Haluan lapsilleni oman sukunimeni mutta mieheni ei suostu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt miksi lapselle annetaan lähes aina isän nimi, vaikka äidin sukunimi olisi kuinka kaunis tai harvinainen.

Lapsena muistan ajatelleeni, että miksi siihen lapseen lätkäistään isän leima, vaikka äitihän siinä sen suurimman työn tekee kun synnyttää lapsen.

Ohis, mutta lapsi on vanhempien vastuulla, elätettävänä ja hoidettavana 18 vuotiaaksi saakka. Jos sinusta synnyttäminen on suurin homma tässä projektissa niin sinulla ei liene erityisen paljon kokemusta ainakaan isoista lapsista.

Neljän aikuisen lapsen iskä

Mutta tutkitusti naisilla on silti edelleen suurempi vastuu kodin ja lasten hoidosta. Niinhän on juuri uutisoitu, kuinka vain pieni prosentti miehistä pitää isyysvapaita, ja kuinka naisten eläke-eurokin on 79 senttiä kun ovat jääneet pitkiksi ajoiksi kotiin lasten kanssa.

Omassa lapsuudessani 90-ja 2000-luvuilla äiti kävi vuorotöissä ja hoiti samalla minut ja veljeni, kun taas isä oli aina työmatkoilla ja kävi kotona lähinnä viikonloppuisin lepäämässä. Tämäntyyppisessä asetelmassa, joka on täysin yleinen vielä nykyään, n. 15-vuotta myöhemminkin, on aivan turha väittää etteikö nainen tekisi enemmän kuin mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain äitini sukunimen, kun isä lähti panon jälkeen. Oli kivaa saada äitini kaunis ja harvinainen nimi. Kivasti korosti sitä, että meillä oli vain yksi aikuinen perheessä ja oltiin köyhiä. Ymmärrän, miksi moni haluaa lapsen muulle kuin tyttönimelleen, vaikka toki asenteet onkin sinänsä muuttuneet. Mutta se asenne, että on hienompaa olla varakkaasta perheestä kuin köyhästä ei taida olla muuttunut.

Minun lapsellani on aina ollut minun nimeni. Hyvä vain kun isäkin lähti menemään parin vuoden jälkeen. Ei tarvitse oveen enää sen nimiä laittaa.

Ehkä siihen oli syykin, että lähti. Ja se nimi olisi ollut lapsesi nimi, ei miehen.

Jos koitat vihjata että nimen takia lähti niin syytä sellaisilla onkin mennä kun niin heikoissa kantimissa isyys on.

Kompromissi, lapselle molempien sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä anna periksi, ap.

Lapset itsekin ovat todennäköisesti iloisempia harvinaisesta sukunimestä kuin jostain Korhosesta ja arvostavat sellaista sukuhistoriaa, joka muussa tapauksessa katoaisi. Miehenkin kannattaisi ottaa sinun sukunimesi, jos tällä on hitustakaan järkeä päässä.

Meidän suvussa yksi nuoripari otti yhdessä käyttöön kauniin ja harvinaisen nimen, jonka viimeinen meidän sukuhaaramme edustaja oli naimattomaksi jäänyt isotäti. Kaunis ele mielestäni.

Tottakai ovat, jos sen saavat. Ja jos taas saavat isän yleisen nimen, ovet siitä aivan yhtä iloisia ja ylpeitä.

Riippuu nimestä. Kaverini sukunimi on tyyliä Lötjönen ja hän on aina inhonnut sitä. Innolla vaihtoi miehensä nimeen kun avioitui, minkä ymmärrän hyvin.

Toinen on, että jos olet Anna tai Mikko Virtanen, ja pelkässä omassa kaupunginosassasi sinulla on seitsemän kokokaimaa ja suvussa kaksi, niin olisit varmaan mieluummin vaikka Anna/Mikko Sillanaluspeikko.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun kaveripiirissä on ainakin vaikka kuinka monia, joilla lapsilla on äidin sukunimi vaikka vanhemmat ovat yhdessä.

No se onkin aika yleistä nykyisin. Riippuuhan se tosi paljon tilanteestakin. Ja toisaalta mä tunnen aviopareja, joilla on yhteinen nimi, joka on naiselta - tätähän eivät kaikki tiedä, jos eivät tiedä.

Saako lapset valita itse etunimensä?

Vierailija kirjoitti:

Oman nimesi annat, ap.

Olen itse parikymppinen nainen, ja tuttavapiirissäni on ihan tunnistettava ilmiö, että eroperheissä kasvaneet naiset ottavat aikuisena käyttöönsä äitinsä sukunimen. Miksi he kantaisivat isänsä nimeä? Miehen joka otti ja lähti? Jonkun vastuuttoman ukkelin jota he näkevät vain silloin tällöin?

Ai jokaisessa tapauksessa mies on hakenut ja eroa ja lähtenyt? Yksikään nainen ole halunnut eroa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä anna periksi, ap.

Lapset itsekin ovat todennäköisesti iloisempia harvinaisesta sukunimestä kuin jostain Korhosesta ja arvostavat sellaista sukuhistoriaa, joka muussa tapauksessa katoaisi. Miehenkin kannattaisi ottaa sinun sukunimesi, jos tällä on hitustakaan järkeä päässä.

Meidän suvussa yksi nuoripari otti yhdessä käyttöön kauniin ja harvinaisen nimen, jonka viimeinen meidän sukuhaaramme edustaja oli naimattomaksi jäänyt isotäti. Kaunis ele mielestäni.

Tottakai ovat, jos sen saavat. Ja jos taas saavat isän yleisen nimen, ovet siitä aivan yhtä iloisia ja ylpeitä.

Riippuu nimestä. Kaverini sukunimi on tyyliä Lötjönen ja hän on aina inhonnut sitä. Innolla vaihtoi miehensä nimeen kun avioitui, minkä ymmärrän hyvin.

Toinen on, että jos olet Anna tai Mikko Virtanen, ja pelkässä omassa kaupunginosassasi sinulla on seitsemän kokokaimaa ja suvussa kaksi, niin olisit varmaan mieluummin vaikka Anna/Mikko Sillanaluspeikko.

Mä työskentelen paikassa, jossa en todellakaan halua asiakkaiden saavan esim. osoitettani selville tai lapsiani, siksi otin ilolla mieheni yleisen sukunimen ja huokaisin helpotuksesta, että isolla paikkakunnalla mulla on nyt lukuisia kaimoja.

Meillä oli sama tilanne mutta mies sanoi että haluaa ehdottomasti että hänen lapset saavat hänen sukunimensä. Keskusteltiin asiasta ja päädyttiin siihen että lapset saivat miehen sukunimen koska se oli hänelle isompi asia kuin minulle.

Vierailija kirjoitti:

Saako lapset valita itse etunimensä?

Lapset saa kyllä myöhemmin vaihtaa halutessaan vaikka mummonsa tyttönimeen, ellei se ole jo heidän sukunimensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman nimesi annat, ap.

Olen itse parikymppinen nainen, ja tuttavapiirissäni on ihan tunnistettava ilmiö, että eroperheissä kasvaneet naiset ottavat aikuisena käyttöönsä äitinsä sukunimen. Miksi he kantaisivat isänsä nimeä? Miehen joka otti ja lähti? Jonkun vastuuttoman ukkelin jota he näkevät vain silloin tällöin?

Ai jokaisessa tapauksessa mies on hakenut ja eroa ja lähtenyt? Yksikään nainen ole halunnut eroa?

No voi olla, että joku alkoholisti tai pettäjä on saanut vaimoltaan monoa.

Vierailija kirjoitti:

Kompromissi, lapselle molempien sukunimi.

Eiks tää muuten ollut nykyisin mahdollista?

Minulla on kaveri, joka naimisiin mennessä piti oman kauniin ja melko harvinaisen harvinaisen sukunimensä, tyyliä Kaukoranta. Lapset kuitenkin saivat ikävä kyllä isän nimen, joka puolestaan on tyyliä Sihvonen. Tyttöjä ovat kaikki, epäilen vahvasti että ainakin joku heistä tulee aikuisena tekemään nimenvaihdon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sain äitini sukunimen, kun isä lähti panon jälkeen. Oli kivaa saada äitini kaunis ja harvinainen nimi. Kivasti korosti sitä, että meillä oli vain yksi aikuinen perheessä ja oltiin köyhiä. Ymmärrän, miksi moni haluaa lapsen muulle kuin tyttönimelleen, vaikka toki asenteet onkin sinänsä muuttuneet. Mutta se asenne, että on hienompaa olla varakkaasta perheestä kuin köyhästä ei taida olla muuttunut.

Minun lapsellani on aina ollut minun nimeni. Hyvä vain kun isäkin lähti menemään parin vuoden jälkeen. Ei tarvitse oveen enää sen nimiä laittaa.

Ehkä siihen oli syykin, että lähti. Ja se nimi olisi ollut lapsesi nimi, ei miehen.

Jos koitat vihjata että nimen takia lähti niin syytä sellaisilla onkin mennä kun niin heikoissa kantimissa isyys on.

Ei nimen takia, vaan asenteen.

Ollaan naimisissa mutta molemmat pitivät oman sukunimensä.

Mukavaa, että tämä aihe on herättänyt näin paljon keskustelua, mielenkiintoista lukea kommenttejanne! Tosi hyvä pointti, että varttuessaan lapsi voi halutessaan muuttaa sukunimensä. Pitää tästä keskustella miehen kanssa.

-AP-

Heittäkää kolikkoa:) eihän tuossa muukaan auta jos molemmat haluavat antaa oman nimensä eikä kumpikaan ole valmis asiasta joustamaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveri, joka naimisiin mennessä piti oman kauniin ja melko harvinaisen harvinaisen sukunimensä, tyyliä Kaukoranta. Lapset kuitenkin saivat ikävä kyllä isän nimen, joka puolestaan on tyyliä Sihvonen. Tyttöjä ovat kaikki, epäilen vahvasti että ainakin joku heistä tulee aikuisena tekemään nimenvaihdon.

Toivottavasti tekeekin, mutta mulla on monia serkkuja, jotka lapsena ja nuorena kertoivat olevansa kateellisia siitä, että minulla oli kaikkien äitiemme (kaunis) tyttönimi, ja heillä kaikilla isiensä (tavallinen) nimi, ja he usein puhuivat, kuinka sitten täysi-ikäisenä vaihtavat nimensä. Osa myös inhosi isäänsä ja jopa ihan syystäkin. Yksikään ei ole vaihtanut nimeään. Ei edes avioituessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveri, joka naimisiin mennessä piti oman kauniin ja melko harvinaisen harvinaisen sukunimensä, tyyliä Kaukoranta. Lapset kuitenkin saivat ikävä kyllä isän nimen, joka puolestaan on tyyliä Sihvonen. Tyttöjä ovat kaikki, epäilen vahvasti että ainakin joku heistä tulee aikuisena tekemään nimenvaihdon.

Toivottavasti tekeekin, mutta mulla on monia serkkuja, jotka lapsena ja nuorena kertoivat olevansa kateellisia siitä, että minulla oli kaikkien äitiemme (kaunis) tyttönimi, ja heillä kaikilla isiensä (tavallinen) nimi, ja he usein puhuivat, kuinka sitten täysi-ikäisenä vaihtavat nimensä. Osa myös inhosi isäänsä ja jopa ihan syystäkin. Yksikään ei ole vaihtanut nimeään. Ei edes avioituessaan.

Aikuisena voi olla henkisesti vaikeampaa toteuttaa muutoksia. Siksipä kannattaa antaa jo lapselle se äidin kaunis ja harvinainen sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveri, joka naimisiin mennessä piti oman kauniin ja melko harvinaisen harvinaisen sukunimensä, tyyliä Kaukoranta. Lapset kuitenkin saivat ikävä kyllä isän nimen, joka puolestaan on tyyliä Sihvonen. Tyttöjä ovat kaikki, epäilen vahvasti että ainakin joku heistä tulee aikuisena tekemään nimenvaihdon.

Toivottavasti tekeekin, mutta mulla on monia serkkuja, jotka lapsena ja nuorena kertoivat olevansa kateellisia siitä, että minulla oli kaikkien äitiemme (kaunis) tyttönimi, ja heillä kaikilla isiensä (tavallinen) nimi, ja he usein puhuivat, kuinka sitten täysi-ikäisenä vaihtavat nimensä. Osa myös inhosi isäänsä ja jopa ihan syystäkin. Yksikään ei ole vaihtanut nimeään. Ei edes avioituessaan.

Aikuisena voi olla henkisesti vaikeampaa toteuttaa muutoksia. Siksipä kannattaa antaa jo lapselle se äidin kaunis ja harvinainen sukunimi.

Tässtä vaan on aikaa ja silloin se oli jotenkin henkisesti vaikeampaa. Jopa äidin puolen isovanhemmat kannatti isän nimeä lapselle.

Mun mielestä lapselle pitäisi aina antaa äidin nimi ja siitä ei neuvoteltaisi. Lapsi on aina naisen, ei miehen vaikka mies kyllä siittää mutta muuta vaivaa ei lapsen eteen tarvi nähdä.