Osaatko nimetä syitä jotka sairastuttivat sinut syömishäiriöön?

Peruskoulussa heti ekalta luokalta lähtien en voinut käydä kiusaamisen vuoksi ruokalassa. Siitä jäi sellainen rytmi.

Ja lisäks kait se on vähän sitäkin että tullut masennuksen myötä ei ole oikein ollut tarvetta huolehtia ittestään.

Neurologista poikkeamaa, altistaa syömishäiriölle. Perfektionismia. Nämä siis nuoruudessa. Nykyisin oireilen taas, syynä käsittämätön, narsistinen ihminen joka ajoi minut kirjaimellisesti alas kymmenen vuoden sisällä, tietän vaikeuksistani. Pahuuden ydin.

Seitsemän vuotta minua herjannut isäpuoli on mahdollisesti vaikuttanut tilanteeseen. 

Olin kiltti ja ahkera luokkani priimus, mutta hän kertoi minun olevan tyhmä ja laiska. Pitkä aika nuoren elämässä.

Traumaattiset kokemukset, luonteen laatu (itseään kohtaan vaativa ja perfektionistinen), heikko itsetunto, koulukiusaaminen yms. Varmasti muitakin syitä on, että näin on käynyt.

Äitini jatkuva, vuosikymmenkausia kestänyt naputus, että minun pitää painaa 55 kiloa, tai muutoin minua saa hävetä koska kylillä aletaan puhumaan kuinka hän on epäonnistunut äitinä. Jossain vaiheessa lopetin syömisen ihan kokonaan, elin ainoastaan alkoholilla ja monivitamiinivalmisteilla ja painokin putosi 48 kiloon.

Korkki oli pakko laittaa kiinni seitsemisen vuotta sitten ja yrittää opetella syömään. Paino karkasi reilusti yli sataan kiloon ja sen pois sulattelussakin oli omat ongelmansa. Nykyään en juurikaan välitä mitä ja milloin syön, pääasia on se että ylipäätään edes syön.

N 45 (162 cm - 75 kg)

Vierailija kirjoitti:

Äitini jatkuva, vuosikymmenkausia kestänyt naputus, että minun pitää painaa 55 kiloa, tai muutoin minua saa hävetä koska kylillä aletaan puhumaan kuinka hän on epäonnistunut äitinä. Jossain vaiheessa lopetin syömisen ihan kokonaan, elin ainoastaan alkoholilla ja monivitamiinivalmisteilla ja painokin putosi 48 kiloon.

Korkki oli pakko laittaa kiinni seitsemisen vuotta sitten ja yrittää opetella syömään. Paino karkasi reilusti yli sataan kiloon ja sen pois sulattelussakin oli omat ongelmansa. Nykyään en juurikaan välitä mitä ja milloin syön, pääasia on se että ylipäätään edes syön.

N 45 (162 cm - 75 kg)

Hei, tsemppiä ❤️

Systeemi, mielen systeemi ja sen loistot.

Up! Kiinnostaa ammatillisesti.

Vanhempien sairas suhtautuminen ylipainoon, pienikin pyöreys oli pilkan ja paheksunnan aihe. Laihat olivat ahkeria, kunnollisia ja kauniita, lihavat laiskoja, saamattomia ja rumia. Äiti kamppaili painon kanssa aina, ja teki sen näkyvästi. Isä halveksui lihavuutta. Itse olin pullea lapsi, muu perhe hoikkia. Terkkakin tästä huomautteli. Koulussa yksi lapsi kiusasi minua pulleudesta. Sairastuin bulimia/anoreksiaan 13-vuotiaana. En kuitenkaan koskaan puhunut tästä tai saanut hoitoa, koska en ollut riittävän laiha enkä kertonut kellekään. Lisäksi olen tunnollinen ja vaadin itseltäni paljon. Eli ympäristö ja luonne yhdessä johtivat syömishäiriöön. Toipuminen vei 20 vuotta. Tein sen yksin.

No mulla ei ole todettu syömishäiriötä, mutta mirtatsapiini ja Ketipinor saavat ahmimaan makeaa. Luonnollinen kylläisyyden tunne/äklö olo, joka tulee liiasta ahmimisesta, katoaa noilla lääkkeillä. Joskus makeannälkä on kuin fyysinen kipu.

Balettiharrastus. Opettajista osa oli saanut koulutuksen Neuvostoliitossa, ja metodit olivat sen mukaiset. Laihtuneita tyttöjä usein ”palkittiin” sooloilla. Ryhmän tytöillä oli aina jokin dieettivillitys päällä, joten normaalia syömisen tapaa ei päässyt oikein syntymään. Joillekin sitten kehittyi anoreksia, toisille bulimia, minulle ja tosi monelle muulle ortoreksia. Olkaa tarkkoina, miten valkut ja opettajat puhuvat lapsille näissä esteettisissä lajeissa!

Osaan. Naissukupuoli ja myöhemmin mielialalääkkeet.

Otin teininä/nuorena aikuisena aivan todesta kaikki yhteiskunnan vaatimukset nuoren naisen kelpaavuudesta vain laihana. Tämä oli ihan selviö; mitä laihempi, sen parempi. Seurustelin itseäni vanhemman, jo aikuisen miehen kanssa, joka huomautti - jos ei suoraan, niin kierteellä - jokaisesta ylimääräisestä sentistä vartalossani. Ylisti myös aasialaista siroutta ja pienuutta, käytti tällaista visuaalista materiaalia fantasiootiinsa. Lopulta painoin 44 kg. Olen 172 cm. Nenämahaletkussa mietin kumpi on sairaampi, minä vai maailma. Nykyisin oireilen yhä, en sentään yhtä pahasti.

Koulukiusaaminen - pilkattiin ulkoisia piirteitä ja haukuttiin lihavaksi (olin ihan normaali).

Vierailija kirjoitti:

Balettiharrastus. Opettajista osa oli saanut koulutuksen Neuvostoliitossa, ja metodit olivat sen mukaiset. Laihtuneita tyttöjä usein ”palkittiin” sooloilla. Ryhmän tytöillä oli aina jokin dieettivillitys päällä, joten normaalia syömisen tapaa ei päässyt oikein syntymään. Joillekin sitten kehittyi anoreksia, toisille bulimia, minulle ja tosi monelle muulle ortoreksia. Olkaa tarkkoina, miten valkut ja opettajat puhuvat lapsille näissä esteettisissä lajeissa!

Tiedän tämän! En jumalauta voi ymmärtää miten Suomessa yhä palkataan tanssiopistoihin noita ihmisshirviöitä sairaine metodeineen ja pedagogeineen! Ja vanhemmat antavat suuruudenhulluuksissaan rääkätä lapsiaan. Samaa touhua löytyy myös musiikiopistojen puolelta - tosin ei painoa koskien.

Halu pitää elämässä edes joku asia omassa kontrollissa, eli oma paino.

Sairauksien pelko. En koskaan ole pelännyt lihomista ulkonäkösyistä, mutta pelkään sitä siksi, että pelkään sairastuvani sen vuoksi vakavasti. Kaikkialta mediasta toitotetaan jatkuvasti diabeteksestä ja syövistä, joiden riskiä ylipaino merkittävästi lisää jne. Mittailen vyötärönympärystäni ja painoindeksiäni ja murehdin, että "nyt tulee rasvamaksa ja insuliiniresistenssi".

Olen syömishäiriöinen, koska olen sairauspelkohäiriöinen. Miksi olen sitä, onkin sitten eri juttu eikä itsellenikään selvä.

Katsoin Hengenvaarallisesti lihava-ohjelmaa ja en ole pystynyt syömään enää...

Lääkäri varoitti ylipainoisuudesta kun BMI oli 25 alle vuosi synnytyksen jälkeen. Sen jälkeen en ole ruoan suhteen pakkoajatuksetonta päivää viettänyt. Lääkäri väitti myös, että saan liikaa energiaa juomistani. Juon vain vettä arkena ja juhlissa. En käsitä vieläkään, että kuinka vesikin voi lihottaa?