellarin ovi oli jäänyt rakoselleen. Vieläkin harmittaa vaikka tästä on jo aikaa.

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta meni, mutta tapasin ihmisen uudestaan. Nyt olemme hyviä ystäviä ja kuka tietää joskus ehkä jotain muutakin.

Etteköhän tota tahtia kerkeä kupsahtamaan ensin. Meni elämä haaveillessa.

On kokemusta. Usein nämä karkuun päässeet ovat eksiä, mutta omani kanssa en koskaan edes aloittanut suhdetta. Hän oli vapaa, minä naimisissa. Jo ensimmäisellä tapaamisella hän loisti silmiini kirkkaampana kuin kukaan muu ihminen aiemmin. Suhteemme muuttui todella läheiseksi, tunteita heräsi molemmin puolin, mutta olosuhteet - lähinnä minun avioliittoni - estivät etenemisen.

Rakastan puolisoani, mutta tuossa yhdessä ihmisessä oli jotain aivan erityistä, jota en ole ennen kohdannut enkä tule koskaan enää kohtaamaan. En ole koskaan ollut samalla tavalla kotona kenenkään muun kanssa. Olen aiemminkin ihastunut suhteeni aikana, mutta en ikinä, koskaan elämässäni tuolla tavalla.

Nykyään olemme tahoillamme vakiintuneita, minä edelleen naimisissa, hän uudessa suhteessa. Kohdatessamme kipinät iskevät aivan samalla tavalla kuin aiemminkin. Tiedostan, että on helppo haaveilla suhteesta sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei siihen lopulta päätynyt. Vaikka sydämeen vieläkin sattuu, uskon, että näin on parempi - usein kovin intohimoiset suhteet myös päättyvät myrskyisästi.

Vierailija kirjoitti:

Se yks  oli saanut kahleet jotenkin irti just silloin kun kellarin ovi oli jäänyt rakoselleen. Vieläkin harmittaa vaikka tästä on jo aikaa.

On se perkele kun hetkeks kääntää selkänsä niin jätkää ei näy enää missään😠

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta meni, mutta tapasin ihmisen uudestaan. Nyt olemme hyviä ystäviä ja kuka tietää joskus ehkä jotain muutakin.

Etteköhän tota tahtia kerkeä kupsahtamaan ensin. Meni elämä haaveillessa.

Ei se elämä ole elämättä jäänyt.

Ymmärsin vasta järkevänä aikuisena, että siitä yhdestä olisi kannattanut pitää kiinni. Silloin nuorena haikailin vain ensirakkauteni perään ja olin vuosia tuuliajolla. Ensirakkauden sain lopulta takaisin, mutta 20 vuoden kuluttua olin ihan kypsä ja päätin, että seuraava mies elämässäni tulee olemaan sen yhden kaltainen. Häntä en löytänyt, mutta vastaavan miehen otin elämääni. Se kannatti.

Nuorena tekee paljon virheitä ihmissuhteissa. Niitä ei voi jäädä loppuelämäksi katumaan. On epävarmuutta, virhearviointeja, väärän ihmisen valitsemista jne. Eikö virheitä tehdä juurikin siksi, että niistä opitaan ja seuraavissa suhteissa tehdään vähemmän virheitä. Jos elämässäsi ei ole ketään tuollaista nuoruudesta, et ottanut nuoruudesta tarpeeksi irti z:)

Ei ole, lähinnä olen ollut iloinen luodin väistämisestä. Nykyinen on paras.

Ei ole sellaista, onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Mietin. Välillä enemmän välillä vähemmän.

Ei tullut mitään koska lopetin suhteen typerällä tavalla koska mulla oli ongelmia itseni kanssa ja olin epäkypsä.

Näin 13 vuotta jälkikäteen ehkä 5 vuoden ajan olen jo ajatellut, että se liikkeeni oli ns virhe joka muutti elämäni suunnan aivan eri suuntaan kuin mihin se olisi voinut lähteä. Elämäni on hyvää mutta silti on se tunne että näin se ihmisen valinnat määrittää elämää hyvinkin pitkälle. Eron jälkeen kerran koitin ottaa yhteyttä mutta tulkitsin tilanteen ettei hän halunnut olla väleissä joten se jäi siihen.

Säännöllisesti ehkä kerran vuodessa häntä edelleen haikailen.

Viimeksi etenin jo siihen että etsin ihmisen ja aloin seuraamaan häntä somessa mutta sitten tulin katumapäälle ja alkoi nolottaa joten hävisin äkkiä vähin äänin pois, hän ei ehkä ehtinyt huomata.

Jotkut vaan jää ihon alle! Mulla siitä syystä, että itse tuhosin hommat joissa oli aivan valtavasti tunnetta mukana molemmilta. Mä en vaan ollut valmis ja se oli siinä sitten.

Täällä kuulee tosi usein kommenttia, että "ei se vaan välittänyt susta tarpeeksi", että jos oikeasti rakastetaan, niin ei siihen väliin mikään pääse. Mutta sulla siis epäkypsyys ja omat ongelmat pääsivät väliin? Myöhemmin löysit jonkun toisen? Mietitkö suhteessa toisen kanssa ollessasi, että jos asiat olisivat menneet entisen kanssa toisin, vai mietitkö sitä vain yksin ollessasi?

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta meni, mutta tapasin ihmisen uudestaan. Nyt olemme hyviä ystäviä ja kuka tietää joskus ehkä jotain muutakin.

Tapasitteko sattumalta vai ottiko jompi kumpi yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta meni, mutta tapasin ihmisen uudestaan. Nyt olemme hyviä ystäviä ja kuka tietää joskus ehkä jotain muutakin.

Tapasitteko sattumalta vai ottiko jompi kumpi yhteyttä?

Hän otti yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 vuotta meni, mutta tapasin ihmisen uudestaan. Nyt olemme hyviä ystäviä ja kuka tietää joskus ehkä jotain muutakin.

Tapasitteko sattumalta vai ottiko jompi kumpi yhteyttä?

Hän otti yhteyttä.

Samoin kävi mulle. Toivon kaikkea hyvää teille.

Olisi ollut hyvä tajuta jo parikymppisenä ettei mulla niin paljon tuu oleen ottajia, että ois ehkä kannattanut alkaa seurustella sen yhden hyvän kanssa. No näillä mennään. Ehkä toi mun nykyinen tapailukaverinainen taas vuorostaan kahdenkymmenen vuoden päästä miettii minusta samaa?

up

Kyllä näin on käynyt. Ihastuin kovasti ja ymmärtääkseni hänkin, minä sinkku ja hän jonkinlaisessa natisevassa avioliitossa. Olin niin typerän kunnollinen ettei mitään tapahtunut... Sain tietooni että hän on kuollut muutama vuosi sitten. Vieläkin silloin tällöin muistelen lähes kymmenen vuoden takaisia juttuja ja ikävä tulee.