Talvisota-elokuvan pienet virheet
Talvisota (1989) on realistisuudessaan mielestäni edelleen paras kotimainen sotaelokuva.
Kuitenkin siinä on pieniä epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkiksi Martti Hakalalle annetaan kouraan paahdettuja kahvinpapuja. Martti kysyy: "Mitä nämä on?" Eikö 20- ja 30-luvuilla lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt mies muka olisi tunnistanut kahvinpapuja välittömästi? Toisaalta hän on tuossa vaiheessa äärimmäisen väsynyt, valvonut useamman vuorokauden, se voisi aiheuttaa tuollaisen ajatuksen katkon.
Kommentit (70)
Elokuva on elokuvaa, turhaa moisista pikkujutuista ruveta nipottamaan mutta jos kuitenkin kannan korteni kekoon minäkin :)
Äyräpäänharju Äyräpään kirkkomäellä ei ole noin pitkä ja loiva, todellisuudessa lyhyempi ja jyrkempi.
Vierailija kirjoitti:
Tökkii tuo Pohjanmaan murre.
Puhuvat kuin lappalaiset, tulhan, menhän...
Pitäisi olla tullahan, mennähän, lähäretähän...
Kauhavalla ja Ylihärmässä ainakin menhän ja tulhan. Ja Kauhavaltahan päähenkilöt ovatkin.
Ismo Laitela esiintyy lääkintämiehenä muka 1939 vaikka kaikki tietävät että Ismo ei ole edes syntynyt silloin. Ensimmäistä kertaa näimme hänet 1990-luvun lopulla Pihlajakadulla, ei se millään ole voinut olla talvisodassa.
Vierailija kirjoitti:
Alussa tunnusmusiikin aikaan kuvataan kynnettyä peltoa.
Selvästi näkee, että on kynnetty traktorilla, ei hevosella.
-
Tuo vaatii kyllä silmää. Ihmisikä sitten itse useamman kymmentä hehtaaria peltoa itse kyntäneenä tuo ei kyllä pistänyt silmään. Ehkä annamme filmintekijälle tämän anteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökkii tuo Pohjanmaan murre.
Puhuvat kuin lappalaiset, tulhan, menhän...
Pitäisi olla tullahan, mennähän, lähäretähän...
Kauhavalla ja Ylihärmässä ainakin menhän ja tulhan. Ja Kauhavaltahan päähenkilöt ovatkin.
Ei puhuta noin.
Lähäretähän saavutahan. Tulimma, saavuimma.
Kauhavalainen sanoo: kauhavalaanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökkii tuo Pohjanmaan murre.
Puhuvat kuin lappalaiset, tulhan, menhän...
Pitäisi olla tullahan, mennähän, lähäretähän...
Kauhavalla ja Ylihärmässä ainakin menhän ja tulhan. Ja Kauhavaltahan päähenkilöt ovatkin.
Ei puhuta noin.
Lähäretähän saavutahan. Tulimma, saavuimma.
Kyllä puhutaan. Jos ei enää, niin ainakin tuohon aikaan. Puolet mun suvusta on Ylihärmästä, ja lisäksi olen kahlannut kokonaisuudessaan läpi muoto-opin arkiston Ylihärmän pitäjänkokoelman. Onhan Etelä-Pohjanmaalla sanontakin, että ylihärmäläiset ja kauhavalaiset puhuvat "thy, thy".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa tunnusmusiikin aikaan kuvataan kynnettyä peltoa.
Selvästi näkee, että on kynnetty traktorilla, ei hevosella.
Kyllä Suomessa oli traktoreita jo ennen toista maailmansotaa.
Oli toki. Tosin sen ajan traktorit ei edes olisi jaksaneet vetää monisiipisiä auroja joilla on elokuvan kynnökset tehty.
-Talvisotaa edeltäneen ajan traktoreista ei juuri kannata puhua:
https://www.stat.fi/static/media/uploads/ajk/uutiset/paraistenseudun_ko…
-
"Tuloksia
Vuonna 1920 Suomessa oli noin 390 000 hevosta, joiden määrä laski 1930-luvulle
mentäessä 355 000:een ja nousi 1950-luvulla takaisin 390 000 hevoseen. Hevosten määrä
on lähtenyt jyrkkään laskuun 1950-luvulla, kunnes määrä alkoi 1980-luvulla nousta taas.
Traktorien ja autojen määrä on lähtenyt nousuun 1950-luvulla, eli samaan aikaan kuin
hevosten määrä alkoi laskea."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökkii tuo Pohjanmaan murre.
Puhuvat kuin lappalaiset, tulhan, menhän...
Pitäisi olla tullahan, mennähän, lähäretähän...
Kauhavalla ja Ylihärmässä ainakin menhän ja tulhan. Ja Kauhavaltahan päähenkilöt ovatkin.
Ei puhuta noin.
Lähäretähän saavutahan. Tulimma, saavuimma.
Ja se ei muuten ole saavuimma, vaan saavuumma.
-Alussa olevassa hevosten karkauskohdassa näkyy moderni sähkötolpan tukivaijeri keltamustine putkineen.
-Suuressa ruokailukohtauksessa valkoinen sähköjohto menee aitan sisään, jossa ilmeisesti lamppu ja pistorasia
-Huopakattoja huonoissa puurakennuksissa
-Liikaa sähkölinjoja
-Metsä kaatuu liian tietokonemaisesti jouluaaton hyökkäyskohtauksessa
Tertuntaa-Terttukin siellä esiintyi lottana
Vierailija kirjoitti:
Miten on mahdollista että paljon pienemmällä budjetilla tehty Talvisota-elokuva oli niin paljon parempi kuin se uusi Tuntematon?
1989 markat muunnettuna 2017 euroiksi saadaan Talvisodan budjetiksi n. 5.2 miljoonaa ja uusin Tuntematon Sotilas tehtiin reilu 7 miljoonan euron budjetilla. Voisi kuvitella, että tietyiltä osin CGI on nostanut elokuvien budjetteja, joten aika samoissa sanoisin elokuvien olevan.
Suomen väkiluku siihen aikaan ja mukana Viipuri Salla niin paljonko niitä saksalaisia tuli Suomeen ja mihin aikaan ne tuli ja miten ne tuli virosta vai . Virolaisia oli myös Viipurissa .
FM kirjoitti:
Liikekannallepanossa mukaan tulee Ylli, joka on ollut jo Kalevankankaalla vuonna 1918. Kaatuu kai ensimmäisenä.
Todellisuudessa noin vanhoja miehiä ei mobilisoitu lokakuussa 1939. Heidät otettiin täydennysmiehiksi vasta sodan aikana.
Isoisäni joka syntyi 1890-luvun lopulla oli mukana.
FM kirjoitti:
Liikekannallepanossa mukaan tulee Ylli, joka on ollut jo Kalevankankaalla vuonna 1918. Kaatuu kai ensimmäisenä.
Todellisuudessa noin vanhoja miehiä ei mobilisoitu lokakuussa 1939. Heidät otettiin täydennysmiehiksi vasta sodan aikana.
Vanhoja? Yllihän saattoi olla 40v, jos oli ollut esim. alle 20-vuotiaana vuotiaana sisällissodassa. Nostomiehiä olivat 45-50 ja 18-19 vuotiaat, jotka kutsuttiin aseisiin viimeiseksi. 40-vuotias suojeluskuntalainen oli varmasti riveissä alusta asti.
Erkkilä tekee latausliikettä Tokarev automaattikiväärillä laukausten välillä Äyräpään taistelussa. Käytettyjen paukkupatruunoiden teho ei riittänyt uuden patruunan lataamiseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa tunnusmusiikin aikaan kuvataan kynnettyä peltoa.
Selvästi näkee, että on kynnetty traktorilla, ei hevosella.
Kyllä Suomessa oli traktoreita jo ennen toista maailmansotaa.
Missä muka?Ainakin minä muistan kuinka naapurissa vielä 60 luvulla oli hevosia peltotöissä.Tosi harvassa oli jos oli.
Yksittäinen lausahdus otetaan pois kontekstista ja meillä on ilta media. Eikö se menny "pureksi näitä, muuta ei ole" tai jotain siihen malliin. Joku lyö käteen puolipimeässä ja käskee pureksia....
Vierailija kirjoitti:
Erkkilä tekee latausliikettä Tokarev automaattikiväärillä laukausten välillä Äyräpään taistelussa. Käytettyjen paukkupatruunoiden teho ei riittänyt uuden patruunan lataamiseen
Tätä muistan itsekin aikoinaan ihmetelleeni. Mutta kieltämättä olisi ollut vielä nolompaa, jos aseissa olisi käytetty sysäreitä :)
Kauhavalla ja Härmässä puhutaan noin. Älä huoli, kyllä Antti Tuuri murteensa tuntee.