Naisten välisestä kateudesta, ja omituisesta kiusaamisesta.

Onpa käynyt niin, että "bestis" kiinnostui meitsin uudesta poikaystävästä ja pian päätyivätkin samaan petiin. Vaikkei ollut yhtään hänen tyyppiään edes, mutta piti vaan, vain piru tietää miksi.

Kateus tuntuu oudolta selitykseltä, kun hänellä olisi ollut enemmänkin varaa valita, koska oli nätti ja näpsä, minä ruma hiirulainen ja mies myös.

Enää en halua edes ajatella heistä kumpaakaan enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateutta ja kiusaamista esiintyy havaintojeni mukaan tasaisesti molemmilla sukupuolilla. Miehillä kiusaaminen on monesti vielä julmempaa, koska miesten keskuuteen on juurtunut se ajatusmalli, että läpästä ei saa suuttua ja niinpä vitsin varjolla voi sanoa tai tehdä ihan mitä tahansa. Myös sellaisen örvellys- ja sikailukulttuurin ihannointi heijastuu varmasti kiusaamisen rajuutena.

Naisilla on kokemukseni mukaan kuitenkin melko yleistä se, että esim. ystävän rajoja ja yksilöllisyyttä ei kunnioiteta. Vaikka tätä ei ehkä voi lukea varsinaisesti kiusaamiseksi, on se silti ikävä toimintamalli, joka luo skismaa, eriarvoisuutta ja huonommuuden tunteita. Tarkoitan nyt sitä, kuinka jotkut naiset ovat kovasti päsmäröimässä toisten naisten rakkauselämää, lastenhankintaa ja -kasvatusta, pukeutumista, painoa, hiusmallia, harrastuksia jne. Mitä henkilökohtaisempi asia, sitä kärkkäämmin ja tökerömmin siihen puututaan. Joskus on myös tuntunut kurjalta, kuinka naisporukoissa halutaan niin usein roolittaa porukan jäsenet tietynlaisiksi: on se porukan queen bee, kotihiiri, nolojen tilanteiden nainen, tosikko, miestennielijä, outolintu...Jos joku sitten poikkeaa roolistaan, esimerkiksi tosikko innostuu heittämään herjaa, päivitellään sitä loputtomiin ja saatetaan naureskella vähän alentuvasti. "Ooo, miten se nyt tuolleen, mä jo mietin että osaako toi yks ees nauraa!"

Minulla on onneksi mukavia naispuolisia ystäviä mutta olen oppinut valikoimaan heidät harkiten. Ylituttavalliset ekstrovertit olen yleensä päättänyt jättää vain tuttaviksi. En lisäksi harrasta mitään naisporukkakokoontumisia vaan tapaan ystäviäni mieluiten kahden kesken tai max. kolmikkona.

Joillakin naisilla on pakonomainen tarve kontroloida toisia ja määräillä. Tyyliin mitä saa syödä ja laittaa leivän päälle, miten ajaa autoa, miten saa liikkua ja millä vauhdilla, milloin mennä nukkumaan ja herätä (aamuvirkuille kontroloijanaisille on ihan älytön ongelma se, jos joku ei halua herätä vapaa-aikanaan kahdeksalta aamulla). Kaikki pitäisi tehdä samalla tavalla mitä tämä kyseinen nainen. Reissuilla tää on tosi raskasta, jos matkaseurueessa on kontroloija: se määrää milloin herätään, milloin syödään, mitä syödään, milloin liikutaan, miten liikutaan, koska saunotaan ja millä porukalla, miten siivotaan. Ja kaikki pitää tehdä yhdessä, porukassa. Se ei käy jos joku ei jaksa noudattaa orjallista aikataulua, vaan tehdä juttuja itsenäisesti ja fiilispohjalta. Ei, kun kaikki pitää olla aikataulutettua aamusta lähtien. Ja nimenomaan aamusta. Koska kunnon ihmiset herää viimeistään kahdeksalta.

Minulla oli joskus kämppis, joka ihmetteli ja kyseli, miksi en meikkaa. Koin sen kiusallisena ja henkilökohtaisiin asioihini puuttumisena. Itse asiassa käytin kyllä meikkiä mutta niin vähän, että hän ei huomannut. 

Näille kontrolloijille tuntuu olevan ominaista se, että he kyllä saavat sanoa muille mitä tahansa mutta eivät itse kestä mitään kritiikkiä. 

Onko kukaan uskaltanut sanoa, että olet rasittavan herkkänahkainen?

Sulle ei varmaan uskalleta puhua, kun loukkaannut olemattomista.

Kämppistäsi tulee sääli.

Saat toki olla tuota mieltä. Mutta ihmettelen vain, miksi muiden ihmisten ulkonäköä tai meikkaamista/meikkaamattomuutta pitäisi kommentoida yhtään mitenkään. 

Mistä minä tiedän. Kysy kämppikseltäsi.

Opiskelijat joutuvat joskus jakamaan solun tai peräti huoneen ventovieraan kanssa.

Jotta olo olisi sujuvaa, sitä on parasta tutustua kämppiksiin edes pintapuolisesti. Silloin yrittää keksiä jotain sanottavaa, mikä voi olla hankalaa.

Mulle on elämäni aikana kommentoitu ulkonäköä, pukeutumista, meikkiä, harrastuksia vaikka miten.

Ei ole tullut mieleen että olisi pitänyt närkästyä. Onneksi.

Meidän töissä (sairaanhoitajina) on ihan kamalia vanhempia rouvia. Todella töykeästi puhuvat, arvostelevat ja mitätöivät ja käyvät pomolle kertomassa ihan ihmeellisiä juoruja (itse keksimiään) ja puhuvat pahaa toisista aina kun ehtivät. Toki joitain mielistelevät ja heille ovat niin mukavia olevinaan, esim. lääkäreitä ja psykologeja. Minusta eivät pidä ollenkaan, hyvä kun edes tervehtivät. Olen ollut tuolla töissä jo viisi vuotta ja teen siis ihan samaa hommaa kuin hekin mutta en ilmeisesti yhtä hyvin todellakaan, sen myös muistavat mainita. He puhuvat minulle tosi rumasti "etkö osaa edes kahvia keittää" ja "sinulla on kyllä ihan lapsenkengissä tietämys"-tyylisesti ja naureskelevat päin naamaa kun jotain sanon, työasiaa tai mitä vaan. Tytöttelevät vaikka olen jo 40 v. Pahinta on että pomomme on antanut tämän jatkua, kiusaaminen sallitaan täysin. Nämä rouvat saavat sanoa mitä vaan ja tehdä mitä vaan, kukaan ei puutu. Heidän takiaan moni on vaihtanut jo työpaikkaa mutta homma vaan jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

En sano että kukaan on narsisti mutta siitä tuttu kuvio: menestynyt, laiha koulutettu nainen voi kadehtia tai jopa vihata rumaa siivoojaa tai lähihoitajaa, koska tämän itsetunto kestää olla aivan tavallinen. Erityisesti kyky empatiaan on se mitä ne vihaa.

Tässä voi olla perää. Mietin tätä aiemmin, tosin pohdinnan kohteena oli vähän erilainen skenaario. Koulumaailmassa hiljainen, hyviä numeroita saava, epämuodikas ja omituisena pidettynä nuori saattaa joutua kiusatuksi, ja kiusaamisen taustalla voi olla kateuttakin. Tyyliin "miten tuo kehtaa tulla kouluun joka päivä, vaikka on TUOMMOINEN?"

Uskoakseni kiusaajissa on paljon ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla konservatiivisia ja sovinnaisia, ns. lampaita: heille kulissit ja pinta ovat tärkeitä, eivätkä he siedä erilaisuutta tai joukosta erottumista. Tuollaiselle ihmiselle kulissien romahtaminen tai kasvojen menetys olisi pahin mahdollinen tilanne. Kiusaaja kuitenkin kieltäytyy tajuamasta sitä, että kiusatessaan hän nimenomaan nolaa itsensä ja mustaa sitä mainettaan, jota hän niin tiukasti varjelee. Vielä ihmeellisempää on se, että tilanteen sivustakatsojat ja kiusaajan hännystelijät eivät myöskään tunnu näkevän tätä. 

Kaveri järjesti raiskauksen. Järjesti niin etten voinut mitään hänen miestutulle. Itse oli lautarintainen, minä en.

Ehkä hän halusi tarjota tutulleen hauskanpitoa, jotta saisi tämän hyväksyntää. Tai sitten vain kostaa minulle jotain.

En koskaan tehnyt rikosilmoitusta, kun tämä nainenkin olisi todistanut minua vastaan. Ennen tapahtunutta hän oli kovasti esittänyt ystävää, voittanut luottamuksen.

Itse teko on vain tekijään liittyvä, mutta sitä ei olisi tapahtunut jos kaveri ei olisi hänelle tilaisuutta järjestänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateutta ja kiusaamista esiintyy havaintojeni mukaan tasaisesti molemmilla sukupuolilla. Miehillä kiusaaminen on monesti vielä julmempaa, koska miesten keskuuteen on juurtunut se ajatusmalli, että läpästä ei saa suuttua ja niinpä vitsin varjolla voi sanoa tai tehdä ihan mitä tahansa. Myös sellaisen örvellys- ja sikailukulttuurin ihannointi heijastuu varmasti kiusaamisen rajuutena.

Naisilla on kokemukseni mukaan kuitenkin melko yleistä se, että esim. ystävän rajoja ja yksilöllisyyttä ei kunnioiteta. Vaikka tätä ei ehkä voi lukea varsinaisesti kiusaamiseksi, on se silti ikävä toimintamalli, joka luo skismaa, eriarvoisuutta ja huonommuuden tunteita. Tarkoitan nyt sitä, kuinka jotkut naiset ovat kovasti päsmäröimässä toisten naisten rakkauselämää, lastenhankintaa ja -kasvatusta, pukeutumista, painoa, hiusmallia, harrastuksia jne. Mitä henkilökohtaisempi asia, sitä kärkkäämmin ja tökerömmin siihen puututaan. Joskus on myös tuntunut kurjalta, kuinka naisporukoissa halutaan niin usein roolittaa porukan jäsenet tietynlaisiksi: on se porukan queen bee, kotihiiri, nolojen tilanteiden nainen, tosikko, miestennielijä, outolintu...Jos joku sitten poikkeaa roolistaan, esimerkiksi tosikko innostuu heittämään herjaa, päivitellään sitä loputtomiin ja saatetaan naureskella vähän alentuvasti. "Ooo, miten se nyt tuolleen, mä jo mietin että osaako toi yks ees nauraa!"

Minulla on onneksi mukavia naispuolisia ystäviä mutta olen oppinut valikoimaan heidät harkiten. Ylituttavalliset ekstrovertit olen yleensä päättänyt jättää vain tuttaviksi. En lisäksi harrasta mitään naisporukkakokoontumisia vaan tapaan ystäviäni mieluiten kahden kesken tai max. kolmikkona.

Joillakin naisilla on pakonomainen tarve kontroloida toisia ja määräillä. Tyyliin mitä saa syödä ja laittaa leivän päälle, miten ajaa autoa, miten saa liikkua ja millä vauhdilla, milloin mennä nukkumaan ja herätä (aamuvirkuille kontroloijanaisille on ihan älytön ongelma se, jos joku ei halua herätä vapaa-aikanaan kahdeksalta aamulla). Kaikki pitäisi tehdä samalla tavalla mitä tämä kyseinen nainen. Reissuilla tää on tosi raskasta, jos matkaseurueessa on kontroloija: se määrää milloin herätään, milloin syödään, mitä syödään, milloin liikutaan, miten liikutaan, koska saunotaan ja millä porukalla, miten siivotaan. Ja kaikki pitää tehdä yhdessä, porukassa. Se ei käy jos joku ei jaksa noudattaa orjallista aikataulua, vaan tehdä juttuja itsenäisesti ja fiilispohjalta. Ei, kun kaikki pitää olla aikataulutettua aamusta lähtien. Ja nimenomaan aamusta. Koska kunnon ihmiset herää viimeistään kahdeksalta.

Minulla oli joskus kämppis, joka ihmetteli ja kyseli, miksi en meikkaa. Koin sen kiusallisena ja henkilökohtaisiin asioihini puuttumisena. Itse asiassa käytin kyllä meikkiä mutta niin vähän, että hän ei huomannut. 

Näille kontrolloijille tuntuu olevan ominaista se, että he kyllä saavat sanoa muille mitä tahansa mutta eivät itse kestä mitään kritiikkiä. 

Onko kukaan uskaltanut sanoa, että olet rasittavan herkkänahkainen?

Sulle ei varmaan uskalleta puhua, kun loukkaannut olemattomista.

Kämppistäsi tulee sääli.

Saat toki olla tuota mieltä. Mutta ihmettelen vain, miksi muiden ihmisten ulkonäköä tai meikkaamista/meikkaamattomuutta pitäisi kommentoida yhtään mitenkään. 

Mistä minä tiedän. Kysy kämppikseltäsi.

Opiskelijat joutuvat joskus jakamaan solun tai peräti huoneen ventovieraan kanssa.

Jotta olo olisi sujuvaa, sitä on parasta tutustua kämppiksiin edes pintapuolisesti. Silloin yrittää keksiä jotain sanottavaa, mikä voi olla hankalaa.

Mulle on elämäni aikana kommentoitu ulkonäköä, pukeutumista, meikkiä, harrastuksia vaikka miten.

Ei ole tullut mieleen että olisi pitänyt närkästyä. Onneksi.

Voi sentään. Sanot, että muiden kommenteista ei saisi närkästyä, mutta kuitenkin minun viestini aiheutti sinussa suuren närkästyksen. Närkästyit siitä, että joku muu närkästyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateutta ja kiusaamista esiintyy havaintojeni mukaan tasaisesti molemmilla sukupuolilla. Miehillä kiusaaminen on monesti vielä julmempaa, koska miesten keskuuteen on juurtunut se ajatusmalli, että läpästä ei saa suuttua ja niinpä vitsin varjolla voi sanoa tai tehdä ihan mitä tahansa. Myös sellaisen örvellys- ja sikailukulttuurin ihannointi heijastuu varmasti kiusaamisen rajuutena.

Naisilla on kokemukseni mukaan kuitenkin melko yleistä se, että esim. ystävän rajoja ja yksilöllisyyttä ei kunnioiteta. Vaikka tätä ei ehkä voi lukea varsinaisesti kiusaamiseksi, on se silti ikävä toimintamalli, joka luo skismaa, eriarvoisuutta ja huonommuuden tunteita. Tarkoitan nyt sitä, kuinka jotkut naiset ovat kovasti päsmäröimässä toisten naisten rakkauselämää, lastenhankintaa ja -kasvatusta, pukeutumista, painoa, hiusmallia, harrastuksia jne. Mitä henkilökohtaisempi asia, sitä kärkkäämmin ja tökerömmin siihen puututaan. Joskus on myös tuntunut kurjalta, kuinka naisporukoissa halutaan niin usein roolittaa porukan jäsenet tietynlaisiksi: on se porukan queen bee, kotihiiri, nolojen tilanteiden nainen, tosikko, miestennielijä, outolintu...Jos joku sitten poikkeaa roolistaan, esimerkiksi tosikko innostuu heittämään herjaa, päivitellään sitä loputtomiin ja saatetaan naureskella vähän alentuvasti. "Ooo, miten se nyt tuolleen, mä jo mietin että osaako toi yks ees nauraa!"

Minulla on onneksi mukavia naispuolisia ystäviä mutta olen oppinut valikoimaan heidät harkiten. Ylituttavalliset ekstrovertit olen yleensä päättänyt jättää vain tuttaviksi. En lisäksi harrasta mitään naisporukkakokoontumisia vaan tapaan ystäviäni mieluiten kahden kesken tai max. kolmikkona.

Joillakin naisilla on pakonomainen tarve kontroloida toisia ja määräillä. Tyyliin mitä saa syödä ja laittaa leivän päälle, miten ajaa autoa, miten saa liikkua ja millä vauhdilla, milloin mennä nukkumaan ja herätä (aamuvirkuille kontroloijanaisille on ihan älytön ongelma se, jos joku ei halua herätä vapaa-aikanaan kahdeksalta aamulla). Kaikki pitäisi tehdä samalla tavalla mitä tämä kyseinen nainen. Reissuilla tää on tosi raskasta, jos matkaseurueessa on kontroloija: se määrää milloin herätään, milloin syödään, mitä syödään, milloin liikutaan, miten liikutaan, koska saunotaan ja millä porukalla, miten siivotaan. Ja kaikki pitää tehdä yhdessä, porukassa. Se ei käy jos joku ei jaksa noudattaa orjallista aikataulua, vaan tehdä juttuja itsenäisesti ja fiilispohjalta. Ei, kun kaikki pitää olla aikataulutettua aamusta lähtien. Ja nimenomaan aamusta. Koska kunnon ihmiset herää viimeistään kahdeksalta.

Minulla oli joskus kämppis, joka ihmetteli ja kyseli, miksi en meikkaa. Koin sen kiusallisena ja henkilökohtaisiin asioihini puuttumisena. Itse asiassa käytin kyllä meikkiä mutta niin vähän, että hän ei huomannut. 

Näille kontrolloijille tuntuu olevan ominaista se, että he kyllä saavat sanoa muille mitä tahansa mutta eivät itse kestä mitään kritiikkiä. 

Onko kukaan uskaltanut sanoa, että olet rasittavan herkkänahkainen?

Sulle ei varmaan uskalleta puhua, kun loukkaannut olemattomista.

Kämppistäsi tulee sääli.

Saat toki olla tuota mieltä. Mutta ihmettelen vain, miksi muiden ihmisten ulkonäköä tai meikkaamista/meikkaamattomuutta pitäisi kommentoida yhtään mitenkään. 

Mistä minä tiedän. Kysy kämppikseltäsi.

Opiskelijat joutuvat joskus jakamaan solun tai peräti huoneen ventovieraan kanssa.

Jotta olo olisi sujuvaa, sitä on parasta tutustua kämppiksiin edes pintapuolisesti. Silloin yrittää keksiä jotain sanottavaa, mikä voi olla hankalaa.

Mulle on elämäni aikana kommentoitu ulkonäköä, pukeutumista, meikkiä, harrastuksia vaikka miten.

Ei ole tullut mieleen että olisi pitänyt närkästyä. Onneksi.

Minustakin tuo kommentti on ihan normaali enkä näe siinä aihetta loukkaantumiseen. On joskus kysyttykin samaa ja tällöin kerroin syyn. Mutta ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät tykkää, että mistään vähänkään henkilökohtaisesta keskustellaan. Uuden ihmisen kanssa olisi kaikkein varminta pysyä päivän sää -tyyppisissä aiheissa.

Vierailija kirjoitti:

En sano että kukaan on narsisti mutta siitä tuttu kuvio: menestynyt, laiha koulutettu nainen voi kadehtia tai jopa vihata rumaa siivoojaa tai lähihoitajaa, koska tämän itsetunto kestää olla aivan tavallinen. Erityisesti kyky empatiaan on se mitä ne vihaa.

Hyvinkin voi olla yksi syy tämä.

En haluaisi olla ihmisen kanssa tekemisissä, joka kuvittelee kaikkien olevan hänelle kateellisia. Huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateutta ja kiusaamista esiintyy havaintojeni mukaan tasaisesti molemmilla sukupuolilla. Miehillä kiusaaminen on monesti vielä julmempaa, koska miesten keskuuteen on juurtunut se ajatusmalli, että läpästä ei saa suuttua ja niinpä vitsin varjolla voi sanoa tai tehdä ihan mitä tahansa. Myös sellaisen örvellys- ja sikailukulttuurin ihannointi heijastuu varmasti kiusaamisen rajuutena.

Naisilla on kokemukseni mukaan kuitenkin melko yleistä se, että esim. ystävän rajoja ja yksilöllisyyttä ei kunnioiteta. Vaikka tätä ei ehkä voi lukea varsinaisesti kiusaamiseksi, on se silti ikävä toimintamalli, joka luo skismaa, eriarvoisuutta ja huonommuuden tunteita. Tarkoitan nyt sitä, kuinka jotkut naiset ovat kovasti päsmäröimässä toisten naisten rakkauselämää, lastenhankintaa ja -kasvatusta, pukeutumista, painoa, hiusmallia, harrastuksia jne. Mitä henkilökohtaisempi asia, sitä kärkkäämmin ja tökerömmin siihen puututaan. Joskus on myös tuntunut kurjalta, kuinka naisporukoissa halutaan niin usein roolittaa porukan jäsenet tietynlaisiksi: on se porukan queen bee, kotihiiri, nolojen tilanteiden nainen, tosikko, miestennielijä, outolintu...Jos joku sitten poikkeaa roolistaan, esimerkiksi tosikko innostuu heittämään herjaa, päivitellään sitä loputtomiin ja saatetaan naureskella vähän alentuvasti. "Ooo, miten se nyt tuolleen, mä jo mietin että osaako toi yks ees nauraa!"

Minulla on onneksi mukavia naispuolisia ystäviä mutta olen oppinut valikoimaan heidät harkiten. Ylituttavalliset ekstrovertit olen yleensä päättänyt jättää vain tuttaviksi. En lisäksi harrasta mitään naisporukkakokoontumisia vaan tapaan ystäviäni mieluiten kahden kesken tai max. kolmikkona.

Joillakin naisilla on pakonomainen tarve kontroloida toisia ja määräillä. Tyyliin mitä saa syödä ja laittaa leivän päälle, miten ajaa autoa, miten saa liikkua ja millä vauhdilla, milloin mennä nukkumaan ja herätä (aamuvirkuille kontroloijanaisille on ihan älytön ongelma se, jos joku ei halua herätä vapaa-aikanaan kahdeksalta aamulla). Kaikki pitäisi tehdä samalla tavalla mitä tämä kyseinen nainen. Reissuilla tää on tosi raskasta, jos matkaseurueessa on kontroloija: se määrää milloin herätään, milloin syödään, mitä syödään, milloin liikutaan, miten liikutaan, koska saunotaan ja millä porukalla, miten siivotaan. Ja kaikki pitää tehdä yhdessä, porukassa. Se ei käy jos joku ei jaksa noudattaa orjallista aikataulua, vaan tehdä juttuja itsenäisesti ja fiilispohjalta. Ei, kun kaikki pitää olla aikataulutettua aamusta lähtien. Ja nimenomaan aamusta. Koska kunnon ihmiset herää viimeistään kahdeksalta.

Minulla oli joskus kämppis, joka ihmetteli ja kyseli, miksi en meikkaa. Koin sen kiusallisena ja henkilökohtaisiin asioihini puuttumisena. Itse asiassa käytin kyllä meikkiä mutta niin vähän, että hän ei huomannut. 

Näille kontrolloijille tuntuu olevan ominaista se, että he kyllä saavat sanoa muille mitä tahansa mutta eivät itse kestä mitään kritiikkiä. 

Onko kukaan uskaltanut sanoa, että olet rasittavan herkkänahkainen?

Sulle ei varmaan uskalleta puhua, kun loukkaannut olemattomista.

Kämppistäsi tulee sääli.

Saat toki olla tuota mieltä. Mutta ihmettelen vain, miksi muiden ihmisten ulkonäköä tai meikkaamista/meikkaamattomuutta pitäisi kommentoida yhtään mitenkään. 

Mistä minä tiedän. Kysy kämppikseltäsi.

Opiskelijat joutuvat joskus jakamaan solun tai peräti huoneen ventovieraan kanssa.

Jotta olo olisi sujuvaa, sitä on parasta tutustua kämppiksiin edes pintapuolisesti. Silloin yrittää keksiä jotain sanottavaa, mikä voi olla hankalaa.

Mulle on elämäni aikana kommentoitu ulkonäköä, pukeutumista, meikkiä, harrastuksia vaikka miten.

Ei ole tullut mieleen että olisi pitänyt närkästyä. Onneksi.

Minustakin tuo kommentti on ihan normaali enkä näe siinä aihetta loukkaantumiseen. On joskus kysyttykin samaa ja tällöin kerroin syyn. Mutta ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät tykkää, että mistään vähänkään henkilökohtaisesta keskustellaan. Uuden ihmisen kanssa olisi kaikkein varminta pysyä päivän sää -tyyppisissä aiheissa.

Riippuu varmaan siitäkin, miten sen kommentin esittää. Yksi kerta lienee vielä ok, mutta aiheeseen takertuminen ja siitä jankuttaminen on jo tunkeilevaa ja vaivaannuttavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän töissä (sairaanhoitajina) on ihan kamalia vanhempia rouvia. Todella töykeästi puhuvat, arvostelevat ja mitätöivät ja käyvät pomolle kertomassa ihan ihmeellisiä juoruja (itse keksimiään) ja puhuvat pahaa toisista aina kun ehtivät. Toki joitain mielistelevät ja heille ovat niin mukavia olevinaan, esim. lääkäreitä ja psykologeja. Minusta eivät pidä ollenkaan, hyvä kun edes tervehtivät. Olen ollut tuolla töissä jo viisi vuotta ja teen siis ihan samaa hommaa kuin hekin mutta en ilmeisesti yhtä hyvin todellakaan, sen myös muistavat mainita. He puhuvat minulle tosi rumasti "etkö osaa edes kahvia keittää" ja "sinulla on kyllä ihan lapsenkengissä tietämys"-tyylisesti ja naureskelevat päin naamaa kun jotain sanon, työasiaa tai mitä vaan. Tytöttelevät vaikka olen jo 40 v. Pahinta on että pomomme on antanut tämän jatkua, kiusaaminen sallitaan täysin. Nämä rouvat saavat sanoa mitä vaan ja tehdä mitä vaan, kukaan ei puutu. Heidän takiaan moni on vaihtanut jo työpaikkaa mutta homma vaan jatkuu.

Tietysti se on pahoille voitto, jos lähdet sieltä, mutta sinun on ajateltava ensisijaisesti itseäsi: kaikessa hiljaisuudessa haet uutta työtä ja lähtiessä sanot pomolle että harmi kun tämäkin oli kiusaajien puolella. Tai et sano mitään, lähdet vaan.

Se on sun ainoa elämä, ei tarvi sietää mitä tahansa.

Muista että myös pomolla on pomo: voit ilmoittaa johonkin sairaanhoitopiirin työsuojeluun, ammattiliittoon tms.

Oma äitini oli kiusaajani. Hän haukkui minua koko lapsuuden ja nuoruuden, mitään en osannut ja äiti muisti aina mainita miten olen pilannut hänen elämänsä kun synnyin. Mikään ei koskaan kelvannut äidille, ei hyvät kouluarvosanat edes. Aina häiritsin äitiä ja olin liian äänekäs tai muuten vain minua sai hävetä. Jopa kaverieni kuullen äiti haukkui minua. Veljeäni sensijaan kehui ja suosi. Kun aikuistuin äiti haukkui aina poikaystäväni ja kaverini, emme siksi koskaan olleet äitini luona edes silloin kun itse siellä aina asuin. Kun sain lapsia, äiti haukkui minua huonoksi kasvattajaksi ja lihavaksi läskiksi ym. MInulla on tosi huono itsetunto äitini takia mutta kun hän kuoli, olen hieman jo alkanut nauttia elämästä ja luottaa itseeni. MInulle on sanottu että äitini oli minulle luultavasti kateellinen nuoruudestani ja lahjakkuudestani. Aika sairasta.

Mua kiusasi koulussa muun muassa yksi tyttö, no useampikin, mutta tää yksi oli aina irvailemassa etunenässä. Hän yritti lisätä mut vielä aikuisenakin kaveriksi facebookissa. Jotain sairasta mielenkiintoahan se on. Ei oltu koskaan kavereita, olin ujo ja hiljainen ns. kiltti tyttö ja aina sain kuulla olemuksestani jotain negatiivista. Vain kerran kostin tälle tytölle haukkumalla takaisin, ja sain tietysti itse syyt niskoille kiusaamisesta tuolloin. Tämä tyttö pitää itseään ilmeisesti kiusattuna nykyään, joten ei ollut varmasti anteeksipyyntö mielessä pyytämässä mua kaveriksi. Uteliaisuutta se vaan on.

Lammasteoria myös sopii, yksi toinen kiusaajatyttö luokalla oli kaverini kaveri, mutta vain salaa, pelkäsi hengata avoimesti epäsuositun tytön kanssa. Todella lammasta, kaikin puolin. He pyörivät samassa joukossa kaikki kiusaajat keskenään, imagoa pakko varjella saraalloisesti

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini oli kiusaajani. Hän haukkui minua koko lapsuuden ja nuoruuden, mitään en osannut ja äiti muisti aina mainita miten olen pilannut hänen elämänsä kun synnyin. Mikään ei koskaan kelvannut äidille, ei hyvät kouluarvosanat edes. Aina häiritsin äitiä ja olin liian äänekäs tai muuten vain minua sai hävetä. Jopa kaverieni kuullen äiti haukkui minua. Veljeäni sensijaan kehui ja suosi. Kun aikuistuin äiti haukkui aina poikaystäväni ja kaverini, emme siksi koskaan olleet äitini luona edes silloin kun itse siellä aina asuin. Kun sain lapsia, äiti haukkui minua huonoksi kasvattajaksi ja lihavaksi läskiksi ym. MInulla on tosi huono itsetunto äitini takia mutta kun hän kuoli, olen hieman jo alkanut nauttia elämästä ja luottaa itseeni. MInulle on sanottu että äitini oli minulle luultavasti kateellinen nuoruudestani ja lahjakkuudestani. Aika sairasta.

Oma äitini on välillä nälvinyt myös, ja hän myönsi kerran että ”no ehkä oon vähän kateellinen sulle ku oot tommonen nuori jne”. Eli luultavasti totta.

Vähän kaikenlaiseen on tullut törmättyä..alan jo olla niin tottunut etten edes huomaa kateutta aina.. minulle on mm. Kampaaja toivonut raiskausta(rivien välistä luettavissa) ja sukulaisnaiset käyttäytyneet kuin pirut. Joskus sen kateuden huomaa niin selvästi et miettii onko toinen pirun vallassa. Itsekin olen joskus kateellinen mutta usein pystyn sen peittämään..ei se millään tapaa määritä elämääni.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi olla ihmisen kanssa tekemisissä, joka kuvittelee kaikkien olevan hänelle kateellisia. Huh huh.

Itseään maailmannapoina pitävät narsistit luulevat että kaikki kadehtivat häntä.

Vähän samaa kuin limaäijät toivoo olevansa haluttavia, niin että luulevat harhaansa todeksi.

Narsisti ei voi sietää, ettei häntä hyväksytä. Narsisti ei voi sietää pärjääviä ihmisiä, ellei voi hyötyä näistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateutta ja kiusaamista esiintyy havaintojeni mukaan tasaisesti molemmilla sukupuolilla. Miehillä kiusaaminen on monesti vielä julmempaa, koska miesten keskuuteen on juurtunut se ajatusmalli, että läpästä ei saa suuttua ja niinpä vitsin varjolla voi sanoa tai tehdä ihan mitä tahansa. Myös sellaisen örvellys- ja sikailukulttuurin ihannointi heijastuu varmasti kiusaamisen rajuutena.

Naisilla on kokemukseni mukaan kuitenkin melko yleistä se, että esim. ystävän rajoja ja yksilöllisyyttä ei kunnioiteta. Vaikka tätä ei ehkä voi lukea varsinaisesti kiusaamiseksi, on se silti ikävä toimintamalli, joka luo skismaa, eriarvoisuutta ja huonommuuden tunteita. Tarkoitan nyt sitä, kuinka jotkut naiset ovat kovasti päsmäröimässä toisten naisten rakkauselämää, lastenhankintaa ja -kasvatusta, pukeutumista, painoa, hiusmallia, harrastuksia jne. Mitä henkilökohtaisempi asia, sitä kärkkäämmin ja tökerömmin siihen puututaan. Joskus on myös tuntunut kurjalta, kuinka naisporukoissa halutaan niin usein roolittaa porukan jäsenet tietynlaisiksi: on se porukan queen bee, kotihiiri, nolojen tilanteiden nainen, tosikko, miestennielijä, outolintu...Jos joku sitten poikkeaa roolistaan, esimerkiksi tosikko innostuu heittämään herjaa, päivitellään sitä loputtomiin ja saatetaan naureskella vähän alentuvasti. "Ooo, miten se nyt tuolleen, mä jo mietin että osaako toi yks ees nauraa!"

Minulla on onneksi mukavia naispuolisia ystäviä mutta olen oppinut valikoimaan heidät harkiten. Ylituttavalliset ekstrovertit olen yleensä päättänyt jättää vain tuttaviksi. En lisäksi harrasta mitään naisporukkakokoontumisia vaan tapaan ystäviäni mieluiten kahden kesken tai max. kolmikkona.

Joillakin naisilla on pakonomainen tarve kontroloida toisia ja määräillä. Tyyliin mitä saa syödä ja laittaa leivän päälle, miten ajaa autoa, miten saa liikkua ja millä vauhdilla, milloin mennä nukkumaan ja herätä (aamuvirkuille kontroloijanaisille on ihan älytön ongelma se, jos joku ei halua herätä vapaa-aikanaan kahdeksalta aamulla). Kaikki pitäisi tehdä samalla tavalla mitä tämä kyseinen nainen. Reissuilla tää on tosi raskasta, jos matkaseurueessa on kontroloija: se määrää milloin herätään, milloin syödään, mitä syödään, milloin liikutaan, miten liikutaan, koska saunotaan ja millä porukalla, miten siivotaan. Ja kaikki pitää tehdä yhdessä, porukassa. Se ei käy jos joku ei jaksa noudattaa orjallista aikataulua, vaan tehdä juttuja itsenäisesti ja fiilispohjalta. Ei, kun kaikki pitää olla aikataulutettua aamusta lähtien. Ja nimenomaan aamusta. Koska kunnon ihmiset herää viimeistään kahdeksalta.

Minulla oli joskus kämppis, joka ihmetteli ja kyseli, miksi en meikkaa. Koin sen kiusallisena ja henkilökohtaisiin asioihini puuttumisena. Itse asiassa käytin kyllä meikkiä mutta niin vähän, että hän ei huomannut. 

Näille kontrolloijille tuntuu olevan ominaista se, että he kyllä saavat sanoa muille mitä tahansa mutta eivät itse kestä mitään kritiikkiä. 

Onko kukaan uskaltanut sanoa, että olet rasittavan herkkänahkainen?

Sulle ei varmaan uskalleta puhua, kun loukkaannut olemattomista.

Kämppistäsi tulee sääli.

Saat toki olla tuota mieltä. Mutta ihmettelen vain, miksi muiden ihmisten ulkonäköä tai meikkaamista/meikkaamattomuutta pitäisi kommentoida yhtään mitenkään. 

Mistä minä tiedän. Kysy kämppikseltäsi.

Opiskelijat joutuvat joskus jakamaan solun tai peräti huoneen ventovieraan kanssa.

Jotta olo olisi sujuvaa, sitä on parasta tutustua kämppiksiin edes pintapuolisesti. Silloin yrittää keksiä jotain sanottavaa, mikä voi olla hankalaa.

Mulle on elämäni aikana kommentoitu ulkonäköä, pukeutumista, meikkiä, harrastuksia vaikka miten.

Ei ole tullut mieleen että olisi pitänyt närkästyä. Onneksi.

Minustakin tuo kommentti on ihan normaali enkä näe siinä aihetta loukkaantumiseen. On joskus kysyttykin samaa ja tällöin kerroin syyn. Mutta ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät tykkää, että mistään vähänkään henkilökohtaisesta keskustellaan. Uuden ihmisen kanssa olisi kaikkein varminta pysyä päivän sää -tyyppisissä aiheissa.

Riippuu varmaan siitäkin, miten sen kommentin esittää. Yksi kerta lienee vielä ok, mutta aiheeseen takertuminen ja siitä jankuttaminen on jo tunkeilevaa ja vaivaannuttavaa. 

No joo, totta. Harvemmin aiheeseen kuitenkaan takerrutaan, kun kysymykseen kerran vastaa. Jos ei halua vastata, voi sanoa jämäkästi ettei halua keskustella asiasta. Näin menee myös useimmille jankuttajille perille.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri järjesti raiskauksen. Järjesti niin etten voinut mitään hänen miestutulle. Itse oli lautarintainen, minä en.

Ehkä hän halusi tarjota tutulleen hauskanpitoa, jotta saisi tämän hyväksyntää. Tai sitten vain kostaa minulle jotain.

En koskaan tehnyt rikosilmoitusta, kun tämä nainenkin olisi todistanut minua vastaan. Ennen tapahtunutta hän oli kovasti esittänyt ystävää, voittanut luottamuksen.

Itse teko on vain tekijään liittyvä, mutta sitä ei olisi tapahtunut jos kaveri ei olisi hänelle tilaisuutta järjestänyt.

Huh huh. Järkyttävää! Mites tämän jälkeen? Yrittikö kaveri kiistää osuutensa?

Itsekin olen joutunut kokemaan tälläistä seläntakana puhumista ja kieroa käytöstä ihmisiltä jotka eivät arvosta itseään ja joilla on huono itsetunto. Aika usein he ovat olleet naisia. Varsinkin sellaiset marttyyrimaiset ihmiset jotka eivät osaa pitää puoliaan vaan antavat toisten talloa ylitseen osaavat olla erittäin myrkyllisiä ja täynnä tukahdutettuja negatiivisia tunteita. Ja koska he eivät uskalla tehdä asioille mitään tai ilmaista tunteitaan he purkavat vihansa viattomiin kanssaihmisiin.

Olen saanut pettyä karvaasti kun olen yrittänyt pitää näiden ihmisten puolia ja sitten he ovat kääntyneetkin minua vastaa eivätkä niitä kaltoinkohtelijoitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri järjesti raiskauksen. Järjesti niin etten voinut mitään hänen miestutulle. Itse oli lautarintainen, minä en.

Ehkä hän halusi tarjota tutulleen hauskanpitoa, jotta saisi tämän hyväksyntää. Tai sitten vain kostaa minulle jotain.

En koskaan tehnyt rikosilmoitusta, kun tämä nainenkin olisi todistanut minua vastaan. Ennen tapahtunutta hän oli kovasti esittänyt ystävää, voittanut luottamuksen.

Itse teko on vain tekijään liittyvä, mutta sitä ei olisi tapahtunut jos kaveri ei olisi hänelle tilaisuutta järjestänyt.

Huh huh. Järkyttävää! Mites tämän jälkeen? Yrittikö kaveri kiistää osuutensa?

Jos puhuu jotain, ei se mitä sanoo, vaan miten. Hänellä oli tapana lähinnä ilmoittaa asia.

Kun kerroin, hän heti ilmoitti ettei usko, koska tyyppi oli hänen mielestään niin hauska. Käveli huoneessa poispäin ja vaihtoi puheenaihetta.

Aika kului ja ajattelin vaan että ei sille voi mitään. No kyllähän käsittelemätön asia vei keskittymiskyvyn ja jäin alisuorittajaksi.