olen asunut Turussa 50 vuotta enkä ole Ruissaloa pidemmällä käynyt saaristossa
Tai no, 90-luvulla kävin Silja Linellä risteilyllä jos ihan tarkkoja ollaan.
Kommentit (16)
Turkulaisille on vain Turku, siellä pysyvät sinne kuolevat.
Oon asunut Oulussa saman verran enkä ole Rovanniemeä pohjoisemmaksi tohtinut
Samaa sanovat pariisilaiset ettei heidän tarvitse matkustaa kun asuvat jo Pariisissa.
Et ole edes Satavassa tai Kakskerrassa koskaan käynyt?
Käyt kesällä vaikka Enklingenissä. Lähdet Kustavista. Takaan että maisema on yksi kauneimmista minkä olet nähnyt.
En ole asunut turussa päivääkään mutta saaristoa olen kolunnut pitkin ja poikin monen kesän edestä hyvin laajalti. Vähemmän olen oman kotikaupungin (helsinki) lähisaaristoa kolunnut muttei sekään ole nollassa.
Yritä nyt käväistä edes Vepsässä.
Toki, turkulaisten suhteen monet huomaavat sen, että heidän käsityksensä maailmasta rajoittuu Turkuun. En nyt välttämättä tarkoita aloittajaan kohdistaa seuraavaa, mutta kun näkemystä laajemmin ei ole niin tyhmältä saattaa sitten suunsoitto kuulostaa. Maailma on iso ja siihen mahtuu kaikenlaista, mutta turkulainen tyhmyys on sitä että Turku on mittapuu. Ilmankos turkulaisia pidetään vitsinä.
Vierailija kirjoitti:

Oon määki Turus.
Helsingissä Kampin kaukoliikenteen terminaalissa turkulaiset tunnistaa heti! Erottuvat massasta.
Vierailija kirjoitti:
Samaa sanovat pariisilaiset ettei heidän tarvitse matkustaa kun asuvat jo Pariisissa.
Pariisi on suurkaupunki ja kansainvälinen kaupunki. Turku ja turkulaiset ovat todella kaukana siitä mitä elämä Pariisissa on.
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä Kampin kaukoliikenteen terminaalissa turkulaiset tunnistaa heti! Erottuvat massasta.
Niin ovat ainoita tyylikkäitä hesoissa
Missä asuisi mukavia, sosiaalisia ja sydämellisiä ihmisiä? Turkulaiset ja lähiympäristö täynnä tympeitä ja ylimielisiä tuppisuita. Olen pari x asunut 100 km ylempänä, niin ihmiset paljon mukavampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä Kampin kaukoliikenteen terminaalissa turkulaiset tunnistaa heti! Erottuvat massasta.
Niin ovat ainoita tyylikkäitä hesoissa
Ei. Vaan pällistelevät muita kuin karja uutta aitaa.
Mää olen käynyt Utössä asti ja ajellut saariston rengastien sekä Bengtskär ja Kylmäpihlajakin tuttuja kohteita. Samoin Nauvossa olen käynyt katsomassa jatulintarhaa ja ihanaa vierasvenesatamaa päiväreissulla. Ensi kesällä ajattelin käydä Paraisilla ja/tai Korppoossa ja jos viimein pääsisi Seiliin/Vepsäänkin. Föri-lautta vie myös Ruissalo-Pikisaari väliä, suosittelen!
Olet hyvä ihminen.