18-vuotiaana äidiksi tulo on elämäni paras asia. Mitä haluaisit kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

Mäkin kysyin samaa asiaa, mutta eri tavalla. Mulla on yks laps, sain ku olin 38v. Se oli merkittävä asia, mutta en mitenkään ajattele, että se ois elämäni paras asia. Se oli asia muiden joukossa. Mutta tunnen ihmisiä joiden elämän tavoite on ollut tulla äidiksi ja parasta ikinä on vaipanvaihto ja leikkikentät ynnä muut, mikäs siinä.

Riippuu mitä elämältä haluaa. Jos on erittäin lapsirakas ihminen niin se äitiys on usein sillon elämän kohokohta. Jos on enemmän urakeskeinen niin sillon elämän kohokohta on todennäköisesti jokin muu asia. Ongelma vaan on siinä että ihmisten pitäis ymmärtää toistensa erilaisia valintoja, eikä halveksua niitä, ihan niin kuin siitä halveksunnasta ja naljailusta saisi jotain nautintoa... ei ole henkisesti kovin tervettä? Eriasia vaan miten tuo toteutuu käytännössä, meitä on moneen junaan, ihmiset varustettu niin erilaisilla luonteilla että ihminen joka on urakeskeinen niin hänen on vaikea käsittää miksi joku nauttii perhe-elämästä.

Eiköhän me enemmän ihmetellä sitä, miten joku nauttii siitä, että lapsellaan ei ole suhdetta isäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

Mielestäni hieno perustelu ja jos ei kiinnosta biletys niin ehtiihän sitä vaikka viiskymppisenäkin bilettämään. Toiset vaan elää eri järjestyksessä elämäänsä eikä se ole väärin. Jos olet lapsirakas niin tee lisää lapsia niidenkin edestä jotka eivät halua eikä ole hoivaviettiä. Olet sellaista tyyppiä joka oppii virheistä eikä toista samoja loputtomiin. Osaat kehittää, kasvattaa itseäsi. Kukaan meistä ei ole täydellinen, toiset vain kehittyvät ja oppivat ja toiset eivät. Olet älykäs ja käytä älykkyyttäsi oikeisiin asioihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

En ole tuo edellinen. Olet todella lapsellisen ja itsekkään oloinen. Et puhu sillä tavoin että ajattelisit lapsen parasta, vaan kerrot miksi juuri sinun kannalta lapsen teko oli hyvä juttu nuorena. Sitä tuo edellinen kirjoittaja varmaan ajoi takaa. Viis siitä onko lapsen isä sekakäyttäjä, eikä lapsi saa kasvaa tuntemaan isäänsä. Sama se kenen kanssa lapsen tekee, kunhan SINÄ sait lapsen nuorena. Ei mitään väliä vaikka sinulla ei ollut koulutusta, kerkeäähän sitä (ja kuka lystin maksaa?).

Olen itsekkin tullut nuorena äidiksi, mutta olen joka ikisessä ratkaisussani miettinyt lapseni parasta. En jättänyt mitään tuolla tavoin hyvän tuurin varaan, koska lapsia ei pitäisi tehdä tuolla ajatus tavalla. Heidän elämä pitäisi pystyä itse alusta asti kustantamaan. Isäsuhdetta ei isäpuolet voi ikinä kokonaan korvata. Valitettavasti. En tarkoita ettei saisi erota, mutta pitäisihän se isä sillä mielin katsoa, että pysyisi edes todennäköisesti lapsen elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

Ei piilotuttuilu vaan tekstisi lukeminen juuri niin kuin sinä sen kirjoitit. Äidiksi tulo nimenomaan 18v iässä on ollut sinulle parasta, vaikka lapsesi ei saa kokea rakastavan isän lapsena elämistä. Ajatteletko koskaan ratkaisuasi lapsen näkökulmasta eli onko hänelle maailman ihanin juttu olla väkivaltaisen narkkarin lapsi ja kantaa geeniperimää, joka ei välttämättä pohjusta hyvää elämää?

Alle 20v naiset saavat saman verran down-lapsia kuin ikääntyneetkin, missään ei siis ole todettu, että todennäköisyys saada terve lapsi olisi nuorella sen isompi kuin muillakaan. Nuorten äitien lapsia tosin otetaan huostaan enemmän kuin vanhempien.

Selität nyt halunneesi lapsen nuorena, koska lapsen kanssa on hankalaa, joutuu valvomaan jne. Miksi ihmeessä minä en ole ikinä ajatellut, että elämässä parasta on saada pitää timmi kroppa ja valvoa öisin?

Oletko sinä tullut ajatelleeksi että syitä voi olla monia miksi lapsella ei ole rakastavaa isää, isä voi kuolla esimerkiksi syöpään lapsen ollessa pieni ja ei hän tule muistamaan sitä kuinka paljon isä rakasti. Silti vaan kasvaa täyspäisiä myös yksinhuoltajien lapsista. Riittää että on yksi rakastava vanhempi ja hyvä tukiverkko esimerkiksi isovanhemmat. Ei ihminen ole toivoton tapaus jos kasvaa yksinhuoltajan lapsena.

Oletko sinä sitä mieltä että mun olisi pitänyt tehdä abortti sen takia koska lapsen isä on väkivaltainen sekakäyttäjä vaikka itse olisinkin rakastava äiti? siltä tää vähän vaikuttaa kun pitäis jostain lapsen ihme näkökulmasta katsoa asioita...

Olet varmaan ihmisenä sitten erilainen kuin minä, vaikka olen äiti, niin haluan pysyä myös kauniina ja seksikkäänä ja yleisesti ottaen synnytysvaurioista palautuu myös varmasti paremmin nuorempana, kun keho palautuu nuorempana helpommin myös sairauksista ja muista vammoista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

Mäkin kysyin samaa asiaa, mutta eri tavalla. Mulla on yks laps, sain ku olin 38v. Se oli merkittävä asia, mutta en mitenkään ajattele, että se ois elämäni paras asia. Se oli asia muiden joukossa. Mutta tunnen ihmisiä joiden elämän tavoite on ollut tulla äidiksi ja parasta ikinä on vaipanvaihto ja leikkikentät ynnä muut, mikäs siinä.

Riippuu mitä elämältä haluaa. Jos on erittäin lapsirakas ihminen niin se äitiys on usein sillon elämän kohokohta. Jos on enemmän urakeskeinen niin sillon elämän kohokohta on todennäköisesti jokin muu asia. Ongelma vaan on siinä että ihmisten pitäis ymmärtää toistensa erilaisia valintoja, eikä halveksua niitä, ihan niin kuin siitä halveksunnasta ja naljailusta saisi jotain nautintoa... ei ole henkisesti kovin tervettä? Eriasia vaan miten tuo toteutuu käytännössä, meitä on moneen junaan, ihmiset varustettu niin erilaisilla luonteilla että ihminen joka on urakeskeinen niin hänen on vaikea käsittää miksi joku nauttii perhe-elämästä.

Eiköhän me enemmän ihmetellä sitä, miten joku nauttii siitä, että lapsellaan ei ole suhdetta isäänsä.

Nautinto tässä tilanteessa on väärä sana. En missään ole väittänyt että nauttisin siitä että lapsella ei ole suhdetta biologiseen isäänsä, tämän nautinto sanan keksit omasta päästäsi. Aina kun lähden parisuhteeseen niin lähden siihen asenteella että tämä tulee kestämään loppuelämän ajan, muuten ei ole järkeä seurustella. Yritin kaikkeni siinä suhteessa ja valitettavasti kun narsistia ei voi muuttaa niin paras asia mitä äiti voi lapselleen tehdä on suojella häntä narsistiselta isältään. Vai miltä sinusta kuulostaisi että antaisin lapsen elämässä olla sellaisen henkilön joka on syyttänyt mua itsemurha yrityksestään koska en vastannut yöllä puhelimeen kun nukuin ja yritti viiltää kaulavaltimonsa auki ja veri roiskui pitkin wc seiniä...?

Tekis hyvää lapsen psyykkeelle jos ois tälläinen ihminen hänen elämässään vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

En ole tuo edellinen. Olet todella lapsellisen ja itsekkään oloinen. Et puhu sillä tavoin että ajattelisit lapsen parasta, vaan kerrot miksi juuri sinun kannalta lapsen teko oli hyvä juttu nuorena. Sitä tuo edellinen kirjoittaja varmaan ajoi takaa. Viis siitä onko lapsen isä sekakäyttäjä, eikä lapsi saa kasvaa tuntemaan isäänsä. Sama se kenen kanssa lapsen tekee, kunhan SINÄ sait lapsen nuorena. Ei mitään väliä vaikka sinulla ei ollut koulutusta, kerkeäähän sitä (ja kuka lystin maksaa?).

Olen itsekkin tullut nuorena äidiksi, mutta olen joka ikisessä ratkaisussani miettinyt lapseni parasta. En jättänyt mitään tuolla tavoin hyvän tuurin varaan, koska lapsia ei pitäisi tehdä tuolla ajatus tavalla. Heidän elämä pitäisi pystyä itse alusta asti kustantamaan. Isäsuhdetta ei isäpuolet voi ikinä kokonaan korvata. Valitettavasti. En tarkoita ettei saisi erota, mutta pitäisihän se isä sillä mielin katsoa, että pysyisi edes todennäköisesti lapsen elämässä.

Ajattelen kuule mun lapsen parasta ihan jokapäiväisissä valinnoissa, siitä lähtien mitä hän syö ja että on ehjää vaatetta laittaa päälle jne.

Sulla ei elämässä ole sitten mitään tavotteita? ihmisen kun täytyy yleensä olla itsekäs saavuttaakseen tavoitteensa.

Ja jos ajattelet että lapsi ei voi kiintyä isäpuoleensa samalla tavalla kuin biologiseen isäänsä niin ajattelet varmaan myös että adoptiolapsikaan ei voi kiintyä adoptiovanhempiinsa yhtä voimakkaasti kuin olisi kiintynyt biologisiin vanhempiinsa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

En ole tuo edellinen. Olet todella lapsellisen ja itsekkään oloinen. Et puhu sillä tavoin että ajattelisit lapsen parasta, vaan kerrot miksi juuri sinun kannalta lapsen teko oli hyvä juttu nuorena. Sitä tuo edellinen kirjoittaja varmaan ajoi takaa. Viis siitä onko lapsen isä sekakäyttäjä, eikä lapsi saa kasvaa tuntemaan isäänsä. Sama se kenen kanssa lapsen tekee, kunhan SINÄ sait lapsen nuorena. Ei mitään väliä vaikka sinulla ei ollut koulutusta, kerkeäähän sitä (ja kuka lystin maksaa?).

Olen itsekkin tullut nuorena äidiksi, mutta olen joka ikisessä ratkaisussani miettinyt lapseni parasta. En jättänyt mitään tuolla tavoin hyvän tuurin varaan, koska lapsia ei pitäisi tehdä tuolla ajatus tavalla. Heidän elämä pitäisi pystyä itse alusta asti kustantamaan. Isäsuhdetta ei isäpuolet voi ikinä kokonaan korvata. Valitettavasti. En tarkoita ettei saisi erota, mutta pitäisihän se isä sillä mielin katsoa, että pysyisi edes todennäköisesti lapsen elämässä.

Kaikki nuoret ovat lapsellisia ja itsekkäitä ja annas ollakkaan niin suurin osa ihmisistä vanhetessakin on sitä lopun ikäänsä niin ettei kasva ja kehity koskaan. Kukaan ei voi olla ikinä varma että tässä nykymaailmassa pystyy itse kustantamaan alusta loppuun asti. Minulla oli sellainen isä jolla ei olisi tehnyt mitään lastensa elämässä sillä se söi lastensa ruuankin että sai päihteitä. Kerran kun nuorena näin sen äijän niin se riitti ja kiitin että sukuni sen hääsi pois. Isäpuli ehdokkaat olivat ihan kamalia eikä se ollut ikinä mikään perhe vaan tuntui että kotona oli ihan vieras ihminen. Se oli minun kokemus mutta on varmasti erilaisiakin. Koti ei ollut enään koti  kun siellä oli vieras ihminen. Kaikki jotka ovat uusperheessä eläneet niin varmaankin tuntevat sen tunteen. Mutta sehän vahvisti sitten sitä ajatusta kunhan saan oman kodin niin se on erilainen ja oma. Toisenlaisen luonteen omaavista ihmisistä taas tulee erilaisia niin ettei sellainen vieraiden ihmisten kanssa kolhoosieläminen haittaa vaan jopa tykkäävät. 

Onneksi meillä on kuitenkin sellainen tilanne että isäpuoli ja poikani tulevat hyvin toimeen ja itse tulen myös hyvin toimeen miehen 6-vuotiaan tytön kanssa vaikka oli alkukankeutta. Joidenkin lasten kun on vaikea sopeutua isän tai äidin uuteen kumppaniin. Mukavaa kun pojallani on nyt samanikäinen sisko :) ja jos emme tulisi hyvin toimeen perheenä tuskin olisimme tekemässä niin suurta ratkaisua kuin omakotitalon ostamista omaksi. Saattaa olla myös niin että tulevaisuudessa isäpuoli adoptoi poikani virallisesti omakseen <3

Oletko ajatellut suorittaa jatko-opintoja?

Koitko haastavaksi yhdistää lapsen hoitamisen ja koulun?

Tietääkö lapsesi biologinen isä lapsen olemassaolosta?

Viilenikö sinulla välit senhetkisiin ystäviisi raskauden myötä?

Kuinka tapasit nykyisen miehesi?

Mielenkiintoinen keskustelu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

En ole tuo edellinen. Olet todella lapsellisen ja itsekkään oloinen. Et puhu sillä tavoin että ajattelisit lapsen parasta, vaan kerrot miksi juuri sinun kannalta lapsen teko oli hyvä juttu nuorena. Sitä tuo edellinen kirjoittaja varmaan ajoi takaa. Viis siitä onko lapsen isä sekakäyttäjä, eikä lapsi saa kasvaa tuntemaan isäänsä. Sama se kenen kanssa lapsen tekee, kunhan SINÄ sait lapsen nuorena. Ei mitään väliä vaikka sinulla ei ollut koulutusta, kerkeäähän sitä (ja kuka lystin maksaa?).

Olen itsekkin tullut nuorena äidiksi, mutta olen joka ikisessä ratkaisussani miettinyt lapseni parasta. En jättänyt mitään tuolla tavoin hyvän tuurin varaan, koska lapsia ei pitäisi tehdä tuolla ajatus tavalla. Heidän elämä pitäisi pystyä itse alusta asti kustantamaan. Isäsuhdetta ei isäpuolet voi ikinä kokonaan korvata. Valitettavasti. En tarkoita ettei saisi erota, mutta pitäisihän se isä sillä mielin katsoa, että pysyisi edes todennäköisesti lapsen elämässä.

Ajattelen kuule mun lapsen parasta ihan jokapäiväisissä valinnoissa, siitä lähtien mitä hän syö ja että on ehjää vaatetta laittaa päälle jne.

Sulla ei elämässä ole sitten mitään tavotteita? ihmisen kun täytyy yleensä olla itsekäs saavuttaakseen tavoitteensa.

Ja jos ajattelet että lapsi ei voi kiintyä isäpuoleensa samalla tavalla kuin biologiseen isäänsä niin ajattelet varmaan myös että adoptiolapsikaan ei voi kiintyä adoptiovanhempiinsa yhtä voimakkaasti kuin olisi kiintynyt biologisiin vanhempiinsa?

Et voi olla tosissasi. En väittänytkään ettet hoitaisi lastasi. Nuo ruokavalinnat ja vaatteet ovat ihan normaaleita asioita. Tarkoitin isoja päätöksiä. Lapsesi elämän alku lähti melko lohduttomista lähtökohdista. Sitä ei voi kiistää kun miettii, että äiti on 18-vuotias, työtön, kouluttautumaton ja isä on sekakäyttäjä ja ei kuulu lapsen elämään. Ja teit lapsen teko päätöksen tietoisesti ja ilman isän sanallista suostumusta.

Kyllä minulla on tavoitteita, suuriakin ja olen myös saavuttanut paljon ikäisekseni. En ole ensimmäistäkään tavoitetta saavuttanut lapseni hyvinvointia riskeeraten.

Tuohon adoptio asiaan en halua kommentoida sen kummemmin. Jos et näe eroa adoptiossa ja myöhemmin kuvioon äidin kautta pompanneessa isäpuolessa, niin olet melkoinen itsevalehtelun mestari.

Nyt täytyy kuitenkin alkaa nukkumaan jotta jaksaa olla äiti huomennakin, oli mukavaa jutella teidän kanssa, toivottavasti saitte uusia näkökulmia että jos nuorena saa lapsen niin se ei tarkoita automaattisesti sitä että on huono vanhempi. Kiitos ja hei!

Vierailija kirjoitti:

Oletko ajatellut suorittaa jatko-opintoja?

Koitko haastavaksi yhdistää lapsen hoitamisen ja koulun?

Tietääkö lapsesi biologinen isä lapsen olemassaolosta?

Viilenikö sinulla välit senhetkisiin ystäviisi raskauden myötä?

Kuinka tapasit nykyisen miehesi?

Mielenkiintoinen keskustelu!

En ole ajatellut suorittaa jatko-opintoja, olen oikein tyytyväinen rivityöläisenä. Tälläkin palstalla aina puhutaan kuinka valkokaulustyypit arvostaa siivoojia, tarjoilijoita, kaupankassoja mutta tässä keskustelussa pomppasi taas se todellisuus esille että useimmiten porvari halveksuu duunaria. Kun kerroin työskenteleväni tarjoilijana, sain siitä alapeukkuja.

En kokenut haastavaksi yhdistää lapsen hoitamista ja koulua, otin sen asenteella että tätä on vain vuosi jäljellä joten kyllä mä jaksan. Monista asioista selviää oikealla asenteella.

Lapsen biologinen isä tietää lapsen olemassaolosta ja ei ole kauheasti osoittanut halua vanhemmuuteen.

Raskauden myötä välit meni poikki joihinkin "ystäviin", mutta ajattelen ettei he aitoja ystäviä olleetkaan, rotat lähti laivasta. Ei aidot ystävät hylkää elämäntilanteen, sairastumisen tai vammautumisenkaan vuoksi.

Nykyiseen mieheeni tutustuin deittisivustolla.

Vierailija kirjoitti:

Emma K. kirjoitti:

Mikä on ollut toiseksi paras asia?

Toiseksi parhain asia on että pääsemme muuttamaan ennen joulua v.2012 valmistuneeseen omakotitaloon ja nykyinen parisuhteeni, poika on saanut välittävän isäpuolen ja saman ikäisen siskopuolen. Meidän perhe on nyt kokonainen.

Mutta aika työlästä, kun on hoidettava lasten suhteet myös toisiin vanhempiinsa.

Onko teillä kovat tulot vai lisääntyykö tässä taas ns. heikompi aines?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen oli sijaisperheesi ja miksi sinut otettiin huostaan?

Minua ei ole koskaan otettu huostaan ja en ole ikinä ollut sijaisperheessä. Olen ainut lapsi, tulen tavallisesta duunariperheestä, vanhempani saivat minut 29-vuotiaana ja lapsuudessa mulla oli lemmikkinä aina koira.

Ja silti 18v iässä äidiksi tulo on elämäsi paras asia?

Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän, että lapsen saaminen juuri ja juuri aikuisena on ollut parasta? Siis nimenomaan lapsen saaminen 18v iässä, ei ylipäätään äidiksi tulo.

" Mikä elämästäsi on tehnyt niin hirveän " sinähän olen järin mukava ihminen :D piilovittuilu paistaa kommentistasi läpi. Kysytäämpä näin päin että miks sua ottaa päähän niin paljon muiden ihmisten valinnat jotka ei liity millään tavalla sinuun?

18v halusin äidiksi koska nuorena saa todennäköisesti terveempiä lapsia, palautuu paremmin raskaudesta ja synnytyksestä, riittää paremmin energiaa kestää yövalvomiset ja puuhailla lapsen kanssa, on todennäköisesti pidempi yhteinen elämä lapsesi kanssa ja minähän olen hirmu lapsirakas ihminen joten haluan todellakin että mulla on pitkä yhteinen elämä lapseni kanssa. Jos kuolisin 85-vuotiaana ja lapseni on silloin 67-vuotias niin se olisi hienoa!

En ole tuo edellinen. Olet todella lapsellisen ja itsekkään oloinen. Et puhu sillä tavoin että ajattelisit lapsen parasta, vaan kerrot miksi juuri sinun kannalta lapsen teko oli hyvä juttu nuorena. Sitä tuo edellinen kirjoittaja varmaan ajoi takaa. Viis siitä onko lapsen isä sekakäyttäjä, eikä lapsi saa kasvaa tuntemaan isäänsä. Sama se kenen kanssa lapsen tekee, kunhan SINÄ sait lapsen nuorena. Ei mitään väliä vaikka sinulla ei ollut koulutusta, kerkeäähän sitä (ja kuka lystin maksaa?).

Olen itsekkin tullut nuorena äidiksi, mutta olen joka ikisessä ratkaisussani miettinyt lapseni parasta. En jättänyt mitään tuolla tavoin hyvän tuurin varaan, koska lapsia ei pitäisi tehdä tuolla ajatus tavalla. Heidän elämä pitäisi pystyä itse alusta asti kustantamaan. Isäsuhdetta ei isäpuolet voi ikinä kokonaan korvata. Valitettavasti. En tarkoita ettei saisi erota, mutta pitäisihän se isä sillä mielin katsoa, että pysyisi edes todennäköisesti lapsen elämässä.

Ajattelen kuule mun lapsen parasta ihan jokapäiväisissä valinnoissa, siitä lähtien mitä hän syö ja että on ehjää vaatetta laittaa päälle jne.

Sulla ei elämässä ole sitten mitään tavotteita? ihmisen kun täytyy yleensä olla itsekäs saavuttaakseen tavoitteensa.

Ja jos ajattelet että lapsi ei voi kiintyä isäpuoleensa samalla tavalla kuin biologiseen isäänsä niin ajattelet varmaan myös että adoptiolapsikaan ei voi kiintyä adoptiovanhempiinsa yhtä voimakkaasti kuin olisi kiintynyt biologisiin vanhempiinsa?

Et voi olla tosissasi. En väittänytkään ettet hoitaisi lastasi. Nuo ruokavalinnat ja vaatteet ovat ihan normaaleita asioita. Tarkoitin isoja päätöksiä. Lapsesi elämän alku lähti melko lohduttomista lähtökohdista. Sitä ei voi kiistää kun miettii, että äiti on 18-vuotias, työtön, kouluttautumaton ja isä on sekakäyttäjä ja ei kuulu lapsen elämään. Ja teit lapsen teko päätöksen tietoisesti ja ilman isän sanallista suostumusta.

Kyllä minulla on tavoitteita, suuriakin ja olen myös saavuttanut paljon ikäisekseni. En ole ensimmäistäkään tavoitetta saavuttanut lapseni hyvinvointia riskeeraten.

Tuohon adoptio asiaan en halua kommentoida sen kummemmin. Jos et näe eroa adoptiossa ja myöhemmin kuvioon äidin kautta pompanneessa isäpuolessa, niin olet melkoinen itsevalehtelun mestari.

Se että elämä lähtee lohduttomista lähtökohdista ei tarkoita sitä, etteikö elämäänsä voisi parantaa! Suomessa on myös hyvät sosiaalituet ja pidetään huolta ettei äiti joudu lapsen kanssa kadulle joten kaikki hyvin. 22-vuotiaana kun olen aloittanut työelämän niin mulla on eläkeikään pitkä matka ja kerkeän maksaa paljon veroja ja korvata sillä sen että elin joskus tukien varassa. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 3 vuotta, joten lapseni tutustui isäpuoleensa 3-vuotiaana, pitää häntä isänään, meillä ei ketään puolitella ja lapsellani ei ole muistikuvia elämästä ennen 3 ikävuotta. Joten luulen ettei parempaa kiintymyssuhdetta näissä olosuhteissa voisi syntyä ja nykyinen mieheni on myös ensimmäinen mies kenen kanssa olen ikinä mennyt naimisiin ja en näe mitään syytä miksemme eläisi loppuelämäämme yhdessä kun kunnollisen miehen olen löytänyt joka sytyttää minut kaikin tavoin.