Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lannistavat sukulaiset
02.12.2019 |
Olen 28-vuotias nainen ja sukuni on todella lannistava. Opiskelen korkeakoulussa ja minulla on myös aiemmin suoritettu korkeakoulututkinto. Olen menossa toiselle paikkakunnalle kuin missä asun, työharjoitteluun ja sukulaiseni vitsailevat ja piikittelevät tästä. Lisäksi kun suunnittelen, että voisin hakea kesäksi töihin toiseen maahan (se olisi uusi kokemus, minkä voisi tehdä vielä kun ei ole lapsia, olen ollut nuorempana yhden kesän myös ulkomailla töissä), sukulaiset löytävät aina kaikkea negatiivista tällaisista asioista, esimerkiksi ettei minulla ole tukiverkkoa muualla tms. Oman äitini ideaali olisi, että asuisin samalla paikkakunnalla kuin hän.
Lisäksi sukulaisillani on monenlaisia käsityksiä siitä, miten pitää elää, esimerkiksi missä vaiheessa parisuhteessa kuuluu tehdä mitäkin yms. Itselläni on kaksi huonoa suhdetta takana, ja nyt etsin jälleen miestä (aiemmissa huonoissa suhteissa mies ei lopulta halunnut sitoutua ja esimerkiksi perhettä), ja kaikilla sukulaisilla, serkkuni mukaan lukien, on mielipiteitä siitä, missä tahdissa suhteissa pitää edetä. He antavat moraalisia sääntöjä siitä, miten saan edetä suhteessa. Olen nuorin tässä suvussani (toisen vanhemman puolen suku), ehkä siksi olen myös eniten silmätikku.
Ikävää suvussani on myös, että siinä vallitsee asenne, että pitää olla kiitollinen kaikesta (myös esim. jos kylässä käydessä isäntäväki tarjoaa kahvia). Pitää olla nöyrä yms. Minulla oli köyhä lapsuus, ja mm. tämän asenteen takia sairastin myös lievän syömishäiriön murrosiässä. En ikinä haluaisi samanlaista ilmapiiriä omille lapsille, jos saan itse lapsia.
Kaiken lisäksi oma äitini vaivaa minua välillä omilla terveyteen liittyvillä asioilla, esimerkiksi vaihdevuosioireet yms. Yritän auttaa häntä ja ajaa lääkäriin, mutta hän ei loppupeleissä ota itse vastuuta omasta terveydestä, vaan lykkää esim. lääkäriin menoa ja kuitenkin valittaa kaikkia oireita mitä on. Valittaa vanhenemista mutta ei ota estrogeenikorvaushoitoa. Isäni on myös huonossa kunnossa. Ei ole mukavaa jo tässä iässä joutua murehtimaan omista vanhemmista kun ei ole vielä edes omaa perhettä.
Nainen, 28
Kommentit (41)
Meillä jokaisella kun vaan on se yksi elämä niin olet kyllä oikeutettu hakemaan sellaista työtä ja koulutusta mitä haluat. Osaksi se sukulaisten pahapuhe voi olla kateudesta ja menetyksen pelosta kiinni. Olet kuitenkin jo sen ikäinen että sinun pitää viimeistään nyt tehdä tilaa itsellesi, alkaa iloita olemisesta ja kohdata epävarmuuttakin aiheuttavia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini on vasta 54-vuotias, eli ei mikään vanhus. Suoraan sanoen minua pelottaa, millaista myöhemmin tulee olemaan, jos jo nyt tuntuu että vanhempani eivät itse ota vastuuta terveydestään mutta valittavat silti minulle.
Ap
Eivätkö ole töissä. Aika uusavutonta olla pääsemättä lääkäriin tai tilata aikoja.
Kuulostaapa kurjalle, mutta muista, että et ole sukulaistesi mielipiteestä riippuvainen aikuisena ihmisenä (tämä siis, jos itse rahoitat oman elämäsi).
Ehkä sukulaisesi ovat kateellisia? Olet nuoreksi ihmiseksi pärjännyt upeasti. Tällainen saattaa aiheuttaa muutamissa katkeruutta.
Sinun pitää nyt vaan ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tehdä, niin kuin sydän sanoo. Se on oma elämäsi.
Äidilläsi ei ehkä ole muuta puheenaiheita. Koska vielä opiskelet alaa hän ehkä kokenee auttavansa sinua kertomalla olotilastaan.
Äitisi ei myöskään ole mitenkään erityisen vanha vielä. Onko työelämässä?
Oman elämäsi suhteen teet just niinkun sulle sopii, opiskelet muualla tai muutat. Niin sun ei tartte vanhana katua kun ei tullut lähdettyä.
Saan jotenkin käsityksen että asut jossain pienemmässä kaupungissa/maalla missä teidän suvut ovat asuneet jo monta polvea.
Pelätään ulkopuolisia, pelkät Hesalaiset ovat jo se rutto, puhumattakaan muun maalaisista.
Vierailija kirjoitti:
"Olen myös 54-vuotias. Nyt ajateltuna olisi ollut kiva, jos äitini oli kertonut enempi, mitä on odotettavissa. Mutta todennäköisesti olisin suhtaunut hänen puheisiin samaan tapaan kuin sinä nyt. Hormonikorvaushoitoja en halua, jos vain muuten tulen toimeen. Pahin vaihe tuntuisi olevan jo takanapäin."
Minä tiedän jo, mitä on odotettavissa vaihdevuosissa, sillä opiskelen alaa ja kyllä sen on nähnyt myös tuttuja naisia seuraamalla millaista vaihdevuodet ovat. Itse ottaisin mielelläni hormonikorvaushoidon, jos siihen ei olisi estettä. Miksi kärsiä turhaan kun on helpotustakin saatavilla? Äitini valittaa minulle vaan vanhenemistaan, ryppyjä, harmaita hiuksia yms.
AP
Ilmeisesti äitisi ei halua hormonikorvaushoitoa, joten unohda lääkäriin patistaminen ja syyttely siitä, ettei hän ota terveydestään vastuuta. Hän on 54-vuotias, joten voit olettaa, että hän tietää, mitä tekee ja haluaa. Valitus varmasti jatkuu vaikka hänellä olisi millainen lääkitys tahansa. Ainut, mitä voit tehdä, on sopivanlainen suhtautuminen valituksiin. Kuuntele, jos jaksat, mutta mitään muuta sinun ei tarvitse eikä tule tehdä. Tuossa edellä olikin jo hyvä neuvo siitä, miten suhtautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan ei se "välittämättä jättäminen" ole millään tavalla helppoa. Teoriassa ehkä, mutta käytännössä tottakai se sattuu, kun ei saa tukea läheisiltään, joiden "pitäisi" välittää, vaan päinvastoin jopa lyttäämistä. Kunnioita ap niitä vaikeitakin tunteitasi ja anna niiden tulla. Hengitä niiden läpi ja ilmaise niitä sinulle sopivalla tavalla (ei välttämättä sille lähipiirille, jos epäilet, että he sinut lyttäisivät niistäkin). Ajan myötä huomaat, että olosi helpottuu, vaikka tietynlainen ikävä ja haikeus voikin jäädä, jos välit läheisten kanssa eivät parane. Ala samalla etsiä elämääsi ihmisiä, jotka kykenevät ja haluavat sinua tukea. Heitä kyllä on eikä kenenkään pitäisi joutua selviämään läpi elämän yksin. Antoisaa työharjoittelua sekä ulkomaankokemuksia :)
Ei kai kukaan väittänytkään että se on helppoa? On kuitenkin eri asia yrittää vääntää kivestä mehua, kuin lähteä etsimään appelsiineja. Ensimmäinen on mahdotonta, toinen mahdollista vaikkei helppoa oliskaan. Niin kauan kuin yrittää kuitenkin sitä kiveä mehustaa, tekee turhaa työtä.
Tuollaiselta suvulta ei ikinä tule saamaan tukea, ja se pitää käsitellä ennemmin tai myöhemmin.
Aika monta kertaa heti tuossa ensimmäisessä vastauksessa todettiin, kuinka yksinkertaista, simppeliä ja helppoa on vain jättää välittämättä. Ja minähän nimenomaan kehotin ap:tä "käsittelemään" tilanteen omalla kohdallaan vapauttamalla sen synnyttämät tunteet sekä etsimään elämäänsä sellaisia ihmisiä, joista sitä tukea ei tarvitse yrittää väkisin ulos mehustaa.
Suosittelen muuttamaan kauas niistä sukulaisista. Toiselle paikkakunnalle, mieluiten mahdollisimman kauas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä kerro suunnitelmistasi etukäteen heille, koska tiedät heidän suhtautumisensa. He katsovat tilannettasi omasta näkökulmastaan eivätkä osaa asettua sinun asemaasi. Keskustele työasioistasi ja opiskeluistasi mieluummin jonkun vastaavassa tilanteessa olevan kanssa.
Minä en kerro mitään mutta esikoisen lukiovalinta pengottiin netustä ja alkoi suoranainen vaino. Oli liian hieno lukio, selkeästi lapselle liian vaativa jne jne jne loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kun olisin itse kirjoittanut tätä! Sekä mun että puolison vanhemmat yhtä lannistavia, tunkkaisia, elävät edelleenkin noissa samoissa kuplissa.
Anoppi rupesi naureskelemaan kun puhuin siitä että pitää ajokorttia hankkia. Omat vanhemmat haluavat että pysyn vain kotona koska silloin olen turvassa.
Mä ihan piruttaen kun meen appivanhemmille heittäydyn kakaraksi sohvalle enkä tee mitään. Silloin ovat oikein tyytyväisiä. Kun sitten ollaan aikuisia niin anoppi on heti jarruttamassa!
Minulla on samanlainen valittava ja kontrolloiva äiti. Nelikymppisenä jäädytin välit siten, että kieltäydyin kuuntelemasta valituksia ja juoruja muista ihmisistä.
Äiti tietysti suuttui kovasti siitä, mutta oma elämäni helpottui kovasti. Nyt minulla on energiaa myös itselleni kun äiti ei vie viimeisiä voimia valituksellaan.
Olisi kannattanut jäädyttää välit jo paljon aikaisemmin.
Yritin kyllä sopuisastikin saada valituksen loppumaan. Ehdotin, että voisi alkaa kyläilemään naapuruston vanhusten kanssa. Ovat samaa ikäluokkaa ja naapurit ovat usein pyytäneet äitini kylään. Se ei käynyt äidille, sillä nämä naapuruston mummot ovat kovia valittamaan 😆 Siellähän olisi vaikka kuinka paljon samanhenkistä seuraa, mutta ei kelvannut.
Itse olen niitä valituksia joutunut kuuntelemaan pikkulapsesta asti. Olin joku ihmeen pikku-terapeutti, jolle sai purkaa aina huolensa. Vaikea sellaisesta on pois itseään riuhtoa kun on jo lapsena oppinut olevansa vastuussa äidin hyvinvoinnista.
Onnistuin kuitenkin, vaikka ei se kovin nätisti mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla ap ystäviä? Itse olen koko aikuisikäni elänyt sukulaisista kaukana ja yhteyttä pitämättä (muutamaa lukuun ottamatta). Asunut ulkomailla eri maissa jne. Ystävät on se, mikä kantaa. Sekä Suomessa olevat vanhat lähimmät ystävät että ulkomailla uudet. Ja minä toki kannan heitä tarvittaessa.
Niin tuttua! Itsellä vielä iso sisarussarja ja kaikki samanlaisia lyttääviä, ilmeisesti kateellisia(mistäköhän kun ovat saaneet lytättyä minut pitkäaikaistyöttömäksi sairaaksi), aina vihamielisiä,vähätteleviä,olevinaan itse kaikkitietäviä- ja osavia asiassa kuin asiassa/vähintäänki nyt parempia kuin minä! jne.Jo pelkkä ajatuskin esim.vierailuista heidän luokseen saa palan kurkkuun ja ahdistuksen pintaan. Itsekin vihdoin ymmärtänyt laittaa välit poikki lähes kaikkiin, en jaksa enää henkistä väkivaltaansa yhtään enempää, kyllä se perhepiireissäkin osataan ja siellä vasta osataankin kokemusteni perusteella!:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sukusi matalasti koulutettuja duunareita? Joka ihmisryhmässä on ankeuttajia, mutta kokemukseni mukaan pahimpia ovat ne, jotka ovat käyneet minimimäärän kouluja, ja jääneet pieneen kotipitäjään lähinnä juoruamaan pahantahtoisesti naapurien ja sukulaisten asioista. Kaikki lukion ja korkeakoulun käyneet on ”jotain herroja jotka luulee olevansa jotakin eivätkä ole päivääkään tehneet oikeaa työtä”.
Täällä on tullut hyvia neuvoja. Ota etäisyyttä, älä kerro omista asioistasi, ja anna pahojen puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Älä missään tapauksessa yritä sopeutua sukulaisten odotuksiin ja jätä siksi jotain unelmiasi toteuttamatta. Jokainen on kuitenkin ensisijaisesti vastuussa omasta elämästään, sukulaiset joutuu huolehtimaan itsestään.
Kyllä, sukulaiset lukuun ottamatta kahta isän puolen serkkua, ovat matalasti koulutettuja. Tätini myös aina jaksaa vedota siihen, että "jotkut eivät ole käyneet yhtään koulutusta tai ammattia että sinun sietäisi olla jo tyytyväinen". Ja että "ei minunkaan lapsilla (serkuilla) helppoa ole" (vaikka tosi asiassa itse olen omalla sisulla kouluttautunut ja käyn töissä ja serkuilla olisi ollut paremmat lähtökohdat siihenkin, koska heillä oli lapsena molemmat vanhemmat ja minä olen yksinhuoltajaperheestä, isän kanssa huonot välit) ja "jotkut on tyytyväisiä duunarityöhön, sinä yrität aina olla niin hieno" (vaikka AMK-tasoa minunkin nykyinen koulutus on).
Ap
Kaikki lukion ja korkeakoulun käyneet on ”jotain herroja jotka luulee olevansa jotakin eivätkä ole päivääkään tehneet oikeaa työtä”.
Juuri tätä minä olen aina joutunut kuulemaan suurelta osalta sukulaisiani :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lukion ja korkeakoulun käyneet on ”jotain herroja jotka luulee olevansa jotakin eivätkä ole päivääkään tehneet oikeaa työtä”.
Juuri tätä minä olen aina joutunut kuulemaan suurelta osalta sukulaisiani :(
Ap
Yritä olla välittämättä, kouluttaudu niin pitkälle kuin haluat ja järjestä elämäsi muutenkin mukavaksi. Sukulaiset osoittavat vain oman sivistymättömyytensä ja yksinkertaisuutensa kun arvostelevat ja yrittävät lytätä hieman toisella tavalla eläviä. Tyypillistä on, että jostain syystä kaikkea hyvää pitäisi saada itselle ilman mitään ponnistelua ja ansiota, ja muilta ihmisiltä kadehtitaan aivan kaikkea, vaikka toiset olisivat kovasti tehneet töitä menestyksensä eteen.
Tsemppiä! Ei ole helppoa ottaa etäisyyttä perheeseen, mutta voisi olla sinulle parempi jos lopetat kaikki miellyttämisyritykset ja teet niin kuin itse haluat. Tuo on sitä ihmistyyppiä joka löytää jotain arvosteltavaa kaikesta, joten pahaa puhutaan joka tapauksessa. Paras ”kosto” on, kun menestyt ja etenet elämässä omilla avuillasi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lukion ja korkeakoulun käyneet on ”jotain herroja jotka luulee olevansa jotakin eivätkä ole päivääkään tehneet oikeaa työtä”.
Juuri tätä minä olen aina joutunut kuulemaan suurelta osalta sukulaisiani :(
Ap
Jep. Mieheni koko suvun mielipide.
Ja me akateemiset ollaan myös kaikki valtavan rikkaita heti valmistuttuamme ja pystymme esim ihan vaan ostamaan esim appivanhemmille talon (anopin neronleimaus).
Kateellisena sitten seuraan helsinkiläisten opiskelukavereitteni elämää kun heille ostelee ne omat vanhemmat koko ajan kaikkea.
Kuulostaa tutulta. Myös äidin ja isän suku on täynnä näitä, joiden mielestä kaikkien tulisi elää jollain tietyllä kaavalla. Jos ei elä, niin halveksunta on syvää. Esimerkiksi miehen on oltava 25-vuotiaana naimisissa ja perheellinen tai ei ole mies laisinkaan. Korkeastikouluttautuneet ovat herroja ja luulevat olevansa parempia, myös ylioppilaat ovat suuriakin herroja olevinaan. Heidän nuoruudessaan ei käyty kuin kansakoulu. Herraviha on käsin kosketeltavaa. Ulkomailla asuminen on heille tietenkin aivan uppo-outoa ja vierasta, Helsingistä nyt puhumattakaan. "Ne Helsingin herrat". Onko muilla näin ahdasmielistä sukua?
Samojen ihmisten mielestä naisen kuuluu tehdä kotona naisten työt ja miehille on omansa eikä naisen ole soveliasta työelämässäkään olla miesten ammateissa. Sanomattakin on selvää, etten ole sukulaisten kanssa tekemisissä kovinkaan paljon.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kukaan roikkuu suvussaan noin paljon? Kasva aikuiseksi!