Koululaiset järkyttyivät teatteriesityksestä
Kommentit (273)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikälainen koulu vie oppilaat katsomaan tuon kissantappajan käsikirjoittamaa esitystä?!
Kuuluuko tuon käsikirjoittajan tietäminen yleissivistykseen? Täytyy myöntää, että minä en tuon nimen perusteella olisi muistanut hänen olevan se kissantappaja. Tuo tekokin on tapahtunut ennen syntymääni, enkä muista lukeneeni siitä muualta kuin tältä palstalta. Jos olisin esim. äidinkielen opettaja, voisin hyvinkin erehtyä viemään oppilaani katsomaan näytelmää, jota taidekasvatushankkeen muodossa koululle tarjotaan. Olettaisin ilman muuta, että kun kunnalta on myönnetty lupa toteuttaa hanke koululaisille, sen sisältö olisi kohdeyleisölle sopivaa.
Pitäähän opettajan nyt sen verran ottaa vastuuta ja olla pätevä, että edes googlettaa, eli ottaa selvää taustoista.
Opettaja ei valitse esitystä. Taidetestaajat konsepti antaa jonkun ikärajan mukaan sopivan esityksen. Esimies määrää opettajan valvomaan luokkaa sinne esitykseen. Yhtä lailla opettaja voi kokea esityksen ties millaisena, mutta on silti valvontavastuussa. Ikärajoihin pitäisi pystyä luottamaan ja Taidetestaajat pitäisi miettiä, mitä ottaa valikoimaansa.
Vierailija kirjoitti:
Pahempi puoli tuossa kissantappajan näytelmässä on härski poliittinen propaganda. Ei kuulu kouluun. Tulee 70-luku mieleen.
Esityksessä arvosteltiin perussuomalaisten nykyistä puheenjohtajaa. Tämä ilmeisesti on joidenkin mielestä se pahin asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni kommentoija on ko. teatteriesityksen nähnyt.
Mun mielestä suomalaisessa kulttuuritoiminnassa on monesti ihan turhaa ja päälleliimattua alastomuutta ja seksuaalisuutta, räkää ja kiroilua. Minua ei häiritse yhtään, jos juoneen tms. kuuluvasti naidaan, ollaan alasti, ollaan räkäisiä ja kiroillaan, mutta harmittavan usein näitä sisällytetään esimerkiksi romaaniin tai teatteriin ihan vaan niiden itsensä vuoksi. En tiedä, onko se joku häveliäisyydestä irtautumisriitti vai mikä, mutta tuntuu, että näiden viisikymppisten mielestä se on kovin kundi/gimma, joka uskaltaa eniten kuvata em. toimintoja.
Silti minulla ei ole mielipidettä tästä nimenomaisesta tapauksesta, koska en ole nähnyt sitä, enkä edes lukenut sem tarkempaa kuvausta kuin että alaston mies oli, ja kiroilua ja jumalanpilkkaakin. Sinänsä kyllä surullista, jos asiantunteva taho on arvioinut esityksen sopivuuden aivan päin honkia, mutta sitäkään en osaa arvioida, koska edelleenkään en ole esitystä nähnyt.
Sinun ei tarvitse olla sitä nähnyt. Sinulle pitäisi riittää se tieto että lapset on ahdistuneet tästä esityksestä. Vai ajattelitko sinä alkaa puhumaan näiden lasten suulla, ja että ovat väärässä?
Sama kuin väittäisi, että seksuaalista väkivaltaa kokeneet lapset eivät puhukaan totta tai eivät ole voineet kärsiä.
Öö, joo, tää ei ollut tarkoitus. Mutta annetaan mennä ohi, ei tarvi enää tahallisesti ymmärtää väärin.
Sääliksi käy lapsia, joita on pakotettu tuollaiseen. Jutun mukaan opettajatkin olivat ahdistuneet. Ei mikään ihme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikälainen koulu vie oppilaat katsomaan tuon kissantappajan käsikirjoittamaa esitystä?!
Kuuluuko tuon käsikirjoittajan tietäminen yleissivistykseen? Täytyy myöntää, että minä en tuon nimen perusteella olisi muistanut hänen olevan se kissantappaja. Tuo tekokin on tapahtunut ennen syntymääni, enkä muista lukeneeni siitä muualta kuin tältä palstalta. Jos olisin esim. äidinkielen opettaja, voisin hyvinkin erehtyä viemään oppilaani katsomaan näytelmää, jota taidekasvatushankkeen muodossa koululle tarjotaan. Olettaisin ilman muuta, että kun kunnalta on myönnetty lupa toteuttaa hanke koululaisille, sen sisältö olisi kohdeyleisölle sopivaa.
Pitäähän opettajan nyt sen verran ottaa vastuuta ja olla pätevä, että edes googlettaa, eli ottaa selvää taustoista.
Opettaja ei valitse esitystä. Taidetestaajat konsepti antaa jonkun ikärajan mukaan sopivan esityksen. Esimies määrää opettajan valvomaan luokkaa sinne esitykseen. Yhtä lailla opettaja voi kokea esityksen ties millaisena, mutta on silti valvontavastuussa. Ikärajoihin pitäisi pystyä luottamaan ja Taidetestaajat pitäisi miettiä, mitä ottaa valikoimaansa.
Jos noin on, niin tuossa on todella mokattu. Ei aikuisenkaan pitäisi joutua altistumaan tuollaiselle.

Tosiaan. Ketään ei pitäisi vastointahtoisesti altistaa toisten alastomuudelle. Se on seksuaalista häirintää aina, sekä lapsiin että aikuisiin kohdistuvana. Tai kiroilulle, solvauksille, pilkalle yms., mitä kaikkea tuossa ilmeisesti on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahempi puoli tuossa kissantappajan näytelmässä on härski poliittinen propaganda. Ei kuulu kouluun. Tulee 70-luku mieleen.
Esityksessä arvosteltiin perussuomalaisten nykyistä puheenjohtajaa. Tämä ilmeisesti on joidenkin mielestä se pahin asia.
Kyllä, poliittisen propagandan pakkosyöttäminen koululaisille on edelleenkin varsin arveluttavaa toimintaa, joskin ihan normaalia punavihersuvaitsevaistolle.
Tässä vaiheessa pitäisi jo hälytyskellojen soida. Jotkut ajavat takaa ihanneyhteiskuntaa, jossa Suuren Johtajan kaikkinainen arvostelu on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy lapsia, joita on pakotettu tuollaiseen. Jutun mukaan opettajatkin olivat ahdistuneet. Ei mikään ihme.
Minkä tahansa Teemu Mäen näytelmän tai muun ”teoksen” katseleminen on varmasti kenelle tahansa normaalille ihmiselle hyvin vastenmielinen kokemus.

Aivan varmasti.
Näytelmän nimi taitaa olla Marxin kosto ... Ei sitten mitenkään kommariaatteen tuputtamista.
Mulla ei ole mielipidettä, koska en ole esitystä nähnyt.
Oliko alastomuus pari sekuntia, kun hahmo vaihtoi vaatetta, sen sijaan, että on kasseja heiluteltu shokkiefektin saamiseksi 13-vuotiaiden tyttöjen silmillä?
On vedetty ihan ääripäähän nämä mielipiteet, näkemättä itse näytelmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahempi puoli tuossa kissantappajan näytelmässä on härski poliittinen propaganda. Ei kuulu kouluun. Tulee 70-luku mieleen.
Esityksessä arvosteltiin perussuomalaisten nykyistä puheenjohtajaa. Tämä ilmeisesti on joidenkin mielestä se pahin asia.
Kyllä, poliittisen propagandan pakkosyöttäminen koululaisille on edelleenkin varsin arveluttavaa toimintaa, joskin ihan normaalia punavihersuvaitsevaistolle.
Tässä vaiheessa pitäisi jo hälytyskellojen soida. Jotkut ajavat takaa ihanneyhteiskuntaa, jossa Suuren Johtajan kaikkinainen arvostelu on kielletty.
Mitä sekoilet? Kyllä te saatte ihan vapaasti räksyttää ja ”arvostella” ihan niin paljon kuin haluatte, mutta jättäkää nyt edes koululaiset rasmus-antifa-kommari -perseilynne ulkopuolelle.
Minä en ole missään tekemisissä teatterin kanssa, joten minua on turha tästä asiasta syyttää. Ketä sinä noin ensisijaisesti syytät? Eivätkö kyseiset henkilöt saisi tehdä poliittista teatteria, eikö yksityisin varoin toimiva säätiö saisi viedä koululaisia teatteriin vai eivätkö koulut saisi ottaa osaa säätiön hankkeisiin?
Vierailija kirjoitti:
Ai hitsi, kyllä olisi pitänyt 2006 vai oliko se 2007, lähettää äidille kanssa tekstari. Oltiin sentään katsomassa Seitsemän veljestä lukiosta ja siinä oli 7 miestä alasti! Yksi heistä oli muuan Aku H..
Kuvaavaa. Suomessa halutaan vain olla ja näyttää alastomuutta . Mutta lukiolainen on ihan eri asia kuin 14 vuotias. Osa voi olla vielä 13 vuotiaita. Ja meillä lukiossa teatterit oli valinnanvaraisia ja vapaaehtoisia. Nuo testaukset voisi miettiä vähän paremmin. Oma lapsi kävi kaikkein pisimmässä ja vaikeatajuisemmassa oopperassa, vaikka ohjelmistossa olisi ollut mukavempiakin. Pitääkö aloittaa kaikkein vaikeimmasta? Lapseni oli aikaisemminkin käynyt oopperassa, jopa ihan pienenä lapsille suunnatussa, lyhyessä esityksessä. Testauksen jälkeen hän ilmoitti , että oopperat hänen osaltaan on siinä. Vaikka kokoluokka oli käyttäytynyt hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahempi puoli tuossa kissantappajan näytelmässä on härski poliittinen propaganda. Ei kuulu kouluun. Tulee 70-luku mieleen.
Esityksessä arvosteltiin perussuomalaisten nykyistä puheenjohtajaa. Tämä ilmeisesti on joidenkin mielestä se pahin asia.
Kyllä, poliittisen propagandan pakkosyöttäminen koululaisille on edelleenkin varsin arveluttavaa toimintaa, joskin ihan normaalia punavihersuvaitsevaistolle.
Tässä vaiheessa pitäisi jo hälytyskellojen soida. Jotkut ajavat takaa ihanneyhteiskuntaa, jossa Suuren Johtajan kaikkinainen arvostelu on kielletty.
Mitä sekoilet? Kyllä te saatte ihan vapaasti räksyttää ja ”arvostella” ihan niin paljon kuin haluatte, mutta jättäkää nyt edes koululaiset rasmus-antifa-kommari -perseilynne ulkopuolelle.
Minä en ole missään tekemisissä teatterin kanssa, joten minua on turha tästä asiasta syyttää. Ketä sinä noin ensisijaisesti syytät? Eivätkö kyseiset henkilöt saisi tehdä poliittista teatteria, eikö yksityisin varoin toimiva säätiö saisi viedä koululaisia teatteriin vai eivätkö koulut saisi ottaa osaa säätiön hankkeisiin?
En ole tuo, kenelle vastasit, mutta jos säätiövaroin toteutettu hanke on antanut väärää/puutteellista tietoa siitä, mihin koulu sekä koululuokat osallistuvat, on se täysin väärin. Tietojen mukaanhan osallistujia, edes opettajia, ei oltu informoitu tapahtuman sisällöstä.
Eli tuossa on koulu mokannut, tai sitä on harhautettu. Moka kuitenkin, paha sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se teettää, kun joku on niin lahjaton, ettei muuten huomiota saa kuin väkivallalla ja pedofilialla.
Kuullostaa ihan perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaalta.
Vai että oikein ”kuullostaa”.
Se on oikea sanamuoto isämmaallisten kanssa.
Tämä on niin tätä suomalaista vassari-"taidetta". Kohokohdat: Heitetään paskaa katsojien päälle, kidutetaan eläimiä kuoliaaksi, heilutaan munasillaan kiroilemassa.
Missä muuten metoo on nyt?
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa tuo järkyttynyt äiti. Mä olisin varmaan vastannut "ok, se kuuluu esitykseen".
Ja tuskin ekaa kertaa näkivät alastonta ihmistä 😂
Teemu Mäki on lahjakas ohjaaja. Teki läpimurtonsa kissantappovideollaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole mielipidettä, koska en ole esitystä nähnyt.
Oliko alastomuus pari sekuntia, kun hahmo vaihtoi vaatetta, sen sijaan, että on kasseja heiluteltu shokkiefektin saamiseksi 13-vuotiaiden tyttöjen silmillä?
On vedetty ihan ääripäähän nämä mielipiteet, näkemättä itse näytelmää.
"Näytelmän yhdessä kohtauksessa mies tanssii alastomana."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eef5da19-ed8b-4e06-8789-7f19cd4cde01
Vai että oikein ”kuullostaa”.