Talvisota-elokuvan pienet virheet
Talvisota (1989) on realistisuudessaan mielestäni edelleen paras kotimainen sotaelokuva.
Kuitenkin siinä on pieniä epäjohdonmukaisuuksia. Esimerkiksi Martti Hakalalle annetaan kouraan paahdettuja kahvinpapuja. Martti kysyy: "Mitä nämä on?" Eikö 20- ja 30-luvuilla lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt mies muka olisi tunnistanut kahvinpapuja välittömästi? Toisaalta hän on tuossa vaiheessa äärimmäisen väsynyt, valvonut useamman vuorokauden, se voisi aiheuttaa tuollaisen ajatuksen katkon.
Kommentit (70)
Elokuva on fiktio aiheesta.
Erikseen ovat sitten dokumentti elokuvat.
Joten fiktio elokuvassa ei pidäkään olla kaikki just niin, kuin on tapahtunut.
Fiktio elokuva ei ole dokumentti, huolimatta siitä, mikä elokuvan nimi on.
Vierailija kirjoitti:
Erkkilä tekee latausliikettä Tokarev automaattikiväärillä laukausten välillä Äyräpään taistelussa. Käytettyjen paukkupatruunoiden teho ei riittänyt uuden patruunan lataamiseen
Sinänsä käsilataus sopii myös historialliseen kuvaukseen, koska SVT-38 malli ei ollut erityisen luotettavan aseen maineessa talvisodan olosuhteissa ja siten latausliikkeitä jouduttiin oikeastikin tekemään laukausten välillä.
Liha(s) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten on mahdollista että paljon pienemmällä budjetilla tehty Talvisota-elokuva oli niin paljon parempi kuin se uusi Tuntematon?
Eihän se ollutkaan. Yhtä hyviä, tai Louhimiehen Tuntematon vähän parempi.
Eikös tuo Talvisota muuten ollut omana aikanaan aika ison budjetin leffa? Kai niitä budjetteja jollain laskutoimituksella voi verrata keskenään.
Talvisota paljon parempi kuin Louhimiehen hieman pitkäveteinen Tuntematon, ja ihan turhan Rokan kotiloman olisi voinut jättää elokuvasta kokonaan pois.
Sehän on just paras kohta koko leffassa! Näkyi tissitkin!
Louhimiehen versio olisi saanut jäädä tekemättä ja talvisodan kohdalla henkilökuvaukset eivät ole yhtähyviä.
Liha(s) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten on mahdollista että paljon pienemmällä budjetilla tehty Talvisota-elokuva oli niin paljon parempi kuin se uusi Tuntematon?
Eihän se ollutkaan. Yhtä hyviä, tai Louhimiehen Tuntematon vähän parempi.
Eikös tuo Talvisota muuten ollut omana aikanaan aika ison budjetin leffa? Kai niitä budjetteja jollain laskutoimituksella voi verrata keskenään.
Talvisota paljon parempi kuin Louhimiehen hieman pitkäveteinen Tuntematon, ja ihan turhan Rokan kotiloman olisi voinut jättää elokuvasta kokonaan pois.
Sehän on just paras kohta koko leffassa! Näkyi tissitkin!
Niin näkyi Talvisodassakin ja lisäksi siinä paneskeltiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Kauhavalainen sanoo: kauhavalaanen.
Ehkä satavuotta sitten kauhavalle muuttanut kauhajokinen sanoi "kauhavalaanen" tai itteriittoinen puukosta puhuja. Lyhyttä leviää kauhavalla ja varsinkin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Liha(s) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten on mahdollista että paljon pienemmällä budjetilla tehty Talvisota-elokuva oli niin paljon parempi kuin se uusi Tuntematon?
Eihän se ollutkaan. Yhtä hyviä, tai Louhimiehen Tuntematon vähän parempi.
Eikös tuo Talvisota muuten ollut omana aikanaan aika ison budjetin leffa? Kai niitä budjetteja jollain laskutoimituksella voi verrata keskenään.
Talvisota paljon parempi kuin Louhimiehen hieman pitkäveteinen Tuntematon, ja ihan turhan Rokan kotiloman olisi voinut jättää elokuvasta kokonaan pois.
Sehän on just paras kohta koko leffassa! Näkyi tissitkin!
Niin näkyi Talvisodassakin ja lisäksi siinä paneskeltiinkin.
Eihän tuo ole mahdollista! Seksi tuli yleiseen tietouteen vasta television myötä ja aluksi sitä ei nähnyt sielläkään vaan vasta jostain 1970-luvulta lähtien kun ulkomaalaiset ohjelmat yleistyivät.
Millasta tuo pervitiini on katuamfetamiinin ja adhd-lääkkeiden rinnalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökkii tuo Pohjanmaan murre.
Puhuvat kuin lappalaiset, tulhan, menhän...
Pitäisi olla tullahan, mennähän, lähäretähän...
Kauhavalla ja Ylihärmässä ainakin menhän ja tulhan. Ja Kauhavaltahan päähenkilöt ovatkin.
Ei puhuta noin.
Lähäretähän saavutahan. Tulimma, saavuimma.
No se vähän riippuu, ihmiset puhuu niinku puhuu ei se oo nii nokon nuukaa.
Ase hyväksyttiin armeijan käyttöön toukokuussa 1939!
Sehän on just paras kohta koko leffassa! Näkyi tissitkin!