Mies huolehtii muista naisista elämässään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lopetin auttamisen ja varsinkin naisten auttamisen, koska heidän on tosiaankin aika alkaa tekemään asioita itse. Näin voimaantumisen aikakaudellakin on esim reiän poraaminen seinään monelle aivan ylitsepääsemätön suoritus. Moni ostaa ikeasta huonekaluja mutta ei osaa kasata niitä, eikö silloin kannattaisi ostaa valmiiksi kasattuja? Ei tietysti kun ne maksaa enemmän ja sitten soittavat minua kasaamaan. En mene enää, tehkää nyt jotakin ihan itse. Lamppuja ei saada kattoon, mutta ei tästäkään olla kuitenkaan valmiita maksamaan. Yrittäkää edes.

Katkeraa poikamiehen tekstiä... Voi raasua.

Naisena ymmärrän harmituksen.

Minä osaan laittaa lamput kattoon, putsaan vessan tukkeutuneet lavuaarin ja osaan kasata huonekalut - jopa tehdä niitä. Ja ihan "harrastuspohjalta".

Olen pieni, hoikka mutta kurvikas nainen ja ottaa totisesti päähän jotkut vinkujat, jotka - ilmeisesti voidakseen tuntea olevansa naisellisia - heittäytyvät avuttomiksi näiden kotoisten pikku haasteiden edessä. - Sitten orjuutetaan tuttuja, naapureita, sukulaisia ilmaiseksi. Jos ei osaa / uskalla / halua vaihtaa  itse renkaita, viedään auto huoltoon ja maksetaan pikkuisen ja homma hoituu. Ei ole tarvis kiusata ja riistää muiden vapaa-aikaa tämmöisiin.

Kuulostaa eksältäni. Saattoi keskellä yötä lähteä korjaamaan jonkun toisen jääkaappia. Tiedä sitten. Alkoi myöhemmin väkivaltaiseksi, joten pistin kiertoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On niin kiva autella, kun se on ns. ylimääräistä ja kruunua pukkaa päähän. Kotona sama onkin ditten ihan normivelvollisuus eikä enää hyvää hyvyyttään auttamista ilman paraateja. Kuka nyt sellaista jaksaisikaan...

Tämä. Jotkut ihmiset hakevat huomiota ja ihailua tuollaisella avualiaisuudella. Parisuhteessa se oikea luonne tulee kuitenkin esiin.

Ei. Minä tykkään auttaa muita ketä tarvitsee apua, mutta en todellakaan tahdo että se avuntarvitsija asuu kotonani. Nykypäivänä naistenkin tulee hoitaa asiansa itse niin, ettei joka käänteessä olla pyytämässä apua. Esim jos tahtoo vaikka pitaremonttia kotiin, niin sitten tekee sen pintaremontin itse, tai ostaa palvelun. Onneksi meillä näin tapahtuukin, olisi jotenkin kummallista valita puoliso jota saa olla auttamassa kun ei itse viitsitä tehdä tai ottaa edes asioista selvää. Miksi muuten avunpyyyäjä on miltei aina nainen?

Siis täh? Miten se ei-kotona asuva avunpyytäjä on paremmin apunsa ansainnut kuin kumppanisi? Miksi et hänelle sano, että hoida asiasi itse?

Millä perusteella siis katsot, että on oikein auttaa vieraita, mutta ei omaa puolisoa....kummallista haalia elämäänsä ihmisiä, joita saa olla auttamassa.

Niitä autetaan jotka tarvitsevat apua. En ole valinnut sellaista puolisoa joka on joka käänteessä pyytämssä apua. Miksi minun tarvitsee toistaa tämä asia, etkö osaa lukea? En ole auttamassa puolisoani joka käänteessä ja aikuinen osaa itse ottaa asioista selvää ja tehdä, niin minäkin toimin. Juurikin en haali ihmisä elämääni joita saa olla auttamassa, autan jos huomaan että joku tarvitsee apua. Puolisoni on näppärä jolla myös leikkaa hyvin, joten hän osaa tehdä asioita itse. Keskustelemme myös tavoitteista joita toteutamme yhdessä. Minusta on naurettavaa pyytää apua kun ei itse viitsitä tehdä, ja todellakin oletan että puolisoni ei näin tee. Kun puolisoni pyytää apua, niin hänellä on siihen hyvä aina syy, eikä vain omaa laiskuuttaan velvoita minua toteuttamaan hänen kaipaamiaan asioita, esim uusia tapetteja.

Sinulta kysyttiin, että eivätkö nämä vieraat avunpyytäjät sitten ole naurettavia? Miksi autat naurettavia avuntarvitsijoita ollenkaan? Jos on noin jyrkkä kanta avunpyytämiseen, luulisi sen ulottuvan muihinkin kuin omaan puolisoon.

Osa mielestäni on, mutta autan silti. Miksikö? Koska yhteiskunta on tehnyt omalta osaltaan ihmisistä avuttomia ja laiskojakin. En tahdo heitä kotiini, mutta tiedostan että minä olen sinällään onnekas että osaan ja jaksan tehdä asioita ja myös ottaa niistä selvää, joten autan. Puolisokseni en kuitenkaan tälläistä halua, ennemmin olisin yksin. Eikä suhtautumiseni ole mielestäni jyrkkä, edelleen autan jos apua tarvitaan, oli kyse puolisostani tai vieraista ihmisistä. Puolisokseni en vain halua ihmistä joka siirtää omia tehtäviään minulle, koska minullakin on ne omat tehtäväni, enkä näitä sisällytä puolisoni tehtäväksi.

Eikä ole varmaan helppoa puolisosi apua sinulta pyytää, vaikka olisi tarvekin. Viimeiseen asti varmaan hampaat irvessä yrittää jaksaa ja osata itse. Auttamisesi tuntuu aika ylimieliseltä ylhäältä päin tuleva armona, ei vilpittömänä avuliaisuutena. Minusta asenteesi on jyrkkä, kun pidät lukua, ettei vaan osu sulle siirrettynä jotain toisen tehtävää - siis puolison tehtävää.  

Autan todellkin vilpittömästi ihmisiä, mutta tietenkin minä päätän ketä autan ja koska, muuten en muuta ehtisikään. Tämä asia sopii meidän kotitalouteen hyvin ja asioista myös keskustellaan. Asia on avan sama kotitöiden osalta, ne tehdään myös puoliksi, niin miksi minun tulisi tehdä jossain toisaalla jotenkin automaattisesti enemmän? Teen kyllä useinkin, mutta tämä ei saa olla mikään oletusarvo että toisaalla vaaditaan että tehdään puoliksi, mutta toisaalla sitä vaatia on itsekäs ja paha. En tahdo kotiini ihmistä joka velvoittaa minulta enemmän mitä on valmis itse tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On niin kiva autella, kun se on ns. ylimääräistä ja kruunua pukkaa päähän. Kotona sama onkin ditten ihan normivelvollisuus eikä enää hyvää hyvyyttään auttamista ilman paraateja. Kuka nyt sellaista jaksaisikaan...

Tämä. Jotkut ihmiset hakevat huomiota ja ihailua tuollaisella avualiaisuudella. Parisuhteessa se oikea luonne tulee kuitenkin esiin.

Ei. Minä tykkään auttaa muita ketä tarvitsee apua, mutta en todellakaan tahdo että se avuntarvitsija asuu kotonani. Nykypäivänä naistenkin tulee hoitaa asiansa itse niin, ettei joka käänteessä olla pyytämässä apua. Esim jos tahtoo vaikka pitaremonttia kotiin, niin sitten tekee sen pintaremontin itse, tai ostaa palvelun. Onneksi meillä näin tapahtuukin, olisi jotenkin kummallista valita puoliso jota saa olla auttamassa kun ei itse viitsitä tehdä tai ottaa edes asioista selvää. Miksi muuten avunpyyyäjä on miltei aina nainen?

Siis täh? Miten se ei-kotona asuva avunpyytäjä on paremmin apunsa ansainnut kuin kumppanisi? Miksi et hänelle sano, että hoida asiasi itse?

Millä perusteella siis katsot, että on oikein auttaa vieraita, mutta ei omaa puolisoa....kummallista haalia elämäänsä ihmisiä, joita saa olla auttamassa.

Niitä autetaan jotka tarvitsevat apua. En ole valinnut sellaista puolisoa joka on joka käänteessä pyytämssä apua. Miksi minun tarvitsee toistaa tämä asia, etkö osaa lukea? En ole auttamassa puolisoani joka käänteessä ja aikuinen osaa itse ottaa asioista selvää ja tehdä, niin minäkin toimin. Juurikin en haali ihmisä elämääni joita saa olla auttamassa, autan jos huomaan että joku tarvitsee apua. Puolisoni on näppärä jolla myös leikkaa hyvin, joten hän osaa tehdä asioita itse. Keskustelemme myös tavoitteista joita toteutamme yhdessä. Minusta on naurettavaa pyytää apua kun ei itse viitsitä tehdä, ja todellakin oletan että puolisoni ei näin tee. Kun puolisoni pyytää apua, niin hänellä on siihen hyvä aina syy, eikä vain omaa laiskuuttaan velvoita minua toteuttamaan hänen kaipaamiaan asioita, esim uusia tapetteja.

Sinulta kysyttiin, että eivätkö nämä vieraat avunpyytäjät sitten ole naurettavia? Miksi autat naurettavia avuntarvitsijoita ollenkaan? Jos on noin jyrkkä kanta avunpyytämiseen, luulisi sen ulottuvan muihinkin kuin omaan puolisoon.

Osa mielestäni on, mutta autan silti. Miksikö? Koska yhteiskunta on tehnyt omalta osaltaan ihmisistä avuttomia ja laiskojakin. En tahdo heitä kotiini, mutta tiedostan että minä olen sinällään onnekas että osaan ja jaksan tehdä asioita ja myös ottaa niistä selvää, joten autan. Puolisokseni en kuitenkaan tälläistä halua, ennemmin olisin yksin. Eikä suhtautumiseni ole mielestäni jyrkkä, edelleen autan jos apua tarvitaan, oli kyse puolisostani tai vieraista ihmisistä. Puolisokseni en vain halua ihmistä joka siirtää omia tehtäviään minulle, koska minullakin on ne omat tehtäväni, enkä näitä sisällytä puolisoni tehtäväksi.

Eikä ole varmaan helppoa puolisosi apua sinulta pyytää, vaikka olisi tarvekin. Viimeiseen asti varmaan hampaat irvessä yrittää jaksaa ja osata itse. Auttamisesi tuntuu aika ylimieliseltä ylhäältä päin tuleva armona, ei vilpittömänä avuliaisuutena. Minusta asenteesi on jyrkkä, kun pidät lukua, ettei vaan osu sulle siirrettynä jotain toisen tehtävää - siis puolison tehtävää.  

Autan todellkin vilpittömästi ihmisiä, mutta tietenkin minä päätän ketä autan ja koska, muuten en muuta ehtisikään. Tämä asia sopii meidän kotitalouteen hyvin ja asioista myös keskustellaan. Asia on avan sama kotitöiden osalta, ne tehdään myös puoliksi, niin miksi minun tulisi tehdä jossain toisaalla jotenkin automaattisesti enemmän? Teen kyllä useinkin, mutta tämä ei saa olla mikään oletusarvo että toisaalla vaaditaan että tehdään puoliksi, mutta toisaalla sitä vaatia on itsekäs ja paha. En tahdo kotiini ihmistä joka velvoittaa minulta enemmän mitä on valmis itse tekemään.

Nyt oli siis kyse auttamisesta, ei arjen joka päiväisistä askareista. Ja juuri silloin, kun haluaa/tarvitsee jotain, mihin ei itse pysty tai jaksa, tarvitsee apua. Kuulostaa omituiselta, että juuri silloin onkin vaatimus, että itse pitää tehdä, eikä toinen varmastikaan juuri silloin auta.

Mutta taidan tuntea kaltaisesi miehen. Esimerkiksi illanistujaisissa hän kantaa ja kaataa kaikille naisille juomaa, mutta kun oma vaimo pyytää tuomaan samalla hänellekin, vastaus kuuluu: älä passauta. Olen tulkinnut, että tälle miehelle on hyvin tärkeää se, että hänhän ei naista passaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lopetin auttamisen ja varsinkin naisten auttamisen, koska heidän on tosiaankin aika alkaa tekemään asioita itse. Näin voimaantumisen aikakaudellakin on esim reiän poraaminen seinään monelle aivan ylitsepääsemätön suoritus. Moni ostaa ikeasta huonekaluja mutta ei osaa kasata niitä, eikö silloin kannattaisi ostaa valmiiksi kasattuja? Ei tietysti kun ne maksaa enemmän ja sitten soittavat minua kasaamaan. En mene enää, tehkää nyt jotakin ihan itse. Lamppuja ei saada kattoon, mutta ei tästäkään olla kuitenkaan valmiita maksamaan. Yrittäkää edes.

Katkeraa poikamiehen tekstiä... Voi raasua.

En ole poikamies, vaikka ymmärrän että tämä siltä kuulostikin. Tahdon tosiaan että naiset tekevät asioita itse eivätkä vain meuhkaa tekevänsä.

Itse en ainakaan meuhkaa mitään, miesten apu on oikein tervetullutta enkä yleensä edes pyydä vaan tulevat automaattisesti kun kuulemma esim. jokin esine painaa niin paljon.

Tekisi mieli halata näitä mutta en ole uskaltanut :’D

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On niin kiva autella, kun se on ns. ylimääräistä ja kruunua pukkaa päähän. Kotona sama onkin ditten ihan normivelvollisuus eikä enää hyvää hyvyyttään auttamista ilman paraateja. Kuka nyt sellaista jaksaisikaan...

Tämä. Jotkut ihmiset hakevat huomiota ja ihailua tuollaisella avualiaisuudella. Parisuhteessa se oikea luonne tulee kuitenkin esiin.

Ei. Minä tykkään auttaa muita ketä tarvitsee apua, mutta en todellakaan tahdo että se avuntarvitsija asuu kotonani. Nykypäivänä naistenkin tulee hoitaa asiansa itse niin, ettei joka käänteessä olla pyytämässä apua. Esim jos tahtoo vaikka pitaremonttia kotiin, niin sitten tekee sen pintaremontin itse, tai ostaa palvelun. Onneksi meillä näin tapahtuukin, olisi jotenkin kummallista valita puoliso jota saa olla auttamassa kun ei itse viitsitä tehdä tai ottaa edes asioista selvää. Miksi muuten avunpyyyäjä on miltei aina nainen?

Siis täh? Miten se ei-kotona asuva avunpyytäjä on paremmin apunsa ansainnut kuin kumppanisi? Miksi et hänelle sano, että hoida asiasi itse?

Millä perusteella siis katsot, että on oikein auttaa vieraita, mutta ei omaa puolisoa....kummallista haalia elämäänsä ihmisiä, joita saa olla auttamassa.

Niitä autetaan jotka tarvitsevat apua. En ole valinnut sellaista puolisoa joka on joka käänteessä pyytämssä apua. Miksi minun tarvitsee toistaa tämä asia, etkö osaa lukea? En ole auttamassa puolisoani joka käänteessä ja aikuinen osaa itse ottaa asioista selvää ja tehdä, niin minäkin toimin. Juurikin en haali ihmisä elämääni joita saa olla auttamassa, autan jos huomaan että joku tarvitsee apua. Puolisoni on näppärä jolla myös leikkaa hyvin, joten hän osaa tehdä asioita itse. Keskustelemme myös tavoitteista joita toteutamme yhdessä. Minusta on naurettavaa pyytää apua kun ei itse viitsitä tehdä, ja todellakin oletan että puolisoni ei näin tee. Kun puolisoni pyytää apua, niin hänellä on siihen hyvä aina syy, eikä vain omaa laiskuuttaan velvoita minua toteuttamaan hänen kaipaamiaan asioita, esim uusia tapetteja.

Sinulta kysyttiin, että eivätkö nämä vieraat avunpyytäjät sitten ole naurettavia? Miksi autat naurettavia avuntarvitsijoita ollenkaan? Jos on noin jyrkkä kanta avunpyytämiseen, luulisi sen ulottuvan muihinkin kuin omaan puolisoon.

Osa mielestäni on, mutta autan silti. Miksikö? Koska yhteiskunta on tehnyt omalta osaltaan ihmisistä avuttomia ja laiskojakin. En tahdo heitä kotiini, mutta tiedostan että minä olen sinällään onnekas että osaan ja jaksan tehdä asioita ja myös ottaa niistä selvää, joten autan. Puolisokseni en kuitenkaan tälläistä halua, ennemmin olisin yksin. Eikä suhtautumiseni ole mielestäni jyrkkä, edelleen autan jos apua tarvitaan, oli kyse puolisostani tai vieraista ihmisistä. Puolisokseni en vain halua ihmistä joka siirtää omia tehtäviään minulle, koska minullakin on ne omat tehtäväni, enkä näitä sisällytä puolisoni tehtäväksi.

Eikä ole varmaan helppoa puolisosi apua sinulta pyytää, vaikka olisi tarvekin. Viimeiseen asti varmaan hampaat irvessä yrittää jaksaa ja osata itse. Auttamisesi tuntuu aika ylimieliseltä ylhäältä päin tuleva armona, ei vilpittömänä avuliaisuutena. Minusta asenteesi on jyrkkä, kun pidät lukua, ettei vaan osu sulle siirrettynä jotain toisen tehtävää - siis puolison tehtävää.  

Autan todellkin vilpittömästi ihmisiä, mutta tietenkin minä päätän ketä autan ja koska, muuten en muuta ehtisikään. Tämä asia sopii meidän kotitalouteen hyvin ja asioista myös keskustellaan. Asia on avan sama kotitöiden osalta, ne tehdään myös puoliksi, niin miksi minun tulisi tehdä jossain toisaalla jotenkin automaattisesti enemmän? Teen kyllä useinkin, mutta tämä ei saa olla mikään oletusarvo että toisaalla vaaditaan että tehdään puoliksi, mutta toisaalla sitä vaatia on itsekäs ja paha. En tahdo kotiini ihmistä joka velvoittaa minulta enemmän mitä on valmis itse tekemään.

Nyt oli siis kyse auttamisesta, ei arjen joka päiväisistä askareista. Ja juuri silloin, kun haluaa/tarvitsee jotain, mihin ei itse pysty tai jaksa, tarvitsee apua. Kuulostaa omituiselta, että juuri silloin onkin vaatimus, että itse pitää tehdä, eikä toinen varmastikaan juuri silloin auta.

Mutta taidan tuntea kaltaisesi miehen. Esimerkiksi illanistujaisissa hän kantaa ja kaataa kaikille naisille juomaa, mutta kun oma vaimo pyytää tuomaan samalla hänellekin, vastaus kuuluu: älä passauta. Olen tulkinnut, että tälle miehelle on hyvin tärkeää se, että hänhän ei naista passaa.

Ei näin. Vaan kun on vain yksinkertaisesti kasvava joukko ihmisiä jotka eivät viitsi itse tehdä/opetella. Esimerkiksi jos toinen pyytää toistuvasti apua vaikka auton pissapojan täyttöön tai katsomaan öljyt. Tai vaikka toistuvasti ompelemaan napin. Lähtökohtana tulee olla että tekee omat asiat itse. Monet naamioivat oman laiskuutensa muka niin viattomiin avunpyyntöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lopetin auttamisen ja varsinkin naisten auttamisen, koska heidän on tosiaankin aika alkaa tekemään asioita itse. Näin voimaantumisen aikakaudellakin on esim reiän poraaminen seinään monelle aivan ylitsepääsemätön suoritus. Moni ostaa ikeasta huonekaluja mutta ei osaa kasata niitä, eikö silloin kannattaisi ostaa valmiiksi kasattuja? Ei tietysti kun ne maksaa enemmän ja sitten soittavat minua kasaamaan. En mene enää, tehkää nyt jotakin ihan itse. Lamppuja ei saada kattoon, mutta ei tästäkään olla kuitenkaan valmiita maksamaan. Yrittäkää edes.

Katkeraa poikamiehen tekstiä... Voi raasua.

En ole poikamies, vaikka ymmärrän että tämä siltä kuulostikin. Tahdon tosiaan että naiset tekevät asioita itse eivätkä vain meuhkaa tekevänsä.

Itse en ainakaan meuhkaa mitään, miesten apu on oikein tervetullutta enkä yleensä edes pyydä vaan tulevat automaattisesti kun kuulemma esim. jokin esine painaa niin paljon.

Tekisi mieli halata näitä mutta en ole uskaltanut :’D

Eri

Tosi moni meuhkaa, onneksi sinä et.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lopetin auttamisen ja varsinkin naisten auttamisen, koska heidän on tosiaankin aika alkaa tekemään asioita itse. Näin voimaantumisen aikakaudellakin on esim reiän poraaminen seinään monelle aivan ylitsepääsemätön suoritus. Moni ostaa ikeasta huonekaluja mutta ei osaa kasata niitä, eikö silloin kannattaisi ostaa valmiiksi kasattuja? Ei tietysti kun ne maksaa enemmän ja sitten soittavat minua kasaamaan. En mene enää, tehkää nyt jotakin ihan itse. Lamppuja ei saada kattoon, mutta ei tästäkään olla kuitenkaan valmiita maksamaan. Yrittäkää edes.

Katkeraa poikamiehen tekstiä... Voi raasua.

Naisena ymmärrän harmituksen.

Minä osaan laittaa lamput kattoon, putsaan vessan tukkeutuneet lavuaarin ja osaan kasata huonekalut - jopa tehdä niitä. Ja ihan "harrastuspohjalta".

Olen pieni, hoikka mutta kurvikas nainen ja ottaa totisesti päähän jotkut vinkujat, jotka - ilmeisesti voidakseen tuntea olevansa naisellisia - heittäytyvät avuttomiksi näiden kotoisten pikku haasteiden edessä. - Sitten orjuutetaan tuttuja, naapureita, sukulaisia ilmaiseksi. Jos ei osaa / uskalla / halua vaihtaa  itse renkaita, viedään auto huoltoon ja maksetaan pikkuisen ja homma hoituu. Ei ole tarvis kiusata ja riistää muiden vapaa-aikaa tämmöisiin.

Tämähän on niin totta. Mileeni putkahti termi toksinen feminiinisyys. Eiköhän ihmisten ole aika herätä tähän vallankäytön muotoon.

Mun ex-aviomies oli tuollainen passiivisaggressiivinen, uhriutuva narsisti. Uskomattoman kiltti ja tunnollinen mies, jonka avuliaisuuteen ja hyväsydämisyyteen ihastuin. Suhteen aikana selvisi, että mies ei nauttinut yhtään toisille asioitten tekemisestä, vaan haki sillä hyväksyntää. Kaverina tietysti korvaamaton, ja kaverinsa kuppasivatkin exää minkä ehtivät. Minä olin se paha muija, joka tuli herra handymanin ja kavereitten väliin.

Tavatessamme mies oli sellainen, että piti puhelinta yöt päällä jos kaverit sattuisivat tarvitsemaan yöllä kyytiä kotiin ja lähti sitten omaan piikkiin kuskaamaan. Saattoi matkustaa 400km auttamaan kaveria tapetoimisessa, ja illaksi sitten kotiin koska kaverilla oli menoja, ei voinut yöpyä.

Teki ihan absurdeja palveluksia, ei osannut sanoa ei ja perheensä rääkkäsi miestä koko ajan ja lupasivat miehen joulupyhinä myös naapureitten avuksi.

Appivanhempien luona minä istuin sohvalla kun anoppi ja isäpuolensa ohjeistivat miestä tekemään millon mitäkin palvelusta ja korjausta.

Isoja riitoja tuli kun yövyttiin appivanhempien mökillä ja mies oli kaksi päivää painanut naapureitten ja sukulaisten talkkarina ja assarina, minä olin auttanut minkä osasin mm. matonpesussa, mutta selkävaivainen ja uhriutuja-anoppi teki siitäkin hommasta mahdottoman. Pesi mun pesemät matot uudestaan paremmin ja sitten marmatti kuinka koskee selkään jne. Ilmapiiri oli ahdistava. Kun mies tuli sitten rättipoikki mökkiin nukkumaan pyysin häntä nätisti siirtämään pöytävaloa, joka oli oven tiellä. Tällaisesta pienestä pyynnöstä kilahti. Oli siis miellyttänyt koko päivän muita joten ei riittänyt enää yksinkertaiseen vaimon pyyntöön paukkuja.

Loppuaika suhteesta sammuteltiin vain näitä miehen räjähtäviä tulipaloja, ei kestänyt mitään kompromissia kotona, eikä halunnut tehdä edes normiarkeen kuuluvia asioita, kuten käydä kaupassa kuin itselleen. Oli kotona superitsekäs, koska uskalsi, muualla ei. Erottiin. Ja vielä kahden vuoden päästä kun olen uudessa suhteessa, ex olisi valmis tulemaan korjaamaan milloin mitäkin ja jatkaa tuota uhriutumista.

Ei kuitenkaan saa uutta suhdetta rakennettua, koska ilmoitti olevansa jatkossa itsekäs suhteessa. Säälittää kun ex ei tajua, että hänen pitäisi olla itsekkäämpi suhteessa kavereihin ja sukuunsa, ja panostaa parisuhteeseen. Mutta ei ole mun ongelma, harmittaa hänen puolestaan kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-aviomies oli tuollainen passiivisaggressiivinen, uhriutuva narsisti. Uskomattoman kiltti ja tunnollinen mies, jonka avuliaisuuteen ja hyväsydämisyyteen ihastuin. Suhteen aikana selvisi, että mies ei nauttinut yhtään toisille asioitten tekemisestä, vaan haki sillä hyväksyntää. Kaverina tietysti korvaamaton, ja kaverinsa kuppasivatkin exää minkä ehtivät. Minä olin se paha muija, joka tuli herra handymanin ja kavereitten väliin.

Tavatessamme mies oli sellainen, että piti puhelinta yöt päällä jos kaverit sattuisivat tarvitsemaan yöllä kyytiä kotiin ja lähti sitten omaan piikkiin kuskaamaan. Saattoi matkustaa 400km auttamaan kaveria tapetoimisessa, ja illaksi sitten kotiin koska kaverilla oli menoja, ei voinut yöpyä.

Teki ihan absurdeja palveluksia, ei osannut sanoa ei ja perheensä rääkkäsi miestä koko ajan ja lupasivat miehen joulupyhinä myös naapureitten avuksi.

Appivanhempien luona minä istuin sohvalla kun anoppi ja isäpuolensa ohjeistivat miestä tekemään millon mitäkin palvelusta ja korjausta.

Isoja riitoja tuli kun yövyttiin appivanhempien mökillä ja mies oli kaksi päivää painanut naapureitten ja sukulaisten talkkarina ja assarina, minä olin auttanut minkä osasin mm. matonpesussa, mutta selkävaivainen ja uhriutuja-anoppi teki siitäkin hommasta mahdottoman. Pesi mun pesemät matot uudestaan paremmin ja sitten marmatti kuinka koskee selkään jne. Ilmapiiri oli ahdistava. Kun mies tuli sitten rättipoikki mökkiin nukkumaan pyysin häntä nätisti siirtämään pöytävaloa, joka oli oven tiellä. Tällaisesta pienestä pyynnöstä kilahti. Oli siis miellyttänyt koko päivän muita joten ei riittänyt enää yksinkertaiseen vaimon pyyntöön paukkuja.

Loppuaika suhteesta sammuteltiin vain näitä miehen räjähtäviä tulipaloja, ei kestänyt mitään kompromissia kotona, eikä halunnut tehdä edes normiarkeen kuuluvia asioita, kuten käydä kaupassa kuin itselleen. Oli kotona superitsekäs, koska uskalsi, muualla ei. Erottiin. Ja vielä kahden vuoden päästä kun olen uudessa suhteessa, ex olisi valmis tulemaan korjaamaan milloin mitäkin ja jatkaa tuota uhriutumista.

Ei kuitenkaan saa uutta suhdetta rakennettua, koska ilmoitti olevansa jatkossa itsekäs suhteessa. Säälittää kun ex ei tajua, että hänen pitäisi olla itsekkäämpi suhteessa kavereihin ja sukuunsa, ja panostaa parisuhteeseen. Mutta ei ole mun ongelma, harmittaa hänen puolestaan kyllä.

Tuttavani haluaa auttaa niin paljon eläimiä, että hänen elämänsä on kurjaa, eikä itse näe tätä, tai saatika usko. Masentuneena saa ainoan ilon eläinten auttamisesta ja hamstraa niitä kotiinsa. Ei mikään ole tervettä jos ei osaa asettaa rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On niin kiva autella, kun se on ns. ylimääräistä ja kruunua pukkaa päähän. Kotona sama onkin ditten ihan normivelvollisuus eikä enää hyvää hyvyyttään auttamista ilman paraateja. Kuka nyt sellaista jaksaisikaan...

Tämä. Jotkut ihmiset hakevat huomiota ja ihailua tuollaisella avualiaisuudella. Parisuhteessa se oikea luonne tulee kuitenkin esiin.

Ei. Minä tykkään auttaa muita ketä tarvitsee apua, mutta en todellakaan tahdo että se avuntarvitsija asuu kotonani. Nykypäivänä naistenkin tulee hoitaa asiansa itse niin, ettei joka käänteessä olla pyytämässä apua. Esim jos tahtoo vaikka pitaremonttia kotiin, niin sitten tekee sen pintaremontin itse, tai ostaa palvelun. Onneksi meillä näin tapahtuukin, olisi jotenkin kummallista valita puoliso jota saa olla auttamassa kun ei itse viitsitä tehdä tai ottaa edes asioista selvää. Miksi muuten avunpyyyäjä on miltei aina nainen?

Siis täh? Miten se ei-kotona asuva avunpyytäjä on paremmin apunsa ansainnut kuin kumppanisi? Miksi et hänelle sano, että hoida asiasi itse?

Millä perusteella siis katsot, että on oikein auttaa vieraita, mutta ei omaa puolisoa....kummallista haalia elämäänsä ihmisiä, joita saa olla auttamassa.

Niitä autetaan jotka tarvitsevat apua. En ole valinnut sellaista puolisoa joka on joka käänteessä pyytämssä apua. Miksi minun tarvitsee toistaa tämä asia, etkö osaa lukea? En ole auttamassa puolisoani joka käänteessä ja aikuinen osaa itse ottaa asioista selvää ja tehdä, niin minäkin toimin. Juurikin en haali ihmisä elämääni joita saa olla auttamassa, autan jos huomaan että joku tarvitsee apua. Puolisoni on näppärä jolla myös leikkaa hyvin, joten hän osaa tehdä asioita itse. Keskustelemme myös tavoitteista joita toteutamme yhdessä. Minusta on naurettavaa pyytää apua kun ei itse viitsitä tehdä, ja todellakin oletan että puolisoni ei näin tee. Kun puolisoni pyytää apua, niin hänellä on siihen hyvä aina syy, eikä vain omaa laiskuuttaan velvoita minua toteuttamaan hänen kaipaamiaan asioita, esim uusia tapetteja.

Sinulta kysyttiin, että eivätkö nämä vieraat avunpyytäjät sitten ole naurettavia? Miksi autat naurettavia avuntarvitsijoita ollenkaan? Jos on noin jyrkkä kanta avunpyytämiseen, luulisi sen ulottuvan muihinkin kuin omaan puolisoon.

Osa mielestäni on, mutta autan silti. Miksikö? Koska yhteiskunta on tehnyt omalta osaltaan ihmisistä avuttomia ja laiskojakin. En tahdo heitä kotiini, mutta tiedostan että minä olen sinällään onnekas että osaan ja jaksan tehdä asioita ja myös ottaa niistä selvää, joten autan. Puolisokseni en kuitenkaan tälläistä halua, ennemmin olisin yksin. Eikä suhtautumiseni ole mielestäni jyrkkä, edelleen autan jos apua tarvitaan, oli kyse puolisostani tai vieraista ihmisistä. Puolisokseni en vain halua ihmistä joka siirtää omia tehtäviään minulle, koska minullakin on ne omat tehtäväni, enkä näitä sisällytä puolisoni tehtäväksi.

Eikä ole varmaan helppoa puolisosi apua sinulta pyytää, vaikka olisi tarvekin. Viimeiseen asti varmaan hampaat irvessä yrittää jaksaa ja osata itse. Auttamisesi tuntuu aika ylimieliseltä ylhäältä päin tuleva armona, ei vilpittömänä avuliaisuutena. Minusta asenteesi on jyrkkä, kun pidät lukua, ettei vaan osu sulle siirrettynä jotain toisen tehtävää - siis puolison tehtävää.  

Autan todellkin vilpittömästi ihmisiä, mutta tietenkin minä päätän ketä autan ja koska, muuten en muuta ehtisikään. Tämä asia sopii meidän kotitalouteen hyvin ja asioista myös keskustellaan. Asia on avan sama kotitöiden osalta, ne tehdään myös puoliksi, niin miksi minun tulisi tehdä jossain toisaalla jotenkin automaattisesti enemmän? Teen kyllä useinkin, mutta tämä ei saa olla mikään oletusarvo että toisaalla vaaditaan että tehdään puoliksi, mutta toisaalla sitä vaatia on itsekäs ja paha. En tahdo kotiini ihmistä joka velvoittaa minulta enemmän mitä on valmis itse tekemään.

Nyt oli siis kyse auttamisesta, ei arjen joka päiväisistä askareista. Ja juuri silloin, kun haluaa/tarvitsee jotain, mihin ei itse pysty tai jaksa, tarvitsee apua. Kuulostaa omituiselta, että juuri silloin onkin vaatimus, että itse pitää tehdä, eikä toinen varmastikaan juuri silloin auta.

Mutta taidan tuntea kaltaisesi miehen. Esimerkiksi illanistujaisissa hän kantaa ja kaataa kaikille naisille juomaa, mutta kun oma vaimo pyytää tuomaan samalla hänellekin, vastaus kuuluu: älä passauta. Olen tulkinnut, että tälle miehelle on hyvin tärkeää se, että hänhän ei naista passaa.

Ei näin. Vaan kun on vain yksinkertaisesti kasvava joukko ihmisiä jotka eivät viitsi itse tehdä/opetella. Esimerkiksi jos toinen pyytää toistuvasti apua vaikka auton pissapojan täyttöön tai katsomaan öljyt. Tai vaikka toistuvasti ompelemaan napin. Lähtökohtana tulee olla että tekee omat asiat itse. Monet naamioivat oman laiskuutensa muka niin viattomiin avunpyyntöihin.

Ja näitä avuttomia sinä autat, mutta jos vaimo tahtoisi tehdä keittiöremontin, sinä et auta, vaan hoitakoon yksin  itse? Huh huh.

Mulla oli myös tuollainen kumppani.

Suhteen alussa "paapoi" minuakin, mutta sitten paljastui että kaverit (myös ne naiset) on tärkeämpiä kuin suhde. Näin oli mennyt edellistenkin kanssa, ei vain minun.

Kumppani tuli liian lähelle henkisesti, ja hän on myös itse paljastanut olevansa läheisriippuvainen, mitä en ensin edes uskonut. Kiillottaa kruunuaan, mutta liian lähelle ei saa tulla.

Vierailija kirjoitti:

Ap, hän on luultavasti ihastunut ja rakastunut sinuun siksi, koska olet itsenäinen ja omilla jaloillasi seisova. Olet ihminen, johon hän voi luottaa ja nojata. Mutta nyt sua pelottaa, että jäät näiden muiden autettavien varjoon. Voin kertoa, että et jää. Hän edelleen arvostaa noita ominaisuuksia sinussa. Jos haluat hänen huomion, kannattaa kysellä häneltä miten voit auttaa häntä, miten hän jaksaa ja mitä hän kaipaa. Kehu ja ihaile häntä. Tarjoudu hieromaan hartioita tai osta hänen lempiolutta jääkaappiin. Kerro miten korvaamaton hän on sinulle. Näin et ole yksi autettava muiden joukossa vaan hän näkee, että välität hänen hyvinvoinnistaan, mutta et kuitenkaan tuomitse häntä. Auttajat nimittäin usein kaipaavat tätä, mutta eivät saa sitä sanotuksi. 

Ketjun hyödyllisin vinkki!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hän on luultavasti ihastunut ja rakastunut sinuun siksi, koska olet itsenäinen ja omilla jaloillasi seisova. Olet ihminen, johon hän voi luottaa ja nojata. Mutta nyt sua pelottaa, että jäät näiden muiden autettavien varjoon. Voin kertoa, että et jää. Hän edelleen arvostaa noita ominaisuuksia sinussa. Jos haluat hänen huomion, kannattaa kysellä häneltä miten voit auttaa häntä, miten hän jaksaa ja mitä hän kaipaa. Kehu ja ihaile häntä. Tarjoudu hieromaan hartioita tai osta hänen lempiolutta jääkaappiin. Kerro miten korvaamaton hän on sinulle. Näin et ole yksi autettava muiden joukossa vaan hän näkee, että välität hänen hyvinvoinnistaan, mutta et kuitenkaan tuomitse häntä. Auttajat nimittäin usein kaipaavat tätä, mutta eivät saa sitä sanotuksi. 

Ketjun hyödyllisin vinkki!

Kuulumisten kyselyn, hyvinvoinnista välittämisen ja lempioluen ostelun pitäisi olla ihan peruskauraa normaalissa suhteessa. Ei siinä tarvita mitään auttajapersoonaa, että haluaa osoittaa omalle puolisolle ihailua, kehumisia ja tiedon, että hän on korvaamaton.

Täysin outo vinkki siis: kun toinen ei tätä peruskauraa suostu edes toimittamaan, pitäisi toisen alkaa suitsuttaa ylivuotavasti hänen ihanuuttaan ja takapuoli pitkällä palvella. 

Tunnen kans tällaisen miehen. Nuorena oli aina se ”tyttöjen kaveri” ja olkapää aina tarvittaessa. Edelleen yli 40-vuotiaana aina ymmärtämässä kaikkia naisia. Mutta vaimoaan kohtaan käyttäytyy kuin teini äitiä kohtaan, uhmakkaasti ja passiivis-aggressiivisesti. Ei koskaan sano mitään positiivista tai kehu vaimoaan. Vaikea juttu, koska kehujen pyytäminen tuntuu typerältä, eikä ketään ilahduta pyynnöstä mutistu ”joo joo rakastan”. Myös lapsiaan kohtaan välinpitämätön ja jotenkin uupuneen oloinen, janoaa itselleen rakkautta ja hyväksyntää mutta läheisilleen ei pysty sitä antamaan. Tuntuu että haluaisi olla kaikissa tilanteissa sellainen KIITELTY PELASTAJA. Myös töikseen tekee pelastustöitä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kans tällaisen miehen. Nuorena oli aina se ”tyttöjen kaveri” ja olkapää aina tarvittaessa. Edelleen yli 40-vuotiaana aina ymmärtämässä kaikkia naisia. Mutta vaimoaan kohtaan käyttäytyy kuin teini äitiä kohtaan, uhmakkaasti ja passiivis-aggressiivisesti. Ei koskaan sano mitään positiivista tai kehu vaimoaan. Vaikea juttu, koska kehujen pyytäminen tuntuu typerältä, eikä ketään ilahduta pyynnöstä mutistu ”joo joo rakastan”. Myös lapsiaan kohtaan välinpitämätön ja jotenkin uupuneen oloinen, janoaa itselleen rakkautta ja hyväksyntää mutta läheisilleen ei pysty sitä antamaan. Tuntuu että haluaisi olla kaikissa tilanteissa sellainen KIITELTY PELASTAJA. Myös töikseen tekee pelastustöitä.

Sama kokemus, kirjoitinkin tuolla tyypistä, joka on esim. illanistujaisissa niin herrasmiestä, mutta oma vaimo kuulemma passauttaa, jos pyytää samalla itselleenkin tuomaan. 

En usko, että on hyvä vinkki alkaa tälläistä ihmistä erityisesti huomiomaan perheessä, koska olen nähnyt kyllä tätäkin yritettävän. Passiivisaggressiivisuus muuttui avoimeksi vihamielisyydeksi, myös lapsia kohtaan. Alussa tietysti toimii hetken aikaa, mutta kun totutaan siihen ylimääräiseen huomioon, ei se enää riitä, vaan taas pitäisi olla jotain enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväsydäminen? Kato ens kerralla kun oot vaikka kuumeessa, paapooko sua?

Olen juuri nyt. Ei näy kun huolehtii naapuristaan.

Ehkä et tarvitse apua. Ehkä olet kova kuin kivi ja niin kiittämätön mamma, että hän ei koe mitään iloa auttaa sinua. Ehkä vain moitit häntä kaikesta mitä hän yrittää tehdä, joten hän auttaa mielummin niitä, jotka arvostavat häntä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Viimeksi kiittelin kyynel silmissä kun hän teki minulle voileivän. En tiedä sitten.

Saatat olla raskasta seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lopetin auttamisen ja varsinkin naisten auttamisen, koska heidän on tosiaankin aika alkaa tekemään asioita itse. Näin voimaantumisen aikakaudellakin on esim reiän poraaminen seinään monelle aivan ylitsepääsemätön suoritus. Moni ostaa ikeasta huonekaluja mutta ei osaa kasata niitä, eikö silloin kannattaisi ostaa valmiiksi kasattuja? Ei tietysti kun ne maksaa enemmän ja sitten soittavat minua kasaamaan. En mene enää, tehkää nyt jotakin ihan itse. Lamppuja ei saada kattoon, mutta ei tästäkään olla kuitenkaan valmiita maksamaan. Yrittäkää edes.

Meillä tytär on aina ystävällisesti kasannut huonekalut, kun hänellä on pitkä pinna tuollaisten näpertelyjen suhteen.

Ja jos ei olisi pitkä pinna niin sitten sen kasaisi poika tai mies. Koska pinna ja miesten työt/fysiikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö yleensä auteta niitä jotka tarvitsevat sitä apua. Jos sinä et tarvitse, niin miksi sinua nyt pitäisi paapoa?

Jep, ap tuntuu pärjäävän oikein hyvin ilman miehen apua.

Ohis, mutta kyllähän sitä ihminen PÄRJÄÄ siis pysyy hengissä vaikka missä kun pakko on. Kai sitä silti saa toivoa että oma mies huomioisi naisensakin joskus ja haluaisi tehdä hänelle hyvän mielen, eikä vaan muille aina?