Lue keskustelun säännöt.
Osaatko nimetä syitä jotka sairastuttivat sinut syömishäiriöön?
Kommentit (106)
Aika lailla samat setit kuin muillakin. Lapsuudenperhe, koulukiusaaminen, muu ympäristön ja kulttuurin vaikutus. Syömishäiriöihin meni elämästä n. 15 vuotta. Paras nuoruus kului yksin ollessa ja laihduttaessa/ahmiessa omien päänsisäisten demonien kanssa tapellen. Ei sitä enää takaisin saa. Melkein voisin palata siihen maailmaan, jossa oli sentään sisältöä ja merkitystä nykyisen tyhjyyden tilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läskejä (joihin lukeutuivat siis myös normaalipainoiset) haukkuva ex, oikeastaan koko lapsuuden perhe täynnä sairasta porukkaa, varmaan myös kouluaikainen kiusaaminen mikä vaikutti itsetuntoon, mutta se nyt ei ollut kunnossa kiitos lapsuuden perheeni. On kai luonteellakin ja numeroihin tuijottamisella osansa. Masennus, ahdistus, kiltin tytön leima on mielenterveyshoitajien mielestä olleet syyt, mutta nekin johtuivat noista samoista ihmisistä ja tapahtumista.
Äärimmäisen kontrolloivat vanhemmat, jotka aiheuttivat heikon itsetunnon ja ainaisen huonommuuden tunteen. Vertailu siskooni, joka aikuisiälläkin on minua 15min lyhyempi ja ollut aina rakenteeltaan sirompi. Uskoin olevani lihava, koska olin "iso". Vuosituhannen vaihteen heroin chic -kauneusihanne ei auttanut asiaa. Kotona paheksuttiin herkkuja, tarkoitusperä oli varmaan hyvä mutta lopputulos jotain ihan muuta.
Olen ahminut alakouluikäisestä asti enkä pääse yli kontrollin ja kontrollin menettämisen, "repsahtamisen" kierteestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulla ei ole todettu syömishäiriötä, mutta mirtatsapiini ja Ketipinor saavat ahmimaan makeaa. Luonnollinen kylläisyyden tunne/äklö olo, joka tulee liiasta ahmimisesta, katoaa noilla lääkkeillä. Joskus makeannälkä on kuin fyysinen kipu.
Niin siis tuohan ei ole syömishäiriö vaan lääkkeen sivuvaikutus.
Nuo laukaisi minulla vuosien bulimian josta sain sydänvian ja menetin osan hampaistani. Sulivat lähes suuhun. Bulimia siis jatkui sen jälkeenkin kun nuo oli vaihdettu pois.
- jatkuva kehopuhe kotona. Vanhemmat puhuvat edelleen monta kertaa päivässä painoon liittyvistä asioista. Äitini oli mm. todella kiinnostunut painostani, kun olin aikuisiällä raskaana. Kieltäydyin näyttämästä hänelle neuvolakorttiani tästä syystä. Itse ovat kumpikin keskivartalolihavia liikunnanvälttelijöitä.
- isäni muistutukset siitä, ettei minun säärilläni olisi sopinut käyttää hameita. Olen urheillut koko ikäni ja olen kehonkoostumusmittauksenkin perusteella keskimääräistä lihaksikkaampi.
- herkkujen syömisestä syyllistäminen. Hinkuvat herkkuja, esim. pullaa tai suklaata, mutta muistavat aina niitä syödessään voivotella, miten paljon on kaloreita. Syömättä ei voi kuitenkaan jättää. Itse olen oppinut jo pitämään puoleni ja totean, että mä kävin 10 kilsan juoksulenkillä eli todellakin saan syödä nyt pullaa ilman vittuilua.
Sairastin liki 10 vuotta bulimiaa, josta jouduin pyristelemään itse aikuisena irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona jatkuva numeron tekeminen syömisistä; mikä lihottaa, mikä ei. Vanhempien oman painon vahtaaminen - ja myös ”naapurin”, eli kaikkien painoja ihmeteltiin ja päiviteltiin. Jonkinlainen ihmisarvon muodostaminen juurikin habituksen mukaan: lihava = epäihminen.
Hyvin voimakas äiti, jolle oli tärkeintä se mitä muut meistä ajattelee. Ei saanut tehdä virheitä, koska mitä ihmiset nyt hänestä ajattelee kun hänen lapsensa teki niin...todella raskasta kasvaa sellaisessa. En myöskään ollut oikeutettu minkäänlaiseen negatiiviseen mielipiteeseen, sairastaminen oli heikkoutta (ja tietenkin itseaiheutettua), mistään tekemisistäni en saanut positiivista palautetta.
Olen melko herkkä, siis aistin asioita ja etenkin tunneympäristöjä helposti. Voi johtua siitäkin, että lapsena totuin olemaan aina ns. tuntosarvet pystyssä, että millähän tuulella äiti mahtaa olla. Olen oikeudenmukainen, toisia ajatteleva (liikaakin) ja koin lapsena epätoivoa kun minua rankaistiin asioista joita en ollut tehnyt mutta minulle ei annettu tilaisuutta kertoa omaa versiotani niistä.
Sairastuin syömishäiriöön parikymppisenä. Kyllä se johtui yllä mainituista asioista. Painon putoaminen oli asia, jonka hallitsin ja jota minulta ei voinut kukaan viedä. Jäin koukkuun siihen, että vaaka näytti joka päivä vähem,än. Ulkonäöllä ei ollut mitäön merkitystä minun sairaudessani. Sinne maailmaan sulkeuduin, olin tosi "taitava" ja painoin lopulta alle 40kg.
Äiti raahasi minut sitten lopulta psykologille, mutta koska hän istui siellä aina mukana hyvän äidin sädekehä pään päällä kiiltäen, päädyin vain valehtelemaan että tämä nyt oli joku vaihe ja en yhtään ymmärrä miksi olen sairastunut, ja hymyilin äidille nätisti....
Nyt olen pian 40-vuotias ja koko aikuisikäni työstänyt tuota asiaa. Olen ymmärtänyt syyt ja seuraukset, eikä syömishäiriö enää ole vaivannut minua pitkään aikaan. Äitini kanssa en koskaan aio puhua näistä asioista, riittää että itse tiedän, ymmärrän ja osaan nykyään asettua hänen mielipiteidensä ja käytöksensä yläpuolelle.
Minullakin on lapsia, ihme kyllä kehoni toimii, ja uskallan sanoa olevani ainakin melko hyvä äiti. Ehkä ilman taustaani olisin paljon huonompi, joten jotain hyvää siitäkin on lopulta löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko nuoruusikäni kuulin olevani lihavampi kuin siskoni. Olin painavimmillani 58 kiloa ja 163 pitkä.. sisko toki huomattavasti hoikempi.
Täti, mummikin avoimesti arvosteli toisten painoja ja sain minäkin joskus kuulla olevani lihonut.. mutta että äkkiähän sitä laihtuukin....
Mikähän saa...nan oikeus kellään on puuttua toisen painoon!?!
Äitisuhteeni nuorena, hänen viinan juonti ja kaikki muu paska, vieraat miehet ja sairaalareissut. Ja asolutisti isäni kommentti lukion välivuotena, "alkaa takapuoli olla kuin seittemän leivän uuni". Nämä ihmiset olen karsinut pois elämästäni. 168 cm, 53 kg. Edelleen oireilen, mutta homma hallussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivaltainen lapsuus ja nuoruus.
1) Ulkopuolelta tulleet ulkonäköpaineet
2) Äidin ja sukulaisten jatkuva laihdutus ja toisten ulkonäön kommentointi & kritisointi
3) Painoluokkaurheilu
Nyt olen hyväksynyt että olen pitkä ja lihaksikas, eikä musta koskaan tule pikkuruista ja siroa. Silti inhoan itseäni vaihtelevan paljon. Syöminen on kituuttamisrn ja ahmimisen vuorottelua.
N44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Syömisessä hankaluuksia jo lapsena, en esim. tunnistanut nälän tunnetta kunnolla itse. Vanhempien piti huolehtia et syön riittävän usein.
- Perfektionismi ja ankaruus itseään kohtaan. Jos stressaannun/ koen epäonnistumisen tunnetta, kostan sen itselleni ja alan rajoittaa syömistäni ankarasti.
- Kauneusihanteeni ja tavoitteeni on pitkä ja hoikka, jopa androgyyni vartalo. Naiselliset paksut reidet, isot rinnat ja maharöllykkä ällöttävät, vaikka kroppa olisi ihan normaali painossa.
En ole koskaan ollut vaikeasti alipainoinen, mutta tiedostan suhteeni syömiseen ja kehooni olevan häiriintynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
puoliso joka arvosteli ulkonäköäni, puristeli kasvoja, mahaa, meikkaamista, ruoka.annoksia
Suurinta osaa ollaan kiusattu, joko oman perheen tai muiden taholta.
Up!
Eikö nyt jumalauta tällaisilta laihduttajavanhemmilta pitäisi lapset huostata? Saatika että hölisevät siitä lapsilleen!
Vierailija kirjoitti:
Eikö nyt jumalauta tällaisilta laihduttajavanhemmilta pitäisi lapset huostata? Saatika että hölisevät siitä lapsilleen!
Paljon on kommentteja myös kumppanin huomauttelusta. Pakko kysyä, huomautteletteko te miehet todella naisenne kiloista? Mikä teidän on? Katsokaa mitä saatte aikaan!
Vierailija kirjoitti:
Eikö nyt jumalauta tällaisilta laihduttajavanhemmilta pitäisi lapset huostata? Saatika että hölisevät siitä lapsilleen!
Vahditaanko tosi anorektisten naisten lapsia tarkemmin esimerkiksi neuvolassa? Syytä näköjään olisi! Myös koulun terveystarkastuksissa tulisi näiden laihuusnatsien lapsien saada kertoa avoimesti kodin ongelmailmapiiristä > tulitoimet.
Kuka niistä vanhemmista ilmoittaisi jonnekin? Lapsi itse? Ehkä vähän kaukaa haettua.... että 10- 13 -vuotias esimerkiksi ilmoittaisi että vanhempani muuten korostavat laihuutta😏
Juu-u...
Kirjoitin kommentin 49...
Pakko sanoa että eipä mua muutenkaan
Mistään kotona kehuttu. Painoa vahdattiin ja esim kun ( hölmöyttäni) soitin isälle saatuani inssin ekalla läpi että kortti tuli, hän tokaisi että ei voi olla totta.. ei sulta yleensä mikään onnistu....
Eikun kehuihan hän joskus. Kun olin laihtunut muutaman kilon joskus niin kommentti oli " kohta olet yhtä hoikka kuin sisko, nyt on hyvä "☹
Harmi ettei vanhempiaan voi valita. Mielipiteensä toki voi kertoa näin aikuisena
En halua kauheasti avata syitä, mutta esim. Koulujiusaamisen joka oli enimäkseen sanallista.
Mua haukuttiin läskiksi, koska olen ylipainoinen. Tiedän sen itsekkin, mutta mulla on hyvä näin, enkä koe tarvetta laihduttaa ellen ole vähintään sairalloisen ylipainoinen tai muuten elä epäterveellisesti, tai ylipäätään miellyttääkseni muita.
Niiku, mä välillä söin ihan tosi paljon, menin oksentamaan sen jälkeen kun kukaan muu ei ollut kotona, tai sittsn välillä pidin ihan liian tarkkaa aikaa ja että esim. Söin vain 2 krt päivässä tosi tosi pienet annokset ja max. 3 leipää...
Sitte ns. Paastosin josta ei tullu mitää, jonka takia lopetin ja hetken aikaa olin ns normaali. Jonkin aikaa siinä oli sellanne hetki, et rupesin miettii onks mul jokin ahmimishäiriö.
Sitte mä rupesin käymään säännöllisesti sekasin-chatissa, googlettakaa jollette tiiä, mutta kuiteski...
Nii se autto mua tosi paljon, enlä oo oikeestaa muuta apuu tarvinnu. Tällä hetkellä kaikki menee ihan suht koht hyvin, jne.