Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lannistavat sukulaiset
02.12.2019 |
Olen 28-vuotias nainen ja sukuni on todella lannistava. Opiskelen korkeakoulussa ja minulla on myös aiemmin suoritettu korkeakoulututkinto. Olen menossa toiselle paikkakunnalle kuin missä asun, työharjoitteluun ja sukulaiseni vitsailevat ja piikittelevät tästä. Lisäksi kun suunnittelen, että voisin hakea kesäksi töihin toiseen maahan (se olisi uusi kokemus, minkä voisi tehdä vielä kun ei ole lapsia, olen ollut nuorempana yhden kesän myös ulkomailla töissä), sukulaiset löytävät aina kaikkea negatiivista tällaisista asioista, esimerkiksi ettei minulla ole tukiverkkoa muualla tms. Oman äitini ideaali olisi, että asuisin samalla paikkakunnalla kuin hän.
Lisäksi sukulaisillani on monenlaisia käsityksiä siitä, miten pitää elää, esimerkiksi missä vaiheessa parisuhteessa kuuluu tehdä mitäkin yms. Itselläni on kaksi huonoa suhdetta takana, ja nyt etsin jälleen miestä (aiemmissa huonoissa suhteissa mies ei lopulta halunnut sitoutua ja esimerkiksi perhettä), ja kaikilla sukulaisilla, serkkuni mukaan lukien, on mielipiteitä siitä, missä tahdissa suhteissa pitää edetä. He antavat moraalisia sääntöjä siitä, miten saan edetä suhteessa. Olen nuorin tässä suvussani (toisen vanhemman puolen suku), ehkä siksi olen myös eniten silmätikku.
Ikävää suvussani on myös, että siinä vallitsee asenne, että pitää olla kiitollinen kaikesta (myös esim. jos kylässä käydessä isäntäväki tarjoaa kahvia). Pitää olla nöyrä yms. Minulla oli köyhä lapsuus, ja mm. tämän asenteen takia sairastin myös lievän syömishäiriön murrosiässä. En ikinä haluaisi samanlaista ilmapiiriä omille lapsille, jos saan itse lapsia.
Kaiken lisäksi oma äitini vaivaa minua välillä omilla terveyteen liittyvillä asioilla, esimerkiksi vaihdevuosioireet yms. Yritän auttaa häntä ja ajaa lääkäriin, mutta hän ei loppupeleissä ota itse vastuuta omasta terveydestä, vaan lykkää esim. lääkäriin menoa ja kuitenkin valittaa kaikkia oireita mitä on. Valittaa vanhenemista mutta ei ota estrogeenikorvaushoitoa. Isäni on myös huonossa kunnossa. Ei ole mukavaa jo tässä iässä joutua murehtimaan omista vanhemmista kun ei ole vielä edes omaa perhettä.
Nainen, 28
Kommentit (41)
Yksinkertainen vastaus: Lakkaa välittämästä mitä sukulaiset puhuu. Teet elämässäsi sellaisia valintoja joita haluat ja jotka sinulle tuntuu hyvältä. Simppeliä.
Ja vanhemmillesi sanot ihan asiallisesti että ovat vastuussa omasta terveydestään. Jos äitisi ei mene lääkäriin vaivoineen, toteat hänelle että oma valinta. Älä puhu asiasta enempää mitään. Helppoa kun vain päätät toimia näin.
Juu, siis kuulostaa yksinkertaiselta ja tottapuhuen onkin sitä jos vain kuuntelet itteäsi ja toimit niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuinen ihminen valitsee seuransa ja rajansa. Ihan kaikella rakkaudella, sun pitää kasvaa aikuiseksi ja lakata yrittämästä miellyttää muita.
Noin ajattelen itsekin. Tuntuu silti pahalta, että omat vanhempani ovat sellaisia rassukoita, etteivät edes välitä omasta terveydestään. Tuleeko omilla lapsillani esimerkiksi olemaan isovanhempia, jos he eivät huolehdi omasta terveydestään? Menen toiselle paikkakunnalle mielelläni, ehkä myös sinne ulkomaille kesätöihin, kunhan pääsen kauas pois tästä lannistavasta ilmapiiristä.
Sukulaiseni pitävät minua koppavana ja viallisena, kun minulla on tavoitteita ja yritän pitää positiivisen elämänasenteen yllä. Toisen vanhempani suvussa on ikäviä asioita menneisyydessä, esimerkiksi yhden isovanhemman itsemurha vuosikymmeniä sitten. Minusta sellaiset asiat ovat ikäviä, mutta pitäisi miettiä, mitä mahdollisuuksia tulevaisuudessa on, esimerkiksi omat vanhempanikin voisivat saada lapsenlapsia ja välitän kuitenkin heidän hyvinvoinnistaan, mutta en jaksa raahata heitä korvasta vetäen lääkäriin, jos eivät itse mene, vaikka valittavat vanhenemisesta ja oireista.
AP
Oletko liikaa kiinni sukulaisissasi ja kerrot heille kaikki suunnitelmia ym. ? Etäisyyttä ja teet ensin ja kerrot sitten, jos tarve on.
Asuin pitkään Britanniassa. Suurin osa suvusta ei edelleenkään tiedä. Eikä tarvitse, ei niitä kiinnosta enkä minä ole tilivelvollinen niille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan ei se "välittämättä jättäminen" ole millään tavalla helppoa. Teoriassa ehkä, mutta käytännössä tottakai se sattuu, kun ei saa tukea läheisiltään, joiden "pitäisi" välittää, vaan päinvastoin jopa lyttäämistä. Kunnioita ap niitä vaikeitakin tunteitasi ja anna niiden tulla. Hengitä niiden läpi ja ilmaise niitä sinulle sopivalla tavalla (ei välttämättä sille lähipiirille, jos epäilet, että he sinut lyttäisivät niistäkin). Ajan myötä huomaat, että olosi helpottuu, vaikka tietynlainen ikävä ja haikeus voikin jäädä, jos välit läheisten kanssa eivät parane. Ala samalla etsiä elämääsi ihmisiä, jotka kykenevät ja haluavat sinua tukea. Heitä kyllä on eikä kenenkään pitäisi joutua selviämään läpi elämän yksin. Antoisaa työharjoittelua sekä ulkomaankokemuksia :)
Ei kannata enää kertoa sukulaisille omista haaveista ja suunnitelmista. Pitää etsiä kannustavat läheiset muualta, valitettavasti. Ei tuollaiset pienen paikkakunnan matalasti koulutetut tajua olevansa ihan latistavia pölkkypäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen noista huonoista parisuhteista, että jos suhde vanhempiin on ollut aina vähän huono ja vanhempien keskinäinen parisuhde myös, niin se voi johtaa siihen että hakeudut huonoihin ihmissuhteisiin.
Olen vasta nyt tajunnut kun parisuhdetta on yli kymmenen vuotta takana ja lapsia yksi, että olen itse omalla tavallani valinnut puolisoni niin että toistan omaa lapsuuden perheen rooliani siinä. Samaa tekee puolisoni ja kumpikaan meistä ei ole parisuhteen "paha" osapuoli, vaikka töitä suhteemme vaatii ja tiedostamista hyvinkin.
Ehkä hyötyisit terapiasta? Tai ainakin kannattaa miettiä myös aktiivisesti sitä millainen roolisi oli lapsuuden perheessä ja miten toista itseäsi nyt aikuisena siinä.
Hyötyisit varmasti myös jämäkkyyden ja rajojen asettamisen harjoittelusta. Siis rajathan sinun pitää asetta äidillesi ja muille sukulaisille sen suhteen, mihin heillä on ns. oikeus ottaa kantaa ja mihin ei. Etäisyyttä kannattaa ottaa siinä vaiheessa kun vasta harjoittelet näitä taitoja. Tee ihmeessä elämästäsi oman näköiseksi. Sinun täytyy kuitenkin ensin aikuistua ja se tarkoittaa rajojen asettamista ihmissuhteisiin sekä myös usein sopivaa etäisyyttä ainakin hetkellisesti omiin vanhempiin.
Älä puhu asioistasi, lakkaa kuuntelemasta ja karsi pois ihmiset joista tulee jatkuvasti huonot vibat.
Been there done that.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä muutin 18v syntymäpäivänäni toiselle paikkakunnalle. Ahdisti pikkukaupunki ja juntit sukulaiset.
Nyt on korkeakoulututkinto ja hyvä työ, jota sitten kadehtivat. Eli heidän mukaan olen olevinani parempi. Ihan sama mulle, mitä mieltä olevat. En ymmärrä, miksi heidän kommenttinsa pitäisi minuun vaikuttaa...
Nainen 29v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlaiset sukulaiset. Törkeintä on se että se sama asenne pommitetaan nyt myös lapsillenikin.
Aapeen olisi aika itsenäistyä ja sanoa asiat pöljille suoraan, eivät muuten ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini on vasta 54-vuotias, eli ei mikään vanhus. Suoraan sanoen minua pelottaa, millaista myöhemmin tulee olemaan, jos jo nyt tuntuu että vanhempani eivät itse ota vastuuta terveydestään mutta valittavat silti minulle.
Ap
Olen myös 54-vuotias. Nyt ajateltuna olisi ollut kiva, jos äitini oli kertonut enempi, mitä on odotettavissa. Mutta todennäköisesti olisin suhtaunut hänen puheisiin samaan tapaan kuin sinä nyt. Hormonikorvaushoitoja en halua, jos vain muuten tulen toimeen. Pahin vaihe tuntuisi olevan jo takanapäin.
Minulla on samanlaiset sukulaiset. Kaiken huippu on veljeni joka tölvii minua jatkuvasti korkeakoulutuksesta ja samaan aikaan valittaa miten häntä ei koskaan kannustettu ja sen jälkeen tölvii minun lapsiani. Että tavallaan ymmärtää että ko käytös on ankeaa ja huonoa ja epäsuotavaa mutta itse tykittää sitä täydeltä laidalta 24/7
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan ei se "välittämättä jättäminen" ole millään tavalla helppoa. Teoriassa ehkä, mutta käytännössä tottakai se sattuu, kun ei saa tukea läheisiltään, joiden "pitäisi" välittää, vaan päinvastoin jopa lyttäämistä. Kunnioita ap niitä vaikeitakin tunteitasi ja anna niiden tulla. Hengitä niiden läpi ja ilmaise niitä sinulle sopivalla tavalla (ei välttämättä sille lähipiirille, jos epäilet, että he sinut lyttäisivät niistäkin). Ajan myötä huomaat, että olosi helpottuu, vaikka tietynlainen ikävä ja haikeus voikin jäädä, jos välit läheisten kanssa eivät parane. Ala samalla etsiä elämääsi ihmisiä, jotka kykenevät ja haluavat sinua tukea. Heitä kyllä on eikä kenenkään pitäisi joutua selviämään läpi elämän yksin. Antoisaa työharjoittelua sekä ulkomaankokemuksia :)
Ei kai kukaan väittänytkään että se on helppoa? On kuitenkin eri asia yrittää vääntää kivestä mehua, kuin lähteä etsimään appelsiineja. Ensimmäinen on mahdotonta, toinen mahdollista vaikkei helppoa oliskaan. Niin kauan kuin yrittää kuitenkin sitä kiveä mehustaa, tekee turhaa työtä.
Tuollaiselta suvulta ei ikinä tule saamaan tukea, ja se pitää käsitellä ennemmin tai myöhemmin.
Voi olla, että suvussanne tapahtuneet ikävät ja käsittelemättömät asiat ovat vahvistaneet läheisriippuvuutta sekä ahdistusta. Pitää kontroloida, vahtia, ettei sinulle tapahdu mitään.
Otat kuitenkin tosi vakavasti äitisi vaihdevuosioireet. Niihin oireisiin kuuluu myös valitus ja märmätys vähän samaan tapaan kuin murrosiässä, joten riittää kun nyökyttelet ja sanot voivoi. Mitään muuta ei todellakaan tarvitse äitisi eteen tehdä. Hän vastaa itse elämästään.
Se, että sinäkin olet imenyt itseesi sukunne käytösmallin ja suostut ottamaan vastaan sen kaiken neuvon, mielipiteet jne tekee aivan varmasti kamalan olon.
Voitko vaan miettiä, jos joku taas kehittää sinulle parisuhdemallia ja missä saat asua, että vaan nyökyttelet ja teet kuten tahdot? Tai pyydät perustelemaan, miksi joku on juuri tiettyä mieltä sinun asumisratkaisuista? Että voiko hän perustella miksi vaikkapa Lontoo ei ole hyvä harjoittelupaikka ? Älä jää vain kuuntelemaan, vaan anna muiden miettiä yhtä lailla syyt mielipiteelleen, Useammat tietysti hermostuvat, kun muutatkin roolisi kuuntelijasta haastajaksi, mutta suosittelen kokeilemaan. Se on nätti tapa sanoa "turpa kii"
Koeta itsenäistyä ja luottaa itseesi. Olet oman elämäsi paras asiantuntija!
"Olen myös 54-vuotias. Nyt ajateltuna olisi ollut kiva, jos äitini oli kertonut enempi, mitä on odotettavissa. Mutta todennäköisesti olisin suhtaunut hänen puheisiin samaan tapaan kuin sinä nyt. Hormonikorvaushoitoja en halua, jos vain muuten tulen toimeen. Pahin vaihe tuntuisi olevan jo takanapäin."
Minä tiedän jo, mitä on odotettavissa vaihdevuosissa, sillä opiskelen alaa ja kyllä sen on nähnyt myös tuttuja naisia seuraamalla millaista vaihdevuodet ovat. Itse ottaisin mielelläni hormonikorvaushoidon, jos siihen ei olisi estettä. Miksi kärsiä turhaan kun on helpotustakin saatavilla? Äitini valittaa minulle vaan vanhenemistaan, ryppyjä, harmaita hiuksia yms.
AP
Alue: Aihe vapaa
Äitini on vasta 54-vuotias, eli ei mikään vanhus. Suoraan sanoen minua pelottaa, millaista myöhemmin tulee olemaan, jos jo nyt tuntuu että vanhempani eivät itse ota vastuuta terveydestään mutta valittavat silti minulle.
Ap